Teetä vaikka väkisin / Eräs Teatteri

Teetä vaikka väkisin / Eräs Teatteri

Ensi-ilta 3.11. 2018, kesto noin 2h (väliaikoineen)

Käsikirjoitus Danielle Navarro ja Patrick Haudecoer
Suomennos Aino Piirola
Ohjaus Liisa ja Jorma Virtanen
Lavastus Juhani Keinänen ja työryhmä
Puvustus ja ompelutyöt Hannele Myllyntausta ja työryhmä
Kampaukset ja peruukit Arja Salmenoja

Rooleissa : Ritva-Leena Jokinen, Jarkko Salmelin, Virpi Peltovuori, Harri Laine, Sanna Kukkonen, Kari Salmenoja, Tapio Hurri/Harri Jokinen ja Aki Granlund/Juhani Keinänen/Marko Lönnqvist

 Syyskauden teatteriesitykseni ovat olleet aika mollivoittoisia, komedia on ollut lähinnä mustaa ja paikoitellen on joutunut miettimään, saako tälle edes nauraa. Poikkeuksena Lontoossa nähty hillitön Book of Mormon. Talviaikaan siirtymisen jälkeen on tuntunut siltä, että koko elämä on yhtä tervassa rämpimistä ja kunnon nauruterapia tulisi enemmän kuin tarpeeseen. Tämä ajatus päässämme suuntasimme Eräs Teatterin ensi-iltaan radan toiselle puolelle Aulangontien kupeeseen. Jaa mikä ihmeen Eräs Teatteri? Kyseessä on hämeenlinnalainen harrastajateatteri, joka on hienosti vakiinnuttanut paikkansa kantahämäläisellä teatterikentällä ja sijaitsee vanhassa makasiinirakennuksessa. Erästeatterilaiset ovat talkoovoimin kunnostaneet tilat ja itse pidän suunnattoman paljon yleisölämpiön tunnelmasta, joka luodaan jokaiseen näytelmään aina hiukan erilaiseksi - väliaikatarjoiluita myöten.

Victor (Kari Salmenoja) ja Mme Devignac (Virpi Peltovuori) 

 Näytelmästä en tiennyt tuon taivaallista etukäteen mitään, ja hyvä niin. Aluksi näemme Mme Devignacin (Virpi Peltovuori) istumassa fiinisti sohvalla, ja paikalle saapuu herra Dujardin (Jarkko Salmelin). Jotenkin herran asu ei sovi kuvioihin, hän kun on pukeutunut rennosti farkkuihin ja arkiseen ruutupaitaan. No, hän taitaa olla rouvan rakastaja ja samalla myös ammattivaras, joka havittelee rouvan koruja. Aviomies on tietysti matkoilla. Vai onko sittenkään?

 Muutama omalaatuinen käänne alkupuolella paljastaa sen, että kyseessähän onkin pieni teatteriseurue, joka harjoittelee bulevardikomediaa "Teetä vaikka väkisin". Parin päivän kuluttua on ensi-ilta ja tekemistä vielä riittää, sillä kaikki eivät ole ihan sisäistäneet roolejaan ja repliikkejään, ja tekniikkapuolella ja puvustuksessa riittää vielä hiomista. Ohjaaja Clara (Ritva-Leena Jokinen) ei näytä olevan kovin huolissaan, sillä kyse on vain hienosäädöstä ja pienistä yksityiskohdista. Itse näytelmä on "täyttä alumiinia", mitä se sitten tarkoittaakin.

Ohjaaja Clara keskellä 

 Kovin hyvin eivät harjoitukset etene, sillä näyttämöllä ramppaa koko ajan puvustaja-Brigitte (Sanna Kukkonen) väärään aikaan ja lavastaja-Robertilla (Harri Jokinen) on alituisesti asiaa. Hovimestari Victorilla (Kari Salmenoja) on hyviä ideoita tulokulmansa suhteen, ja kokeneena kehäkettuna aviomiehen roolissa nähtävä Richard (Harri Laine) tuo oman teatraalisen lisänsä ja tarjoilee auliisti gägejä kohtauksia elävöittämään. Valomies/teknikko Nanard (Aki Granlund) huutelee jostain takaa aika usein myös. Katsomosta käsin ei kauhean hyvältä meno vaikuta, onnistumisen suhteen nimittäin. Mikä parasta, naurattaa jatkuvalla syötöllä! Kyseessä taitaakin olla hämeenlinnalainen versio aiheesta "näytelmä joka menee pieleen". Eli ei voi muuta kuin kauhunsekaisin ja innostunein fiiliksin odottaa tulevaa.

 Väliajalla päästään vähän hengähtämään, ja sitten meillä on kunnia olla ensi-iltayleisönä. Jes! Kuten arvata saattaa, kaikki mahdollinen (ja mahdoton) menee päin honkia. Yksi huonovointinen roolihenkilö ja ohjaaja paikkaushommiin, puuttuvat rekvisiitat ja väärät tavarat väärissä paikoissa, irtoviiksiä ja peruukkeja irtoilemassa epäsopivissa tilanteissa, silmäniskuja ja eleitä takakatsomoon ulottuen, oikeita ääniefektejä mutta väärissä kohdissa, hajoilevia lavasteita, pieleenlausuttuja repliikkejä, vääriä roolihahmoja kohtauksissa...

Tunnelmat katsomostakin :) 

 Täydellinen soppa! Kunnon sähläystä ja säpinää! Vatsaan jo koski ja poskilihaksiin myös, ja seuralaiseni nauroi itsensä hikeen. En ole aikoihin nauranut kotikaupungissani näin paljon. Kiitos Eräs Teatteri tästä naurupommista ja syksyn piristysruiskeesta.

 Ai että teki nauruterapia hyvää! Alkoi myös tehdä Nestean sitruunateetä mieli, niitä pieniä rakeita purnukassa. Vieläköhän sitä on myynnissä?

 Kiinnostuitko? Lisäinfoa tästä linkistä.

Esityskuvat (c) Heikki Löflund/Raatikuva

(Näin esityksen kutsuvieraana, kiitos Eräs Teatteri!)

Metsänpeitto / Eräs Teatteri

Metsänpeitto / Eräs Teatteri

Kantaesitys 11.3. 2017, kesto noin 1h 40min (väliaikoineen)

Käsikirjoitus ja ohjaus Hannu Matti Tyhtilä
Lavasteet ja suunnittelu Hannu Matti Tyhtilä
Lavasteet, toteutus Juhani Keinänen, Kari Salmenoja ja työryhmä
Ääni-ja valosuunnittelu Hannu Matti Tyhtilä, Veikko Pulli ja tekniikan ryhmä
Projisointikuvat  Hannu Matti Tyhtilä
Projisointi, toteutus Veikko Pulli ja tekniikan ryhmä
Laulujen sovitus Kari Kupari
Puvustus Ritva Leena Jokinen ja Sisko Mäki
Tarpeisto Arja Salmenoja ja työryhmä
Kampaukset ja maskeeraus Arja Salmenoja ja työryhmä

Rooleissa : Liisa Virtanen, Harri Laine, Jorma Virtanen, Riitta Hietanen, Elina Lepola, Laura Huovinen, Elsa Sipponen, Emilia Salmenoja ja Aki Granlund

Mummi ikkunassa (Liisa Virtanen) 

Kiireisen ja työntäyteisen viikkoni ainoa vapaapäivä siunaantui lauantaille. Olisin voinut huilailla kotosalla ja kerätä voimia tuleviin koitoksiin, mutta mitä tekee Teatterikärpänen? Lähtee ystävänsä kanssa Eräs Teatteriin toiselle puolelle kaupunkia. Pikkulinnut olivat laulelleet, että nyt olisi jotain varsin uniikkia luvassa Eräs Teatterissa, joka on muutenkin vuosien saatossa mukavasti vakiinnuttanut paikkansa Hämeenlinnan kulttuuritarjonnassa. Itse olen pannut sen merkille, että katsojia on eri näytelmissä ollut välillä tungokseksi asti ja se on aina hyvä merkki. Puskaradio toimii, ja meikäläisellä yhtenä houkuttimena on aina ollut myös kulloinkin ohjelmistossa olevan näytelmän teemojen mukaisesti sisustettu yleisölämpiö/kahvio sekä kaupungin makoisimmat väliaikatarjoilut (santsimahdollisuus!).

 Mielenkiinnolla odotin, millaista hedelmää kantaisi Hämeenlinnan Teatterissa pitkään ohjanneen ja sittemmin eläköityneen Hannu Matti Tyhtilän kanssa tehty yhteistyö. Tyhtilällä oli teksti, josta erästeatterilaiset kiinnostuivat ja pyysivät häntä ohjaajaksi. Lopputulos yllätti minut ja iski tajuntaani kuin sata volttia.

 Yleisölämpiö oli erityisen kauniiksi tuunattu (uudessa tilassa vanhassa makasiinirakennuksessa on oma hohtonsa holvikaarineen ja tiiliseinineen jo muutenkin, mutta nyt jotenkin koko lämpiö hehkui uudella tavalla) ja katsomonpuolelle meidät johdatti räsymatto, jota pitkin tallustimme istumaan. Teatterisalin puolella tuoksui puu ja jotenkin "vanha", en osaa edes sanoin kuvailla. Koivua, keinutuoli ja jälleen räsymattoja seinillä. Mummola.

 Iäkäs mummi (Liisa Virtanen) on jäänyt yksin Ukin (Harri Laine) kuoltua. Muistoissaan mummi kiikuttelee tuolillaan ja kerii matonkuteita, jokainen pallo oma vaiheensa muistoissa, jokainen raita matossa pala elämää. Taustalla tummat hahmot (Aki Granlund ja Emilia Salmenoja) asettuvat ujoina hääkuvaan, ja pian poseerataan jo pienokainen sylissä ja myös suruharso kasvoilla. Elämä on kuin räsymatto, erivärisiä raitoja täynnä, elettyä elämää. Mummi tuntuu olevan omassa maailmassaan, jossain ihan muualla. Hän kommunikoi runojen kautta. Taustalle projisoidaan vehreyttä ja kauniita luontokuvia. Minulla nousee pala kurkkuun.

 Paikalle pölähtävät Aliina-mummin kolme lasta (Jorma Virtanen, Riitta Hietanen sekä Elina Lepola) sekä pari lastenlasta (Laura Huovinen ja Elsa Sipponen). On aika jättää viimeiset jäähyväiset Ukille ja ripotella tuhkauurnan sisältö kotipihlajan juurelle. Lapsilla on huoli äitinsä pärjäämisestä ja tulevaisuudesta, yksin ei taida mummi enää pärjätä, kun jututkin ovat mitä ovat. Ei mitään järkevää, runoja runoja vain. Nuoriso sen sijaan kuuntelee lumoutuneena mummin juttuja ja sadunomaista tarinointia. Ykskaks tulee mieleeni, että voi kun vielä olisi edes yksi isovanhemmistani elossa. Kuuntelisin tarinointia ja välillä oltaisi vain hiljaa. Kello tikittäisi seinällä, keinutuoli keinahtelisi hiljaa, sulkisin silmäni ja rauhoittuisin kaikesta kiirestä ja hälinästä.

Riitta Hietanen, Jorma Virtanen ja Elina Lepola 

 Eipä aikaakaan kun ensimmäiset puheet perinnöstä ja metsäpalstasta nousevat esiin. Raha tulisi tarpeeseen itse kullekin, kuinkas muuten. Mummi on vielä elossa, mutta perintöä jo kovasti jaetaan. Tai ainakin riidellään asiasta. Samalla nousee vahvemmin pintaan kysymys siitä, minne mummi muuttaisi? Kuka ryhtyisi omaishoitajaksi, kun rahaa ei olisi hoivakotipaikkaan? Muuttaisiko joku mummin luo arjessa auttamaan vai joutuisiko mummi jättämään kotinsa? Vaikeita kysymyksiä. Nahistelun keskellä nousee pintaan myös muistot hurjista juhannusjuhlista, joissa isällä oli tapana soittaa shamaanirumpua aamuun asti ja kipeä muisto eräästä äitienpäivästä vuosia sitten, jolloin nuori Aleksis (Jorma Virtanen) ei pystynyt laulamaan erästä laulua ensimmäistä lausetta pitemmälle, vaikka äiti pyysi. Voi sitä häpeän määrää!

 Mummi jätetään pirttiinsä lastenlasten kanssa toviksi muiden lähtiessä perunkirjoituksiin, ja palattaessa odottaakin tyhjä talo. Minne kolmikko on kadonnut? Ovatko joutuneet metsänpeittoon? "Joskus metsä lumoaa siellä liikkujan, silloin joutuu metsänpeittoon. Metsä kääntää silmät, ei tunne tuttuja paikkoja, näkee ja kuulee outoja asioita. Metsä liikkuu..." (ote käsiohjelmasta) On olemassa yksi paikka, mistä kolmikko saattaisi löytyä. Sinne päästäkseen on kuljettava metsän halki tuttuja polkuja, puronvartta pitkin, ihan niin kuin lapsena lukuisia kertoja. Metsä kuitenkin yllättää eikä ole enää entisensä. Ei metsä eikä kulkijatkaan.

 Väliajalla kaikille on katettu kahvit ja tarjottavat pöytiin valmiiksi, paikkansa sai vapaasti valita. Tarjottavana tällä kertaa muheva kotonaleivottu pikkupulla ja pieni karjalanpiirakka, jonka koristeena persiljaa. Tapojeni vastaisesti juon kupin kahvia, menköön yöunet. Pulla meinaa juuttua kurkkuuni kun ykskaks pöydässä minulla tulee hirmuinen ikävä lapsuusaikoja ja seikkailuja metsässä, pappojen vitsailuja ja mummoa ruttuiset sukkahousut ja Aino-tossut jalassa. Punaista Jaffaa ja puoliksisulanutta diettijäätelöä. Metsämansikoita ja mustikoita heinänkorressa. Leppäkerttuja kourat täynnä. Katossa roikkuvat kärpäspaperit täynnä monenlaista ötökkää.

 Pieni pulla ja karjalanpiirakka! Miten yksinkertaista mutta kaunista. Suomalaista. Ja miten näytelmässä varsin yksinkertaisin keinoin puro solisi metsän poikki, mökin täytti savu ja shamaanirumpu soi. Ukki tähtenä taivaalla, kaikki metsän eläimet ja linnut maagisesti siirtelemässä rekvisiittaa paikasta toiseen. Taustalla kauniit maisemakuvat ja musiikki. Miten runojen kielellä saa suuria asioita ilmaistua, kunhan vain kuulija on oikealla taajuudella. Ja miten perinnöstä riitelevät sukulaisetkin saadaan toimimaan sovussa ja yhteisymmärryksessä tärkeiden asioiden äärellä. Asioiden, jotka voivat tulla eteen hetkenä minä hyvänsä ihan kenelle tahansa.

 On menossa Suomi100-juhlavuosi. Tämä esitys sai minut tuntemaan itseni entistä vahvemmin suomalaiseksi ja tuntemaan missä juureni ovat, ilman sen kummempaa asioiden alleviivausta ja korostusta. Antaa ihmisten itse hokata ja tuntea sydämessään, että tämä on minun kotimaani ja kaunis äidinkieleni. Makustelkaa nyt näitä sanoja, jotka ovat paljon muutakin kuin sanoja! Hai-saappaat. Jälkiuunileipä. Sinipiika. Maahinen. Jäkälä. Räsymatto. Lähde. Metsä. Aamunkoi. Pölkky. Kastehelmi.

 Hyvät ihmiset, menkää ja vaikuttukaa. Eräs Teatteri on tehnyt pienen kulttuuriteon tällä näytelmällä. Lisätietoja tästä linkistä.

Esityskuvat (c) Heikki Löflund, Raatikuva

(Näin esityksen vapaalipulla, kiitos Eräs Teatteri täydellisestä teatteri-illasta!)

Kuin tuhka tuuleen / Eräs Teatteri

Kuin tuhka tuuleen / Eräs Teatteri, Hämeenlinna

Ensi-ilta 2.11. 2013, kesto noin 1h 40min (väliaikoineen)

Käsikirjoitus Rauli Jokelin ja Panu Raipia

Ohjaus Elina Salmenoja

Rooleissa : Harri Laine, Hannele Myllyntausta, Tapio Hurri, Pia Saarman, Raimo Leppänen, Emilia Jokela, Kari Salmenoja, Aki Granlund ja Sauli Sipponen

Taustaa : "Kuin tuhka tuuleen"-näytelmässä seikkaillaan hautaustoimistossa, jota pyörittävät Hallamaan sisarukset Kaarlo ja Aurora (Harri Laine ja Hannele Myllyntausta). Bisnes alkaa olla konkurssin partaalla, ja jotain pitäisi tehdä, jotta hommat saataisiin uuteen nousuun. Hyviä ja lennokkaita uusia liikeideoita kehitellään, mutta mikään ei oikein kolahda. Ovesta kuitenkin saapuu yllättäen äveriäs asiakas, amerikkalaistunut Tom (Tapio Hurri) arkun ja sen sisällön kera, hän haluaa mahdollisimman hiljaiset ja huomaamattomat hautajaiset ja tarjoaa vielä tukun dollareita. Kaikki ei kuitenkaan suju suunnitelmien mukaan, sillä palaneen käryä haistetaan hyvinkin pian. Lempikin siinä sivussa leimahtaa.

(c) Heikki Löflund / Raatikuva 

Plussaa : Esitys soljuu luontevasti eteen päin, Eräs Teatteri on valinnut ohjelmistoonsa jälleen hyvin "omanlaisensa" näytelmän. Käsikirjoitus ei tarjoa mitään suurempaa haastetta, mutta sisältää sopivassa määrin nokkelaa sanailua, huumoria ja yllättäviä käänteitä. Näytelmän alkupuoliskolla pidin etenkin loistavista ja aika absurdeistakin uusista liikeideoista ja asiaankuuluvista mainoslauseista, seurasin tarkkana myös kukka-asetelman syntyä. Siitähän tuli hieno! Samalla sitten unohdin mitä itse näytelmässä tapahtuu, sillä uppouduin kukkien asetteluun vähän liiankin tiiviisti... Tomin apureiden Eddyn ja Frankin (Pian Saarman ja Raimo Leppänen) harras kävely jylhän musiikin siivittämänä arkun ympärillä oli kuin jostain Kaurismäen elokuvasta, väliajalta saapuessani koitin tulla samalla tyylillä takaisin katsomoon mutta pokka ei pitänyt.

Miinusta : Juoni oli aika lailla ennalta-arvattavissa (mitä nyt lopussa tuli sentään isompi yllätys), yleisö pääsi vähän liiankin helpolla. No, moni ei kyllä mitään suuria ahaa-elämyksiä tästä esityksestä lähtenyt hakemaankaan (en minäkään), mutta monesti on kotimatkallekin jäänyt jotain ajattelemisen aihetta. Tämä oli sellaista "peruskivaa" hupailua. Itselleni ainakin nämä viagra-vitsit ja alusvaatteisillaan kekkalointi ei tarjoa enää mitään uutta ja huvittavaa, samoin apurien "muka-hauskat" englanninkieliset sanailut olivat ihan turhia. Näin loppuvuodesta alkaa olla itselläni jo vähän kulttuurin yliannostustakin ilmassa...

Muuta : Ihailla täytyy teatterin täyttöastetta, joka kerta paikalla ollessani sali on ääriään myöten täynnä. Harva pystyy moiseen, kun paikkakunnalla on muutakin teatteritarjontaa. Eräs Teatteri onkin vakiinnuttanut paikkansa hienosti täällä ja saanut oman vakituisen katsojakuntansa, joka uskollisesti käy katsomassa esityksiä.

Kuin tuhka tuuleen saa kolme tähteä ***. "Peruskauraa".

Kymmenen tikkua laudalla / Eräs Teatteri

Kymmenen tikkua laudalla / Eräs Teatteri, Hämeenlinna

Ensi-ilta 15.3. 2012, kesto väliaikoineen n 1h 15min

Ohjaus Elina Salmenoja

Rooleissa : Ansu Laine, Laura Huovinen, Aki Granlund, Emilia Jokela, Riitta Hietanen / Liisa Virtanen, Kari Salmenoja ja Raimo Leppänen

Taustaa : Heini Junkkaalan kirjoittama näytelmä "Kymmenen tikkua laudalla" sai kantaesityksensä Ahaa Teatterissa Tampereella ja lisäksi sitä on esitetty mm. Kansallisteatterissa. Junkkaala sai näytelmästä pohjoismaisen näytelmäkirjailijapalkinnon vuonna 2010. Näytelmä kertoo lapsen kyvystä käsitellä vaikeitakin asioita leikin avulla ja miten käy, kun lapsi laitetaan viestinviejäksi aikuisten riitatilanteissa. Näytelmä alkaa "kymmenen tikkua laudalla"-leikillä. Tikkuja löytyy kuitenkin vain yhdeksän ja yksi perheenjäsenistäkin on kadoksissa. Kesken lettukestien tarina keskeytyy ja paikalle ilmestyy salaperäinen Herra Parenteesi (Kari Salmenoja), joka kertoo, että tarinaa ei aloiteta keskeltä, vaan alusta ja tarinalla on oltava myös selkeä loppu. Hän nimeää Anna-tytön (Ansu Laine) tarinan päähenkilöksi ja kaikki alkaa alusta. Perhe saapuu kesälomanviettoon mummolaan. Äiti (Emilia Jokela) on murheissaan, sillä hänen mielestään perheen isä (Aki Granlund) ei panosta riittävästi perheeseensä vaan keskittyy lomallakin töihinsä. Isä päättää kunnostautua, ja pyytää molemmilta lapsiltaan lelutoiveen, jonka sitten nikkaroisi verstaassa. Anna haluaa vain puupölkyn, josta sitten itse tekee tikut leikkiin. Tuuli-sisko (Laura Huovinen) haluaa purjeveneen kaikkine tykötarpeineen, ja sitähän isä sitten verstaassa ahkeroikin niin ettei muuta ehdikään... Löytyykö kadonnut tikku? Saako kesäloma ja koko tarina onnellisen lopun?

Kari Salmenoja ja Ansu Laine / kuva Heikki Löflund

Plussaa : Koko teatterin miljöö oli kivasti muutettu mummolamaiseksi, pöydissä oli liinat ja kukat, vanhoja kauniita kahvikuppeja, "kellarissa" hilloja ja perunoita ja hiirulainenkin. Alkua odotellessa tutkailin hienoja lavasteita ja taustalla soi lapsuuden lempparikappaleistani yksi, "Mummo kanasensa niitylle ajoi". Jännästi lavasteista tuli mieleeni (etenkin punaseinäisestä verstaasta) ensimuistoni teatterista, Hämeenlinnan Kaupunginteatterin Punahilkka, jota olin katsomassa vuonna 1977. Muistan vain sen jännittyneen fiiliksen ja punaisen mökin... Kaikkea sitä! Tässä näytelmässä oli hauskaa kieltä, etenkin mummon (Riitta Hietanen) makustelemat sanat olivat kivoja. Oli persiljata ja punajuurtata ja mummon kultakanasia. Muutenkin teksti oli mieleeni. Pidin kovasti papan taikomasta puupölkystä, josta taikatikut veisteltiin ja miten niillä tikuilla saatiinkaan vähän äksöniä aikaiseksi! Mielikuvitus lähti laukkaamaan, että mitä jos oikeasti pystyisikin noin tekemään. Hauskaa riitti myös olympialaisissa, mummo etenkin otti kierroksia vakuuttavasti. Herra Parenteesi oli jännä tyyppi ja se, miten hän nimesi Annan päähenkilöksi ja kirjoitti tytön käteen kirjaimet P ja H. "Päähenkilön" sijaan ne tarkoittivatkin sitten sitä, että P = pidä tarina järjestyksessä ja H = ei saa hyppiä ikävien ja epämieluisien kohtien yli. Katsomossa oli monenikäistä katsojaa ja jokaiselle löytyi varmasti jotain, nuorempia tuntui etenkin huvittavan hösellys ja juoksentelu. Näyttämöllä ei ollut pysähtyneitä hetkiä ja jokainen roolihenkilö tiesi paikkansa, sangen onnistunut esikoisohjaustyö siis Elina Salmenojalta!

Ansu Laine, Laura Huovinen ja Riitta Hietanen / kuva Heikki Löflund

Miinusta : Ihmettelin vähän sitä, että miksi naapurin Kallesta koko ajan kerrottiin vain sitä, että hän uhkailee puukolla? Luulen että se saattoi vähän pienempiä katsojia pelottaa. Jokaisen lapsuudessa on varmaan joku hiukan pelottava tyyppi, joka ei pidä metelistä ja joka tulee komentamaan kesken leikkien... Itse esityksestä en juuri miinuksia löydä, mutta hiukan jäin kaipaamaan esim. sellaista käsiohjelmaa, jossa olisi vaikkapa selvitetty "kymmenen tikkua laudalla"-leikin säännöt. Itsekin sitä aikanaan tuli leikittyä ja ollessani etsintävuorossa muistan lähteneeni kerran kotiin kesken kaiken, kun alkoi potuttamaan se jatkuva tikkujen etsintä... Mahtaako nykyajan lapsoset edes moista leikkiä osata!? Pikkuisen miinuksia myös siitä, että väliajalla myytiin karkkeja rapisevissa pusseissa, ja niitä sitten vielä esityksessä popsittiin... se jatkuva rapina vaan häiritsee, siitä ei pääse yli eikä ympäri! Namuja olisi voitu vaikkapa pussittaa vähemmänrapiseviin pussukoihin tms. ? En tiedä olenko liian jyrkkä näissä mielipiteissäni, mutta mielestäni teatteriin ei kuulu namipussit, väliajalla toki mutta ei esityksen aikana.

Muuta : Väliajalla oli tietysti tarjolla pannukakkua, nam nam! Vielä kun olisi ollut mansikkamehua. Muutenkin esitys nostatti mieleeni paljon muistoja lapsuudesta, väliajalla kun soi taas sitten esim. laulu kummallisesta vekottimesta. Kappaletta en ole kuullut vuosikymmeniin, mutta osasin silti sanat ulkoa. Tuli myös sellainen haikeus siitä, että ei ole enää isovanhempia. Mummolassa ei tarvinnut kuin olla vaan eikä tehdä välttämättä yhtään mitään, ei huolta huomisesta. Vähän pötkötellä riippumatossa ja mummon kasvimaata ja kukkaloistoa ihmetellä. Kiitos muistoista!

Kymmenen tikkua laudalla saa neljä tähteä ****

Esittelyssä Eräs Teatterin "Kymmenen tikkua laudalla"

Hämeenlinnalaisessa harrastajateatterissa, Eräs Teatterissa, sai viime perjantaina ensi-iltansa Heini Junkkaalan suosittu ja kehuttu näytelmä ”Kymmenen tikkua laudalla”. Haastattelin esityksen tiimoilta näytelmän ohjaajaa, Elina Salmenojaa.

Elina Salmenoja / kuva napattu Elinan fb-profiilista luvan kera

Mistä näytelmä kertoo? ”Näytelmä kertoo lapsen kyvystä käsitellä vaikeitakin asioita leikin avulla. Se kertoo siitä, kuinka lapsi joutuu aikuisten välienselvittäjäksi, vaikkei olisi vielä siihen valmis. Kuten tekstissäkin sanotaan: "On todella lapsellista laittaa lapsi viestinviejäksi". Lapsi yrittää kaikkensa, jotta perhe pysyisi koossa. Vaikka keskiössä on ydinperhe, käsitellään tarinassa perhettä ja perhesuhteita laajemminkin. Se kertoo myös siitä, kuinka äidin voi olla vaikea päästää irti aikuisesta pojastaan, joka on jo pitkään elänyt elämäänsä oman perheensä kanssa. Äidin on kaikesta huolimatta hyväksyttävä miniänsä ja annettava poikansa elää omaa elämää. Lisäksi näytelmä käsittelee parisuhdetta ja sitä, kuinka suhteesta voidaan vaikeuksien kautta rakentaa entistä ehompi. Tämä aihe kuulostaa sinänsä varsin arkiselta ja tietyllä tavoin loppuun kolutulta. Tekstistä kiinnostavan tekee kuitenkin se, että siinä on mukana ripaus taikaa. Siinä sekoittuu todellisuus ja mielikuvitus; aina ei voi tietää, mikä on todellista ja mikä lapsen mielikuvitusta. Miksi pitäisikään tietää?”

Miksi valitsitte juuri tämän tekstin? ”Ihastuin tekstiin heti sen luettuani. Olin lukenut paljon näytelmiä, mutta tässä oli sitä jotain. Ehkä juuri se tietynlainen arkisuus suhteessa mielikuvitukseen sai minut ihastumaan. Junkkaalan teksti on paikoittain todella hienoa, ja jokaisella henkilöllä on omanlaisensa kieli ja tausta. Valintaan vaikutti myös se, että ajattelin näytelmän olevan helposti toteutettavissa pienellä näyttämöllämme.”

Missä muualla näytelmää on esitetty? ”Kymmenen tikkua laudalla sai ensiesityksensä Tampereella Ahaa-teatterissa. Sitä on esitetty ainakin Kansallisteatterissa ja lisäksi joissakin pienemmissä teattereissa. Heini Junkkaala sai näytelmästä pohjoismaisen näytelmäkirjailijapalkinnon vuonna 2010 eli aloitan ohjaajaurani varsin vaatimattomasti tuomalla sen nyt Eräs Teatteriin.”

Miten päädyit ohjaajaksi? ”En muista, mistä ajatus alun perin lähti, mutta jossain vaiheessa äitini alkoi puhua, että olisi kiva saada minut ohjaamaan Eräälle joku lastennäytelmä. Yhtäkkiä huomasinkin istuvani Hietasen Riitan kanssa pöydän ääressä suunnittelemassa, minkä tyylistä juttua kannattaisi tehdä. Riitta on ollut alusta asti tietynlaisena apuohjaajana ja luimme tekstejäkin yhdessä. Tein kuitenkin itse lopullisen valinnan näytelmän suhteen. Kaikkiaan Riitta on ollut paljon mukana myös ohjauksessa, koska halusin jonkun kompensoimaan omaa kokemattomuuttani. Olen kyllä ollut näyttämöllä useassakin jutussa, mutta ohjaajan rooli on uusi. Uskon siitä olevan minulle hyötyä, että valmistun pian äidinkielen opettajaksi, sillä ohjeiden antaminen ja toisten ohjaaminen on minulle tuttua. Aluksi vähän kyllä jännitti, kun ajattelin, että tulen ohjaamaan muun muassa omaa isosiskoani, isääni ja entistä äidinkielen opettajaani. En kuitenkaan ole kokenut, että tämä asetelma olisi näkynyt yhdessä tekemisessä huonolla tavalla, päinvastoin! Meillä on alusta alkaen ollut todella avoin ja keskusteleva ilmapiiri, ja monet toteutukset ovat syntyneet yhteystyön tuloksena. Kiitokset tästä kuuluvat kyllä koko porukallemme.”

Kenelle suosittelet esitystä? ”Suosittelen esitystä kouluikäisestä ylöspäin kaiken ikäisille. Erityisen ihanaa olisi, jos saisimme katsomoon lapsia isovanhempiensa kanssa. Toivon, että esitys herättäisi keskustelua, ja että lapset kertoisivat tuntemuksistaan vanhemmilleen ja isovanhemmilleen esityksen jälkeen. Kyseessä on siis koko perheen esitys, jota lapset ja aikuiset varmasti tulkitsevat omalla tavallaan.”

Kerro vähän työryhmästänne! ”Esityksessä on mukana erästeatterilaisia sekä nuoremman sukupolven edustajia. Joukossa on myös yksi ensikertalainen. Pääosassa Annan roolissa on Ansu Laine, joka tekee kyllä mielettömän hienon roolisuorituksen. Muutenkin kaikki näyttelijät tekevät hienoja suorituksia ja laittavat itsensä todella likoon. Lisäksi mukana on Laura Huovinen, joka esittää Annan teini-ikäistä isosiskoa. Heidän vanhempiaan esittävät Aki Granlund ja Emilia Jokela. Mummolassa häärii tietysti myös Mummo, jota esittävät vuorotellen Riitta Hietanen ja Liisa Virtanen. Mummolan pihapiirissä asustaa jo edesmenneen Olli-Papan veli Kalle, jota esittää debyyttinsä tekevä Raimo Leppänen. Herra Parenteesin roolissa nähdään Kari Salmenoja.”

Kerro vähän harjoitusprosessistanne. ”Ensimmäiset lukuharjoitukset olivat tammikuun 27.päivä ja siitä kahden viikon päästä harjoittelimme oikeasti ensimmäisen kerran. Kaikkiaan harjoituskertoja oli viitisentoista. Tein heti sen päätöksen, että käsikirjoitukset kädessä ei mennä lavalle, ja olen todella tyytyväinen päätökseeni. Jos lavalla ollaan plarit kädessä, se on oikeastaan ainoa asia, mihin pystyy keskittymään. Harjoittelimme siis alusta asti kuiskaajan kanssa.”

”Näyttelijöiden heittäytymisestä kertoo hyvin se, kun omaistennäytöksen aamuna sain Isän roolissa olevalta Akilta viestin, että hän on niin kovassa kuumeessa, ettei pysty esiintymään illalla. Sovimme, että hän tunnustelee oloaan ja ilmoittaa vielä myöhemmin, pystyykö nousemaan lavalle illalla. Kuume ei kuitenkaan laskenut. Teimme sellaisen ratkaisun, että suunnitelmista poiketen Liisa esittää Mummoa ja Riitta tekee Isän roolin. Isän rooli on varsin iso; ei taida olla yhtäkään kohtausta, jossa Isä ei olisi näyttämöllä. Riitta otti haasteen vastaan, ja selviytyi siitä loistavasti! Muutenkin koko porukka sopeutui äkkinäiseen vaihdokseen todella hienosti, ja yleisö tuntui viihtyvän. Joku sanoikin, että ei ollenkaan huomannut, että Riitta oli ensimmäistä kertaa kyseisessä roolissa.”

Aiotko jatkossakin ohjata tai kenties käsikirjoittaa myös jotain? ”Tämä on ollut kaikkiaan todella kiva projekti ja nyt jo harmittaa, että pian tämä on ohi. Harjoituksiin on aina ollut kiva mennä ja yhdessä tekemisen meininki on ollut hienoa. Toivon, että voisin jatkossakin tehdä ohjauksia, sen verran mukavaa tämä on ollut. Toki minulla on vielä paljon opittavaa ja tässäkin projektissa monet asiat olisi voinut varmasti tehdä toisin, mutta ensikertalaiseksi tunnen onnistuneeni hyvin. Uskon, että pysyn jatkossakin joko näyttämöllä tai ohjaajan roolissa enkä ala itse käsikirjoittaa. Toisaalta olen kyllä todella huono sanomaan ei, joten eihän sitä koskaan tiedä!”

Teatterikärpänen menee katsomaan esitystä tulevana sunnuntaina, joten ensi viikolla lisää tästä näytelmästä!

Vorot & Maalarit / Eräs-teatteri

Kaikki vorot eivät tule varkaisiin & Maalareilla ei ole muistoja / Eräs-teatteri, Hämeenlinna

Ensi-ilta 10.11. 2012, kesto väliaikoineen noin 1h 50min

Käsikirjoitukset Dario Fo

Ohjaus Marja Räikkönen ja Pirjo Valokorpi

Rooleissa (Vorot) : Harri Laine, Ritva Leena Jokinen, Harri Jokinen, Riitta Hietanen, Pia Saarman, Kari Salmenoja ja Sauli Sipponen

Rooleissa (Maalarit) : Pirjo Valokorpi, Tapio Hurri, Kauko Räikkönen, Sauli Sipponen, Hannele Myllyntausta, Anne Parikka, Minna Sipponen ja Unto Parikka

Taustaa : Dario Fo´n kaksi lyhyttä farssia samalla lipulla ja huokeaan hintaan! Hauska idea sinänsä. Taattuun Fo´n tyyliin aikamoinen suhdesoppa keitetään molemmissa näytelmissä, omituisia käänteitä riittää ja asiat menevät entistä enemmän solmuun, mitä enemmän yrittää selittämällä päästä pälkähästä. Kaikki vorot eivät tule varkaisiin- näytelmässä tapahtumat sijoittuvat mukamas tyhjillään olevaan asuntoon, jonne on saapunut ammattivaras putsaamaan asuntoa arvotavaroista. Voron vaimo soittaa miehelleen töihin ja pian saapuu paikalle henkilö jos toinenkin, ensimmäisenä asunnon omistaja-mies rakastajattarensa kanssa. Kohta lukaali onkin täynnä vaimoja ja rakastajia ja kukaan ei tiedä kuka oli kenenkin seurassa.
Toinen näytelmä sijoittuu ilotalon salonkiin. Leskirouva on teettänyt miehestään vahanuken, sillä ei kestä yksinäisyyttä ja ikäväänsä. Paikalle saapuu pari maalaria, jotka onnistuvat sähläämään kaikenlaista ja paljastamaan kunnon yllätyksenkin.

Plussaa : "Voroissa" saatiin kunnon suhdekiemurat aikaan, ja esitys tuntui hykerryttävän yleisöä varsin mukavasti. Ohjauksellisesti näytelmä oli näistä kahdesta onnistuneempi, se kulki junan lailla eteen päin ja tarjosi sopivasti ylläreitä. Lavastus oli toimiva (kaappikello etenkin) ja musiikki vei mukavalla tavalla tapahtumat Italiaan. Anna-vaimo (Pia Saarman) oli justiinamaisen topakka ja lisäpisteitä aviomiehen (Harri Jokinen) upeasta peruukista. "Maalareissa" pidin alun tikapuuhommasta kovasti ja vahanuken käänteistä, kaikki viiksienmaalailut mukaanlukien. Lopussa kaikki olivat yhtä suurta perhettä...

Miinusta : Molemmissa oli vähän takeltelua niin äänitehosteiden (puhelin soi väärään aikaan) kuin repliikkienkin kanssa, "Maalareissa" tuntui olevan jotenkin pysähtyneitä hetkiä enemmän ja vaikutti vähän siltä, ettei hetkellisesti tiedetty/muistettu mitä seuraavaksi piti sanoa tai tehdä.

Muuta : Harvinaista herkkua tämä kuitenkin on, nimittäin saada tavallaan "kaksi kärpästä yhdellä iskulla". Eräs-teatteri on piristävä lisä Hämeenlinnan teatterielämään ja katsomo taitaa olla poikkeuksetta täynnä, ainakin joka kerta väkeä on ollut tungokseksi asti. Ja mikäs siinä, lisähoukuttimena myös aina yhtä makoisat väliaikatarjoilut. Itseleivotut makeat ja suolaiset löytävät aina tiensä parempii suihin, ja kahvilatoiminta ansaitsee kyllä ihan täydet pisteet joka kerta!

Teatterikärpäseltä "Voroille & Maalareille" kolme tähteä *** .

There´s no Harri ja Kaikkihan me onnumme

Tähän väliin pari lyhyttä arvostelua jo aikaa sitten näkemistäni esityksistä :

There´s no Harri Helsingin Kaupunginteatterin Studio Pasilassa oli ensi-illassa helmikuun lopulla ja minä maaliskuussa katsomassa. Komedia kertoo eräästä vuokratyöfirmasta, joka maksamattomien palkkojen vuoksi on saanut mm. viharyhmän Facebookkiin. Firman osakkaat (Jussi Lampi ja Ville Tiihonen) päättävät nostaa firmansa maineen pohjamudista ja lähtevät itse töihin hyvällä menestyksellä. Toinen päätyy "paistomieheksi" Lemminkäiselle ja toinen portaalimieheksi Destialle. Kommelluksiahan siitä seuraa ja uusia tuulia elämään. Kaikki yrittävät oikeasti olla jotain muuta kuin mitä ovat, tilanteet eivät loppupeleissä olekaan niin koomisia kuin ensin luulisi vaan pinnan alta paljastuu monenmoista tyytymättömyyttä mm. parisuhteeseen ja omaan elämään. Ilahduttavan paljon katsomossa oli miehiä ja suosittelenkin lämpimästi tätä erinäisille äijävoittoisille työporukoille ja toki naisillekin, sillä silmänruokaa riittää karskien asfalttimiesten muodossa. Firman sihteeri (Kaisa Mattila) oli mahdoton jatkuvassa jumppaamis-ja kuntoiluvimmassaan, Mari Perankoski Harrin vaimona heitti kehään mahtavat komediennentaitonsa ja oli aika hillitön tapaus. Asfalttimiehet (Juha Jokela ja Panu Vauhkonen) uhkuivat testosteronia katsomoon asti, moni ei tosin tykännyt jatkuvasta kiroilemisesta mutta kepeästihän isotkin miehet tarvittaessa tanssahtelivat. Jussi Lammen olemuksessa oli jotain outoa tällä kertaa, se jäi meitä oikein vaivaamaan. Jotenkin varovainen liikkeissään ja eleissään? Ihana Ville Tiihonen ja ystävystyminen siivoojan kanssa (Vappu Nalbantoglu), minäkin haluaisin itselleni sellaisen "leijonaystävän". Esityksestä jäi oikein hyvä mieli ja siksipä annan sille neljä tähteä ****.

Hämeenlinnan Eräs-teatterin Kaikkihan me onnumme oli oikein laadukas esitys. Sirkku Peltolan teksti oli herkullista kuten aina ja toimi etenkin dialogeissa, jossa välillä piti oikein keskittyä kuuntelemaan kun henkilöt puhuivat molemmat omia juttujaan. Näytelmä kertoo kahdesta miehestä, joista toinen on ns. parempiosainen ja toinen taas ei. Miehet ovat kohdanneet aiemmin vuosia sitten ja kohtaaminen on muuttanut toisen miehen elämän totaalisesti ja nyt kun he vuosien päästä uudelleen sattumalta tapaavat, haluaa toinen mies kiittää saamastaan avusta tarjoamalla unohtumattoman illan. Unohtumaton ilta todellakin tulee, molemmat heräävät sairaalasta vierekkäisiltä vuoteilta. Pidin kovasti molemmista miesrooleista, laatutyötä. Parhaimmista reploista vastasi toisen äiti, joka lateli välillä sellaista tekstiä että morjens. Yleisökin tuntui kovasti tykkäävän tästä ja aina on hienoa nähdä näin laadukasta teatteria ihan harrastelijaryhmältäkin. Neljä tähteä myös tälle esitykselle ****.