Mikko Virtasen tapasin syyskuun puolivälissä Hämeenlinnan Verkatehtaan kahvilassa.
Hampurissa Saksassa 1983 syntynyt Mikko on horoskooppimerkiltään vaaka. Kotikaupunkinaan hän pitää kuitenkin Hämeenlinnaa, jossa hän asui yli 16 vuotta. Tällä hetkellä hän asuu Kokkolassa.
Mitä harrastat? ”Mä harrastan lenkkeilyä ja käyn punttisalilla, ja nyt mä aloitin Kokkolassa uuden harrastuksen eli nyrkkeilyn. Kolme kertaa toistaiseksi olen käynyt sitä yrittämässä, vielä ei oo nenä kasassa! Viikko sitten olin ekaa kertaa kehässä ja sparraamassa, pari kertaa mua lyötiin kyllä nenäänkin. Sit mä harrastan myös penkkiurheilua, harmittaa että Kokkolassa ei oo SM-liigajoukkuetta kun ei nää Kerhon matseja muuta kuin telkasta.”
Mitä sanoisit erityistaidoiksesi? ”Mitähän mä nyt sanoisin, mä oon niin tasapaksua kauraa. Mä oon urheiluhieroja toiselta koulutukseltani, eli mä oon kyllä hyvä hieromaan! Ehkä sellaiset jotkut fyysiset jutut on silleen erityistaitoja, olen fyysisesti aika tarkka. Sit mä sanoisin vielä että miekkailu ja jääkiekko, ne mä osaan.”
Minkä taidon haluaisit osata? ”Haluaisin olla mielettömän hyvä akrobatiassa! Kouluaikoina sitä tuli tehtyä paljon omallakin ajalla, mutta nyt se on vähän jäänyt. Sitä voisi verestää, se olisi mahtavaa. Voisi tehdä takaperinvoltteja silloin kun huvittaa!” Mikko intoilee.
Onko suvussasi muita tällä alalla olevia? ”Kyllä, pikkuveljeni Markus on näyttelijä myös. Päästiin peräkkäisinä vuosina Teakiin. Hän on mukana mm. siinä Pahuus-näytelmässä. On se kyllä hienoa kun velipoika näyttelee Kansiksessa! Vanhemmat sitten harrastaa teatteria, kuuluvat tuohon Eräs-teatteriin (toim.huom. hämeenlinnalainen harrastajateatteri), mutta he ovat aloittaneet vasta meidän poikien jälkeen. Ja toki vaimoni Essi Hellén on näyttelijä myös.”
Osaatko soittaa jotain instrumenttia? ”En osaa. Mä sain Nikkilän Jussilta keväällä ilmaiseksi kitaran sillä ehdolla, että mä opettelen soittamaan sitä. En oo vielä opetellut, toistaiseksi osaan kolme sointua vasta. Sillähän voisi jo punkkia ruveta soittamaan! Jussi, jos luet tämän niin anteeksi! Mä nyrkkeilen nyt niin paljon, etten oo ehtinyt perehtyä siihen kitaraan...”
 |
| Mikko Virtanen / kuva Teatterikärpänen |
Mitä alan opintoja olet suorittanut ja milloin olet valmistunut? ”Kesällä 2012 valmistuin Teakista teatteritaiteen maisteriksi. Ennen Teakia opiskelin kaksi vuotta Kokkolassa teatteri-ilmaisun ohjaajaksi ammattikorkeassa. Alan opinnot on siinä, mutta olen siis tosiaan opiskellut myös hierojaksi. Teakiin mä pääsin viidennellä yrittämällä. Nätyyn mä yritin kerran, 2006 muistaakseni ja jäin siihen ensimmäiseen vaiheeseen. Tuntui siltä, ettei oo uralle oikeestaan mitään muuta vaihtoehtoa ja siksi jaksoin yrittää uudelleen. Siitä lähtien kun aloitti näyttelemisen, en ole halunnut mitään muuta. Vaikka se tuntuukin vähän romantisoidulta sanoa näin, niin oikeesti se on totta!”
Milloin kiinnostuit teatterista ? ”Tää on aika moniosainen tarina... Ihan eka sellainen muisto, joka on tehnyt muhun lähtemättömän vaikutuksen on se, kun olimme katsomassa Helsingin Kaupunginteatterissa Robin Hoodia. Taisi Seppo Pääkkönen olla Robin sillon. Se oli joskus 90-luvun alkupuolella, olin silloin jotain 8-9-vuotias. Oltiin katsomassa sitä parvella ja siinä tuli se jousiammuntakohtaus, Seppo menee yleisön taakse ja ampuu sieltä nuolen aivan keskelle taulua. Se oli niiiiiin iso juttu pienelle pojalle, se sai mut ihastumaan teatteriin. Täällä on tullut sitten katsottua kaikki Hämeenlinnan teatterin jutut, etenkin silloin kun oli Risto Korhoset ja Ilari Johanssonit. Paljon kierrettiin myös muualla, äitini on äidinkielenopettaja, se järjestää vieläkin koulun kautta reissuja koululaisryhmille ja mä olin aikoinaan paljonkin niissä reissuissa mukana”, Mikko muistelee.
”Vaikka yläasteella pelasin lätkää ja olin sitä mieltä että ”teatteri on homojen hommaa”, niin kuitenkin olin mukana näytelmäkerhoissa ja kaikissa esityksissä silloin. Sit joskus ´99 hengattiin Suonpään Saulin ja Markuksen kanssa tuolla Miniteatterilla ja Myllyniemen Marja tuli sanomaan, että nyt tarvittaisiin mun ikäistä poikaa mukaan yhteen juttuun. Sauli kyl sanoo et sille sanottiin ja se tuli sanoon mulle. Terveisiä Saulille! Tästä on kaikilla varmaan eri muistikuvat et kuka kertoi kellekin, mutta oli totuus mikä tahansa niin mä menin sitten mukaan siihen Ronja Ryövärintyttäreen, joka tehtiin Aulangolla kesällä 2000. Kun menin silloin ekaa kertaa lavalle, niin tiesin heti mitä haluan tehdä! Mä pelasin 11v lätkää ja halusin aina olla jääkiekkoilija, mut sit kun mä tajusin, ettei mulla oo ehkä lahjoja ihan niin mittavaan uraan kuin ikätovereillani Mikko Koivulla ja Tuomo Ruudulla, niin aattelin ettei nyt sitten lätkää ja näytteleminen oli kuitenkin kivempaa. En mä siinä mitään uraa tai rahaa aatellut, se vaan oli kivempaa. Mut ei sillä kyllä rahaa saa, näyttelemisellä nimittäin..”
Miksi olet näyttelijä tällä hetkellä? ”Toi on kyllä sellainen kysymys, johon tuntuu ihan mahdottomalta antaa yksiselitteistä vastausta. A) mä oon narsisti ja nautin huomiosta, kaikki näyttelijät on vähän ainakin jollain tasolla. B) ?? en mä tähän muuta keksi. Tähänks tää mun vastaus nyt jäi? ”Ei oo yksiselitteistä vastausta. Olen narsisti.” Ei sentään. Yksi mun kurssikaverini kirjoitti lopputyöhönsä, että näyttämöllä oltu aika on varastettua aikaa. Se ei kuulu hänelle itselleen, vaan se kuuluu jotenkin sille roolihenkilölle. Mä oon tietyllä tavalla samaa mieltä, että siinä on joku viehätys. Se varastettu aika on jotenkin yhteistä aikaa eikä koske pelkästään näyttämöä vaan myös yleisöä. Se on sellainen yhteinen, kollektiivinen kokemus. Se tapahtuu just siinä ja sillä hetkellä ja just niille ihmisille. Siinä on jotain taianomaista. Mä rakastan sitä, että mä voin paneutua johonkin rooliin ja ottaa selvää asioista, joista ei itse tiedä ja jotka ei oo itselle arkipäivää. Niin kuin nyt tossa Teatteri Jurkan Rikoksessa, jossa olin islaminuskoon kääntynyt nuori kundi, joka oli hyvinkin ääri-islamilainen ja oli jäänyt kiinni siitä, että oli yrittänyt räjäyttää Tukholman metron. Oli kivaa ottaa selvää islaminuskosta ja mitä kaikkee siihen kuuluu. Hirveen yleissivistävää! Ja sit yks ehdottomasti suurimmista syistä miksi näyttelen on se, että se on niin lähellä joukkueurheilua. Ite kun oon entinen jääkiekkoilija ja jalkapalloilija, niin ne on kyllä todella samankaltaisia. Mä kirjoitin mun kandidaatin opinnäyteen Teakiin nimellä ”Teatterikaukalo”. Mä rakastan sitä, että X määrä ihmisiä viettää kaksi kuukautta jossain pienessä kopissa ja sitten tehdään jotain sellaista, joka saa ihmiset paikalle. Ne haluaa tulla katsomaan sitä mitä me ollaan tehty. Ensinnäkin se meidän tekijätiimi hitsautuu yhteen joukkueeksi ja sit ihmiset tulee katsomaan ja me luodaan yhdessä sellainen hetki, joka ei oo kenenkään aikaa, vaan se on just siinä! Se on niin äärimmäisen hienoa. Teakin ekan kurssin jälkeen tämän oivaltaminen helpotti mua, se oli tosi rankkaa aikaa kun paljon tehdään itsensä kanssa hommia. Kun tajusi sen, että siellä ollaan porukalla ja yhdessä, niin se helpotti ihan hirveesti sitä opiskelua. Mullekin se valkeni vasta silloin, se ei ollut mitenkään itsestäänselvää sinne mennessä.”
Jos et olisi näyttelijä, niin millä alalla mahdollisesti olisit ja oletko tehnyt muita töitä aiemmin? ”Mä olisin varmaankin urheiluhieroja, luulen että olisin jossain urheiluseurassa töissä. Silloin kouluaikoina mä olin Tampere Unitedin futisjoukkueessa ja kun muutin Kokkolaan, niin olin Hermeksessä Mestis-porukan hierojana. Muita töitä? Kaupan kassalla mä oon ollut ja sit mä oon ollut puhelinmyynnissä. Pari kesää oon ollut sellaisessa metallifirmassa töissä ja Kaurialan lukiossa mä olin vahtimestarin apulaisena. Oon mä ollut jotain kerhoja vetämässä ja opettanut ala-asteikäisille ilmaisutaitoa, mut ne liippaa niin läheltä tätä alaa että niitä ei lasketa... Sählykerhoa vedin seurakunnalla joskus täällä Hämeenlinnassa. Olin yhdessä päihdekuntoutuspaikassa myös hierojana ja välillä käytiin siellä pelaamassa futista yhdessä ja sellaista.”
Onko sinulla omia esikuvia? ”Suurin ja kaunein ja joka ei tee koskaan virheitä näyttelijäntyössään on Daniel Day-Lewis, mä en käsitä miten kukaan voi olla niin kova! Onhan mulla sit näitä muitakin eli nuorempi DeNiro, ulkomaisista nykynäyttelijöistä oli Heath Ledger, sit Christian Bale on ehkä sellainen ja Ryan Gosling, joka tekee ihan mielettömän hienoja rooleja vaikka on sellainen kaunis poika. Jaa Suomessa? No mä arvostan monia kyllä tosi paljon, mutta esim. Jani Volanen on äärimmäisen kova. Tommi Eronen. Kari Heiskanen, hän tosin näyttelee nykyään niin vähän.”
Missä eri teattereissa olet näytellyt ja omasta mielestäsi parhaat roolityösi? ”Olen näytellyt Hämeenlinnan kesäteatterissa, Ryhmäteatterissa, Teatteri Jurkassa, Teatteri Vanhassa Jukossa Lahdessa ja Kokkolan kaupunginteatterissa. Mulla oli onni tehdä kahden hienon ohjaajan kanssa peräkkäin töitä. Ensin Hokkasen Sakarin kanssa tehtiin kouluun Expendables-niminen esitys, se oli ihan mieletön ja yks haastavimmista rooleista mitä oon tehnyt. Se onnistui tosi hyvin. Mä olin periaatteessa omana itsenäni siinä ja pidin 1h 15min esitelmää Rambosta ja siihen liittyvistä jutuista ja esitin Rambo III:n nukketeatterina ja kaikkee. Sit siihen kuului sellainen bodausosio, jossa oli mun kurssikaveri bodaamassa. Heti sitten tän perään tehtiin Maijalan Laurin kanssa Vanhaan Jukoon sellainen esitys kuin ”Muoviukkeli – eli veteraani Johanneksen ilmestys”, se oli kans eri tavalla hieno. Vaikeeta laittaa roolejaan silleen järjestykseen, mutta siinä oli kaks sellaista, joissa oon mielestäni onnistunut parhaiten. Mulla oli kyllä äärimmäisen hieno tilanne kun sain tehdä peräkkäin kaksi aivan timanttista esitystä. Toivottavasti sellaisia putkia tulee vielä lisää!” Mikko hehkuttaa.
Onko sinulla jotain roolihaavetta? ”Joo ehdottomasti Viettelysten vaunun Stanley ja mahtavaa on se, että mä saan kohta tehdä sen tuonne Kokkolaan. Terveisiä vaan Saulille, joka haluaisi myös tehdä saman roolin! Woyzek on toinen, jonka haluaisin tehdä.”
Kuka olisi unelmiesi vastanäyttelijä, jos saisit valita ihan kenet tahansa? ”No kyllä mä Day-Lewisin kanssa haluaisin tehdä, tosin mä varmaan jäätyisin. Mutta sellainen oikea haave, jonka haluaisin toteuttaa on se, että kyllä mä velipojan kanssa haluaisin päästä näyttelemään. Se on sellainen haave, mikä varmaan joskus toteutuukin. Pari kertaa on jo käynyt niin, että meitä on pyydetty samaan juttuun, mutta sitten ei oo aikataulut natsannu ja se aina vähän harmittaa. Mä haaveilen siitä, että me voitais tehdä se Orvot-niminen näytelmä.”
Olet mukana myös elokuvassa Miss Farkku – Suomi, miten siihen päädyit? ”Ihan koekuvausten kautta, eli tuotantoyhtiöstä soitettiin mulle ja kävin siellä kuvauksissa ja sit pari viikkoa sen jälkeen tuli soitto. Ohjaaja oli kovasti tykännyt minusta. Me tehtiin sen saman ohjaajan kanssa lisää yhteistyötä, viime keväänä kuvattiin YLE:lle sellainen kuusiosainen tv-sarja kuin ”Elämää suurempaa”. Mulla on siinä ihan kunnon rooli.”
Mikä on parasta ammatissasi? ”Tupakka, viina ja villit naiset. Ei vaan, mä en polta. Ja mä oon naimisissa. Terveisiä vaimolle! Miks mä muuten lähetän terveisiä kaikille koko ajan? Hahahhahh! Ei! Taas on hirveen vaikeeta sanoa vain yhtä asiaa. Mä rakastan harjoitusprosesseja ja sitä, että siellä on tosiaan se X määrä tyyppejä, jotka yhdessä luo jotain ainutkertaista. Ihmiset tulee katsomaan ja mikä parasta, tykkäävätkin siitä vielä! Toivottavasti tykkäävät! Jotenkin sillai kokonaisvaltaisesti se koko prosessi on parasta. Se on myös tosi palkitsevaa, kun pyydetään tekeen jotain vaikeeta roolia ja harkoissa löytää jonkun fyysisen jutun millä se hahmo alkaa aukeemaan ja löytymään, se on hieno tunne.”
Entä miinuksia? ”No työajat! Toki plussaa on se, että kun tekee ensin pirullisilla työajoilla 10kk niin sitten 2kk on ihan puhdasta lomaa. Ellei sitten mene kesäteatteriin, mutta se on sitten ihan oma valinta. Kiinnityksellä olevat näyttelijät voi olla menemättä kesäteatteriin, kun on kuitenkin palkallinen loma. Sit tietynlainen paine prosessin aikana on miinusta, jollain tavalla on oltava koko ajan läsnä. Pitää myös hyväksyä se, että ollaan julkisessa ammatissa, me ollaan niin erilaisessa asemassa suhteessa muihin ammatteihin. Me ollaan ns. vapaata riistaa ja näyttelijät on usein se, mihin kohdistuu se iva tai pilkka tai kritiikki, jos juttu ei vaikka onnistu. Aika usein näyttelijät kantaa siitä tietyllä tavalla sen vastuun, koska ne on siellä framilla. Toki myös ohjaaja, mutta ei samalla tavalla.”
Mitkä asiat inspiroivat sinua? ”Uuden löytäminen ja sellainen yhteisen asian äärellä oleminen. Kun saadaan se teksti käteen ja on eka lukuharjoitus ja ohjaaja puhuu siitä, että miten se haluaa sen tehdä ja me kaikki ollaan siinä sen uuden ja ihmeellisen äärellä ja kaikki on auki. Se on mielettömän hieno tilanne kyllä. Sit se, kun vaikka löytää siihen hahmoonsa jonkun fyysisen eleen, joka auttaa tuomaan siihen jotain lisää. Ja oman itsensä haastaminen näyttelijäntyössä. Päättää, että mä en tee sitä nyt silleen miten oon aina ennen tehnyt. Ne inspiroi!”
Podetko esiintymisjännitystä? ”Poden ihan v#*&%n paljon! Anteeksi kiroilu! Mua jännittää, kyllä. Kurssikaverit on mulle nauraneetkin, että miten tuo on mahdollista jännittää noin paljon. Varsinkin siis hetkeä ennen lavalle menoa se on ihan hirvittävän kovaa. Mahassa velloo, pulssi on 200 ja koko ajan pientä liikettä pitää olla. Varmaan koko esityksen vedän läpi pienessä liikkeessä, koko ajan on kato pidettävä kone käynnissä tai se ei lähe enää uudestaan käyntiin, heh! Mä en usko että se jännitys hirveesti näkyy ulospäin, paitsi että mä puhun siitä aina ja koko ajan. En oo kalpea enkä hikoile enkä juokse vessassa, mut sen tuntee sillai muuten. ”
Onko sinulla jotain omia rituaaleja, joita suoritat ennen esitystä? ”Se aina vaihtelee vähän esityksen mukaan, mulle tulee aina siinä prosessissa joku juttu mukaan. Kyllä mä vedän aina aika sellaiset tiiviit alkulämmöt, jotta hikoilen oikeesti ennen kuin mä menen sinne lavalle. Joskus mä juoksen lenkkiä, joskus punnerran tai teen vatsoja. Sit mä kuuntelen musaa korvanapeilla tai jos työryhmä sallii niin sitten ihan niistä teatterin laitteista. Aika sellaista raskasta, menevää musaa, heavya tai punk-osastoo. Se virittää mut oikeeseen tunnelmaan. Mä kuuntelen sitä myös nukkumaan mennessä, Volbeatia napit korvissa...”
 |
| Tuli kiire junalle... |
Kerro joku hauska kommellus! ”Mulle on tosi vähän sattunut mitään kun ei tuu heti mieleen... Onko tosiaan niin että oon säästynyt? No Poikain huveissa Hämeenlinnan kesäteatterissa sattui yks...Mulla on hirvittävä ampiaiskammo, kun oon muksuna astunut ampiaispesään , ja siellä Kaupunginpuistossa me laulettiin jotain biisiä ja ampiainen lentää mun suuhun kun mä laulan. Ei siinä sit kuitenkaan käynyt mitään. Voi helvetti, täähän oli muuten ihan sairaan tylsä tarina, kun ei siinä käynyt mitään!! Se vaan lensi pois! Mä oon saanut näköjään elää tylsähkön näyttelijänuran, toki siellä on naurattanut ja muuta, mutta ei mitään sellaista legendaarista.”
Kerro joku hyvä muisto! ”Se kun ampiainen lensi suuhun eikä sattunut mitään...Ei vaan! Teatterissa se varmaan liittyy siihen Muoviukkelin ensi-iltaan Vanhassa Jukossa. Se oli ihan äärimmäisen haastava rooli ja koko esitys ja miten se ensi-iltayleisö reagoi – tömisteli jaloillaan ja huutaa ja hurraa. Se oli siis mun taiteellinen lopputyöni ja sitä oli katsomassa Ville Virtanen, joka oli mun lopputyöni tarkastaja. Mä en oo koskaan puhunut sen kanssa muuta kuin puhelimessa eikä olla koskaan tavattu tällai kasvotusten. Se joutui lähtemään heti sen esityksen jälkeen, mutta puoli tuntia siitä se lähetti mulle sellaisen ylistävän viestin esityksestä ja mun duunista. Se oli kyllä sellainen hetki joka todella herkisti, kun Ville Virtanen on yks sellainen tyyppi, joka on mun mielestä Suomessa näyttelijöiden Top 3:ssa. Sit kun sellaiselta isolta esikuvalta tulee tuollaista palautetta, niin se on kyllä tosi siistiä.”
”Toinen muisto, joka liittyy teatteriin, mutta ei omaan esitykseen, on kun veljeni Markus oli Jyväskylän Kaupunginteatterissa viime vuonna ja niillä oli ensi-ilta ”33 variaatiota”-nimisestä esityksestä ja olin katsomassa sitä. Se oli ihan mielettömän hieno ja kun se esitys päättyi, niin ihmiset nousivat seisomaan ja taputtamaan, ja kun katsoin broidia miten se reagoi siihen, niin kyllä siinä aika varauksettoman ylpeä sai olla.”
Kerro vähän tulevista rooleistasi! ”Kokkolassa on tulossa ”Suomi uuteen nousuun”-niminen musiikkiteatteriesitys, siihen tulee Joonas Saartamo näyttelemään pääosan ja Olavi Uusivirta tekee musiikin. Sit sen jälkeen tulee Peter Pan, olen siinä Kapteeni Koukku. Nää on nyt seuraavat projektit mulla.”
Haluaisitko tulevaisuudessa ohjata tai käsikirjoittaa jotain? ”No ainakin käsikirjoittaa, jotain on pöytälaatikkoon jo rustattukin. Miksei ohjatakin, muttei vielä. Se aika ei oo ainakaan kymmeneen vuoteen. Käsikirjoitus tulee sitten kun me saadaan se Hokkasen kanssa tehtyä, eli vinkkinä vaan. Terveisiä siis Sakarille!”
Onko sinulla mottoa? ”Asa sanoo hienosti yhdessä kappaleessa, että ”kirjoita isol seinään, tääl on oltu”. Sen mä kirjoitin Markuksellekin Teakin nelosvaiheen jälkeen. Se on sellainen kuvainnollinen, ”leave your mark”. Eikä mark tarkoita ketään henkilöö tässä siis, heh!”
Mistä haaveilet ja missä näet itsesi kymmenen vuoden kuluttua? ”Mä haaveilen lapsista ja koirasta ja vakaasta elämästä ja Jussi-patsaasta ja Kansallisteatterista ja siitä, ettei tarttis olla hirveen pitkää aikaa työttömänä. Aika tämmöisiä perusjuttuja... Kymmenen vuoden päästä? En osaa itteeni mihinkään tiettyyn paikkaan laittaa, mutta mä nään itteni kahden lapsen ja ehkä kahden koiran isänä (en oo niiden koirien biologinen isä kuitenkaan) ja näyttelijänä, joka on saavuttanut sellaisen pisteen, jossa ei oo silleen pulaa töistä, et on kentällä sillai tunnettu että ihmiset haluaa tehdä mun kanssa töitä. Koirista ollaan jo puhuttu vaimon kanssa, isoja koiria niiden pitää olla!”
Mitä muuta haluaisit mahdollisesti kertoa itsestäsi? ”No mä olen tuossa ”Suomi uuteen nousuun”-näytelmässä todennäköisesti alasti, mut jos mä en oo niin Joonas ja vaimoni Essi ovat alasti. Että kannattaa tulla katsomaan.”
Mikä supersankari haluaisit olla ja miksi? ”Teräsmies! Siksi, kun se on ainoo supersankari, jonka alter ego on tavallinen. Kaikkien muiden sankareiden se supersankari on alter ego, mut Teräsmies on oikeasti Teräsmies. Se esittää olevansa Clark Kent. Siksi!”
Jos saisit viettää päivän naisena, mitä tekisit? ”Kyl mä varmaan seksiä harrastaisin, olisi kiva tietää miltä se tuntuu kun se ei oo kuitenkaan ihan sama. Sit mä testaisin varmaan, et miten ihmiset reagois johonkin ja että onks se tosiaan niin, et jos nainen vähänkin antaa ymmärtää niin miehet on heti valmista kauraa.”
Jos ihminen vetäytyisi talviunille, mitä ottaisit omaan talvipesääsi mukaan? ”Mä ottaisin Essin ja paljon salt & vinegar – sipsejä. Eihän sitä ihminen muuta tarvii! Toki kaljaa voisin ottaa myös. En ottaisi pleikkaria, me pelattaisi ihan muita pelejä. Seurapelejä pelattas ja juotas kaljaa, joo!”
Jos voisit palata menneisyyteen aikakoneella, minne menisit? ”Mä menisin varmaankin kattoon näitä 70-luvulla pelattuja ”Summit series”- matseja, missä Punakone pelasi näitä NHL-joukkueita vastaan. Haluaisin nähdä, miten Punakone jyllää!”
Bernard Pivot´n kymmenen kysymystä :
Mistä sanasta pidät eniten? - Huupi
Mistä sanasta pidät vähiten? - Ripulipaska
Mikä sytyttää sinut? - Kielisuudelma
Mikä sammuttaa intohimosi? - Pieru
Suosikkikirosanasi? - Saatananperkele
Mitä ääntä rakastat? - Hiljaisuutta hetkeä ennen kuin yleisö alkaa lopussa taputtamaan
Mitä ääntä inhoat? - Kun ohjaaja sanoo puoli tuntia ennen harkkojen loppua, että otetaan vielä kerran alusta
Mitä muuta kuin omaa ammattiasi haluaisit kokeilla? - Hävittäjälentäjä
Missä ammatissa et haluaisi olla? - Baarissa portsarina
Jos Taivas on olemassa, mitä toivot Jumalan sanovan sinulle kun saavut Taivaan porteille? - No sehän meni mukavasti! Saanko esitellä, tässä on Daniel Day-Lewis!
