Jussi Vatanen!
Muutamakin lukijani on toivonut hänen haastatteluaan jo vuosia
sitten, ja nyt pitkä odotus palkitaan. Jussi Vatasen tapasin
Ravintola Juttutuvassa Helsingin Hakaniemessä tammikuun puolivälissä
2019. Aika loppui vaihteeksi kesken, ja muutama kysymys on laitettu
meilitse jälkikäteen.
Vuonna 1978
syntynyt Jussi on horoskoopiltaan jousimies. ”Oon kotoisin
Sonkajärven kunnasta ja tarkemmin Sukevan kylältä. Peruskoulun ja
lukion kävin siellä kulmilla, armeijan jälkeen muutin pois kotoa.
Melkein heti intin jälkeen lähdin Ylöjärvelle Voionmaan
Kansanopistoon radiotyön kurssille, nuoruuden haaveammattini oli
radiotoimittaja. Ja tavallaan on se vieläkin, en yhtään kestä
kuunnella huonoja radiotoimittajia, itsehän olisin paljon parempi…”
naurahtaa Jussi.
”Voionmaalla
tapasin yhden mimmin ja muutimme yhdessä Helsinkiin. Sitten menin
Tuusulaan aikuiskoulutuskeskukseen ja siellä kävin vuodenmittaisen
teatterikurssin. Se oli tavallaan täydennyskurssi ja nimeltään
”Teatteri ja luovuus omassa työssä”, tosin mullahan ei mitään
työtä saati ammattia edes ollut. Ei mulla ollut oikein muutakaan,
joten hain sinne kurssille. Voionmaalla oli elokuvanäyttelemisen
linja myös ja vaikka olin radiohommista innoissani, mä löysin
itseni leffakurssilaisten ja av-puolen harjoitustöistä jatkuvasti.
Tunsin vetoa näyttelemiseen, ja siksi varmaan kiinnostuin tästä
teatterikurssistakin. Sen päätyttyä hain TeaKiin ensimmäistä
kertaa, olin 21-vuotias silloin. Olin mukana harrastajateatterissa
Teatteri Beowulfissa ja lentokentällä Finnairilla töissä, ja
samaan aikaan valmistauduin uudestaan TeaKin pääsykokeisiin. Pääsin
kouluun seuraavana keväänä vuonna 2001 ja valmistuin 2005.
Loppujen lopuksi asiat tapahtuivat aika nopealla tahdilla”,
kertoilee Jussi.
|
(c) Ilkka Saastamoinen, Kansallisteatteri |
Olitko sitten
lapsena kiinnostunut esiintymisestä tai vastaavasta toiminnasta? ”No, kummitätini kertoo tämmöistä tarinaa minusta ja veljestäni
… Maatilalta oomme kotoisin ja olimme sanoneet, että ”kun
tullaan isoiksi, me ruvetaan komeljanttareiksi, hommataan paljon
rahaa, ostetaan uudet traktorit ja ruvetaan maanviljelijöiksi”.
Mistä lie muuten tullut tuo komeljanttari-sana? Kyllä me varmaan
jotain esityksiä tehtiin ja vasikkasirkusta pyöritettiin,
yritettiin temppuja opettaa niille. Yläaste-ja lukioaikoina en
näyttelemisestä osannut edes haaveilla, se ei tuntunut mitenkään
realistiselta. Takaraivossa ehkä oli pientä kiinnostusta alaa
kohtaan, mutta meidän kulmilla ei ollut mitään nuorisoteatteria
tai muuta väylää, jossa olisi päässyt itseään toteuttamaan.
Seurakunnan teatterikerhossa oon ala-asteella ollut ja sieltä jäi
hyvä muistijälki. Yhdessä esityksessä olin noita, en edes muista
mistä itse esitys kertoi, mutta siinä laulettiin ”Jäähyväiset
aseille” jossain kohdassa. Poliittista teatteria seurakunnan
teatterikerhossa! Lukion jälkeen yksi kaverini lähti pyrkimään
teatterikouluun ja taisin naurahtaa. ”Luuletko, että sinne joku
voi päästä?” Vuonna 1997 pääsin ylioppilaaksi ja
lapsuudenystäväni Tuukka Huttunen pääsi TeaKiin ´98, tiesin
kyllä Tuukan kiinnostuksen alaa kohtaan ja sen, että hän oli
käynyt kaikenlaisilla kursseilla myös. Tuukan sisäänpääsy oli
iso juttu. Että se onkin ihan oikeasti mahdollista! Ajatus oli
aiemmin tuntunut hirmu kaukaiselta. Olinhan mä joskus käynyt
teatterissa äidin kanssa, telkasta olin nähnyt näyttelijöitä,
mutta en ollut koskaan tavannut ketään näyttelijää eikä mulla
ollut mitään aavistusta siitä, mistä koko hommassa on kyse.
Muutenkin koko ajatus siitä, että meidän kotitilalta lähtisi
tuosta noin TeaKiin…”
”Olin muuttanut
Helsinkiin ja Tuukka oli päässyt kouluun, ja mua alkoi enemmän ja
enemmän kiinnostaa näytteleminen. En enää voinut sille mitään,
pakko mennä asiaa kohti. En ole koskaan ollut mikään luokan
suupaltti tai muutenkaan äänekäs tyyppi. Jotenkin mulla heräsi
tarve tuoda itseäni esille, olla esillä. Siihen se radiotyökin
liittyi. Teatterista ajattelin aluksi vähän naiivisti vain niin,
että olisi siistiä olla lavalla. Tänne muutettuani aloin itse
harrastaa teatteria ja yhdessä vaiheessa ei varmasti ollut yhtään
näytelmää, jota en olisi käynyt katsomassa. Halusin imeä sitä
maailmaa itseeni. Siitä se lähti, ja nimenomaan teatteriin liittyi
mun ajatukseni näyttelemisestä. Ei mulla ollut mitään käsitystä
siitä, millainen on näyttelijän ammatti käytännössä. Mulla oli
vain tavallaan mielikuva, jota kohti mennä, eikä se parikymppisellä
ollut varmaan ihan totuudenmukainen”, Jussi tuumii.
Tässähän muuten
mentiin nyt aika monta ja tulevaa kysymystä kerralla. Eipä mitään,
jatketaan. Mikä oli kirjallisen lopputyösi aiheena? ”Se liittyi
teatteriesitysten harjoittelemiseen. Olin pitänyt opintopäiväkirjaa
ja niitä lueskelin ja kävin läpi, ja sieltä nousi esiin tiettyjä
teemoja. Lopputyöni oli havaintojani harjoittelemisen prosessista ja
asioista, jotka tuntuivat olevan mulle luonteenomaisia. Hyvin
henkilökohtainen ”musta tuntuu”-tyylinen juttu, ei mikään
kovin tieteellinen.”
Entä taiteellinen
opinnäytteesi? ”Se oli Daniel Keysin sci-fi-romaaniin pohjautuva
”Kukkia Algernonille”, Satu Linnapuomi ohjasi. Se kertoo
kehitysvammaisesta Charlie Gordon -nimisestä pojasta, jolle tehdään
leikkaus, jonka tuloksena pojan älykkyysosamäärä nousee
räjähdysmäisesti. Hänestä tulee nero, mutta jossain vaiheessa
hän tajuaa sen, että hänen neroutensa on tilapäistä ja hän
tulee taantumaan takaisin alkutilanteeseensa. Olin pääroolissa. 14
vuotta sitten. Siinä oli kyllä reippasti näyteltävää, muistan
oikein hyvin. Kokonaisuus oli aika haastava, ja kestokin oli 3,5 h ja
olin koko ajan lavalla.”
Eikös se
Hämeenlinnan Kesäteatterin Simpauttajakin ollut kouluaikoinasi?
Siinä olen nähnyt sinut edellisen kerran ennen Kansallisteatterin
Kolmea sisarta. ”Kyllä, se oli kesällä 2003. Simpauttaja oli
hauska proggis, olin siinä Oton roolissa."
|
HML:n Kesäteatterin käsiohjelmasta napattu kuva |
Oliko sinulla
TeaKin aikoina kumminäyttelijää? ”Ei varsinaista. Tiina Pirhonen ja Kari-Pekka Toivonen oli näyttelijäntyön lehtoreina ja muistan, että varsinkin K-P oli jonkinsortin "vertaistukihenkilö" mulle silloin."
Onko sinulla ollut
radiotoimittajan uran lisäksi muita urasuunnitelmia? ”En ainakaan
muista mitään muuta. Radiotyöhön liittyen mietin myös
toimittajan hommia. Monilla nykyajan nuorilla tuntuu olevan aika
selkeät tulevaisuudensuunnitelmat. Lukioon menin siksi, koska ei
ollut hajuakaan mitä työtä haluaisi tehdä joten ammattikoulu ei
ollut vaihtoehto, ja lukion jälkeen piti vaan keksiä jotain.”
Palataanpa tuonne
alkupuolen kysymyksiin vielä. Mitä muuten teet vapaa-ajallasi?
”Kyllä mä liikun aika paljon. Nyt oon käynyt hiihtämässä.
Juoksen, pelaan jalkapalloa kerran viikossa vähintään.
Juniorifutiksen kanssa oon ollut myös paljon tekemisissä.
Kotitilallani on tehty sukupolvenvaihdos tässä hiljattain, ja
yllättävän paljon paperitöitä ynnä muuta vastaavaa on tullut
sen myötä. Uutta traktoria ei olla ostettu, mutta omistamme
traktoreita kyllä! Mä koitan käydä teatterissa ja leffoissa myös.
Teatterissa näin viimeksi Helsingin Kaupunginteatterissa Kekkosen
ennen vuodenvaihdetta, ja elokuvissa tuli nähtyä Ihmisen osa.”
Osaatko soittaa
mitään soitinta? ”Kitaraa rupesin soittamaan aikoinaan
yläasteella, ja olihan meillä bändikin, joka taisi ottaa vähän
vaikutteita Red Hot Chili Peppersiltä, sillä sen nimi oli Salted
Cream Cherry. Tosin sitä nimeä ei juuri käytetty, meillä oli yksi
keikka ja piti äkkiä keksiä joku nimi… Olin basistina siinä.
No, ei musta kitaristiakaan tullut. Olin 15-vuotiaana kaverini kanssa
katsomassa Iisalmen Nuorisotalolla yhtä bändiä, jossa soitti
kitaraa Kämäräisen Timo. Hän on Iisalmesta kotoisin ja
samanikäinen kuin minä, soittaa tällä hetkellä Olavi Uusivirran
bändissä ja on soittanut vaikka missä. Muistan hyvin elävästi
sen, kun kävelin keikalta kotiin ja potkiskelin kiviä
liikuttuneessa mielentilassa ja mietin, että musta ei ikinä tuu
niin hyvää kitaristia kuin Timo, että nyt on pakko keksiä jokin
muu keino ilmaista itseään. Osaan toki soittaa kitaraa edelleen ja
musateatteria oon tehnyt, mutta en mä missään teatterijutussa ole
koskaan soittanut mitään.”
|
(c) Ilkka Saastamoinen |
Mikä on ns.
salainen paheesi? ”Se Fazerin Sininen, jossa on popcornia mukana!
Tehdäänkö sitä edes enää? En oo yleensä mikään karkinsyöjä,
mutta sitä mä söin kyllä aika paljon. Jotenkin se lähti käsistä.
Samaan aikaan kuvattiin Tuntematonta sotilasta ja päivät pitkät
möyrittiin metsässä nälkiintyneenä ja yöt nukuttiin teltassa,
ja viikonloppuisin teki hiukan suklaata sitten mieli. Tämmöinen
yhteys saattoi olla.”
Mitkä asiat ovat
lähellä sydäntäsi, noin elämässä yleensä? ”Perhe ja
läheiset. Kyllä mulle työ ja tämä ammatti on tärkeä myös,
aika paljon oon tehnyt töitä sen eteen, että oon oppinut sen minkä
oon oppinut ja oon päässyt tekemään erilaisia juttuja. Omat
harrastukseni ja oma elämä, oma aika on lähellä sydäntäni myös.
Freelancerin elämä on sellaista, että kuvausaikataulut ja
vastaavat voivat muuttua hyvinkin nopealla aikataululla ja on hyvin
hankala harrastaa mitään sellaista, johon pitäisi sitoutua tietyn
kellonajan mukaan. Nykyään yritän vähän pitää kiinni siitä,
ettei työ sanelisi ihan kaikkea mitä elämässä tapahtuu.
Junnufutiksessa mukanaolo tuntuu tärkeältä, mielenkiintoiselta ja
arvokkaaltakin työltä. Oon löytänyt itsestäni myös sellaisen
perinteiden ja sukulaissuhteiden kunnioittajan.”
(Ylläolevassa kuvassa Imppa, Otto ja Simpauttaja kohtasivat Iisalmen Koljonvirta Teatterin Tuntemattoman sotilaan jälkeen kesällä 2017, ja pitihän heistä napata yhteiskuva... Vasemmalta Tatu Siivonen, Jussi ja Ismo Apell (c) Teatterikärpänen)
Mitkä ovat omasta
mielestäsi sinun vahvuutesi näyttelijänä? ”En mä ihan
tarkkalleenottaen tiedä miksi just mulle soitetaan silloin kun mulle
soitetaan, mutta kyllä mun vahvuuteni varmaankin on rentous,
rauhallisuus ja uskottavuus. Pystyn näyttelemään erilaisia,
erityylisiä juttuja. On mulla jotain muutakin mielessä, mutta en
saa sitä sanallistettua nyt. Sano sinä, mitkä sun mielestä on mun
vahvuuteni?”
Taisit mainita ne
jo, mitä minullakin on mielessä. Lisäksi susta henkii tietynlainen
luottamus. En osaa selittää sen tarkemmin. ”Niin… Jos nyt
puhutaan lisää mun näyttelijänlaadustani, niin aika paljonhan mua
on käytetty komedioissa, ja mun mielestäni komedianteossa pitää
olla myös vähän tosikko. Siinä on kiva ristiriita. Pitää
tiedostaa se, että tässä voi olla jotain hauskaa yrittämättä
kuitenkaan olla hauska. Sen hauskuuden esiintuominen vaatii aivan
toisenlaisen lähestymistavan. Se, ettei yritä liikaa, voi toimia
komediassa tosi hyvin. Tietysti riippuu tyylilajista ja jutusta.”
Mainitse muutama
haasteellinen ”tapaus”, joita on tullut eteesi? ”Tuorein tapaus
on tämä Kansallisteatterin Kolme sisarta. Viimeisin draamaroolini
teatterista on ollut keväältä 2005 - musateatteria, improa ja
revyitä oon tehnyt välissä, mutta en tuollaista. Olihan se aika
pelottavaa mennä Kansallisteatterin suurelle näyttämölle ja
miettiä, ketä kaikkia täällä on mua ennen näytellyt. Aluksi
tuntui vaikealta ja siltä, ettei tästä monologista tule kyllä
yhtään mitään. Viime kesänä olin Norjassa kuvaamassa yhtä
pienen budjetin englantilaista indie-leffaa, ensimmäistä kertaa
näyttelin englanniksi ja sekin oli aluksi haastavaa. Muinoin tänne
muutettuani olin työväenopistossa yksinlaulukurssilla koska
ajattelin, että näyttelijän pitää oppia laulamaan. Sini
Rautavaara oli opettajani, ja päätin mennä työväenopiston
kevätmatineaan laulamaan. Mua ei ole ikinä pelottanut niin paljon
kuin silloin, kun kävelin yleisön eteen! Tuntematonta sotilasta
filmatessa oli paljon haastavia, mutta samalla mahtavia juttuja.”
Miten muuten
päädyit Kolmeen sisareen mukaan? ”Paavo Westerberg soitti ja
kysyi mukaan. ”Ootko tosissasi?” Hänen mielestään sopisin
hyvin Versininin rooliin. Tapasimme kerran-pari ja sanoin, etten ole
pitkään aikaan tehnyt teatterissa mitään. Paavo perusteli hyvin
ja sanoi, että myös Versinin tulee yhteisön ulkopuolelta uutena
henkilönä taloon ja sillä on ihan oma meininkinsä. Aloin ymmärtää
hänen näkemystään ja sitä, mitä tällä haettaisiin ja mikä
mun funktioni kokonaisuuden kannalta olisi. Pähkäilin asian kanssa
tovin. Muistan soittaneeni Eero Aholle ja kysyneeni, että mitäköhän
mun pitäisi oikein tehdä. Että aika harva sitä pääsee
Kansallisteatteriin näyttelemään Versininin roolia. Eero vastasi,
että aika harvaa sinne myös suoraan kysytään, että ehkä sun nyt
kannattaisi mennä. Päätin sitten suostua. Tämäkin kertoo jotain
mun luonteenlaadustani. En ollut heti ”JES!”, vaan asiaa piti
sulatella ja makustella ensin niin, että se tuntui hyvältä. Siitä
se sitten lähti.”
|
Versinin/Kolme sisarta (c) Tuomo Manninen, Kansallisteatteri |
Mainitse jokin
tärkeä oppi, joka on urasi varrella tullut eteesi. ”Niitä
tärkeitä oppejahan tulee koko ajan, osa niistä jää mieleen ja
osa ei. Tässä Kolmen sisaren tuotannossa oon saanut kollegoiltani
ja koko työryhmältä paljon, meillä on ollut todella sydämellinen
ilmapiiri. Oon oppinut etenkin sen, miltä luottamus tuntuu.
Työryhmässä on hyvä olla, se ei aina ole ollut mikään
itsestäänselvyys. Ja Salmisen Eskoa kun kuuntelee, niin koko ajan
pitäisi olla nauhuri mukana. Sieltä tulee anekdootteja,
mielipiteitä ja näkemyksiä jatkuvalla syötöllä. Hänellä on
perspektiiviä ja mieletön kokemus takana. Nyt tuli mieleeni yksi
huikea muisto vuodelta 2002. Vuosikurssini oli vierailemassa
Ryhmäteatterissa, teimme Helluntaiaatto-nimistä näytelmää.
Mukana oli kolme ammattinäyttelijää (Jari Pehkonen, Taneli Mäkelä
ja Miina Turunen). En tiedä miksi tämä on jäänyt mieleeni – no
ainakin osittain siksi, että Taneli Mäkelä on yksi mun lapsuuteni
ja nuoruuteni lempinäyttelijöistä, etenkin Talvisota-elokuva ja
siinä Tanelin roolityö oli tosi kova juttu. Mulle oli tosi iso
juttu päästä hänen kanssaan samalle lavalle. Jotain kohtausta
siinä pohdittiin yhdessä Tanelin kanssa ja mietin ääneen, että
uskaltaiskohan tarjota tämmöistä ja mitä hän mahtaisi olla
mieltä. Jotenkin siinä tunnustin tyhmyyteni ja ymmärtämättömyyteni.
Taneli vastasi, että silloinhan sitä pitää tehdä juuri se, minkä
uskaltamista epäröi. Ei Taneli sitä varmaan ajatellut niin, että
tässä nyt opetan nuorta kollegaa, mutta mulle se lause on jäänyt
päähän ja palaan siihen useasti. En tiedä miksi, mutta niin se
vaan on. Mulle se kertoo jotain näyttelemisestä ja
näyttelijyydestä. Juuri silloin ollaan jonkun oikean äärellä,
jos joku asia jännittää tai pelottaa niin paljon, että uskaltaako
sitä tuoda esille. Nyt kun kysyit, niin tuota pidän kyllä tärkeänä
ohjenuorana.”
Onko sinulla
Tanelin lisäksi muita näyttelijöitä, joita olet pitkään
ihaillut tai arvostat erityisesti? ”Kyllähän nuo kaikki 80-luvun
tv-näyttelijät on ollu mielessä, en mä mitään teatteria siihen
aikaan nähnyt. Petelius, Heiskanen, Vierikko, Kalliala, Väänänen…
Pentti Siimes ja Ritva Valkama oli lemppareitani. Suosalon Manusta
oon aina tykännyt tosi paljon. Hän oli TeaKissa opinnäytteeni tarkastajanakin.”
Miten päädyit
Stella Polarikseen mukaan? ”Itse teatteri on tullut mulle tutuksi jo aikoja sitten. Ensimmäinen kontaktini Stella Polarikseen oli jo aikuiskoulutuskeskuksen kurssilta, kun Jami Hyttinen piti meille improkurssin. TeaKin lehtorit Pirhosen Tiina ja K-P Toivonen olivat molemmat stellalaisia myös. Itse päädyin mukaan siten, että sinne haettiin uusia jäseniä ja minuakin pyydettiin treeneihin ja sitä kautta löysin itseni porukoista."
Mitä sinulle
merkitsee ”teatterin taika”, voiko sitä selittää? ”Mulle se
on yksinkertaisuudessaan niin, että yhdet esiintyvät ja toiset
katsovat. Kyllä mä vieläkin ihailen ja ihmettelen sitä, että
joku uskaltaa mennä lavalle jotain esittämään, taian lähtökohta
on se. Seuraava pykälä on sitten se, mitä kaikkea lavalla pystyy
esittämään ja mitä kaikkea se katsojassa herättää.”
Mitkä asiat
inspiroivat sinua tai saavat sinut innostumaan? ”Kyllä mä yleensä inspiroidun mun työkavereista, yhdessä tekemisen tunteesta. Joskus tulee myös oikein inspiroiva olo, kun ei tee vähään aikaan mitään näyttelemiseen liittyvää."
Onko sinulla jotain
omia rutiineja tai rituaaleja, joita teet ennen esitystä? ”Ne
muotoutuvat aina kulloisenkin jutun mukaan. Niitä tulee tai ei tule,
yritän aina vähän rikkoakin niitä. Mua vähän ahdistaa ja
ärsyttää ajatus siitä, että esitys olisi jonkun rituaalin
varassa. Välillä käyn hölkkäämässä ennen esitystä, mutta ei
mulla mitään sellaista ole, että samat kalsarit pitäisi aina olla
jalassa.”
Mitä haluaisit
sanoa nuorelle itsellesi täältä nykyhetkestä? ”Paljonhan sitä
voisi sanoa, mutta olisiko siitä mitään hyötyä? Uskoisiko se?
Voi hyvinkin olla niin, että asioiden pitää tapahtua niin kuin ne
tapahtuu eikä niihin mitenkään pysty vaikuttamaan. No, voisin
sanoa nuorelle Jussille, että ”älä ota itteesi niin vakavasti,
ota rennosti ja hengitä välillä. Luota toisiin ihmisiin ja siten
opit luottamaan myös itseesi”. Mun prosessini on vaatinut sen,
että vastaukset on pitänyt itse löytää.”
|
Perinteikäs yhteiskuva Juttutuvan nurkilla :) |
Mikä sarjakuvahahmo tai muu fiktiivinen hahmo haluaisit olla? ”Tintti tuli nyt jostain syystä ensimmäisenä mieleen. Pääsisi matkustelemaan. Sitten on sellainen urheiluhenkinen sarjakuvalehti Buster, onko tuttu? Siinä
oli Benny Kultajalka -niminen hahmo, voisin olla se milloin tahansa!”
Jussi innostuu.
Jos ihminen menisi
talviunille syksyllä ja heräisi keväällä, mitä ottaisit omaan
talvipesääsi mukaan siltä varalta että heräät kesken kaiken?
Viihdykettä tai sellaista, että nukahdat uudestaan? Samuli
Niittymäki otti sinun lahjoittaman kaurapussin… ”Sama tuli
mieleeni! Kaurapussin voisin ottaa kyllä, mutta nyt täytyy keksiä
jotain muuta… Jostain syystä mä oon lukenut Ernest Hemingwayn
”Kenelle kellot soivat” useampaan otteeseen, ja voisin lukea sitä
talvipesässäni kaurapussi rinnan päällä. Lohileipiä voisin
ottaa ruuaksi.”
Jos voisit
aikakoneella palata menneisyyteen johonkin tiettyyn aikakauteen tai
tiettyyn hetkeen, minne menisit? ”Kyllä mä menisin vuosiin 1917
ja 1918, haluaisin nähdä Suomen itsenäistymisen ja kansalaisodan
vaiheet. Mua kiinnostaisi tietää, miltä ihmisistä on tuntunut
silloin. Talvi-ja jatkosota kiinnostaisi samasta syystä myös. En
tarkoita sitä, että mua kiinnostaisi miltä sota tuntuu, mutta mua
kiinnostaa se, miten ihmiset kokivat sen ajan. Yksittäistapahtumista
olisi kiintoisaa päästä tilanteisiin, jotka jotenkin liittyvät
mun henkilöhistoriaani. Kun vanhempani ovat tavanneet. Menneet
naimisiin. Millainen tilanne on ollut muinoin tansseissa. Tai siihen
hetkeen kun kotitaloani on rakennettu 20-luvulla. Tai se hetki, kun
ukki palaa sodasta tai tulee lomille. Ja olisihan se mielenkiintoista
käydä omissa lakkiaisissaan, en mä enää tarkalleen muista
millaista siellä oli tai mitä mä ajattelin silloin.”
Jos sinun
elämästäsi tehtäisiin teatteriesitys, millainen se olisi ja kuka
olisi sinun roolissasi? ”Se olisi monologi, roolissani olisi Santtu Karvonen ja jokaikinen lause alkaisi sanoilla "annahan olla tuota niin...""
Mitä haluaisit
kysyä minulta? ”Mikä teatterissa on parasta? Entä mikä minun roolitöistäni on jäänyt sinun mieleesi ja miksi?" (Teatterissa on parasta se, kun yllättyy vieläkin vaikka olen nähnyt satoja esityksiä. Tulee tunne, että "ei voi olla todellista ja voiko tämmöistä tapahtua omien silmien edessä". Hirmuisen moni roolityösi on jäänyt mieleeni ja eri syistä. Kimmo oli kovin symppis hahmo, samoin Napapiirin sankareiden Janne. Putous-hahmoista jostain syystä tykästyin Mr Mallorcaan eniten, ja Kingissä se Martti Alasen kauppiaspomo, joka hoki koko ajan "aivan mahtavaa!" Jotenkin aitoja tyyppejä kaikki! Vaikutuin kovasti Tuntemattoman sotilaan Koskelasta, ja onhan se nyt herkkua nähdä sinut Kolmessa sisaressa. Huusin kovaa kun aikoinaan näin ketä on mukana!"
Bernard Pivot´n
kymmenen kysymystä :
Mistä sanasta pidät
eniten? - Muru
Mistä sanasta pidät
vähiten? - Ahistaa
Mikä sytyttää
sinut? - Läheisyys
Mikä sammuttaa
intohimosi? - Kateellisuus
Mikä on
suosikkikirosanasi? - Vittusaatana
Mitä ääntä
rakastat? - Tuuli metsässä ja jalkapallostadionin kohina
Mitä ääntä
inhoat? - Se kun sähköhammasharjasta loppuu virta
Mitä muuta kuin
omaa ammattiasi haluaisit kokeilla? - Hotellin omistaja
Missä ammatissa et
haluaisi olla? - Poliitikko, lääkäri, poliisi
Jos Taivas on
olemassa, mitä toivot Jumalan sanovan sinulle kun saavut Taivaan
porteille? - Missä olet ollut kaikki nämä vuodet?