Kantaesitys 25.1. 2019, kesto noin 2h 10min (väliaikoineen)
Käsikirjoitus ja ohjaus Esa Latva-Äijö
Lavastus- ja pukusuunnittelu Mikko Saastamoinen
Valosuunnittelu Tuomas Vartola
Äänisuunnittelu Simo Savisaari
Musiikkivalinnat Esa Latva-Äijö
Rooleissa : Arttu Ratinen, Aliisa Pulkkinen, Esko Kovero, Ville Majamaa ja Elina Rintala
Unelmia ja elokuvahommia
Ei ole ollut tapana harrastaa otsikkoja, mutta tähän näytelmään tuo jotenkin sopii. Esa Latva-Äijön neljäs näytelmä (aiempia en valitettavasti ole päässyt näkemään, etenkin Taxikuski harmittaa) kertoo Maxista (Esko Kovero), jolla on Suuri Unelma elokuvasta. Mies taitaa olla aikamoinen leffafriikki, siitä kertovat mustavalkoiset valokuvat entisaikojen filmitähdistä ja seinällä Marlon Brandon juliste. Tunnelma huoneessa on jotenkin pysähtynyt, odottavainen. Melkein voi kuulla ilmastointilaitteen surinan.
Koekuvaukseen saapuu amatöörinäyttelijä, taiteilijanimeltään Danny (Ville Majamaa), joka on ehtinyt tehdä "urallaan" kaikenlaista pientä ja nyt olisi hiljalleen läpimurron aika. Max aikoo ohjata elokuvan, käsikirjoitus ja visio on valmiina - vain näyttelijät puuttuvat. Yksi elokuva riittäisi nostamaan hänet maailmanmaineeseen ja palkintogaalojen pöytiä tyhjentämään. Idolinsa Brando näytteli yli neljässäkymmenessä elokuvassa, mutta teki/ohjasi vain yhden (Vihan riivaama) ja nimenomaan siitä hänet muistetaan.
Dannyn lisäksi koekuvauksiin saapuu Pirjo (Elina Rintala), harrastajanäyttämöltä tuttu. Hän on valmis lopettamaan kolmivuorotyöt muovipussitehtaalla elokuvaroolin myötä. Max testaa Pirjon reagointikykyä aika erikoisella tavalla, ja Pirjo näyttää kyllä, että täältä pesee tarvittaessa. Koekuvauksiin eksyy hiukan vahingossa myös Nykänen (Arttu Ratinen), mies ja kitara -tyylinen hemmo. Nykäsen isä sattuu olemaan elokuva-alalla kohtuullisen arvostetussa asemassa, ja tästäkös Maxin leffaprojekti saa uutta virtaa.
Väliajalle mentäessä olin edelleen odottavaisin mielin. Alkuasetelmat olivat suhtkoht selvillä, mutta mihin suuntaan seuraavaksi lähdettäisiin? Jotain pitäisi hiljalleen alkaa tapahtua, toki dialogi on ollut varsin napakkaa ja toimivaa, mutta kaipasin jo jotain muutakin. Dannyn näyte Romeo ja Julia -monologistaan oli aika hieno, käsiliikkeineen kaikkineen. Minkälaista leffaa tässä oikein oltaisiin tekemässä? Näytelmän nimi pyörii mielessäni.
Valaistu Brando-juliste saa minut ja tuntemattoman vierustoverin miettimään, kuinka monta vuotta mahtaa olla herran kuolemasta. Vierustoverini myös muisteli menneitä aikoja, Elokuva-Aitta -lehteä ja Brandoa kansikuvapoikana. Hienoja aikoja, hienoja muistoja!
Näytelmässä tositoimiin ryhdytään sitten väliajan jälkeen ja heti on vauhtia ja vaarallisia tilanteita. On panttivankia, kommandopipoa, aseita ja sipsejä. Kyllä, sipsejä - ja Danny vaatii visioimaan limukkaa myös. Tämä jotenkin huvitti. Käy ilmi, että elokuvan aiheena olisi pankkiryöstö ja se pitäisi toteuttaa ihan oikeasti, jotta leffaan saataisiin aitoa tunnelmaa. Yllättäviä käänteitä on luvassa pankissa, kun pankkivirkailija Liisa (Aliisa Pulkkinen) kääntää koko homman päälaelleen ja kuka onkaan lopulta ryöstämässä ketä. Mainio virkailija! Lyhyestä lava-ajastaan huolimatta lähtemätön vaikutus.
Kenen unelmat toteutuvat? Tarvitaanko unelmien toteutumiseen rahaa, vai täyttyvätkö toiveet jostain muusta? Pääseekö Pirjo pois kolmivuorotöistä? Mitä tekemistä horoskoopeilla on tämän kanssa? Mikä on Tukholma-syndrooma?
Musiikkivalinnoista pidin kovasti, taiten valittuja kappaleita. Tunnelmapaloja. Mukavaa oli myös nähdä Esko Kovero ensimmäistä kertaa näyttämöllä (suuri yleisö tuntee hänet paremmin Salkkareiden Ismo Laitelana), varsin monipuolisesti hän pääsi käyttämään osaamistaan, Max kun oli tarvittaessa aika räiskyvä luonteeltaan.
Muuten minulle jäi kyllä harmittavasti aika laimea olo tästä, ja syytän täysin ajoitusta. Olin edellispäivänä ollut KOM-teatterin ensi-illassa, nukkunut yöni katkonaisesti, mennyt silmät ristissä aamuvuoroon, liukastellut kotimatkalla itseni uuvuksiin, ehtinyt olla kotona tunnin ja sitten kohti Tamperetta. Toisenlaisissa olosuhteissa olisin saanut varmaankin tästä enemmän irti. Nyt jälkimauksi jäi "ihan jees". Kansaa oli katsomo täynnä ja se on aina hienoa! Tärkeintä on, että väki käy teatterissa. Niin, ja leffafriikeille tästä löytyy kaikenlaista bongailtavaa ja samaistuttavaa, otaksun.
Esityskuvat (c) Harri Hinkka
(Näin esityksen ilmaisella pressilipulla, kiitos Tampereen Teatteri!)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Heräsikö ajatuksia? Iloiten otan vastaan kaikki kommentit (ne tosin julkaistaan vasta hyväksynnän jälkeen, roskapostin vuoksi).