Tampereen Teatterin ja Tampereen Musiikkiakatemian yhteistuotanto
Kantaesitys 21.2. 2019, kesto noin 1h 40min (väliaikoineen)
Käsikirjoitus ja ohjaus Marika Vapaavuori
Lavastussuunnittelu Marjatta Kuivasto
Pukusuunnittelu ja kampaukset Jonna Lindström
Valosuunnittelu Mika Hiltunen
Videosuunnittelu Heikki Järvinen
Koreografia Miika Riekkinen
Äänisuunnittelu Jan-Mikael Träskelin
Musiikin suunnittelu ja toteutus Aleksi Laukkonen (TAMK Musiikki)
Taikakonsultti Jose Ahonen
Ohjaajan assistentti Anna Rantanen (TAMK Musiikki)
Orkesteri : Samuel Arola (rummut, Tampereen Konservatorio), Allan Castellanos (live-elektroniikka, TAMK Musiikki) ja Aleksi Laukkonen (piano ja harmonikka, TAMK Musiikki)
Rooleissa : Ville Majamaa, Jarno Hyökyvaara, Roosa Lehtinen, Leea Lepistö, Harry Laine, Ella Numminen, Moona Lehtola, Samuli Pajunen, Maria Rantalankila, Heikki Järvinen, Meeri Uusi-Äijö, Anni Honkanen, Inka Pohjonen, Iina Nurminen ja Ninni Niemikunnas
Huom. Näin esityksen ennakkonäytöksessä päivää ennen ensi-iltaa.
Olen usein kirjoitellut siitä, miten käy kun ennakko-odotukset eivät toteudu. Jotenkin olin omassa päässäni kuvitellut, että Spiraali on pullollaan taikuutta, kaikenlaista silmänkääntöhommaa ja ehkä sirkustemppujakin. Hupsistakeikkaa, eipä ollutkaan, vaan jotain aivan muuta, jotain vielä enemmän mitä osasin kuvitella. Poistuin teatterista täysin lumoutuneena ja ulkopuolisen maailman unohtaneena. Ulkona kävi viime luihin ja ytimiin, sisällä tarina vei mennessään jonnekin mystiseen paikkaan, kuin olisin ollut keskellä kiehtovaa unta, jonka haluaisi jatkuvan.
Alussa hiukan jänskätti, että ei kai tässä vaan joudu lavalle itsekin, kun paikkanumeroita kyseltiin. Joku saattaa joutuakin. Varsinaiseen myllytykseen pääsee Nico (Jarno Hyökyvaara), jonka illan isäntä (Ville Majamaa) hypnotisoi. Menemme täysin toiseen aikaan, toiseen kulttuuriin, kiehtovaan maailmaan. En tiedä vetääkö salissa, mutta minulla meni kylmiä väreitä pitkin käsivarsiani moneen otteeseen. Pienet nuket, viihdyttävää tanssia, taidokasta laulua ja musisointia. Jotenkin tuntui siltä, etten istu enää teatterissa vaan jossain täysin muualla, keskellä tarinaa, joka imaisi täysin mukaansa.
Väliajan jälkeen kierrokset lisääntyvät, taas väkeä viedään ajassa taaksepäin. Tanssiva karhu, tikarinheittoa, lisää laulua ja kiehtovaa tanssia, uusi tapahtumapaikka. Kyllä on monilahjakasta porukkaa lavalla, ei voi muuta kuin ihailla ja ihmetellä! Tämänkaltainen yhteistyökuvio antaa kyllä paljon kaikille osapuolille ja varsinkin katsojille. On ihanaa nähdä uusia kasvoja ja hurmaantua tekemisen meiningistä. Nautittavaa katsottavaa!
Kyllä niitä taikatemppujakin muutama nähdään, minua aina vähän "kiukuttaa" se, kun jotain katoaa silmieni edessä. Ja se spiraalin keskelle tuijottaminen, ja mitä sen jälkeen tapahtuikaan. Huh ja heh! Päällimmäisenä jäi mieleeni tarinankerronta, muistot, mielikuvitus, unenkaltaisuus, tietynlainen herkkyys, soljuvuus, saumaton yhteistyö. Lisää tämmöistä!
Kävi myös sellainen ajatus mielessä, että Ville Majamaa voisi lukea jonkun äänikirjan! Jonkun rentoutusjutun, iltasadun. Villen rauhoittavaa ääntä kuunnellessa kaikki huolet poistuisi ja voisi nukahtaa levollisin mielin.
Esityskuvat (c) Harri Hinkka
(Näin esityksen ilmaisella pressilipulla, kiitos Tampereen Teatteri!)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Heräsikö ajatuksia? Iloiten otan vastaan kaikki kommentit (ne tosin julkaistaan vasta hyväksynnän jälkeen, roskapostin vuoksi).