Haastattelussa Leena Rousti

 Näyttelijä Leena Roustin tapasin heinäkuun lopussa 2026 Kahvila Laurellissa Hämeenlinnan keskustassa. Haastattelun jälkeen Leena suuntasi illaksi Kaupunginpuistoon, jossa HUK (Hämeenlinnan Uusi Kesäteatteri) esittää elokuun puoliväliin musiikkinäytelmää Sitä saa mitä tilaa. Samasta näytelmästä haastateltavana oli pari viikkoa sitten Patrik Hvitsjö. Vuonna 1963 syntynyt Lennu on kotoisin Helsingistä. ”Äidin puolelta oon viidennen polven helsinkiläinen, isäni oli kotoisin Oulusta. Asuin muutaman vuoden Seinäjoella ja sen takia varmaan viihdyinkin siellä niin hyvin, koska sehän on just puolivälissä. Helsingistä muutin aikoinani Tampereelle, sitä pidän kotikaupunkinani. Lisäksi oon asunut pitempiä aikoja Nokialla ja Kokkolassa. Virallinen osoitteeni on tällä hetkellä Pirkkalassa, mutta itse asiassa asun puolisoni Jarmon ja koiramme Tatun kanssa matkailuvaunussa, jolla lähdemme syksyllä reissaamaan. Kerron siitä myöhemmin lisää.”

 Mitä harrastat? ”Koirahan vie kaiken huomion ja ajan nykyään, mutta sitä ennen tuli käytyä ”likkojen” kanssa punttisalilla suhteellisen säännöllisestikin. Piirtämistä harrastin aiemmin, ja lukemista. Kaikki on jostain syystä jäänyt. Työhän on mulle tavallaan harrastus myös, ja kaikki siihen liittyvä. Leffoja ja sarjoja tulee katsottua puolisoni kanssa, meillä on vaunussa kunnon screeni ja videotykki.”

 Miten sitten aikanaan päädyit teatterin pariin? ”Isäni oli oopperalaulaja ja äitini on harrastanut nuorena tanssia. Lapsena tuli pyörittyä hyvinkin paljon vanhassa oopperatalossa eli Aleksanterin teatterissa, se toimi päiväkotinani silloin kun en ollut varsinaisessa päiväkodissa tai leikkikoulussa. Enoni oli näyttelijä, samoin ovat kaksi serkuistani. Teatteri ja ooppera ovat aina olleet elämässäni jollain tavalla mukana. Tietysti halusin itsekin oopperalaulajaksi ja balettitanssijaksi, mutta se jäi. En päässyt balettikouluun, koska unohdin juuri sinä päivänä jumppapukuni kotiin ja päälläni oli rikkinäiset kalsarit, joten en kehdannut mennä kokeeseen. Olin silloin 7-vuotias. Seuraavana vuonna kouluun otettiin vain poikia, ja seuraavalla kerralla olin sitten jo liian vanha. Näin se meni silloin. Lapsena ja vähän vanhempanakin olin avustajana oopperassa aika monessa jutussa. 10-vuotiaana olin pienessä roolissa Helsingin Kaupunginteatterissa näytelmässä Annika ja Mauno. Koulun jälkeen heti ylioppilasvuonna 1982 yritin Teatterikouluun, putosin heti ensimmäisessä vaiheessa ja samoin kävi kolmena seuraavana hakukertana myös. Mietin mä muitakin ammatteja, taksikuskista lähtien. Pääsin kuitenkin avustajaksi Kansallisteatteriin ja siellä menikin sitten seuraavat kahdeksan vuotta. Siinä ohessa tuli suoritettua monenlaisia teatterialan kursseja, yhdessäkin lopputyönä tehtiin pienoismusikaaleja. Yllättäen sain puhelinsoiton Esko Roineelta, kiitos Pirkko-Liisa Tikan, hän pyysi mua koelauluun Tampereelle. Long story short, tässä sitä ollaan! Pienten mutkien kautta päädyin siis Tampereen Teatteriin, ensimmäiset pari rooliani oli musikaalissa Leipurin kaunis vaimo, ja vuosi oli 1990. Siitä parin vuoden kuluttua sain näyttelijäharjoittelijasopimuksen neljäksi vuodeksi.”

 Mitenkäs minusta tuntuu siltä, että olet ollut aika monessa eri teatterissa. Missäs kaikkialla olet oikein vuosien varrella ollut? ”Tampereen Teatterin lisäksi oon ollut Eurooppa Nelosessa, Tampereen Työväen Teatterissa, Samppalinnan Kesäteatterissa, Sappeen Kesäteatterissa, Pyynikin Kesäteatterissa, Imatran Teatterissa, Seinäjoen Kaupunginteatterissa, Kokkolan Kaupunginteatterissa, Imatran Kesäteatterissa, Lappeenrannan Kaupunginteatterissa, Tampereen Komediateatterissa, Turun Linnateatterissa, Rauman Kesäteatterissa ja nyt toista kertaa täällä Hämeenlinnan Uudessa Kesäteatterissa eli HUK:ssa. Kaikenkaikkiaan yhteensä noin 70 juttua siellä sun täällä! Muutamassa teatterissa oon ollut useampana vuonna eri produktioissa mukana vierailijana, Seinäjoella ja Kokkolassa kiinnitykselläkin.”

Dance of the Vampires / Seinäjoki (Leena, Anne Vihelä ja Heikki Vainionpää) (c) Ari Ijäs

 Mainitse muutama itsellesi jollain tavalla merkityksellinen oma roolityösi tai koko proggis. ”Tampereen Teatterin Evita-musikaali 90-luvulta on ollut hyvin merkityksellinen, vuorottelimme Ritva Jalosen kanssa pääroolissa. Evita on mulle se merkityksellisin, mutta heti seuraavana kyllä Seinäjoen Kaupunginteatterin Dance of the Vampires -musikaali. Vampyyrien tanssi. Se oli kyllä ihan huippu juttu! Sitä esitettiin syksyllä 2011 ja keväällä 2012. Vieläkin ikävöin sitä. Musikaalin ympärille muodostui oma faniporukkansakin, en ollut aiemmin kokenut mitään vastaavaa ja tuskin tuun enää kokemaankaan. Siitä tuli Tapaus! Tampereen Komediateatterissa esitetystä Suurenmoista!-komediasta pidin kovasti. Se kertoi Florence Foster Jenkinsistä, joka lauloi sydämensä kyllyydestä ooppera-aarioita vähän sinne päin, mutta sehän ei häntä haitannut. Hyvin sydämellinen juttu, ja työryhmä oli ihana. Komediateatterissa esitettiin hirmuinen määrä Pokka pitää -komediaa, aluksi olin Daisyn roolissa ja sitten itse Hyacinthin. Sitä oli kiva esittää. Linnateatterin Raunistula oli myös oikein mukava, ja meillä oli siinäkin huippukiva porukka. Se on hirmuisen tärkeää. Hyviä ja rakkaita ystäviä oon saanut esitysten myötä.”

 Onko sinulla jäänyt mieleesi jokin tietty tärkeä oppi tai ohjenuora vuosien varrelta? ”Nyt pistit kyllä pahan. Kun vielä muistaisi, että kuka on sanonut ja mitä… Oon saanut paljonkin hyviä ohjeita vuosien varrella, alan koulutusta kun ei ole ja oon siinä mielessä ”pystymetsästä”. Nyt nousee mieleen rakkaan ystäväni Ilmari Saarelaisen, jonka kanssa oltiin siinä Suurenmoista!-jutussa, hauska lausuma ”kaikkiin kohtauksiin ei tarvi mennä jos ei halua”. Ensimmäiset 20 vuotta olin kova jännittämään, nyt se on rauhoittunut. Nykyään jännitän vain sitä, että muistanko tekstin. Migreenin myötä mulla on tullut pari kertaa ensi-illoissa totaalinen bläkäri, se on pelottava tunne. Niistä on kuitenkin selvitty ja päästy eteen päin. Jännittämiseen ja yleensä tekemiseen joku on sanonut, että ei se ole kuolemanvakavaa. Kukaan ei lavalla kuole, vaikka jotain unohtuisikin. Virheitä voi sattua, mutta kun oon aina ollut perfektionisti, etenkin nuorena. Kaiken pitäisi mennä juuri niin kuin on sovittu ja käsketty. Oon aina ollut tosi huono improvisoimaan. Tampereen freelance-näyttelijäyhdistyksen kautta on saatu impro-oppia ja siellä on noussut esiin se, että mieli avoimeksi. Siitä on ollut apua.”

 Mitkä ovat omasta mielestäsi sinun vahvuutesi näyttämöllä? ”Laulaminen on aina ollut mun vahvin osa-alueeni. Oon aina osannut myös liikkua, se taas on tullut äidin verenperintönä. Mitä tahansa lavalla teenkin, teen sen täydestä sydämestäni ja tosissaan. Eilisen esityksen jälkeen seisoimme Heta Halosen kanssa näyttämön vieressä katsomassa poistuvia ihmisiä ja luoksemme tuli kyyneleet silmissä mies, joka oli Oulusta asti tullut katsomaan. ”Kiitos, oli niin ihanaa katsoa tuollaista musiikkiteatteria, kun ihmiset osaa ja tekee koko sydämestään”, sanoi hän meille. Ajattelin siinä, että tämä on yksi niistä asioista, minkä takia tätä hommaa teen. Ihana, spesiaali palaute. Mutta että mä teen aina tosissani, pilke silmäkulmassa, vaikka olisi kuinka huono päivä. Oon 100 % läsnä juuri siinä tilanteessa. Koen sen vahvuudekseni. Siinä kivutkin unohtuu. Olin aikoinaan avustajana Kansallisteatterissa Mefisto-nimisessä näytelmässä, ja jossain vaiheessa esityskautta mulla oli ihan hirveä selkäkipu. Makasin määrätyssä aloitusasennossa ja mietin, että mitenköhän mahdan päästä tästä enää ylös kun sattuu niin paljon. Esitys alkoi ja kaikki kivut katosivat! Kulisseissa ne palasivat, mutta lavalla ei mitään. Jännä ilmiö.”

 Minkä taidon haluaisit osata? ”Olisi ihanaa osata soittaa jotain instrumenttia. Kävin pikkulikkana pianotunneilla pari vuotta, mutta se sitten jäi, kun ei löytynyt uutta opettajaa. Piano voisi olla mun soittimeni nykyäänkin.”

Viiden pennin oopperan kummitus / Tampereen Komediateatteri (kuvaaja ei tiedossa)

 Käytkö itse katsomassa teatteria vapaa-ajallasi? ”Hiukan tulee käytyä, ei nyt mitenkään hirveästi. Kaikki kesäteatterit on tältä kesältä kyllä näkemättä. Törnävällä Seinäjoella tuli nähtyä muutamia kesiä sitten Spamalot ja Something Rotten. Työviksessä näin Billy Elliottin. Tehtiin Seinäjoen aikoina reissu Lontooseen porukalla, silloin tuli nähtyä musikaali Ghost. Komediateatterin ensi-iltoihin tulee kutsu, kaikkia en ole kuitenkaan ehtinyt katsomaan. Yksi parhaista näkemistäni on kyllä ollut Titanique-musikaaliparodia, se oli niiiin huikea ja hauskinta ikinä! Näin sen kaksi kertaa. Sanni Lehdon Céline Dion oli jotain aivan käsittämättömän upeaa, siitä mimmistä kuullaan vielä!”

 Mitkä asiat inspiroi sinua, työssä tai elämässä yleensä? ”Töissä inspiroidun etenkin hyvästä musiikista, musiikki on ollut mulle tärkeä ja iso juttu lapsesta saakka. Hyvä työryhmä inspiroi myös. Elämässä noin yleensä kyllä Tatu-koirani inspiroi mua valtavasti.”

Evita / Tampereen Teatteri (kuvaaja ei tiedossa)

 Onko sinulla omia ns. esikuvia, joita erityisesti ihailet ja arvostat? ”Ihan ensimmäinen ja tärkein esikuvani on aina ollut Barbra Streisand, hän on kimmokkeeni musikaalien pariin. Barbra, Liza Minnelli ja Bette Midler. Kova kolmikko! Kotimaisista Maria Ylipää ja Petrus Kähkönen, ja äskenmainittu Sanni Lehto on mainittava myös. Sanniin tutustuin Työviksen Kinky Bootsissa.”

 Kuka olisi ”unelmiesi vastanäyttelijä”, jos saisit maailmasta valita ihan kenet tahansa? ”Maailmantähdet on niin kaukaisia haaveita, joten vastaan Antti LJ Pääkkösen! Hänen kanssaan oli suuri ilo tehdä hommia Linnateatterin Raunistulassa ja tekisin milloin tahansa uudestaan. Hän on mainio tyyppi, niin lahjakas ja pedantti, ja täynnä hyvää energiaa. Häneltä voisin oppiakin paljon.”

 Entä kenen kanssa haluaisit laulaa dueton? ”Sanni Lehdon, hän on niin loistava laulaja.”

 Mitäs me laulaisimme karaokessa? ”Mä kyllä inhoan karaokea, mutta voitais mennä tuohon keskelle toria laulamaan Vampyyrien tanssista se Kun kaikki pimenee.”

 Bonnie Tylerinkin muistoksi. Mitä sinun mielestäsi on ”teatterin taika”? Onko sitä oikeasti olemassa vai onko se pelkkä sanonta? ”Voisin olla kyyninen ja sanoa, että sellaista ei ole, mutta mitä tahansa maailmassa ja ihmisillä on meneillään sillä hetkellä, niin joku kummallinen kontaktihan siinä tapahtuu näyttelijöiden ja katsojien välillä, ja kaikki muu unohtuu hetkeksi. Näyttelijänä se on ihan aistittavissa, silloin kun kunnolla kolahtaa.”

 Onhan sekin teatterin taikaa tavallaan, että sinulta katosi kaikki selkäkivut sillä hetkellä kun esitys alkoi. ”Totta, ja sitä jaksan ihmetellä vieläkin, että miten sellainen on mahdollista. Sitä vaan ei pysty mitenkään selittämään.”

Sitä saa mitä tilaa / HUK (c) Seija Vesanto

 Kerro joku legendaarinen sählinki. ”Lähin tapaus sattui Pokka pitää -näytelmässä Tampereella ja koko homma meni vielä videolle, kun juuri se näytös videoitiin. Yhdessä kohtauksessa mun piti huutaa Emmettille, että ”Huuda Kamerad! Kovempaa!” ja jostain syystä huudahdin spontaanisti ”Huuda ruki ver! Eiku Kamerad!”. Alkoi naurattaa ja mulla meni hetki siinä itseäni kootessa, ja Aku Sajakorpi tipahti vieressäni ja Jere Riihinen kaasunaamari päässään tipahti totaalisesti, ja Jari Ahola tipahti seuraavaksi. Siinä sitä sitten oltiin. Olin meinannut samassa kohtauksessa lipsauttaa jostain syystä sen ruki verin aiemminkin. Videolta kun katsottiin, niin eihän siinä tipahtamisessa kauaa mennyt loppupeleissä. Aika hyvin mulla yleensä pokka pitää enkä välttämättä edes huomaa sitä, jos joku toinen hetkeksi tipahtaa. On vaan vältettävä katsekontaktia tiettyjen kollegojen kanssa.”

 Mitä sanoisit nuorelle itsellesi? ”Sanoisin, että opiskele kaikkea mahdollista tähän alaan liittyvää. Laulua, tanssia, näyttelemistä, soittamista. Nykyään nuorempi sukupolvi opiskelee kaikkea monipuolisesti. Itse oon ollut laiska opiskelemaan, ja nyt sen saa tuta.”

 Mitä sanoisit nuorelle, joka tällä hetkellä haaveilee teatterialasta? ”Sanoisin jälleen, että kaiken A ja O on opiskella kaikkea mahdollista ja pitää silmät ja korvat auki. Ole avoin elämässä noin yleisestikin ottaen. Kuuntele vanhempia ja viisaampia kollegoja, heiltä löytyy kokemusta ja näkemystä. Ja harkitse vielä, sillä on helpompiakin tapoja tienata. Kannattaa hankkia joku varasuunnitelma, sillä työllistyminen tällä alalla on hyvin epävarmaa nykypäivänä.”

 Kerro joku hyvä muisto. Voi liittyä muuhunkin kuin teatteriin. ”Parhaat muistot menee lapsuuteen, kun rakkaan ystäväni Sonjan kanssa vietimme ihania kesiä Päijänteellä vanhempiensa saaressa. Se oli parasta.”

Myötätunto / Seinäjoki (Liisu Aurasmaa, Saara Kotkaniemi ja Lennu) (c) Jukka Kontkanen

 Näetkö työaiheisia unia tai painajaisia? ”Uutta juttua harjoitellessa, etenkin jos kyseessä on haastavampi teos, mun vakiopainajaiseni on sellainen, jossa joudun yllättäen hyppäämään rooliin, josta mulla ei tietenkään oo harmainta aavistustakaan. En tiedä yhtään mitä mun pitäisi sanoa tai minne mun pitäisi mennä. Aleksanterin teatterihan on sokkeloinen, ja eniten näen unia, joissa se on vielä sokkeloisempi! Siellä on luukkuja, joiden läpi on ryömittävä näyttämölle isoissa vaatteissa ja kaikki tuntuu olevan todella kaukana. Kunnon labyrintti. Lopulta päädyn näyttämölle enkä edelleenkään tiedä mistään mitään, mutta kulku sinne on ollut äärimmäisen haastava ja vaikea.”

 Jos sinun elämästäsi tehtäisiin näytelmä, mikä siinä olisi tyylilajina ja kuka olisi mahdollisesti sinun roolissasi? ”Se voisi olla musikaali-komedia ja mun roolissani voisi olla…”

 Haluaisin nähdä kyllä Antti LJ Pääkkösen sinun roolissasi. Hänhän on kohta Tootsiessa, joten varmasti onnistuisi Lennukin. ”LJ olisi kyllä varmasti mainio myös minuna, mutta itselleni tuli nyt ensimmäisenä mieleen Rinna Paatso. Häneltä kyllä onnistuisi mun nahkoihini hyppääminen.”

 Jos sinulla olisi supersankaripuoli, mikä olisi supervoimasi ja hahmosi nimi? ”Mun supervoimani olisi pelastaa kaikki maailman eläimet kaikelta pahalta. Hahmon nimi olisi Madame Rescue, ja päällään sillä olisi pehmoinen haalariasu, ei liian tiukka. Siinä olisi paljon taskuja pieniä makupaloja ja pienempiä eläimiä varten.”

 Jos ihminen menisi talviunille ja heräisi keväällä, mitä ottaisit viihdykkeeksi ja evääksi omaan talvipesääsi siltä varalta, että heräätkin kesken kaiken? ”Hyvää ruokaa ottaisin. Oon kaikkiruokainen, mutta etenkin kanaruokia voisi olla. Raikkaita kasviksia ja tuoreita hedelmiä. Viihdykkeeksi voisin ottaa dekkareita ja leffoja. Ja tietysti Tatun.”

 Jos voisit aikakoneella palata menneisyyteen johonkin tiettyyn hetkeen tai aikakauteen, minne menisit? ”En tiedä mistä tämä nyt tuli ensimmäisenä mieleen, mutta olisi kyllä kiintoisaa nähdä Kennedyn murha ihan reaaliajassa. Aikakausista voisin palata takaisin 80-luvulle, jos vaikka samalla voisin muuttaa joitakin asioita omista vaiheistani.”

Yhteiskuva :) 

 Mitä haluaisit kysyä minulta? ”Mistä sinä inspiroidut?”

 Inspiroidun naivistisesta taiteesta, murteista, sanoilla leikittelystä, väreistä, huumorista, omituisista otuksista, hauskoista keskusteluista…

 Kerrohan siitä tulevasta matkasta nyt lisää! ”Tarkoitus olisi lähteä reissuun syyskuun alussa, pakettiauto-asuntovaunu -yhdistelmällä kohti Portugalia Ruotsin, Tanskan, Ranskan ja Espanjan kautta. Sagrada Familia Barcelonassa on nähtävä, tietysti pysähtelemme muuallakin. Sagrada Familia on meille tärkeä, siellä tuli käytyä jo seurustelumme alkuvaiheessa 12 vuotta sitten ja keksimme, että mennään naimisiin sitten kun kirkko on pääosiltaan valmis. No, menimme maaliskuussa naimisiin.”

 Mitä terveisiä haluaisit lähettää katsojille? ”Avoimin mielin rohkeasti teatteriin, ja kesäteattereista aika monessa on katettu katsomo, joten ei kastu eikä paahdu. Meillä HUK:ssa on myös katos, joten tervetuloa. Säästä viis, me vedetään täysillä!”

 Mitä aiot tehdä seuraavaksi? ”Yllätys yllätys, lähden tästä Kaupunginpuistoon ja alan valmistautua illan esitykseen.”

Bernard Pivot´n kymmenen kysymystä :

1. Mistä sanasta pidät eniten? - Mumula

2. Mistä sanasta pidät vähiten? - Persu

3. Mikä sytyttää sinut? - Hyväntahtoisuus

4. Mikä sammuttaa intohimosi? - Kusipäisyys

5. Suosikkikirosanasi? - Persana

6. Mitä ääntä rakastat? - Järven liplatus

7. Mitä ääntä inhoat? - Veden lorina, kaatamisen yhteydessä

8. Mitä muuta kuin omaa ammattiasi haluaisit kokeilla? - Eläinlääkäri

9. Missä ammatissa et haluaisi olla? - Ihmislääkäri

10. Jos Taivas on olemassa, mitä toivot Jumalan sanovan sinulle kun saavut Taivaan porteille? - ”No jo oli aikakin!”

Sitä saa mitä tilaa / Hämeenlinnan Uusi Kesäteatteri

 Nostalgiapäissämme ajelimme kohti Hämeenlinnan Kaupunginpuistoa, jossa tänä kesänä pyörii Yölinnun musiikilla höystetty komedia Sitä saa mitä tilaa. Samainen esitys oli edelliskesänä Raumalla ja mikäli vanhat merkit pitävät paikkansa, ensi kesänä Hämeenlinnassa viskataan korkkarit kattoon Kaija Koon sävelin. Paljon on tullut erinäisiä kesäteattereita kierrettyä, lähinnä niitä samoja ja kaiholla muistelimme menneitä kesiä siellä sun täällä ja perinteitä, joissa Paavo Honkimäki kertoi ennen esitystä vessojen paikat, Jani Koskinen lauloi valkoinen takki päällään muina olavivirtoina ja Veikko Pulli kilkutti kelloa Kaupunginpuistossa esityksen alkamisen merkiksi. Nyt Veikosta oli jäljellä vain ääni. 

 Sitä saa mitä tilaa, ja seuralaiseni tilasikin ennen esitystä makkaran ja olutta. Hyvin maistui. Minulla soi päässä jo valmiiksi tv:n kokoinen haitari ja ehdinkin jo mainitsemaan ihan ääneen, että tv:n kokoisen hanurin onnistuin hankkimaan vaikka pienemmälläkin olisin varmasti pärjännyt. 

 Jatkuvasti lisääntyvää pakettihässäkkää yrittävät omalta osaltaan selättää varastoduunarit Aune Paljakka (Leena Rousti) ja Elmeri Aaro Pessi, tuttavallisemmin Elpee (Patrik Hvitsjö). Pakettien keskellä on hyvä vähän lauleskella, ja mikäpäs siinä kun on karisma ja ääni kohdallaan. Elpeellä on oma bändi Rytmipojat, ja iltaisin keikkaa pukkaa Ylävitonen-nimisessä lähibaarissa, jonka omistaja "Kala" (Jani Koskinen) sattuu olemaan myös pakettivaraston pomo. Kuvioissa mukana vahvasti myös kaikkien roudarien prototyyppi ja savukoneeseen ja pyroihin ihastunut rento Veke (Tatu Siivonen), joka sentään on muinoin reissannut ympäri Suomea Topi Sorsakosken matkassa ja kokenut muutenkin varmasti kaikenlaista. Elpeen tyttöystävä Jaana (Heta Halonen) mielii managerin hommiin ja tie tähtiin on auki. Ei muuta kuin kamat autoon ja baanalle. Unelmistahan tässä on kyse, pienistä ja suurista. Vekelläkin oikein silmä kostuu kun vielä kerran lähdetään isompiin ympyröihin, ja Leena Roustin mainiosti tulkitsema asiakas taas haikailee tilaamansa haitarin ja preussinpunaisen elvishenkisen kokohaalarin perään. 

Auton katolla Heta Halonen, haitarin kera Patrik Hvitsjö, oikealla Leena Rousti

 Pienet silmäniskut paikallisuuteen olivat varmasti Raumalla toiset, nyt käsiksessä vilisee niin Yömakkaraa, linnankivenmustia hiuksia, Rantakasinoa ja Pekka Tiilikainen & Beatmakersia, ja toimiihan se. Myös pikkutuhmia fingerporihenkisiä sanaleikkejä on paljon, ehkä vähän liikaakin. Vaan jestas miten hienosti toimii musiikki, ja biisit ovat omalta osaltaan myös tukemassa itse tarinaa. Bändi vie soitollaan hienoihin tunnelmiin, haitaribattlekin nähdään ja kuullaan (kilvoittelemassa Elpee ja kapellimestari Aleksi Laukkonen, joka sattuu olemaan myös Kultainen Harmonikka -kisan voittaja), ja laulajinahan näyttelijäviisikko on nautinnollista kuultavaa, yhdessä ja erikseen, jokaisella tähtihetkensä. Leena Roustia, Tatu Siivosta ja Jani Koskista olen kuullut paljon ja nauttinut sydämeni kyllyydestä, nyt uusina kykyinä oli suuri ilo kuulla Heta Halosta (joka on muuten Tangokuningatar muutaman vuoden takaa) ja valtavan karismaattista Patrik Hvitsjötä, jolla on äänessään hienoa simusilmumaistakin soundia. TeaKista vastavalmistunut nuorukainen tosin on onnistunut hurmaamaan minut jo aiemmin peräkkäisinä kesinä Raumalla, Hämeenlinnassa ja Tampereella esitetyn Dingo-musikaalin Jontun roolissa.

Siivonen, Hvitsjö ja Koskinen

 Kyllä on kesäteatteritunnelma kohdillaan kun haitari soi tyylikkäästi ja taidokkaasti, pieni sade ropisee katokseen, linnut laulelevat ja ennen väliaikaa kauempaa kahviosta leijuu grillimakkaran tuoksu. Pienenä kuriositeettina mainittakoon myös eräs hetki, joka on mahdollista vain kesäteatterissa... Jaana ja Elpee tunnelmoivat haikeankauniin Mahdunko maailmaas -kappaleen tahtiin, ja samaan aikaan katsomosta hipsii näyttämön sivusta takanaolevaan metsikköön mies "asioilleen" muka salaa. Hiukan huvitti. 

 Oikein viihdyttävä oli tämä hyvänmielen esitys, ja tarjosi ainakin pariksi päiväksi korvamatoja. Vuorotellen soi nyt päässä Sitä saa mitä tilaa, Liian suuri city ja se Tv.n kokoinen haitari. Viikonloppuna on luvassa reissua Valkeakosken suuntaan, joten Yölintu vaihtunee alkuviikosta Katri Helenaan.

 Elpeen notkeita lanteita ja muita tanssikuvioita pääsee seuraamaan 15.8. asti, eli hyvin ehtii! Lisäinfoa tästä linkistä. 

 ~

SITÄ SAA MITÄ TILAA / Hämeenlinnan Uusi Kesäteatteri HUK 

Ensi-ilta 25.6. 2026, kesto noin 2h 30min (väliaikoineen) 

Rooleissa : Patrik Hvitsjö, Tatu Siivonen, Leena Rousti, Jani Koskinen ja Heta Halonen

Käsikirjoitus JP Koskinen ja Otto Kanerva, ohjaus Otto Kanerva, musiikin sovitus Esa Nieminen, kapellimestari Aleksi Laukkonen, lavastussuunnittelu Oskari Löytönen, pukusuunnittelu Elina Vättö, kampaus- ja maskeeraussuunnittelu Lotta Selin ja koreografia Elina Lähde

Bändi : kapellimestari, piano ja harmonikka Aleksi Laukkonen/Tiia Karttunen, kitara Juha Keskinen/Pekka Oravuo, basso Hanna Turunen/Azra Topcu ja rummut Tomi Hyttinen/Ville Hatanpää

Esityskuvat (c) Hanna Kanerva 

Kaupunginpuisto on Siivosen Tatulle varsin tuttu paikka!

Nuotin vierestä / Pyynikin Kesäteatteri

Nuotin vierestä / Pyynikin Kesäteatteri

Ensi-ilta 14.6. 2019, kesto noin 2h 30min (väliaikoineen)

Alkuperäiskäsikirjoitus Johanna Hartikainen
Dramatisointi Ola Tuominen, Hanna Suurhasko ja Johanna Hartikainen
Ohjaus Ola Tuominen
Lavastussuunnittelu Tuomo Nakari
Pukusuunnittelu Ulla-Maija Peltola
Koreografi ja ohjaajan assistentti Konsta Reuter
Kampaus-ja maskeeraussuunnittelu Tiia Ahvenjärvi
Äänisuunnittelu Lari Palander
Laulujen harjoitus Juha Antikainen
Taustanauhat Tony Sixström
Tappelukoreografia Marko Keskitalo ja työryhmä

Rooleissa : Juha-Matti Koskela, Tiina Weckström, Irina Vartia, Kaisa Hela, Jarmo Perälä, Samuli Muje, Marko Keskitalo, Seppo Paajanen, Anna Ackerman, Leena Rousti, Hanna Gibson, Karoliina Blackburn, Arttu Soilumo, Juha Antikainen ja Kamarikuoro Näsin laulajia (8 vaihtuvaa kuorolaista/esitys)

Tiina Weckström ja Juha-Matti Koskela 

 Logistisesti onnistunut kesäteatteripäivä on sellainen, missä pystyy saman päivän aikana katsomaan kaksi eri esitystä samassa paikassa ilman, että on tarvetta siirtyä kohteesta välissä muualle. Olin päivällä katsomassa "Tatun ja Patun Suomi"-esityksen ensi-iltaa, jäin istuksimaan kirjan kera katoksen alle pariksi tunniksi ja siitä sitten illan Nuotin vierestä -näytöstä kohti. Seurakin vaihtui välissä. Ihanasti henkilökunta jaksoi olla huolissaan siitä, etten vilustuta itseäni siinä ulkosalla hytistessäni. Sää oli aurinkoinen mutta koleahko, onneksi olin älynnyt ottaa takin mukaan...

 Esitys perustuu samannimiseen elokuvaan, jonka kävin heti tuoreeltaan katsomassa (rooleissa mm. Riku Nieminen ja Leena Uotila). Hirveästi siitä ei muistikuvia jäänyt, josko nyt sitten teatteriversiosta paremmalla onnella jäisi enemmän mieleen. Alussa vietetään hartaita hetkiä uurnanlaskutilaisuudessa, Arton (Juha-Matti Koskelan) isä ja Leenan (Tiina Weckström) aviomies on menehtynyt. Jo tässä tilaisuudessa käy ilmi, että Arton vaimolla Marjukalla (Irina Vartia) on rahat ja oma napa mielessään. Arto on aikamoinen kontrollifriikki ja hermoheikko insinööri, vaimo pompottaa minkä ehtii ja sanelee kuviot ulkopuolelta hyvin pitkälti, mahdollinen perheenlisäys mielessään. Arton selkeästi tekisi mieli vähän vapautua, mutta kun... Ei ole miehellä töissäkään helppoa, tulevaa presentaatiota ilkutaan jo valmiiksi. Harvinaisen ärsyttävä kolmikko on muuten Rainesalo-Fagerholm-Kerminen (Samuli Muje, Marko Keskitalo ja Seppo Paajanen), takuulla entisiä koulukiusaajia kaikki ja kuin Monni sekä Pilli ja Pulla. Yksi mollaa ja kaksi komppaa vieressä.

Arto ja vaimo Marjukka (Irina Vartia) 

 Äiti Leena saa mahdollisuuden osallistua Kotkassa järjestettäviin karaoken SM-kisoihin ja Arto yrittää moisen reissun estää, kas kun Rainesalokin saattaa siellä kulmilla pyöriä ja hän kun inhoaa karaokea ja saattaisi siinä Arton ylenemismahdollisuudet jätevesihommien parissa mennä sivu suun. No, Arto lähtee äidilleen kuskiksi ja loppu onkin historiaa. Kohtalo tuo hänen eteensä Naisen (Kaisa Hela), joka myöhemmin paljastuu kuuluisaksi laulajattareksi ja karaokekisan tuomariksikin. Miten mahtaa käydä Arton urahaaveiden, vaimon viisivuotissuunnitelmien ja Leenan kisamenestyksen?

 Nyt täytyy kyllä todeta, että alkupuolella pitkästyin totaalisesti. Pyörivästä katsomosta huolimatta esitys ei oikein tuntunut lähtevän rullaamaan ja kaikki tuntui kovin väkinäiseltä. En saanut oikein otetta yhdestäkään tyypistä. Muutama hahmo lähinnä ärsytti (toki tarkoituksellakin). Osittain johtunee siitä, että paria tuntia aiemmin oli värikästä ja vauhdikasta menoa samassa paikassa. Mihin katosi kaikki ilo? Jäljellä harmautta ja tylsyyttä. Siirryttiin lasten maailmasta aikuisuuteen suoraan. Katsomosta raikunut nauru ja kupliva kiherrys oli poissa ja huomasin haukottelevani useaan otteeseen.

 Onneksi väliajan jälkeen saatiin sitten enemmän kierroksia karaokekisojen myötä ja muutenkin koko homma sai tavallaan uuden lähdön, ja aloin huomaamattani viihtyä. Itse kisoissa olisin toivonut näkeväni/kuulevani useampia lyhyitäkin suorituksia eri kisaajilta, etenkin olisi kiinnostanut rockhenkisesti pukeutuneen nuoren miehen (Arttu Soilumo) mahdollinen kappalevalinta tanssimuuveineen. Tiina Weckströmin tumma ääni ja sielukas tulkinta "Aikuisesta naisesta" katsomon kyydissä jää takuulla mieleeni, oli sen verran pysäyttävä hetki se. Aistini aktivoituivat myös Kaisa Helan ensiesittäytymisestä liehuvine takinliepeineen, siinä vasta rotunainen! Olisin itsekin saattanut jäädä suu auki tuijottamaan moista näkyä, joten ihmekös tuo että Artokin pisti uuden vaihteen elämässään silmään. Pidin kovasti myös siitä, miten Juha-Matti Koskela tulkitsi hermoilevaa Artoa, ja mikä huomattava muutos miehessä sitten tapahtuikaan kun sai itsevarmuutta lisää ja osasi irrottautua monestakin asiasta. Hyvä! Ja millä käsiliikkeellä auto lukittiin. On tainnut Arto salaa käydä flamencotunneilla?

Susanna (Kaisa Hela) ja näyttävä autostapoistuminen 

 Ylimääräistä hupia tarjosi taustan järvimaisemat ja jostain yllättäen hiljalleen ohilipuva suppailujoukko. Ja kävi myös ilmeisesti niin, että juuri kun kisoissa laulettiin "tahdon oikeesti olla sinun enkä vain leikisti rakastaa", taustalle ilmestyi saunalautta ja sen kannella juhlivaa hääväkeä? Olisiko ollut peräti häävalssi siellä meneillään. Sopi kyllä tilanteeseen enemmän kuin mainiosti.

 Vaan mikä ihme oli tämä hiljainen kalastaja haukineen? Hölkkääjät? Luin myös koko ajan, että hotellin nimi olisi Erikotkanpesä (ei siis "se kuuluisa" Kotkanpesä vaan eri) ja se olikin Merikotkanpesä.

 Päällimmäisenä jäi lopulta mieleeni se, että eletään tässä ja nyt - otetaan ilo irti, ilman suuria suunnitelmia. Nautitaan hetkistä ja elämästä. Irrotellaan ja vähän revitellään. Ei oteta kaikkea niin vakavasti! Löysätään krakaa. Lauletaan kun siltä tuntuu. Positiivisin ajatuksin poistuin, ehdin sateen alta pois bussiin ja aiempaan junaankin. Ei hassumpi päivä sitten lopulta kuitenkaan. Jos mielit itse katsomoon, lisäinfoa tästä linkistä.

Esityskuvat (c) Joonas Järventie

(Näin esityksen ilmaisella pressilipulla, kiitos Pyynikin Kesäteatteri!) 

Taivaan tulet / Pyynikin Kesäteatteri

Taivaan tulet / Pyynikin Kesäteatteri

Ensi-ilta 17.6. 2016, kesto noin 2h 20min (väliaikoineen)

Näytelmäksi sovittanut ja ohjannut Olli-Matti Oinonen
Lavastussuunnittelu Marjatta Kuivasto
Pukusuunnittelu Maria Salminen
Äänisuunnittelu Roope Mäenpää
Kampausten ja maskien suunnittelu Tiia Ahvenjärvi

Rooleissa : Lotta Huitti, Kake Aunesneva, Esa Latva-Äijö, Jarmo Perälä, Leena Rousti, Jukka Pitkänen, Rinna Paatso, Idalilja Raipia/Senni Kurittu, Timo Julkunen, Tommi Rantamäki, Pauliina Puurila, Janne Turkki, Ari-Kyösti Seppo, Nina Tienhaara, Timo Allinniemi, Mika Lepistö ja Visa-poro

 Torstaina Reinikaista katsomassa Tampereen Komediateatterissa ja perjantaina lisää poliiseja Pyynikin Taivaan tulet-enskarissa... Sää vaikutti lähteissä varsin kolealta ja sateiselta, ja kerrankin olin pakannut mukaan lisävaatetta ja sadeviittaa. Niitäpä ei loppupeleissä sitten tarvittukaan, sillä näytelmän edetessä sääkin parani ja lopussa aurinko paistoi oikein kunnolla (niin taivaalla kuin näytelmän tunnelmassakin).

Rauni Väänänen (Lotta Huitti) 

 Tv-sarja Taivaan tulet toi neljällä tuotantokaudellaan Kemijärven suuren yleisön tietoisuuteen kertaheitolla. Meikäläinen jaksoi katsella ensimmäistä kautta muutaman jakson, sen jälkeen ote hyytyi ja muut riennot veivät voiton. Iltaisin olin harvoin kotona ja en vielä silloin tainnut tajuta, että Yle Areena pelastaa siinä vaiheessa kun digiboxin nauhoitus tuottaa pettymyksen. Pyynikin julkistettua tämänkesän näytelmänsä mietin heti, että kuinkakohan mahtaa sarja taipua parituntiseksi näytelmäksi. Toki Pyynikki miljöönä mahdollistaa monenlaista tapahtumapaikkaa, mutta noin muuten. Tietysti rönsyjä ja henkilöhahmoja on karsittava, sehän on selvä.

 Rauni Väänänen (Lotta Huitti) palaa takaisin kotikonnuilleen Kemijärvelle työskenneltyään aiemmin "Kilon poliisina" Espoossa. Meno, meininki sekä työskentelytavat ovat pohjoisessa hiukan erilaisia ja se aiheuttaa vähän haastetta "etelän likalle". (Tai "etelän pillulle", ihan miten haluatte...) Raunin äiti on muutamaa vuotta aiemmin hukkunut avantoon ja huhut liikkuvat kylillä yhä. Raunin isä Pekka (Kake Aunesneva) on hyvää vauhtia höperöitymässä mökissään ja siinä sivussa on sekaantunut hämäriin bisneksiinkin. Isän ja tyttären suhde on avainasemassa tarinan kannalta ja Pekka-isän suusta kuullaan mielestäni liikuttavimmat lauseet. Lisäksi sitten puidaan Raunin rakkausasioita, sillä kukkapuska kädessä häntä lähestytään useammastakin suunnasta. Itäviinabisneksiä selvitellään myös sekä kaupunginjohtaja Strömin (Rinna Paatso) luokkaretkellä kadonneen Sini-tyttären tapausta. Näissä kupletin juoni oli minulle sangen selvä, tosin tehtaanjohtaja Launiksen (Tommi Rantamäki) ja hänen vaimonsa (Pauliina Puurila) kuvioista olin ihan pihalla ja keskityin tuijottelemaan kaunista järvimaisemaa kun kerran siihen mahdollisuus oli.

Erkki, Rauni ja Aimo 

 Pidän kovasti Lotta Huitin tavasta replikoida selkeästi ja olla luontevasti hötkyilemättä tilanteessa kuin tilanteessa, ja tälläkään kertaa hän ei tuottanut pettymystä. Mahtavaa oli nähdä pitkästä aikaa Rinna Paatsoa tositoimissa (ja miten ihastuttavia vaatteita kaupunginjohtajalla olikaan!), tosin valitettavasti alkupuoliskolla hän vain joutui istuksimaan työpöytänsä ääressä sanomatta sanaakaan. Kake Aunesneva Pekka-isänä liikutti elämänmakuisilla tarinoillaan, poliisipäällikkö Junni (Jarmo Perälä) taas oli hupaisa viljellessään joka väliin englanninkielisiä lausahduksia tutuista poliisisarjoista ja kyllä vaan, Skandinavian komeimmalta urospoliisilta eli Peltoniemen Aimolta (Esa Latva-Äijö) olisin mielelläni ottanut kukkapuskan vastaan. Vähän jäi hämärän peittoon, että missä vaiheessa Rauni retkahti lääkäri Erkki Viherkoskeen (Jukka Pitkänen) oikein kunnolla. Leena Rousti teki lähtemättömän vaikutuksen kapakkaruusuna ja entäs sitten se No Man's Landin vakioporukka Lötjönen ja Muukkosen veljekset (Ari-Kyösti Seppo, Timo Allinniemi ja Mika Lepistö). Miesten karaokevedot tulivat niin sydämestä, että. Ja Lötjönen jättikokoisessa pyhäpuvussaan vielä piti niin liikuttavan puheenkin häissä.

Karaokeväkeä ja Aimo näemmä vapaalla 

 Ismo Alangon ehtymättömästä kynästä syntynyt tv-sarjan musiikki soi hienosti tämän tästä ja jotenkin siinä oli tietynlaista taikaa kun vahva musiikki pauhasi, katsomo pyörii, järvimaisema aukeaa ja tuuli käy järveltä päin naamaa. Jonkinsortin ytimessä ollaan siinä. Komeimman biisin vetäisee lopuksi sitten Timo Allinniemi, ja koko porukka yhtyy lauluun mukaan. Aurinko paistaa. Mieli on keveä. Visa-poro popsii jäkälää nautinnollisesti pureksien. Eläköön kesäteatteri!

Esityskuvat (c) Leena Klemelä

 (näin esityksen kutsuvieraana, kiitos Pyynikin Kesäteatterille kutsusta)

Isä ja tytär 

Mannerheim ja kettujen sota / Lappeenrannan Kaupunginteatteri

Mannerheim ja kettujen sota / Lappeenrannan Kaupunginteatterin Jukola-sali

Ensi-ilta 17.1. 2015, kesto noin 2h 10min (väliaikoineen)

Käsikirjoitus Leo Suomela

Ohjaus Kimmo Kahra

Rooleissa : Jussi Johnsson, Mika Piispa, Reijo Kanerva, Sanna Kemppainen, Jarno Kolehmainen, Sami Lanki, Turo Marttila, Leena Rousti ja Tatu Siivonen

Orkesteri : Jani Pola, Ismo Varis ja Pentti Vesala

 Suunnilleen kerran vuodessa tapahtuu seuraavaa : henkilö X varaa bussin ja haalii auton täyteen iloista porukkaa, varaa teatteriliput ja sitten suunnataan milloin Turkuun, milloin Lahteen ja milloin mihinkin, riippuen siitä missä päin Suomea herra Xx milloinkin vierailee. Tällä kertaa suuntana oli Lappeenranta ja siellä näytelmä "Mannerheim ja kettujen sota" - musiikillinen revyy Suomen tiestä rauhaan syksyllä 1944. Oltiin siis suhteellisen kaukana meikälikan mukavuusalueelta, noin maantieteellisestikin...

Jöns Jöns ja lotta Lotta / (c) Ari Nakari

 Ja Lappeenranta kun taakse jäi, mietin hiljaa mielessäin, mitä siitä kertoisin, kysyjille vastaisin... jne. ... Kunnes tiesin vastauksen! Muutama viikko sitten kävin katsomassa KOM-teatterin absurdin Sattumia-näytelmän ja sen innoittamana ostin Daniil Harmsin Sattumia-pokkarin. Seuraava teksti on Harmsin tarinan "Sinfonia n:o 2" innoittama :

 Kolme soittajaa on ahdettuna jättikokoiseen radioon. "Miten ne sinne mahtuukin?", mietin. Musiikki soi mallikkaasti ja odotan koko ajan, että oviaukosta tupsahtaa esiin suu maireana Pirkka-Pekka Petelius ja alkaa laulaa "kun keskiyöllä sun eilen baarissa näin, sua katselin mä hiukan ihmeissäin". Ei tullut Peteliusta ja ei tässä ollut tarkoitus kirjoittaa Velipuolikuusta, joten ei siitä sen enempää. Kerron sen sijaan Lotan ja Jönsin rakkaustarinasta.

 Lotta Lotta ja Jöns Jöns katsoivat toisiaan pöydän yli ja lempi leimahti heti. Myöhemmin menivät sitten naimisiin ja jatkosta en tiedä sen enempää. Kerronkin sen sijaan Granbackan emäntä Kajsasta.

 Rehevä emäntä Kajsa kalasti (tai sanotaanko kuhasti) kranaatteja järveen heitellen. Kas mokomaa. Aina kun Kajsa meni kyykkyyn, kuului POJOINGG-ääni. Aina ei muuten kuulunut. Se jäi harmittamaan. Onneksi kaksi setää soitti ennen radiouutisia ksylofonintapaisella plim-plomplom-plim-plom, se oli kiva juttu. Mutta se tapahtui vain pari kertaa, joten en kerro siitä sen enempää. Kerron sen sijaan sotilasmestari Tahvanaisesta.

 Tahvanainen meni hakemaan tärkeää viestiä venäläiseltä tärkeältä mieheltä ja joi itsensä änkyräkänniin sillä reissulla. Yleisö palkitsi spontaanein väliaploodein kännisen Tahvanaisen taiturimaisen kompuroinnin. Olipahan jalkatekniikka! Ei kuitenkaan siitä sen enempää, kerron sen sijaan marasalakka Mannerheimista.

 Mannerheim meni pötkölleen ja poltti sikaarin ja kertoi vihjailevasti kaivanneensa erästä herraa joka myös poltteli. Yöpöytänä toimi laatikollinen kranaatteja. Olisi voinut lentää taivaan tuuliin koko Marski, ja se siitä sitten. Mutta ei käynyt niin, joten sananen kuhasta.

 Kuha Walewskaan tulee ainakin duchesse-perunaa, kuivaa valkoviiniä, mausteita ja kuhaa. Koristeeksi voi käyttää pakastekatkarapuja. Niitä ei kuitenkaan näytelmässä nähty, joten ei siitä enempiä. Kerron sen sijaan kanasta.

 Jättikokoinen broileri tuli tanssimaan lavalle kesken repäisevän rallin. Katsoin vieressäni istuvaa miespuolista henkilöä hämmentyneenä. Suun loksautti auki myös "Äänisen aallot", joka esitettiin nahkakorsetteihin pukeutuneena ja nahkaruoskat soi. Mikki Hiiri oli myös merihädässä ja meripeikko taisi olla itse Stalin. Onneksi Suomen Joutsen (eli Mannerheim) tuli auttamaan. Hakaristi kellui meressä näyttämölle heijastetussa julisteessa ja miehiä seisoi rivissä nakusillaan. Sininen uni olikin punainen uni ja Stalin tuli pyjamabileisiin asianmukaisesti pukeutuneena. 

 Ja siinä kaikki.

 Mannerheim ja kettujen sota tarjosi suuren hämmennyksen ja kaksi tähteä lauluista ja muutamasta hauskasta jiposta. **

 ps. Kokonaisuutena itse reissu sen sijaan ei ollut missään nimessä epäonnistunut. Hulvatonta seuraa, aurinkoinen sää, kakku-ja viininmaistiaiset paluumatkalla, mennessä ja tullessa visiitti Matkakeitaalla, ennen teatteria taivaallista vadelma-valkosuklaajuustokakkua ja pelikoneesta paluumatkalla viiden euron voitto.

Dance of the Vampires

Dance of the Vampires / Seinäjoen Kaupunginteatteri

Ensi-ilta 10.9. 2011 , kesto noin 2h 50min

Ohjaus Olli-Matti Oinonen

Rooleissa mm. : Jyri Lahtinen,Raili Raitala,Esa Ahonen,Ville Salonen,Heikki Vainionpää,Leena Rousti,Jouko Enkelnotko,Anne Vihelä,Antti Railio

Taustaa : Roman Polanskin kulttimainetta nauttiva kauhukomedia "Vampyyrintappajat" musikaaliversiona,Pohjoismaiden kantaesitys.Professori Abronsius (Esa Ahokas) ja nuori apulainen Alfred (Ville Salonen) saapuvat lumiseen transsilvanialaiseen kylään ja majataloon,tutkiakseen vampyyrien olemassaoloa.Kyläläiset kiistävät kaiken,valkosipuleita kuitenkin joka puolella.Alfred rakastuu majatalonpitäjien hehkeään tyttäreen Sarahiin (Raili Raitala),jonka kuitenkin jylhässä linnassaan yksinäisenä asuva mystinen Kreivi von Krolock (Jyri Lahtinen) nappaa.Parivaljakko lähtee pelastamaan neitoa kreivin kynsistä ja hampaista,vaan miten käykään...

Plussaa : WOW!! Enpä olisi uskonut Seinäjoella moista näkeväni,Lontoossa ehkä mutta ei näillä lakeuksilla...Huimaa työtä kaikenkaikkiaan.Alun talvimaiseman heijastuttua musiikki alkoi heti jylhänä ja vaativana,tiesin että tulen nauttimaan joka sekunnista ja nyt mennään lujaa!Upeat lavasteet ja puvustus,maskeerauksista nyt puhumattakaan.Tarina itse soljui eteen päin leffankin juonen mukaan,koomisiakin piirteitä löytyi etenkin majatalon isännässä (Heikki Vainionpää) ja kreivin ihastuttavassa pojassa Herbertissä (Jouko Enkelnotko).Upeaäänisiä laulajia,jotka etenkin sooloissa pääsivät oikeuksiinsa.Pidin kovasti etenkin Sarahin äänestä ja olemuksesta,ihan kansainvälistä tasoa oli tämä kaunotar!Mutta itse Kreivi... huh huh.Voiko enää komeampaa ilmestystä olla?? Mikä ääni,mikä olemus,lavakarisma,koko sali kuunteli henkeään pidätellen kreivin laulua ja aplodeerasi oikeutetusti hurraten.Välillä oltiin kuin rock-oopperassa.Tanssijat olivat myös uskomattoman lahjakkaita.Haudoistaan nousevat vampyyrit ja heidän tanssinsa...Yksittäisistä kohtauksista parhaiten jäi mieleeni linnan jylhä portti ja kreivi viitta hulmuten siinä laulamassa,sukat pyöri jalassa.Sangen eroottistakin.Sarah kylvyssä ja kreivi laskeutuu katosta,grrrrr.Ei jäänyt epäilystäkään,kumman matkaan olisin itse mieluummin lähtenyt valintatilanteessa...Vampyyreiden tulo katsomon ohi oli myös sangen hauskaa,ei varmaan tosin kaikkien mielestä.

Miinusta : musiikki ja kuoro soi välillä niin kovaa,että korvat oli mennä lukkoon ja sanoista ei tahtonut saada kunnolla selvää kuorokohtauksissa.Näyttämö tuntui joissakin joukkokohtauksissa liian pieneltä ja lavasteiden vaihdokset vaivihkaa mahdollistanut vaihtuva etusermi ei aina ollut ihan toimiva ratkaisu,etenkin toistuessa kovin usein ja kukkakuosisena.Talvimaisema linnoineen ja lumisateineen oli toki toimiva.Taisi sattua myös pari hampaisiin ja ääniin kuuluvaa pientä ajoituslipsahdusta,mutta väliäkös niistä.

Muuta : yleisön joukossa sangen mustiinpukeutunutta väkeä ja goottihenkisyyttä,muutama upea kampauskin nähtiin.Itse osoitin suosiotani seisaaltani.Toivon esitykselle pitkää ikää ja mahdollisuutta päästä katsomaan uudestaankin.
Teatterikärpäseltä täydet viisi tähteä vampyyreille ***** ja kreiville vielä kymmenen lisää **********

Satumaa Tango - musikaali Unto Monosen elämästä

Satumaa Tango / Eurooppa Neljä,Sappee

Ensi-ilta 9.6. 2010,esityksen kesto n. 2h 15min

Käsikirjoitus Heikki Paavilainen ja Heikki Salo

Ohjaus ja sovitus Taava Hakala

Rooleissa mm. Paavo Honkimäki,Ritva Oksanen,Pauliina Salonen,Paula Honkimäki ja Leena Rousti

Taustaa : faktaa ja fiktiota Unto Monosen elämästä,mukana monta unohtumatonta tangoa

Plussaa : esityspaikkana hieno ja toimiva,bändi oli mielettömän hyvä ja tangot upeita.Pidin Paavo Honkimäen roolityöstä ja kehonkäytöstä,Ritva Oksanen äitinä oli rauhallinen ja varma.Juho Joki monessa roolissaan oli myös mukavaa seurailtavaa,ja tanssilavakohtauksen pikkupoika oli suloinen kuin mikä :) Muista naisrooleista pidin eniten Leena Roustin esittämästä Lainasta.

Miinusta : käsikirjoitus tai ohjaus jotenkin löysä,musiikki pelasti paljon.Loppukesästä ehkä tiiviimpi paketti.

Muuta : esityksen päätteeksi bändi näyttelijät solisteinaan vetäisi rinneravintolassa kunnon setin tanssimusiikkia ja meno oli mitä mahtavin :)

Teatterikärpänen antaa Satumaalle kolme tähteä *** ja bändille ja laulajille täydet viisi *****