Seksimusikaali / Teatteri Vanha Juko

Seksimusikaali / Teatteri Vanha Juko

Kantaesitys 21.2. 2019, kesto noin 1h 30min (ei väliaikaa)

Teksti Aino Pennanen
Ohjaus Riikka Oksanen
Valosuunnittelu Simo Saukkola
Äänisuunnittelu Janne Louhelainen
Pukusuunnittely Työryhmä
Lavastuksen suunnittelu Riikka Oksanen
Laulujen sanat Aino Pennanen
Sävellykset Minja Koski ja Jussi-Pekka Parviainen
Äänet nauhalla Linda Wallgren ja Jussi-Pekka Parviainen

Rooleissa : Minja Koski ja Miiko Toiviainen

(c) Antti Sepponen 

 Nähtyäni ensimmäiset mainokset Seksimusikaalista ajattelin, että "okei, mielenkiintoista". Samalla kiehtoi ja jänskätti, kehtaisiko edes mennä katsomaan. Totta kai kehtaa, mutta ihmismieli on joskus omituinen. Tulisiko katsomossa vaivaantunut olo? Menisikö jotenkin liian henkilökohtaiseksi? Punastuttaisiko?

 No, nyt esityksen nähtyäni voin heti kättelyssä todeta, että pelkoni oli täysin turha. Olipas raikas ja sympaattinen toteutus tärkeästä aiheesta! Ja aihehan on se, voiko parisuhde olla onnellinen, jos siinä ei ole riittävästi seksiä. Voiko joku ulkopuolinen taho määritellä se, miten tyytyväinen ihminen elämässään ja parisuhteessaan on? Onko parisuhde yhtä suoritusta, jonka jokaisesta hetkestä jaetaan kuvia ja tunnelmia sosiaaliseen mediaan, jotta kaikki näkevät, miten ihanasti meillä on asiat? "Seksi on parisuhteen liima". Niinkö? Kai se sitten niin on, jos Couple Goals -kännykkäsovellus niin sanoo...

 Herttainen nuoripari (Minja Koski ja Miiko Toiviainen) juhlivat ensimmäistä yhteistä vuottaan perinteisin menoin. Kukkia, kuohuvaa, pusuttelua (tuli ihan SKAM mieleen ja huulirasvalle oli tarvetta itsellänikin vaihteeksi), kaikensorttista söpöstelyäpöpöstelyä hellittelynimineen ja lässytyksineen. Yliannos romantiikkaa ja ihanaa yhdessäoloa, ja joka välissä kuvaa someen. Katsokaa kaikki ja kadehtikaa! Me ollaan täydellinen pari, me toimitaan hyvin yhdessä kuin kello. Kuvarituaalien jälkeen on aika ultimaattisen rentoutumisen, joten eikun vaatteet pois ja hommiin. Eli jumpsuitia päälle, sohvalle kiehnäämään ja kaukosäädin käteen. Ja sitten tutimaan ja kohti uutta päivää. Tehokkaat aamurutiinit sujuvat tuosta noin, smoothie valmistuu kera salaisen ainesosan ja sitten reippaana töihin. Täydellistä.

Ihanaa, saippuakuplia! 

 Sama toistuu ilmeisesti päivittäin ja hyvin menee, mitä nyt toisella osapuolella on verenpaine kohollaan ja sekös turhauttaa ja ankeuttaa. Mainiosti Miiko Toiviainen hymähtelee ja tuhahtelee, kun lukemat eivät ole toivotut. Jossain välissä sitten telkkaohjelman tauolla vilahtaa mainos Couple Goals -sovelluksesta, jolla voisi mitata parisuhteen onnellisuuden tason. Yhteistuumin sitten lataamaan. Yllätys on melkoinen, kun sovellus kertoo seurantajakson jälkeen missä mättää. Liian vähän seksiä! Sovellus tarjoaa kolmivaiheisen reitin kohti uudenlaista elämää : esileikki, penetraatio ja kliimaksi. Sanoista tekoihin, ja tässä vaiheessa alkoi poskia hiukan kuumottaa.

 Vaan miten kävi! Otetaanpa nukkehahmot käyttöön ja käsittelyyn, ja kohta on yleisö hysterian partaalla, kun nuoripari käy läpi kahtatoista erilaista suuseksiasentoa. Nukeilla! Samalla laulaen kuin ooppera-aariaa tai jotain liturgista kirkkolaulua. Lips-lips-lips-lips-liiiiips. Yleisö reagoi ja eläytyy muutenkin hyvin voimakkaasti. Huutonaurua, tuolissa kiemurtelua, hihittelyä, spontaaneita huudahduksia ja pientä puheensorinaakin kuuluu. Jotenkin oli sellainen tunnelma välillä, että "tästä keskustellaan vielä kotona". Tai tästä nimenomaan EI keskustella yhtään, sohvalle telkkaa katsomaan vaan. Onneksi en ollut oman puolisoni kanssa katsomassa! (huom. en ollut kenenkään toisenkaan puolison, vaan pariskunnan...)

 Koska kyseessä on musikaali, mukana on tietysti muutama laulukin. Upeasti soivat Minja Kosken (jolla on todella uniikki, maaginen ääni) ja Miiko Toiviaisen äänet yhteen, ja saamme nauttia hienoista, herkistäkin duetoista. Kivoja kappaleita! "Sinkkuna on kamalaa"-kappaleen kohdalla ja Miikon laulaessa tunteella siitä, että ei halua tarttua kaupassa sinkkukoriin, tulee ykskaks mieleeni flashback Täpäräteatterin impromusikaaliin - tämähän on kuin suoraan siitä! Arkinen aihe, jännä toteutus ja eikun laulamaan.

 Enpäs nyt kerro miten tässä lopulta käy, kun sovelluksen antamat ohjeet on kulutettu loppuun. Voisi sanoa, että loppuunkulutettuna on jotain muutakin, ainakin vereslihalla. Naureskelu kuitenkin loppuu kuin seinään ja syvä pohdiskeleva hiljaisuus ja pieni surumielisyys laskeutuu Jukon katsomon ja näyttämön ylle. Ruusun terälehtien lisäksi.

 Kuka määrittelee onnellisuuden? Naistenlehtien vinkit, somen valvovat silmät, nettisivujen lifestyle-osastot? Tästä pohdittavaa itse kullekin joko yksin tai yhdessä. Esityksiä on vielä mainiosti jäljellä, mutta huhtikuun lopun jälkeen on taas turha itkeä sitä, että piti niin mennä katsomaan mutta kun. Lisäinfoa ja esityspäiviä tästä linkistä.

 Pilke silmäkulmassa ja suurella sydämellä tehty pienoismusikaali, ja on kiiteltävä myös nasevaa kestoa. Oli ihanaa olla ennen kymmentä teatterireissulta jo kotona!

Esityskuvat (c) Mitro Härkönen

(Näin esityksen vapaalipulla, kiitos Teatteri Vanha Juko!) 

Che -hän elää!? / Teatteri Vanha Juko

Che - hän elää!? / Teatteri Vanha Juko, Lahti

Yhteistyössä Teatteri Vanha Juko ja Projektori-ryhmä

Kantaesitys 15.2. 2013, kesto n 3h (huom. kaksi väliaikaa)

Ohjaus Juha Luukkonen

Näyttämöllä : Minja Koski, Jukka Peltola, Ilona Pukkila, Tatu Siivonen ja Sakari Tuominen sekä Santa Clara Sinfonietta

Taustaa : Ernesto "Che" Guevara (1928-1967) oli argentiinalaissyntyinen vallankumouksellinen sissijohtaja ja huomattava poliittinen hahmo. Tämä näytelmä ei ole näköiskuva Che Guevarasta, vaan esitys nykypäivän Chen etsimisestä. Se kuvaa sankaruuden myyttiä historiasta nykypäivään ja kysyy, onko sankaruus nykypäivänä mahdollista. "Che - hän elää!?" on sekoitus näyttämöllisiä tilanteita, musiikkia, elävää kuvaa ja nauhoitteita ja kyllä, esityksessä on kaksi väliaikaa. Minulla ei ollut aavistustakaan siitä, mitä tulisin näkemään ja poistuessani oli aika pöllähtänyt olo edelleen...

Jukka Peltola / kuva  Aki Loponen, Loma Graphics Oy

Plussaa : "Kaikkihan me hänet tunnetaan, kaikkihan me hänestä pidetään" lauloi jo muinoin Sleepparit, tosin silloin laulun aiheena oli Idi Amin. Lause sopisi hyvin kyllä Che Guevaraankin, sillä hän jos kuka on myyttinen hahmo ja nimenomaan sankaruuden perikuva. Moni luulee siis tietävänsä Chen tarinan, minä mukaanlukien, vaikka tietämys rajoittuu siihen, että on nähnyt esim. rockfestareilla vuosien saatossa Chen kasvoja kantavia lippuja ja paitoja ja huiveja siellä sun täällä ja yhdellä jos toisella. Ensimmäinen näytös pamauttikin tietämykseni uudelle tasolle, välillä ei oikein tiennyt mitä olisi seurannut kun taustalla oli vanhoja filminpätkiä ja edustalla välillä melkoinen karnevalistinen meininki, musiikkia ja jammaamista ... ja sitten yllättäen vakavoiduttiin. Tämä kuuluu kyllä esityksiin, joista suurimman osan ajasta olin ns. huuli pyöreänä, ensinnäkin sen vuoksi etten ihan pysynyt kärryillä missä nyt mennään ja toisekseen siksi, koska näyttelijät olivat niin loistavia ettei voinut kuin hämmästellä. Näyttelijöistä ainoastaan Tatu Siivonen ja Ilona Pukkila olivat minulle aiemmin tuttuja, Tatu useammastakin produktiosta ja Ilona Lappeenrannan kaupunginteatterin huikeasta Dogvillen naispääroolista. Uusista tuttavuuuksista etenkin Minja Koski teki minuun käsittämättömän suuren vaikutuksen, niin liikunnallisesti, laulullisesti kuin näyttelijäntyöllisestikin. Mitään moitittavaa en toki löytänyt Jukka Peltolan enkä Sakari Tuomisenkaan työskentelystä. Musiikkiosuuksista tuli välillä mieleeni jopa Ultra Bra, etenkin porukan seistessä rivissä näyttämön etualalla laulamassa moniäänisesti. Komeaa kuultavaa oli se. Ensimmäisen väliajan jälkeen ylläri oli melkoinen, sillä lavalle oli luotu katsomo tyhjästä ja nyt siirryttiin katsomaan tapahtumia ihan toiseen suuntaan. "Meidän sukumme tarina" kertoi suomalaisesta perheestä, jonka jokaisella jäsenellä oli omat aikansa sankarit. "Mun sydämeni tänne jää" nostatti palan kurkkuun ja kyyneleet silmiin. Seuraavassa osassa siivoojatyttö kertoi oman tarinansa. Väliajan jälkeen palattiin alkuperäiseen katsomoon ja nähtiin "Sankarin matka eli poliitikon tarina". Politiikkahommista en juuri ole koskaan perustanut, mutta tässä osiossa Jukka Peltola oli loistava. Huh! Tämä oli kyllä sellainen esitys kaikkinensa, että se pitäisi ehdottomasti nähdä uudestaan, jotta kaikki osaset aukeisivat ja loksahtaisivat paikoilleen. Informaatiota tuli paljon, ja olin paikalta poistuttaessa hiljainen ja hämmentynyt, positiivisella tavalla. Näin jotain totaalisen erilaista taas kerran! Kotimatkalla käskin miestäni pukeutumaan Che Guevaraan ... ja jostain on joku huivi vähintään hankittava itsellekin!

Tatu Siivonen / kuva Aki Loponen,Loma Graphics Oy

kuva Aki Loponen,Loma Graphics Oy

Miinusta : Oli sen verran erikoinen pläjäys kyllä, että en osaa sanoa oikein mitään miinuspuolia. Jokainen kokee näytelmän varmasti eri tavalla ja etenkin ne, jotka ovat syntyneet minua aiemmin. Aiemmin videokuvan käyttö oli olevinaan jotenkin erikoista ja hienoa, nyt sitä tuntuu olevan vähän yhdessä jos toisessa esityksessä ja itseäni vähän jo kyllästyttää se. Kaikkea en tosiaankaan ymmärtänyt, mutta sitä en lue mitenkään miinuspuoleksi itse esityksestä.

Muuta : Ajatuksia heräsi kosolti ja paaaljon kysymyksiä, mikä oli varmaan tämän tarkoituskin. Jäin miettimään sitä nykypäivän sankaruutta, siihen kun tosiaan tuntuu liittyvän esim. se, että vetää näyttävästi turvalleen lentokentällä. Jokaisella meillä on varmasti omat sankarimme ja tuntuukin siltä, että minun sankareitani ovat ainakin nämä teatterintekijät, jotka tuovat katsojille näitä tämänkaltaisia teoksia, jotka ovat muutakin kuin sitä että "oli ihan hauska esitys, kiitos ja näkemiin". Kovasti tekee mieleni myös nostaa toinen käsi nyrkissä voimakkaasti ylös ja huutaa maailmalle jotain. Kun vielä tietäis että mitä.

Che - hän elää!? saa neljä tähteä **** . (ja se viides on tuossa lakissa jo valmiina...)

Alberto Kordan kuuluisa kuva