KUNU-nukketeatterifestivaalit tulossa pian!

Nyt on herkkua luvassa nukketeatterin ystäville lähiaikoina! Kuninkaallinen Nukketeatteri juhlii kymmenvuotista taivaltaan (aivan kuten Teatterikärpänenkin) ja järjestää KUNU-nukketeatterifestivaalit 24.4. - 28.4. 2019 Hämeenlinnassa.

 "Isäntäteatterin" neljän eri esityksen lisäksi mukana on pari vierailevaa nukketeatteria - Dockteater Svarta Katten Ruotsista sekä kenialainen Kenya Institute of Puppet Theatre. Svarta Katten esittää jo 20 vuoden ajan ohjelmistossaan olleen ja eri puolilla maailmaa kiertäneen esityksen "Varieté" ja kenialainen vierailu on nimeltään "Who Am I". Itse aion käydä tsekkaamassa tietysti molemmat, sen verran kiinnostavilta vaikuttavat, ja onhan se nyt hienoa nähdä kansainvälistä menoa muuallakin kuin Hippaloilla...

 Varsinaisten esitysten lisäksi luvassa on varjoteatterityöpajaa, taiteilijatapaamisia, julistenäyttely sekä Beer and Puppets -tapahtuma Olutravintola Birgerissä.

 Lisätietoa festivaaliohjelmistosta tämän linkin kautta.

 Mikä ihme on Kuninkaallinen Nukketeatteri (aiemmin nimeltään Hämeen Kuninkaallinen Nukketeatteri)? Tutustu tarkemmin teatteriin ja sen tekijöihin tämän linkin kautta.

 Kuninkaallisen Nukketeatterin ohjelmistossa on kaikenlaista niin lapsille kuin aikuisillekin, ja moni esitys on kierrellyt pitkin Suomea jo useamman vuoden ajan. Olen nähnyt teatterin jutuista lähes kaiken (muutama alkuvuosien juttu jäänyt näkemättä) ja kirjoittanutkin niistä. KUNU-nukketeatterifestivaaleilla laajasta ohjelmistosta nähdään esitykset Pinokkio, Kulkurit, Susi ja Punahilkka sekä tuorein Poika ja korppi. Ohessa linkit blogikirjoituksiini. Suosittelen kaikkia, hyvin erityylistä menoa ja meininkiä - hauskaa, ajatuksia herättävää ja opettavaistakin.

Nähdään festareilla! Itse olen ainakin avajaishulinoissa paikalla.

Tasavallan marionetit IX : Vallanvaihtoviikot / Kuninkaallinen Nukketeatteri

Tasavallan marionetit IX : Vallanvaihtoviikot / Kuninkaallinen Nukketeatteri

Ensi-ilta 29.3. 2019, kesto noin 1h 30min (väliaikoineen) , Ravintola Birger

Ohjaus ja käsikirjoitus Antti Kemppainen ja Hannu Räisä
Nuket Hannu Räisä
Verstaalla Hannu Räisä, Joonas Nummela ja Piritta Lemmetty
Äänisuunnittelu Harri Neuvonen

Näyttämöllä : Antti Kemppainen ja Hannu Räisä

(c) Radesign

Mitä yhteistä on Kuninkaallisella Nukketeatterilla (aiemmin nimellä Hämeen Kuninkaallinen Nukketeatteri) ja Teatterikärpäsen puraisuja -blogilla? Molemmilla on 10v-juhlavuosi meneillään, joten kippis sille! Vaalihuuma alkaa olla kohta kuumimmillaan ja yksi varma merkki jonkinsortin vaalien lähestymisestä (mainostaulujen ilmestymisen lisäksi) on se, että Kuninkaallinen Nukketeatteri pläjäyttää ilmoille uuden poliittisen parodian - jo yhdeksättä kertaa! Tällä kertaa esityksen nimenä on Vallanvaihtoviikot.

 Ensi-illassa Ravintola Birgerissä oli tupa täynnä (kuten aina) ja ilma oli sakeana viinihuuruista jo ennen esityksen alkua. Irwiniä kuunneltiin ja itse esitys alkoi taas vaivihkaa. Minusta näiden nukketeatterihommien yksi viehätys on siinä hallitussa kaaoksessa, joka on vienosti havaittavissa näyttämön takana, kun kaksikko Räisä/Kemppainen touhuilee nukkien ja rekvisiitan kanssa. Tällä kertaa Timo Roisilta irtosi heti alkuunsa toinen käsi, mutta se ei menoa ja jytkytystä tuntunut haittavaan, etenkin kun toisessa kädessä oli nakkimuki.

 Petteri Urpo on autoillut kumppaneineen kuminsa puhki ja mitäs nyt sitten. Juha Pipilä yrittää aktivoida työtöntä tositeevee-tyylisellä toiminnalla. Antti Pinne etsii uutta kumppania Sotekymppi-ohjelman kautta. Jussi Allah-Aho on lempeissä saunamajurin lämmittämissä löylyissä ja jää vehkeistään kiinni lauteiden väliin. Löylyä heitellään kyllä siihen malliin, että alkoi vähän kaduttaa se, miksi menin eturiviin istumaan. Hyvin sihisi kiuas kuulemma! "Matut ja satut!" Pekka Kaapisto, Sampo Tammenterho (löytyy heti alussa muuten erikoisesta paikasta...), Bi Andersson, Sari Jeesaaja, Anna-Maija Rikas-on ja tietysti Paavo Käyränen näyttäytyvät myös. Käyränen on kyllä ihan ehdoton suosikkini näistä ja yleisö palkitsee hahmon spontaaneilla väliaplodeillakin. Mukana menossa myös Sauli Fiinistö ja Jenska. Fiinistöillä puhelin soi koko ajan ja kaikenlaista soittelijaa ilmaantuu leukojaan kirjaimellisesti louskuttamaan. Fiinistö istuksii jalka paketissa savun keskellä ja näkee jälleen kaikenlaisia näkyjä ja kokee salamarakkaudenkin.

Pinne ja Pipilä (c) Kuninkaallisen Nukketeatterin arkisto 

 Tunnelma on Birgerissä todella kuuma ja yleisö repeilee tunnistettaville hahmoille, sutkauksille ja ylläreille. On nämä Kuninkaallisen Nukketeatterin jutut kyllä mainioita, ja miten hienoja yksityiskohtia on nukeissa, nyt kun niitä lähietäisyydeltä pääsi taas katselemaan. Käyräsen toinen silmä ja työttömän ukkelin pitenevät jalat muutamana esimerkkinä.... Mieleeni jäi soimaan Lauri Tähkän eräs tuttu biisi.

 Vallanvaihtoviikot on mahdollista nähdä Hämeenlinnan lisäksi myös Tampereella, Helsingissä ja Riihimäellä. Esityspäivät voi käydä tsekkaamassa oheisesta linkistä.

 Kuninkaallinen Nukketeatteri järjestää Hämeenlinnassa huhtikuun loppupuolella Kunu-nukketeatterifestivaalit, joissa "isännän" lisäksi esiintyvät ruotsalainen Dockteater Svarta Katten sekä kenialainen Kenya Institute of Puppet Theatre. Esitysten lisäksi on luvassa mm. keskustelutilaisuuksia. Varsin mielenkiintoinen ohjelmisto! Kannattaa käydä tutustumassa tästä linkistä.

Poika ja korppi / Hämeen Kuninkaallinen Nukketeatteri

Poika ja korppi / Hämeen Kuninkaallinen Nukketeatteri

Ensi-ilta 5.8. 2018 Hippalot-festivaaleilla Hämeenlinnan Miniteatterissa

Kesto noin 30min (ei väliaikaa) , ikäsuositus yli 3-vuotiaille

Ohjaus ja käsikirjoitus Antti Kemppainen
Nuket, suunnittelu ja toteutus Hannu Räisä
Sävellys Antti Polameri
Lavastus Hannu Räisä ja Antti Kemppainen
Äänisuunnittelu Harri Neuvonen
Puvustus Aino Käki
Kuvitus Hannu Lipponen
Julistesuunnittelu Rade Puolakka (c) Radesign

Näyttämöllä : Antti Kemppainen ja Hannu Räisä
Muusikko : Antti Polameri

 Minun piti niin pitää alkupuoli elokuusta totaalista teatteripaussia kerätäkseni voimia syksyn koitoksiin, mutta niin vaan kutsu kävi lasten taidefestareille, Hippaloille, katsomaan suuresti fanittamani Hämeen Kuninkaallisen Nukketeatterin (napakasti lyhennettynä myös Kuninkaallinen Nukketeatteri) tuoreinta ensi-iltaa. Pikkukatsojiakin oli kiitettävästi paikalla heti sunnuntaiaamusta kera vanhempien, ja meitäkin vinkattiin ottamaan toisiamme kädestä kiinni, jos esitys menee liian jännittäväksi.

 Aiemmat näkemäni HKN:n esitykset ovat olleet joko aikuiseen makuun suunnattuja poliittisia parodioita tai lapsille (ja lapsenmielisille) viriteltyjä versioita tutuista saduista ja tarinoista (esim. Pinokkio, Susi ja Punahilkka sekä Saiturin joulu). Tällä kertaa tuttu porukka pääsi jälleen yllättämään meikäläisen astetta vakavahenkisemmällä ja riipaisevan koskettavalla, mutta samalla toivorikkaalla tarinalla yksinäisen pojan ja siipensä loukanneen korpin ystävyydestä sodan keskellä.

 Näyttämön keskellä on yksinkertainen, mutta lämminhenkinen pieni asunto monine kiintoisine yksityiskohtineen. Nuori poika heräilee jälleen uuteen aamuun, toivottelee huomenet seinäänripustetulle perhevalokuvalle ja pienelle nallekarhulleen sekä ruukusta pompahtavalle kukkaselle. Poika keittelee itselleen kupillisen teetä (juoksevaa vettä hanasta, wau!) ja ahkeroi radion parissa. Josko sieltä kuulisi uutisia maailmalta? No, musiikkia ainakin kuuluu ja poika pistää jammaten vauhdikkaasti. Jännästi sitä muuten unohtaa ihan täysin, että nukke ei heilu lavalla itsekseen, vaan herää henkiin kahden mustiinpukeutuneen nukettajan toimesta.

 Päivät toistavat itseään. Poika menee hiljaksiin nukkumaan ja näkee unta, jossa nauru raikaa ja elo on auvoisaa. Koko perhe on koossa ja kaikki on hyvin. Pian unet muuttuvat painajaisiksi - on kovaa melua, marssivia sotilaita, lentokoneita, panssarivaunuja ja hajotettuja taloja. Hajotettuja koteja ja henkensä kaupalla pakenevia ihmisiä. Kunpa kaikki olisikin vain pahaa unta, mutta tämä onkin totista totta ja syy siihen, miksi poika on yksin ja miksi hän toistuvasti haluaa ampua ritsalla ylilentäviä koneita. Pojan unimaailma on muuten nerokkaasti toteutettu varjokuvien ja valaistuksen avulla, ja tätä korosti vielä hieno äänimaailma.

 Talon yli lentelee muitakin kuin lentokoneita ja pian saammekin tutustua siipirikkoon korppiin, joka toivuttuaan laittaa asunnossa ensitöikseen ranttaliksi. Poika ei tästä ole moksiskaan, kiva kun on muutakin puuhaa kuin pommikoneiden kiikarointi ja jatkuva pelon keskellä eläminen. Kärsivällisesti poika suhtautuu linnun pieniin kolttosiin ja voittaa tämän luottamuksen, joka myöhemmin palkitaan niin, että meikäläisellä meni pahasti roskia silmiin loppupuolella.

 Hämeen Kuninkaallinen Nukketeatteri teki sen taas! Taidokkaat nuket yksityiskohtineen (etenkin bunraku-tekniikalla valmistettu poika), lavastuksen moninaiset ovelat kikat, lähes sanaton esitys (sopisi mainiosti kansainvälisillekin estradeille) ja runollisen kaunis tarina musiikkeineen. Lumoavaa!

 Poika ja korppi on seuraavaksi mahdollista nähdä Hämeenlinnan Elomessuilla 11.-12.8. Arx-talon Keinusalissa klo 12 ja 14. Suosittelen lämpimästi, tosin pienimmille ja herkimmille katsojille osittain ehkä liian jännittävää katsottavaa ja kuunneltavaa. Herättää varmasti kysymyksiä! Itselleni ei jäänyt ahdistunut olo, vaan varsin liikuttuneena ja vaikuttuneena salista poistuin.

Esityskuvat (c) Antti Kemppainen

(Näin esityksen kutsuvieraana, kiitos Hämeen Kuninkaallinen Nukketeatteri!)

Presidentin sekoitus / Hämeen Kuninkaallinen Nukketeatteri

Presidentin sekoitus / Hämeen Kuninkaallinen Nukketeatteri

Ensi-ilta 20.1. 2018 Olutravintola Birger Hämeenlinna, kesto noin 1h (ei väliaikaa)

Käsikirjoitus Antti Kemppainen ja Hannu Räisä
Ohjaus Antti Kemppainen ja Hannu Räisä
Nuket Hannu Räisä
Valot ja tekniikka Harri Neuvonen

Näyttämöllä Antti Kemppainen ja Hannu Räisä

 Vaalien lähestymisen (minkä tahansa vaalien) tietää siitä, että Hämeen Kuninkaallisessa Nukketeatterissa alkaa armoton kuhina ja pöhinä, ja Tasavallan Marionetit -sarja aktivoituu jälleen. Näin presidentinvaalien alla sumpit keitetään tietysti Presidentin sekoituksesta, "100 % kotimaista jauhantaa". Matkalla tämänkertaista spektaakkelia katsomaan piipahdimme Prismassa ennakkoäänestämässä varmuuden vuoksi, ettei vain tapahtuisi mitään yllätyksiä illan aikana äänestyssuunnitelmissamme...

 Kovin oli ensi-ilta suosittu! Väkeä lappasi Birgerin ovesta sisään jatkuvalla syötöllä (osa toki saapui ihan vaan iltaakin istumaan) ja taisi tapahtua ylibuukkaustakin. Aina on ilahduttavaa kun halukkaita katsojia on niin paljon, että joudutaan jo myymään ei-oota. Voisi myös sanoa, että vaalisauna oli hyvin lämmitetty varsinaisen esitystilan puolella ja etenkin loppuvaiheessa alkoi tuntua siltä, että happi loppuu ja tipahdan eturivissä penkiltä Paavo Käyräsen ylivertaisen karisman edessä. Kyllä tuntui raikas pakkasilma tervetulleelta, kun lopulta pääsi ihmispaljoudesta ulos.

 Tunnin pläjäyksen aikana käy ilmi, että istuva presidentti on totisesti nimenomaan istuva. Sauli Fiinistö eli tuttavallisemmin Sale se vaan kessuttelee laiskana sohvalla ja katselee Avaraa luontoa, ja Jenskan mukaan harrastaa vain manspreadingia sekä mansplainingia. Nappisilmäinen Jenni alkaa olla aikas kypsä Salen tuprutteluun, tupakansavu kun ei ole hyväksi tulevalle vauvelillekaan, ja kippaa ensitöikseen sohvapöydältä tupakannatsat jalkojemme juureen. Saulin pitäisi aktivoitua hiljalleen vaalikampanjointiin ja kansan pariin, mutta kun ei nappaa ei. Muut ovatkin jo innokkaan vaalityön parissa, ja pääsemme tapaamaan omaa rippikuvalla varustettua astiastoaan kaupittelevaa Paavo Käyrästä (ikisuosikkini, on melkoinen hahmo silmineen kaikkineen), Merja Kyllästä, Tuula Hätäistä, Nils Holgerssonia, Pekka Kaapistoa ja Matti Lantasta. Huutonaurun katsomossa saa aikaan marssin tahdissa paikalle saapasteleva ja siniristilippua kantava Laura Harhasaari. Aika pakkaus!

 Tähän kaikkeen saadaan sotkettua vielä Kelan korvaukset ja Pertsa Marimekko-takkeineen, aktiivimalli, piikkilanka-aidat, Huutokauppakeisari, Kainuun tykkylumikaaos, uuniperunat, Putinin soitto, Dostojevskin koko tuotanto ja Käyräsen kirjoittamat lukuisat kirjat ja näytelmät, vaaligrillin kuumat tentit sekä maalaislääkäri Kiimainenkinen. Fiinistö kokee myös aikamoisen tripin ja näkee ihania näkyjä, Tanjankin kaiketi?

Paavo Käyränen, Hannu Räisä ja Sauli Fiinistö (c) Antti Kemppainen 

Yleisö eli kyllä hienosti mukana tilanteissa ja lähes hysteerinen nauru raikasi tämän tästä. Pientä herpaantumista havaitsin omassa keskittymisessäni ajoittain, johtuiko siitä kun arvon poliitikot jaarittelivat turhan pitkään tapansa mukaan. Eteen päin ja toimintaa kehiin! Hulvattominta antia oli tällä kertaa Paavo Käyräsen isännöimä huutokauppa, jossa tuli myyneeksi kokonaisen kaapiston.

 On tämä Hämeen Kuninkaallisen Nukketeatterin väki mainiota sakkia! Fanitan! Ensi viikolla 100 % kotimaista jauhantaa luvassa Hämeenlinnan uusintavedon lisäksi myös Riihimäellä, Tampereella ja Helsingissä. Kannattaa tsekata ja ihmetellä, miten Paavo tekee " sen silmätempun" ja miten moni aiemmin ääneenlausumaton "ajatus" pääseekään nukkien suusta ilmoille. Juttuihinkin saattaa tulla pitkin viikkoa lisää matskua, riippuu kaiketi siitä, miten kampanjointi etenee.

 Mitenköhän vaaleissa mahtaa käydä? Toivottavasti ei ainakaan niin kuin tämän esityksen päätteeksi...

Julistekuva (c) Rade Puolakka - raDesign Oy 

Kadotetut / Arx-Stage

Kadotetut / Arx-Stage, Verstas-näyttämö

Ensi-ilta 12.4. 2017, kesto noin 1h (ei väliaikaa)

Ohjaus ja käsikirjoitus Antti Kemppainen
Näytelmän ideointi Arx-Stagen nuoret ja Antti Kemppainen
Puvustus Arja Huntti
Lavastus Kentti Amp (kuka lieneekään...)
Teknikko ja tuottaja Juuso Suuronen
Äänituki ja jeesi Harri Neuvonen
Tuotanto Lasten ja nuorten kulttuurikeskus ARX ja Hurja Tuotanto

Näyttelijät : Jenna Liiti, Jenna Seppälä, Iida Salminen, Titta Toivanen, Saga Hankaniemi, Rosa Niemi ja Roni Poussu

 Perinteisesti olen käynyt keväisin katsomassa Arx-Stagen esityksiä ja ilollahan näitä nuoria seuraa. Tällä kertaa esityskausi näyttää olevan viikkoja aiemmin kuin tavallisesti, yleensä kun olen mennyt katsomaan varsin kesäisissä tamineissa ja nyt sateli vielä lunta.

 "Kadotetut" on Arx-Stagen panostus Suomi100-juhliin, tai oikeammin Suomi150-juhlallisuuksiin, sillä näytelmä sijoittuu vuoteen 2067. Täytyy kyllä sanoa, että näistä kekkereistä on juhlat kaukana. Minä en tykkää sivistyssanoja viljellä kovasti, mutta olen oppinut uuden sanan - dystopia. Se tarkoittaa tulevaisuutta, joka on kaikkea muuta kuin ihanteellinen. Kaikki aikuiset ovat kuolleet kaikenmaailman kulkutauteihin ja superbakteereihin ja pohjattomaan nälkään, elossa ovat vain lapset ja nuoret. Ei ole sähköä eikä juoksevaa vettä. Erinäisiä ryhmiä elelee metsissä, olemassaolostaan päivittäin taistellen tavalla tai toisella.

(c) Antti Kemppainen

 Joukko naisia on elänyt ryhmänä pitkään, porukassa on selkeästi havaittavissa niin johtajahahmoa kuin niitä, jotka haluaisivat tehdä asiat toisella tavalla. Päivittäinen tutkimusretki lähistölle on tuottanut tällä kertaa oudon tuloksen - pari ryhmän jäsentä kantaa ryhmän majapaikkaan mystisiä tavaroita, joiden tarkoitusperiä voidaan vain arvailla. Katsomosta on helppo havaita, että kyseessä on niin kännykkää kuin videonauhuriakin kaukosäätimineen, mutta miten niitä laitteita tutkailisit, jos näkisit ne ensimmäistä kertaa ikinä? Yllättäen Nokia-merkillä varustetussa kapineessa onkin vielä virtaa jäljellä ja sinne ilmestyy jotain... kenties viesti? Mutta keneltä?

 Myöhemmin pari naista lähtee etsimään lisää tavaroita samasta paikasta kuin edelliselläkin kerralla, ja palatessaan kantavat mukanaan veristä kääröä. Käärön sisältä löytyy jotain, mikä on ehdottoman kiellettyä tämän porukan keskuudessa. Löydöksellä on mukanaan muistikirja, josta löytyy outoja asioita ja karttoja. Kuka tämä tyyppi on? Mitä hänelle kannattaisi tehdä? Onko tyypistä apua vai pelaako hän jotain peliä?

 Esityksen lyhyt kesto tarjosi hyvin intensiivisen otteen ja paikoitellen olo oli aika ahdistavakin. Tunnelma oli jännärimäinen, jota vielä korostettiin valoilla ja yllättävällä pimeydellä ja asetelmien muutoksilla. Kuka ottaa nokialaisen kautta yhteyttä ja ketä vastaan porukka lähti aseet tanassa? Se jäi itse kullekin pohdittavaksi. Paikoitellen tuli mieleeni sarja Black Mirror, joka myös sijoittuu tulevaisuuteen ja kertoo siitä, mitä kaikkea kamaluuksia nykytekniikalla saadaan mahdollisesti aikaan. Kun kaikki sarjassa käytetyt kikat on tehty mahdolliseksi, jää luultavasti jäljelle juuri tämänkaltainen maailma. Ilman sähköä ja kaikenmaailman laitteita, joilla yhteydenpito ja -otto on helppoa, on ihmisellä aika orpo olo. Turvaa haetaan vain omasta yhteisöstä, jossa kaikkien pitäisi puhaltaa yhteen hiileen ilman minkäänlaista sooloilua. Muuten käy huonosti. Ottaako vallan feminatsit, jonnet, dannyt (vaikkei edes pidä miehen musiikista...), sepot vaiko kenties järviset? Onko vielä muitakin?

 Varsin kiintoisa veto jälleen Arx-Stagen porukalta! Toteutus oli yllättävä, synkkäkin mutta samalla jotenkin raikas. Nuoret ovat niin hyviä ja luontevia, kehitystäkin taas havaittu! Vähän moitetta siitä, etten kunnolla kuullut mitä nauhoitteessa puhutaan. Ääni oli tarkoituksella konemainen, mutta joutui oikein pinnistämään että jotain edes kuuli.

Esitys vielä tiistaina 18.4. (klo 13 ja 19) Verstas-näyttämöllä Hämeenlinnan Teatterissa.

Kulkurit / Hämeen Kuninkaallinen Nukketeatteri

Kulkurit / Hämeen Kuninkaallinen Nukketeatteri, Arx-talo

Ensi-ilta 18.2. 2017, kesto noin 30min (ei väliaikaa)

Käsikirjoitus Hannu Räisä
Ohjaus Antti Kemppainen
Nuket Hannu Räisä
Verstastyöryhmä Teija Haatainen, Hannu Lipponen ja Harri Neuvonen
Musiikki Jarmo Julkunen

Lavalla : Hannu Räisä ja Jarmo Julkunen

 Hämeenlinnan Arx-talossa vietettiin lauantaina taas kokoperheen Arxantaita ja perinteiseen tapaan mukana oli myös nukketeatteriesitys, joka tällä kertaa sattui olemaan myös ensi-ilta. Pitihän sitä päästä katsomaan, ja katsomo täyttyikin mukavasti heti aamupäivällä. Samana päivänä oli vielä toinenkin esitys Kulkureista.

 Esittelylehtisessä lukee, että "Kulkurit on aikamatka kera kitaroiden ja marionettien" ja jossa  tutustutaan eurooppalaiseen nukketeatterihistoriaan ja erilaisiin kielisoittimiin. Jarmo Julkunen ja Hannu Räisä saapuivat estradille kera kärryjen, joiden päällä oli vino pino puisia laatikoita. Aika nopeasti minä unohdin istuvani Arx-talossa. Kuvittelin olevani jossain kaukana torilla ihmisvilinän ja hälinän keskellä, ja sitten paikalle saapuu pari kiintoisaa herraa. Ilmeisesti jokin esitys olisi alkamassa. Pitääkin pysähtyä tähän ja jäädä oikein seuraamaan!

Hannu Räisä, Oskari ja Jarmo Julkunen

 Herrat esittelivät itsensä Herra Makkaraksi (Hannu Räisä) ja Herra Potaatiksi (Jarmo Julkunen), ja mukana oli vielä ottopoika Oskari, jonka kanssa lähdettiin sitten etsiskelemään sukulaisia aina keskiajalta asti. Herra Potaatti tarttui tämän tästä erilaisiin kielisoittimiin (mm. ukulele ja mandoliini), kertoi niiden historiasta lyhyesti ja soitteli taustalle erityylisiä sävelmiä.

 Tulipa opittua paljon uutta! En ollut aiemmin tiennytkään, mistä sana "marionetti" on peräisin ja voi miten mainiosti oli toteutettu Kasper-tiedoitus koko Euroopan alueelle. Samantyylinen nukke kun on seikkaillut pitkin ja poikin eri maissa eri nimillä. Englannissa on Mr Punch, Saksassa Hans Wurst ja niin edelleen. Meillä täällä Suomessa hahmo kulkee Kasperin nimellä, ja se onkin monelle etenkin vanhemmalle ikäpolvelle varsin tuttu. Kasper-teatteri esitti aika hillittömän pätkän, jossa nukke paini krokotiilin kanssa. Tämä kun napsi Kasperin potut ja makkarat tuosta noin. Lapsilla oli hauskaa ja meillä lapsenmielisillä myös. Oli varsin hupaisaa nähdä Kasper ja krokotiili teutaroimassa, ja makkaratkin lensivät kaaressa lavasteisiin roikkumaan.

Kasper-kartta Euroopan alueelle 

 Näimme myös mallia menuetin tanssimisesta, vaikka pikkuruisista tanssivista nukeista ei yksikään osannut oikeita kuvioita. Ihme touhua! Samalla tuli nähtyä vähän tekniikkaakin, eli mistä nousee jalka ja mistä narusta vetämällä käsi, mutta pelkkää kaaosta olisin itse saanut aikaiseksi jos olisin saanut nuket käsiini. Kyllä nukkien käsittely vaatii oman ammattitaitonsa, ja sitä kyllä Hannu Räisällä piisaa. Oli jälleen ihailtava taitavaa käsityötäkin - nukkien liikkuvat nivelet, Pinokkion kasvava nenä, Oskarin sydän pamppailemassa... Teatterin taikaa parhaimmillaan!

 Vauhdikasta menoa oli myös sirkuksessa, josta veikeä apina karkasi temppuilemaan ja nopsa tiikeri jahtasi Polli-papukaijaa. Norsu teki melkoisia temppuja ja sirkustirehtöörin vaimo taipuili asentoihin, jotka saivat kansan hämmästelemään. Olipas ennennäkemätöntä notkeutta kyllä havaittavissa, täytyy myöntää.

Herra Makkara ja Herra Potaatti 

 Voi että oli mainio esitys tämä Kulkurit! Hyvin informatiivinen ja samalla lennokas ja viihdyttävä, ja sopivan mittainen. Porukan pienimmätkin jaksoivat seurata paikoillaan kiitettävän hyvin. Taattua Hämeen Kuninkaallisen Nukketeatterin laatua. Fanitan!

 "Tänään täällä, huomenna jossain muualla!" Kannattaa mennä katsomaan, jos kohdalle sattuu.

Ylin kuva (c) Hämeen Kuninkaallisen Nukketeatterin Arkisto, muut kuvat Antti Kemppainen

(Näin esityksen kutsuvieraana, kiitos Hämeen Kuninkaallinen Nukketeatteri!)

Haluatko työntekijäksi? / Tuulimylly Teatteri

Haluatko työntekijäksi? / Tuulimylly Teatteri

Ensi-ilta 31.5. 2016 Hämeenlinnan Taidekasarmilla, kesto noin 50min (ei väliaikaa)

Käsikirjoitus Antti Kemppainen ja Harri Neuvonen
Ohjaus Antti Kemppainen
Lavastuksen suunnittelu Hannu Räisä
Lavastuksen toteutus Hannu Räisä, Maria Filppula, Leena Kursu, Juha Viitanen, Jordanka Paabut ja Irene Numminen
Äänet ja musiikit Harri Neuvonen
Valot Hannu Räisä

Rooleissa : Harri Neuvonen, Jari Vento, Piio Averto, Hannu Lipponen, Heidi Wiberg ja Markus Lehtinen

 Monellakin herää varmasti kysymys, että mikä ihme on Tuulimylly Teatteri? Minäpä kerron. Tuulimylly Teatteri on hämeenlinnalaisille työttömille suunnattua ohjattua toimintaa, jonka rahoittajana toimii Hämeenlinnan Kaupunki. Teatterin toiminta alkoi tammikuussa 2015 näytelmä-ja lavastusryhmällä, ja toiminnan lähtökohtana on ollut kehittää teatterin keinoin työttömien ilmaisuvalmiutta ja itseluottamusta sekä tuoda uutta hyödyllistä toimintaa arkeen. Antti Kemppaisen ja Hannu Räisän ohjaamien erilaisten harjoitusten jälkeen toteutui teatterin ensimmäinen näytelmä "Syytetty, Työtön - Tarinoita Absurdistanissa" kesäkuussa 2015. Näytelmästä saatu palaute ja ihan konkreettinen hyötykin yllättivät kaikki positiivisella tavalla, ja toimintaa päätettiin jatkaa myös vuonna 2016. Teatterin tavoitteena on nyt vakiinnuttaa paikkansa niin yhtenä palveluna kuin kuntouttavana toimintanakin Hämeenlinnan alueella.

 'Haluatko työntekijäksi?' on ajankohtainen satiiri työn hakemisesta ja näytelmä sijoittuu tv-studioon. Satunnaisotannalla on kilpailuun valikoitunut kolme työtöntä kisaamaan siitä, kuka pääsee työhaastatteluun asti ja saa sitä kautta himoitun työpaikan ja arvostetumman statuksen noin kansalaisenakin. Kisaajat Asta Elala (Heidi Wiberg), Heikki Tules (Hannu Lipponen) sekä Jussi Pasko (Markus Lehtinen) ovat täysin eri lähtökohdista kisaan päässeet/joutuneet ja välillä tarvitaan oikean ajoituksen lisäksi silkkaa tuuriakin, jos mielii päästä asioimaan esim. TE-toimistossa.

(c) Antti Kemppainen

 Koko esityshän pärähti käyntiin varsin liukaslanteisella juontajalla Harrilla (Harri Neuvonen), jonka sukkelat kommentit menivät osittain minulta vähän ohikin. No, niin ne tuppaa muutenkin menemään joten ei mitään uutta sen suhteen. Yleisö antoi kyllä kiitettävällä tahdilla väliaplodeita, ihan ilman studio-ohjaajaakin. Paikalle vielä kisan vakiovieraat Nalle Wahlroos (Jari Vento) ja Kaarina Hasardi (Piio Averto) sekä itse kilpailijat, ja melkoinen ralli alkoikin. Kisan osioissa mm. ravattiin luukulta toiselle hakemassa rikosrekisteriotetta sekä lomaketta luottotiedoista. Vuoronumerosysteemi TE-toimistossa ei ollut ihan reilu ja koneetkin kaatuilivat, jos ja kun sattui pääsemään odotusaulaa pidemmälle. Joka paikassa vastaan tuntui tulevan Nalle Wahlroos, halusi tai ei.

 Meitä on moneen junaan ja joukossamme on kyllä niitäkin, jotka vieroksuvat työntekoa ja mieluummin nauttivat kaikenlaisista sosiaalietuuksista kattoon syljeskellen. Mutta että työtönkö on heti välittömästi arvoton luuseri, josta ei ole yhtikäs mihinkään ja jota on lupa kohdella ihan miten vain ja juoksuttaa turhaan luukulta toiselle hakemassa paperia jos jonkinlaista, ja kaikki tulee bumerangina takaisin? Ehei, tämä näytelmä osoittaa sen, miten naurettavasta kilpajuoksusta on kyse ja toivonkin, että asioista vastaavat kävisivät näytelmää katsomassa tai ainakin Tuulimylly Teatterin toimintaan tutustumassa. Minulle porukasta muodostui sellainen kuva, että "Hei, me osataan ja pystytään halutessamme ihan mihin vaan eikä meitä niin vaan nujerreta!"

Kahvihetki menossa johtokunnassa (c) Antti Kemppainen

 Yt-uutisia tipahtelee päivittäin, ja irtisanomisilmoitus voi napsahtaa ihan kenen tahansa kouraan varoittamatta. Itse olen ollut saman työnantajan palveluksessa yhteensä 30 vuotta ja niin vain yt-peikko istuu minunkin olkapäälläni tällä hetkellä ja huutelee korvaani kaikenlaista, vaikkei vielä ole syytä edes. Päivä kerrallaan mennään...

 Haluan kyllä nostaa Tuulimylly Teatterille hattua ja todeta, että rohkeita, hienoja ihmisiä olette! Ei muuta kuin eteen päin ja kohti uusia haasteita ja näytelmäproggiksia!

Turvassa? ja Jee! Sukset! / Arx-stage

Turvassa? ja Jee! Sukset! / Arx-stage, Hämeenlinna

Ensi-ilta 11.5. 2016, kesto noin 2h 10min (väliaikoineen)

 Antti Kemppaisen ja Henna-Maija Alitalon ohjaamat nuorten teatteriryhmät esittivät jälleen pari hyvin elämänmakuista näytelmää. Ensi-iltaan en ehtinyt, mutta seuraavan aamun klo 10 "koululaisnäytökseen" kylläkin. Paikalla ei tosin koululaisia ollut, vaan isohko ryhmä suomenkielen opiskelijoita opettajansa kera. Väliajan jälkeen sitten tosin katosivat mystisesti, mutta se on sitten taas ihan toinen juttu...

 Aamun ensimmäinen näytelmä kantoi nimeä "Turvassa?". Näytelmän oli ohjannut Henna-Maija Alitalo ja käsikirjoituksesta vastasivat nuoret itse. Tapahtumat sijoittuivat perhekotiin, jossa aluksi joukko nuoria pistää pystyyn luvattomat pirskeet. (Heräsi kyllä kysymys, minkä perhekodin keittiössä on vastaava määrä viinipulloja jemmassa? Taitaa väellä olla vähän enemmänkin luurankoja kaapissaan.) Porukassa on myös uusin tulokas Jake (Jimi Koski), joka vaikuttaa aika äkkipikaiselta ja aggressiiviseltakin. Pullonpyöritystäkin pelataan, ja 'totuus ja tehtävä'-leikissä paljastuu vähän arkaluonteisiakin asioita. Jokainen nuori on muutenkin oma persoonansa, ja jokaisella taisi olla oma salaisuutensa. Suurinta salaisuutta yritti varjella kuitenkin perhekodin ohjaaja Marjatta (Titta Toivanen), jonka oma tytär Roosa (Taru Lahtinen) oli samassa talossa lukkojen takana ollut ties kuinka kauan. Kodin pitäisi olla turvapaikka, mutta tämä oli kyllä kaikkea muuta etenkin Roosalle, ja muillekin nuorille se oma koti oli täysin mahdoton paikka. Maailma on kuitenkin mahdollisuuksia täynnä, jos vapaus koittaa, ja se koittikin vähän kyseenalaisella tavalla. Hienosti nuoret kyllä jälleen olivat saaneet tarinankerronnan toimimaan ja olivat kaikki varsin luontevia lavalla. Miniteatterin Wenla Männistönä hurmanneen Taru Lahtisen väkevä roolityö jäi kyllä parhaiten mieleeni, toki kaikissa muissakin on ainesta vaikka mihin, ja hienoa on ollut nähdä näitä samoja nuoria aikaisempinakin vuosina. Lavalla nähtiin Anni Vuorinen, Elena Partanen, Amelia Santamäki, Luukas Sihvonen, Taru Lahtinen, Meri Haavikko, Jenna Liiti, Jimi Koski, Titta Toivanen ja Petra Toivonen. Valoista vastasi Erno Liukkonen ja äänistä Miika Heinonen.

(c) Antti Kemppainen ja Titta Toivanen

 Väliajan jälkeen jatkettiin sitten uusin porukoin, ja yleisöstä oli tosiaan yli puolet teillä tietymättömillä. Sitäkin suuremmalla innolla sitten kehiin! Toisen näytelmän oli käsikirjoittanut ja ohjannut Antti Kemppainen, ja näytelmän nimi oli "Jee! Sukset!". Aluksi tutustuimme Aleksiin ja Siskoon, jotka ovat sisaruksia. Aleksi tuntui ajautuneen huonoihin porukoihin, ja huumeriippuvuuden ja velkojen takia ajautui tahtomattaan pikkurikolliseksi keikkahommiin. Melkoisia näkyjäkin poika joutui houreissaan katselemaan. "Mä taidan olla tosi sekaisin!" Sisko taas kärsi mielenterveysongelmista, mutta ei sitä veljelleen ollut tunnustanut missään vaiheessa. Mystisesti piti helteelläkin pitkähihaisia paitoja. Sisko ajautui vanhan koulukaverinsa kautta omituisen "mietolaislahkon" kokoukseen, jossa kuljettiin vanhanaikaisissa verkkareissa ja hiihtohaalareissa sekä vannottiin Juha Miedon ja mämmin nimeen. Pääsiäisen ihme oli jotain aivan muuta, mihin olemme tottuneet. Näytelmän nimi juontaa juurensa tämän uskonlahkon huutoon. Melkoisen karismaattinen saarnaaja oli kyllä tämä lahkon johtaja Igor Kaakko (Teo Nurminen) ja touhu ja uho nauratti niin, että miehenikin meinasi pudota tuolilta. Mietolaisuus vaikutti aika vängältä toiminnalta, täytyy kyllä myöntää... No, sisarukset taisivat löytää ratkaisun ahdinkoonsa. Hyvin tämäkin porukka veti, hitusen koomisempaa menoa oli kuin ensimmäisessä jutussa. Rooleissa olivat Leija Reilin, Veikka Nieminen, Aino Ruotsalainen, Teo Nurminen, Iida Salminen, Roni Poussu, Veera Kärki ja Jenna Seppälä. Ideointi oli nuorten, lavastus Arxin ja Erno Liukkosen käsialaa. Luotsin pukuvuokraamosta oli löytynyt koko ihana urheilupukuloisto.

 Hyvä Arx-stage, ensi vuonna taas uudestaan!

Pinokkio / Hämeen Kuninkaallinen Nukketeatteri

Pinokkio / Hämeen Kuninkaallinen Nukketeatteri

Ensi-ilta 19.9. 2015 Arx-talossa, kesto noin 1h (ei väliaikaa)

Ohjaus Hannu Räisä ja Antti Kemppainen
Käsikirjoitus Antti Kemppainen Carlo Collodin alkuperäisteoksen pohjalta
Nukkien suunnittelu ja toteutus Hannu Räisä
Musiikki Antti Polameri
Pukusuunnittelu Aino Lehtilä
Lavastuksen suunnittelu Hannu Räisä

Rooleissa : Hannu Räisä ja Antti Kemppainen

 Pinokkio piti nähdä jo ensi-illassa, mutta Arx-talossa oli kunnon ruuhka enkä mahtunutkaan mukaan. Onneksi seuraava mahdollisuus tarjoutui pyhäinpäivänä, kun Hämeenlinnan Taidekasarmilla järjestettiin perinteiseen tapaan avoimet ovet ja elokuvateatterissa esitettiin Pinokkio. Samassa rakennuksessa sijaitsee muuten Hannu Räisän nukkeverstas, joka on äärimmäisen kiehtova paikka.

 Tapahtumat alkavat tietysti siten, että Geppetto (Hannu Räisä, tuo Hämeenlinnan oma ja ihan virallinen Geppetto) haaveksii omasta pojasta ja veistelee puisen nuken, joka sitten salaperäisesti herääkin henkiin ja lähtee aika nopsaan myös omille teilleen. Antti Kemppainen nähdään lavalla lukuisissa "ihmisrooleissa", kuten mainiona herra Kirsikkana sekä sirkustirehtöörinä. Ovelin hahmo on kuitenkin mystinen kissakettu, joka höynäyttää Pinokkiolta rahat ja muutenkin vedättää hyväuskoista poikaa 100-0.

Geppetto ja Pinokkio (c) Heli Saarinen

 Lottokone huvittaa etenkin aikuiskatsojia ja sirkuskohtauksessa minua ainakin naurattaa niin paljon, että meinaan tipahtaa tuolilta. Tres Hombres temppuilee siihen malliin! Näissä Hämeen Kuninkaallisen Nukketeatterin (on muuten jylhä nimi) esityksissä yhdistyy sympaattisella tavalla aina ammattimaisuus ja tietynlainen kotikutoisuus; lavasteiden takana tuntuu tapahtuvan aina kaikenlaista supinaa ja ylimääräistä kolinaa, enkä aina ole varma, että kuuluuko tämäkin esitykseen vai miten tässä nyt käy. Monesti olen sen maininnut, että nukketeatterista minulla tulee aina jossain vaiheessa mieleen vanha Velipuolikuu-sketsi "kilipienoiset vuohikultaiset", jossa hommat lähtee lapasesta nukettajalla ja se käväisi mielessäni tälläkin kertaa. Se on aina hyvä merkki, vaikka sketsissä ei niin hyvin loppupeleissä käynytkään.

Pinokkio ja Kissakettu (c) Heli Saarinen

 Merelläkin seikkaillaan ja isä & poika löytävät jälleen toisensa. Loppu hyvin, kaikki hyvin. Lapsikatsojissa olin havaitsevinani pientä keskittymisen herpaantumista ja tuntuikin, että aikuisosasto oli enemmän hereillä. Kas, kun nukkehahmoissa seikkaili myös tiettyjä politiikan puolelta tuttuja tyyppejä. Ehkä esityskertojen myötä kokonaisuus saa paremman rytmin, jotenkin tuntui että sen kanssa oltiin vähän vielä hakusessa. Pinokkio-nukke on jälleen todiste Hannu Räisän taidoista, samoin kuin muutkin esityksessä nähdyt nukkehahmot. Kukkaruukusta kurkisteleva sirkka jäi minulle kyllä täydelliseksi mysteeriksi, mieleeni tuli joku puhuva turnipsi pikemminkin.

 Tarinana tämä oli hyvä opetus siitä, että kaikkiin vastaantuleviin tyyppeihin ei kannata luottaa ja kannattaa kuunnella sydämensä ääntä. Sitä kautta löytyy oikea tie.

Kandee lämmitellä takkatulen ääressä... (c) Heli Saarinen

Väestönsuoja 472 ja Dead End / Arx-stage

Väestönsuoja 472 ja Dead End / Arx-stage, Keinusali Hämeenlinna

Ensi-ilta 7.5. 2015, kesto noin 2h (väliaikoineen)

 Samalle viikolle sattui kivasti parikin nuorten teatteriesitystä. Tiistaina olin Parolassa Pilke-teatteriryhmän ensi-illassa ja torstaina Arx-stagen kahden ryhmän kenraaliharkoissa. On muuten kaikkien ammattilaisesitysten keskellä todella piristävää ja antoisaa nähdä nuorta intoa lavalla ja huomata, että mukana on yhä edellisvuotisistakin esityksistä tuttua porukkaa. Nimet tuppaavat minulta välillä unohtumaan, mutta kasvot muistan kyllä - ja ilmiselvän lahjakkuuden! Kannattaa jatkaa hyvää ja antoisaa harrastusta, ties mihin se vielä joskus johtaa.

 Tällä kertaa näimme kaksi erillistä näytelmää, jotka esitettiin kahdessa eri tilassakin. Väliajan jälkeen siis siirryimme eri paikkaan, ja sehän oli vallan kiintoisa ajatus. Tämänkaltaista saisi olla enemmänkin! Onko muka olemassa joku sääntö, että teatteriesitys pitäisi katsoa koko ajan samassa paikassa? Ei ole. Lisää ideoita kehiin vaan.

 Ensimmäinen näytelmä oli nimeltään 'Väestönsuoja 472'. Näytelmän oli ohjannut Antti Kemppainen, joka oli myös käsikirjoittanut sen yhdessä nuorten kanssa. Mukana olivat : Jenni Kitinprami, Teppo Nieminen, Veera Kärki, Taru Lahtinen, Leija Reilin, Joni Sandberg ja Iida Salminen.

 Tapahtumat sijoittuivat ydinvoimalan väestönsuojaan, jonne työntekijät kukin vuorollaan saapuivat hälytyksen tultua. Moni luuli kyseessä olevan vain harjoituksen, mutta kun hälytys ei kuittaantunutkaan pois eikä valo vaihtunut vihreäksi, väki tajusi että nyt on tosi kyseessä. Porukassa oli hyvin tunnistettavia ihmistyyppejä, joita varmaan löytyy jokaisesta työyhteisöstä. Vanha konkari, kesätuuraaja, vitsiniekka, järjen ääni, onnellista perhe-eloa viettävä isä... Ajan kuluessa kulissit vähän rapisevat ja kaikista paljastuu uusia puolia. Dialogi oli varsin nokkelaa ja vei tarinaa hienosti eteen päin. Ei jämähdetty vatvomaan ongelmia, vaan juoni rullasi omalla painollaan kohti ... jotain. Oikeasti jännitti tämän porukan puolesta, että miten tässä nyt lopulta käy, vaihtuuko valo vihreäksi, löytyykö kenttää, toimiiko varageneraattori. Varsin koukuttava, onnistunut esitys oli tämä!

Väestönsuoja 472 (c) Atte Kesti

 Väliajan jälkeen siirryimme viereiseen tilaan, ja vuorossa oli Henna-Maija Alitalon ohjaama 'Dead End', jonka nuoret olivat itse käsikirjoittaneet. Lavalla olivat : Atte Kesti, Anni Vuorinen, Elena Partanen, Veikka Nieminen, Noora Koivisto, Meri Haavikko, Petra Toivonen ja Roni Poussu.

 Tämä tarina sijoittui Amerikkaan. Nuori tyttö sai muistotilaisuudessa lahjaksi laatikollisen päiväkirjoja, joita alkoi lukea. Lavalla siirryttiin takaumina näihin tytön lukemiin tapahtumiin ja aloitettiin 50-luvulta. Seurasi nuoren miehen matkaa arvostetuksi rikollispomoksi, jengien välienselvittelyjä ja tietenkin nuorten rakkaussotkuja, joilla oli ikävät seuraamukset. Päiväkirjojen kautta tyttö huomaamattaan tutki omaa historiaansa, kun henkilöhahmojen tiet kohtasivat.

Henkilöhahmoja oli himpunverran liikaa ja samoin tapahtumia lavalla, pieni tiivistys olisi tehnyt hyvää kokonaisuudelle. Pysyin tarinassa kuitenkin hyvin kärryillä eikä lopputulos ollut ennalta-arvattavissa, takapuoli vain tuppasi puutumaan. Hyviä näyttelijäsuorituksia nähtiin tässäkin, mieleeni jäi erityisesti Gabrielin roolissa nähty Meri Haavikko, joka oli niin loistava, että haluan mainita hänet oikein erikseen. Ennio Morriconen musiikki jäi myös mieleeni sekä kohtaus, jossa kaikki hölisivät omaa asiaansa yhteen ääneen ja meno oli kuin puoluepomojen vaalitentissä.

Kilpahuutoa Dead Endissä (c) Lotta Hakamäki

  Hyvä nuoret! Arx-stagen juttuja kannattaa kyllä seurailla jatkossakin, ja käsiohjelmissa mainittu lause "Arx-stage ylpeänä esittää" pitää kyllä kutinsa. Ilo näitä on katsoa.

Suuri Eduskuntauudistus 2015 / Hämeen Kuninkaallinen Nukketeatteri

Suuri Eduskuntauudistus 2015 / Hämeen Kuninkaallinen Nukketeatteri

Ensi-ilta 1.4. 2015 Ravintola Birgerissä Hämeenlinnassa, kesto noin 1h 15min (väliaikoineen)

Käsikirjoitus ja ohjaus Hannu Räisä ja Antti Kemppainen

Nuket Hannu Räisä

Näyttelijät : Antti Kemppainen, Hannu Räisä ja Taina Maria Savimäki

 Yksi varma merkki eduskuntavaalien lähestymisestä on Hämeen Kuninkaallisen Nukketeatterin poliittinen parodia ja yhtä varmasti suuntasin tuttuun paikkaan esitystä seuraamaan. Edellispäivän ensi-iltaan en muilta kiireiltäni ehtinyt, tunnetusti tupa oli ollut silloin täynnä ja tunnelma ollut sangen tiivis.

 Esityksen alkua odotellessa soi Irwinin "Raha ratkaisee" ja sehän sopi tilaisuuteen mainiosti. Reippaampaa menoa tarjosi "Vesivehmaan jenkka", jossa meni nuoret sekä vanhat samanlailla ja niinhän se vaikuttaa politiikassakin olevan. Tämä nukketeatteri tuntuu olevan meikäläiselle ainoa muoto jollain tavalla olla poliittisissa kuvioissa mukana, muutenhan en siitä juuri perusta enkä ymmärrä mistään oikein mitään, se myönnettäköön.

 Aikamoisia karikatyyrejä puoluepomoista nähtiin... Mukana olivat mm. Päivi Räkänen (jolla oli raamattu juuttunut liian lujaa päähän kiinni), Nasse-setää muistuttava Ville Valkoviinistö, Timo Roisi isoine jytkyineen ja tietysti lempparini Paavo Käyränen. Lääkärintarkastuksessa kukin kävi vuorollaan ja ohjelmassa oli myös Kokkisota, jossa melkoista sote-soppaa keitettiinkin.

Pinne ja Pipilä (c) Antti Kemppainen

 Nuket heräsivät mainiolla tavalla jälleen henkiin, Juha Pipilä etenkin oli niin esikuvansa näköinen että huh huh. Antti Pinne (SDP) hoki koko ajan, että "me ollaan hävitty nää vaalit" ja Pipilä (Kesk.) toppuutteli omasta puolestaan, ettei mentäisi asioiden edelle. Uudeksi suosikikseni lennähti piskuinen leppis Carl Facklund (RKP). Tällä kertaa naurusulakkeeni meinasi kärvähtää kohtauksessa, jossa pienpuolueet olivat kevätretkellä tutunnäköisen pylvään kupeessa. Repsottavista muoveista ja FUCC-tekstistä oli helppo havaita, että Kitaluoman henkihän se tolpassa majaili ja herättyään esitti kolme toivetta.

 Suomi-neito makoili henkitoreissaan pötköllään ja kaikki vaan pakoilivat vastuuta. Paikalle karautti kuitenkin pelastava ritari, ja sai neidon elvytettyä varmoilla otteillaan. Loppu onkin sitten historiaa... Muutaman viikon päästä nähdään, miten tässä oikeasti kävikään! Pelottaa jo valmiiksi.

Carl, Ville, Paavo ja Päivi kimppakuvassa (c) Antti Kemppainen

 Ai niin, väliajan tietämillä meille esiintyi tietysti viisuedustajamme Paavo Käyräsen Nimipäivät ja meno oli melkoista. Ja Alexx (vaiko Alexxx) Tumppu tykkää kuulemma tsinuskikarkeista.

 Suuri Eduskuntauudistus 2015 on nähtävissä Birgerissä vielä ainakin 17. ja 18.4. Kannattaa käydä ihmettelemässä itsekin.

 Teatterikärpänen antaa leppäkertulle ja kumppaneille neljä tähteä ****.

Frankensteinin Hirviö / Hämeen Kuninkaallinen Nukketeatteri

Frankensteinin Hirviö / Hämeen Kuninkaallinen Nukketeatteri, HML:n Teatterin Verstas-näyttämö

Ensi-ilta 22.10. 2014, kesto noin 45min (ei väliaikaa)

Huom. Esitystä ei suositella ihan perheen pienimmille (K-9)

Ohjaus Hannu Räisä ja Antti Kemppainen

Dramatisointi Antti Kemppainen Mary Shelleyn "Frankenstein"-romaanin pohjalta

Nuket ja naamiot Hannu Räisä, musiikki Antti Polameri, lavastus Markku Pätilä, valot Markku Tuomala, puvut Aino Lehtilä

Rooleissa : Antti Kemppainen, Antti Polameri ja Hannu Räisä

 Tarina lienee kaikille tuttu. Uutta sen sijaan on, että tarina tuodaan esiin yhdistelemällä nukketeatteria, perinteistä näyttelijäntyötä ja musiikkia. Tohtori Victor Frankenstein (nukettajana Hannu Räisä) tutkii antaumuksella ja kovalla tohinalla erinäisiä teoksia ja saa aikaan sensaatiomaisen idean. On mahdollista luoda uutta elämää ruumiinosia liittämällä. Vaimo Elisabethkin jää toiseksi. Hienoa seurata, millaisella intensiivisellä katseella nukkeherra uppoutuu kirjojensa pariin. Victor touhuaa jossain kiintoisalla luuvarastolla sopivia paloja etsien ja löytää haluamansa. Eloa on havaittavissa yksittäisissä ruumiinosissa, hyytävä pieni liikkuva käsi pelästyttää! Pääkallontutkailu sen sijaan huvittaa, kun Victor tokaisee kysyvästi "Shakespeare?". Katseilta piilossa porataan, sahataan ja naputellaan luomus kasaan.

Se elää! (c) Heli Saarinen

 Huh huh, tohtori kärrää saavutuksensa esiin ja kyllä siinä meikäläisellä kylmät väreet vilistää, kun huomaa siteiden peitossa olevan tyypin hengittävän hiljaa. Ukkonen jylisee ja muutenkin on sangen painostava ilmapiiri, kiitos taustamusiikinkin. Vähän sähköä ja se elää! On äärimmäisen kiehtovaa, millä tavalla Hirviö (Antti Kemppainen) herää henkiin. Liikekieli on hengästyttävää, naamio on upea taidonnäyte ja kun Hirviö ottaa haparoivia ensiaskeliaan, on kuin seuraisi nykytanssiteosta. Hirviö varastaa koko shown ihan täysin, olen aivan sen lumoissa. Katse suorastaan nauliintuu rujoihin kasvoihin, joissa on silti ripaus viattomuutta ja inhimillisyyttä mukana. Niinhän siinä käy, että tohtorin luomus karkaa tekijältään muille teille ja aiheuttaa tahtomattaan monenlaista harmia kylillä. Karu ulkomuoto ei saa sympatiaa osakseen paitsi katsomon puolelta. Hirviöllä on kova tarve oppia uutta ja ennen kaikkea saada hyväksyntää, yksikin ystävä riittäisi. Ponnistelut ovat kuitenkin turhia, Hirviö ymmärretään jatkuvasti väärin ja koska hän (vai se?) ei tunne voimiaan, sattuu kaikenlaista ikävää. Lopulta Hirviö löytää takaisin synnyinsijoilleen ja vaatii luojaltaan palvelusta. Kalvakkaa morsianta ei saada kuitenkaan herätettyä henkiin.

 Alkaa kiihkeä ajojahti halki maailman eri kolkkien, tapahtumapaikoilla vilistävät niin Eiffel-tornit kuin Putinitkin. Toinen päähenkilöistä kokee kohtalonsa. Ei pidä yrittää leikkiä Jumalaa, jos ei pysty ottamaan vastuuta teoistaan.

 Erityishuomioni saivat jälleen kerran taidokkaasti tehdyt nuket pukuineen, huikea fyysinen Hirviö ja yleistunnelma. Jostain syystä minua liikuttaa suuresti eläväiset perhoset lepattamassa, ja taas istuin kyyneleet silmissä. Liikutuin myös Hirviön "Ystävä?"-kysymyksestä, naamio on aika maaginen liikkuvine leukoineen. Hassuja yksityiskohtia toivat KOP-henkinen orava ja kieltomerkit sekä Hirviön eri juoksutyylit pakomatkalla.

Hirviöiltä pääsy kielletty (c) Heli Saarinen

 Sen sijaan en ihan kauheasti tykännyt jatkuvasta lavasteiden pyörityksestä. Välillä jännitti, että pysyykö ne tavarat nyt vauhdissa mukana. Jotenkin se pyörittely vei liikaa aikaa muulta tekemiseltä, toki ymmärrän että kätevästi miljöö saatiin tuosta noin muuttumaan. Alku vaikutti myös turhan verkkaiselta, eiköhän se sensaatio olisi tullut vähemmälläkin kirjojenplaraamisella selväksi.

 Olen nähnyt nyt monenlaista esitystä Hämeen Kuninkaallisen Nukketeatterin toimesta. On poliittista parodiaa, julkkiksia, Punahilkkaa ja Sutta, Saiturin joulua ja nyt kauhuklassikkoa. Monipuolista, erilaista, viihdyttävää, taidokasta! Suosittelen.

 Frankensteinin Hirviölle neljä tähteä ****.

Nummisuutarit / Ideateatteri

Nummisuutarit / Ideateatteri, Jokioisten Elonkierto

Ensi-ilta 29.5. 2014, kesto noin 2h väliaikoineen

Ohjaus Mika Vuorentie

Näyttelijät Antti Kemppainen ja Mika Juusela

 Tänä vuonna Aleksis Kiven Nummisuutareiden julkaisusta tulee kuluneeksi 150 vuotta ja teos on samalla Suomen suosituin komedia. Tarinan kulkuhan on se, että Esko lähtee puhemiehensä Mikko Vilkastuksen kera naapurikylään kosioretkelle ja Eskon veli Iivari ihan Hämeenlinnaan saakka hakemaan kaikenlaista tarpeellista tulevia häitä varten. Vaaran merkit ovat ilmassa ja sehän on selvä, että mieshän on valmis monenlaisiin tekoihin rakkauden ja viinahuikan nimissä, joten kaikki ei suju ihan kommelluksitta kummallakaan veljeksistä.

 Viime vuonna kävin Elonkierrossa katsomassa Rakas lurjus-näytelmää ja silloinkin kävi mielessäni lause "katson maalaismaisemaa ja ymmärrän". Esityspaikkana tässäkin toimii makasiini, pellon reunalla, mukavasti mahdolliselta sateelta ja tuulelta suojassa. Jo pelkästään maisemien puolesta tämä mesta on tutustumisenarvoinen, väliajalla sai ihmetellä niin hevosia kuin vanhoja puimakoneitakin ja syödä samalla makkaraa sinapin kera. Kesäfiilistelyä parhaimmillaan.

Puumerkkiä vääntämässä / (c) ? Reinikainen

 "Maailma muuttuu, Eskoseni" ja totisesti on lupa Nummisuutareillakin muuttua ja saada vähän uudenlaista esitystapaa. Viime vuonna näin Krapin kesäteatterissa Tuusulassa Eskon liihottamassa kuluneessa nahkatakissa ja pillifarkuissa Tomi Alatalon toimesta, tällä kertaa totutusta kaavasta poiketaan etenkin siten, että näyttelijöitä on vain kaksi. Ongelmallistako? Ei suinkaan. Melkoisen suvereenilla tavalla Mika Juusela ja Antti Kemppainen roolista toiseen sujahtavat. Aluksi vielä esitellään kaikki pääroolit, ja tarpeellinen rekvisiitta odottaa vuoroaan taustalla. Pysyinkin eri hahmoista hyvin kärryillä, kiitos alkuesittelyn ja muodonmuutoksen, joka perustui muuhunkin kuin puhetyylin vaihtamiseen. Vähän mielikuvitusta käyttämällä puupulikka huntuineen oli hurmaava morsian, pullo muuntui Sakeriksi irtoviikset kylkeen liimaamalla. Melkoisen nerokkaita oivalluksia oli tämä täynnä, niin lavastuksellisia kuin näyttelijäntyöllisiäkin. Monta kertaa kävi ahaa-elämyksiä mielessä, että noinkin voi näköjään asian ilmaista ja näille miehillehän mikään ei ole mahdotonta.

 Kautta aikain on kesäteattereiden vakiokalustoon kuulunut humalassa toikkarointi, oli kyseessä mikä tahansa näytelmä. Nummisuutareita ei voi esittää ilman kännäystä, ero on sitten siinä, miten se tehdään. Iivari näkee itsensä tuplana ja itseäni etenkin huvitti se, miten kädet tungettiin housuihin ja kekkuloitiin holtittomasti siellä sun täällä. Jotenkin se liittyi vielä nolostumiseen ja häpeään, oli tavallaan tarve kadota vaikka omiin housuihinsa. Eikä voinut kuin ihmetellä Juuselan kumiukkomaista meininkiä, kohtalaisen taipuisanivelinen mies roolissa kuin roolissa. Antti Kemppaisen hahmoista mieleeni olivat etenkin torvensoittaja Antres sekä näätämäinen Mikko Vilkastus, joista jälkimmäinen nähtiin aluksi myös pelkkänä hattuna Eskon käsivarteen sidottuna. Yksittäisistä kohtauksista pidin kovasti huikeasta haitari-battlesta, joka meni lopulta painihommiksi.

 Voisi sanoa, että tässä oli jokaiselle jotakin. Aleksis Kiven kieltä ei ole modernisoitu, tosin muutaman uudemman ilmauksen sieltä bongasin. Juonenkulku tulee esitettyä selkeästi ja sulavasti, ei jämähdetä yhteen kohtaukseen vaan riennetään jo seuraavaan. Vauhtia on, takaa-ajoa, huumoria, musiikkiakin. Ja kaupan päälle lintujen konsertti katonrajasta. Ideateatteri on totisesti nimensä veroinen, ideaahan tässä on ja olisi ollut mielenkiintoista olla teatterikärpäsenä katossa seuraamassa harjoitusprosessia ja sitä, minkälaisia ideoita siellä on ilmaan heitelty. Mielenkiinnolla odotan, mitä nämä miehet seuraavaksi saavat aikaan. Kalevala?

Nummisuutareille vahvat neljä tähteä ja hieno, yllättävä avaus kesäteatterikaudelle ****.

ps. erikoismaininta vielä kesäteatterilehdestä, jossa esitellään kaikki alueen toimijat samassa aviisissa. Miten nerokasta ja yksinkertaista, mutta ei kovin yleistä ilmeisestikään? Katsojan kannalta erittäin hienoa, että esitellään kaikki alueen kesäteatterit, aikataulut ja muut oleelliset samoissa kansissa. Yhteistyö ei ole keneltäkään pois, päinvastoin. Kartan avulla monikin lomalainen voi suunnistaa paikasta toiseen, oli sitten paikallinen tai satunnainen matkailija.

Esityksestä ja aikatauluista lisää Ideateatterin nettisivuilta.

Tahtoisitko? / Arx-Stage

Tahtoisitko? / Arx-Stagen näytelmäryhmä

Ensi-ilta 22.5. 2014, kesto noin 1h 30min väliaikoineen

Ohjaus : Henna-Maija Alitalo ja Antti Kemppainen

Käsikirjoitus : työryhmä

Rooleissa : Veikka Nieminen, Petra Toivonen, Elena Partanen, Atte Kesti, Ria Jalonen, Roni Poussu, Sanni Nieminen, Ilmari Huhtanen, Teo Nurminen, Meri Haavikko, Joni Sandberg, Anni Vuorinen, Fady Mourkus, Kaisa Saarakkala, Väinö Huhtanen, Noora Koivisto, Jenni Kitinprami, Pauliina Pietilä, Iida Salminen, Claudia Hirvonen ja Petra Helanen

 Arx-Stagen näytelmäryhmä koostuu 14-19 -vuotiaista nuorista, ja tämä on porukan kolmas näytelmä. Nuoret ovat itse käsikirjoittaneet tekstin ja tällä kertaa mukana on myös musiikkia. Paria poikkeusta lukuunottamatta kaikki näytelmän kappaleet on sävelletty ja sanoitettu itse. Tahtoisitko?-näytelmän teemoina ovat rakkaus ja välittäminen monestakin eri näkökulmasta.

 Alussa nähdään tyytyväinen nuoripari Annika (Petra Toivonen) ja Julius (Veikka Nieminen). Kaikki on hyvin juuri näin, vai onko? Annika ei halua sitoutua lopullisesti, hän haluaa vielä nähdä maailmaa ja nauttia elämästä ilman vastuuta jälkikasvusta ja asuntolainoista. Toiveet ja unelmat eivät oikein kohtaa, sillä Julius haluaisi enemmän. Sormus on ostettuna ja nuorukainen valmistautuu polvistumaan mielitiettynsä eteen, mutta kaikki ei menekään suunnitelmien mukaan. Elämässä usein käy niin, ja kohtalokin puuttuu peliin. Julius joutuu onnettomuuteen ja joutuu koomaan. Tarina jatkuu jossain toisessa maailmassa, jonne jänis johdattaa Juliuksen.

Elena Partanen ja Veikka Nieminen / (c) Lotta Hakamäki

 Toisaalla nojatuolissaan istuksii vanhempi herrasmies (Atte Kesti) sanaristikoita täytellen. Pirkko-vaimoaan kovasti kaipaileva mies elää menneisyydessä eikä siedä elämän ääniä ja naurua laisinkaan, ja käykin tämän tästä huomauttamassa naapurin häiritsevästä metelistä. Olisiko miehen aika astua askel eteen päin?

 Välillä seikkaillaan kansalaisopiston ihmeellisessä maailmassa, on niin kissaryhmää kuin puunhalaajien kokoontumista, speltinviljelijöitä unohtamatta. Annika ei tunne oloaan kotoisaksi oikein missään. Ja entäs ne pihatalkoot! Meininki näyttää kovin tutulta, kun taloyhtiön päällepäsmäri jakaa tehtävät muille ja itse tarttuukin kitaraan. Tunnelmannostatukseksi mies tempaisee pihatalkoiden tärkeyttä ylistävän hillittömän biisin, jossa on heti klassikon ainekset. Ehdotan, että taloyhtiöiden kokoukset ja talkoot aloitettaisiin aina kyseisellä rallilla!

 Niin, ja välillä seurataan Juliuksen seikkailuja jossain toisessa maailmassa, jossa pitkäkorvainen Lucifer Stradislavski (Elena Partanen) joukkojaan johtaa. Takaumien kautta käydään myös Juliuksen lapsuudessa, ja pikkuhiljaa tarinan langanpäät alkavat nivoutua yhteiseen nippuun, suhteellisen nerokkaalla tavalla vieläpä. Koin monta ahaa-elämystä matkan varrella, ja on kyllä ihan parasta se, kun yhtään ei tiedä mitä tuleman pitää ja millaisia käänteitä tarina saa.

(c) Lotta Hakamäki

Täytyy sanoa, että tämänkaltaiset esitykset ovat kyllä todella tervetulleita ja erittäin virkistävä lisä teatteritarjontaan. Käsikirjoitushan oli loistava ja tuore (pesi jopa mennen tullen muutamankin näkemäni ns. ammattilaisjutun), ja toteutuksessa nähtiin muutamia todellisia helmiä. Itse pidin kovasti esimerkiksi kohtauksesta, jossa Julius ensin makaa maassa ja lähtee jäniksen perässä, muiden jäädessä ihmettelemään onnettomuuden uhrin ympärille. Hieno oli myös kohtaus, jossa Annika pähkäilee kahden miehen välillä. Lapsuutta käsiteltiin takaumassa myös hienolla, koskettavalla tavalla.

 Musiikkipuoli oli tässä vielä lisämausteena, nähtiinpä siellä eräskin todella tasokas revittely Georginan (Anni Vuorinen) toimesta. Muuten lauluosuuksien taso vaihteli suuresti, mutta se ei häirinnyt lainkaan. Päinvastoin. Selkä suorana ja asenteella vedettiin, omanlaisella tyylillä. Eikä  pyydelty anteeksi mitään.

 Ei lainkaan hassumpaa, nuoret! Täytyypä sanoa, että mautavaa! Jatkakaa!

 Tahtoisitko? tarjosi mukavasti haastetta ja ajateltavaa katsojalle, ja annan neljä tähteä ****.

Saiturin joulu / Hämeen Kuninkaallinen Nukketeatteri

Saiturin joulu / Hämeen Kuninkaallinen Nukketeatteri , Keskustalon Joulupuoti

Ensi-ilta 29.11. 2013, kesto 30min (ei väliaikaa)

Ohjaus Hannu Räisä ja Antti Kemppainen

Dramatisointi Antti Kemppainen Charles Dickensin "A Christmas Carol"- tarinan pohjalta

Nuket, lavastus ja puvut Hannu Räisä, Antti Kemppainen ja Kristiina Lehtovaara

Näyttämöllä Hannu Räisä ja Antti Kemppainen

Taustaa : Charles Dickensin iätön klassikkotarina "Saiturin joulu" on kertomus ilkeämielisestä ja itarasta Ebenezer Scroogesta, joka vihaa joulua ja kaikkia kanssaeläjiään. Jouluaattoiltana hänen edesmenneen yhtiökumppaninsa Marleyn haamu kahleineen ilmestyy hänelle varoittamaan, että seuraavana yönä tasatunnein Scroogen luokse saapuu kolme joulun henkeä (menneen, nykyisen ja tulevan) ja henget näyttävät jotain, jonka avulla Scroogen on mahdollista vielä muuttaa elämänsä suuntaa. Onnistuvatko henget tehtävässään?

kuva Antti Kemppainen

Plussaa : Hämeenlinnan Keskustaloon ilmestyi loppuvuodesta Joulupuoti, ja suureksi riemukseni puotiin tupsahti myös pop up-nukketeatteri esittämään rakastamaani Saiturin joulua. Ehdin vasta viimeisiin näytöksiin katsomaan, mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan. Seuruettani huvitti suuresti Hannu Räisän kehoitus harppoa katsomoon pitkin askelin, jotta matot eivät kuluisi ja penkilläkin tulisi istua vain puolittain. Väkeä ahtautui paikalle niin paljon, että kaikki eivät penkeille edes mahtuneet. Lavastus oli yksinkertainen ja siten nerokas, oma mielikuvitushan siinä lähti myös laukkaamaan. Puolen tunnin kesto oli juuri passeli, lapsetkin pysyivät hiiskumatta paikoillaan ja tarina kerrottiin ilman sen suurempaa ylimääräistä hölinää täytteeksi. Huumoriakin oli mukana - melkoista meininkiä oli kirjurin joulunvietossa ja emännällä vähän stressinpoikasta ilmassa, nykyisen joulun henki oli vauhdikas ja ketterä tyyppi ja lopuksi muuttunut mies Scrooge innoissaan istahti siskonpoikansa soppakattilan päällekin. Erityisesti tykkäsin tulevan joulun hengestä, kiehtova hahmo ja sopivasti jännittävä. Mainio versio Saiturin joulusta, mainiot nuket ja nukettajat, ja väki lähti hymyssäsuin puodista ulos!

kuva Antti Kemppainen

Miinusta : eipä moitittavaa, tämä oli hyvä juuri näin

Muuta : Toivon, että ensi vuonnakin tätä nukketeatteriversiota Hannu ja Antti saisivat jossain esittää. Monelta jäi tämä näkemättä, ja itse mielelläni katsoisin uudestaankin.

Saiturin joulun nukkeversiolle neljä tähteä **** ja plussat päälle. 

Oi Maamme Julkut / Hämeen Kuninkaallinen Nukketeatteri

Oi Maamme Julkut / Hämeen Kuninkaallinen Nukketeatteri

Ensi-ilta 15.11. 2013 Olutravintola Birgerissä, kesto noin 1 tunti (väliaikoineen)

Ohjaus ja käsikirjoitus Hannu Räisä ja Antti Kemppainen

Nuket Hannu Räisä

Rooleissa : Antti Kemppainen, Hannu Räisä ja Taina Maria Savimäki

Taustaa : Hämeen Kuninkaallinen Nukketeatteri tulee taas, tällä kertaa nukkeparodian kohteena on politiikan ruotimisen sijasta maamme julkkikset. Parodiassa seikkailevat itseoikeutetusti ex-malli, laulaja ja tanssija Johanna "Taksu" Takiainen, ex-mäkihyppääjä, laulaja ja ex-strippari Ykäsen Matti kera luotottoman toimittajan Kai Verilän ja mukana on myös raadollisemman puolensa esittävä koko kansan maalaistohtori Kiimainenkinen. Illan emäntäjä ja isäntänä ja kommentaattoreina toimivat Elovenatyttö ja Reissumies. Otteita nähdään myös Pusikon tähtöset-telkkusarjasta, jossa kirjaimellisesti vilahtavat Duud Sonnit ja Badventuresin jäbät.

Taksu / kuva Hannu Räisä

Plussaa : Nukketeatterin taikaa taas kerran, sitä unohtaa parhaimmillaan ihan täysin, että taustalla häärää ihmisiä. Taksuhan oli aika vetävännäköinen mimmi, ja Mattihan on vähän sellainen surullisen hahmon ritari ladellessaan filosofisia sutkauksiaan. Kiimainenkinen oli vaihtanut puoskarimaisempaan tyyliin ja komeaa katsottavaa oli etenkin kohtaus, jossa pahuuden voimat saivat hänestä otteen pirullisen hienosti. Kaura-allergikkona paha sai sitten palkkansa erikoisella tavalla. Päärooleista suosikkini oli ehdottomasti Ykäsen Matti lentävine lauseineen, ja haikeanhieno oli kohtaus, jossa Matti istuu mäkihyppytornin juurella ja Porilaisten marssin soidessa mäkikotkamme liitää jälleen kansan sydämiin. Parasta antia oli kuitenkin Pusikon tähtöset-sarjan kohtaus kuoleman kitoineen. "Komiat tulloo!" huusivat housuttomat Duud Sonnit ja siinä menossa ei ihan kaikki paikat kestäneet. Tietysti mukana olivat myös Badventures-hemmot Riuku ja Tuna, kuinkas muuten. Niin, ja se luototon luottotoimittaja Kai Verilä...Lisähupia ensi-illassa hahmoon toi se tieto, että itse hahmon esikuva istui lähes vieressäni ja nauroi välillä hysterian partaalla. Eloveena ja Reissumies olivat irtohuulineen ja aitoine kyynelineen hauska ratkaisu, ja itsekin kaupantätinä olen pohtinut "tosi tumman reissumiehen" syntyhistoriaa juuri samalla tavalla kuin esityksessä. Tuksu ja Mattihan ovat vuorotellen Seiska-lehden lööpeissä milloin mistäkin syystä (kuluneella viikolla oli Matin vuoro), ja mukavaa oli se, että tässä ei heitä varsinaisesti pilkattu, vaan heidät tuotiin esiin aika sympaattisellakin tavalla ja korostettiin sitä, että ihmisiä hekin ovat haaveineen ja unelmineen.

Lennä Ykäsen Matti / kuva Hannu Räisä

Miinusta : Parhaimmillaan oltiin lennossa väliajan jälkeen ja kunnon anarkistista menoa oli etenkin Pusikon tähtösten parissa, mutta muuten tuntui, että aineksia olisi ollut vielä villimpään revittelyyn itse päähahmojen osalta. Monesti hymyilytti, mutta esimerkiksi Kummallisvaaleissa montakin kertaa lähellä ollut naurusulakkeiden kärvähtäminen ei tällä kertaa tapahtunut. Ensi-illassa lieni pieniä teknisiä ja ajoituksellisia vaikeuksia myös. Päällimmäiseksi ajatukseksi jäi "ihan kiva", mutta jotain tästä puuttui kuitenkin. Ihmettelin myös käsiohjelmalehtisessä olevia vähän ristiriitaisia taustatietoja, sillä ohjaajien määrä ja yksi sukunimikin vaihtelee...

Muuta : Birgerissä julkkisparodia nähtävillä vielä pariin otteeseen, pe 29.11. ja la 30.11. klo 21

Oi Maamme Julkut saa kolme tähteä ***.

Grease / Somerniemen Musiikkiteatteri

Grease / Somerniemen Musiikkiteatteri

Ensi-ilta 28.6. 2013, kesto noin 2h väliaikoineen

Käsikirjoitus ja musiikki Jim Jacobs ja Warren Casey

Ohjaus Antti Kemppainen

Rooleissa : Nestori Kyyrä, Heta Laine, Joel Kalin, Nikolai Saikkonen, Jussi Toivonen, Joonas Salmi, Emma Heikkinen, Emilia Hatanpää, Emmi Toivonen, Silja Salminen, Eveliina Lastunen, Katariina Lastunen, Timi Tamminen, Perttu Kesäniemi, Kia Takala ja Olli Latva.

Sandy harjoittelee juomista / kuva Timo Luukkola 

Taustaa : Jim Jacobsin ja Warren Caseyn käsikirjoittama nuorisomusikaali on monelle tuttu varsinkin vuonna 1978 ilmestyneestä leffaversiostaan, jossa pääparina ketkuttelivat John Travolta ja Olivia Newton-John. Greasen tarina sijoittuu 1950-luvulle Rydellin lukioon. Danny (Nestori Kyyrä) ja Sandy (Heta Laine) ovat sattumalta tavanneet loman aikana ja viettäneet yhdessä ihanan kesän. Syksyllä koulut taas alkavat, ja Danny ja Sandy huomaavat olevansa samassa opinahjossa. Danny luotsaa Burger Palace Boys - jengiä ja Sandy pyrkii puolestaan Pink Ladies-tyttöjengiin, mutta päästäkseen porukan täysivaltaiseksi jäseneksi hänen pitäisi opetella juomaan ja polttamaan. Ajatus tuntuu Sandysta kovin vieraalta, eikä suhde Dannyn kanssa oikein tunnu toimivan. Kilpakosijoita kun riittää ja tunteet heilahtelevat. Saavatko nuoret lopulta toisensa?

Danny ja Sandy / kuva Timo Luukkola

Plussaa : Mikäli ymmärsin oikein käsiohjelmassa olleen yhdistyksen puheenjohtajan kirjoituksen, on tänä vuonna pistetty pakka uusiksi Somerniemen Musiikkiteatterissa. Viime vuonna huilittiin ja koska tulevaksi esitykseksi valikoitui nuorisomusikaali Grease, se sulki pois roolituksista lähes koko aiemmilta vuosilta tutun vakioporukan. Itselleni tämä oli ensivisiitti Somerniemelle, joten minulla ei luonnollisesti ollut minkäänlaista aavistusta siitä, millaisia esityksiä aiemmin on siellä esitetty. Menin siis paikalle ns. vailla paineita siitä, että pitäisi pistää paremmaksi kuin edellisvuonna ja myös avoimin mielin. Tämä taktiikkahan toimi jälleen kerran! Nuorisomusikaali, jonka rooleissa energiset ja innokkaat nuoret pistävät menemään, ei jätä takuulla ketään kylmäksi. Roolitus oli mielestäni onnistunut mainiosti, sillä poikien jengiporukasta löytyi asennetta ja uhoa juuri passelisti ja Pink Ladies-tytöt olivat sopivan särmikkäitä ja nättejäkin. Tarinahan ei nyt kovinkaan kummoinen ole (soudetaan ja huovataan puolelta toiselle), mutta musiikkiosuudet vauhdikkaine koreografioineen ja lauluineen sytyttivät koko homman liekkeihin. Joukkokohtauksissa koko paketti oli parhaimmillaan, kaikki pistivät menemään kunnolla ja jos jalka nousi vähän eri aikaan muiden kanssa, siitä ei välitetty pätkääkään vaan mentiin eteen päin asenteella ja hyvällä meiningillä. Oma suosikkini oli autolle omistettu biisi "Rasvattu salama", jossa pojat mainion Kenickien (Nikolai Saikkonen) johdolla näyttivät, että täältä pesee. Pojista myös Danny (Nestori Kyyrä) oli nappisuoritus, hän veti koko näytelmän läpi tosi hyvällä meiningillä ja asenteella. Tanssikilpailu varsinkin oli huh huh, silkkaa tykitystä! Kukaan ei löysäillyt toki, mutta mieleeni jäi myös repäisevä beatboxaus ja näyttävät voltit Doodyn (Jussi Toivonen) toimesta. Tytöille ei käsikirjoitus juuri revittelyn mahdollisuuksia tarjoa, mutta muutama upea tulkinta laulun muodossa sieltä löytyi. Näissä loistivat etenkin Marty (Eveliina Lastunen) ja Rizzo (Silja Salminen). Räväkkä muutos tapahtui loppupuolella Sandyn (Heta Laine) hahmossa kyllä. Lavastus oli sinällään toimiva, olisin tosin kaivannut vähän enemmän 50-luvulle viittavaa rekvisiittaa mukaan. Grease-musikaalia en ole aiemmin nähnyt enkä liioin elokuvaakaan (pätkiä vain), mutta hyvin tuttuja kappaleitahan se sisältää ja etenkin lopun "Sinut haluan vain" on taatusti kaikille tuttu useammastakin yhteydestä. Puvuista ja kampauksista vastaaville iso plussa myös! Suosittelen esitystä lämpimästi ihan kaikille, sillä sieltä löytyy jokaiselle jotakin. Mieleeni jäi päälimmäisenä se valtava energia ja into, joka nuorista huokui. Se polte kun säilyisi vielä pitkään - tie on auki näille lahjakkaille persoonille, joista toivottavasti kuulee vielä myöhemminkin. Ikimuistoisen kesän viettävät kyllä!

Asennetta ! / kuva Timo Luukkola 

Miinusta : Korostan tässä vaiheessa, että olin katsomassa kenraaliharjoituksia, joten osa ongelmista on varmasti jo poistunut... Omituisia mikkiongelmia oli esitys pullollaan nimittäin. Pätkimistä ja kohinaa, osalla ääni liian kovalla ja osalla liian hiljaisella. Tanssikilpailukohtauksessa menin sekaisin siitä, että kuka milloinkin puhuu, kun ääni tuntui tulevan jostain ihan muualta. Radiojuonnot menivät tästä syystä osittain ohi ja vähän mönkäänkin, kun aluksi kuvittelin, että joku pulisee omiaan kun mikki ei ihan toiminut. Drive-in leffateatterissa tapahtunut kohtaus ei oikein auennut minulle, se olisi kaivannut jotain lisää vielä. Ihmettelin vähän myös muutamaa kohtaa käsiksestä, koska jos tapahtumat sijoittuvat 50-luvun Amerikkaan, miksi ihmeessä puheessa mainitaan sisuaskeja ja Domino-keksejä? Särähtivät korvaan ne.

Muuta : Esityspaikka oli mainio ja väliaikatarjoilut maittavat. Pidän kovasti tämmöisestä yhteisöllisyydestä, tulee sellainen tuntu, että kaikki puhaltavat yhteen hiileen ja tekevät kaikkensa esitysten onnistumisen puolesta. Peukku ylös sille!

Esitykset jatkuvat vain 14.7. asti, joten kipinkapin lippukaupoille. Lisää tämän linkin alta.

Teatterikärpänen täräyttää Greaselle neljä tähteä ****. 

kuva Timo Luukkola