Nora / Teatteri Jurkka

Nora / Teatteri Jurkka

Ensi-ilta 8.9. 2018, kesto noin 2h 10min (väliaikoineen)

Suunnittelu työryhmä
Ohjaus Alma Lehmuskallio
Teksti Marie Kajava, Henrik Ibsen ja työryhmä
Dramaturgia Marie Kajava ja Alma Lehmuskallio
Äänisuunnittelu ja musiikki Viljami Lehtonen
Skenografia Veera-Maija Murtola
Valot Viljami Lehtonen, Veera-Maija Murtola ja Saku Kaukiainen

 Elokuun puolivälissä käväisin Noran harjoituksia seuraamassa (tai kuvittelin meneväni harjoituksia seuraamaan, mutta päädyinkin tarkkailemaan sivullisena työryhmän varsin avointa ja ilmeisen hedelmällistä keskustelua juuri päättyneiden harjoitusten annista, keskeneräisyydestä ja mahdollisista muutoskohdista). Sain raapusteltua muistivihkooni muutamia hajanaisia ajatuksia ja yksittäisiä sanoja, joita en osannut yhdistää oikein mihinkään eikä niistä tainnut olla loppupeleissä suurtakaan hyötyä. Näin ainakin ajattelin, ja viskasin muistilappuni roskikseen kotona. Lopputulos olisi minulle edelleen suuri mysteeri. Mietin, että palautuisivatko irtosanat mieleeni myöhemmin, esityksen nähtyäni? Kokisinko oivalluksia? Tulisiko sellainen ahaaelämysfiilis, että "No TÄTÄ se tarkoitti!" Mikä parasta, sanat palautuivat ja saivat vielä matkalla ympärilleen lihaa ja ääntä - ihmisen pelkkien sanojen takana.

 Aluksi on hiljaista. Kuuluu vain kenkien narinaa, kun Norat saapuvat näyttämölle. Jurkassa nimihenkilöitä on kaksi - kaksi hillittyä, tismalleen samoin pukeutunutta naista hiukset ojennuksessa nutturalla. Marenkia syödään sievästi murustellen. Aviomies Torvaldin ääni jyrisee jostain kaukaa - "olet ennenkaikkea vaimo ja äiti". Nora haluaa olla ihminen. Ja pian etsitäänkin maton alta kaikenlaista aina haaveista seksuaalisuuteen ja murustetaan marengit voimalla pitkin lattioita. Ibsenin maailmasta siirrytään sujuvasti Hollywood-elokuvan uusintafilmatisointiin (Rosanna Kemppi hyppää Leonardo DiCaprion saappaisiin), alkukantaiseen painiin ja hillittömään tilitykseen verenperinnöstä. "Minussa virtaa legendojen veri!" tilittää Kreeta Salminen lapsuudenystävälleen, joka ei tunnu tajuavan millään. Lienee selvää, että tässä vaiheessa eivät nutturat ole enää niin ojennuksessa ja hiki virtaa. Kunnon heittäytymistä, ja näen molemmat näyttelijät täysin uudenlaisessa valossa. Arkaluonteisten puheiden henkilökohtaisuus saa sydämen sykkyrälle ja pystyn samaistumaan moneen kipukohtaan, vaikken äiti olekaan.

 Ibsenin Nukkekodissa Nora jättää perheensä. Tässäkin lähdetään, ja samaan aikaan kuuluu sattumalta ulkoa ohiajavan auton ääni. Taksiinko menivät? Oven sulkeutumiseen ei kaikki kuitenkaan pääty, vaan jatkoa seuraa. Rytmikäs, askel askeleelta kierroksia saava tanssi tempaa mukaansa täysin ja siinä jotenkin konkretisoituu koko homma. Uskallus, rohkeus, vapaus, onnellisuus.

Ehdin varsinaista esitystä katsomaan reilu kuukausi ensi-illan jälkeen (kuukaudessa esitys ehtii jo marinoitumaan hyvin) ja kuulkaa, nautin joka hetkestä! Olin mielettömän ilahtunut ja vaikuttunut siitä, miten timanttinen parituntinen Jurkassa taas nähdään ja niin kliseiseltä kuin se tuntuukin, minulla oli jotenkin rohkeampi ja voimaantunut olo esityksestä poistuessani. Jännä kyllä, mutta päässäni alkoi soida Kaija Koo, tunsin käveleväni reippaammin ja pystypäisemmin. "... sä alat vihdoin viimein käsittää ettet sä tarvi lupaa keneltäkään - joten anna mennä!" Ihan jokaisella meistä on takuulla pää täynnä kaikenlaisia rajoitteita ja odotuksia, joko toisten tai itsensä rakentelemia ja ehkä siellä on muutama palikka väärässä asennossa ja koko viritelmä on lähtenyt kallistumaan väärään suuntaan. Ei muuta kuin yhdellä huitaisulla kasaan ja sitten rakentamaan uudestaan? Niinkin voi ja saa tehdä. Palapelinkin voi purkaa ja koota aina uudelleen ja uudelleen. Mutta ehkä paras oivallukseni Noran tiimoilta : elämä itse on kuin värityskirja. Voit itse valita mitä värejä käytät, mutta voit myös valita mitä kohtia värität. Kenenkään ei tarvitse pysyä valmiiksipainettujen viivojen sisällä - anna mennä vaan rohkeasti. Sinä päätät!

 Kotimatkalla mietin, että minulla taitaa olla meneillään kaikkienaikojen teatterivuosi. Niin monta loistavaa esitystä olen tänä vuonna nähnyt. Olen karsinut roimalla kädellä ja panostanut määrän sijaan laatuun. Kiitos Noran koko työryhmälle, tämä oli upea kokemus ja parhaiden joukossa!

 Esityskuvat (c) Marko Mäkinen

(Näin esityksen kutsuvieraana, kiitos Teatteri Jurkka!)

Haastattelussa Rosanna Kemppi ja Kreeta Salminen

Tapasin Rosanna Kempin ja Kreeta Salmisen elokuun puolivälissä 2018 Teatteri Jurkan takahuoneessa Nora-näytelmän harjoitusten jälkeen. Aikataulun tiukkuuden vuoksi tehtiin hiukan lyhyempi haastattelu.

Molemmat ovat syntyneet Helsingissä, Rosanna vuonna 1985 ja Kreeta 1984. ”Mä oon käynyt vuoden koulua Ylöjärvellä Voionmaan Opistossa, silloin asuin kylläkin Tampereella. Lisäksi oon asunut Joensuussa vuoden, olin teatterissa kiinnityksellä siellä heti valmistumiseni jälkeen”, kertoo Rosanna.

”Mä oon ollut Turun Kaupunginteatterissa vierailemassa heti valmistumisen jälkeen, mutta muualla kuin Helsingissä en ole kyllä asunut”, kertoo puolestaan Kreeta.

”Ai niin hei, oonhan mä asunut myös Tapiolassa!” lisää Rosanna naurahtaen.

Mitä teette vapaa-ajalla? Onko sitä ylipäätään…? ”No, mä lenkkeilen ja katselen tv-sarjoja. Siinäpä se.” (Rosanna)

”Nykyään on sosiaalista toimintaa lähinnä, ennen uin tosi paljon. Olin ihan koukussa siihen opittuani tekniikan kunnolla. Jos ja kun mulla on ihan omaa aikaa, mä haluan kyllä nähdä ystäviäni. Toisaalta yksinolokin on mulle tosi tärkeetä, kaipaan sitä yhtä paljon kuin ystävien näkemistä.” (Kreeta)

Ammatilliset vahvuudet? Nyt saa kehua itseään. Tai voitte myös kehua toisianne, jos tuntuu helpommalta! Kreeta katsoo vastapäätä istuvaa Rosannaa pitkään ja hymyilee. ”Rosalla on mun mielestäni tosi ihana läsnäolo, hän on aina läsnä hetkessä. Hänestä huokuu rauha ja usko, maadoittuminen, ja sitä on ihana katsoa. Hän on myös tosi hauska! En ole häntä varsinaisesti komedioissa koskaan nähnyt ja pienenä yllärinä tuli täällä harjoituksissa se, miten hauska hän on. Sun pitäis hei päästä tekemään kunnon komediaa joskus!”

Nora / Rosanna ja Kreeta (c) Marko Mäkinen 

”Hei mahtavaa! Kreetassa on upeaa se, että hän pääsee jotenkin aina ”syvälle” siihen mitä tekee. Se ei jää pintaan. Sä annat aina kaikkesi.”

”Kiitti! Tää oli kiva kysymys kun tässä vastakkain istutaan ja toisiamme katsellaan. Me kun tunnetaan vielä niin pitkältä ajalta toisemme”, myhäilee Kreeta.

Enpä ole tuommoista aiemmin noin kysynytkään! Mikä olisi sellainen taito, jonka haluaisit osata tai mikä on jäänyt vähän puolitiehen kaivelemaan? ”Laulaminen! Oon mä siinä toki kehittynyt kun vertaa siihen millainen surkimus joskus oon ollut. Olin meidän kurssin ainut tyttö, joka ei osannut laulaa ollenkaan. Oma epävarmuuteni oli tietysti siinä yksi tekijä, en uskonut itseeni. Harmittaa vähän se, että koulussa otin sen porukan ”huonon laulajan” roolin vaan, kun oikeasti olisin voinut tehdä sen viisi vuotta töitä laulamisen eteen! Mullahan on tosi vahva tanssitausta ja jos olisin vähän skarpannut laulamisen kanssa, olisin voinut hakea musikaaleihin ja vastaaviin. Koskaanhan ei ole liian myöhäistä...” tuumaa Kreeta.

Entä Rosanna? ”Mulla on sellainen tunne, että vasta nyt opettelen ottamaan oikealla tavalla rennommin. Ehkä nyt on sen aika. Olisin voinut osata ottaa jotenkin kevyemmin jo joskus aiemmin.”

Mikä on ollut toistaiseksi haastavin paikka, noin ammatillisessa mielessä? ”Oulun Kaupunginteatterin ”My Fair Lady”, jossa oon ollut pääroolissa, laulamisen suhteen. En ollut koskaan laulanut sen tyylistä matskua.” (Rosanna)

My Fair Lady / Oulun KT (c) Jussi Tuokkola 

”Mulla taas on kaksi juttua ja molemmat erilaisia… Helsingin Kaupunginteatterin ”Järki ja tunteet” oli mulle todella haastava. Kun mua pyydettiin mukaan, olin ensin ihan varma siitä että olisin Mariannen roolissa, mutta kun kuulin kuka olisi myös mukana (Sara Melleri), tiesin heti että en olisi Marianne. Roolini oli haastava siinä mielessä, että Elinorilla oli ihan samanlaiset tunteet kuin Mariannellakin, ne vaan piti pitää sisällään. Miten saisi yhtä isot kierrokset niin, että ne jotenkin näkyisivät vaikka eivät päälle näykään. Kyllä se rooli mulle sitten jossain vaiheessa aukesi. Toinen haastava juttu oli ”Pop Slut” ja siinä haastavuus liittyi siihen, että se oli meille hyvin rakas ja tärkeä yhteinen projekti, ja halusimme tehdä siitä hyvän esityksen. Käsikirjoitus ja ohjaus oli Saran ja aihe oli hänelle hyvin tärkeä. Kaikki antoi kaikkensa, ja lopputuloksessa se kyllä myös näkyi.” (Kreeta)

Järki ja tunteet / HKT (c) Charlotte Estman-Wennström

Tähän väliin rohkenen sanoa, että itse luulin jutun olevan ruotsinkielinen ”pop slut” ja mietin, että mistäköhän tämäkin kertoo…

Milloin teatterikärpänen puraisi kunnolla? ”Äitini kertoi, että oon sanonut 10-vuotiaana, että musta tulee näyttelijä. 11-vuotiaana oon saanut ensimmäisen kerran palkkaa näyttelemisestä. Teatterikärpänen taisi siis puraista jo aiemmin, koulussa tein ala-asteella omia esityksiä kaveriporukan kanssa.” (Rosanna)

”Mekin tehtiin lapsena kaikenlaisia juttuja, mutta mulle etenkin tanssi oli hyvin rakas harrastus ja oli itsestäänselvää, että musta tulee tanssija. Näin jälkikäteen ajateltuna taisi olla niin, että näytteleminen ei ollut mikään vaihtoehto silloin enkä halunnut edes miettiä koko asiaa, vaikka se on taustalla siellä ollut koko ajan oikeasti. Näyttelijäpuolen pääsykokeissa mulle valkeni, että haluankin mieluummin näyttelijäksi kuin tanssijaksi. Olin samana vuonna hakenut tanssipuolen lisäksi myös näyttelijäpuolelle ja pudonnut viimeisessä vaiheessa. Muistan sen mahtavan fiiliksen viimeisestä vaiheesta, olin Ylermi Rajamaan parina ja Susanna Kuparinen ohjasi meitä. Siinä heräsi tunne, että just tätä mä haluan tehdä. Seuraavana vuonna pääsin sitten sisään.” (Kreeta)

Onko missään vaiheessa ollut jotain aivan muunlaista uravaihtoehtoa mielessä? ”Oon kovasti yrittänyt keksiä jotain. Ei ole tullut mitään sellaista, jota haluaisin yhtä paljon tehdä.” (Rosanna)

”En kaipaa mitään muuta. Haluaisin vain näytellä, mutta tämä freelancerin arki on välillä pakottanut miettimään sellaista vaihtoehtoa, josko pitäisikin ryhtyä johonkin muuhun. Onneksi asiat ovat tähän mennessä aina ratkenneet jotenkin päin hyvin ja on ollut tärkeää tajuta, että voi myös itse ainakin jollakin tasolla vaikuttaa omaan työllistymiseensä. ” (Kreeta)

TeaKiin pääsitte 2005 ja valmistuitte 2010. Mikä oli kirjallisen lopputyön aiheena? ”Mä kirjoitin tavallaan oman teatterin perustamisesta. Aihe liippasi itsenäisen tien löytämistä ja tietynlaista riippumattomuuden toivetta.” (Rosanna)

”Mun lopputyön nimi oli ”Kuningatarponi”, ja taisi siinä olla joku alaotsikkokin. Se oli kyllä aika diippeilyä ja oli jatko-osa kandityölleni. Tutkin sitä, mitä näyttelijän päässä tapahtuu näyttämöllä ja mitä kaikkea muuta näytellessä ehtii käydä mielessä. Mikä liittyy itse näyttämöllä tapahtuvaan toimintaan ja roolihenkilön ajatteluun, ja mikä on taas henkilökohtaista Kreetan pohdintaa siitä tilanteesta. Esimerkiksi nyt joku yskäisi katsomossa, mutta silti pystyn pitämään suuntani ja fokukseni itse näytelmän tilanteessa. Entä putoanko joskus liikaa siviilipohdintaan päänsisäisesti ja kertooko se taas siitä, että en ole näyttelijänä tilanteessa tarpeeksi läsnä. Kyllä sitä tuli oltua todella epävarma ja itsetunnoltaan huono kouluvuosina. Onneksi on päästy eteenpäin tuosta.” (Kreeta)

Nyt tulee “helppo” kysymys. Miksi näyttelijä? Miksi teatteri? ”Mulle on ollut pienestä asti koukuttavaa se, että ihmiset kokoontuu yhteen ja kaikki tapahtuu siinä hetkessä. Koen teatterin sellaisena paikkana, jossa kaikki puhaltavat yhteen hiileen ja jokaisen panos on tärkeä. Lapsuudessani teatteri oli eräänlainen pakopaikka ujoudelle. Siksi olen näyttelijä.” (Rosanna)

”Teatterin keinoin voi vaikuttaa yhteiskunnallisiin epäkohtiin. Välillä tänä päivänä sen asian kanssa joutuu kipuilemaan ehkä enemmän kuin ennen, mutta uskon ja haluan uskoa vaikutusmahdollisuuksiini aina. En muuten voisi tehdä tätä ammattia. Olin vuonna 2012 UIT:ssä mukana enkä ollut tehnyt senkaltaista tyylilajia aiemmin, ja lopussa pari naista aplodeeraa ihan fiiliksissä kyyneleet silmissä ja mä tajusin, että kyllä tällä voi vaikuttaa! Kuulostaa kliseiseltä, mutta pienistä asioista tulee suuria, kun joku pääsee rentoutumaan teatterin pariin ja kokee tunteita. Toivon, että tämän meidänkin Noran jälkeen joku saa sen kokemuksen, että noinkin voi ajatella tai tehdä. Teatteri antaa paikan mahdollisuudelle. Itselleni näyttämö on turvapaikka ja näytellessäni olen täysin turvassa. Se edustaa mulle samaan aikaan vapautta ja turvaa. Näyttelemisen kautta voin hengittää.” (Kreeta)

Nora-juliste (c) Teatterikärpänen 

Mikä on ollut tärkein oppi, jonka olet saanut? ”Mulla on sellainen ajatus, että ilman vastanäyttelijää ei ole mitään. Kaikki tarpeellinen, kaikki kauneus on vastanäyttelijässä ja heijastuu hänen kauttaan. Kun on kontaktissa ja läsnä toisen kanssa, kaikki tulee hirveän orgaanisesti eikä tavallaan tarvitse tehdä mitään muuta kuin antautua sille tilanteelle ja hengittää.” (Kreeta)

”Mulle tulee ekana mieleen yksi opetustilanne New Yorkista ja nyt kun oikein aloin miettiä, en tiedä johtuuko mieleenjääminen siitä, että opettaja oli mielettömän hyvä ja intohimoinen opetuksessaan, vai siitä hänen sanomastaan. Maadottuneisuus, hetki kerrallaan. Kaikki on käsillä juuri siinä hetkessä eikä kiirehditä kohti seuraavaa.” (Rosanna)

Onko omia ns. esikuvia, joita olette erityisesti seuranneet tai arvostatte? ”Mulla ei ole mitään selkeää yhtä tiettyä, oon aina ihaillut hyvää näyttelijäntyötä ja se vaihtelee.” (Rosanna)

”Mä ihailen suunnattomasti Seela Sellaa. Tässähän ihan herkistyy. Hän on mieletön persoona ja näyttelijä, ja hänellä on suuri, lämmin sydän.” (Kreeta liikuttuu)

Jos saisi oikein fantasioida asialla, kuka olisi unelmien vastanäyttelijäsi? ”Mä vastaan Ingrid Bergman! Cate Blanchett ja Kate Winslet myös, heitä oon fanittanut pikkutytöstä ja heissä on tietynlaista eläimellistä voimaa. Mahtavaa energiaa! Onhan niitä paljon muitakin, tässä vain muutama naisesimerkki. Kesällä näyttelin Johannes Holopaisen kanssa, ja siinä oli kyllä myös ihan mieletön vastanäyttelijä!” (Kreeta)

”Mä vastaan Kreeta Salminen! Kaikki hyvät käy, sellaiset joilta voi oppia jotain uutta!” (Rosanna)

Missä eri teattereissa olette näytelleet? ”Q-Teatterissa, Ryhmäteatterissa, Kansallisteatterissa, Helsingin Kaupunginteatterissa, Turun Kaupunginteatterissa, Koko Teatterissa ja nyt Teatteri Jurkassa. Oon haaveillut pääseväni tänne Jurkkaan kauan! Niin ja se UIT.” (Kreeta)

Luulosairas / Kansallisteatteri (c) Tuomo Manninen 

”Mullahan on melkein noi samat paitsi ei Q-Teatteria, Turkua eikä UIT:ia, ja lisäksi Oulun Kaupunginteatteri ja Kotkan Kaupunginteatteri. Linnateatterissa oon ollut improkeikalla Riskiryhmän kanssa. Joensuun Kaupunginteatteri, ja Lähiöteatteri lapsena.” (Rosanna)

Mainitse muutama roolityö tai koko proggis, joka on ollut itsellesi tärkeä. ”Mulle on ollut tosi tärkeä juttu HKT:n ”Kaksi maailmaa”, vuosi valmistumiseni jälkeen. Iso ja tärkeä työ.” (Rosanna)

”Mulle tärkeä juttu on ollut Ryhmäteatterin ”Ronja Ryövärintytär”, tiedän että annoin kaiken mihin sillä hetkellä kykenin siinä roolissa. Meillä oli lisäksi ihana porukka, paljon kurssikavereitani. Toinen monella tavalla tärkeä juttu on ollut kesällä kuvattu tv-sarja Kaikki synnit.” (Kreeta)

Ylpeys ja ennakkoluulo / Kotkan KT (c) Tommi Mattila 

Kerro joku legendaarinen sählinki, joka on sattunut lavalla sinulle tai kanssanäyttelijällesi. ”Näyttämöllä oli vaatteita ja mulla oli päässäni pitkä peruukki, ja ohimennessäni hiukseni jotenkin pyörittyivät yhden takin napin ympärille! Näyttelin varmaan puolet kohtauksesta siten, että yritin saada samalla itseäni irti siitä takista. Vastanäyttelijäni katsoo mua ja kääntää kasvojaan pois yleisöstä, kun naurattaa niin paljon. Pääsin mä lopulta irti, mutta kauan se kesti!” (Rosanna)

”Kehtaako tätä edes kertoa… Oli yksi tanssikohtaus, ja tanssipartnerillani ja mulla oli molemmilla ihan hirveä krapula. Meillä oli viimeinen esitys ja edellinen ilta oli mennyt vähän pitkäksi. Yritin pidätellä oksennusta tanssikohtauksen aikana ja kun pääsi näyttämöltä pois, niin… Nooooh, UIT:n kanssa vierailtiin Alahärmän Powerparkissa ja Sari Siikanderin kanssa pudottiin tosi pahasti, ei meinattu päästä etenemään millään ja naurusta ei meinannut tulla loppua. Onhan noita putoamisia tapahtunut aiemminkin, mutta tämä oli pahin. Onneksi yleisöä nauratti myös.” (Kreeta)

Jos ihmiset menisivät syksyisin talviunille ja heräisivät keväällä, mitä ottaisit omaan talvipesääsi mukaan siltä varalta, että heräätkin kesken kaiken? ”Mä ottaisin kirjoja, niitä mulla ei oo nykyisin aikaa lukea! Kaakaota ja pullaa!” (Rosanna)

”Ruuaksi ottaisin ainakin pastaa, pestoa ja fetaa – mun lempimättöni! Kauhea kulhollinen! Ottaisin myös jotain hyvää musaa ja punaviiniä.” (Kreeta)

Jos voisi aikakoneella palata menneisyyteen johonkin tiettyyn hetkeen tai aikakauteen, minne matkaisitte? ”Mä haluaisin nähdä dinosauruksia, ja sitten haluaisin mennä 1800-luvun lopulle tarkkailemaan naisten asemaa, kärpäsenä kattoon jonkun perheen kotiin, kun olemme nyt juuri tutkineet paljon sitä aikakautta Noran takia.” (Kreeta)

”Mäkin haluaisin nähdä dinoja! Se taitaa olla aika monella. Metsästäjä-keräilijä -meininki kiinnostaisi myös.” (Rosanna)

Oma Nora-kuvani haastattelutilanteessa... (c) Teatterikärpänen 

Bernard Pivot´n kymmenen kysymystä : (Kreetan vastaus suluissa)

Mistä sanasta pidät eniten? - Sievä (Pumpuli)

Mistä sanasta pidät vähiten? - Kikkeli (Rasismi)

Mikä sytyttää sinut? - Energia (Katse)

Mikä sammuttaa intohimosi? - Yrittäminen (Liiallinen päällepuskeminen)

Mikä on suosikkikirosanasi? - Vittu (Vittu)

Mitä ääntä rakastat? - Tuulta (Lapsen juttelua)

Mitä ääntä inhoat? - Kirkumista (Hädän ääntä)

Mitä muuta kuin omaa ammattiasi haluaisit kokeilla? - Tutkimusmatkailija (Aivokirurgi)

Missä ammatissa et haluaisi olla? - Puhelinmyyjä (Sotilas)

Jos Taivas on olemassa, mitä toivot Jumalan sanovan sinulle kun saavut Taivaan porteille? - Kaikki on ihan hyvin (Tee mitä haluat, bileet pystyyn!)

Noran harjoituksissa kurkkimassa Teatteri Jurkassa

Olen lukuisia kertoja maininnut, että piskuinen Teatteri Jurkka on yksi suosikkiteattereistani, ellei peräti se kaikkein rakkain. Jaa miksikö? No, Teatteri Jurkan tunnelma on ainutlaatuinen ja missään muualla ei pääse niin lähelle, ihan kirjaimellisestikin. Tulevana syksynä teatterin ohjelmisto on jälleen varsin kiinnostava (voit kurkistaa tarkemmin tulevaan tämän linkin kautta) ja minulla oli suuri ilo ja kunnia päästä hetkeksi seuraamaan lauantaina 8.9. ensi-iltansa saavan Noran harjoituksia ja vähän jututtamaankin lavalla nähtävää kaksikkoa, Rosanna Kemppiä ja Kreeta Salmista (molempia olen nähnyt useampaan otteeseen muiden teattereiden lavoilla). Olin siis hetken Teatterikärpäsenä katossa, vaikka ihan katsomossa istuinkin tarkkailemassa.

(c) Marko Mäkinen 

 Olin paikalla hiukan etuajassa (parempi ajoissa kuin myöhässä) ja pöllähdin porttikongista suoraan Jurkan toimistoon, jossa Katri Kekäläinen ja Lilli Earl minut iloisina toivottivat tervetulleeksi. Harjoituksissa vaikutti äänistä päätellen olevan vielä ns. tilanne päällä (minun oli tarkoitus hipsiä katsomoon tauon aikana) ja taukoa odotellessa Katri järkkäsi minulle pienen privaattikierroksen teatterin takatiloissa. Hämmentävää kyllä, siellähän lääniä oli enemmänkin ja takatilat moninkertaiset varsinaiseen teatterilämpiöön ja saliin verrattuna! Sivuovesta tuttuun, mutta hämärään lämpiöön astellessamme en aluksi osannut edes hahmottaa missä olemme, kun tulimme tavallaan "toiselta puolelta" sisään.

 Harjoitustilanne tuntui jatkuvan edelleen ja Katri laittoi minut hetkeksi "päivähoitoon" Saku Kaukiaisen valtakuntaan, eli pääsin toviksi ihmettelemään tarkkaamon puolelle namiskoita ja muita. Saku kyllä ilmoittaisi, milloin olisi sopiva hetki astella saliin. No, kävikin sitten niin, että Kreeta Salminen ohimennessään bongasi minut ja vinkkasi mukaansa. Niin astelin teatterisaliin keskelle tilannetta, jossa Rosanna Kempin toimesta oli meneillään jotain, mistä minulla ei ollut harmainta aavistustakaan. Salissa olivat lisäkseni näytelmän ohjaaja Alma Lehmuskallio, käsikirjoittaja Marie Kajava, skenografi Veera-Maija Murtola sekä ääni-ja valosuunnittelija Viljami Lehtonen. Läsnä salissa selkeästi oli myös niin Henrik Ibsenin kuin Emmi Jurkankin henki.

 Sen verran pääsin kärryille, että meneillään oli näytelmän ensimmäisen puoliskon läpimeno ja sen loppukohtaus. Kadulle johtavaa ovea käytettiin taas hienosti hyväksi! Sitten olikin tauon paikka.

 Minähän en varsinaisissa esityksissä tee koskaan muistiinpanoja, mutta nyt olin varustautunut oikein sinikantisella viholla ja teinkin ahkerasti muistiinpanoja. Vaan arvatkaapa mitä? Kiireessä kun kirjoittaa, ei käsialasta saa oikein selkoa ja raapustukseni olivat aikamoista hepreaa, irrallisia ajatuksia sieltä sun täältä, hetkiä, tunnelmapaloja, yksittäisiä sanoja. Suorilla lainauksilla muistiinpanoistani muodostuisi aikamoinen sillisalaatti, jossa ei olisi mitään tolkkua, eikä niitä ymmärtäisi kukaan muu kuin minä itse. Ehkä työryhmä osaisi yhdistää palaset juuri tähän esitykseen, ehkä ei... Karhujen ja Kriitikoiden maininta tässä yhteydessä ei valaise asiaa yhtään.

 On myös tunnustettava sivistymättömyyteni - minulla ei ole aavistustakaan siitä, mistä Ibsenin Nukkekoti kertoo. Todella puhtaalta pöydältä ja nollatilanteesta lähdettiin. Jurkan nettisivuilta olen toki käynyt kurkkimassa, että "Nukkekoti-näytelmästä irtautuva Nora on esitys kulisseista, rooleista ja rajoista, joiden sisään nainen ei mahdu."

 Tauon aikana pohdiskeltiin sitä, miten Nora pitäisi lausua. Miten Ibsen sen lausuisi? Miltä näyttää silloin kun olet oma itsesi ja entä silloin kun et ole? Yllättäen tauon jälkeen ei jatketakaan varsinaisia harjoituksia, vaan käydään läpi äskeistä ensimmäisen osan läpimenoa. Muistiinpanoissani (niissä kohdin mistä saan selvää) toistuu sanapari "keskusteleva ilmapiiri". Kysytään, vastataan, heitellään ideoita, pohdiskellaan tiettyjen asioiden toimivuutta ääneen, pallotellaan ajatuksilla. Katsotaan avoimesti ja rehdisti silmiin. Yksittäisiä sanoja poistetaan, lauseita muokataan ja sitä kautta ajatus selkiytyy. Marie Kajavan sormet liitävät näppäimistöllä, muokkaus tapahtuu lennossa. Ohjaaja on jäänyt kaipaamaan muutamia repliikkejä, joita ei tekstistä enää löydy. Rosanna ja Kreeta taas eivät enää poistettujen kohtausten perään haikaile. Kaikki ei vaan toimi, ja sillä selvä.

 Keskusteltiin myös näytelmän äänimaailmasta ja mm. siitä, että tietty ääni ei edusta pelkästään tiettyä henkilöä, vaan yleistä ilmapiiriä ja koko yhteiskuntaa sekä siitä, että äänimaailma tulee ilmaisemaan myös roolihenkilön mielenmaisemaa ja pään sisäistä ääntä. Suunnitellaan myös tulevien harjoitusten aikatauluja ja sitä, että ratkaisemattomia kohtauksia on vielä paljon. Loppurutistus olisi luvassa, sillä näytelmän ensi-iltaan ei tässä vaiheessa ollut kuin reilut pari viikkoa. (Tämä ei tuntunut mitenkään vieraalta ajatukselta, hiontaa ja viilausta tekstiin ja kohtauksiin kun on "kuulemani mukaan" tapahtunut muissakin proggiksissa vielä juuri ennen h-hetkeä ja sen jälkeenkin.)

 Reilu tunti on vierähtänyt yllättävän nopeasti. Lopuksi Rosanna ja Kreeta lukevat yhden vastamuokatun kohtauksen uusiksi läpi, kaikki levittäytyvät läppäreineen ja plareineen lattialle, myös Alma ja Marie. Hyvältä kuulostaa. Ohjaaja myös huikkaa, että "Talle sai kyllä nyt tosi hyvän kuvan harjoituksista, eli me ei tehdä täällä yhtään mitään!" Ehei, noin en suinkaan ajattele.

 Tätähän sen teatterintekeminen on : ajatustyötä, hiomista ja viilaamista ja vielä kerran hiomista, keskustelua, puolivalmista, keskeneräisyyttä, muokkaamista, otsaryppyjä, huokailuja, "miten mä ehdin"-kommentteja, lyhyitä yöunia. Valmista ei synny sormia napsauttamalla. Me katsojat pääsemme sitten nauttimaan valmiin työn hedelmistä, mutta usein unohtuu kaikki se, mitä ensi-iltaa edeltävinä viikkoina on tapahtunut. Kiehtovaa ja mielenkiintoista, ja taas osaan arvostaa teatterintekijöitä hitusen enemmän.

 Harjoitusten jälkeen hipsimme Rosannan ja Kreetan kanssa takahuoneeseen pientä juttuhetkeä varten. Myöhemmin on luettavissa laajempikin haastattelu, mutta tässä muutamia asioita juuri Noraan liittyen.

 Minähän en tiedä Nukkekodista enkä Norasta yhtään mitään. Mistä tämä näytelmä oikein kertoo? "Mulle tämä näytelmä kertoo raameista ja rooleista, joita on rakennettu suhteessa naiseuteen tai äitiyteen. Toivottavasti tämä laajenee käsittelemään muitakin aiheita. Miten kuuluisi olla, vaikkei se välttämättä olisi kaikille hyväksi tai ihanteellinen tilanne..."Rosanna aloittaa.

Ja Kreeta jatkaa  "... mitä yhteiskunta tai muut ihmiset sanovat, jos toimiikin toisin. Norahan lähtee ja jättää perheensä, ja ideamme lähti siitä tilanteesta. Nykypäivänäkään ei ole naiselle sallittua tehdä niin."

 Miten juuri tämä työryhmä muodostui? "Me ollaan Rosan kanssa kurssikavereita. Oikeastaan idea lähti viime kesänä uimastadionilta, olimme vesijuoksemassa ja mietimme vaiheitamme. Pyysimme Almaa ohjaajaksi, ja hän kokosi muun työryhmän. Tässä ollaan", Kreeta kertoo.

 Miten päädyitte Teatteri Jurkkaan? "Täällä oli käynnissä teoshaku, joka sattui meille juuri sopivaan saumaan. Pääsimme tänne, joten ei ollut tarvetta miettiä muita vaihtoehtoja enää. Tarkoitus olisi, että tästä tulisi kiertävä esitys ja veisimme mielellämme tätä muihinkin kaupunkeihin", vastailee Kreeta tai Rosanna. Olin varma, että nauhalta osaan erottaa kumpi on äänessä, mutta näin jälkikäteen se onkin yllättävän haasteellista!

 Miten teksti on syntynyt? "Teimme aluksi useampia, lyhyitä ja pitkiä improja eri kohtausideoiden ja tehtävänantojen pohjalta. Marie kirjoitti ja muokkasi niitä edelleen, minkä jälkeen taas pallottelimme yhdessä treeneissä. Lisäksi mukana on joitakin otteita itse Nukkekoti-näytelmästä ja täysin Marien omaa kirjoittamaa materiaalia. Eli kaikenlaista on!" kertoo Rosanna.

 "Alkuvuodesta meillä oli Alman kanssa yksi tapaaminen. Aloitimme treenit huhtikuun loppupuolella ja aluksi vain luimme pari viikkoa Nukkekotia, jonka jälkeen mietimme jatkoa ja miten toimisimme. Kesän aikana Marie oli kirjoittanut harjoitteiden perusteella tekstistä yhden version, jonka saimme käsiimme pari viikkoa sitten kun syksyn treenit alkoivat", komppaa Kreeta.

 Mitäs muuta haluaisitte kertoa Noraan liittyen? "No, on tullut jo varmaan selväksi, että tämä on ollut jatkuvassa prosessissa ja tulee olemaan ensi-iltapäivään asti. Täysin valmista käsikirjoitusta ei ole ollut, vaan kaikki on tavallaan syntynyt harjoitusten ja tekemisen myötä", tuumaa Rosanna.

 "Lisään vielä, että miksi juuri minä ja Rosanna haluamme tehdä tätä yhdessä... Meidäthän aina sekoitetaan toisiimme, kadulla joku luulee mua Rosaksi ja toisinpäin. Me ollaan paikattu toisiamme esityksissä aika usein, esimerkkinä Ryhmiksen Ronja Ryövärintytär ja Kansallisteatterin Luulosairas..." aloittaa Kreeta.

 ja Rosanna jatkaa "Niin ja Kansallisteatterissa Kreeta on istunut maskituolissa ja meikkaaja on alkanut puhua ihan outoja juttuja. Kreeta on tajunnut pian, että meikkaaja luulee häntä minuksi..."

 "Tästä tuli sitten mieleen se seikka, että kuinka samanlaisia me oikeastaan voitaisiinkaan olla, jos homman veisi ihan äärimmilleen. Siitä ideasta ollaan kyllä jo luovuttu. Noin intiimissä tilassa on toisaalta kyllä hauska tutkia tätä samankaltaisuutta. Tämä oli tosin vain yksi lähtökohdista eikä mitenkään se pääasia", Rosanna ja Kreeta puhuvat ristiin, enkä taas tiedä kumpi sanoo mitäkin.

Kumpi on kumpi? 

 Nythän Nukkekoti on aiheena myös HKT:n syksyn näytelmässä...? "Niin onkin! Aikamoinen sattuma. Nukkekoti on käsittääkseni tehty Suomessa viimeksi vuonna 2002, Kansallisteatterissa. Samoja teemoja on heilläkin varmasti, mutta kyseessä on valmis näytelmä. Mielenkiintoista!" toteaa Kreeta.

 Lopuksi Kreeta haluaa vielä lisätä seuraavaa : "Meille on ollut hirveän tärkeää se, että vaikka tämä käsitteleekin äitiyttä, tämä ei ole mikään ns. "äiti-näytelmä". Eihän me voida niitä teemoja itsestämme poistaa, mutta tähän näytelmään voivat muutkin kuin äidit samaistua. Vapaudenkaipuu on yksi teemoista, ehkä se kantavin."

Nora ensi-illassa 8.9. Teatteri Jurkassa. Lisätietoa ja esityspäiviä tästä.

Kuvat (c) Teatterikärpänen

Ylpeys ja ennakkoluulo / Kotkan Kaupunginteatteri

Ylpeys ja ennakkoluulo / Kotkan Kaupunginteatterin Suuri näyttämö

Suomen kantaesitys 16.4. 2016, kesto noin 2h 45min (väliaikoineen)

Sovitus Simon Reade
Suomennos Aino Piirola
Ohjaus Tommi Kainulainen
Koreografi Neil Owens
Lavastus Lucie Kuropatová
Puvustus Lucie Kuropatová ja Anne Hannula
Valosuunnittelu ja projisoinnit Essi Santala
Äänisuunnittelu Kaj Günther ja Tommi Leinonen

Rooleissa : Lise Holmberg, Antti Leskinen, Rosanna Kemppi, Mirka Mylläri, Johanna Kuuva, Ida Riikonen, Maija Lintunen, Anne Niilola, Miia Maaranen, Meiju Järvimäki, Toni Harjajärvi, Teemu Koskinen, Jarkko Sarjanen, Ella Mustajärvi, Mikkomarkus Ahtiainen, Osku Haavisto, Olle Tepponen ja Jaakko Piirainen

 Kirjoitan tätä samaan aikaan, kun puoli Suomea katsoo MM-lätkää ja toinen puoli vahtaa, onko norppa kivellä. Mitä tekemistä näillä tiedoilla on Ylpeyden ja ennakkoluulon kanssa? Ei niin mitään. Siis asiaan. En ole Jane Austenin tuotantoon perehtynyt ainakaan kirjallisessa muodossa, mutta toki olen nähnyt elokuvaversiot niin tästä kuin Järki ja tunteet-spektaakkelista myös. Jälkimmäisestä näin teatteriversionkin Helsingin Kaupunginteatterissa muutama vuosi sitten, tykästyin siihen kovasti ja kävin ihan peräti kolme kertaa katsomassakin, koska eversti Brandon... Kotkan Kaupunginteatteri sai nyt kunnian toimia Ylpeys ja ennakkoluulo-näytelmän Suomen kantaesityksen näyttämönä.

 Kumpaakin teosta yhdistää ainakin se, että molemmissa on liuta nuoria neitoja, joiden olisi tärkeää löytää itselleen pätevä ja rikas aviomies. Muuten on ihan pelkkä nolla, ja arvoasteikossa pahnanpohjimmaisena. No, kummassakin teoksessa on sitten myös ainakin muutama tavalla tai toisella hupsu mies ja lisäksi pukuja, tiukkoja käyttäytymissääntöjä, hössöttävä äiti, ryhdikkäitä selkiä, pokkurointia ja mainitsinko jo puvut? Lisäksi paljonpuhuvia katseita, kohteliaisuuksien sekaan piilotettua "lue rivien välistä"-tylytystä, kirjeitä... Tässä Bennetin perheen neitokaisilla on kova hoppu tehdä vaikkapa tanssiaisissa vaikutus johonkuhun komeaan upseeriin, paitsi että yhtä taitaa kiinnostaa kirjallisuus enemmän ja sitten on neiti Elizabeth Bennet (Rosanna Kemppi), joka menisi avioon vain rakkaudesta. On siinä isä ja äiti Bennetillä huolehdittavaa ja murehdittavaa kerrakseen.

 Naapurustossa majailee tyylikäs nuoriherra Bingley kiharine otsasuortuvineen (Teemu Koskinen), ja hänpä iskee silmänsä neiti Janeen (Mirka Mylläri). Bingleyllä on vieraanaan mysteerimies, komea mutta jääkylmä mr Darcy (Colin Firth eipäs kun Toni Harjajärvi) ja selvähän on se, että Ellu ja herra Darcy törmäilevät toisiinsa kohtalokkain seurauksin. Jos katseet voisivat tappaa, syntyisi ensikohtaamisesta heti ruumiita, sen verran tylyä on kohtelu puolin ja toisin.

Iloluontoista tanssia Darcyn ja Elizabethin malliin (c) Tommi Mattila 

 Alkukuvasta pidin kovasti - väki saapuu lavalle vaivihkaa ja näyttäytyy ensin silhuetteina taustaa vasten. Sama toistuu myös näytelmän julistekuvassa sekä käsiohjelman kannessa, molemmissa lisäksi vielä tummia shakkinappuloita. Melkoisella pelikentällähän tässä ollaan, ja tarkkaanharkittuja siirtoja tehdään. Joillakin pelitaktiikka pettää, joillakin ei. Voittoon tarvitaan muutakin kuin vastustajan huonoja siirtoja.

(c) Matti Vahtera 

 Pidin älyttömän paljon myös siitä, miten taulunkehyksiä käytettiin eri tilanteissa. Neidot seisoivat kehyksissä herra Collinsin (Mikkomarkus Ahtiainen) tarkan katseen alaisena ja tarvittaessa pyrkivät katseelta piiloonkin (ihan syystä, minäkin olisin mennyt). Kirjeitä ääneen luettaessa kirjeen lähettäjä saikin raamit kaulaansa ja sieltäkäsin kertoi tervehdyksensä kaikelle kansalle. Raamihomma lähti sitten jossain vaiheessa käsistä ja menetti tehonsa silmissäni, kun niitä alkoi olla vähän joka paikassa. Toki veikeäilmeisen herra Wickhamin (Osku Haavisto) muotokuva sekä upea kokovartalomaalaus istuvasta herra Darcysta vetosi minuun, varsinkin kun viimeksimainittu komeasti astui vielä taulusta ulos. Loistava tehokeino!

 Olihan tässä melkoista vehkeilyä ja verkonkudontaa, mutta kuka loppupeleissä sitten kenenkin ansaan lankesi ja millä konsteilla? Mieleeni jäi etenkin kohtaus, jossa Bingley tulee tapaamaan Janea pitkästä aikaa, ja ryhdikäs olemus menee aivan spagetiksi, kun mies kohtaa rakkaansa katseen. Darcyn ja Elizabethin yhteisissä kohtauksissa oli sopivasti kipinää ja tulisia katseita ja bonuksena kaunista dialogia. Isä Bennet (Antti Leskinen) tarjosi osuvimmat sutkaukset, Lady Catherine de Bourgh (Anne Niilola) jäätävimmän sisääntulon ja olemuksen, Jarkko Sarjasella oli komein peruukki ja herra Collinsin koko hupaisa olemus oli täyttä timanttia, vaikka aluksi se minua ärsyttikin suunnattomasti. Kummasti oudosti hyppelehtivään ja huudahtelevaan miekkoseen sitten tykästyi, mutta naimisiin en olisi hänen kanssaan kyllä mennyt mistään hinnasta. Siinä mielessä kävi vähän sääliksi neiti Charlotte Lucasia (Ella Mustajärvi), joka moiseen ryhtyi. Miehestä ei välitä piirun vertaa, mutta koti on kaunis sentään ja se riittäköön. Hah, sanon minä!

(c) Tommi Mattila 

 Aion myös ottaa sanontarepertuaariini liian vähänkäytetyn ilmaisun siitä, jos aikoo poistua jonnekin. "Minä vetäydyn tästä ruokailuhuoneen puolelle" saa kohta uuden tulemisensa, sanokaa mun sanoneen.

 Liki kolmetuntinen puhedraama on aina haaste minullekin (ja etenkin miehelleni, joka ihme kyllä sinnitteli hereillä koko näytöksen läpi!), mutta kummasti sitä aika vierähti Austenin parissa. Niinhän se on, että tarina ja hahmot veivät mukanaan. Tanssiosuuksia oli myös hauska seurata.

 Itse kävin tämän katsomassa perjantaina ja lauantaina olin menossa katsomaan Pertsaa ja Kilua, kun samaan aikaan bloggaajakollegani Simo oli menossa Ylpeyden ja ennakkoluulon pariin. Bloggaajakollegoiden kanssa harvoin törmäilee muualla kuin Helsingissä tai Tampereella, mutta tällä kertaa siis Kotkassa. Tästä voitte lukea Simon mietteitä esityksen tiimoilta.

 Omalta osaltani ylpeys ja ennakkoluulot karisivat viimeistään esityksen jälkeen, kun suuntasimme Kotkan yöhön paikallisoppaan ohjastamana. Se onkin sitten taas ihan toinen juttu se...

 (näin esityksen vapaalipulla, kiitos lipunmyyjälle sählingin selvittämisestä!)

Ronja Ryövärintytär / Suomenlinna

Ronja Ryövärintytär / Ryhmäteatteri,Suomenlinna,Hyvän Omantunnon linnake

Ensi-ilta 16.6. 2011 ,kesto noin 3 tuntia väliaikoineen

Ohjaus Akse Pettersson

Rooleissa : Rosanna Kemppi/Kreeta Salminen,Ylermi Rajamaa,Iina Kuustonen,Kai Vaine,Arttu Kapulainen,Sauli Suonpää,Annika Poijärvi,Heidi Kirves,Tommi Rantamäki ja Leo Honkonen

Taustaa : Astrid Lindgrenin satuklassikko (joka itsellä tyystin lukematta).Ronja (Rosanna Kemppi) syntyy ukonilmalla salaman iskiessä maahan ja isänsä,rosvoruhtinas Matiaksen (Sauli Suonpää) linna halkeaa keskeltä muodostaen valtavan Helvetinkuilun.Kuilun toiseen päähän majoittuu kilpailevan rosvojoukon,Borkan (Arttu Kapulainen) porukkaa.Ronja kasvaa ja oppii perheensä tavoille ja samalla varomaan metsän vaaroja.Eräänä päivänä Ronja tapaa metsässä Borkan pojan,Birkin (Ylermi Rajamaa),pelastaa tämän kuilusta ja nuorista tulee erottamaton parivaljakko.Vapaudenkaipuu ja rosvojoukkojen keskinäinen vihanpito vie heidät metsään asumaan yhdessä,vaikka koti-ikäväkin välillä vaanii.Lopussa selviää,voittaako viha vai rakkaus,kun kilpailevat rosvojoukkiot joutuvat ehkäpä yhdistämään voimansa...

Plussaa : ensinnäkin pidän esityspaikasta todella paljon,vaikkakin sinne on hiukan hankala huonojalkaisemman päästä.Lavastus oli hyvin pelkistetty ja jätti paljon katsojan mielikuvituksen varaan,mikä olikin hieno juttu sillä osa tehosteista oli toteutettu niin hienosti että tuijotin varsin lumoutuneena kaikkea näkemääni.Etenkin savulla ja kuplilla aikaansaadut lumisateet ja vesisade oli hieno oivallus,samoin tikkataulun tikkoihin tehdyt kukkaset.Kaiken huippu oli kuitenkin metsä ja etenkin joki ja koski!Itsekin toivoisin joskus samanmoiseen paikkaan pääseväni.Rosvojoukot olivat ihanan rähjääntyneitä,pidin etenkin rosvopäällikkö Matiaksen itkupotkuraivareista.Metsän hahmot kakkiaisineen ja männinkäisineen olivat hurmaavia,etenkin ne jotka savon murteella puhuivat... Pikku oravaa seurasin lumoutuneena ja aaltopahvi-villihevoset :) Ronja ja Birk olivat varsin reipas ja raikas pari,pidin molempien touhuista kovasti!Myös näytelmän äänimaailma oli hieno ja mieleen jäi etenkin Ronjan keväthuuto.

Miinusta : kesto oli aika pitkä.Esityspäivänä oli mieletön helle ja eka puoliaika tuntui tajuttoman pitkältä,loppu menikin sitten joutuisammin.

Muuta : iso plussa kylmistä limsatölkeistä ja maistuvista makkaroista väliajalla :) Täytynee myös korjata aukko sivistyksessä ja lukea Ronjan ja Birkin tarina kirjanakin.

Teatterikärpäseltä Ronjalle neljä tähteä ****

Esitykset jatkuvat elokuun loppuun.