Ensi-ilta 8.9. 2018, kesto noin 2h 10min (väliaikoineen)
Suunnittelu työryhmä
Ohjaus Alma Lehmuskallio
Teksti Marie Kajava, Henrik Ibsen ja työryhmä
Dramaturgia Marie Kajava ja Alma Lehmuskallio
Äänisuunnittelu ja musiikki Viljami Lehtonen
Skenografia Veera-Maija Murtola
Valot Viljami Lehtonen, Veera-Maija Murtola ja Saku Kaukiainen
Elokuun puolivälissä käväisin Noran harjoituksia seuraamassa (tai kuvittelin meneväni harjoituksia seuraamaan, mutta päädyinkin tarkkailemaan sivullisena työryhmän varsin avointa ja ilmeisen hedelmällistä keskustelua juuri päättyneiden harjoitusten annista, keskeneräisyydestä ja mahdollisista muutoskohdista). Sain raapusteltua muistivihkooni muutamia hajanaisia ajatuksia ja yksittäisiä sanoja, joita en osannut yhdistää oikein mihinkään eikä niistä tainnut olla loppupeleissä suurtakaan hyötyä. Näin ainakin ajattelin, ja viskasin muistilappuni roskikseen kotona. Lopputulos olisi minulle edelleen suuri mysteeri. Mietin, että palautuisivatko irtosanat mieleeni myöhemmin, esityksen nähtyäni? Kokisinko oivalluksia? Tulisiko sellainen ahaaelämysfiilis, että "No TÄTÄ se tarkoitti!" Mikä parasta, sanat palautuivat ja saivat vielä matkalla ympärilleen lihaa ja ääntä - ihmisen pelkkien sanojen takana.
Aluksi on hiljaista. Kuuluu vain kenkien narinaa, kun Norat saapuvat näyttämölle. Jurkassa nimihenkilöitä on kaksi - kaksi hillittyä, tismalleen samoin pukeutunutta naista hiukset ojennuksessa nutturalla. Marenkia syödään sievästi murustellen. Aviomies Torvaldin ääni jyrisee jostain kaukaa - "olet ennenkaikkea vaimo ja äiti". Nora haluaa olla ihminen. Ja pian etsitäänkin maton alta kaikenlaista aina haaveista seksuaalisuuteen ja murustetaan marengit voimalla pitkin lattioita. Ibsenin maailmasta siirrytään sujuvasti Hollywood-elokuvan uusintafilmatisointiin (Rosanna Kemppi hyppää Leonardo DiCaprion saappaisiin), alkukantaiseen painiin ja hillittömään tilitykseen verenperinnöstä. "Minussa virtaa legendojen veri!" tilittää Kreeta Salminen lapsuudenystävälleen, joka ei tunnu tajuavan millään. Lienee selvää, että tässä vaiheessa eivät nutturat ole enää niin ojennuksessa ja hiki virtaa. Kunnon heittäytymistä, ja näen molemmat näyttelijät täysin uudenlaisessa valossa. Arkaluonteisten puheiden henkilökohtaisuus saa sydämen sykkyrälle ja pystyn samaistumaan moneen kipukohtaan, vaikken äiti olekaan.
Ibsenin Nukkekodissa Nora jättää perheensä. Tässäkin lähdetään, ja samaan aikaan kuuluu sattumalta ulkoa ohiajavan auton ääni. Taksiinko menivät? Oven sulkeutumiseen ei kaikki kuitenkaan pääty, vaan jatkoa seuraa. Rytmikäs, askel askeleelta kierroksia saava tanssi tempaa mukaansa täysin ja siinä jotenkin konkretisoituu koko homma. Uskallus, rohkeus, vapaus, onnellisuus.
Ehdin varsinaista esitystä katsomaan reilu kuukausi ensi-illan jälkeen (kuukaudessa esitys ehtii jo marinoitumaan hyvin) ja kuulkaa, nautin joka hetkestä! Olin mielettömän ilahtunut ja vaikuttunut siitä, miten timanttinen parituntinen Jurkassa taas nähdään ja niin kliseiseltä kuin se tuntuukin, minulla oli jotenkin rohkeampi ja voimaantunut olo esityksestä poistuessani. Jännä kyllä, mutta päässäni alkoi soida Kaija Koo, tunsin käveleväni reippaammin ja pystypäisemmin. "... sä alat vihdoin viimein käsittää ettet sä tarvi lupaa keneltäkään - joten anna mennä!" Ihan jokaisella meistä on takuulla pää täynnä kaikenlaisia rajoitteita ja odotuksia, joko toisten tai itsensä rakentelemia ja ehkä siellä on muutama palikka väärässä asennossa ja koko viritelmä on lähtenyt kallistumaan väärään suuntaan. Ei muuta kuin yhdellä huitaisulla kasaan ja sitten rakentamaan uudestaan? Niinkin voi ja saa tehdä. Palapelinkin voi purkaa ja koota aina uudelleen ja uudelleen. Mutta ehkä paras oivallukseni Noran tiimoilta : elämä itse on kuin värityskirja. Voit itse valita mitä värejä käytät, mutta voit myös valita mitä kohtia värität. Kenenkään ei tarvitse pysyä valmiiksipainettujen viivojen sisällä - anna mennä vaan rohkeasti. Sinä päätät!
Kotimatkalla mietin, että minulla taitaa olla meneillään kaikkienaikojen teatterivuosi. Niin monta loistavaa esitystä olen tänä vuonna nähnyt. Olen karsinut roimalla kädellä ja panostanut määrän sijaan laatuun. Kiitos Noran koko työryhmälle, tämä oli upea kokemus ja parhaiden joukossa!
Esityskuvat (c) Marko Mäkinen
(Näin esityksen kutsuvieraana, kiitos Teatteri Jurkka!)
ihania! :)
VastaaPoista