Haastattelussa Kasper Korpela ja Lauri Qvick

 Lokakuun alkupuolella 2025 kävin katsomassa Kansallisteatterissa näytelmän Täällä Pohjantähden alla. Näyttelijäjoukon nuorempaa kaartia edustavat Lauri Qvick ja Kasper Korpela, jotka tapasin esityksen jälkeen Kahvila Willensaunassa. Molemmille näytelmä on samalla myös taiteellinen opinnäytetyö. ”Pielaveeltä Kuopion vierestä keskeltä mettää” kotoisin oleva Lauri on syntynyt 1999, Salosta kotoisin oleva Kasper 2001.

Lauri (c) Aapo Salonen

Mitä harrastatte? Ehtiikö sitä mitään harrastamaankaan, kun Pohjantähden näytökset on liki nelituntisia,ja koulut ja muut vielä päälle?

Lauri : Mä tykkään hirveesti pelata Pleikkarilla ja vastineeksi liikkua luonnossa. Myös kalastus on ollut intohimona pitkään.

Kasper : Mä käyn tanssitunneilla ja ryhmäliikuntatunneilla, ja tällä hetkellä mun lemppari on ilmajooga. Se on hauskaa! Lenkkeilystä ja ulkoilusta pidän myös. Mua kiinnostaa lisäksi DJ-hommat, mutta se on ollut nyt vähän tauolla.

Kasper (c) Val Nevalainen

Ja sitten asiaan. Milloin ja missä teatterikärpänen puraisi?

Lauri : Mua puraisi ekan kerran vuonna 2008, olin silloin 9-vuotias ja mulla ei ollut kesällä mitään tekemistä. Isovanhempani toimivat talkoolaisina pielavetisessä harrastajateatterissa ja mä kysyin, että voisinko tulla mukaan vahtimaan liikennettä ja katsomaan esitystä. Siitä se lähti! Teatterinjohtaja tuli kysymään, että kiinnostaisiko mua näyttelijänhommat, ja seuraavana kesänä tehtiin sitten Pikku Pietarin piha Pielavesi-Teatteriin. Olin silloin 10-vuotias.

Kasper : Mulla ei oo mitään tarkkaa vuosilukua, mutta esiintyminen on aina ollut lähellä sydäntäni. Oon esiintynyt mökkiseuran juhlissa Paula Koivuniemenä, Marja Tyrninä ja Johanna Tukiaisena – tehnyt siis dragia lapsena jo! Salolaisessa Teatteri PROvinssissa näin The Sound of Musicin vuonna 2011, ja innostuin koska mukana oli paljon nuoria. Olin ujo lapsi, ja äitini ja kummitätini kannustivat mua menemään mukaan teatteriryhmään. Mäkin olin siis 10-vuotias!

Missä vaiheessa heräsi sitten ajatus, että tätä voisi tehdä kenties työkseenkin ja hakeutua opiskelemaan?

Lauri : Mä olin tehnyt harrastajana useamman vuoden kesäteatteria ja tykännyt kovasti. Olisko sitten ollut 2016-2017 kun tajusin, että on olemassa koulu, josta voi valmistua näyttelijäksi. Aloin haaveilla, että olisko ylipäätään mahdollista näin pieneltä paikkakunnalta lähteä Helsinkiin opiskelemaan, ja aloin etsiä lisää tietoa aiheesta. Mä pääsin TeaKiin vuonna 2021, kolmannella hakukerralla. Olin käynyt intin ja päätin, että jos tää kolmas kerta ei natsaa, mä lähden opiskelemaan sotilastieteitä Kadettikouluun. Olisin varmaan upseerismies nyt!

Kasper : On se ollut lapsesta asti tietynlainen unelma, ja muistan googlettaneeni mummin kanssa netistä lisätietoa. Olin jo harrastanut teatteria usemman vuoden, ja lopullinen päätös kirkastui vuonna 2019, kun Vuohensaaren Kesäteatteriin Saloon tehtiin musikaali Myrskyluodon Maija, jossa olin mukana. Sain hyvää palautetta ja siitä mut bongattiin tänne Helsinkiin StepUpin musiikkiteatterikoulutusohjelmaan, ja sitten päätin hakea TeaKiin ja Nätylle. Mä pääsin Nätylle ensiyrittämällä vuonna 2021. Vuotta aiemmin kahdeksantoistavuotiaana hain TeaKiin, en päässyt sisään mutta sain kannustavaa palautetta ja sen pohjalta menin vuodeksi Laajasalon opistoon.

Lauri : Mä hain Nätylle silloin 2021 myös, ne pääsykokeethan on aina ensin. Tipuin ekassa vaiheessa. Se oli sitä koronanjälkeistä aikaa ja muistan pääsykokeista sen, että oltiin maskit naamalla ja kumihanskat kädessä siinä raadin edessä. Oli se hurjaa touhua!

Kasper : Joo, se oli erikoista! Pääsykokeiden viimeisessä vaiheessa nähtiin vasta ihmisten kasvot kunnolla! ”Ai sä näytät tuolta!”

Lauri keskellä (c) Noora Geagea 

Missä eri teattereissa olette näytelleet? Laurin olen nähnyt nyt neljässä eri paikassa, Kasperin kolmessa.

Lauri : Mä oon näytellyt Pielavesi-Teatterissa, Koljonvirta Teatterissa Iisalmessa, Rauhalahti Teatterissa Kuopiossa, Helsingin Kaupunginteatterissa ja nyt Kansallisteatterissa.

Kasper : Mä oon näytellyt Salon Teatterissa Vuohensaaressa, Teatteri PROvinssissa, Savoy-teatterissa, Aleksanterin teatterissa StepUpin kanssa, Turun Kesäteatterissa Vartiovuorella, Tampereen Työväen Teatterissa koulun kanssa ja Kansallisteatterissa.

Mainitkaa muutama itsellenne merkityksellinen roolityö tai proggis.

Lauri : Kyllä se ensimmäinen roolini eli Pikku Pietarin pihan päärooli on tärkeä. Toinen käänteentekevä rooli on Koljonvirta Teatterin Tuntemattoman sotilaan luutnantti Lammio vuodelta 2017, se oli mulle iso juttu. Ja kyllähän on mainittava tämä Pohjantähti ja siinä Kivivuoren Oskun rooli. On ihan mielettömän hienoa päästä tekemään tuollaista tässä vaiheessa uraa.

Kasper : Mulle käänteentekevä oli se Vuohensaaren Myrskyluodon Maija, ja sitten Savoy-teatterin West Side Story. Sitä treenattiin samana vuonna kuin pääsin Nätylle. Ja onhan tää Pohjantähti huikee juttu olla mukana! Nyt ollaan tehty parin kurssikaverini ja äänisuunnittelijan kanssa Knife Jerks – Puukkojunkkarit -nimistä ihan omaa proggista, toivottavasti päästään esittämään sitä eri teattereihin vierailunäytöksenä.

Kasper keskellä (c) Kari Sunnari 

Mainitkaa joku tärkeä oppi tai ohjenuora, jota kannatte mukananne.

Lauri : Vaikee kysymys… Jukka Puotila on sanonut jossain haastattelussa, että näyttelijän tai esiintyjän ei pidä koskaan kertoa yleisölle sitä, että olipa paska veto tai eipä oikein nyt lähtenyt. Se on jäänyt nyt kaikumaan päähäni ja oon paljon miettinyt sitä. Ei mun tehtäväni oo vesittää yleisön kokemusta. Hoidan työni, ja meni omasta mielestäni näytös miten meni, otan aina sydän auki kiitollisena vastaan kaikki ajatukset ja kommentit.

Kasper : Oon parhaillaan kirjoittamassa kirjallista opinnäytettäni ja suurin havaintoni on se, että mulla ei oo näyttämölle mentäessä mitään tarvetta tai syytä riisua itseäni pois ollakseni jotain muuta. Voin pitää itseni näkyvissä ja siihen päälle luoda asioita. Aiemmin se itseni näkymättömäksi tekeminen on rajoittanut tekemistäni, ja tämän oivaltaminen on ollut mulle todella merkityksellistä.

Lauri : Ja mun kirjallinen opinnäytteeni käsittelee leikkiä, kirjoitushommat on ihan kesken vielä.

Kertokaapa vahvuutenne näyttämöllä mutta tehdään niin, että Lauri kertoo Kasperista ja Kasper Laurista.

Molemmat kuorossa : Oooooo miten siistiä! Mahtavan ihana kysymys!

Herrat kääntyvät silmät tuikkien toisiaan kohti, hymy korvissa.

Kasper : Mä aloitan. Sulla on Lauri ihan huikee huumorillinen rytmi ja sä oot uskalias ehdottamaan asioita. Äsken mainitsit leikin. Mulle tulee semmoinen mukavan kutkuttava olo kun kulisseissa kuulen sun olevan näyttämöllä, sulla on aina leikki mukana.

Lauri : Voi kiitos näistä sanoista. Sä oot Kasper tosi auki, ja on mahtavaa nähdä sun herkkyys. Sun supervoima on se, että pystyt olemaan jotenkin niin auki tyyliin ”tässä mä nyt oon, kattokaa”. Mä katson ihaillen, että jätkä vetää rotsi ja haavat auki, selkä suorana.

Herkistelemme tämän kysymyksen äärellä hetken kaikki kolme.

Kasper, onko sinulla ollut jotain ”vaihtoehtoa B”?

Kasper : Mähän en oo käynyt lukiota. Olin ensin puoli vuotta ammattikoulussa opiskelemassa parturi-kampaajaksi. Äitini oli parturi-kampaaja ja lapsena olin varma, ettei musta tule näyttelijää, joten siitä urahaavetta sitten. Se ei kuitenkaan ollut yhtään mun juttuni, joten vaihdoin visualistipuolelle. Ajattelin, että musta tulee valokuvaaja-graafinen suunnittelija-stailaaja. Olisin ehkä jossain luovassa suunnittelutoimistossa tai valokuvaajana. Haaveilen siitä vähän edelleen, olis hienoa olla jossain kuvauksissa stailaamassa porukkaa. Taiteeseen ja luovuuteen se tämäkin vaihtoehto liittyy.

Käyttekö itse katsomassa teatteria vapaa-ajallanne ja millainen teatteri erityisesti kiinnostaisi? Entä mikä esitys on jäänyt mieleen viimevuosilta?

Lauri : Silloin kun on aikaa, mä pyrin käymään katsomassa muiden juttuja. Eilen oli vapaapäivä ja vietin iltani TeaKilla tanssiteatterin parissa. Kolmas vuosikurssi oli tehnyt älyttömän hienon jutun, ja on ihanaa päästä katsomoon välillä. Noin muuten on tullut käytyä katsomassa monenlaista, ei ole mitään tiettyä genreä. Nyt mulla on hankittuna Q-teatterin Opettaja, nyt -näytelmään liput ja jotenkin on ihanaa, että sitä päivää vaan oottaa että näkispä jo. Q-teatterin The Pimpsons muutaman vuoden takaa on erityisesti jäänyt mieleeni, sitä tulee mietittyä usein. Keväällä kävin katsomassa täällä Kansallisteatterin pienellä näyttämöllä Angels in American, se oli toooooodella kova. Käsittämätön teatterikokemus!

Kasper : Nyt on aika ollut vähän kortilla. Ne tuntuu tulevan vähän rykelmissä, esitykset. Joskus tulee lyhyen ajan sisällä käytyä katsomassa ihan älyttömän paljon juttuja, ja sitten iskee ähky. Eilen olin Nätyllä, vuosikurssilaiseni tekevät taiteellista opinnäytetyötään, Esa Kirkkopellon ohjaamana. Oli virkistävää nähdä heitä. Vuosi sitten tuli käytyä Liikkeellä marraskuussa -nykytanssifestivaaleilla, sinne tulee todella paljon esiintyjiä ympäri maailmaa. Espoon Teatterissa on ollut mielestäni superkiinnostavia vierailuita ulkomailta. Olisi kiintoisaa lähteä pienelle teatterimatkalle esimerkiksi Berliiniin. Mullakin toi The Pimpsons kolahti, olin aivan rikki sen jälkeen. Lauri Maijalan juttuja oon nähnyt paljon – Punaorvot, Humiseva harju… Sitten pitää ehdottomasti mainita Samuli Niittymäen esittämä Plup plup – Two Water Bottles, se oli järkyttävän hyvä.

Täällä Pohjantähden alla (c) Nico Bäckström

Onko teillä kenties omia ns. esikuvia? Alalta kuin alalta.

Lauri : Ihailen suuresti rakasta ystävääni Antti Heikkistä. Hän on taitava kirjailija, näyttelijä, laulaja. Upea ihminen. Paula Vesalaa ihailen myös. Miten monialaisesti ihmiset pystyykin tekemään taiteen kentällä töitä! Ja onhan mun mainittava myös Roineen Eila. Hän oli mulle ensin Pikku Kakkosesta tuttu Eila-täti, mutta sitten kun aloin tutkia enemmän, että mitäs kaikkea hän on tehnyt… Herranjumala mikä tyyppi!

Kasper : Hieno kolmikko! Tää on kyllä vaikee kysymys… Mulle tulee ekana mieleen kaikki upeet naispuoliset artistit, Lady Gagat ja Beyoncéet. Oon aina ihaillut heitä. Suomesta mainittava Katja Küttner, hieno näyttelijä. Paula Vesala myös. Ja Vesa-Matti Loiri, legenda. Oon tajunnut hänen suuruutensa vasta jälkikäteen.

Onkos teillä omia ”kumminäyttelijöitä”?

Lauri : Mulla on kaksi, Jussi Vatanen ja Antti Tuomas Heikkinen. Loistavia näyttelijöitä ja hyviä tyyppejä molemmat.

Kasper : Mun ”virallinen” kummini on Miiko Toiviainen. Epävirallisia kummeja ja tukihenkilöitä on muitakin.

Kuka olisi unelmien vastanäyttelijä/kanssanäyttelijä, jos saisi valita ihan kenet tahansa?

Lauri : Onhan se Loiri nostettava tähän. Sinikka Sokka ja Seela Sella! Sankareita kaikki.

Kasper : No todellakin vastaan Seela Sellan myös! Lisäksi Krista Kosonen, häntä oon ihaillut lapsesta asti. On mainittava myös upea Tiina Weckström. Hän on mukana meidän Pohjantähdessäkin, mutta olisi hienoa tehdä hänen kanssaan enemmän. Ja Ella Mettänen ehdottomasti, meidän lehtori!

Entä kenen kanssa haluaisitte laulaa dueton?

Lauri : Laulaja Ilta on upea ja uskomaton, ihan mieletön soundi äänessä.

Kasper : Martti Suosalo ja Jarkko Lahti esittivät Jacques Brelin kappaleita Suomussalmella muinoin. Martti Suosalon kanssa olis huikeeta vetää ihan mitä vaan, mutta mä ihailen myös Mirellaa. Olis ihanaa laulaa hänen kanssaan duetto.

Täällä Pohjantähden alla (c) Nico Bäckström

Mitä teidän mielestänne on ”teatterin taika”?

Lauri : Nyt tulee nopea ja keskeneräinen ajatus, mutta mun mielestä teatterin taika on siinä, että ollaan samassa tilassa useampi tunti tai lyhyempi hetki, ja yhtäkkiä unohdetaan kaikki arkiset asiat. Katsojana on ihana huomata, että ohoh nyt on mennyt kaksi tuntia ja oon ollut jossain aivan toisessa maailmassa. Esiintyjänä on ihanaa olla mukana tuottamassa sitä ”arkihuolesi kaikki heitä” -hetkeä katsojalle. 

Kasper : Katsojana mulle tulee tunne, että teos imaisee mut täysin toisenlaiseen maailmaan ja saa unohtaa kaiken muun. Esiintyjänä on huikeaa jakaa yhteinen hetki. Kun nykyään tuntuu siltä, että keskittyminen jakaantuu niin moneen eri paikkaan. Mulle lähtökohtaisesti taianomaista on olla läsnä juuri siinä hetkessä.

Kertokaa joku erikoinen sattumus, joka on tapahtunut kesken esityksen.

Lauri : No, Tuntemattomassa sotilaassa Lammio veti koko ajan röökiä. Nyt on hyvä paljastaa se, että mähän olin silloin alaikäinen enkä voinut ostaa röökiä itse, eikä mulla tietenkään ollut mitään käsitystä jostain teatteritupakasta. Veljeni oli täysikäinen ja pyysin häntä ostamaan vihreetä röökiä, sitä pystyisin vetämään lavalla. No, velipoika teki mulle källin ja yhteen esitykseen olikin ostanut punaista norttia. Vahvinta ikinä! Mulla oli semmonen tupakkarasia, johon katkaisin niistä tupakeista filtterit pois ja poltan holkilla. No, siinä sitten polttelen ja tajuan samantien, että eiiii tää ei oo vihreetä L&M:ää. Mulla lähti ääni melkein kokonaan, yritän jotain huutaa ja puhua samaan aikaan.

Kasper : Vartiovuoren Ronja Ryövärintyttäressä näyttämön keskellä oli pieni lampi, jonka yli käveltiin puupölkkyä pitkin. Kerran sitten liukastuin ja suoraan sinne lampeen. Eihän se mikään syvä ollut, mutta saapikkaat hiukan kastuivat. Useinhan siellä seikkaili linnut ja oravat näyttämöllä, luonto on niin lähellä. Se oli hauskaa.

Mitä ajatuksia toivotte katsojien vievät mukanaan Pohjantähden nähtyään?

Lauri : Toivoisin, että katsoja jää miettimään näkemäänsä ja sitä, että vaikka tarina, teos ja hahmot onkin fiktiivistä, kaikki on silti vahvasti historiassa kiinni ja tapahtumista on vain reilut sata vuotta. Että ei nyt samalla tavalla tehtäisi uudestaan. Nousee ihan karvat pystyyn kun miettii tätä.

Kasper : Mä toivon, että tästä jäisi mieleen se, että yritettäisiin ymmärtää toisiamme, ilman vastakkainasettelua. Jokaisella on oma totuutensa, mutta oltaisiin ihminen ihmiselle. Empatiaa toivoisin lisää tähän maailmaan.

Jos teistä tehtäisiin supersankarihahmo, mikä olisi supervoima ja hahmon nimi?

Lauri : Hälytin piippaa kireän tunnelman merkiksi jossain, ja nyt sitä pitää käydä vähän keventämässä. Tää olis Tunnelmankeventäjä, savolaisilla letkautuksilla varustettuna. Mitteepä tänne? Päällä kokovartalomuikkuasu, hahah!

Kasper : Jos jollakin on tylsää tai huono mieli, tää Räjähtävä Rokkari tulisi ja vetäisi uskomattoman shown. Päälläni olisi tiukka ihonmyötäinen nahka-asu, jossa olisi kaikenlaista pyrotekniikkaa mukana. Tulisuihkuja lentelisi joka suuntaan.

Jos saisi aikakoneella matkustaa menneisyyteen johonkin tiettyyn hetkeen tai aikakauteen, minne matkaisitte?

Lauri : Mä lähtisin 80-luvulle katsomaan Motörheadia livenä, ehdottomasti!

Kasper : Tää liittyy vahvasti Hair-musikaaliin ja 60-lukuun. Mua on kiehtonut New Yorkin hippimeiningit ja artistit, olis makeeta aistia sitä tunnelmaa livenä. Tai Woodstockiin!

Mitä terveisiä haluaisitte lähettää katsojille?

Lauri : Nautitaan ja tuetaan kulttuuria! Suomessa tehdään ihan valtavan hyviä juttuja, ne ansaitsee tulla nähdyksi ja kuulluksi. Käydään katsomassa ja kokemassa kotimaista kulttuuria, tämä on ainutlaatuista ja arvokasta.

Kasper : Tuohon ei oo oikeastaan mitään lisättävää. Teatteria kaikille!

Mitä haluaisitte kysyä minulta?

Lauri : Sä oot haastatellut todella monta henkilöä suomalaiselta taidekentältä. Kuka on jäänyt parhaiten mieleesi?

Vastataan jo kertaalleenmainittu Samuli Niittymäki ja lisäksi Peter Franzén, jonka haastattelu oli erään unelman täyttymys 12 vuotta sitten.

Kasper : Jos tehtäisiin kolmen henkilön monologiteos, ketkä kolme näyttelijää valitsisit siihen?

Jos saisin valita ihan kenet tahansa? Aika paha!

Lauri : No tässähän sulla on kaksi jo valmiina, kolmas enää puuttuu!

Vastataan nyt kuitenkin Matti Pellonpää, Ella Mettänen ja Johannes Holopainen. Voisi olla mielenkiintoinen combo.

Mitä aiotte tehdä seuraavaksi ?

Lauri : Mä lähden Espooseen asuntonäyttöön katsomaan, löytyisikö meidän perheelle sopiva kolmio.

Kasper : Ja mä menen syömään opiskelijaravintolaan ja sen jälkeen menen kuvaamaan yhden videon, jossa tanssin balettia. Ollaan molemmat yhdellä balettikurssilla, josta on oltu paljon pois ja nyt on korvaavia tehtäviä edessä. Sen jälkeen lepään, on ollut aika rankka viikko. Huomenna menen Tampereelle aamuksi kouluun, ja illalla on Pohjantähden esitys.

Perinteinen yhteiskuva, jonka nappasi Kassu :) 

Bernard Pivot´n kymmenen kysymystä : (Laurin vastaukset ensin)

1. Mistä sanasta pidät eniten? Persketti / Paska

2. Mistä sanasta pidät vähiten? Kiva / Jees

3. Mikä sytyttää sinut? Viski / Ihmiset

4. Mikä sammuttaa intohimosi? Negatiiviset ihmiset / Negatiivinen vittuilu

5. Suosikkikirosanasi? Perkules / Vittu

6. Mitä ääntä rakastat? Tyttäreni naurua / Harpunsoittoa

7. Mitä ääntä inhoat? Haarukka lautasta vasten / Viritettyjen autojen ja mopojen ääntä

8. Mitä muuta kuin omaa ammattiasi haluaisit kokeilla? Nuohooja / Toimiston johtaja

9. Missä ammatissa et haluaisi olla? Poliitikko / Pääministeri

10. Jos Taivas on olemassa, mitä toivot Jumalan sanovan sinulle kun saavut Taivaan porteille? Hyvin tehty! / Tervetuloa paratiisiin!

Vuonna 85 Kuopio Remix / Rauhalahti Teatteri

Vuonna 85 Kuopio Remix / Rauhalahti Teatteri, Kuopio

Ensi-ilta 27.6. 2019, kesto noin 2h 30min (väliaikoineen)

Käsikirjoitus Heikki Syrjä ja Riku Suokas
Dramatisointi Ismo Apell ja Antti Heikkinen
Ohjaus Ismo Apell
Lavastus Harri Husso
Tarpeisto ja puvustus Emma Jääskeläinen
Koreografiat Katri Nousiainen ja Laura Leskinen
Äänitekniikka Miikka Räsänen ja Rasmus Raiski

Alabama House Band : Heikki Leppäjärvi (kapellimestari/koskettimet), Kim Miettinen (kitara), Samu Heikkinen (basso) ja Jukka Puolakka (rummut)

Rooleissa : Tuomas Koponen, Iitu Apell, Kalle Pakarinen, Juho Haapoja, Santeri Niskanen, Jamppa Kääriäinen, Harri Husso, Sakari Kuosmanen, Ismo Apell/Matti Sariola, Lauri Qvick, Katri Nousiainen, Marja-Liisa Kuosmanen, Tomi Lipponen, Tiina Hakkarainen ja Laura Leskinen

 Vuosi sitten kesäisellä reissulla Kuopiossa minulta kysyttiin ovelasti, että mitäs olisin mieltä, jos Rauhalahti Teatterissa nähtäisiin seuraavana kesänä Kuopio-versio Työviksessä vuosia pyörineestä ja ennätyksiä tahkonneesta Vuonna 85 -nostalgiatripistä. Vastasin, että tulisin paikalle siinä tapauksessa, että murteellaviäntämistä olisi runsaasti. Tässä sitä nyt sitten taas ollaan, sitä saa mitä tilaa!

 Lähdimme taas aamuvarhaisella Hämeestä Savoa kohti ja ensimmäisenä etappina aiemmilta kesiltä tuttu Hotellilaiva Wuoksi. Satamassa oli samaan aikaan viinifestarit, mutta ne eivät menoa haitanneet. Laivan terassilta oli suora näkymä lavalle ja screenille (mitä nyt pari puuta välissä) ja illalla tuli kuunneltua/katseltua tovi Ellipsiä, halusi tai ei. Laivalta pääsimme yllärinä vuosi sitten teatterille Speden kuuluisalla avoautolla ja tänä vuonna pummasimme kyydin nuorelta Spedeltä. Ei hassumpi tuuri. (Iltasella paluu sitten tapahtui "Maunon" rättisitikan kyydissä, joten näemmä on aina jotain erikoista kyytiä luvassa!)

Savon Sellun äijiä vapaalla 

 Vaikka Tampereella katsojaennätykset paukkuivat (minunkin tutuissani muutama, jotka näkivät Vuonna 85:n eri versioita suhteellisen monta kertaa), silti lienee olemassa väkeä, jotka eivät tiedä koko spektaakkelista yhtikäs mitään. Kasarinostalgia koskettaa kyllä laajempaakin väkeä. Samoja biisejä soitettiin ympäri Suomen ja samat asiat koskettavat ihmisiä edelleen. Rakkaushuolet lähinnä, sydämen asioissa on aina murehdittu ja pulloja korkattu ja isommista kuvioista haaveiltu- eikä mikään tule muuttumaan sen suhteen jatkossakaan. Itse muuten kävin aikoinaan katsomassa esitystä muistaakseni vain kolme kertaa, ja sekin koostui parista eri versiosta. Viimeisestä kerrasta on sen verran aikaa, että autuaasti olin ehtinyt unohtaa muutamat käänteet ja muutenkin oli hyvä, ettei esitys ollut ehtinyt muotoutua liian tutuksi ja rakkaaksi. Siinä on omat kompastuskivensä.

Tommin ja Karoliinan herkkä hetki 

 Mikä ihme on Vuonna 85? Eräänä kesäisenä iltana Tommin (Tuomas Koponen) ja Karoliinan (Iitu Apell) katseet kohtaavat ja edessä on kuuma yhteinen yö. Seuraavana aamuna huumaavaa neitoa ei näy missään, kas kun tämä on lähtenyt ystävättärineen kiertämään Suomen festareita. Tommi siitä sitten koslallaan perään ja arvatkaa vaan löytääkö hän neitoa? Eipä löydä ei. Edessä on karu paluu takaisin duuniin, ei suinkaan Lokomolle vaan tietysti Savon Sellun porukoihin. Sitten on tämä varsin värikäs duunikaveriporukka, joka ei totisesti lasiin sylje vapaa-ajallaan. Yhdessä vietetään hetki jos toinenkin Pallen (Kalle Pakarinen) omistamassa Alabama-ravintolassa, jossa Jyrkiboy (itse Sakari Kuosmanen) pitää ovella jöötä. Pallella on mahtavia uutisia kerrottavanaan rakkausasioihin liittyen. Ohessa sitten seurataan ujonpuoleisen Maunon (Santeri Niskanen) haaveiluja kitarasankaruudesta ja tähteydestä.

 Siinäpä se. Kuka saa kenet? Kuka vei sukset? Potkaiseeko kilju takaisin? Miten käy Hanna Partasen lihisten ja myyjän? Voittaako KuPS? Kuka oli Holmesin John? Pääseekö Mauno kitaroineen parrasvaloihin? Tarina itsessäänhän ei ihmeitä tarjoa, mutta musiikki! Homman juju on nimittäin se, että esityksessä kuullaan kolmisenkymmentä Suomi-rockin klassikkoa kolmikolta Juice Leskinen-Eppu Normaali-Popeda. Klassikon aineksia siis, eivätkä biisit suinkaan soi levyltä vaan ne vedetään livenä vaihtelevalla tyylillä mutta tiukalla rock-asenteella. (Väliajalla ja ennen esitystä soi kajareista Dingo.)

Polttarihiihtelyt Pallen johdolla 

 Rauhalahti Teatterissa on hieno yhteisen tekemisen meininki (ja pääsylipputuloistakin lahjoitetaan 1€/lippu hyväntekeväisyyteen) ja taas on saatu haalittua porukkaan mukaan uusia kykyjä joilla ääntä ja intoa piisaa. Näyttämöllä tuntuu olevan kivaa ja se välittyy myös katsomoon. Karmeita vaatteita ja korneja takatukkaperuukkeja ja pastellisävyjä piisaa yllinkyllin, taattua kasarinostalgiaa siis. Suurta hupia irtoaa viinan kanssa läträämisestä ja mm. polttarihiihtelystä, ja kyllä tässä oma hohtonsa on murrepitoisella jutustelulla. "Mitteepä Mauno?"

 Minulla oli aikanaan muutama selkeä suosikki biiseissä ja kas kummaa, tässäkin samat kappaleet nousivat suosikeikseni. Pimeyden tango, Kellot lyö sekä Yö (joista jälkimmäinen taitaa puuttua biisilistasta?), ja näistä vielä erikseen KuPSin mies Jamppa Kääriäisen vetäisemä Kellot lyö, voi jumalaare sentään! Laulajista Iitu Apell erottui kyllä porukasta, hänellä on kyllä niin uniikki ääni, että. Biiseissä itseoikeutetusti mukana oli tietysti myös Juicen Kuopio tanssii ja soi.

Mauno ja Ruma Ruba Korpela (Juho Haapoja) 

 Sadekaan ei haitannut menoa, kun Mauno villitsi yleisöä loppuvedossaan ja jalka vispasi tahdissa yhdellä jos toisella. Tässä vaiheessa älysin että ai niin, esityksessähän olisin voinut ottaa kuvia, mutta jotenkin ote siinä katsomiskokemuksesta herpaantuu, jos alkaa kesken kaiken kaivella kännykkää laukustaan.

 Kahvilan puolella oli muuten rokkiolutta myynnissä! Ja sellainen huomio vielä, että mieheni mielestä Sakari Kuosmanen näytti hämmentävän paljon Dingon Jontulta peruukissaan. Samaa näköä oli kyllä.

(c) Teatterikärpänen 

 Kannattaa siis suunnata Rauhalahti Teatteriin kuuntelemaan hyvää musaa ja irrottautumaan arjesta, lisäinfoa tästä linkistä. Jos taas liikut Tampereella, kannattaa suunnata museokeskus Vapriikkiin ja Teatterikaupunki-näyttelyyn. Siellä on nimittäin esillä matskua ja muistoja alkuperäiseen "kasivitoseen" liittyen, itse en tosin ole vielä ehtinyt käymään siellä.

Ruba vieraissa 

Esityskuvat (c) Lauri Qvick

(Näin esityksen vapaalipulla, kiitos Rauhalahti Teatteri!) 

(c) Teatterikärpänen 

Pertti - koskettava musiikkikomedia / Rauhalahti Teatteri

Pertti - koskettava musiikkikomedia / Rauhalahti Teatteri, Kuopio

Ensi-ilta 5.7. 2018, kesto noin 2h 20min (väliaikoineen)

Käsikirjoitus Antti Heikkinen
Dramatisointi ja ohjaus Ismo Apell
Lavastus Harri Husso
Äänitekniikka Miikka Räsänen
Musiikin uudelleensovitus Janne Tolsa
Tarpeisto Emma Jääskeläinen
Puvustus Riikka Hänninen
Taidenäyttely Virpi Torri
ASU-1 Mustang Seppo Hinkkanen
Showboat Tommi Pelkonen
Keksinnöt Spede Idea Oy / Raimo Kaukinen

Rooleissa : Jouko Partanen, Lauri Qvick, Jamppa Kääriäinen, Tatu Siivonen, Antti Heikkinen, Marika Ruuskanen, Jarno Nousiainen, Harri Husso, Katri Nousiainen, Arttu Berg, Tiina Hakkarainen, Julia Korhonen, Iitu Apell ja Ismo Apell

 Oli aikomus tehdä hiukan aiemmin Iisalmi-Kuopio -reissu kesäteattereiden merkeissä, mutta auto päätti toisin ja siinä meni retkeilyhousut ja paljon muutakin eli hermot. Kyllä ketutti, sillä Iisalmen Koljonvirta Teatterin "Täällä Pohjantähden alla" jäi täten näkemättä kokonaan. Onneksi auto tuli huollosta sopivasti ja vapaapäiväkin osui meikäläisellä kohdilleen, joten Kuopioon sentään pääsimme.

 Olin lukenut kesällä ennakkoon Tuomas Marjamäen kirjoittaman kirjan "Spede, nimittäin" ja pohdin ensin, että tuliko tehtyä virhe kun luin sen ennen esitystä. Ainakin kävi ilmi nopeasti, että mulla oli aukkoja tiedoissa. Spede oli tullut minulle tutuksi lähinnä elokuviensa, sketsiensä ja Spelien kautta ("Jalasta kiinni NYT, silmät kiinni NYT!") , mutta minulla ei ollut aavistustakaan esimerkiksi siitä, miten lahjakas piirtäjä Pertti (ja nimenomaan tässä yhteydessä Pertti, ei Spede) oli ja mitä kaikkea hän ehti puuhaamaan ennen kuin hänestä tuli koko kansalle tuttu persoona.

 Viime kesänä Iisalmessa yövyimme Hotellilaiva Wuoksessa ja samassa paikassa yövyimme Kuopiossakin. Mitenkäs tämä sitten on mahdollista? No, nimittäin, tämän kyseisen maanmainion hotellilaivan sijainti on nyt Kuopion Matkustajasatamassa Kallaveden rannalla, hienot maisemat terassilta kyllä. Olisi ollut mahiksia matkustaa Rauhalahteen sisävesilaivalla, mutta pääsimme paikalle hiukan toisenlaisella kyydillä ja puolivälissä matkaa tapahtui käänne, josta en olisi osannut koskaan uneksia. En ole koskaan aiemmin ollut avoauton kyydissä ja sitten kun pääsen, onkin kyseessä yllättäen Speden kuuluisa punainen avo-Mustang ASU-1, joka on nykyään yksityisomistuksessa ja lainassa teatterilla. Olipahan kyydit!

 Perillä jäi reilusti aikaa tutustua kahvila Simon Rysän antimiin sekä alueella sijaitsevaan Pertin keksintö-ja taidenäyttelyyn, josta löytyi niin kultaista showboatia, Spede-linkoa sekä valtavan rekan sisuksista kattava kokoelma Pertin kynäilemiä mainosjulisteita ja muuta rekvisiittaa. Erittäin mielenkiintoista! Aikamoisen määrän patentteja oli muuten Pertti saanut aikaan myös.

Showboat 

Spede-linko 

Sussunteko-opas :) 

 Väkeä alkoi olla paikalla tungokseen asti (aina on hurjan hienoa, että ihmiset päättävät kesähelteillä mökkeilyn/terassireissun/kotona loikoilun/grillailun sijaan lähteä kesäteatteriin) ja vihdoin pääsimme katsomoon. Nappasimme paikat eturivistä, ja tässähän ei erillisiä taustakankaita tarvita, kun näyttämön taustalla Kallavesi ja iloisia polskijoita sekä laituriltahyppijöitä. Ismo Apell toivotti lupsakkaan tyyliinsä väen tervetulleeksi ja höpötteli menemään vähän extraakin. Tykkään tästä välittömästä meiningistä kyllä suuresti. Ihan eri meininki täällä meidän kulmilla.

 Esityksen aluksi paikalle kurvaa golfkärryillä hyvin tutunoloinen mies. Täytyi hieraista silmiään muutaman kerran, oli niin näköinen ja oloinen. Spedehän se siinä (tai Spete, niin kuin edesmennyt pappani aina sanoi) lempiharrastuksensa parissa (vanhemman Pertin roolissa Jouko Partanen). Golfkentällä alkaa sitten ottamaan pumpusta ja mies lyyhistyy nurmelle. Tumma-asuinen hahmo lähestyy. Itse Kuolema (Jamppa Kääriäinen) on saapunut mestoille. Tämäpä ei olekaan mikään synkkä hahmo, vaan vahvaa murretta viäntävä kaveri ja mukaan pitäisi lähteä juuri nyt. Mies ei suostu millään lähtemään, ei vielä. Ensin pitää kertoa tälle porukalle tarina siitä, mistä kaikki alkoi. "Normaalilla" tavalla puhuva Pertti ottaa vähän asentoa ja läimäisee otsaansa tuttuun tyyliinsä, ja yhdellä lauseella Pertti muuttuu Spedeksi. Tuttu tyyppi, tämän hahmon minäkin tunnen! Tai ainakin luulen tuntevani...

Jouko Partanen 

 "Seitsemän kertaa seitsemän" lähtee soimaan (vähän eri sanoilla tosin) ja nuori Pertti (Lauri Qvick) kärrätään paikalle. Poika ei puhu eikä pukahda mitään pitkään aikaan, ja vanhemmat Helmi ja Kusti (Marika Ruuskanen ja Jarno Nousiainen) vievät pojan ihan Helsinkiin asti Arvo Ylpön (Arttu Berg) luo näytille. Kovin on tutunoloinen tämä Ylppökin, lyhyt ukkeli kengät polvien kohdalla. Paikalle kurvaa myös potilas (Tatu Siivonen), jolla on aikamoiset jutut. Samanlaista tajunnanvirtaa saisi ehkäpä ainoastaan eräs U. Turhapuro aikaan, ja nuori Pertti tekeekin sopivasti muistiinpanoja vihkoseen, että käyttökelpoista matskua tässä on tuloillaan. Alkaa se Perttikin puhua kun tarvis on, ja juttua tulee sitten niin että hermot meinaa mennä aika monella. Jutuista ei lämpene ainakaan opettaja Ohukainen (Antti Heikkinen), mutta luokkatovereita hihityttää jo kummasti, ja uusi lempinimikin syntyy tuosta noin. Spedeily on saanut alkunsa, tosin itse termi otettiin käyttöön vasta myöhemmin.

Naimisiin 

 Jatkossa saamme seurata nuoren Pertin edesottamuksia työnhaussa, ja on muuten "pienin sisäisin keinoin" toteutettuja mahdollisia työnantajaehdokkaita (Heikkinen ja Siivonen), joista etenkin Antti Heikkisen artikulaatiota myöten ansiokkaasti tulkitsema päätoimittaja meinaa kärväyttää naurusulakkeeni. Kannattaa seurata Heikkisen roolihahmoja muutenkin, on varsin herkullista materiaalia ja mistä lie hatusta kaivettu näitä tyyppejä. Tatu Siivosen hahmogalleriaan olen tutustunut aiemminkin ja vähän jo pelästyin, että nytkö on itse Koponen (on muuten rasittavan rakastettava hahmo) kaivettu taas esiin, mutta taisikin olla joku sukulaismies.

Omasta mielestään hauska mies piinaa jutuillaan

 Välillä paikalle kurvataan taas golkärryillä ja tapahtumia kommentoi vanhempi Spede, Kuolema kyydissään. Pieni makoisa balettiesityskin nähdään tältä kaksikolta, onhan Pertti sooloillut Kansallisoopperassa tanssitaiteen parissa... Kova polte on sketsiviihteen ja elokuvien pariin, ja saamme tutustua mm. Ere Kokkoseen (Heikkinen) ja Simo Salmiseen (Harri Husso ja viiksistä lisäpointsit). Välit paukkuvat useaan otteeseen Eren kanssa, ja taas tehdään sovinto ja uusi leffa. Joukko Härski Hartikaisia roudailee muuten lavasteita paikoilleen tämän tästä, aika hauska idea tämä! Ja tietysti kauniita naisia pyörii ympärillä, Spedellä on aina ollut silmää naiskauneudelle. Takavasemmalta kurvataan myös punaisella Mustangilla ja katsomossa kohahtaa syystäkin. Minulla läikähtää mukavasti sydämessä. Naimisiinkin mennään, ja loppu onkin tasapainoilua julkisen Speden ja ei-niin-julkisen Pertin yksityiselämän välillä. Väliin läimästään kakkua naamaan "this is hjuumor"-tyyliin, tutustutaan naisen logiikkaan ja sitten taas vakavoidutaan. Väliajan jälkeen aika karnevalistinen meno muuttuu surumielisemmäksi ja vanhempi, Kuolema vierellään kulkeva herrasmies pohtii mennyttä elämäänsä ja sitä, että miten meni noin omasta mielestä. 

Eren kanssa painiksi, oikealla Simo 

 Hyvä ratkaisu on se, ettei Loiroa nähdä missään kaatuilemassa ja huomiota varastamassa. Tämä näytelmä kertoo Pertistä, saakoon Vesku sitten myöhemmin ihan oman juttunsa (siinäkin on nimittäin aineksia kokopitkäksi näytelmäksi). Lähinnä Jaakko Salon ja Jukka Virtasen kynäilemiä kappaleita näytelmän aikana kuullaan reilut kymmenen, muutamaa en ollutkaan aiemmin edes kuullut. Tatu Siivonen on äänessä eniten ja onhan miehen ääni silkkaa hunajaa, tämä on todettu jo vuosikausia sitten. Suuren vaikutuksen äänellään teki myös Iitu Apell, jumalaisen kaunis, uniikki ääni hänellä. Lauluista huvitti kovasti "Masokistin tango" ja mukavia muistoja toi "Menevä mies ja tuleva", kyseinen kappale kun kuultiin viimeisenä Sappeen Kesäteatterin legendaarisessa Noin 7 veljestä -spektaakkelissa kuusi vuotta sitten.

 Loppukohtaus oli vaikuttava ja nostatti palan kurkkuun. Siinä menneiden aikojen suosikit patsastelivat maisemissa ja Spede niitä kierteli katsomassa. Oli mm. Simoa, Ereä, Marjatta Raitaa ja Leo Jokelaa (Ismo Apell), jolla taisi olla kutimet taskussaan? Oli vihdoin myönnettävä, että nyt on lähdön aika, ja hiljainen porukka vaeltaa näyttämön taakse.

 Pidin hurjan paljon tästä näytelmästä. Sopivassa suhteessa huumoria, vakavuutta, uutta asiaa ja tuttua menoa ja mukavia lauluja. Speden uraputki katkaistiin juuri passeliin kohtaan ja Uuno mainittiin kyllä, mutta ei siitä sen enempää. Muuten olisi tullut tunti lisää pituutta näytelmälle, jos kaikki leffaprojektit ja Speden Spelit olisi väkisin ympätty mukaan. Tässä olisi ollut suuri vaara lipsahtaa liikaa sketsiosaston ja "spedeilyn" puolelle, mutta Spede/Pertti kun oli niin paljon muutakin. Ei mikään sketsihahmo, vaan ihan oikea ihminen. Sopivalla tavalla jäi takuulla kutkuttelemaan miehen edesottamukset mieleen ja jos ei pelkkä googlettelu riitä, suosittelen lukemaan Marjamäen kirjan jälkkäriksi. Näytelmästä löytyy lisäinfoa tämän linkin takaa. Esityksiähän on 11.8. asti, joten hyvin ehtii vielä ja kannattaa ajella kauempaakin!

 Minusta tämä oli hieno ja hyvällä maulla tehty kunnianosoitus miehelle, jonka vain harvat ja valitut tunsivat oikeasti. Pintaraapaisu, joka jätti jäljen syvemmälle. (Ja väliaikamakkara oli niin kuuma, että poltin huuleni...)

Pertti Olavi Pasanen 10.4. 1930 - 7.9. 2001

 Näytelmän jälkeen pääsi halutessaan poseeraamaan Mustangin ja upean Spede-kaksikon viereen, ja ujoimmat tyytyivät ihan vaan räpsimään kuvia. Minäkään en tunkenut yhteiskuvaan, mutta sain sentään otettua tämän kuvan, jossa tarkkasilmäisimmät havaitsevat taustalla outoa toimintaa. Golfkärryhän on muuten juuri sama, jolla Spede ajeli Tahkolla.

 Loppuillasta löysimme itsemme karaokebaarista, josta palasimme vauhdikkaasti pyörätaksin kyydissä! Olipas kokemus sekin. Seuraavana päivänä vähän eksyimme reitiltä (minä nukahdin autoon ja kuski unohti kääntyä yhdestä risteyksestä), mutta eipä hätää, löysimme itsemme vahingossa Varkaudesta Mekaanisen musiikin museosta, ja se taas on eri juttu se. Tähänkin voisi todeta, että olipahan kokemus. Palasimme alkuperäiselle reitille ja tietysti kävimme Tiinan Tuvassa kukko-ostoksilla.

 Näin kesällähän vaihteeksi telkasta tulee sen sadatta kertaa uusintoina Uuno-leffoja ja voisikin vaihteeksi katsoa edes jonkun "sillä silmällä". Kotoa sitten löytyy dvd-hyllystä niin X-Paronia kuin Pähkähullua Suomea... Kukahan muuten tekisi Viu-hah-hah-taja -näytelmäversion? Katsoisin.

Kaikki kuvat omia räpsäisyjäni.

Arvatkaa missä istun? 

(Näin esityksen vapaalipulla, kiitos Rauhalahti Teatteri!)

Tästä vielä Speden sketsiklassikkolemppariani kehiin...

Tuntematon sotilas / Koljonvirta Teatteri

Tuntematon sotilas / Koljonvirta Teatteri, Iisalmi

Ensi-ilta 6.7. 2017, kesto noin 2h 30min (väliaikoineen)

Teksti Väinö Linna
Ohjaus Ismo Apell
Dramatisointi Antti Heikkinen
Musiikki Nightwish, Janne Tolsa
Erikoistehosteet Markus Reijonen
Äänityöt Esu Hirvonen, Auli Vaalama
Äänikaluston suunnittelu Anssi Aamuvuori
Puvustus Minna Tiukka
Ompelija Yahva Rajabi
Lavastus Harri Husso, Tapani Lappalainen

Rooleissa : Tatu Siivonen, Antti Heikkinen, Santeri Niskanen, Janne Kumpulainen, Jarno Nousiainen, Marko Karhu, Arttu Berg, Hans Åkerlund, Kari Kärkkäinen, Harri Husso, Antti Turunen, Otto Qvick, Lauri Qvick, Mika Julkunen, Kyösti Kauppinen, Pekka Rönkkö, Jouko Partanen, Tero Rönkkö, Tapani Lappalainen, Kaapo Lappalainen, Marika Ruuskanen, Kaarina Tikkanen (kertojaääni) sekä avustajat Lilian Lappalainen, Inkalilja Lappalainen, Elmiina Apell, Joona Repo, Iidaliina Apell ja Iitu Apell-Nevalainen

 Meikäläisen "aktiiviura" teatterikatsojana on kestänyt nyt 20 vuotta. Luulisi, että näiden vuosien kohdalle olisi osunut useampikin versio Tuntemattomasta sotilaasta, vaan ei. Ensimmäisen kerran näin Tuntemattoman Ryhmäteatterissa Suomenlinnassa kesällä 2007 ja toisen kerran kymmenen vuotta myöhemmin, tänä keväänä Porin Teatterissa. Kumpikin versio teki lähtemättömän vaikutuksen. Miksi ihmeessä halusin sitten nähdä saman näytelmän vielä uudestaan kuluvana vuonna? Miksei. Sama teksti, eri tulkinta, eri puitteet. Sattumalta huomasin sosiaalisessa mediassa mainoksen tästä tulevasta proggiksesta, ja varsinkin yksi asia herätti mielenkiintoni. Tässä versiossa pauhaisi taustalla Nightwishin musiikki! No nyt. Siitä se ajatus itse asiassa sitten lähti...

 Lauantaiaamuna klo 7 lähdimme ajelemaan Hämeenlinnasta Iisalmea kohti. Olin edellisiltana ollut iltavuorossa töissä ja jostain syystä tuleva reissu vähän jännitti, joten yöunet jäivät pariin tuntiin. Aamun ensimmäisinä hereilläolotunteina olo oli sellainen, että kylläpä oli muuten järkevä idea tämäkin. Mitä kauemmas päästiin, sen paremmalta koko idea alkoi tuntumaan. Jo oli aikakin lähteä Etelä-Suomesta tutkailemaan vähän uusia seutuja. Hihkuin riemusta, kun Kuopiota ohittaessamme bongasin Puijon tornin. Vaihteeksi muutakin kuin Näsinneulaa! Muutenkin matka sujui varsin joutuisasti parin pysähdyksen taktiikalla, alkumatkan luin kirjaa ja loppumatkan katselin uusia maisemia. Perillä Iisalmessa olimme noin klo 13, ja satamasta löytyi tuleva yöpymispaikkamme Hotellilaiva Wuoksi. Laivalta löytyi myös tuttuja, näyttelijä Tatu Siivonen, joka nähtäisiin kohta Koskelan roolissa tositoimissa. Aika nopeasti suuntasimme kohti varsinaista taistelutannerta emmekä jääneet Poroveden maisemia ja Olvin tehdasta sen enempiä ihmettelemään. Ehtii sitä myöhemminkin. (Teatteriraporttini jälkeen kerron tämän reissun muusta annista, joten loppupuolella lisää.)

Tatu esittelee hienoa paitaansa

 Olimme paikalla sen verran ajoissa, että ehdimme käydä tutkailemassa sodanaikaista valokuvanäyttelyäkin. Silmäkulma jo vähän kostui kuvatekstejä lueskellessa. Aiemmin olen ollut aika kylmähermoinen ja ainakin yrittänyt olla liikoja tunteilematta - mikä lie nyt vanhemmiten sitten iskenyt, kun huomaan liikuttuvani pienistä asioista, tunnelmista, eläytymisestä. Taas jännitti, että mitenköhän mahdan selvitä itse esityksestä, kun Porissa istuin puolet näytelmästä pala kurkussa ja katse sumeana.

Ismo Apell ohjastaa yleisöjoukkoa 

 Ennen h-hetkeä seremoniamestari, ohjaaja Ismo Apell ohjeisti kansaa välittömään ja lupsakkaan tyyliinsä. Katsomoon (joka muuten on katettu) olisi odotettavissa liki 900 ihmistä, kunnioitettava määrä! Tungosta siis saattaisi olla, mutta sopu sijaa antaa. Istuimme keskikatsomoon, jotta saisimme parhaat näkymät joka suuntaan. Kiinnitin huomioni "näyttämön" takaosassa oleviin valkeisiin koivuihin ja muutenkin pohdiskelin, mitenköhän koko miljöötä metsärinteineen ja peltoineen tultaisiin esityksessä hyödyntämään.

 Ja sitten mentiin eikä meinattu. Siinä se taas on, tuttu konekiväärikomppania. Tutut pojat. Lammio (Lauri Qvick) juoksuttaa väkeä eteen ja taakse, ylös ja alas. Koskela (Tatu Siivonen) rauhalliseen tyyliinsä antaa isällisiä neuvoja taustalla. Hietanen (Santeri Niskanen) jaksaa hämmästellä ja kummastella asioita lapsenkaltaisen innokkaana ja uteliaana, Rahikaisella (Marko Karhu) on naiset mielessä jatkuvasti. Kovin tuttuja nämä pojat ja miehet. Ja arvatkaas mitä? Jo vain minua alkoi itkettää kun vain ajattelinkin, että mihin nämä kaikki kohta joutuvat. Tuli jotenkin äidillinen olo ja jokin sisälläni haluaisi huutaa, että "älkää lähtekö!" Huuto ei olisi auttanut kuitenkaan, ei nyt eikä aiemminkaan. Mentävä on. Riitaoja, Lehto, Lahtinen ... monelle vain nimiä muiden joukossa, mutta jollekin isä, poika, aviomies, veli.

Koskela ottaa vähän happea 

 Taistelukohtauksissa totisesti kävi ryske ja pauke, ja maa-ainesta lensi niin korkealle, että vähän teki mieli väistääkin. Alkupuolella musiikki ikään kuin maalaili taustoja eikä siihen juurikaan tullut edes kiinnitettyä huomiota, mutta kaiken paukkeen keskellä Nightwishin mahtipontinen meininki nosti ihokarvat pystyyn ja muutenkin tuntui munaskuissa asti. Musiikin takia tänne alunperin lähdettiin, mutta kuten arvata saattaa, voiton vei jälleen aivan toisenlaiset seikat. Ensinnäkin se, miten koko aluetta todellakin hyödynnettiin. Väki marssi pitkin metsää ja katsomoakin, ja sydämessä läikähtää, kun havaitsee pellon poikki lähestyvän tutunoloisen parivaljakon. Kah, Rokka (Antti Heikkinen) ja Susi (Antti Turunen) sieltä saapuvat, ja Rokka kyllä otti ns. tilanteen haltuun siitä hetkestä, kun ensimmäisen kerran suunsa aukaisi. Taisi Heikkinen mennä tällä roolisuorituksellaan heittämällä kaikkienaikojen suosikki-Rokakseni. Maastosta vielä sen verran, että havaitsinpa pari puskaryssääkin, kirjaimellisesti.

Rokka oikealla 

 Toinen huikea asia liittyy niihin aiemmin mainitsemiini taustan koivuihin. Väliajan jälkeen tein havainnon, joka nosti taas palan kurkkuun ja sinnehän se pala jäi pyörimään loppupäiväksi. En nyt halua spoilata tulevia katsojia kertomalla, mitä niille koivuille tapahtuu. Sen kerron, että paikalla jatkuvasti "päivystäneellä" papilla oli sormensa pelissä, ja kohtalo määräsi hänenkin toimensa.

 Kolmantena haluan ehdottomasti mainita koko porukan. Olen vuosikaudet kolunnut lähes samoja Etelä-Suomen teattereita läpi ja ymmärrettävistä syistä olen nähnyt samoja kasvoja vuodesta toiseen. Osaa katselen milloin vain lisääkin, osa taas on käynyt jo vähän liiankin tutuksi. Voi miten virkistävää onkaan nähdä täysin uusia kasvoja ja nähdä sellaisia roolisuorituksia, jotka yllättävät täysin ja nimenomaan positiivisesti. Syystäkin saa olla ohjaaja Apell ylpeä tästä joukostaan. Aika velikultia, totta tosiaan!

 Ne, joille Tuntematon sotilas on tuttu, odottavat taatusti tiettyjä sutkauksia ja tärkeitä kohtauksia. Kovennettua seistään edelleen, poika kaivetaan esiin ja pistetään tanssiksi, Honkajoki (Tero Rönkkö) saapuu kera jousipyssyn ja antaa tarinan jos toisenkin tulla. Huumoria huumoria, ja sopivasti on pilkettä silmäkulmissa yhdellä jos toisellakin. Jotenkin aina vaan minua lämmittää se tapa, miten Hietanen maailmaa katselee. Sellaisella asenteella pärjäisi pitkälle tässäkin ajassa. Suolasilakkaa pyydetäänkin sitten yllättäen äidiltä, joka unenomaisesti liihottaa tantereen poikki ja on jokaiselle miehelle kaukainen häivähdys toisenlaisesta paikasta ja rakkaasta ihmisestä.

Hietanen ihmettelee, mihin kuulo katosi.

 Laaja alue mahdollistaa myös sen, että autoilla tullaan ja mennään - ja panssarivaunulla! Onpahan näky! Ja Nitvissi soi. Ai että.

 Näyttämölle tuodaan myös liuta lapsia, ja kyllä siinä taas silmäkulmat kostuivat, kun pienet ja vähän isommat paitaressut kirmailivat paljasjaloin pitkin ja poikin. Hyvä muistutus siitä, että sodasta kärsivät myös täysin viattomat.

 Noh, oma lukunsa on sitten se seikka, että yleisön joukossa sattui istumaan eräs sotaveteraani, jonka läsnäolo huomioitiin väliajan jälkeen. Liki 900-päinen yleisö nousi seisomaan ja taputtamaan, kun herralle ojennettiin Suomi100-kunniamerkki. Sumein silmin meni meikäläisellä koko loppuesitys, ja vielä kun viimeiseksi kajahti Veteraanin iltahuuto, oli se taas menoa.

Lehdolta jäi vain lakki jäljelle... 

 Olihan se selvä, että tämänkaltaista esitystä on noustava lopuksi seisten taputtamaan. Näyttelijät eivät onneksi kadonneet heti vaatteidenvaihtoon, ja rohkaisin mieleni ja kävin sanomassa käsipäivää Rokalle ja vaihdoin muutaman sanankin. Hietasta oli oikein halattava, kas hän kun on aina ollut suosikkihahmoni koko porukasta ja niin on edelleenkin. Mukava sattuma oli se, että Hietaseen eli Santeri Niskaseen olen aiemmin törmännyt pariin otteeseen Tampereella teatterin merkeissä. Hän opiskelee Nätyllä, mutta lavalla en ollut häntä aiemmin nähnyt. Onneksi tarjoutui vähän sattumaltakin tämä tilaisuus nähdä häntä "livenä".

 Iloinen yllätys oli sekin, että katsomossa sattui olemaan myös Jussi Vatanen, joka nähdään lokakuussa uuden Tuntemattoman leffaversion Koskelan roolissa. Minulle tarjoutui oivallinen tilaisuus napata yhteiskuva Tatusta, Jussista ja Ismosta - sama kolmikko kun hääri Hämeenlinnan Kesäteatterin Simpauttajassa vuonna 2003. (Tatu Impan, Jussi Oton ja Ismo Simpauttajan roolissa.) Mielenkiinnolla odotan syksyn elokuvaversiotakin, Tuntemattomasta nimittäin.

Jussi ja pari muuttujaa 

 Kannattiko siis lähteä ajelemaan noinkin kauas teatterin perässä vähän niin kuin pistokeikalle? Kyllä ehdottomasti kannatti, ja suosittelen samaa muillekin. On erittäin palkitsevaa lähteä omilta kotokulmilta välillä vähän kauemmaksikin täällä Suomessa, nähdä ja kokea uutta niin matkanvarrella kuin perilläkin. Lisätietoja Koljonvirta Teatterista tästä linkistä. Esityskausi jatkuu 6.8. asti.

 Kaikki valokuvat (c) Teatterikärpänen

(Näin esityksen vapaalipulla. suurkiitos Koljonvirta Teatteri!)

 ***

 Eipä ole tosiaan Jyväskylän yläpuolella aiemmin tullut juuri vierailtua, varsinkaan teatterissa. Mieleeni nousi ajatus, että vastaavanlaisia pikapyrähdyksiä voisi tehdä jatkossakin ja etenkin kesäisin. Välillä on alkanut koko teatteriharrastus ja bloggaaminenkin tökkimään, milloin mistäkin syystä. Nyt sain taas uutta virtaa ja koin jonkinsortin ahaa-elämyksen siitä, että vaakakupissa ei paina nähtyjen esitysten määrä vaan se, että voisi suunnitella reissunsa tarkemmalla seulalla ja silloin voisi useammin tehdä pikaisiakin visiittejä kauemmas, eikä suhata kymmeniä kertoja välillä Helsinki-Tampere.

 Iisalmessa yövyimme siis Hotellilaiva Wuoksessa. Huoneestamme oli suora näkymä Olvin panimoon, oluenystävän unelma siis, vaikken niihin lukeudukaan. On sitä Guinnessin panimonkin vieressä yövytty joskus! Huone toi luonnollisesti mieleeni laivan hytin ja olin havaitsevinani pientä keinuntaa (vaikka ei edes keinunut). Uni kuitenkin maittoi, kunhan nyt isännän kuorsaukselta ensin sain unenpäästä kiinni... Aamiainen oli kohtalaisen pieni mutta riittävän täyttävä. Lueskelin samalla Iisalmen Sanomia ja ainut harmitus tuli siitä, että muroni eivät jutelleet murteella. Aamiaisen ja pienen huoneessapötköttelyn (eli tuli nautittua "köyhän makkeeta") jälkeen oli mukava istuskella aamuauringossa laivan terassilla ja kuunnella isohkon miesporukan hiukan väsyneitä juttuja edellisillan riennoista. Olen useasti tunnustautunut murrefaniksi, ja mikäs siinä oli kuunnellessa...

 Edellisiltana esityksen päätyttyä kävimme syömässä pekoniburgerit läheisessä Iisalmen Olutmestari-ravintolassa. Paikka vaikutti erittäin suositulta. Lähellä oli myös maailman pienin ravintola Kuappi, jonne mahtuu sisään kaksi ja terassille vielä toinen mokoma. Luin jostain, että siellä oli järjestetty hiljakkoin maailman pienimmät rockfestarit, neljä lippua oli myyty loppuun. Hehheheh!

Kuappihan se 

 Wuoksen terassilla olisi sunnuntaipäivää voinut viettää kauemminkin, mutta paluumatka kutsui. Erittäin hyvä mieli jäi kaikkineen. Kotimatkalla koukkasimme Kuopion kautta, jossa tapasimme pari tuttua ja kävimme satamassa kahvittelemassa ja rupattelemassa parin tunnin ajan. Ysitien varressa poikkesimme myös Tiinan Tuvassa, josta isäntä nappasi matkaan Irene Partasen muikkukukon ja minä ostin täytetyn sämpylän, joka on kuulemma jo käsite. Melkoisen ruokaisa sämpylä oli. Vaajakosken ABC:llä nappasimme matkaan erään unohtuneen läppärin, eli jotain hyödyllistäkin tuli tehtyä tällä reissulla.

 Kotona olimme klo 20 jälkeen sunnuntai-iltana, eli koko viikonloppuhan siinä vierähti. Eikä harmita yhtään, päinvastoin! Terassillaistuskelu näköjään kostautui - olin polttanut nenäni ja poskipääni, ja vasemman käsivarteni. Oikean käsivarteni sopivasti käräytin kesälomani aikana, joten nyt on tasaisen kaunis käräytysrusketus rajoineen.