sunnuntai 18. lokakuuta 2026

Suomi Myytti / Kuninkaallinen Nukketeatteri

 Tällä viikolla tuli reissattua niin Tampereella, Helsingissä kuin Lahdessakin ja viikonloppu meni mukavasti kotokulmilla Hämeenlinnassa. Viiden eri esityksen teatteriviikkoni huipentui Taidekasarmille, ja asialla kukas muukaan kuin Kuninkaallinen Nukketeatteri ja aiheena Suomi Myytti.

 Haitarimusiikki toimii aina, ja sillä lähdetään liikkeelle. Jatkossa herrat ja myytinmurtajat Anders (Antti Kemppainen) ja Hannes (Hannu Räisä) kertoivat meille viihdyttävään ja sangen informatiiviseenkin tyyliinsä Suomen historian eri vaiheista ja siitä mitä kaikkea suomalaisuus oikeastaan on. Yllättävän paljon kaikenlaista mahtuu vajaan tunnin esitykseen, jossa yhdisteltiin hauskasti eri tekniikoita nukketeatterista lähtien.

 Koulussa olin surkea historiassa ja päähäni jäi kaikenlaista nippelitietoa ja yksittäisiä vuosilukuja vaikka kuinka pänttäsin. Siltä pohjalta etenkin lukion historiankokeet olivat yhtä tuskaa. Paljon enemmän jäi päähäni tästä esityksestä, toki nippelitietoakin. Kartallekin piirretystä Volgan mutkasta lähdettiin useampaan otteeseen, se huvitti kuten myös varhaisten asukkien puheenpölinästä erottuva kekkonen ja vauhdikkaasti etenevä Lasse Virén. 

 Suomen karttaan liitettiin paloja ja taas otettiin pois, Volgan mutka sentään pysyi paikoillaan. Sotakuvasto oli vaikuttavinta antia, miten nerokkaalla tavalla sotilaat vyöryivät esiin, kaatuivat ja eikun uutta tilalle. Hitler ja Stalin neuvottelivat keskenään eri alueista, päässäni alkoi soida "natsi se tahtoo Ranskan", vaikkei sitä edes varsinaisesti laulettu. Stalin, Hitler ja Mannerheim tuntuivat muutenkin olevan lokakuun hahmoina minulla teatterissa, sen verran monessa esityksessä visiteerasivat viiksineen ja lakkeineen. 

Hitler (Hannu Räisä) ja Stalin (Antti Kemppainen) 

 Kevyimmissä aiheissa päästiin huutamaan usein "Torille!" ja hurraamaan urheilumenestykselle. Saunomiskulttuurin syntykin tuli tutuksi (erityisen hauska oli pikkuruinen varhainen tyyppi iloisena nahoilla vuoratussa maakuopassaan löylyttelemässä), pysäkeillä seisoskelu ja kahvittelu. 

 Nytpä tiedän senkin, että keskiverto suomalaisessa perheessä on kirjaimellisesti 2,7 lasta ja käydään 0,5 kertaa vuodessa teatterissa! Ihme touhua. Minun teatterikäyntini tällä hetkellä kattaa yli 120:n keskivertosuomalaisen teatterireissut! Joku toinen taas syö minun lihaosuuteni.

 Kiitos Hannes ja Anders varsin opettavaisesta esityksestä!

~

SUOMI MYYTTI / Kuninkaallinen Nukketeatteri, Taidekasarmi 

Ensi-ilta 28.2. 2026, kesto 55 minuuttia (ei väliaikaa) 

Näyttämöllä : Antti Kemppainen ja Hannu Räisä 

Käsikirjoitus ja ohjaus Antti Kemppainen, nuket ja lavastus Hannu Räisä, lavastusmaalaukset Pilvi Ojala, pukusuunnittelu Aino Käki, äänisuunnittelu Harri Neuvonen ja musiikin sävellys Antti Polameri 

Esityskuvat (c) Antti Kemppainen (huom. eri tyyppi kuin lavalla ollut Antti)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Heräsikö ajatuksia? Iloiten otan vastaan kaikki kommentit (ne tosin julkaistaan vasta hyväksynnän jälkeen, roskapostin vuoksi).