Hyvät siskot! / Lahden Uusi Kesäteatteri

Hyvät siskot! / Lahden Uusi Kesäteatteri, Katu-klubi

Ensi-ilta 15.6. 2017, kesto noin 2h 10min (väliaikoineen)

Käsikirjoitus Outi Keskevaari
Ohjaus Tommi Kainulainen
Lavastus Sari Paljakka
Puvustus Riia Lampinen
Valosuunnittelu Harri Peltonen
Äänisuunnittelu Tommi Raitala
Kampaukset ja maskit Petra Leino

Rooleissa : Linda Hämäläinen, Anni Kajos, Annamaria Karhulahti, Panu Kangas ja Osku Ärilä

Bändi : Asko Turkia (kapellimestari ja piano), Esa Parikka (rummut) ja Antti Akkanen (basso)

 Pieneksi kesäperinteeksi muodostunut Laukes-reissuni Lahteen muuntui pikkuisen, sillä esityspaikka oli vaihtunut sitten viimekesän, ja myös seura oli uutta. Aiempina kesinä matka oli suuntautunut ensin Myllysaareen ja sen jälkeen Messilän Markkinaravintolaan, jossa kuultiin mm. Euroviisuista tuttuja sävelmiä sekä ihania käännöskukkasia. Nyt esityspaikkana toimi Matkakeskuksen välittömässä läheisyydessä sijaitseva varsin mielenkiintoinen paikka Katu-klubi ja esityksen musiikkipuoli koostuisi suomalaisten naisartistien kappaleista.

Annamaria, Linda ja Anni 

 Keväällä päätin, että yritän parhaani mukaan teatterireissujeni yhteydessä tavata paikkakunnalla tai siellä päin asuvia tuttujani, ja kutsuhuutoni kuuli "vanha" työkaverini vuosien takaa. Jälleennäkeminen oli riemastuttava ja laskeskelimme, että viimeksi olemme varmaankin nähneet liki 20v sitten. Uskomatonta! Juttu luisti entiseen malliin ja kenties paremminkin, ja maltoimme sentään lähteä kahvittelupaikastamme satamasta kohti Katu-klubia. Kas, ensimmäisenä biisinä kajahti Kaija Koon tuttu "Supernaiset" lauseella "taas me kohdataan kuin päiviä ois mennyt vaan", ja minä kuiskasin vierustoverilleni, että tämähän sopii kuin nakutettu meille. Fiilis nousi kattoon sillä siunaamalla!

 Lavarakennelma oli hyvin samantyylinen kuin aiempinakin vuosina, eli katsomo kiersi lavaa kolmesta suunnasta. Aiemmin kärsin erikoisesta ongelmasta, sillä liukkaan tuolimateriaalin vuoksi minulla oli vaikeuksia pysyä penkissä valumatta koko ajan alaspäin. Ongelmansa kullakin. Nyt istuimet olivat erilaiset ja kerrankin pystyin keskittymään istumiseenkin kunnolla. Pieni veto välillä tuntui ja tunsin aika usein väristyksiä, mutta se taisi johtua siitä, että komia, vahva laulanta ja musiikki saivat ihokarvani nousemaan pystyyn.

 Ja mitäkös "Hyvät siskot!" käsittelee? Alkuvuoteni on ollut kovin äijämeininkipainotteinen (etenkin Tuntematon sotilas ja Seitsemän veljestä), mutta onneksi mukaan on mahtunut mimmienergiaakin Pyynikin Niskavuoren nuoren emännän suunnasta ja Hämeenlinnan Uuden Kesäteatterin Suklaasydämessäkin naiset olivat eniten äänessä. Viime viikko oli sisällöllisesti varsin köyhä noin kesäteatterimielessä ja ehdin jo vähän haikailla vaihteeksi esitystä, jossa olisi selkeästi kunnon asiaa yhdistettynä raikkaisiin musiikkinumeroihin. Onko se nyt oikeasti niin vaikeaa? Ei ole, Hyvät siskot! sen osoitti ja palautti uskoni uusiin, ajatuksiakin herättäviin teksteihin.

Keskustellaanpa kanoista...

 Eletään 1900-luvun alkua. Saamme seurata parin avioparin elämää. Toisessa pikkurouva Helga (Annamaria Karhulahti) kokkaa kuhaa keskiviikkoisin, paistaa lettusia torstaisin ja lauantaisin puistellaan matot. Aviomies Anselmi (Osku Ärilä) voi keskittyä vaikkapa lehdenlukuun. Helgan sisko Ulrika (Anni Kajos) livahtaa iltaisin aviomieheltään Väinöltä (Panu Kangas) salaa jonnekin, ja epäilykset tietysti heräävät. Ei kai Ulrikalla ole toista miestä? Helga seuraa sisartaan salamyhkäiseen paikkaan ja saa varsin pöyristyttävän kokemuksen ja järkytyksen. Mitä ihmettä! Paikalla on neiti Ellen Herrala (Linda Hämäläinen) hameen sijaan housut päällään kertomassa siitä, että naisille pitäisi saada yleinen ja yhtäläinen äänioikeus ja naisetkin voisivat asettua ehdolle vaaleissa. Alkujärkytyksestä toivuttuaan Helgallakin herää mielenkiinto naisasialiikettä kohtaan, ja pian hän unohtaa kokata kuhaa keskiviikkoisin, kas silloin kun sattuu olemaan myös kokouspäivä.

 Asiapuheen lomaan väläytellään taattuun Laukes-tyyliin tosiaan ihokarvatnostattavia kappaleita, jotka osuivat niin nappiin kuin suinkin eivätkä mielestäni tuntuneet laikaan irrallisilta musiikkinumeroilta. Kappaleita kuullaan parisenkymmentä (Kaija Koota, Mariskaa, Anna Puuta...) ja tuttuja kappaleita minulle oli vain muutama. Tajusin siinä samalla, miten upeita kappaleita naisartisteillamme onkaan ja miten pihalla niiden suhteen olenkaan.

 Huumoriakin löytyy tietysti, ja miehiä mekoissa. Hupaisa on keskustelu kanoista ja kukoista, ja miesvoittoisen komitean istunnoissa on monensortin pönöttäjää.

 Naisasian lisäksi käsittelyyn joutuu/pääsee myös hankala isäsuhde, Ellenin isä kun on varsin kärkkäistä mielipiteistään ja jyrkkyydestään tunnettu Robert Hermanson, joka pistää kampoihin viimeiseen asti komiteassa, jossa olisi päätäntävalta asioista. Panu Kangas on ääntään myöten varsin vakuuttava jyrkän jääräpään roolissa, enkä totisesti halunnut pohtia tätä isä-tytär-suhdetta sen enempiä. Sitä paitsi Linda Hämäläisen tulkitsema "Isä" on mielettömän upea ja kylmäävä veto.

 Naiset ovat tässä erittäin vahvassa roolissa, ja mieleni teki useampaankin kertaan ponkaista ylös tai vähintään nostaa kättä ilmaan ja huutaa "Jes, hyvä naiset!" Eivätpä aviopuolisotkaan pelkiksi statisteiksi jää. Muuttuneet miehet ja muuttuneet naiset kun voivat katsoa toisiaan uusin ajatuksin ja uusin silmin, rakastaa ja tukea tärkeässä asiassa.

 Laukes tarjosi tutun viihdyttävyyden ja vankan musiikkillisen osaamisen (bändille iso kiitos tietysti jälleen) lisäksi nyt myös täyttä asiaa, ja siitä olen erityisen iloinen ja ylpeä. Kokonaisuutena varsin onnistunut paketti kaikkineen, ja mielestäni paras Laukes'in tuotanto toistaiseksi. Jotenkin sitä on äänestämistäkin aina pitänyt itsestäänselvyytenä ja välillä ikävänä velvollisuutena, joka pitäisi vain hoitaa alta pois. Seuraavan kerran menen kyllä äänestyskoppiin rinta rottingilla ja ylpeänä, koska minulla on oikeus ja jumankauta minä voin! Eläköön naiset!

 Pakko myös mainita, että kukaan, ei kukaan esitä tuohtunutta niin hyvin kuin jumalainen Annamaria Karhulahti!

Jos sinäkin mielit esitystä katsomaan, lisäinfoa tämän linkin takaa.

Esityskuvat (c) Juha Tanhua

(Näin esityksen vapaalipulla, kiitos Laukes!)

Mökkinaapurit / LauKes

Mökkinaapurit / Lahden Uusi Kesäteatteri, Messilän Markkinaravintola

Ensi-ilta 11.6. 2016, kesto noin 2h (väliaikoineen)

Käsikirjoitus Outi Keskevaari
Ohjaus Paavo Honkimäki
Kapellimestari Asko Turkia
Lavastus ja tarpeisto Sari Paljakka
Puvustus Riia Lampinen
Valosuunnittelu Mikko Skyttä
Äänisuunnittelu Tommi Raitala

Rooleissa : Joel Mäkinen, Peter Nyberg, Linda Hämäläinen, Anni Kajos ja Maruska Verona

Orkesteri : Sirkku Hilanko, Asko Turkia ja Niklas Hagmark

 On tuntunut vähän siltä, että kesää ei tule ellei Paavo Honkimäki kerro minulle, missä vessat sijaitsevat. Näin on tapahtunut jo monena kesänä peräkkäin milloin Sappeella, milloin Jyväskylässä Teatteri Eurooppa Nelosen jutuissa. Ehdin jo hätääntyä kuultuani, että nyt Paavo on tarttunut ohjaajanpestiin Messilässä ja miten kesäperinteen nyt käy! Onneksi lippukassalle jonottaessani Paavo sattui kulkemaan ohi ja kertoi minulle vessojen sijainnin. Huh huh, kyllä läheltä liippasi tämä!

 Lasse Hiippa (Joel Mäkinen) on saanut nauttia mökkielämän rauhasta ypöyksin pitkään ja hartaasti, seuranaan liuta käkikelloja. Pahaksi onneksi viereiseen mökkiin tupsahtaa hermolomalle serkkupoika ja manageri Kristian Hiippa (Peter Nyberg) äitinsä Hellevin kanssa (Maruska Verona) ja Lassen rauha on mennyttä. Eipä siinä vielä mitään, mutta kun paikalle sipsuttaa lanteet keinuen vielä glamourtanssija-laulajatähtönen Barbi Puttonen (Linda Hämäläinen) ja paniikkihäiriöinen nouseva kyky Nelli Kaneli (Anni Kajos), on soppa valmis.

Barbi ja Nelli 

 Aikaisempina kesinä Messilässä on herkuteltu hääaiheisilla biiseillä ja viisuhiteillä, tänä vuonna saimme nauttia käännöshittien antimista ja niitähän riittää. Käsiohjelmaa selatessani taisin lausua ääneen "Voi ei!" kun silmiini osui parikin sellaista kipaletta, jotka olisin halunnut jo unohtaa. Kaikkia esityksessä mukana olevia kappaleita en ollut suomenkielisinä versioina aiemmin kuullut, mikä oli toisaalta hyvä ja toisaalta huono asia. Nätisti ilmaistuna on todellinen harmi, ettei Tapani Kansa harrasta käännöksiä enemmäkin! 'The Power of Love' eli 'Rakkauden tosi' kun pitää sisällään ehkä legendaarisimman käännöslauseen 'haukka pois, kyyhky tilanteeseen' ja 'Reet Petite' rullaa iloisesti 'Hyppypepun' muodossa. Pelkkiä korniuksia ei kuitenkaan kuultu ja mukana on muutama todella upea käännös, jotka nousivat ihan uusiin sfääreihin taitavien vahvaäänisten laulajien ja sovitusten voimasta.

Lasse Hiippa 

Kristian Hiippa 

 Vähän harmillisesti tänä vuonna aloin kesken katselun pohtia, että onpas kökkö juoni. Ja sitten lähtee taas viulu soimaan ja kuka tahansa näistä laulamaan, ja olen jälleen ihan toisissa aatoksissa. Kylmät väreet kulkevat kehossa ja musiikki täyttää sielun ja koko tilan. On se ihmeellistä. Nyt valitut kappaleet toivat lisämaustetta henkilöiden historiaan ja persoonaan; esimerkkinä tanssitypy Barbin näyttävä pakaralleläimäytys ja 'Olen neitsyt / Like A Virgin'-alkuriffit, ja sitten aivan toinen ääni kellossa kun 'Tanssikeikka / Private Dancer' lähti soimaan.

 Lavastus oli ehtaa kesämökkimatskua : halkopinoa, riippumattoa, tikkataulua ja laiturilla vedettiin kuin catwalkilla ikään. Käkikelloista ehdoton erityismaininta!

 Piru vie, lauluvoimaa ja karismaa tässä porukassa on tänäkin vuonna yllin kyllin ja sitä osasin odottaakin. Jotenkin tuli vain sellainen olo, että kaikki oli ennalta-arvattavissa ja liian tuttua kuvioiltaan. No, samalla hyväksihavaitulla metodilla on esim. Valkeakoskellakin porskutettu monta vuotta... Yllättävä viiksityyppi onneksi tupsahti paikalle (Naapurin Alpon muodossa) ja käkikelloistakin paljastui uusia puolia, mutta noin muuten. "Tunnen jääneeni oven taa...kop kop koputan avatkaa..." Viihdyttävää kyllä, mutta jotain jäi uupumaan siitä että pystyisin kunnolla hehkuttamaan.

 'I Surrender" eli 'Ensi kertaa' jäi korvamadoksi, onneksi tuli muuten Maikkarin Retrohelmissä tämä biisi taannoin Markku Aron tulkitsemana hienona videona, jota ei muistanut edes tehneensä...

Esityskuvat (c) Johannes Wilenius

(näin esityksen kutsuvieraana)

Cats-musikaalikonsertti / Lahden Kaupunginteatteri ja LauKes

Cats - musikaalikonsertti / Lahden Kaupunginteatterin Juhani-näyttämö

Yhteistyössä Lahden Kaupunginteatteri ja LauKes

Ensi-ilta 28.1. 2016, kesto noin 2h 15min (väliaikoineen)

Musiikki Andrew Lloyd Webber
Perustuu T.S. Eliotin kirjaan "Old Possum´s Book of Practical Cats"
Suomennos Mikko Koivusalo
Kapellimestari Markku Luuppala
Ohjaaja Kazimir Kolesnik
Koreografia Kazimir Kolesnik ja työryhmä
Lavastus Sari Paljakka ja Maria Mastola
Pukusuunnittelu Heli Salomaa
Maskeeraus ja kampaus Petra Leino
Tarpeistonvalmistus Johanna Järvinen
Valosuunnittelu Harri Peltonen
Äänisuunnittelu Kai Poutanen

Laulavat kissat : Linda Hämäläinen, Annamaria Karhulahti, Taru Still, Kirsi Ståhlberg, Joel Mäkinen, Peter Nyberg, Juha Pihanen, Mikael Saari, Miikka Wallin, Marika Huomolin, Janna Ilén, Helmi-Maaria Jokinen, Ruut Karhula, Siiri Kononen, Maija Munter, Tuomas Nuotio, Konsta Reuter, Antti Ruti ja Sami Ulmanen

Sirkuskissat : Milla Järvinen, Inka Pehkonen, Karita Tikka, Jukka-Pekka Matero ja Otto Tammivaara

 Cats on yksi maailman tunnetuimmista musikaaleista ja vuosikaudet sitä on esitetty tismalleen samankaltaisena versiona pukuineen, maskeineen ja lavasteineen. Tällä kertaa Andrew Lloyd Webber antoi kuitenkin vapaat kädet tuotannolle, ja tätä herkkua on nyt sitten Lahdessa luvassa vielä muutaman esityskerran verran. Meikäläinen, sangen tunnettu musikaalifriikki (huomatkaa sarkasmi), on nähnyt Catsin livenä aiemmin kerran ja sekin Lahdessa vuosia sitten. Jostain syystä tuosta produktiosta ei jäänyt paljoa jälkipolville muisteltavaa. Istuin erittäin kaukana, silmälasit olivat unohtuneet kotiin ja olin valmiiksi väsynyt. Tuukka Leppäsen Räntäntouho kyllä jäi mieleen, ja se kun kaikki yleisössä odottivat henkeään pidätellen Memoryn kuulemista, joka onkin musikaalin tunnetuin kappale. Sinikka Sokka vetäisi sen kyllä komeasti. Olen myös nähnyt televisiosta englanninkielisen version, siinä minun Cats-historiani.

 Oli sitten korkein aikakin nähdä Cats uusin silmin ja varmistin paikkani viitosrivistä heti lippujen tultua myyntiin. Nyt ei olisi ainakaan kokemuksen laatu siitä kiinni, etten näe kunnolla!

(c) Johannes Wilenius

 Orkesteri oli nostettu ilokseni esiin ja lavastuksessa kiinnitin heti huomioni oveliin kynsiin sekä taustalle heijastettuihin hienoihin piirroksiin, jotka veivät tunnelmasta toiseen. Oikeasti taidan olla hiukan allerginen kissoille, mutta näille naukumaijoille en kyllä! Upeaa liikekieltä, energiaa, loistavaa laulua ja erilaisia kissapersoonia. Koko tarina aukesi minulle ihan uudella tavalla kuten myös se, miksi kissaihmiset ystäväni lällyttelevät lemmikkejään mitä ihmeellisimmillä lempinimillä ja herkuilla.

(c) Johannes Wilenius 

 Itselleni ei Memory ja Grizabella (Kirsi Ståhlberg) noussut mitenkään musikaalikonsertin kohokohdaksi (narikkakommenteista päätellen monelle se oli edelleen Se Juttu), vaan "yllättäen" sydämeni veivät etenkin Teatterikissa Kys (Juha Pihanen) sekä Rautatiekissa Kiikunkinttu (Mikael Saari). Luulen, että Kys antaisi Teatterikärpäsen istahtaa hetkeksi turkkinsa päälle lepuuttelemaan ja tarinoita kuulemaan, ja Kiikunkinttu veisi mukanaan seikkailemaan. (Ja sitten tulisi Räntäntouho (Peter Nyberg) ja söisi koko kärpäsen...) Oman lisämausteensa toivat vielä upeat sirkuskissat, joista etenkin cyr-renkaalla pitkin lavaa pyöriskellyt Plato (Otto Tammivaara) nosti hien otsalle. Kissojen joukossa oli monia aiemmin näkemiäni tuttuja tyyppejä, ja edelleen oli suuri ilo katsella ja kuunnella taidokasta ja monipuolista osaamista. Voi Lahti mitä menetättekään/menetämmekään, kun Musiikki-ja draamainstituutti loppuu...

 Hei, kolme esitystä olisi Catsia vielä edessä! (10.2. , 11.2. ja 18.2.) Vähiin käy ennen kuin loppuu, joten TOIMI HETI! Miau!

Koko porukka yhteiskuvassa (c) Johannes Wilenius

Kaikki sanoo tahdon / Laukes, Messilän Markkinaravintola

Kaikki sanoo tahdon / Laukes, Messilän Markkinaravintola

Ensi-ilta 10.6. 2015, kesto reilut 2h (väliaikoineen)

Käsikirjoitus Outi Keskevaari

Ohjaus ja koreografia Laura Peltoniemi

Rooleissa : Mikael Saari, Anni Kajos, Annamaria Karhulahti, Miiko Toiviainen ja Juha Pihanen

"Hääbändi" : Asko Turkia (kapellimestari, piano), Niklas Hagmark (sello) ja Sirkku Hilanko (viulu)

 Näin ne perinteet altavat muodostua : kolmatta kesää peräkkäin matkaseuraksi sama ystävä ja suunta kohti Lahtea. Muutamaa tuntia aiemmin olin kotiutunut Ruotsinristeilyltä ja yllättävänkin hyvässä kuosissa, jos yskää ja paulakoivuniemimäisen matalaa ääntä ei lasketa. Messilään kurvasimme vanhasta muistista ja hyvä niin, tienvarsimainonta tapahtuman suhteen loisti jälleen poissaolollaan. Paikalliset kyllä osaavat perille muutenkin, mutta entä muut? Sitä pohdimme heti kättelyssä.

 Messilän Markkinaravintola on kyllä äärimmäisen idyllinen paikka ja sopii kesäteatteritoiminnalle loistavasti, sillä tunnelma kodikkaassa tilassa on tietyllä tavalla uniikki, ja mikäs siellä on ollessa sateelta ja tuulelta suojassa. Penkit olivat onneksi vaihtuneet vähemmänliukkaaseen materiaaliin, viime vuonna minulla oli nimittäin täysi työ pysyä penkissä liukumatta lattialle. Tiivis tunnelma oli nousevassa katsomossa kyllä muuten, vierustoverin kanssa pohdittiin, että pitäisi olla kieltokyltti liian leveäahterisille naisille tahi liian harteikkaille miehille (kuulun itse toiseen ryhmään näistä, päättäkää itse kumpaan). Sopu sijaa antoi kuitenkin, ja pääsihän se itse esityskin kuin vaivihkaa alkamaan, juuri kun Leif Wager pääsi ääneen taustanauhalla...

 Näytelmän nimikin jo kertoo, että hääsuunnitelmien ympärillä pyöritään tällä kertaa. Nuori neitokainen Annabella Kemppinen (Anni Kajos) on menossa naimisiin nuoriherra Albertin (Miiko Toiviainen) kanssa. Hääpukua valkatessaan Annabella törmää vahingossa kiehtovaan nuorukaiseen (Mikael Saari) ja siihen malliin jo katseita vaihtelevat siinä, että noinkohan tässä häistä tulee yhtikäs mitään. Jottei yksi asia johtaisi toiseen liian ripeästi, ei kaikki sujukaan kuin tanssi. Tämä toinen nuorukainen kun sattuu olemaan Annabellan äidin Tuulikin (Annamaria Karhulahti) 'toyboy' ja äiteekin hinkuaa avioon. Sotketaan soppaan vielä Papualla saarnamiehenä toimiva isä Aulis (Juha Pihanen), joka on tietysti kutsuttu häähumuun mukaan. Kuka sitten loppupeleissä sanoo tahdon ja kenen kanssa, se jää nähtäväksi ja ennen kaikkea kuultavaksi.

Miiko Toiviainen ja Anni Kajos 

 Kaikensorttinen häähömpötys ja siihen liittyvä kermakakku-vaahtokarkki-ällömakeus-romanttisuus pusipusihössötys on minulle täysin vierasta joten en mitenkään osannut samaistua itse teemaan. Toki olen kolmevuotiaana mennyt isän työkaverin 11-vuotiaan pojan kanssa naimisiin asiaankuuluvin menoin, päällä äitini pitsisen hempeä yöpaitaunelma ja häämatkakin tehtiin pikku-Fiatin takapenkillä ihan peräti toiseen kaupunginosaan, jossa nuori ja söpö vaalea sulhoni silloin asui. Vuosien saatossa eropaperit unohdettiin kirjoittaa. Virallisemmin olen mennyt lopulta naimisiin maistraatissa ja kyllä täytyy nyt hetki miettiä, olisiko varattu uusi aika tai peruttu se ekakin, jos viikkoa ennen avioliiton satamaan purjehtimistani minuun olisi törmännyt joku mikaelsaari, tuijottanut syvälle silmiin, sanonut minun näyttävän jumalaisen kauniilta ja vielä laulanut jotain. Sitä ei tiedä miten olisi tämä tuleva pikkurouwa toiminut.

 Käsikirjoitus on kuin suoraan jostain naistenlehtien kesänovellista ; tavallisenoloinen neito (jolla on toki erikoinen juhlava nimi) tapaa sattumalta tyypin, joka saa unohtamaan kaiken järkevän ajattelun ja sen, että on menossa 'ihan mukavan, järkevän ja kivannäköisen' sulhon kanssa lähiaikoina naimisiin. Oma tylsähkö sulho alkaa vaikuttaa oikeastikin tylsältä. Aikuisten hömppäkesäsatu, joka olisi täysin mahdotonta oikeassa elämässä kaikkine käänteineen. Onko siinä siis jotain väärää? Ei todellakaan, päinvastoin. Viihteen keinoin on lupa ja oikeus heittäytyä pois arjesta ja järkiperäisestä toiminnasta, ja lähteä täysin rinnoin leikkiin mukaan. Ja kun tekijäporukka koostuu tämän tason ammattilaisista, on katsomossa helppo viihtyä jälleen kerran.

Annamaria (yllä) ja Mikael (alla)

 Annamaria Karhulahti, Mikael Saari ja Juha Pihanen olivat minulle tuttuja jo ennestään Laukesin aiemmilta vuosilta ja muistakin produktioista, Anni Kajos ja Miiko Toiviainen taas täysin uusia tuttavuuksia. En osaisi edes kuvitella ketään muuta kuin Annamaria Karhulahden Tuulikki Kemppisen/Van Kempin rooliin, diivailu pilke silmäkulmassa ja englanninkielisten lauseiden viljely tämän tästä toimi jälleen loistavasti ja pidän kovasti Annamarian asenteesta, siinä ei pyydellä anteeksi mitään vaan mennään eikä meinata. Oulun reissu näyttää tehneen hyvää Mikael Saarelle, jonka lavaolemuksessa oli täysin uudenlaista varmuutta ja otetta ja uniikki äänensä soi komeammin kuin koskaan, siltä ainakin tuntui. Laukesin ensimmäisessä tuotannossa, Myllysaaren kauniissa Justiinassa, mukana ollut Juha Pihanen oli virkistävää nähdä myös tositoimissa jälleen, miehen hyväntuulisen rento olemus toi mukavaa lisämaustetta esitykseen ja tulihan sieltä se myös se klassikko "Rupsahda rauhassa rakkaani mun"...

 Annabellan roolissa odotin näkeväni Ella Jäppisen, mutta kohtalo päätti toisin ja Ella sairastui huhtikuussa vakavasti. Annabellan rooliin hyppäsi Anni Kajos varsin nopealla aikataululla ja hienosti hyppäsikin. Tykästyin siihen, miten Anni säteili aivan erityistä valoa etenkin laulaessaan, ja miten makea soundi hänellä on äänessään! Ja mikäs mies se tämä Miiko Toiviainen oikein on! Aluksi on tyylikäs nuori herrasmies kuin suoraan vanhasta kotimaisesta elokuvasta silmälasineen kaikkineen (ja kampa piti kaivaa taskusta joka käänteessä ja sipaista hiuskiehkuraa parempaan kuosiin) ja hetken kuluttua täysin hillitön lääkärihahmo, jolla olisi voitettu mikä tahansa Putouksen sketsihahmokisa mennen tullen. Täysin absurdi tapaus, joka tuli kyllä ihan puun takaa ja ihmetellä täytyy, miten muilla pokka pysyy. Varatkaa varakalsareita mukaan. Heiluvista viiksistä vielä hahmolle plussaa ja suuntavaistottomuudesta. Tiks auki ja tiks kiinni! Laukes goes Monty Python!

 Tässä vaiheessa kesää takanani on nyt vasta kolmenlaista kesäteatterikokemusta ja edessä on moooonta, mutta uskallan nyt jo väittää, että kesän 2015 timanttisin lauluporukka on tässä. Pienessä tilassa laulun vaikutus ja todellinen voima oikein korostuu vielä. En ole mikään musiikillinen asiantuntija, mutta kyllä katsomossa tuntui munaskuissa asti (missä ne sitten lieneekin) kun ensin soi viulu ja laulu lähtee ikään kuin varkain käyntiin, volyymi kasvaa kasvamistaan ja jo tuntuu, että painautuu selkänojaa vasten silkasta tunnekuohun aiheuttamasta paineesta. Viimeisen kappaleen aikana nousin aatoksissani jonnekin katonrajaan leijumaan ja lopuksi sydämeni räjähti pitkin seiniä. Siitä oli helppo sitten yrittää koota itsensä ja sydämensä rippeet kotimatkaa varten.

 Jotenkin sekava oli kyllä juonenkulku paikoitellen ja vaikka penkillä koko ajan pysyinkin, niin kärryillä ihan en. Laulut ja musiikipuoli muutenkin palauttivat minut kuitenkin takaisin ruotuun, monta tuttua kaunista kappaletta kuultiin ja myös vähemmäntunnettuja. Erityiskiitokset bändille, puvuille ja koreografian hauskoille jipoille. Mukavaa, että hauskuus voi tulla ihan muustakin kuin alapäähuumorista ja kuluneista vitseistä. Tämä oli kooste lempeää huumoria ja herkistäviä/virkistäviä musiikkipläjäyksiä.

 Lanseerataan tähän lopuksi nyt lause "Kaikki sanoo laukes!" Villien kesähäiden jatkoille sopii hyvin se, miksei muuallekin. Por-mes-ta-ril-le tietä antakaa, haen vain takkini...

(näin esityksen kutsuvieraana)

esityksen kuvat Johannes Wilenius

Pieni lemmenleikki / Lahden Uusi Kesäteatteri

Pieni lemmenleikki / Lahden Uusi Kesäteatteri, Messilän Markkinaravintola

Ensi-ilta 3.7. 2014, kesto noin 2h väliaikoineen

Käsikirjoitus Outi Keskevaari

Ohjaus Laura Viippola

Rooleissa : Mikael Saari, Annamaria Karhulahti, Henna Wallin ja Miikka Wallin

Bändi : Asko Turkia, Niklas Hagmark ja Sirkku Hilanko

 Heti kärkeen voisi todeta, että "Pieni lemmenleikki" teki minuun lähtemättömän vaikutuksen. Esityksen ensi-illan jälkeisenä aamuna herättyäni ensimmäinen ajatus päässäni oli "Lapponia, tämä on Lapponia!" ja siitähän se lähti tämäkin päivä sitten viisusävelin käyntiin...

 Vuosi sitten kehuin "Myllysaaren kauniin Justiinan" kokonaisvaltaista kesäteatterielämystä ja tälläkin kerralla kyllä Messilän Markkinaravintola tarjoaa muista esityksistä poikkeavat puitteet. Paikka on jo itsessään tutustumisenarvoinen, tosin hämärissä muistikuvissani olen tainnut 90-luvun juhannusfestareilla visiteerata kyseisessä paikassa ainakin kertaalleen... Mikäs siellä on sateelta ja tuulelta suojassa istua ja nauttia.

Etualalla Mikael Saari / (c) Johannes Wilenius, LauKes

 Mikä onkaan kupletin juoni tällä kertaa? No, Suomen kruununprinssi Wolfgang von Hessen-Kasselille (Miikka Wallin) on järkätty sopiva morsmaikku Suomesta Hämeen sydämestä. Valittu on uhkea ja äveriäs Amalia Grenman (Annamaria Karhulahti), jonka luona asustelee myös orpo serkkutyttö Saara (Henna Wallin). Prinssi kehittelee ovelan juonen, jotta pääsisi ulkopuolisena tarkkailemaan tulevaa tapaamista ja hypnotisoi uskollisen, hiukan hömelön adjutanttinsa Klausin (Mikael Saari) esittämään itse prinssiä ja roolit vaihtuvat. Soppahan siitä syntyy ja sekaannuksilta ei voi välttyä, ja koska musiikki perustuu Euroviisuista tuttuihin kappaleisiin, voisi lopuksi todeta jotta "rakkaus voittaa". ( - > joka muuten on suomennos hienosta viisukappaleesta "Mono ja kaappi" tms. vuodelta jotain)

Oliskohan ollut vähän enskarijännitystä ilmassa, sillä paikoitellen dialogi tuntui jotenkin töksähtelevän ja jäävän junnaamaan paikoilleen. Tuntui vähän siltä, että höpötellään tässä nyt hetki mukavia ja sitten päästään laulamaan komiasti korkealta ja kovaa. Toistojen myötä tähän varmaankin tulee muutosta ja esitys lähtee kulkemaan omalla painollaan ilman turhia jännäyksiä. Mukana oli rutkasti viisuille ominaista kieli poskessa-tyylistä huumoria, osa tarkoituksella ja osa tahattomastikin. Prinssi adjutantteineen karautti uljailla ratsuilla paikalle ja päässäni käväisi ajatelma "ovat sitten valinneet ihan oikeat keppihevoset, wau" , joka taas on suora lainaus 70-luvulla kirjoittamastani teoksesta "Lasten satuja". Samoilla linjoilla tässä mentiin, aikuisten sadusta kun on kyse niin kaikki on mahdollista. On mahdollista herkutella ajatuksella, että Suomen kruununprinssi lähtee kosiomatkalle ja laulaa luikauttaa reissullaan vaikkapa Tipitiin ja pylly vasten pyllyä pump pump, siinä sitä jotakin on ajjajjaaiii.

Annamaria Karhulahti

Henna Wallin ja Miikka Wallin

 Liveorkesteri soitteli vähän piilossa (omalta paikaltani ei juurikaan näkynyt), mutta melkoisia tunnelmapalojahan siellä maalailtiin taustalle ja soitto soi muutenkin mallikkaasti. Olin kuulevinani jopa erilaisen version Lordin voittoisasta kipaleestakin? Kivasti oli valittu mukaan sellaisia kappaleita, joiden olemassaolon olin jo autuaasti unohtanut. Aikansa helmiä, kyllä. Fantasiaa, Päivä kahden ihmisen, Playboy... Serbian upea voittobiisi "Molitva" vuodelta 2007 kuultiin semmoisena versiona, että oksat pois. Markkinaravintolan katto varmasti räjähtää vielä jossain vaiheessa siitä tunteen määrästä, millä Mikael Saari ja Annamaria Karhulahti "Rukoilen"-kappaleen tulkitsevat. Huh, tuntui siltä kuin olisin noussut penkistä leijumaan ilmaan, niin komeaa kuultavaa se oli ja on yksi musiikkiteatterihistoriani mieleenpainuvimmista vedoista. Suurkiitos ja kumarrus siitä! Henna ja Miikka Wallin lauloivat komeasti myös, jokaisella oli hyvin tunnistettava, omanlaisensa makea soundi äänessään. Nautin kovasti lauluista, ja aplodeista päätellen niin tykkäsi muukin yleisö.

 "Pienestä lemmenleikistä" erityisesti jäi mieleeni Annamaria Karhulahden pilke silmäkulmassa vedetty tietynlainen hyväntuulinen  "överiys", harva sellaisen taitaa näyttämättä silti kornilta. Amalian puvuista myös erityiskiitos puvustajalle, ja silmääni miellytti myös Saara-neidon raikas kesäinen look hellehattuineen kaikkineen. Neitohan oli kuin suoraan jostain idyllisestä maalauksesta. Hauskoista koreografioista myös plussaa. Saksankielisen "hypsoosin" turvasanan kanssa kikkailu sen sijaan jäi kaivelemaan mieleeni, sillä tuntui siltä että luku ei aina ollut sitä mitä piti ja turhaan jäin kelaamaan, että mitä se oikein sanoi ja paljonko se luku nyt on suomeksi. Ei pitäisi tarttua tämmöisiin epäolennaisuuksiin, mutta kun sitä toistettiin niin moneen otteeseen, niin väkisinkin se jäi päähän...

 Ja hei, erityiskiitos herkullisista väliaikatarjoiluista. Leivos ja rieskarulla, nam nam! Ihmiset, kyllä tätä kannattaa tulla katsomaan vaikka vähän kauempaakin. Esitys oli hyvin viihdyttävä kokonaisuus ja näin komeaa laulantaa pienelläkin porukalla kuulee harvoin.

 Pieni lemmenleikki saa vahvat neljä tähteä ****.

(c) LauKes

 Järjestäjille pienenä vihjeenä semmoinen, että tienvarressa voisi olla jonkinmoista mainosta kauempaa matkaaville. Hämeenlinnasta (joka myös mainittiin suurkaupunkina itse esityksessä, jesh) saapuessa ensimmäinen plakaatti tuli vastaan vasta Messilän pihassa. Kokemuksen syvällä rintaäänellä voisin myös lopuksi todeta, että ei kannata pukea päälleen mitään kovin "liukasta" materiaalia, sillä allekirjoittaneella oli vaikeuksia pysyä harmaassa penkissä liukumatta paikaltaan...

 (näin esityksen kutsuvieraana)

esityskuvat Johannes Wilenius

Myllysaaren kaunis Justiina / Lahden Uusi Kesäteatteri

Myllysaaren kaunis Justiina / Lahden Uusi Kesäteatteri, Myllysaari

Ensi-ilta 11.7. 2013, kesto noin 2h väliaikoineen

Ohjaus Laura Viippola

Rooleissa Sanna Parviainen, Mikael Haavisto, Annamaria Karhulahti ja Juha Pihanen

Pianisti Asko Turkia

Taustaa : Ilkka Talasrannan käsikirjoittama uusi musikaalikomedia kertoo kahdesta nuoresta rakastavaisesta, Justiinasta (Sanna Parviainen) ja Maxista (Mikael Haavisto), jotka ovat menossa naimisiin. Hääsuunnitelmissa on vielä muutamia aukkoja, joten Justiina saapuu suunnittelutalkoisiin isänsä Aimon (Juha Pihanen) kanssa Maxin ja tämän äidin, Sofien (Annamaria Karhulahti) mökille - tai pikemminkin Villa Grönstrandiin, kuten Sofie paikkaa haluaa kutsua. Erimielisyyksiä syntyy heti alkumetreillä, mieltä pahoitetaan puolin ja toisin, perisuomalaiset kännitkin vetäistään ja kaiken seassa lauletaan paljon kappaleita, jotka vievät romanttisiin tunnelmiin ja vanhoihin kunnon suomifilmeihin. Näytelmää esitetään idyllisessä Myllysaaressa, jossa Lahden Purjehdusseura pitää majaansa ja esityspaikkana toimii saaren venevaja.

Justiina ja Max / kuva Johannes Wilenius

Plussaa : Saapuminen paikalle on jo elämys sinänsä! Saareen saavutaan siltoja pitkin, ja missään muualla en ole vastaavaa maisemaa ja luontoa kyllä kokenut. Mikään ei kyllä voita suomalaista kesäistä järvimaisemaa, kyllä jämpti on näin! Vielä kun portilla tervehtimässä oli nuori kohtelias riksakuski, jonka kyydissä olisi halutessaan päässyt perille asti...Me harrastimme iltakävelyä, mutta riksakyyti on varmasti kokeilemisen arvoista, etenkin jos askel jo vähän painaa. Miljöö kahvilan henkilökuntineen kaikkineen oli varsin ihastuttava, kuin olisi ollut avustajana vanhassa kotimaisessa leffassa. Haitarimusiikki toivotti katsojat myös tervetulleiksi ja voisikin todeta, että ainakin ennalta fiilis oli jo sellainen, että nyt on panostettu kokonaisvaltaiseen katsojaelämykseen. Itse venevaja oli varsin erikoinen esityspaikaksi, aikamoinen määrä katsojia sinne saatiin tungettua (loppuunmyyty esitys, kuten kaikki tulevatkin...) ja vähän jäi mietityttämään, että miten katsominen järvelle päin mahtoi onnistua, aurinko mokoma kun porotti koko illan ja häikäisy järven suunnasta oli melkoinen. Mutta itse esitykseen ... Alussa jo tuli selväksi, että Annamaria Karhulahtihan meinaa varastaa koko shown! Rouva peräänkuulutti vähän luxusta arkeen ja jottei elo olisi liian rahvaanomaista, hän viljeli sanavarastossaan ruotsinkielisiä lausahduksia ja muitakin hienostuneita ilmauksia. Jotenkin tuli mieleeni Pokka pitää-sarjan Hyacinthin ja kotoisen Tankki täyteen-sarjan Emmi Vilénin (heittomerkillä) sekoitus, molemmille naisille kun on hyvin tärkeää tietynlainen ylevyys ja arvokkuus, mikä sitten sai nenilleen tämän tästä. Annamaria on loistava komedienne, soinnukas nuotti puheessa ja mikä lauluääni hänellä. Jestas sentään! Juha Pihanen Aimo-isänä oli myös mainio tapaus. Itseäni hykerrytti etenkin varsin sulavat tanssikuviot ja Harry Bergströmin kappaleet, jotka soivat hyvin georgmalmstenmaisesti. "Oishan voinut käydä hullummin" oli varsin nokkela veto. Ihana pääpari olikin sitten luku sinänsä. Sanna Parviainen oli kuin kipakampi versio perinteisestä leffojen eloveenatytöstä punaisine palmikoineen ja Mikael Haavistossa oli sellaista taunopalomaista charmikkuutta. Rakastavaisten yhteiset kohtaukset olivat hurmaavia, kaunista liikekieltä täynnä ja etenkin loistavia kappalevalintoja. Näin kauan kesti, että sai kokea ja kuulla niin monta upeaa laulua samassa paketissa. Romanssi, Älä kiiruhda, Balladi ... Nuoruustango oli totisesti juuri sitä. "Sinua, sinua rakastan" meni jo kuumottavaksi, pöytäliinat lentelivät ja katseet polttivat. Huh! Musiikkipuoli toimi kyllä täydellisesti, Lahden musiikkiteatterikoulutuksesta on maailmalle lähtenyt melkoisia osaajia pianistia myöten ja saamme nyt nauttia näistä hedelmistä. Mikä instanssi mahtanee hoitaa jatkon ja seuraavat sukupolvet? Pidin esityksessä myös keskeytyksistä, eli välillä puhallettiin peli seis ja Max selosti tilannetta. Lavastuksesta myös plussaa, mukavan värikästä ja varsin "suomalaista", taustakankaat etenkin. Lisäarvoa toivat kimalteleva järvimaisema sekä sinne tänne lentelevät pääskyset, jotka ruokkivat poikasiaan ahkerasti huolimatta siitä, että esitys oli käynnissä kotinurkilla.

Vauhti päällä ... / kuva Johannes Wilenius

Miinusta : Itse tarina ei ihan täysin iskenyt minuun. Alkupuolella Sofien soitellessa mystistä puhelua ajettelin, että tulossa olisi suurikin yllätysmomentti ja vähän jännitystä, mutta lopputulos lässäytti sitten juonta. Yllätyskäänne kyllä tulikin, mutta se oli jotenkin odotettavissa. En tykännyt loppupuolen punaisten verhojen vääntelystä, sydänilmapallot toimivat sen sijaan lemmentunnelissa mainiosti. Ihmetyttämään jäi se, että mainoksissa mainitaan muutama kappale, joita ei esityksessä sitten tiettävästi edes kuultu. Miksi näin? Jäin mietiskelemään myös niitä katsojia, jotka olivat kasvot ovensuuhun päin. Näkeekö aurinkoisella säällä näyttelijät vain silhuettina vaaleaa taustaa vasten ja miten pahasti aurinko paistaa silmään? Entä miten käy kovin tuulisella säällä? Pohdintaa aiheutti myös se, että mikä tekee juuri tästä näytelmästä Lahden seudulla "vuoden tapauksen" ja sana kiirii kulovalkean tavoin niin, että loput esitykset on jo tässä vaiheessa loppuunmyyty. Mystistä taikaahan koko paikassa oli, sen myönnän kyllä. Ihan kaikki tikat eivät osuneet napakymppiin (Maxilla tosin osui ja kaikki kerralla), mutta kyllä minä lähtisin luottavaisin mielin odottamaan ensi kesää. Uusi teatteri on osaavissa käsissä ja ainakin ideoita riittää, "neitsytesitys" osoittautui sangen onnistuneeksi.

Muuta : Suosittelen tilaamaan väliajalle "kympin kahvipöydän", herkkua on siinä monenlaista ja skonssit etenkin olivat maukkaita.

"Vieraat ovat vieraita, vaikka olisivat tuttujakin!"

Myllysaaren kaunis Justiina saa neljä tähteä ****, jätetään vielä petrattavaa ensi vuoteenkin ;)

Kyllä näissä maisemissa kelpaa olla Maxinkin