Rocky Horror Show / Kulttuuritalo

Rocky Horror Show / Kulttuuritalo

Ensi-ilta 2.11. 2016, kesto noin 2h 15min (väliaikoineen)

Ohjaus Sami Saikkonen
Apulaisohjaus Sonja Sorvola
Lavastaja Alisha Davidow, assistentti Anna Ketola
Valo-ja videosuunnittelija  Jukka Huitila
Äänisuunnittelija Tumppi Sipilä
Naamiointi Emma Krohn-Markkanen, assistentti Joonas Lampi
Pukusuunnittelu Sonja Sorvola

Rooleissa : Roope Salminen, Eino Heiskanen, Ilona Chevakova, Sonja Sorvola, Sami Saikkonen, Jane Kääriäinen, Sami Hokkanen ja Samuel Harjanne

Bändi Ismo Laakso Psychoboogie Explosion Band : Ismo Laakso, Teemu Pulkkinen, Antti Karhumaa, Elli Maple, Antti Kolehmainen, Mikko Hellström ja Samuli Lepola

 Richard O´Brienin käsikirjoittama Rocky Horror Show sai maailmanensi-iltansa Lontoossa vuonna 1973, ja pari vuotta myöhemmin valmistui leffaversio Rocky Horror Picture Show, joka nousi kulttimaineeseen eritoten katsojien osallistuvuuden vuoksi. Nyt 43-vuotias show on kovassa tikissä edelleen ja itse kolme vuotta vanhempana toivoisin olevani yhtä viriili ja virkeä monellakin tasolla.

 Muistan nähneeni pikkutyttönä Rocky Horror Picture Shown telkasta, tai ainakin osia siitä. Mitään en varmaankaan mistään tajunnut, mutta muistan sen, että olipas jännän näköinen setä meikeissään ja asuissaan siinä näyttävästi kekkuloimassa. Vastaavaa mietin varmaan silloinkin, kun missä lie näin ensimmäistä kertaa Tom of Finlandin piirrosjälkeä. Onpas viiksekkäällä sedällä tiukat housut, wau. Jotenkin salaperäistä ja kiehtovaa ja kutkuttelevaa. Sama kiehtovuus on siivittänyt eloani monenkin aiheen ja alakulttuurin suhteen, ja vaikka itse olenkin harmaa hiirulainen ja tylsä pukeutuja, voi pojat jos tietäisitte mitä kaikkea pääni sisällä liikkuukaan. Kaiken sen kun valjastaisin ulkoiseen olemukseeni, minut nähtäisiin päivittäin mitä mielikuvituksellisimmissa asuissa ja meikeissä ja tyyleissä. Vilkas mielikuvitus ja värikäs unimaailma on minun pelastukseni.

Meikkaava setä Frank (c) Paula Ojansuu 

 Kuin taivaan lahjana tuli ensilumen tuomaan lumikaaokseen (missä?) ja talviaikaan siirtymisen tuomaan mielen alhoon Kulttuuritalon reissu, ja vieläpä ensimmäistä kertaa. Miten olinkaan onnistunut aiemmin välttymään legendaariselta mestalta? Aulassa silmäilin väkeä ja ihailtavan värikkäästi oli osa kansasta pukeutunut ja varustautunut rekvisiittapussein. Hiukan harmitti oma värittömyyteni kunnes hokasin, että eihän muiden sonnustautuminen ole suinkaan minulta pois, sehän on vain extraa! Jos saa kicksejä tälläytymisestä ja verkkosukista, suotakoon se heille. Jokainen saa olla sellainen kuin on ja tuntuu itsestä hyvältä, viis siitä mitä muut ajattelevat. Olisi helvetin ikävää, jos kaikki pukeutuisivat samalla tavalla. Olen aina tykännyt bongailla värikkäitä persoonia, ne tuovat inspiraatiota ajatusmaailmaani ja elämääni.

 No, löysin paikkani liki takarivistä (millähän idealla senkin paikan olin taas varannut) ja bändihän se viritteli kansaa jo tunnelmaan. Huomioni kiinnittyi lavan yläosassa komeileviin valtaviin viiksiin. Mega-Movember! Lavan edustalle oli viritetty pöytäkuntia ruokailua varten, ilmeisesti shown alkuun pystyi siis yhdistämään show + dinner -tyylisen jutun. Ajattelin, että kuinkakohan tuo haittaa katsomista ja malttavatko ihmiset siinä pysyä paikallaan vai ravaavatko esim. vessassa, mutta varsinaisen shown alettua unohtui syystäkin seurata, mitä pöydissä tapahtui.

 Tarinan juonihan on varsin lennokas. Nössö nuoripari Brad (Roope Salminen) ja Janet (Ilona Chevakova) ovat matkalla kyläilemään Tri Scottin (Sami Hokkanen) luo, kun auto hyytyy matkalla ja sadekin yllättää. Pariskunta vaikuttaa sellaiselta, että pussailun asteelle on päästy mutta ei yhtään sen pitemmälle, ja tällä menolla kestää vielä jonkin aikaa kunnes Brad pääsisi tärisevin sormin rintsikoita availemaan. Epäilen vahvasti. No, lähistöllä on onneksi jokin linna, jonne kyyhkyläiset löytävät tiensä ja tarkoitus olisi soittaa puhelu. Oven avaa sangen hämäräperäinen tyyppi Riff Raff (Samuel Harjanne) ja se onkin menoa sitten. Linnassa on juhlavat hetket käsillä, sillä korseteista ja korkkareista tykkäävä isäntä Frank (Sami Saikkonen) on juuri julkistamassa pitkällisen kehittelyn tulostaan, täydellisen miehen ruumiillistumaa Rockya (Eino Heiskanen). Illan edetessä etsitään ja löydetään vaikka mitä, ja Bradista ja Janetista paljastuu varsin uusia puolia.

 Joka näytöksessä on mukana myös kertojahahmo. Minä valitsin kahden väliltä, ottaako Kari Heiskasen vaiko Jorma Uotisen. Kaikki kunnia Karille, mutta haloo, tietysti minä valitsin Jorman! Ja voi pojat mikä yleisönvillitsijä herra olikaan! Valtaisat aploodit ja vihellykset alkoivat välittömästi Jorman saapuessa lavalle, ja meno yltyi siinä vaiheessa kun Jorma purjehti näyttävässä päähineessä, stay upeissa ja korkkareissa lavalle, heittäytyi makuulle, nosteli pitkiä sääriään keimaillen ja luki tarinaa. Ollapa äänikirja, jossa Jorma kertoisi iltasatuja aikuisille! Hankkisin het! Takanani istui jätkäporukka, joka villiintyi aivan täysin Uotisen lavapreesensistä. Muutenkin yleisö osallistui kiitettävän paljon mukaan tapahtumiin rekvisiittojen kera sekä "Urpo!" ja "Lutka!"-huuteluin. Edessäni istunut nainen ponkaisi kuin vieteri tanssimaan Time Warpia. Rekvisiitaksi kandee varata mukaan ainakin sanomalehti, taskulamppu, kumihanskat, vessapaperia ja jotain silppua. Jotain märkää lensi takaa niskaani alkupuoliskolla ja oli jätkiltä pakko kysyä, että "Olihan se pojat vettä?"

 Muutama vuosi sitten näin Rocky Horror Shown Turun Kaupunginteatterissa, Sami Saikkonen vuorotteli Frankin roolissa silloin Lari Halmeen kanssa (roolissa näin Larin). Lavalla oli Turussa porukkaa runsaammin, mutta kyllähän tämä toimi pienemmälläkin sakilla. Kaukolaseistani huolimatta näytti tosin paikoitellen siltä, että Frankillä olisi ollut täysparta, kun kaulaa ympäröi puuhka. Suurta yleisöä kiinnosti varmaan eniten se, miten sujuu musikaalirooli Roope Salmiselta. Minulla ei ollut epäilyksiä asiasta, olinhan jo muutama vuosi sitten nähnyt Roopen eräässä musikaalissa Lahdessa, josta ei tosin ole sen jälkeen paljoa kohistu. Joka tapauksessa Roope oli Bradin roolissa loistava ja korkkareissa varsin näyttävä ilmestys. Eniten silmäni tapittivat sitten Rockya, joka on vastasyntyneenä viaton ja lapsenkaltainen utelias poikanen, mutta kropaltaan täysi mies. Rockyn jumpatessa ja temppuillessa lavasteissa alkoi päässäni soimaan "Kanna minut metsään apinamies" (se se vasta olisikin ollut näky) ja myöhemmin tuli tarve kesken kaiken laittaa vähän huulirasvaakin. Onneksi istuin kaukana, lähempänä en olisi mitään nähnytkään huuruisten linssien takaa. Upeaa katsottavaa ja kuultavaa olivat kyllä kaikki vuorollaan, olisin sopivassa mielentilassa lähtenyt itsekin tarvittaessa ihan kenen tahansa matkaan -niin Janetin, Magentan (Sonja Sorvola, joka näytti käteviä jumppaliikkeitäkin lattialla ja jo aiemmin mainittu takanani istunut jätkäporukka villiintyi jälleen), Columbian (Jane Kääriäinen), Tri Scottin kuin Riff Raffinkin. Laulupuolella loistivat etenkin Samuel Harjanne ja Ilona Chevakova, Sami Hokkanen sen sijaan yllätti varsin positiivisesti ja jo mainittu Roope Salminen.

Kuva napattu RHS:n Facebook-sivulta 

 Olihan tämä varsin viihdyttävä ja juuri passelin rietas ja överi show, ja loistavan bändin läsnäolo lavalla toi lisää virtaa myös. Ei huono! Sopii pikkujouluaikaan kuin viikset meikäläiselle! Shown päätteeksi oli mentävä lavan lähistölle katselemaan tyyppejä vähän lähempää ja tunsin itseni lyhyemmäksi kuin koskaan, kun parimetrinen korkkareissa tepasteleva Oscar-patsas laskeutui lavalta eteeni ihasteltavaksi. Poski kultamaalissa lähdin sekavin mielin kotia kohti, ja siinä vaiheessa ei paljoa painanut se, että vaikka aamulla soi herätyskello klo 6.20, klo 2 yöllä soi Time Warp päässä ja yöpaitaa laitettaessa erinäisistä paikoista tipahteli lattialle riisiä.

Mr. Kultamaali (c) Paula Ojansuu 

 Semmoinen reissu oli se. Rocky Horror Show Kulttuuritalolla vielä muutaman kerran, keväällä 2017 myös Turussa ja Tampereella. Aion muuten mennä Tampereelle katsomaan uudestaan. Aion ottaa selvää, oliko musta nahka aitoa vaiko keinonahkaa. Lisäinfoa esityksistä tästä linkistä.

Lukupino-blogin Simo piipahti ennakossa tiistaina ja piti myös näkemästään. Simon blogissa myös valokuva Jormasta, joka toimi myös kertojana silloin.

 Reissunihan poiki vielä yllärinä sen, että tein varsin erikoisella tyylillä kotimatkan aikana Roope Salmisen haastattelun... Se on luettavissa lähiaikoina täällä, joten pysykääpä kuulolla.