Tatu ja Patu työn touhussa / Linnateatterin vierailu

Tatu ja Patu työn touhussa / Linnateatterin vierailu Hämeenlinnan Teatterin Verstas-näyttämöllä

Ensi-ilta syksyllä 2017, kesto noin 45min (ei väliaikaa)

Dramatisointi ja ohjaus Sami Rannila
Lavastus Niina Suvitie
Puvustus Anniina Kuula
Maskit ja kampaukset Minna Pilvinen
Musiikki Kari Mäkiranta
Valot, äänet ja tekniikan sovellukset Marko Korkeaniemi

Lavalla : Sami Markus (Tatu) ja Jaakko Loukkola (Patu)

Tatu (Sami Markus) ja Patu (Jaakko Loukkola) 

 Pari lastenteatteriesitystä (tai 'koko perheen esitystä') viikon sisällä tekee kuulkaa ihmeen hyvää! Muutama päivä sitten lähdin suoraan töistä katsomaan Red Nose Companyn "Keisarin uudet vaatteet"-juttua Helsinkiin ja nyt suhteellisen sekavan työpäivän jälkeen (joka sisälsi kadonneita tärkeitä juttuja, olutkylvyn, lähes kaikkien papereiden käymisen lattian kautta ym. ym.) oli mahtia mennä katsomaan Verstas-näyttämölle jo perinteeksi muodostunutta Linnateatterin vierailua, jossa vielä aiheena työ ja erilaiset ammatit. Mainiota!

 Minulla oli ennen esitystä jutusteluvaihde päällä ja kävi ilmi, että edessäni istunut pikkutyttö oli nyt elämänsä ensimmäistä kertaa teatterissa ja kyllä oli jännät paikat. Vieressäni istunut pikkupoika taas julisti "Tää on mulle ainakin sadas kerta teatterissa!" ennen kuin ehdin kysyä yhtään mitään. Viimeksi nähdyssä jutussa oli kuulemma ninjoja ja kummituksia mukana. Sen minäkin olisin halunnut nähdä! Kyseessä taisi kuitenkin olla elokuva...

 Tatulla (Sami Markus) ja Patulla (Jaakko Loukkola) on tunnetusti kierrokset päällä heti alusta alkaen. Viimeksi tutkailivat, mitä kaikkea pihalla voisi tehdä, ja nyt olisi siis aiheena työnteko ja erilaiset ammatit. "Tervetuloa Outolan työntutkimuskeskukseen!" Aluksi tietysti käydään työnteon historiaa läpi, ja sata kertaa teatterissa käynyt pikkupoika hihkuu riemuissaan, koska Patulla on niin hillitön parta. Puukauha viimeistellään loppuun ja vaihtariksi toinen korjaa rikkinäiset kengät. Oravannahat vaihtavat tiheään tahtiin omistajaa ja työnteon lisäksi tuli samalla keksittyä tinkiminen ja inflaatiokin.

 Erilaisten ammattien tutkimiseen tarvitaan järeämmät vehkeet ja niin estradille kärrätään laite, jolla oli ihan mahdoton nimi. Laitteeseen tungetaan ammattinimike ja tarvittavat lisätiedot, ja ta-daa : ovesta astuu ulos ehta tekijätyyppi! Saamme kunnian tutustua mm. maanviljelijään, terveydenhoitajaan, opettajaan ja palomieheen. Itseäni huvitti suuresti parturi-kampaaja Tatu, jonka asiakkailla oli aikamoisia kampauksia (ensimmäinen tyyppi valtavan pallomaisen permiksensä kanssa toi mieleeni oman lookkini 80-luvun lopulta) ja mielenkiintoisia lehtiä luettavana (kuten Avotukka ja Hömppä&Humppa) sekä aluksi valssaava, tangoista pitävä metallimies, joka vihdoin löysi oman genrensä. Parhaat naurut irroitti valtaisaksi patungiksi muuttunut Patu, kun leipurin ammattia käsiteltiin. Teeleipä ja kahvipulla olivat myös melkoinen innovaatio!

 Siellä sun täällä pistettiin lauluksi ja jammailuksi vauhdikkaan musiikin tahtiin, hiki siinä tuppasi tulemaan katsomossakin, kun parivaljakon tanssikuvioita katseli. Välillä estradille putkahti yksityisetsivä Patu Marlonen popliinitakissaan, hatun kanssa oli hiukan ongelmia ja sekös taas väkeä nauratti. Marlosen repliikit kuulostivat paikoitellen varsin tutuilta.

 Typerän työpäivän päälle teki kyllä hyvää nauraa oikein kunnolla! Esitys oli täynnä hauskoja kikkoja (esim. miten metalliputki muuttuu tuosta noin piparkakkumuotiksi ja miten palomiehet pelastavat pulaan joutuneen kissan) ja osuvia sanaleikkejä, jotka upposivat taas parhaiten aikuiskatsojiin. Jos kiertueellaan sattuvat kohdalle, kannattaa ehdottomasti käydä tsekkaamassa.

 Aika usein tuppaa käymään niin, että minä jään viimeisenä saliin, kun jään suustani kiinni. Visioimme seuraavanlaisen otsikon Hömppä&Humppa-lehden seuraavaan numeroon : "Tunnettu bloggaaja talutettiin ulos lastenteatteriesityksestä!" ja kyllä, tässä on totuuden siemen. Vahtimestarin saattelemana poistuin viimeisenä ovesta...

Esityskuvat (c) Otto-Ville Väätäinen

Herra Hakkarainen harrastaa / Linnateatterin vierailu

Herra Hakkarainen harrastaa / Linnateatterin vierailu HML:n Teatterin Verstas-näyttämöllä

Kesto noin 40min (ei väliaikaa)

Alkuperäisteksti Mauri Kunnas
Dramatisointi ja ohjaus Sami Rannila
Lavastus Niina Suvitie
Musiikki ja äänet Kari Mäkiranta
Puvustus Anniina Kuula
Maskit Minna Pilvinen

Rooleissa : Sami Markus ja Jaakko Loukkola

  Harvoin tulee eteen esitys, jossa yhdistyy minun kaksi rakasta harrastustani : teatterissakäynti ja Mauri Kunnaksen kirjat. Minulla on kattava kokoelma Kunnaksen teoksia ja aina ensimmäisenä niistä on etsittävä niin Hakkaraiset kuin Hämähäkki-Heikitkin. Herra Hakkarainen on sen verran rakas hahmo, että niskastani löytyy ihan tatuointikin (löytyy kyllä myös Pikku Myytä ja niitä teatterinaamioita...). Tämä taisi olla kolmas näytelmä, jonka olen Hakkaraisen touhuista nähnyt. Aiemmat jutut olen nähnyt Porin Teatterissa sekä Tampereen Komediateatterissa.

 Eräänlainen perinne on näköjään myös se, että vähintään kerran vuodessa löydän itseni koululaisnäytöksestä ja minua tuijotellaan pitkään, koskapa mukanani ei ole lapsia. Ilmeisesti joku luokka oli tällä kertaa jättänyt tulematta ja katsomossa taisi olla aikuisia enemmän kuin lapsia. Se ei kuitenkaan menoa haitannut, pähkähullut jutut kun uppoavat hyvin ihan keneen tahansa, kunhan on sopivassa mielentilassa.

Siinä sitä taas mennään! 

 Herra Hakkarainen (Sami Markus) asustelee Tassulassa kera Masa Marsun (Jaakko Loukkola). Hakkarainen on tunnettu siitä, että tyyppi kävelee kaiket yöt unissaan ja touhuaa milloin mitäkin. Päivät sitten ollaan väsyneitä ja ihmetellään, kun ei uni virkistä mieltä ollenkaan. No, ilta koittaa ja herra painelee sänkyynsä vaakatasoon. Eipä siinä kauaa mene, kun jo ollaan taas menopäällä. Masa Marsu hauskasti ja kyllästyneen oloisesti tokaisee, että "Jaahas, ja siinä sitä taas mennään!" Masa kun vielä joutuu katsomaan Hakkaraisen perään, ettei tämä joudu kenties vaikeuksiin tai touhuile laittomuuksia.

 Aamulla Hakkarainen manaa sitten huonosti nukuttua yötä ja syyttää siitä liian vähäisiä tyynyjä. Uusi tyynyhän on sitten hankittava, ja sillä reissulla hän törmää Herra Makkaraan (Jaakko Loukkola), joka on juuri kuskaamassa pienokaistaan harrastuksesta toiseen. Nuorena se on aloitettava harrasteet, ettei vaan syrjäydy ja putoa kelkasta. Tyynynhankintareissuja tehdään useampikin ja aina törmätään samaan parivaljakkoon. Herra Hakkaraista ahistaa, kun hänellä ei ole mitään kivaa harrastusta, jolla leveillä muille. Umpiväsynyt Masa Marsu kyllä tietää, että öisin ei kumpikaan ole nukkunut levollisesti silmänräpäystäkään. Ja mitä kaikkea sitten herra puuhaileekaan? Ikäihmisten parkouria tietysti, vauvajumppaa (ilman vauvaa tosin, tyyny ja marsu toimikoon korvikkeena), Taiteiden yössä stailaamista ja erinäisissä somekanavissa seikkailua (on feisböökkiä ja tööttäilyä ja mitä lie) ja ehkäpä se kaikista hillittömin ikinä : Röhinä Recordsin veljeskolmikolle letinheilutusta ja hevilaulantaa. Röhinä Records-porukka on jo näky sinänsä, ja meinaan saada aika pahan hihityskohtauksen tässä.

Herra Makkara jälkikasvunsa kera 

 Välissä pistetään lauluksi ja saa hoilata mukana, jos kehtaa.

 Tällä kertaa aikuiset taisivat hörötellä jutuille eniten, lapsikatsojia huvitti varsinkin takaa-ajokohtaukset ja pääsihän marsulta paukkukin. Yhtä pienokaista hiukan pelotti, taisi olla lavastuksen valtava kuu. Ihmekös tuo, itsekin olen pienenä tyttönä pelännyt täysikuuta, ja on sitä pelästytty omaa mustikkaista naamaakin, kun peiliin vilkaisin. Traumansa kullakin!

 Varsin viihdyttävä oli tämäkin pienimuotoinen pläjäys. Vauhti oli päällä koko ajan, ja kekseliästä oli varsinkin selfie-kepin käyttö sekä kulttuuritoimittajan pikastailaus. Mutta se Röhinä Recordsin kolmikko, jota Jaakko Loukkola tasapainolaudan päällä taiteillen esitti... Se pitää jokaisen itse nähdä, sillä sitä kolmikkoa ei voi oikein sanoin kuvailla!

On tämä Sami Markus-Jaakko Loukkola kyllä mainio parivaljakko, ja hattua täytyy miehille nostaa siitä, että jaksavat vuodesta toiseen painaa pitkin ja poikin Suomea viemässä teatteria kansan luo!

Esityskuvat (c) Mirkku Merimaa

Tatu ja Patu pihalla / Linnateatterin vierailu Hämeenlinnassa

Tatu ja Patu pihalla / Linnateatterin vierailu Hämeenlinnan Teatterin Verstas-näyttämöllä

Ensiaamu 2.9. 2015, kesto noin 40min (ei väliaikaa)

Suositellaan yli 2-vuotiaille

Ohjaus ja dramatisointi Sami Rannila
Lavastus Niina Suvitie
Musiikki Kari Mäkiranta
Valot ja äänet Marko Korkeaniemi
Tarpeisto Riitta Tapio
Maskit ja kampaukset Minna Pilvinen
Puvustus Anniina Kuula ja Tiina Valkama

Lavalla : Sami Matkus ja Jaakko Loukkola

 Linnateatterin sivuilla luki, että esitys soveltuu kaikille kurahousuikäisistä ylöspäin, ja lasken kyllä itseni tähän porukkaan. Vähän sitten aulassa esityksen alkua ja ovien avausta odotellessa tuli orpo olo, kun olin ainut jolla ei ollut lapsia mukana. Nooo, ei ollut ensimmäinen (eikä taatusti viimeinen) kerta...

Tatu (Sami Markus) ja Patu (Jaakko Loukkola) 

 Aino Havukaisen ja Sami Toivosen (joista jälkimmäinen on ollut samaan aikaan ainakin lukiossa kanssani) luomat veljeshahmot lienevät monille kirjoista tuttuja, minulle ei niinkään. Tämä oli siis ensikosketukseni Tatuun ja Patuun, tyypithän ovat kirjoissa seikkailleet vaikka missä. Tällä kertaa ollaan ihan pihalla, kirjaimellisesti. Outolan Pihatieteellinen instituutti kertoo ensinnäkin, mikä on piha ja mitä kaikkea siellä voi tehdä. Veljekset on kyllä kieltämättä aika hoopo parivaljakko, noin ulkoisesti ja toimiltaankin. Kättelevät jalalla! Puuhunkiipeämistyylejä näytetään ja myös se, miten ei kannata kiivetä. Myöskään silkkisessä iltapuvussa, äidin korkkareissa, Batman-viitassa ja inkkaripäähineessä ei kannata kiivetä. (Tässä kohdassa meni yllättäen kiitokset iltapuvun lainasta takarivissä istuneelle Teatterikärpäselle, olin vähän hämmentynyt ja toki ilahtunut saamastani huomiosta ja aploodeista! Korostan, että se iltapuku oli kylläkin lainassa Linnateatterin tuottajalta...)

 Hiekkakakkuja tehdään, puetaan kurapukua päälle vähän vaivalloisesti eli ihan niin kuin se normaalistikin puettaisiin, rakennetaan maja. Mitä kaikkea pihalla nyt suinkin voi tehdä! Talvella lumiukko tietenkin, ja näillä keleillä sellaisen voi pyöräyttää ilmeisesti ensiviikollakin. Muutamaan väliin tempaistaan kipaleet, joissa luetellaan yhdeksän tapaa käyttää esim. keppejä, heiniä ja käpyjä. Lisäpisteitä siitä, että kaikista sai kätevästi vielä viikset!

 Perheen pienimpiä tuntui huvittavan eniten kaikensorttinen kohkaaminen ja hölmöily, minua nauratti tyyppien ilmeikkyys ja hyvä meininki, joka pysyi yllä koko ajan. Lopussa otteeni tosin vähän herpaantui, kun lähdettiin seikkailemaan oravan kanssa. Kurapukuväelläkin taisi ote alkaa lipsumaan, on aika taito pysyä paikoillaan noinkin kauan, jos mieli jo siintää hiekkakakkuja tekemään itsekin.

 Katsomosta bongasin  tutun jälkikasvuineen ja pääsin samalla kyydillä kotiin. Tuli sitten puhetta siitä, että katsomossa haisi kuulemma valkosipulille ja pierulle. En tunnustanut kumpaakaan ja syyllinen taisi löytyä jostain takaani. Reissu huipentui siihen, että nuorimies rallatti takapenkillä "Yhdeksän yhdeksän tapaa pierrä viiksiä". Että semmoinen reissu oli se, heheh!

Esityskuvat (c) Marko Korkeaniemi

Esitys kiertää siellä sun täällä ja tästä linkistä bongailemaan.

Haastattelussa Jaakko Loukkola

Jaakko Loukkolan tapasin huhtikuun lopussa 2015 Hämeenlinnan Teatterin yleisölämpiössä 'Puhveli-Billin lännensirkus'-esitysten aamu-ja iltanäytösten välisellä tauolla.

Syntymävuosi? ”Hmmm, mun ikäähän ei ole koskaan lukenut missään... Oikeastihan se on vuosi 19**. Mä pääsin yhteen kouluun 18-vuotiaana ja ohjasin ensimmäisen ammattiteatterijuttuni samana vuonna ja kaikki kyseli, että minkä ikäinen mä oikein olen kun näytän niin nuorelta. En sitten kehdannut kertoa totuutta ja se on jäänyt vähän niinku päälle, heh. Nykyäänhän koko juttu on vitsi, koska sillä ei ole enää mitään väliä, mutta tuolta vuosien takaa se on kantanut”, Jaakko naurahtaa ja kertoo samalla olevansa horoskooppimerkiltään rapu.

Mistä olet kotoisin? ”Oon kotoisin Jokioisilta, Forssan läheltä, enkä ole päässyt siitä ihan kokonaan eroon, koska ohjaan taas sinne kesäteatteriakin tulevana kesänä. Tällä hetkellä mä asun Turussa. Kokkolassa oon asunut pari vuotta myös, opiskelin siellä.”

Mitä harrastat? ”Lentopalloa, sulkapalloa ja tennistä niin paljon kuin vain pystyn. Lisäksi kuntosalia, koska tulee oltua paljon reissussa ja sillä konstilla pystyy pitämään itseään jonkinlaisessa kunnossa tien päälläkin. Mun kakkosammattini on periaatteessa mulle myös harrastus, eli musiikkikeikat. Vaikka se on työtä ja osa mun toimeentuloani, niin kyllä mä silti suhtaudun siihen kuin se olisi harrastus. Se on tavallaan enemmän hauskanpitoa kuin työtä. Meillä on bileduo, jonka kanssa on jo kymmenen vuotta soitettu bilemusiikkia.”

Mitä soittimia osaat soittaa? ”Kitaraa välttävästi ja rumpuja oon joskus osannut soittaa ihan hyvinkin, viime kerrasta alkaa olla vaan todella kauan aikaa. Kosketinsoittimia osaan myös soittaa vähän ja kaikenlaisia rytmisoittimia.”

Mitkä ovat omasta mielestäsi sinun vahvuutesi/erityistaitosi ammatillisessa mielessä? ”Mun vahvuuteni on varmaankin tulleet tämän kiertämisen myötä, eli tietynlainen tilanteenluku ja heittäytyminen tilanteisiin sen mukaan, mitä milloinkin tapahtuu. Improa oon tehnyt paljon aikanaan ja se multa onnistuu myös. Kyllä mä musikaalinenkin oon. Erikoiskikkoja? Hmmm, mä osaan laittaa silmät kieroon oikein kunnolla.”

Mikä olisi sellainen taito, jonka haluaisit osata? ”Kaikki fyysiset temput kiehtoisi mua tosi paljon, akrobatia ja muut. Tanssimisessa oon kyllä surkea myös, se on jotain aivan järkyttävää! Teen sitä kyllä tosi mielelläni, mutta oon siinä vaan hirvittävän huono. Jos vaan joku tekee koreografiat, mä kyllä toteutan ne mutta oppimiseen menee aikaa.”

Onko suvussasi muita teatterialalla tai muulla taiteellisella alalla olevia? ”Ei ole kyllä ketään sellaista, joka olisi ammatikseen tehnyt. Siskoni on kirjoittanut näytelmiä ja biisejä, ja toinen veljistäni on harrastanut musiikkia paljon ja tehnyt bändikeikkaakin.”

Milloin olet kiinnostunut teatterista/näyttelemisestä/esiintymisestä? ”Jokioisilla kävin näyttämöilmaisupainotteista yläkoulua (ei siellä muuta olekaan...) ja opettaja Jyrki Kanerva, joka oli myös ohjannut harrastajaryhmiä, oli sanonut äidilleni, että mun energiani olisi syytä ohjata johonkin toimintaan. Että tuosta menosta ei muuten hyvää seuraa, heh. Menin sitten teatteritoimintaan mukaan ja kerrastahan se oli selvä juttu. 14-vuotiaana näyttelin heti 'Viulunsoittaja katolla'-musikaalin Tevjen roolin, mulla oli pelastusliivit päällä ja ihan hirvittävä parta. Siitä se sitten lähti! Haluaisin tehdä sen roolin joskus vielä uudestaankin. Alakoulun näytelmässäkin oon takuulla ollut mukana, mutta en muista enää niin tarkkaan. Muistan vaan sen, että mulla oli jotkut omituiset silmälasit päässä. En kyllä siitä silloin mitenkään innostunut, koska mulla oli vähän vastustusta teatteria kohtaan. 'Mennään nyt sitten', mutta ei mulla varsinaista kiinnostusta teatteria kohtaan silloin yläkoulussakaan ollut. Tevje muutti suunnan. Samalla porukalla tehtiinkin sitten tosi kauan, porukka oli hyvin innostunutta. Ensin se oli koulun ryhmä, mutta sitten siitä tuli Nuorisoteatteri Notku. Tehtiin koulussa 'Oliver Twist' ja vapaa-ajalla sitten esim. 'Sound of Music'. Jyrkin ohjauksessa olivat aiemmin tehneet kymmenkunta juttua.”

”Samaan aikaan tuon nuorisoteatterin kanssa mä pyörin monissa eri harrastajateattereissa ja kävin kyllä kokeilemassa kaikki porukat, mitä tuolla suunnalla oli. Pääsin sitten 18-vuotiaana Kokkolaan ammattikorkeakouluun teatteri-ilmaisunohjaajakoulutukseen, mua alkoi 'kyllästyttää' pelkkä näytteleminen ja alkoi kiinnostaa muukin teatteriin liittyvä. Hain Turkuun ja Helsinkiinkin, ja olisin päässyt niihin kaikkiin mutta Kokkola oli mulla ykkösvaihtoehtona kun kuvittelin, että sinne on helpointa päästä. Lähdettiin sitten Kokkolaan, koska paikkaa ei voinut perua... Kaksi vuotta olin siellä ja sitten hain ammattikorkeakoulujen sisäistä siirtoa Turkuun, josta valmistuin muutama vuosi sitten.”

Mikä oli lopputyösi aiheena? ”Mä ohjasin 'Suruttomat'-musikaalin Forssan Teatteritalolle, se oli Ideateatterin tuotantoa. Ai niin, 2008 perustettiin tuo Ideateatteri ja se oli myös yksi hyvä syy muuttaa Turkuun! Kouluaikoina tuli ohjattua varmaan parikymmentä eri harrastajateatterijuttua.”

Jaakko kiertueauton kulmilla (c) Teatterikärpänen 

 Mitä tekisit, jos et olisi tällä alalla? Onko ollut vaihtoehtoa B tai kenties C? ”Niin. Olispa. Eipä oikein ole ollut muita vaihtoehtoja. Jos olisin halunnut lähteä oikein opiskelemaan, olisin halunnut lukea teologiaa, uskontotieteitä. Se oli ainut oppiaine, joka mua ylipäätään kiinnosti koulussa.”

Miksi olet näyttelijä? Vai millä tittelillä sinua voi kutsua, kun teet monenlaista? ”Kyllä mä koen itseni näyttelijäksi, joka myös ohjaa silloin tällöin. Miksikö sitten olen näyttelijä? Siinäpä kysymys, jota on tullut mietittyä paljonkin. Syy on varmaankin jo muuttunut niin monta kertaa... Ensinhän se oli iso haave ja oli tarve olla esillä, ja vuosien saatossa tuo on poistunut. Nykyään haluan kiinnittää tekemisen tapaan ja laatuun enemmän huomiota. Siitä mä oon edelleen varma, että ei tämä ihan tervettä puuhaa ole. Jos on vaikka kahden kuukauden loma ja vaikka tietää, että sen jälkeen työt jatkuu, niin menee silti jo pitkin seiniä kun ei pääse lavalle! Se on mulle kyllä yksi muoto purkaa energiaa, ja jos oikein mietin niin varmaankin se suurin syy. Saan tämän avulla kanavoitua energiaani, koska muuten varmaan tukehtuisin. Alku oli mulle kyllä tietynlaista paikan etsimistä ja hyvinkin laumakäyttäytymispohjaista; katsotaan kuka on hyvä ja kuulutaan porukkaan. Kuvittelin myös varmaan, että sitten saan tyttöjä. Kaikkea tuollaista, mitä nyt 15-vuotiaat miettii, teki sitten mitä hyvänsä”, pohtii Jaakko.

Mikä on ollut tärkein oppi, jonka olet urasi varrella saanut? ”Mulla on aika montakin tärkeää juttua. Yksi on se, että neljän-viiden vuoden aikana opiskellessa terävin kärki ylimääräisestä innosta tippuu pois ja sen jälkeen vasta alkaa tiedostaa sen, mitä jatkossa aikoo tehdä. Eli sä voit tehdä teatteria eikä teatteri vie sua. Noin päin. Toinen tärkeä asia on ollut oman teatterin pyörittäminen, kun on päässyt tekemään kaikenlaisia osa-alueita ja hallitsemaan teatterin tuotantorakennetta, joka kyllä avaa tekemistä ihan uudella tavalla. Yksi tärkeä oppi on myös se, että ihan sama mitä teet, kunhan keskityt siihen miten teet.”

Onko sinulla omia ns. esikuvia, joita erityisesti arvostat tai seurailet? ”No nythän on paljonkin tosi hyviä tyyppejä kentällä! Santtu Karvonen on ihan törkeen kova ja tykkään siitä ihan älyttömän paljon. Santulla on sellainen komiikantaju ja rytmi, jota harvoilta löytyy. Puntti Valtosta mä olen 'fanittanut' jo pitkään. Ja Johnny Depp on teknisesti vaan niin älyttömän hyvä näyttelijä.”

Kuka olisi unelmiesi vasta-/kanssanäyttelijä, jos saisit maailmasta valita ihan kenet tahansa? ”Mulle kieli on aika tärkeä juttu, joten kyllä se olisi Santtu tai Puntti.”

Entä kenen kanssa haluaisit esittää dueton ja mikä olisi mahdollisesti kappale? ”Johnny Cashin kanssa olisi varmaan ollut ihan hauska laulaa! Hänen kanssaan voisin vetäistä Stigin biisin 'Puumaa mä metsästän' sillai, että Johnny soittaa kitaraa.”

Missä eri teattereissa olet näytellyt, jos ei lasketa mukaan niitä joissa olet käynyt ns. keikalla? ”No niin siis, enhän mä oo juuri missään näytellyt! Ideateatterissa, Turun Kaupunginteatterissa, Hurja Tuotannon kanssa Naantalissa kesäteatteria tekemässä, Linnateatterissa...”

Oletko laskenut, monessako eri paikassa on tullut vierailtua esim. tämän Puhveli-Billin kanssa? ”En ole. Linnateatterin kanssa pelkästään takana on jotain 340 keikkaa ja Ideateatterin kanssa noin 1500 eri keikkaa, tosin samoissa paikoissa. Ihan järjetön määrä. Kaupunginteattereissakin on oltu varmaan kaikissa.”

(c) Teatterikärpänen

 Mainitse muutama itsellesi tärkeä roolityö. ”Tärkein työ on ehdottomasti Ideateatterin Noppa-monologi. Sitä oon veivannut mielettömän paljon, varmaan 500 esitystä, ja pelkästään sen hahmon kasvutarina on mieletön. Välissä on vuosia ja kiloja, ja esitystä on joutunut muokkaamaan matkan varrella. Se on ollut mulle urani kannalta hyvin tärkeä esitys, koska sitä kautta olen päässyt kiinni tähän ammattiin. Edelleenkin esitän sitä silloin tällöin. Lasten-ja nuortenteatteria olen tehnyt kohta kymmenen vuotta, hahmot vaihtelee eikä niistä mikään nouse sillä tavalla ylitse muiden. Se on tärkeä työ mitä juuri nyt tekee tai mitä seuraavaksi tekee.”

Onko sinulla jotain roolihaavetta? ”Pari vuotta sitten mulla oli haaveena, että saisi tehdä teatteria vastanäyttelijän kanssa, kun oli monologeja vedetty pitkään! Se haave on toteutunut, jee!”

Miten sinä määrittelisit sanonnan 'teatterin taika'? ”Mulle se ihmeellisin asia siinä on edelleenkin se, kun menet lavalle esittämään sitä illuusiota 150:ttä kertaa ja yleisö ostaa sen 'sopimuksen', ja kun lavalle menee niin sun pitää itse aina uskoa siihen, että näin käy. Nykyaikana se on kyllä mielikuvituksen voitto. Sopimus siitä, että nyt leikitään.”

Mitkä asiat inspiroivat sinua? ”Nöyryys asiassa kuin asiassa inspiroi mua ja saa mut innostumaat. Myös toiset ihmiset inspiroi mua, sehän on kaiken lähtökohta. Toisista saa voimaa ja se auttaa heittäytymään.”

Podetko ramppikuumetta/esiintymisjännitystä? ”Vähenevässä määrin kyllä, ennen ensi-iltaa varsinkin mutta normiesitysten kohdalla ei kyllä tule enää pahemmin jännitettyä. En myönnä ainakaan! Kipeänä esiintyminen mua aina vähän jännittää.”

Onko sinulla jotain omia rituaaleja tai rutiineita, joita toistat aina ennen esitystä? ”Meidän elämämmehän on pelkkää rutiinia, just tämän kiertuemuodon takia. Jokaikinen juttu pitää tehdä tietyssä järjestyksessä, muuten kaikki vaan unohtuu. Ensin lavasteet, puvut ja niin edelleen.”

Kerro joku legendaarinen kommellus. ”Lastenteatterissahan kaaos on hauskinta, ja joskus tulee vaan sellaisia esityksiä eteen, missä saattaa olla järjestelyjen vuoksi tietynlaisia ongelmia. Kerran oltiin Lapissa jumppasalissa ja lapset saivat juosta vapaasti siellä ennen esitystä ja sitten kaikille jaettiin ilmapallot. Näyttämö oli korotettu ja kun lapset tulivat istumaan näyttämön eteen, me nähtiin vain rivi erivärisiä kaasupalloja ja kukaan ei nähnyt lavalle mitään! Me vedettiin 40 minuuttia ja kansa juoksi ympyrää pitkin salia. Kerran oltiin vappupäivänä yhdessä lastentapahtumassa esiintymässä ja meille hehkutettiin, että siellä on vaikka mitä oheisohjelmaa ja väkeä on tulossa 450. Katsojia tuli tasan 14, ja juoksemiseksi meni sekin, kun yksi muksu oli tunkenut itsensä meidän videotykin ja screenin väliin ja näkyi varjokuvana lavalla koko ajan, ja häntä kun lähdettiin poistamaan ja samalla replikoitiin, niin seuraava tuli samaan paikkaan. Heheh, menihän se vappupäivä noinkin...”

Kerro joku oikein hyvä muisto. ”Kun olin lapsi, meillä oli sellainen 9-paikkainen Ford Transit ja oli siistiä nukkua siellä autossa sisarusten kanssa, kun lähdettiin ajamaan mummolaan Ouluun. Se oli ihan hittikamaa!”

Tulevia roolejasi tai muita töitäsi? ”Syksyllä tulee 'Tatu ja Patu pihalla'-niminen esitys Linnateatteriin, ja sen kanssa lähdetään taas kiertämään. Ja nyt siis ohjaan kesäksi Jokioisille 'Vain muutaman huijarin tähden'-maalaiskomedian, ja teatterin nimi on Teatteri Tuntematon.”

Mitä muuta haluaisit ehdottomasti kertoa itsestäsi? ”Sitä mä jaksan kyllä hehkuttaa edelleen, että tykkään kiertämisestä todella paljon ja olen siinä vähän luonnonoikku, niin kuin kiertuekaverini Sami Markuskin.”

Onko sinulla mottoa? ”Kyllä se siitä. Oon sillä tavalla koittanut suhtautua asioihin, vaikka välillä oonkin aika kova stressaamaan.”

Osaatko imitoida ketään? ”En todellakaan! Oon kyllä innokkaasti koittanut, mutta ei siitä kyllä ole tullut yhtään mitään.”

Mikä sarjakuvahahmo tai muu fiktiivinen hahmo haluaisit olla ja miksi? ”Mä oon muuten ihan koukussa Aku Ankkaan ja mulle tuleekin se, ihan omalla nimelläkin. Haluaisin olla Akun naapuri Teppo Tulppu, se saa vääntää koko ajan Akun kanssa milloin mistäkin asiasta.”

Jos sinusta tehtäisiin supersankari, mikä olisi sen nimi ja voima? ”Mä olisin 'Tuhansien jumppavarastojen mies', elämäkertanikin olisi samanniminen. Se voisi hyvin toimia murskapallona nosturissa.”

Jos saisit viettää päivän naisena, miten sen viettäisit? ”Mä menisin TPS:n kotipeliin ja pubiin, jossa käyttäytyisin kuin mies ja katsoisin mitä ihmiset sanoisi. Huutelisin kaikenlaista pelissä ja käyttäytyisin samalla tavalla kuin miespuoliset fanit.”

Jos ihminen menisi syksyisin talviunille ja heräisi keväällä, mitä ottaisit omaan talvipesääsi mukaan siltä varalta, että heräätkin kesken kaiken? ”Kirjoja ottaisin varmaankin, olisi kenties vihdoinkin aikaa lukea. Radion ottaisin myös, täytyisihän sitä tietää mitä maailmalla tapahtuu. Ruuaksi ottaisin kebabia, sehän maistuu aina ja on vähän liiankin hyvää. Juotavaksi vettä.”

Jos rakentaisit puuhun majan, mitä sinne ottaisit mukaan? ”Tikapuut! Ja sellainen omalla jalalla seisova riippumatto. Sellaisen mä haluaisin muutenkin.”

Jos voisit aikakoneella palata menneisyyteen johonkin tiettyyn hetkeen tai ajanjaksoon, minne menisit? ”Mä menisin ehdottomasti Antiikin Kreikkaan. Siitä ajasta on tehty niin paljon leffoja ja sarjoja ja me pidetään sitä faktana, et noinhan se meni silloin. Haluaisin nähdä, mitä siellä on oikeasti tapahtunut. Sit mä haluaisin mennä 50-60-luvulle, kun mun mielestä silloin kaikki oli mustavalkoista.”

Mitä aiot tehdä seuraavaksi? ”Menen hotellille, nukun varmaan tunnin ja sen jälkeen menen Kemppaisen Antin kanssa kahville, ja palaan takaisin tänne teatterille iltanäytöstä varten. Ja aion sen jälkeen mennä katsomaan 'Tie Mekkaan'-näytelmän täällä teatterissa myös.”

Bernard Pivot´n kymmenen kysymystä :

- Mistä sanasta pidät eniten? - Pallo

- Mistä sanasta pidät vähiten? - Viha

- Mikä sytyttää sinut? - Intohimo mitä tahansa asiaa kohtaan

- Mikä sammuttaa intohimosi? - Se, että on olevinaan valmis ja koskee ihan mitä tahansa asiaa.

- Suosikkikirosanasi? - Vittu

- Mitä ääntä rakastat? - Naurua

- Mitä ääntä inhoat? - Herätyskelloa

- Mitä muuta kuin omaa ammattiasi haluaisit kokeilla? - Urheilijan elämää

- Missä ammatissa et haluaisi olla? - Opettaja

- Jos Taivas on olemassa, mitä toivot Jumalan sanovan sinulle kun saavut Taivaan porteille? - Yllättävän kauan kesti!

Puhveli-Billin lännensirkus / vierailu Hämeenlinnan Teatterissa

Puhveli-Billin lännensirkus / vierailu Hämeenlinnan Teatterissa

Ensi-ilta elokuun lopussa 2014, kesto noin 40min (ei väliaikaa)

Ohjaus ja sovitus Sami Rannila

Lavastus ja valosuunnittelu Marko Korkeaniemi

Pukusuunnittelu Tiina Valkama

Äänisuunnittelu Kari Mäkiranta

Rooleissa : Sami Markus ja Jaakko Loukkola

Linnateatterin tuotantoa

 Tiistaiaamuna klo 9 löysin itseni Hämeenlinnan Teatterin Verstas-näyttämön katsomosta - kera kahden koululuokan! Lapset kyllä katsoivat minua vähän pitkään, että kukakohan tuokin mahtaa olla, soluttautunut mukaan heidän teatterireissulleen... Melkoisen levoton pulina katsomossa kävi ennen esityksen alkua, opettajat koittivat parhaansa mukaan hyssytellä joukkojaan. Meno vaan villiintyi, kun sirkustelttamaisten lavasteiden takaa kurkki jokin hahmo ja heilutteli takapuoltaan. Sekös vasta naurut irroittikin! Hahmo paljastui kojootiksi myöhemmin...

 Puhveli-Billin lännensirkuksessa Mauri Kunnaksen samannimisestä kirjasta tutut hahmot heräävät henkiin pienissä tarinoissa, joihin katsojat johdattelee itse Puhveli-Bill (Sami Markus). Aluksi estradille pelmahtaa kierosilmäinen intiaanipäällikkö Istuva Härkä (entiseltä nimeltään Roikkuva Räkä, ja sitä räkää kyllä esitelläänkin vähän liiankin antaumuksella yäk). Lisäksi tutustumme mm. Katinkulta-Katiin ja Sika-Samiin. Näitä muita hahmoja tulkitsee Jaakko Loukkola, ja etenkin Katinkulta-Kati oli varsin verevä ilmestys...

Puhveli-Bill ja Istuva Härkä (c) Marko Korkeaniemi

 Tarinoiden lomassa pistettiin lauluksi ja yleisökin pääsi osallistumaan mm. veturin ylämäkipuksuttelussa sekä tuut tuut-äänimerkin käsiliikkeessä. Aamujumpat tuli siis hoidettua samalla. Laulamaan pääsivät myös konduktöörien kuoro (heheh, kyllä huvitti tämä) sekä Sika-Samin possuarmeija. "Perässävedettävät possut" eli pulled porks...

 Hauskoja oivalluksia oli esitys täynnä, mm. leirinuotio syntyi taianomaisesti ja pop cornit tuli keksittyä vahingossa. Hevoskuiskaaja yritti vikuroivia mustangeja rauhoitella, mutta niin karkasivat kuitenkin hevoset kirjaimellisesti käsistä. Esitys loppui tosin vähän yllättäen, juuri kun oli päästy kunnolla vauhtiin.

 En nyt ihan täysin ollut varsinaista kohderyhmää, mutta kyllähän tuolla arkiaamu lähti mukavasti käyntiin. Hauskaa oli seurata lapsiryhmien poismarssia "hyvässä järjestyksessä", ja osa pojista innolla huuteli aulassa "howdy houuuuu". Riittää siinä vanhemmille kerrottavaa kotona, ja ehkä tulee mainittua se pyllyilevä kojoottikin ja pieruhuumoria viljelevä Sika-Sami. Josta tuli muuten mieleeni ihan P.J. Petkunterä (Aku Ankasta).

 "Nostetaan panoksia!"

 Puhveli-Billin lännensirkus kiertelee pitkin Suomea, joten muksut mukaan ja katsomaan, tai soluttautumaan koululaisryhmien joukkoon...

Rakas lurjus / IdeaTeatteri

Rakas lurjus / IdeaTeatteri, Jokioisten Elonkierto

Ensi-ilta 31.5. 2013, kesto noin 1h 50min väliaikoineen

Käsikirjoitus Mika Waltari

Ohjaus Antti Kemppainen

Rooleissa Thomas Dellinger, Jaakko Loukkola ja Sanni Pekkala

Taustaa : Edvin Laine pyysi Mika Waltaria 1947 kirjoittamaan kesäkiertuetta varten kepeän komedian, ja näin syntyi Rakas lurjus. Näytelmästä tulikin melkoinen menestys ja se kiersi ympäri Suomea seitsemän vuoden ajan, jonka jälkeen se nähtiin vielä pari vuotta Kansallisteatterissa. Vuonna 1955 Toivo Särkkä ohjasi siitä vielä elokuvaversionkin. Näytelmässä kikkaillaan mukavasti sukupuolirooleilla. Arkistonhoitaja Siimes (Thomas Dellinger) asuu yhdessä veljenpoikansa Jussin (Jaakko Loukkola) kanssa kunnon poikamiesboksissa, jonne ei missään tapauksessa naisia suvaita, naiset kun ovat kaiken pahan alku ja juuri. Miehet joutuvat kuitenkin ottamaan kämppäänsä alivuokralaisen, ja tuttu asessori onkin löytänyt sopivan "nuorukaisen", joka hiljaisena opiskelijapoikana hyvin sopeutuisi muiden päiväjärjestykseen. Paikalle pölähtää Kaino Lahja Itkonen (Sanni Pekkala), joka nostattaa heti monenlaisia tunteita. Kainolla sattuu olemaan vielä kaksoissisar Lahja, joka saapuu veljeään tapaamaan ja sekös vasta tunteita kuumentaakin... Siinä menee miehillä pasmat, lettukestit ja lihapullavuorot suloisesti sekaisin!

Thomas Dellinger, Sanni Pekkala ja Jaakko Loukkola / kuva Juha Puhtila

Plussaa : Ensinnäkin esityspaikka oli mainio! Jokioisten Elonkierto on maatalouden esittelypuisto, ja matkalla teatteriin näimme niin lampaita kuin heppojakin. Harmi että satoi kovasti vettä, ei tullut pysähdyttyä tarkemmin tutkimaan aluetta. Itse esityspaikka sen sijaan sijaitsi sateelta ja tuulelta suojassa jännässä makasiinissa, ja katsomossa oli tiivis ja lämmin tunnelma. Lavastus uumoili siitä, että luvassa on yllättäviä tupsahduksia ovista. Pidin etenkin siitä, että uuden tulokkaan huone oli avoin ja siten saattoi seurata hänen touhujaan muiden kohkatessa keskellä lavaa. Teksti oli vallan nerokas ja pidin kovasti siitä, että teksti oli säilytetty vanhassa muodossaan eikä yritettykään modernisoida sitä millään tavalla. Adopteeraamiset ja toistuvat "Äsh!"-huudahdukset otin ilolla vastaan. Näyttelijät olivat eleissään ja ilmeissään mainioita, etenkin Jaakko Loukkolan eleet hänen ylivertaisesta habituksestaan, jota naiset eivät voi vastustaa, ja entäs ne rakastuneen miehen hövelit ilmeilyt. Vauhti kiihtyi loppua kohti ja marjapuurotkin hyytyivät ihan itsestään, ja huvitti etenkin yhden vanhemman mieshenkilön ilahtunut spontaani huudahdus katsomossa arkistonhoitajan pähkäillessä sitä, ettei vain olisi "sellainen mies". Muutenkin yleisö tuntui kovasti tykkäävän näkemästään, ja sateisesta päivästä huolimatta kaikki lähtivät suu messingillä paikalta.

Miinusta : ei moitteita!

Muuta : Esityksiä Elonkierrossa jäljellä enää yksi (ke 19.6.), mutta mikä ilahduttavinta, Rakas lurjus lähtee kiertueelle "entiseen malliin" ja kiertuekalenteri nähtävillä tämän linkin alta. Kannattaa ehdottomasti tsekata tämä napakka naurupommi, suosittelen erittäin lämpimästi!

Rakas lurjus saa täydet viisi tähteä *****.