Meganin tarina / Miniteatteri

Meganin tarina / Miniteatteri

Ensi-ilta 9.2. 2019, kesto noin 1h 50min (väliaikoineen)

Käsikirjoitus Tuomas Timonen
Ohjaus Suvi Seppälä
Tekninen tuottaja Mikko Myllyniemi
Musiikki, valot ja valokuvaus Mikko Myllyniemi
Video Tuukka Tähti
Puvustus Työryhmä
Lavastus Mikko Myllyniemi ja työryhmä

Rooleissa : Erica Lounavuori, Marjo Maula, Riku Laine, Santeri Töyry, Siiri Käki, Nelli-Maija Pekola, Matvei Ojansuu, Kielo Varjola, Aino Räisä, Sara Kujala, Tuuli Toivonen, Peppi Toivola, Roni Poussu, Cindi Holm ja Hilla Iivari

(c) Suvi Seppälä 

 Tuomas Timosen kirjoittama "Meganin tarina" voitti Lea-palkinnon (paras uusi näytelmäteksti) vuonna 2010. Se on tositapahtumiin perustuva tarina pian 14-vuotta täyttävästä Meganista, joka jouduttuaan nettikiusaamisen uhriksi tekee itsemurhan. Pysäyttävä aihe ja valitettavasti niin tätä päivää, ajasta ja paikasta riippumatta. Aihe herättää monenlaisia kysymyksiä. Miksi? Olisiko tapahtunut voitu jotenkin estää? Kuka on syyllinen? Onko tapahtunut rikos? Miten jatkaa omaa elämäänsä tapahtuneen jälkeen? Tuntuuko kenelläkään pistoa omassatunnossa? Kenen on vastuu?

 Megan (Erica Lounavuori) on ihan tavallinen teini. Reppua paiskotaan kiukuspäissään pitkin lattioita heti kotiinsaapumisen jälkeen ja huoneen ovi pamautetaan niin kovaa kiinni, että korvissa soi. Äiti Mary (Marjo Maula) kokkaa perheelleen sapuskaa, isä Steve (Riku Laine) istuksii rennosti sohvalla televisiota katsellen. Velipoika Alvin (Santeri Töyry) ei ole moksistaan, hän näppäilee sähkökitaraansa. Yhteinen ruokahetki menee niin ja näin. Niin kuin monessa muussakin perheessä.

 Megan on riidellyt bestiksensä Bean (Siiri Käki) kanssa ja välit on pistetty poikki. Kyllähän se pistää mielen matalaksi. Onneksi on internetin ihmemaa ja MySpace, josta löytyy mukavanoloinen ja -näköinen runoileva ja muutenkin kaunopuheinen nuorimies. Maailma ei olekaan Meganille enää niin ankea paikka. Isä-Stevekin on saanut töitä, äidillä sen sijaan tuntuu olevan kateellisia työkavereita ja se vähän latistaa kodin tunnelmaa. Meganin elo ja olo kuitenkin kukoistaa ja neito on yhtä hymyä, Beankin kanssa saadaan riidat sovittua. Vaan sitten tapahtuu jotain, joka muuttaa kaiken ainakin yhdessä perheessä. Megan saa äsken niin ihanalta pojalta solvausviestin ja pian liuta muitakin haukkuu ja nimittelee häntä nimimerkin takaa. Kohtaus on hienosti toteutettu. Ihan tavalliset, mukavat koulukaverit seisovat tietokoneen ympärillä nimimerkillä varustetut laput käsissään. Kuka vaan voi olla mitä vaan ja sanoa mitä vaan, jäämättä kiinni. Niinkö? Nimimerkin ja käyttäjätunnuksen poisto muutamalla napin painalluksella, ja kaikki tieto katoaa bittiavaruuteen. Sitä ei ole olemassakaan. Mitään ei tapahtunut. Mitäs meni ja tappoi itsensä. Huh. "Se oli vaan läppä!"

Meganin perhe (c) Mikko Myllyniemi 

 Meganin muistotilaisuus on koruton ja kaunis, me kaikki istumme siellä vakavina ja hiljaisina. Isä pitää puheen, joka taatusti jää ihmisten mieliin. Bean äiti Linda (Nelli-Maija Pekola) glittermekkoineen pitää puheen myös, toisenlaisen. Hän kyllä osaa konstit miten tulla huomatuksi. Varsin hiljaista väkeä on väliajalla yleisölämpiössä, ja näytelmä jatkuukin railakkaasti Bean synttärihulinoinnilla aulassa, hauska idea tämä. Bean vanhempien kaksinaamaisuus kyllä suututtaa.

 Erittäin vakuuttavaa työtä kaikilta ja etenkin nuorilta, vaan suurimman vaikutuksen iskee toivotun paluun Miniteatterin lavalle tekevä Riku Laine Meganin isän roolissa, ja jotenkin tuntui siltä, että koko mies kuihtui ihan silmissä näytelmän edetessä. Miten osasikin olla niin täynnä katkeruutta, surua, patoutunutta vihaa... Huh! Myös Matvei Ojansuu oli mahtavaa nähdä pitkästä aikaa näyttämöllä.

Videolla Riku Laine (c) Tuukka Tähti 

 Näytelmän äänimaailma oli sellainen, että takuulla mitään ei päässyt pakoon. Se jyräsi päälle ja pakotti kuuntelemaan. Se oli vähän niin kuin pesismailalla isku vasten kasvoja. Ja sitten yllättäen lopun täydellinen hiljaisuus ja yksinäinen kynttilä. Ja Alvin näpräämässä kitaraansa.

 Ainut miinuspuoli oli omituinen metsäkohtaus eläimineen, en vaan tajunnut millään. Tosin tuoreessa muistissa oli vielä edellispäiväinen Turun Kaupunginteatterin Hamlet, joka oli outouksia pullollaan, että samalla linjalla...

 Hämeenlinnan Miniteatteri ei todellakaan mene ohjelmistovalinnoillaan sieltä mistä aita on matalin, vaan tekee puhuttelevaa, ajatuksia herättävää teatteria nuorilta nuorille ja mikä parasta, myös meille aikuisille. Ylpeä saa olla! Näytelmästä on kevään aikana vielä pari "Tuo Teini Teatteriin"-esitystä, jonka jälkeen pieni purkukeskustelu työryhmän kanssa. Lisätietoja esityksistä tästä linkistä. Itse olisin tuonut esitykseen pian 14-vuotiaan kummityttöni, mutta hänellä oli muuta menoa. Niinpä nappasin mukaan mieheni, joka oli esityksen jälkeen varsin vaikuttuneessa mielentilassa ja intoutui antamaan toteutukselle täydet viisi tähteä!

Näytelmä herättää taatusti keskustelua nettikiusaamisesta, vanhemmuudesta, ulkonäköpaineista, netin syövereistä ja vaikka mistä niin kouluissa kuin kotona, ja niin pitääkin. Tärkeä aihe, hieno toteutus! Menkää ihmeessä katsomaan ja napatkaa nuorisoa mukaan.

(Näin esityksen kutsuvieraana, kiitos Miniteatteri!)

Pekka Töpöhäntä / Miniteatteri

Pekka Töpöhäntä / Miniteatteri, Aulangon Graniittilinna

Ensi-ilta 2.7. 2017, kesto noin 1h 20min (väliaikoineen)

Alkuperäisteos Gösta Knutsson
Dramatisointi Anneli Mäkelä
Ohjaus ja sovitus Suvi Seppälä
Äänisuunnittelu ja musiikki Mikko Myllyniemi ja Jouni Joronen
Laulujen sanat ja säveltapailut Lapset
Puvustus Liisa Turtiainen ja Heli Sippola
Lavasteiden suunnittelu ja rakennus Mikko Myllyniemi ja Juuso Maunula
Rekvisiitta Työryhmä
Maskeeraus Taru Lahtinen
Tekniikassa Aino Räisä ja Mikko Myllyniemi

Rooleissa : Annika Pekuri, Saga Tähti, Siiri Saarinen, Helmi Riippi, Mandi Ilmanen, Kielo Varjola, Roope Suvisuo, Siiri Keskinen, Erica Lounavuori, Siiri Käki, Martta Ollikainen, Hilla Iivari, Jimi Joutsi, Aida Kankaanpää ja Veera Tihilä sekä "jokapaikankissat" Silja Salminen, Sanni Passila, Siiri Mattila, Susanne Ruohio, Pirita Minkkinen ja Susanna Heiskari

Pekka Töpöhäntä oikealla 

 Jo 60 vuotta on Hämeenlinnassa (ja vierailunäytöksien myötä muuallakin) saatu nauttia Miniteatterin monipuolisista, viihdyttävistä ja ajatuksiakin herättävistä näytelmistä. Onkohan kukaan koskaan laskenut, montako lasta ja nuorta on vuosien saatossa tutustutettu teatterin pariin juuri Miniteatterin kautta, niin opetusryhmissä kuin katsomon puolellakin? Määrä on takuulla huikea. Miniteatterin historiaan voi tutustua tarkemmin teatterin omien nettisivujen kautta tästä linkistä. Teatteria pitkään luotsannut Marja Myllyniemi siirsi viestikapulan keväällä luottavaisin mielin eteen päin Suvi Seppälälle, joka on myös ohjannut tämän 60v-juhlanäytelmän, Pekka Töpöhännän.

 Iltapäiväksi oli luvattu kovaakin vesisadetta ja vähän jännitti, selviäisimmekö reissusta Graniittilinnaan kuivina. Aiempina vuosina olin ollut katsomossa oman äitini kanssa (äiti-tytär -laatuaikaa iästä viis) sekä vanhemman kummityttöni ja äitinsä kanssa. Tänä vuonna oli aika viedä nuorempi, syksyllä koulun aloittava kummityttöni teatterin ihmeiden pariin. Seurassamme olivat myös tytön isosisko sekä molempien neitosten äiti (joka on kuulemma itsekin ollut Miniteatterissa näyttämöllä). Jännitystä oli ilmassa menomatkalla ja myös rutkutusta vääristä asuvalinnoista (jonka tulin itsekin huomaamaan, sillä aurinkohan siellä täysillä porotti ja sateesta ei ollut tietoakaan). Itseäni jännitti se, mahtaisiko jalkani vielä nousta Graniittilinnan portaissa - nousi se! Lippujonossa ensikertalainen kyseli, mitä tarkoittaa väliaika ja pitääkö katsomossa istua, ja miksei lavasteiden toisellakin puolella ole katsomoa. Jaa ei vai! Miten pystymme näkemään, mitä seinien takana tapahtuu? Itse muistelin aikoja, jolloin olin ensimmäisiä kertoja katsomossa, joskus 70-luvun puolivälissä varmaankin. Tiedoksi kaikille : maistoin mystisiä pop corneja ensimmäistä kertaa juuri Graniittilinnassa, läpinäkyvästä rapisevasta pussista! Muistin nähneeni ainakin näytelmät Kiljusen herrasväki sekä Lintu sininen.

 Minuutteja laskettiin ahkerasti ennen esityksen alkua, ja väärästä asuvalinnasta suivaantunut kummityttöni meinasi riisua pitkät housut jalastaan, koska oli liian kuuma. Tyytyi sitten kuitenkin vain sukkien riisumiseen, kun itsekin uhkasin ottaa puolet vaatteistani pois. Tutkailimme myös lavasteita ja aprikoimme kuka missäkin asuu ja kenen pyykit roikkuvat narulla. "Tuolla asuu takuulla joku ihminen, koska eihän kissoilla ole vaatteita!" Vaan teatterissapa kaikki on mahdollista - myös se, että hiukset muuttuvat aivan toisenlaisiksi kesken kaiken. Teatterin taikaa on se.

 Pekka Töpöhäntä on monelle varmaankin ns. tuttu juttu. Töpöhäntäinen kissa (Annika Pekuri) saapuu kaupunkiin uutena tulokkaana ja heti on ilkeä Monni (Siiri Saarinen) yksinkertaisine apulaisineen kiusaamassa kun huomaavat, että tämä uusi tuttavuushan on aivan erilainen. Monnin moninaiset juonittelut menevät kuitenkin järjestään pieleen, koskapa apurit Pilli (Helmi Riippi) ja Pulla (Mandi Ilmanen) sekoilevat niin sanoissa kuin suunnitelmien toteutuksessakin. Pekka on jatkuvasti altavastaajan roolissa, mutta onneksi löytää kaupungista myös ystäviä ja puolustajia, jotka valavat lisää itseluottamusta Pekkaan. Töpöhännästä viis, voit olla silti kiva kaveri ja mahtava tyyppi!

 Ensikertalaisessa ihastusta herätti etenkin tyttökissojen kauniit mekot, ja minä viehätyin siitä, miten erinäköisiä ja -tyylisiä yksilöitä porukasta löytyikään. Yksityiskohdat niin korvissa kuin hännissäkin olivat kerrassaan mainioita. Välillä pistettiin lauluksi ja tanssiksi, ja hännät heiluivat iloisesti tahdissa. Roolihahmoista suosikeikseni nousivat tällä kertaa showmiehen elkeet omaava poliisikisu Misse Pamppu (Jimi Joutsi) sekä valloittava Metsäkulman Murre (Roope Suvisuo), jolla lauseiden loput jäivät jännästi ilmaan roikuskelemaan ja jolla oli myynnissä itsetehtyjä sipuleita.

Pulla, Monni ja Pilli 

 Mainiota, värikästä ja vauhdikasta (ja opettavaistakin) menoa tarjosi jälleen Miniteatterin kesäporukka. Mahtavaa on nähdä vuodesta toiseen lapsissa tekemisen meininki ja riemu, ja nimenomaan yhdessätekemisen ilo. Siitä tulee aina hyvä mieli itsellekin.

 Ensikertalainen isosiskoineen oli sitä mieltä, että esitys oli varsin hauska, ja kotimatkalla takapenkiltä kuului se paras lause, joka on silkkaa mannaa teatterifanaatikon kummitädin korville : "Hei voitaisiinko mennä uudestaankin teatteriin?" Ja olisi kuulemma kivempaa, jos näyttämöllä olisi joku tuttu eikä niin paljon epätuttuja...

 Esityskalenteri ja infoa tästä linkistä. Oivallinen koko perheen retkipaikka on tämä!

Esityskuvat (c) Suvi Seppälä

(Näin esityksen kutsuvieraana, kiitos Miniteatteri!)

Hamlet / Miniteatteri

Hamlet / Miniteatteri

Ensi-ilta 17.12. 2016, kesto noin 2h 20min (väliaikoineen)

Suomennos Matti Rossi
Dramatisointi, sovitus ja ohjaus Marja Myllyniemi
Äänimaailma ja valot Mikko Myllyniemi
Valoajo Akseli Huru
Urkumusiikit Jouni Joronen
Lavastus Leena Carelse, Mikko Myllyniemi, Marja Myllyniemi ja Julia Carelse
Visualisointi Marjo Maula
Juliste Leena Carelse

Rooleissa : Emppu Jurvanen, Miikka J. Anttila, Samu Tolvanen, Hanna-Leena Henriksson, Eero Rantaniemi, Aleksi Rantanen, Killa Keränen, Ilmari Huhtanen, Fady Mourkus/Taru Lahtinen, Camilla Markus, Nelli-Maija Pekola, Elena Partanen, Roni Poussu, Aino Räisä ja Peppi Ojala

 Jo kauan ennen ensi-iltaa sain kuulla, että Miniteatterin syksyn näytelmänä (ja samalla Marja Myllyniemen jäähyväisohjauksena) olisi William Shakespearen Hamlet. Ensimmäinen ajatukseni oli hohhoijakkaa, toinen ajatukseni oli miksi ja kolmas ajatukseni jo sitten miksei. Kiinnostukseni heräsi, sillä Miniteatterin esityksillä ei ole koskaan tapana ollut mennä sieltä mistä aita on matalin ja ne ovat tarjonneet mielekkäitä haasteita niin tekijöille kuin katsojillekin. Suurella sydämellä ja rakkaudesta lajiin, ja esityksissä on näkynyt se, että teatterikärpänen on puraissut lempeästi muitakin kuin allekirjoittanutta.

 Laskeskelin nopeasti, että olin nähnyt Hamletista ennen tätä ainakin kolme erilaista versiota (RedNoseClub, Tampereen Teatteri ja HKT) ja lisäksi parit Shakespearen kootut teokset, joissa Hamlet oli yksi lyhyempi osio. Tuorein juttu, Teatteri Harakan "Tapaus Hamlet", oli sitten taas vähän toisenlainen tapaus. Tuntui vähän siltä, että Hamlet-kiintiöni alkoi olla hiljalleen täynnä. Menneenä syksynä olisi ollut mahdollista nähdä sellainenkin versio, jossa esityspaikkana oli Turun linna. Kiintoisaa toki, mutta skippasin sen, koska kaikkea ei vain ehdi eikä jaksa. Alunperin lauantaisen ensi-illankin piti jäädä minulta väliin, koska minun piti silloin olla jossain ihan muualla. Kaikki ei kuitenkaan aina mene ihan suunnitelmien mukaan, joten niin vaan löysin itseni Miniteatterin lämpiön sohvalta istuksimasta ensi-illan kynnyksellä.

Käsiohjelmajuliste sohvalla (c) Teatterikärpänen 

 Jos pistäisi gallupin pystyyn, monelle tulisi Hamletista ensimmäisenä mieleen pääkallo kädessä lausuttu "Ollako vai eikö olla?", ja siinä kohtaa voisi sitten jo näyttää punaista korttia, sillä kuuluisaa Hamlet-monologiahan ei suinkaan lausuta pääkallo kädessä. Sen verran olen minäkin pysynyt tässä kärryillä, vaikka muuten aiemmat Hamletini ovat menneet lähinnä siihen, että olen tuijottanut linssit huurussa nimiroolissa heilunutta Tomi Alataloa tai Eero Ahoa, ja kaikki muu on ollut toisarvoista ja painunut unholaan. Juonenkulusta osaan toki jotain kertoa : Tanskan prinssi Hamlet palaa reissuiltaan kotiin suoraan isänsä hautajaisiin vain huomatakseen, että äitee on sillä aikaa mennyt naimisiin isän veljen kanssa. Yöllä Hamletille ilmestyy isän haamu, joka vaatii kostoa murhaajalleen eli veljelleen.  Hamlet ryhtyy toimeen, juonittelee, heittäytyy hulluksi, pistää näyttelijäporukan esittämään makaaberia näytelmää jossa veljensurma myrkyn avulla tapahtuu, ja silmäilee samalla setämiehen reaktioita, jotta alkaako omaatuntoa hänellä kolkuttaa ja syyllinen paljastuisi. Sitten on vielä hukuttautuva Ofelia, miekan kanssa heiluva Laertes, Polonius, Rosencrantz ja Guildenstern ja meikäläinen on ollut pihalla siitä, kuka kukin on ja missä nyt mennään. Se on ollut varmaa, että ruumiita syntyy ja kosto ei ole ollut ihan se järkevin ajatus, ja jäljelle jää Horatius kertomaan meille kaiken tämän. Kiitos siitä, vaikka vähemmälläkin tekstimäärällä asia olisi tullut varmaan selväksi kaikille lukijoille ja kuulijoille.

 Uutta tässä Hamletissa on ensinnäkin se, että se tapahtuu ajattomassa ajassa ja nuorisopsykiatrian osastolla. Valkotakkeja on liikkeellä siis useampikin ja hulluus on häilyväistä. Vaatetus on muulla väellä sitten suoraan kuin jostain  80-luvun musiikkivideosta ja äkkiäpä siihen meikäläisen silmä ainakin tottui. Jotenkin se valaistuskin taisi tehdä minulle tepposet ja tuntui siltä, että ollaan jossain muualla kuin tässä ja nyt. Kuin unta olisi katsellut, osittain painajaistakin. Äänimaailma välillä jyräsi niin, että penkissä tuntui ja tärisi. Kaoottista, sellaista että "ei pysty kauaa enää" jos vielä jatkuu jylinä. Hamletin isän haamukin teki ensivisiittinsä tietokoneen näppäimistön kautta ja toteutus oli valtavan hieno ja oivaltava. Jotain kauhistuttavaa on lähistöllä, ääni kuuluu, valot vilkkuvat, ketään tai mitään ei kuitenkaan pystyy tarkkaan näkemään. Hyytävää! Ihan puistatti ja mietitytti, että toivottavasti tämä ei pilaa yöuniani. (Ei pilannut.)

 Ensi-illoissa on aina pientä ekstrajännitystä ilmassa enemmän tahi vähemmän, niin lavalla kuin katsomossakin. Mietin usein, miltä mahtaa tuntua äideistä ja isistä kun jälkikasvu kulkee rinta rottingilla lavalla ja pudottelee kuuluja repliikkejä tuosta noin. Itselläni kun ei ole ketään todella läheistä ollut lavalla ja silti usein jännittää niin, että henki meinaa salpautua. Tällä kertaa isompi jännitys katosi heti alkumetreillä kun itse Hamlet (Emppu Jurvanen) asteli esiin. Mikä varmuus replikoinnissa ja julmetussa määrässä tekstiä, mikä huikea lavakarisma ja läsnäolo! Itsevarmuus huokui hänestä kauas ja oli tavallaan helppo seurata tapahtumia. Tämä jätkä hoitaa hommat kyllä. Olin täysin haltioissani ja mietin, että näinkö tässä taas käy, että tuijotan lumoutuneena vain Hamletia ja kaikki muu ympäriltä unohtuu.

Hamlet (Emppu Jurvanen) (c) Miniteatteri, Mikko Myllyniemi (?) 

 Ei käynyt ei. Ensimmäistä kertaa - toistan : ensimmäistä kertaa hamlethistoriassani - minä lumouduin täysin muutamasta muustakin roolihenkilöstä. Olihan se uusi kuningas Claudius (Miikka J. Anttila, joka parantaa näemmä menoaan jokaisessa roolissaan) kera vaimo-Gertruden (aina takuuvarma Hanna-Leena Henriksson) aika hillitön ja toistensa iholle pyrkivä juonikas pariskunta ja ensimmäistä kertaa tajusin ketä tyypit Rosencrantz (Ilmari Huhtanen) ja Guildenstern (Fady Mourkus) ylipäätään olivat. Taisin myös nähdä ihastuttavimman, herkimmän ja huomionhakuisimman Ofelian (Killa Keränen) ikinä, hulluuskohtaus iskikin pahimmin häneen ja hukuttautuminen oli äärimmäisen hienosti toteutettu. Ulkoisesta olemuksesta tuli lisäksi joku nuoren Nina Hagenin ja Debbie Harryn risteytys mieleeni (googlettakaa nuoriso, jos nimet eivät sano mitään). Siskoaan epätoivoisena lasilevyn läpi hamuileva Laertes (Aleksi Rantanen) iski kuin sata volttia. Aika läheiset välit oli kyllä sisaruksilla... Väliajalle mentäessä olin vielä suhteellisen rauhallisin mielin, mutta jotain sitten tapahtui väliajan jälkeen. Muistan vain sen, että Laertes teki lavalla jotain, joka sai minut unohtamaan kaiken ympäröivän. Mietin vain, että jumalauta saa olla kyllä ylpeä näistä nuorista ja koko Miniteatterista jälleen kerran. Vyörytys senkun jatkui lavalla ja taas kävi mielessä, että näin sitä teatterin taikaa tehdään. Aika ja paikka unohtuvat, on vain tämä ja tässä ja nyt ja muusta viis.

Claudius (Miikka J. Anttila) ja Hamlet (c) Isa Karlsson 

 Pienemmissä rooleissa kaikki tukivat hienosti toisiaan ja täyttivät paikkansa niin kuin kuuluikin. Vesikannujen läpi heijastetut valot, sokeat ja rivissä laulavat haudankaivajat, pääkallon sijaan löytyvä kaasunaamari (!!!), viimeisten hetkien äänimaailma ja kieli. Pimeys. Hiljaisuus. Onneksi yleisö malttoi hetken olla täysin hiljaa esityksen päätyttyä. Minusta on äärimmäisen pysäyttävää silloin, kun näyttelijät seisovat rivissä vähän hämmentyneinä valmiina loppukumarruksiin ja yleisössä ollaan sekunti-pari täydellisen hiljaa ennen aplodivyöryn alkamista.

 Oli poistuttava raittiiseen ilmaan nopeasti, askel kevyenä kuin leijuen ilmassa. Mitä ihmettä minä juuri näin? Kaikkea tekstimäärää en edelleenkään sisäistänyt ja mitään dramaturgisia ratkaisuja en kyseenalaistanut, kaiken otin vastaan juuri niin kuin se minulle annettiin. Sitä ihmettelin, miksi ensi-ilta oli joulukuun puolivälissä ja seuraavat esitykset vasta tammikuun puolella viikkojen kuluttua. Olisin nimittäin halunnut nähdä tämän välittömästi uudestaan.

 Aiemmista jutuistani on voinut huomata, että minulla on ollut loppuvuodesta pienoista hyytymistä ilmassa. Olen vakavissani miettinyt koko blogin lopettamista (siinä vaiheessa kun kirjoittamisesta tulee taakka, kannattaa mietiskellä tarkkaan tekemisiään) tai ainakin pitkälle tauolle jättäytymistä. Paikkakunnalta toiselle reissaaminen on vienyt voimani ja iloni. Miniteatterin Hamletin jälkeen pohdin bussipysäkillä sitä, että minun ei kannata lopettaa missään nimessä. Minun tehtäväni on julistaa teatterin ilosanomaa juuri tämänkaltaisista esityksistä paikallismedian ulkopuolellekin omissa kanavissani. Ja miksi reissata merta edemmäs kalaan? Tällä menolla kulttuurinnälkäni tulisi tyydytetyksi ihan kotikaupunkini rajojen sisäpuolella pysytellessäkin, kun on tätä tämmöistä porukkaa.

 Julistin välittömästi esityksen jälkeen nähneeni oman teatterihistoriani parhaan Hamletin, ja olen edelleen sitä mieltä. Mielisairaalasta olisi saanut tosin vielä paljon enemmänkin irti, mutta hyvä näinkin. Menkää ihmiset katsomaan. Esitykset jatkuvat tammikuussa (lisäinfoa tästä) ja näytökset ovat mukavasti sunnuntaisin, silloinhan ei juuri muuta teatteritoimintaa olekaan joten sen suhteen ei pitäisi olla mitään estettä. Itse suunnittelen uusintareissua jossain vaiheessa.

 Kannattaa samasta linkistä tutkailla Miniteatterin sivuja tarkemminkin. Opetus-välilehden takaa löytyvä filosofia lämmittää mieltäni erityisesti. Mitäköhän minusta olisikaan saatu irti, jos olisin aikanani hakeutunut teatteriharrastuksen pariin tätä kautta? Nyt lavalla on nähtävillä useampikin lahjakkuus, jonka soisin hakeutuvat ammattilaiseksi ja seuraavan Sauli Suonpään, Tatu Siivosen, Ella Pyhältön, Markus Virtasen ja Mikko Virtasen jalanjäljissä isommille estradeille. Miniteatterin kasvatteja kaikki, ja Marja Myllyniemen jälkeen ohjat ottaa ensi vuonna käsiinsä Suvi Seppälä, jolla myös sama tausta.

 Taisin innostua kirjoittamaan vähän enemmänkin mitä alunperin tähän kaavailin. Tässä oli kuitenkin viimeinen kirjoitukseni ennen joulua, vielä on luvassa perinteinen vuoden 2016 kooste ennen vuodenvaihdetta. Teatterikärpänen (osittain uuvahtanut) toivottaa kaikille lukijoilleen oikein rauhallista ja ihanaa joulua! Nauttikaa, levätkää, rentoutukaa! Niin minä ainakin teen.

 (Näin Hamletin kutsuvieraana, kiitos Miniteatteri ja KIITOS MARJA MYLLYNIEMI!)

Wenla Männistö / Miniteatteri

Wenla Männistö / Miniteatteri, Hämeenlinna

Ensi-ilta 15.11. 2015, kesto noin 2h 15min (väliaikoineen)

Pohjautuu Riina Katajavuoren samannimiseen romaaniin

Ohjaus ja dramatisointi Marja Myllyniemi
Musiikki Mikko Myllyniemi, Jouni Joronen ja työryhmä
Äänisuunnittelu/valosuunnittelu/järjestäjä Mikko Myllyniemi
Lavastussuunnittelu Leena Carelse, Marja Myllyniemi ja työryhmä
Puvustussuunnittelu Työryhmä
Valoajo Aino Räisä

Rooleissa : Taru Lahtinen, Miikka Anttila, Eero Rantaniemi, Ilmari Huhtanen/Väinö Huhtanen, Fady Mourkus, Emppu Jurvanen, Samu Tolvanen, Aleksi Rantanen/Roni Poussu, Hanna-Leena Henriksson, Killa Keränen. Sonja Sandberg, Camilla Markus, Nelli-Maija Pekola ja Venla Santama

 Wenla Männistö sai kunnian aloittaa teatterivuoteni 2016. Edellisestä teatterireissustani oli ehtinytkin vierähtää liki kuukausi (Mestaritontun seikkailut) ja siinä välissä oli vietetty niin joulut, uudetvuodet kuin loppiaisetkin. Tietokoneenikin sopivasti sanoi itsensä irti ja vietin sangen leppoisia iltoja lueskellen ja muita iltapuhteita suoritellen, jos en sitten sattunut olemaan töissä iltavuorossa. Tietokoneettomuuteen (joka kesti viisi päivää...) ehti mukavasti tottua ja puhelimestanikin katosi mystisesti nettiyhteys muutamaksi päiväksi. Ehdin jo makustella ajatuksella, että jospa jatkaisikin näin ja koneen palauduttua huollosta kävisi netissä vain laskuja maksamassa ja jättäisi kaiken aikaavievän harrasteen (eli yleisen surffauksen internetin ihmeellisessä maailmassa, bloggaamisen ja muun) kokonaan. Lukisi kaikki hyllyssä lojuvat lukemattomat kirjat (Joulupukkikin kantoi Jussi Jurkka-elämäkerran, se polttelee jo kovasti), tapaisi läheisiään enemmän ja useammin, viettäisi enemmän laatuaikaa isännän kyljessä, kävisi elokuvissa, katsoisi kaikki Musta kyy-dvd:t vihdoinkin putkeen ym. ym. "Suunnitelmani on niin ovela, että jos sillä olisi häntä, se olisi kettu" ja muita viisauksia. Sitten menin katsomaan Wenla Männistöä ja tässä sitä taas ollaan... joten tervehdys, teatterivuosi 2016! Olen palannut nettipimennosta takaisin!

 En ollut lukenut Riina Katajavuoren alkuperäisteosta ja hokasin vasta jälkikäteen, että itse kirjailijakin oli samassa esityksessä paikalla. Miniteatterin piskuisessa yleisölämpiössä oli tungosta jo kauan ennen esityksen alkua ja se jos mikä on aina äärimmäisen mahtavaa. Ilmeisesti sana oli kiirinyt kauemmaksikin, jotta jälleen olisi Miniteatterilla jotain päräyttävää luvassa. Tutkailin käsiohjelmaa siinä joutessani. Männistön muorin Wenla ja poikajoukko Jusa, Tommi, Aapo, Simppa, Late, Timppa ja Eppu. Okei!

 Noh, tämä jätkäporukka ei kiipeä sonnilaumaa pakoon valtaisan kiven päälle ja jos kiipeäisikin, kaikki kaivaisivat älypuhelimet esiin ja koko episodi olisi YouTubessa tai missä lie Periscopessa alta aikayksikön. ABC lienee tuttu vain maleksimispaikkana. Kundit viskovat kivillä koulun ikkunoita rikki, polttavat autoja, pelaavat tietokonepelejä ja kyttäävät sotaleffoja-ja sarjoja telkasta. Kalja maistuu, energiajuomat sen sijaan ei ja sitä vähän ihmettelenkin. Äitimuori yksinhuoltaja Alli Jukola (Hanna-Leena Henriksson) kantaa kaksin käsin ruokaa Valintatalosta ja pitää muutenkin langat käsissään, silti pojille ei tunnu mikään kelpaavan. Paitsi Wenla (Taru Lahtinen). Wenla kelpaa kyllä kaikille ja sen tietää hyvin itsekin. Keimaileva ja omasta viehätysvoimastaan hyvinkin tietoinen Wenla. Näen neidon heilauttavan pitkiä kiharoitaan sivulle kuin elokuvassa, korostetun hitaasti että kaikki ehtivät takuulla näkemään hänet. Neitokainen on supercool ja kaikki toiminta keskeytyy hänen saapuessa mestoille, oli sitten kyseessä bileet tahi rippijuhlat. Hän myös puhuu ronskisti seksistä jopa äitinsä kanssa, ainakin tiettyyn pisteeseen asti. Väliin puhutaan myös elokuvista ja Sofia Coppolasta. Nuorison puheessa kiroillaan ja "vittuja vilisee kuin villakoiria" (vanha viidakon sanonta), mutta eipä ainakaan tässä esityksessä kanssayleisö moiselle korvaansa juuri lotkauttanut. Hei, kuunnelkaapa oikeasti nuorison keskustelua. V-sana on välimerkki, huutomerkki ja piste. Sehän on selvä.

 Toukolan idiootit jätkät ajelee vaan mopoautoilla ja ampuu variksia vähemmän luontoystävällisin kuula-asein, saunomisesta ja lumessa nakuna temmellyksestä (sitä ei sentään näytetä livenä) menee jako välittömästi kaikkiin mahdollisiin somekanaviin. Otetaan parit selfietkin.

kuva Miniteatteri 

 Meno on energistä juuri sopivalla tavalla, harkittua. Överiksi ei mene touhu. Keskustelu etenkin poikaporukan välillä on paikoitellen niin luontevaa, että tuntuu siltä kuin osa kohtauksista improvisoitaisi juuri tässä ja nyt. Välillä meno rauhoittuu toviksi, räplätään kännyköitä ja sen äärellä hiljennytään hartaiksi. Lauletaankin. Olen nähnyt lavalla aiemminkin liki kaikki tyypit (tuttuja niin Miniteatterista, Arx-stagelta ja yksittäisistä produktioista) ja pistän merkille useammankin kohdalla uudenlaista rentoutta niin olemuksessa kuin äänenkäytössäkin. Olisiko mestarikurssin vetäjillä sormensa pelissä tässä asiassa, loistavan ohjaajan lisäksi tietysti? *

 Väliaplodit irtoavat heittäen, kun Jusa Jukola (Miikka Anttila) käy puhelimitse varsin hedelmällisen myyntineuvottelun iäkkäämmän herran Rauno Kolistimen (Samu Tolvanen) kanssa. Hohoh, miksen itse aikoinaan älynnyt käyttää vastaavaa taktiikkaa puhelinmyyntihommissa!? Parhaiten jäi mieleeni kuitenkin kohtaus, jossa jo kuollut äitee nousee kertomaan tarinaansa ja poikien taustoista. Minä ainakin yllätyin. Hieno monologi, jonka Hanna-Leena Henriksson veti erittäin luontevasti ja taidokkaasti.

 Joku pojista sen Wenlankin hetkeksi saa, vaan kuinkas sitten kävikään? Kovin toivottomalta orpopoikain tulevaisuus vähän aluksi näyttää, mutta mahtavaa oli kuulla, että unelmia ja haaveita on, ihan realistisiakin. Olen varma siitä, että nämä nuoret kyllä pärjäävät. Heillä on ainakin toisensa ja äitikin siellä pilvenreunalla katsomassa vähän päälle.

 Täytyy myöntää, että pikkaisen sekavaa oli meno paikoitellen ja kohtaukset vaihtuivat lennossa vähän liiankin vauhdikkaasti. Taisin olla itse vähän alkukankea tässä vaiheessa vuotta, ja selvähän se on, ettei näin nelivitosena ihan tuosta noin vaan sujahdeta nuorten ajatusmaailmaan täysillä mukaan. Koko porukan yhteen hiileen puhaltaminen, tekemisen meininki ja hyvä energia teki minuun kuitenkin lähtemättömän vaikutuksen. Esityksiä on vielä muutama jäljellä, tsekkaa ajankohdat tästä linkistä.

 * Joukko entisiä miniteatterilaisia, nykyisiä teatterialan ammattilaisia kävi vetämässä porukalle mestarikurssin. Vetäjinä nähtiin Markus Virtanen, Mikko Virtanen, Sauli Suonpää, Elina Reinikka ja Ella Pyhältö. Tuttuja nimiä täältä blogistakin 4/5.

 Teatterilta mukaani tarttui myös kirjanen "Näytellään oikeesti! - Teatterin tekeminen lasten kanssa", jossa Marja Myllyniemi valottaa eri tekniikoita ja työskentelytapojansa lasten ja nuorten parissa. Mielettömän mielenkiintoinen ja ajatuksia herättävä vihkonen! Miniteatteri on kyllä ihan huikea juttu, jonka soisi pysyvän kaupungissa ikuisesti.

 (näin esityksen vapaalipulla)

Risto Räppääjä ja villiintynyt kone / Miniteatteri, Aulangon Graniittilinna

Risto Räppääjä ja villiintynyt kone / Miniteatteri, Aulangon Graniittilinna

Ensi-ilta 28.6. 2015, kesto noin 1h 15min (väliaikoineen)

Perustuu Tiina ja Sinikka Nopolan teokseen 'Risto Räppääjä ja villi kone'

Ohjaus ja dramatisointi Maria Myllyniemi

Rooleissa : Otto Rantanen, Alisa Rautio, Anniina Laine, Emppu Jurvanen, Mikael Viljakainen, Siiri Käki, Roope Suvisuo, Sini Taivalmaa, Kaisla Koskinen, Sampo Huhtanen, Joel Virtanen, Martta Kangasniemi, Maisa Salmivaara, Nea Hirvenlahti, Mandi Ilmanen, Elli Sulander ja Milja Autio

 Yksi parhaista kesäperinteistä on se, että minä, kummityttöni ja äitinsä suuntaamme Aulangon Graniittilinnaan Miniteatterin näytelmää katsomaan. Tiistaille oli ennakkoon luvattu illaksi sadetta ja mukamme oli asianmukaiset varusteet, mutta iloksi ja riemuksi sää olikin erittäin hieno ja aurinkoinen! Jokavuotinen kuntotesti on sekin, että nouseeko vielä 'vanhalla' jalka jyrkkiin kiviportaisiin ja nousihan se. Vähän joutui tosin hengittelemään ennen lippujenostoa... Tuttuun tapaan katsomo täyttyi hyvissä ajoin ja tiivistelemään jouduttiin, jotta kaikki halukkaat mahtuisivat istumaan. Sopu sijaa antaa. Erittäin ilahduttavaa on se, että vuodesta toiseen katsomo on täynnä!

 Näytelmän alkua odotellessa bongailimme yksityiskohtia värikkäistä lavasteista. Tällä kertaa näytelmässä Risto Räppääjä (ilmeikäs ja eläväinen Otto Rantanen) oli joutunut tietokonepelin lumoihin ja homma oli lähtenyt vähän lapasesta. Pelihahmot taistelivat pitkin lavaa ja pistivät mullin mallin kaikki paikat, missä vain sattuivat irti pääsemään. Sen verran maaniselta touhu näytti (Risto oli jo vähän kuin Klonkku sormuksen pauloissa), että Rauha Räppääjä (oikein pirtsakka Anniina Laine) takavarikoi koko laitteen, jotta Risto rauhoittuisi. Ristolla oli pelitouhuissa mennyt sukset ristiin Nelli Nuudelipään (Alisa Rautio) kanssa ja sekös poikaa harmitti. Ja se, että Nelliä tuntui kiinnostavan kovasti eräs kikkaratukkainen nuori laulajatähti, Ville Pyry (Mikael Viljakainen).

Risto pelaamassa (c) Milla Rantanen

 Takavarikoitu villiintynyt kone joutuu tietenkin myös Lennart Lindbergin (mainio Emppu Jurvanen) käsittelyyn 'ohimennen' ja peliukkelit pistävät ranttaliksi myös Lennartin kotona. Sekös lapsia katsomossa kikatutti kovasti ja se, millaisen hepulin Lennart saikaan kun kone häneltäkin vietiin. Silmälasit vaan lentelivät.

Rauha ja Lennart (c) Milla Rantanen 

 Vauhdikkaiden käänteiden (sekaannuksia kukkalähetyksen ja kortin kanssa sekä Riston papiljottikokeilu) jälkeen koko esitys saa hillittömän käänteen, kun eteenpäin tepsutteleva mummoarmeija saapuu paikalle. Yksi pikkuinen mummeli hokee vain "Kyllä kyllä" ja kyllä kyllä meillä kaikilla oli niin mukavaa. Kerrassaan mainiota meininkiä! Lopussa ollaan tietysti sitten Ville Pyryn keikalla ja jostain lavalle pölähtää piskuinen roudaripoika, joka vei sydämeni ja huomioni ihan täysin. Ken mahtoi hän olla? Lopun tanssikuvioissakin poika ketkutteli varsin veikeällä tavalla.

Mummoarmeija (c) Milla Rantanen

 "Sä oot kiva, mä oon kiva, meillä on kivaa yhdessä" lauloi yksi jos toinenkin parkkipaikalla, ja näin saatiin taas loppuillaksi kiva korvamatonen. Olipahan taas oikein kiva Graniittilinnan reissu, jes! Arvon näyttelijöillä tuntui olevan oikein hauskaa keskenään, vähän meni pokkakin mutta ei se haittaa ja kengurupallolla olisin minäkin halunnut kokeilla pomppimista muiden jammaillessa.

 Esitykset jatkuvat Aulangolla aina elokuun alkuun asti, joten ehdottomasti mummut ja papat ja muksut ja kaikki siltä väliltä katsomaan hauskaa tekemisen meininkiä taattuun Miniteatterin malliin!

ps. erikoismaininta myös herkullisesta pizza/kukkalähettihahmosta!

(c) Milla Rantanen

Ella ja kadonnut karttakeppi / Miniteatteri

Ella ja kadonnut karttakeppi / Miniteatteri, Aulangon Graniittilinna

Ensi-ilta 29.6. 2014, kesto noin 1h 20min väliaikoineen

Ohjaus ja dramatisointi Marja Myllyniemi (Timo Parvelan samannimisen teoksen pohjalta)

Rooleissa : Helmi Riippi, Otto Rantanen, Johannes Räisä, Siiri Käki, Aliisa Rautio, Samu Kujala, Sampo Huhtanen, Emppu Jurvanen, Marjaana Helin, Sara Kujala, Aino Räisä, Sini Taivalmaa, Eevi Loikainen, Nelli-Maija Pekola, Camilla Markus, Kielo Varjola, Venla Santama, Sanni Passila, Kiira Notko, Maiju Toivonen, Veera Lintula, Martta Eskola ja Petra Halttunen

 Perinteeksi se on muodostunut jo tämäkin, eli kummityttö äitineen seuraksi ja Aulangon Graniittilinnaan, vielä kun meikäläisellä jalka nousee sen verran, että ne ensimmäiset portaat pääsee jotakuinkin ylös...

 Kummitytölle Ella-kirjat ovat tuttua luettavaa, itselleni taas ei. Tässä tarinassa Ella (Helmi Riippi) saa luokkatovereineen rehtorilta tehtäväksi äitienpäiväesityksen, jonka valmistelut lähtevät hiukan käsistä. Järjestelyrytäkässä opettajan karttakeppi katoaa mystisesti, ja sitä sitten lähdetään etsimään ihan Mordorista asti. Vauhdikas esitys tarjoaa menoa ja meininkiä taas kaikenikäisille, kovasti meitä kaikki hihitytti useammassakin kohdassa.

(c) Miniteatteri, Mikko Myllyniemi

 Ellan luokka on täynnä herkullisia tyyppejä, on mm. Batman-asussa viihtyvää ja äidilleen jatkuvasti soittelevaa Samppaa (Sampo Huhtanen) sekä kaikessa vastaanhangoittelevaa Pukaria (Samu Kujala). Porukka käsittelee käsityöntunnilla varsin innovatiivisella tavalla lankavyyhtejä ja virkkuukoukkua, luovuus on kyllä huipussaan ja tuntuu, että siinä aika reippaalla kädellä improvisoidaankin. Punahilkka-näytelmän harjoittelu lähtee hyvällä tavalla lapasesta, samoin kuin käynti oopperassakin.

(c) Milla Rantanen

Meininki on kohdillaan koko ajan ja kaikille tulee varmasti selväksi se, että tätä tehdessä on ollut ja tulee olemaan hauskaa. Lapset saavat olla lapsia, touhuta ja pelleillä kunnolla. Itseäni viehätti kovasti parrakkaiden Paten isien hyökkäys perunoiden joukkoon sekä Lentävä kalakukko, joka soi takuulla mielessä kaikilla vielä pitkään esityksen jälkeenkin.

 Minun makuuni esitys vaikutti hiukan sekavahkolta, mutta lasten mieleen sählääminen varmaankin on. Omituisia käänteitä ja herkullisia tyyppejä se kyllä tarjosi, ja crocsit jalassa viilettävä supersankari on aina positiivinen yllätys.

 Suosittelen esitystä jälleen lapsille ja lapsenmielisille, minulle kaikki juonenkäänteet eivät ihan auenneet joten annan kolme tähteä kokonaisuudelle. Tekemisen ilolle ja meiningille täydet viisi!

(c) Milla Rantanen

Risto Räppääjä ja Hilpuri Tilli / Miniteatteri

Risto Räppääjä ja Hilpuri Tilli / Miniteatteri, Aulangon Graniittilinna

Ensi-ilta 30.6. 2013, kesto noin 1h 15min väliaikoineen

Ohjaus ja dramatisointi Marja Myllyniemi

Rooleissa mm. Otto Rantanen, Helmi Riippi, Ronja Latvaniemi, Venla Santama, Camilla Markus, Kerttu Aarnipuu, Sampo Huhtanen ja Werner Hakkarainen

Taustaa : Näytelmä perustuu Sinikka ja Tiina Nopolan samannimiseen lastenkirjaan. Tarinassa Riston täti Rauha Räppääjä joutuu väärinkäsityksen vuoksi kouluun opettajan sijaiseksi, ja täti ottaakin hommasta kaiken irti. Toinen toistaan vauhdikkaammat tunnit seuraavat toisiaan ja Ristokin lopulta hermostuu kohkaamiseen, koskapa siinä sivussa hänet nolataan muutamaan otteeseen muiden oppilaiden edessä. Raivokasta räppäämistä on siis luvassa...

Rauha ja Risto Räppääjä / kuva Milla Rantanen

Plussaa : Esityksen alkua odotellessa tuli tutkailtua herkullista lavastusta, jossa oli paljon värejä ja yksityiskohtia. Lavasteet loivat jo heti sellaisen ennakkotunnelman, että luvassa on varmasti värikästä menoa ja vauhdikkaita käänteitä. Niitä kyllä saatiinkin taas roppakaupalla. Koko homma lähti käyntiin sillä, että Niilo Rummukainen teki Ristolle (Otto Rantanen) oudohkon kyselyn koulussa, ja lopputuloksesta suivaantunut Rauha-täti lähti siltä istumalta koululle selvittämään asiaa ja hakeakseen käsiinsä tämän Rummukaisen, joka tuntuikin olevan kaiken pahan alku ja juuri. Koulun rehtori vaikutti olevan pikkuisen "kujalla" ja olikin varsin mainio tapaus ilmeineen ja eleineen, ja sekaannuksen vuoksi reksi luulee Rauhaa uudeksi sijaiseksi, Hilpuri Tilliksi. Luvassa on monenlaisia kummallisia tunteja. Köksäntunnilla luodaan kokonaan uusi ruokalaji, kananmunilla pelaillaan ja oppilaat nauttivat uuden villin opettajan ideoista. Ristoa sen sijaan hävettää tätinsä toilailut. Meno muuttuu villimmäksi uusien tuntien myötä, ja kun maantiedontunnilla esitetään uusinta ulkomaanreissusta, jolloin Risto oli vielä vauva, se on etenkin Ristolle liikaa. Nauruhermoja kutkutti etenkin bulgarialainen jätskinmyyjä (Helmi Riippi), peruukkia ja rintakarvoja vain tarvittiin ja hahmo oli valmis. Näissä Miniteatterin hommissa melkeinpä parasta on se, että lapset ovat lapsia ja saavat esityksessäkin kirmata pitkin ja poikin nurmikoita. Kaikesta näkyy suuri tekemisen ilo ja riemu, lapset ovat hyvin luontevia ja näkee, että tekijät nauttivat joka solullaan, silmät säihkyvät viimeiseenkin penkkiriviin asti. Pääroolissa Otto Rantanen oli juurikin täydellinen Risto Räppääjä, vaikken kirjoja ole lukenutkaan niin olen varma siitä, että juuri tämmöinen veijari Riston kuuluu olla. Reipas kuin mikä! Esitys oli kaikkinensa täynnä kekseliäitä oivalluksia, oli salskeaa palomiestä pelastamassa, keijukaistanssia, muurahaispukua ja mahtava loppuräpäytys. Oikean Hilpuri Tillin "juu"-tokaisu jäi jo yleiseen käyttöön kotimatkallakin.

Rehtorilla on asiaa ... / kuva Milla Rantanen

Bulgarialainen jätskinmyyjä / kuva Milla Rantanen

Keiju ja ampiainen / kuva Milla Rantanen

Miinusta : Eihän näistä Miniteatterin jutuista moitittavaa löydy, näin se vaan on!

Muuta : Suosittelen lämpimästi jälleen kaikille ja kehoitan varaamaan liput ajoissa. Tämäkin näytös oli jälleen kerran loppuunmyyty, ja aina on ilahduttavaa huomata, että katsomossa viihtyvät kaikki vauvasta vaariin ja siltä väliltä. Hihittelyt ja tirskumiset kaikuivat tämän tästä, ja itsekin ainakin kerran kesässä on mahtavaa huomata se, että lapsenmieli kun on tallella, niin maailma on hetkellisesti hiukan parempi paikka. Kiitos jälleen kerran Miniteatteri, hienoa työtä! Lisätietoja tämän linkin alta.

Risto Räppääjä ja Hilpuri Tilli, täydet viisi tähteä ja iloinen mieli *****.

Tässä tulee Räppääjä-Risto!! / kuva Milla Rantanen

Haastattelussa Otto Rantanen

 Hämeenlinnalainen Otto Rantanen on Teatterikärpäsen nuorin haastateltava, sillä hän on syntynyt vuonna 2003. ”Elokuussa täytän kymmenen vuotta”, iloinen Otto kertoo kotinsa takapihalla aurinkoisena kesäkuisena lauantaina. Niin, ja Oton horoskooppimerkki on leijona.

Mitä harrastat ja osaatko kenties soittaa jotain soitinta? ”Mä harrastan jalkapalloa ja sitten tuota Miniteatteria. En osaa soittaa mitään soitinta, mutta jos aloittaisin soittoharrastuksen, niin sitten mä osaisin! Rummut tai kitara voisi olla kiva soitin”, Otto kertoo.

Otto nähdään tulevana kesänä Aulangon Graniittilinnassa Miniteatterin lavalla Risto Räppääjänä näytelmässä ”Risto Räppääjä ja Hilpuri Tilli”. Miten pitkään olet nyt ollut Miniteatterissa ja onko perheestäsi tai kavereistasi muita toiminnassa mukana? ”Olen ollut nyt kaksi vuotta Miniteatterissa ja tämä on toinen kesäni. Isosiskoni Milla oli pienenä teatterin toiminnassa mukana ja vetää siellä nyt yhtä ryhmää. Luokaltani kaksi tyttöä on siinä samassa ryhmässä myös, ja itsekin oon. Toisen tytön pikkuveli on mun hyvä kaverini.”

Miten muuten luokkakaverisi suhtautuvat teatteriharrastukseesi? ”No aina ne jotain puhuu ja jos jollakin on ollut jotain sanomista, niin joku on sanonut että ”hei tuo on se kuuluisa näyttelijä, ei kannata sun sanoa sille mitään” ja puheet on loppunu”, Otto naurahtaa.

Otto Rantanen / kuva Teatterikärpänen

Miten päädyit Miniteatterin toimintaan mukaan? ”Meidänluokkalainen tyttö oli Herra Tossavaisena Peppi Pitkätossu-näytelmässä pari kesää sitten ja aattelin, että tuo voisi olla hauskaa ja ei se varmaan olisi vaikeetakaan. Menin sitten sinne ja päädyin siihen ryhmään, jota isosiskoni ohjaa. Hain Eemeliin mukaan näyttelemään ja pääsin, ja halusin jatkaa harrastustani.”

Millaisissa näytelmissä olet ollut mukana? ”Viime kesänä olin mukana Vaahteramäen Eemelissä kukon ja tohtorin rooleissa, ja nyt sitten Ristona. Siskon ryhmässä tehtiin myös sellainen pieni näytelmä, joka oli nimeltään Satumaa. En ehtinyt siihen kuitenkaan mukaan, kun oli niin paljon harkkoja, mutta olin siinä kyllä auttamassa ja ideoimassa. Tosi hauskalta tuntuu nyt hypätä päärooliin, olen saanut paljon uusia kavereitakin.”

Oletko lukenut Risto Räppääjä-kirjoja tai nähnyt elokuvia? ”Oon lukenut aika monta ja meillä on kotona se ”Risto Räppääjä saa isän”-kirja. Haluaisin lukea ne kaikki uudestaan, pienempänä oon niitä lukenut ja joitakin kohtia on jäänyt mieleen, ne on kyllä aika hauskoja kirjoja. Oon kattonut myös elokuvia ja siskolta sain just joululahjaksi sen ”Risto Räppääjä ja polkupyörävaras”-leffan. On meillä myös joku Hesburgerista tai Mäkkäristä saatu levykin.”

Mitä odotat kesältä? ”Hauskaa siitä tulee! Tänään harjoituksissa me tilataan hampurilaiset ja huomenna kans! Nyt meillä on ollu joka päivä harkkoja näin kesällä, sit on pari viikkoa lomaa ja sitten taas muutamat harkat – ja sittenhän meillä on 30.6. ensi-iltakin! Keväällä harjoituksia oli iltaisin, eikä se häirinnyt koulunkäyntiä yhtään.”

Onko teillä koulussa näytelmäkerhoa tai vastaavaa? ”Olen enkkuluokalla tuossa Nummen koulussa ja meillä oli englanninkielisiä näytelmiä luokan kanssa itseilmaisuryhmässa, oli siellä suomenkielisiäkin näytelmiä. En ollut niissä kuitenkaan mukana, kun mulla oli niin paljon jalkapalloa ja tuota Miniteatteria”, Otto kertoo.

Oletko käynyt teatterissa itse katsomassa näytelmiä? ”Olen nähnyt niitä isosiskon ryhmän näytelmiä kuten Prinsessa Ruususen ja sitten pari kesää sitten näin Miniteatterissa Peppi Pitkätossun. Olen mä pitemmälläkin käynyt mutta en muista enää missä, äidin pikkuserkku on näyttelijä ja se oli mukana näytelmässä Älä pukeudu päivälliselle, se oli hyvä! Viime kesänä olin kaksi kertaa katsomassa Hämeenlinnan kesäteatterin näytelmän, se oli tosi hyvä ja nauroin ihan kippurassa, ja pääsin avustajaksi tekemään sketsihahmoakin.”

 Haastattelijan tyhmä kysymys "Saakohan tuohon trampoliiniin mennä hyppimään?" sai vastauksen "No sitähän varten se trampoliini on!" ja pian jo hypittiinkin ...

Mikä on kivointa teatterissa? ”No se yhteishenki, kun ollaan yhdessä siellä kulissien takana ja sitten näyttämölläkin.”

Kerro joku hauska kommellus, joka on sattunut kesken näytöksen! ”Melkein joka esityksessä tapahtuu jotain pientä kyllä. Mun osalta pahin oli se, kun viime kesänä olin unohtanut lääkärinvaatteet pukukoppiin. Keksittiin lavan takana äkkiä juoni Helmin kanssa, joka näytteli Iidaa, että menen lavalle niissä kukon vaatteissa, ja niin teinkin ja sanoin, että lääkäri on nyt sairaslomalla ja minä tuuraan häntä. Kaverini Riku oli kattomassa ja kysyi, että oliko se lääkärin näyttelijä oikeesti sairaana ja mä sanoin, että ei, vaan minä esitin myös sitä tohtoria mutta että olin unohtanut ne vaatteet pukukoppiin”, Otto kertoo nauraen.

Mikä sinusta tulee isona? ”Näyttelijä! Olen kuullut, että miniteatterilaisia on päässy ihan Teatterikouluunkin asti opiskelemaan. Siellä on aika kova taso, mutta mä kyllä uskon itteeni. Lehtitoimittajan ura voisi kiinnostaa myös.”

Mitä mieltä vanhempasi ovat harrastuksestasi? ”On ne varmaan aika ylpeitä ja on ne sillai aina sanoneetkin. Kyllä ne mua mielellään kuskaa harjoituksiin, vaikka olisi jotain muuta happeningiä tai vieraita vaikka tulossa.”

Mitä sanoo Paula-äiti? ”On tuo erittäin hyvä harrastus, tuemme sitä kyllä täysillä. Siinä on sekin, että jalkapallossa tapaa vain samanikäisiä poikia, niin tässä teatteriharrastuksessa on mukana paljon eri ikäisiä ja tyttöjäkin.”

Millaisia kesälomasuunnitelmia sinulla muuten on? ”Johonkin jalkapalloturnaukseen varmaan pääsen, ja nyt meillä on harjoituksista se kahden viikon lomakin. Lähden bussilla mummon kanssa serkkujeni luo, ne asuu Leppävirralla. Sitten siellä on mun serkkuni rippijuhlat, ja silloin äiti ja isä ja siskot tulee sinne myös. Sitten tullaan kotiin ja harkat jatkuu ja mun hiukset värjätään ja sillai. Tähänasti kuviin on laitettu porkkanaväriä sellaisella halloween-spraylla, mutta nyt laitetaan oikealla hiusvärillä. Eilen värjättiin spraylla matkailumainokseen ja aattelin, että tätä haastattelua varten olisi ollut värit päässä, mutta sitten isosisko haki mut skootterilla ja satoi vettä kovasti ja kastuin ihan litimäräksi ja ne värit valui päästä pois. Oli pakko käydä suihkussa kun pää oli laikukas.”

Mikä on paras kesäherkku mielestäsi? ”Isosiskon kanssa tehdään aina yhdessä herkkuja! Meillä on oma resepti, eli vaniljajäätelön joukkoon sekoitetaan ensin kaakaojauhetta ja siitä sekoitetaan omatekemää suklaajätskiä. Siihen sitten lisätään nonparelleja ja After Eight-karkkeja pilkottuna, kinuskikastiketta, keksejä ja sulaa suklaata ja kaikki sitten sekoitetaan. Sitten toinen herkku on mun siskoni leipoma mutakakku!”

Jos saisit itsellesi jonkun supervoiman, mikä se olisi? ”Haluaisin sellaisen miekan, jonka terä olisi hehkuva ja se lävistäisi kaiken. Tai sitten sellaisen, joka oli Don Rosan tarinassa Aku Ankassa. Pelle Peloton oli kehittänyt sellaisen kertalaakiaineen, joka lävistäisi kaiken muun paitsi timantin. Roisto siveli sitä haarniskaansa ja miekkaansa, ja pystyi lävistämään sillä seinät. Se halusi kadottaa Roope-sedän omaisuuden!”

Mitä terveisiä haluaisit lähettää tuleville katsojille? ” Tulkaa katsomaan ja jos miellyttää, ja varmasti miellyttää, niin suositelkaa muillekin ja niitäkin tietysti miellyttää ja ne kertoo muille ja niitä miellyttää...”

Ja niin edelleen :) Risto Räppääjä ja Hilpuri Tilli Aulangon Graniittilinnassa 30.6. alkaen. Lisätietoja tämän linkin alta.

Eemeli / Miniteatteri

Eemeli / Miniteatteri, Aulanko

Ensi-ilta 29.6. 2012, kesto väliaikoineen noin 1h 30 min

Ohjaus Anu Myllyniemi

Taustaa : Miniteatterissa tehdään jälleen tänäkin kesänä laadukasta teatteria koko perheelle, ja näyttämöllä ovat siis lapset itse, ”vanhempaakin nuorisoa” tällä kertaa. Eemeli kertoo tietysti Vaahteranmäen Eemelistä kaikkine metkuineen ja kommelluksineen.

Plussaa : Lavastus oli kiva, Kissankulman talot ja muut olivat juuri sopivan kokoisia. Kaikkein parasta on nähdä lasten innostunut meininki, joka jaksaa yllättää minut vuodesta toiseen. Aina löytyy uusia nuoria kykyjä, joista tällä kertaa Iida-siskoa esittävä Helmi Riippi lieni kaikkein paras. Tyttö jopa vaikutti veljeään kujeilevammalta välillä, hän oli hyvin luonteva ja laulukin sujui oikein kauniisti. Lisäksi mieleeni jäivät etenkin Liina-piika ja veikeä kukkopoika, joka oli joka välissä jotain veivaamassa ja useampaa roolia vetämässä lääkäristä markkinoiden kykyjenetsijään. Esityksessä oli paljon hauskoja lauluja ja rokahtavaa meininkiä kaikenikäisten makuun. Kovasta helteestä huolimatta katsomossa tuntui viihtyvän niin vauvat kuin vaaritkin. Esitys oli täynnä hauskoja kommelluksia ja tuttuja metkuja, joista etenkin Liinan hampaanirrotus sai jo farssimaisia piirteitäkin ja soppakulhoonkin päätä työnnettiin. Ja Iidakin hilattiin tietysti lipputankoon! Eemelin isällä riitti kestämistä, kun ei saanut edes vessassa istua rauhassa! Ja Pöperö-Maijakin tuli kertomaan aaveista ja lavantaudista. Onneksi ei sentään Komentooraa ollut paikalla. Myös Liinan ja Aatu-rengin orastava suhde oli hupaisaa seurattavaa, ei tainnut renkiparka aavistaa mihin soppaan on lusikkansa aikoinaan laittanut...

Miinusta : musiikki pauhasi välillä liian kovalla, repliikeistä ei aina oikein tahtonut etenkään silloin saada selvää. Myös kesto oli aika pitkä, loppuvaiheessa moni jo katseli kelloa katsomossa, etenkin kun kovan helteen takia monella oli varmasti aika sietämättömän kuuma. Tuntui myös, että esitys kaipasi hiukan tempoa lisää muutamaan kohtaukseen. Ehkä sekin asia korjaantuu toistojen myötä.

Muuta : Onhan tämä aika tavalla ainutlaatuinen paikka niin miljööltään (vanha rauniolinnake) kuin muutenkin, upeaa että vuodesta toiseen miniteatterilaiset jaksavat ilahduttaa lapsia ja meitä lapsenmielisiä. Nytkin meitä oli paikalla 6v kummityttöni äitinsä kanssa, ja lisäksi oma äitini. Sopii siis kaikenikäisille!

Eemelille neljä tähteä **** !!

Peppi Pitkätossu

Peppi Pitkätossu / Miniteatteri (Aulangon graniittilinna)

Ensi-ilta 30.6. 2011 ,kesto 1h 30min väliaikoineen

Ohjaus Marja Myllyniemi

Kummitytön seurassa kävin katsomassa aitoa kunnon lastenteatteria lasten itsensä esittämänä,ja tässähän Miniteatteri on juuri oivallinen valinta.Vettä tuli kaatamalla muutamaan otteeseen ennen ja kesken esityksen,mutta se ei menoa haitannut.Meininki oli kohdallaan,Peppi Pitkätossun esittäjä oli ihan huippu!Pidin kovasti myös poliiseista Jeppe ja Juppe (taisi pojilla pokkakin mennä pariin otteeseen) ja murtovarkaista.Että saavatkin tuolla teatterissa parhaat puolet lapsosista esiin!Lavastus oli hieno ja hauskoja yksityiskohtia täynnä.

Suosittelen kaikille lapsille ja lapsenmielisille!! :)