Wenla Männistö / Miniteatteri

Wenla Männistö / Miniteatteri, Hämeenlinna

Ensi-ilta 15.11. 2015, kesto noin 2h 15min (väliaikoineen)

Pohjautuu Riina Katajavuoren samannimiseen romaaniin

Ohjaus ja dramatisointi Marja Myllyniemi
Musiikki Mikko Myllyniemi, Jouni Joronen ja työryhmä
Äänisuunnittelu/valosuunnittelu/järjestäjä Mikko Myllyniemi
Lavastussuunnittelu Leena Carelse, Marja Myllyniemi ja työryhmä
Puvustussuunnittelu Työryhmä
Valoajo Aino Räisä

Rooleissa : Taru Lahtinen, Miikka Anttila, Eero Rantaniemi, Ilmari Huhtanen/Väinö Huhtanen, Fady Mourkus, Emppu Jurvanen, Samu Tolvanen, Aleksi Rantanen/Roni Poussu, Hanna-Leena Henriksson, Killa Keränen. Sonja Sandberg, Camilla Markus, Nelli-Maija Pekola ja Venla Santama

 Wenla Männistö sai kunnian aloittaa teatterivuoteni 2016. Edellisestä teatterireissustani oli ehtinytkin vierähtää liki kuukausi (Mestaritontun seikkailut) ja siinä välissä oli vietetty niin joulut, uudetvuodet kuin loppiaisetkin. Tietokoneenikin sopivasti sanoi itsensä irti ja vietin sangen leppoisia iltoja lueskellen ja muita iltapuhteita suoritellen, jos en sitten sattunut olemaan töissä iltavuorossa. Tietokoneettomuuteen (joka kesti viisi päivää...) ehti mukavasti tottua ja puhelimestanikin katosi mystisesti nettiyhteys muutamaksi päiväksi. Ehdin jo makustella ajatuksella, että jospa jatkaisikin näin ja koneen palauduttua huollosta kävisi netissä vain laskuja maksamassa ja jättäisi kaiken aikaavievän harrasteen (eli yleisen surffauksen internetin ihmeellisessä maailmassa, bloggaamisen ja muun) kokonaan. Lukisi kaikki hyllyssä lojuvat lukemattomat kirjat (Joulupukkikin kantoi Jussi Jurkka-elämäkerran, se polttelee jo kovasti), tapaisi läheisiään enemmän ja useammin, viettäisi enemmän laatuaikaa isännän kyljessä, kävisi elokuvissa, katsoisi kaikki Musta kyy-dvd:t vihdoinkin putkeen ym. ym. "Suunnitelmani on niin ovela, että jos sillä olisi häntä, se olisi kettu" ja muita viisauksia. Sitten menin katsomaan Wenla Männistöä ja tässä sitä taas ollaan... joten tervehdys, teatterivuosi 2016! Olen palannut nettipimennosta takaisin!

 En ollut lukenut Riina Katajavuoren alkuperäisteosta ja hokasin vasta jälkikäteen, että itse kirjailijakin oli samassa esityksessä paikalla. Miniteatterin piskuisessa yleisölämpiössä oli tungosta jo kauan ennen esityksen alkua ja se jos mikä on aina äärimmäisen mahtavaa. Ilmeisesti sana oli kiirinyt kauemmaksikin, jotta jälleen olisi Miniteatterilla jotain päräyttävää luvassa. Tutkailin käsiohjelmaa siinä joutessani. Männistön muorin Wenla ja poikajoukko Jusa, Tommi, Aapo, Simppa, Late, Timppa ja Eppu. Okei!

 Noh, tämä jätkäporukka ei kiipeä sonnilaumaa pakoon valtaisan kiven päälle ja jos kiipeäisikin, kaikki kaivaisivat älypuhelimet esiin ja koko episodi olisi YouTubessa tai missä lie Periscopessa alta aikayksikön. ABC lienee tuttu vain maleksimispaikkana. Kundit viskovat kivillä koulun ikkunoita rikki, polttavat autoja, pelaavat tietokonepelejä ja kyttäävät sotaleffoja-ja sarjoja telkasta. Kalja maistuu, energiajuomat sen sijaan ei ja sitä vähän ihmettelenkin. Äitimuori yksinhuoltaja Alli Jukola (Hanna-Leena Henriksson) kantaa kaksin käsin ruokaa Valintatalosta ja pitää muutenkin langat käsissään, silti pojille ei tunnu mikään kelpaavan. Paitsi Wenla (Taru Lahtinen). Wenla kelpaa kyllä kaikille ja sen tietää hyvin itsekin. Keimaileva ja omasta viehätysvoimastaan hyvinkin tietoinen Wenla. Näen neidon heilauttavan pitkiä kiharoitaan sivulle kuin elokuvassa, korostetun hitaasti että kaikki ehtivät takuulla näkemään hänet. Neitokainen on supercool ja kaikki toiminta keskeytyy hänen saapuessa mestoille, oli sitten kyseessä bileet tahi rippijuhlat. Hän myös puhuu ronskisti seksistä jopa äitinsä kanssa, ainakin tiettyyn pisteeseen asti. Väliin puhutaan myös elokuvista ja Sofia Coppolasta. Nuorison puheessa kiroillaan ja "vittuja vilisee kuin villakoiria" (vanha viidakon sanonta), mutta eipä ainakaan tässä esityksessä kanssayleisö moiselle korvaansa juuri lotkauttanut. Hei, kuunnelkaapa oikeasti nuorison keskustelua. V-sana on välimerkki, huutomerkki ja piste. Sehän on selvä.

 Toukolan idiootit jätkät ajelee vaan mopoautoilla ja ampuu variksia vähemmän luontoystävällisin kuula-asein, saunomisesta ja lumessa nakuna temmellyksestä (sitä ei sentään näytetä livenä) menee jako välittömästi kaikkiin mahdollisiin somekanaviin. Otetaan parit selfietkin.

kuva Miniteatteri 

 Meno on energistä juuri sopivalla tavalla, harkittua. Överiksi ei mene touhu. Keskustelu etenkin poikaporukan välillä on paikoitellen niin luontevaa, että tuntuu siltä kuin osa kohtauksista improvisoitaisi juuri tässä ja nyt. Välillä meno rauhoittuu toviksi, räplätään kännyköitä ja sen äärellä hiljennytään hartaiksi. Lauletaankin. Olen nähnyt lavalla aiemminkin liki kaikki tyypit (tuttuja niin Miniteatterista, Arx-stagelta ja yksittäisistä produktioista) ja pistän merkille useammankin kohdalla uudenlaista rentoutta niin olemuksessa kuin äänenkäytössäkin. Olisiko mestarikurssin vetäjillä sormensa pelissä tässä asiassa, loistavan ohjaajan lisäksi tietysti? *

 Väliaplodit irtoavat heittäen, kun Jusa Jukola (Miikka Anttila) käy puhelimitse varsin hedelmällisen myyntineuvottelun iäkkäämmän herran Rauno Kolistimen (Samu Tolvanen) kanssa. Hohoh, miksen itse aikoinaan älynnyt käyttää vastaavaa taktiikkaa puhelinmyyntihommissa!? Parhaiten jäi mieleeni kuitenkin kohtaus, jossa jo kuollut äitee nousee kertomaan tarinaansa ja poikien taustoista. Minä ainakin yllätyin. Hieno monologi, jonka Hanna-Leena Henriksson veti erittäin luontevasti ja taidokkaasti.

 Joku pojista sen Wenlankin hetkeksi saa, vaan kuinkas sitten kävikään? Kovin toivottomalta orpopoikain tulevaisuus vähän aluksi näyttää, mutta mahtavaa oli kuulla, että unelmia ja haaveita on, ihan realistisiakin. Olen varma siitä, että nämä nuoret kyllä pärjäävät. Heillä on ainakin toisensa ja äitikin siellä pilvenreunalla katsomassa vähän päälle.

 Täytyy myöntää, että pikkaisen sekavaa oli meno paikoitellen ja kohtaukset vaihtuivat lennossa vähän liiankin vauhdikkaasti. Taisin olla itse vähän alkukankea tässä vaiheessa vuotta, ja selvähän se on, ettei näin nelivitosena ihan tuosta noin vaan sujahdeta nuorten ajatusmaailmaan täysillä mukaan. Koko porukan yhteen hiileen puhaltaminen, tekemisen meininki ja hyvä energia teki minuun kuitenkin lähtemättömän vaikutuksen. Esityksiä on vielä muutama jäljellä, tsekkaa ajankohdat tästä linkistä.

 * Joukko entisiä miniteatterilaisia, nykyisiä teatterialan ammattilaisia kävi vetämässä porukalle mestarikurssin. Vetäjinä nähtiin Markus Virtanen, Mikko Virtanen, Sauli Suonpää, Elina Reinikka ja Ella Pyhältö. Tuttuja nimiä täältä blogistakin 4/5.

 Teatterilta mukaani tarttui myös kirjanen "Näytellään oikeesti! - Teatterin tekeminen lasten kanssa", jossa Marja Myllyniemi valottaa eri tekniikoita ja työskentelytapojansa lasten ja nuorten parissa. Mielettömän mielenkiintoinen ja ajatuksia herättävä vihkonen! Miniteatteri on kyllä ihan huikea juttu, jonka soisi pysyvän kaupungissa ikuisesti.

 (näin esityksen vapaalipulla)