Papparaisen uni / Tampereen Työväen Teatteri

Papparaisen uni / Tampereen Työväen Teatteri, Eino Salmelaisen näyttämö

Ensi-ilta 21.1. 2016, kesto noin 2h 50min (väliaikoineen)

Fjodor Dostojevskin teoksen pohjalta näytelmäksi kirjoittanut Sirkku Peltola
Alkuperäisteos "Vanhan ruhtinaan rakkaus" suomennos Juhani Konkka

Ohjaus Sirkku Peltola
Lavastus Hannu Lindholm
Pukusuunnittelu Matti Seppänen
Valosuunnittelu TJ Mäkinen
Video-ja äänisuunnittelu Kyösti Kallio
Kampausten ja maskien suunnittelu Pepina Granholm

Rooleissa : Tuire Salenius, Esko Roine, Maija Koivisto, Tuukka Huttunen, Jaana Pesonen, Eeva-Riitta Salo, Mika Honkanen, Jyrki Mänttäri, Miia Selin, Jaana Oravisto ja Juha-Matti Koskela

 Tuli sitten korkattua ensi-illatkin tältä vuodelta. Kirpakassa pakkassäässä matkustin paksu huopapomppa päällä bussilla Tampereelle, torkahdinkin hetkeksi ja Valkeakoskella heräsin siihen, kun bussin radiossa soi "hän tanssi ripaskaa ja balalaikka soi". Rasputin korvamatona talsin Työviksen lämpöön, ja kohtahan sitten balalailla soi oikeastikin ja saattoi kuvitella jonkun tanssivan ripaskaakin. Yhtään ei ollut käryä siitä, mitä tuleman pitää. Olen koettanut mennä mahdollisimman avoimin mielin esityksiin, joista en tiedä mitään ennakkoon. En yrittänytkään siis selvitellä juonenkäänteitä, tulkoon sitten eteen kaikki yllätyksenä.

 Volgan lautturit soi, tuuli tuiversi luihin ja ytimiin ja rahvas puuhaili omiaan karvalakit päässä. Taustaprojisoinnissa Putin tanssahteli ja patsaat nousivat taas ylös, lähdettiin siis pikakelauksella ajassa taaksepäin. Ja sitten lavalle saapuu nuori herra Pavel Slabakov (Tuukka Huttunen), jonka puheet menevät täysin ohi koska jään tuijottamaan sekavin mielin miehen erikoismaininnan arvoista kampausta ja muhevia housuja henkseleineen. "Tuon täytyy olla peruukki", toistelin hiljaa mielessäni ja alkupuheet tosiaan menivät toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos.

Roine, Salenius ja Huttunen (c) Kari Sunnari

 Pääsin sitten jotenkin kärryille kuitenkin ja tukkalaitteeseenkin oudolla tavalla tottui. Pavel on ollut pihkassa ihastuttavaan Zinaan (Maija Koivisto) jo pitkään, neito ei hänelle vaan ole myöntynyt eikä kyllä suoraan kieltäytynytkään. Zina on Maria Aleksandrovnan (Tuire Salenius) tytär, ja kylään on saapunut mystinen ruhtinas (Esko Roine), josta puhutaan pitkään ja hartaasti. Kun ruhtinas vihdoin ja viimein astuu esiin, en ole ihan varma enää siitä, että onko menossa Työviksen teatteriesitys vaiko joku Ryhmäteatterin Tabu-iloittelu vaiko mikä sketsihahmokavalkadi. On meinaan hulvatonta hahmoa, on! Ruhtinas on laittanut vähän lilaa luomiin ja punaa huuleen, tekarit meinaavat pudota ja sensemmoista. Juttua tulee ja mielikuvitus laukkaa tällä herralla. Omien sanojensa mukaan hänellä on omanlaisensa järki, ja sen kyllä huomaa. Sympaattinen rakastettavan hömelö hahmo toki, ja Roine on elementissään. Olen muuten varma siitä, että esityskauden aikana mies käyttää useammankin kerran tilaisuutta hyväkseen ja kokeilee kanssanäyttelijöiden pokanpitokykyjä, vähän sellaiset merkit oli ilmassa no nyt. Ruhtinashan näkee myös monenlaisia unia, joista yhdessäkin sonni/härkä paini tsaarin kanssa ja sitten tuleva presidentti ratsasti sonnilla kohti auringonlaskua.

 Marian mielestä ruhtinaan koko elo menee hukaan yksinään asustellessaan, ja siitäpä saakin oivallisen idean, että mies pitää saada naimisiin. Itsekin menisi oitis, jos ei olisi jo naimisissa. Melkoiset juonet kehitelläänkin, ja siipaksi ehdotellaan niin hurmaavaa palvelijarta (Jaana Pesonen) kuin tietysti Zinaa. Visioissaan Maria Aleksandrovna lietsoo itseään melkoiseen vauhtiin ja Tuire Salenius on kyllä liekeissä. Hän on uhkea, muhkea ja juonikas ja mietin koko ajan, että joku hänestä tulee nyt mieleen. Sitten se pamahtaa tajuntaani! Hänhän on kuin Sally Spectra suoraan Kauniista ja rohkeista!

Tuire Salenius ja Maija Koivisto (c) Kari Sunnari

 Väliajalla korkataan sitten runebergintorttukausi ja kuiviltaan meinaa torttu tarttua kitalakeen. Jotenkin vähän samanmoinen maku oli itse esityksestäkin tässä vaiheessa, paikoitellen täysin posketonta menoa ja sitten taas aika pitkästyttävääkin. Ensimmäinen puolisko kesti aika kauan ja paljon riitti puhetta, josta olisi voinut jonkinverran napsauttaa poikki.

 Väliajan jälkeen saatiin estradille uutta vauhtia, kun Marian aviomies (Mika Honkanen) tuli kuvioihin mukaan. Miten voikin pitkissä kalsareissa keekoileva ukko näyttääkin hölmöltä! Siihen vielä "duoda duoda"-hokemat ja typerät hymyt. Vaikutuksen teki myös näyttävä naisnelikko, joista yhdellä oli upeat laskokset koltussaan ja Jyrki Mänttärin rouvashenkilöllä tykytti koko ajan ties missä.

Naiskauneutta (c) Kari Sunnari

 Eeva-Riitta Salon antaumuksella tulkitsema juoruakka oli myös mainio hahmo, samoin kuin palvelijatar Nastasja ( Jaana Pesonen) ja hänen liikuttavat visionsa siitä, että joku herättäisi hänen kohmeisen kärpäsensä jälleen eloon. Pavel Slabakov hinkkasi itseään innoissaan kaiteisiin eikä muutenkaan malttanut pysyä paikoillaan kun suunnitelmia kehiteltiin. Jotenkin Zina erottui valkeine vaatteineenkin tästä porukasta, ihanan raikas hahmo ja erityismaininta Maija Koiviston selkeästä artikulaatiosta.

 Lopussa lunta tulee tupaan monessakin muodossa, kärpänen ei kohmeesta herää ja haikeaksi vetää mielen.

 Kuten jo aiemmin totesin, paikoitellen vähän puuduttava mutta parhaimmillaan tooodella herkullista seurattavaa, jo ihan pukujenkin ja lavasteiden puolesta. Tuire Saleniuksen meininki osui ja upposi etenkin, ja kyllähän tämä vannoutuneet Esko Roine-fanitkin takuulla paikalle saa. Sirkku Peltolan taika pitää edelleen.

 Ei soinut Rasputin enää kotomatkalla päässä, mutta mielessä kävi se, että Huttusen pojalla ei tainnut sittenkään olla peruukkia päässä?

 (näin esityksen kutsuvieraana)