Mies, joka tiesi liikaa / Eurooppa Neljä, Kievarin Kesäteatteri

Mies, joka tiesi liikaa / Eurooppa Neljä, Kievarin Kesäteatteri, Äänekoski

Ensi-ilta 19.6. 2019, kesto noin 2h 30min (väliaikoineen)

Käsikirjoitus ja ohjaus Matti Kuikkaniemi
Lavastus Matti Kuikkaniemi ja Ville Laine
Valot ja äänet Ville-Matti Laine
Puvustus Raija Niiniaho
Koreografia Neija Välilä

Bändi : Toni Lepistö, Kalle Saarelma, Antti Parviainen ja Jaakko Tabell

Rooleissa : Kunto Ojansivu, Satu Säävälä, Erkki Teittinen, Jyri Ojansivu, Paavo Honkimäki, Neija Välilä, Maiju Jokinen, Tiuku Holma ja Sara Pitkänen

(c) Teatterikärpänen 

Mies, joka tiesi liikaa 
eli epätoivoinen yritys tuoda näyttämölle Teatteri Eurooppa Neljän varhaisvuodet 

 Se on juhlan paikka! Jo 30 vuotta on Teatteri Eurooppa Neljä tarjonnut elämyksiä kiertueperinteellä ja vakkarimestoillakin. Katsojia on ollut kutakuinkin pyöristettynä 1,3 miljoonaa. Se on aikamoinen määrä ja eläköönhuutojen arvoinen suoritus. Itse laskeskelin nähneeni teatterilta 11 eri proggista neljässä eri paikassa ja ensimmäisenä niistä "Mistä rakkaus alkaa" vuonna 2007 Laajavuoressa. Lisäksi esityksiä olen nähnyt Sappeella, Kankaan Tehdasteatterissa Jyväskylässä ja nyt viimeksi Äänekoskella Kievarin Kesäteatterissa.

 Olipa kerran ... Herrat Kunto Ojansivu, Heikki Paavilainen ja Jouni Virtanen halusivat perustaa oman teatterin ja vuonna 1988 teatterin kannatusyhdistys perustettiin. Ensimmäinen näytelmä oli Kesäillan valssi ja vuosi oli 1989, paikkana Kolkanniemen pappila, ohjaajana Matti Kuikkaniemi. Juhlavuoden kunniaksi joku sai sitten mahtavan idean, että tuodaanpa varhaisvuodet näyttämölle uusiksi ja kerrotaan, mistä ja miten kaikki sai alkunsa. Hieno idea, joka sitten näemmä lähti rönsyilemään hiukan, muuttui matkalla ja lopputulos lienee tekijöille itselleenkin täysi yllätys ja mysteeri. No, ainakin näytelmän nimen alaviite pitää täydellisesti paikkansa ja käsiohjelman "ohjaajan sanassa" myös on havaittavissa pientä ilkikurista kettuilua lämmöllä siihen suuntaan, että eikö nyt kukaan tajua lopettaa tätä hullutusta. Pisteet siitä, taito on sekin nauraa itselleen.

Paavo Honkimäki tunnelmoi 

 Ei näköjään ole tarvetta lopettaa, eikä ole tarviskaan. Näytelmän aikana todetaan myös muutamaan otteeseen, että pieleen menee jos tästä kokonaisuudesta liikoja yrittää ymmärtää, pääasia että viihtyy ja arjen huolet unohtuvat hetkeksi. Siinä kyllä ollaan oikeassa. Meidänkin näytöksessämme oli pari bussilastillista väkeä hiukan kauempaa eikä siinä mitenkään voi olla mitään väärää, että lähdetään porukalla katsomaan teatteria ja nautitaan kahvit ja pullat. Muistellaan ehkä menneitä, jos esityksessä nähdyt pätkät menneiltä vuosilta tuovat muisteloita mieleen tai muistellaan ihan muuten vaan. Kievarin sisääntuloaulassa oli paljon vanhoja valokuvia teatterin menneistä proggiksista ja hauskahan sieltä oli siloposkisia tuttuja bongailla ja tuumata, että tuo olisi ollut hauska nähdä kyllä.

Mainio kaksikko Ojansivu-Säävälä 

 Juu. Esityksessä yritetään herätellä henkiin alkuvuosien näytelmiä ja osittain onnistutaankin. On Kesäillan valssia, Pekkaa ja Pätkää, Siunattua hulluutta. Henkiin herätetään myös esi-isä (Kunto Ojansivu), jonka vain harvat ja valitut näkevät. On veikeää rollaattorimummoa (Satu Säävälä), on puhuvaa linja-autoa, lehmää, kalsareissa toikkarointia ja Theresa May myös. Ja miimistä ratsastusta ja puhuvia päitä, joista yksi ei meinaa pysyä kasassa millään. Eli varsin kirjavaa menoa. On taattuun Eurooppa Neljän tyyliin monipuolista soittoa ja laulua - hienoa tunnelmointia ja räväkämpääkin menoa. Jalalla pistetään koreasti ja katsomoakin hyödynnetään hienosti. Väki viihtyy, eli tehtävä täytetty!

Bändi 

 Ja mikä parasta, kesän parhaat makkarat löytyivät jälleen E4:n grillistä. Koostumus, maku ja kuumuus täydellinen ja hintakin kohdillaan.

 Eihän näistä muuta voi kuin tykätä! Sympaattista sakkia ja tekemisen meininkiä hyväntuulisella, rennolla otteella. Toivotan pitkää ikää ja turvallisia ajokilometrejä jatkossakin, ja kiitos näistä vuosista ja monista nauruista sekä muistoista.

Lisäinfoa tästä linkistä.

Esityskuvat (c) Jiri Halttunen

(Näin esityksen vapaalipulla, kiitos Eurooppa Neljä!)

Ihmemaa Oz / Kotkan Kaupunginteatteri

Ihmemaa Oz / Kotkan Kaupunginteatteri, Suuri näyttämö

Ensi-ilta 14.4. 2018, kesto noin 2h (väliaikoineen)

Teksti L. Frank Baum
Dramatisointi Anne Rautiainen
Ohjaus Marielle Eklund-Vasama
Lavastus ja pukusuunnittelu Lucie Kuropatová
Laulujen sovitus ja toteutus Ari Ismälä
Koreografia Lotta Herranen
Valosuunnittelu Mikko Laaksonen
Äänisuunnittelu Tommi Leinonen

Rooleissa : Miia Maaranen, Kari Kukkonen, Juho Markkanen, Jyri Ojansivu, Lise Holmberg, Ella Mustajärvi, Toni Harjajärvi, Eeva Hautala ja Osku Haavisto

 Vuoden tauon jälkeen paluu Kotkaan! Vapaat viikonloput ovat olleet kortilla ja reissut ovat silloinkin suuntautuneet lähinnä Turkuun, mutta nyt pitkästä aikaa suuntasimme Kotkaan katsomaan Ihmemaa Ozia. Matkalla naureskelimme tienvarsivariksille, joista toinen seisoi paikoillaan lamaantuneena ja tuijotti kaukaisuuteen (kuin täytetty lintu) ja toinen touhusi vieressä niin maan perusteellisesti. Olimme hyvissä ajoin paikalla ja kävimme istuksimassa torilla possoista nauttien ja samalla otimme aurinkokylpyjä. Yllättävästä helteestä johtuen teatterisalissa tuoksahti vahvasti hieltä, mutta se ei esitystä haitannut. Vähän sääliksi kävi peruukeissa ja mm. virkatuissa asuissa huhkivia näyttelijöitä...

 Ihmemaa Oz ei ole minulle kovinkaan tuttu teos. Leffan katselin pari vuotta sitten ihan vaan mielenkiinnosta ja ottaakseni selvää, miksi tästä nyt niin paljon kohkataan siellä sun täällä. En kauheasti lämmennyt elokuvalle jostain syystä. Ainokaisen teatteriversion näin muutama vuosi sitten Tampereen Komediateatterissa ja pidin yllättäen kovasti! Siksipä varmaan Kotkaankin tuli lähdettyä, koska hahmogalleriahan on varsin mainio.

 Orpotyttö Dorothy (Miia Maaranen) kiukuttelee aikansa Em-tädin (Lise Holmberg) ja Henry-sedän (Osku Haavisto) luona ja siinä rissatessa nousee myrsky, joka tempaisee Dorothyn sänkyineen ilmojen halki Kansasista ties minne. Toto-koiraa ei muuten näkynyt missään, ehkä se oli tempautunut edellisen myrskyn yhteydessä jonnekin tuntemattomaan paikkaan? Dorothy löytää itsensä varsin värikylläisestä paikasta, ja sängyn alta pilkottavat punaiset kengät. Vahingossa on tullut liiskattua Idän ilkeä noita, ja siitä riemastuneena sängyn vieressä alkaa lapata mitä kummallisempaa väkeä. Munskottikolmikko (Juho Markkanen, Jyri Ojansivu ja Osku Haavisto) venkoiluineen vei huomioni niin, että unohdin seurata ja kuunnella tarinaa noin muuten... Olipas omituista porukkaa! Töttöröö! Lapsikatsojia hihitytti kovasti ja muitakin toki. Pohjoisen hyvä noita (Lise Holmberg) ohjeistaa, että Dorothyn pitää seurata keltaista polkua ja suunnata Smaragdikaupunkiin, jossa asustaa mahtava Ozin velho, joka auttaisi neitoa pääsemään takaisin Kansasiin. Helppo homma? Kapuloita rattaisiin pistelee sitten Idän ilkeän noidan vielä ilkeämpi sisko, Lännen ilkeä noita (Ella Mustajärvi ja sarjassamme herkullisen hurmaavia pahishahmoja), jolla on apurinaan vielä sangen ärsyttävä variskaksikko (Toni Harjajärvi ja Eeva Hautala). Tuli mieleeni ne menomatkan tienvarsivarikset...

 Matkaa Smaragdikaupunkiin ei Dorothyn tarvitse taitaa ypöyksin, sillä matkalla hän törmää ensin Variksenpelättiin (Kari Kukkonen), joka haluaisi itselleen aivot sekä Peltimetsuriin (Juho Markkanen), joka haluaisi sydämen sekä Pelkurileijonaan (Jyri Ojansivu), joka kaipaisi enemmän rohkeutta. Ozin mahtava velho voisi varmaankin kaikkia auttaa, ja niin matka jatkuu. Hihittelin jatkuvalla syötöllä etenkin tälle kolmikolle. Variksenpelätti haaveili siitä, että pääsisi vihdoinkin derivoimaan ja Peltimetsurilla oli suuri tarve runoilla koko ajan. Kuulimme niin Shakespearea kuin Vexi Salmen tuotantoakin, ja huomioni kiinnittyi myös siihen, että jäykähköstä liikehdinnästään huolimatta peltiukolla oli varsin öljytyt lanteet kuitenkin. Hupaisa oli virkatussa asussaan säpsähtelevä leijona, joka pelkäsi etenkin pupuja yli kaiken.

 Mitenkäs mahtaa käydä? Löytyykö mahtava Ozin velho ja onko tapaamisesta apua, vai ehtiikö pahisnoita kätyreineen ensin? Jännän äärellä ollaan. Valtavat unettavat unikot tuntuivat vaikuttavan katsomoon asti, sillä seuralaiseni meinasi nukahtaa siinä kohtaa. Itse pysyin skarppina koko ajan lähinnä siksi, että hahmot olivat niin verrattomia ja meininki oli muutenkin hiukan överin värikästä ja vähän absurdiakin paikoitellen. Sellaisesta minä tykkään. "Walk this way´n" tahdissa taivallettiin ja olin havaitsevinani otteita Nirvanan "Smells like teen spirit"-kipaleesta myös? Leijonan jalkatyöskentelyä ja peltiukon leveää haara-askelta oli myös ilo seurata. Suosikkihahmokseni nousi kuitenkin huima Lännen ilkeä noita, joka teki myös aikamoisen katoamistempun siinä silmiemme edessä. Ansaittua kohinaa ja kuhinaa alkoi katsomossa sillä hetkellä, supinaa "Mitä oikein tapahtui?!"

Lännen ilkeä noita vauhdissa 

 Olihan tämä nyt mainio jokaiselle jotakin -tyylinen koko perheen juttu. Värikkäistä, muuntautuvaisista lavasteista ja puvuista erityispointseja. Itselläni kävi vielä mielessä, että miksei Euroviisuissa olla nähty koskaan heinähattuja ja kastelukannu päässä olevia peltiukkoja ja puputossuisia leijonia valtavine kutreineen? Hittiainesta. Paluumatkalla ei jostain syystä näkynyt yhtä ainuttakaan tienvarsivarista. Kas nehän vapautettiin ja läksivät varmasti muihin hommiin.

Varikset kaffepaussilla 

 Ihmemaa Ozista on toukokuussa jäljellä enää yksi esitys, mutta syksyllä jatketaan taas! Lisäinfoa tästä linkistä.

Esityskuvat (c) Tommi Mattila

(Näin esityksen vapaalipulla, kiitos Kotkan Kaupunginteatteri!)

Kersantti Karoliina / Hämeenlinnan Teatteri

Kersantti Karoliina / Verkatehtaan Vanaja-sali, Hämeenlinnan Teatteri

Kantaesitys 13.2. 2014, kesto noin 2h 20min (väliaikoineen)

Käsikirjoitus Anna-Leena Härkönen

Ohjaus Heikki Paavilainen

Sävellys Costello Hautamäki

Sanat Costello Hautamäki ja Anna-Leena Härkönen

Rooleissa : Sinikka Salminen, Jani Koskinen, Ushma Karnani, Harri Ekonen, Birgitta Putkonen, Lasse Sandberg, Katariina Kuisma-Syrjä, Lauri Kukkonen, Mikko Töyssy, Jyri Ojansivu, Konsta Reuter ja Ville Mäkinen

Tanssijat : Sari Marin, Jani Rasimus, Matvei Ojansuu, Timo Tamminen, Oona Sihvonen, Iina Sihvonen, Jemina Pekkonen, Kreeta Kallio, Konsta Reuter ja Ville Mäkinen

Orkesteri : Ali Ahmaniemi, Jukka Riitaluoma, Sami Ruusukallio ja Jimi Hautamäki

 Kersantti Karoliina on tarina siitä, mitä tapahtuu kun kahden pienen lapsen äiti päättää lähes hetken mielijohteesta lähteä armeijaan, kun se nyt on naisillekin mahdollista. Karoliina (Sinikka Salminen) on kadottanut itsensä ja parisuhteensa arjen harmauteen ja kakkavaippojen sekaan, ja päättää astua hyvän ystävänsä Anun (Ushma Karnani) kanssa armeijan harmaisiin. Sukupuolirooleja ja asenteita pistetään kerralla uusiksi, ja romantiikkaakin on ilmassa.

 Oli sitten Popeda-fani tai ei, Kersantti Karoliina lienee kaikille tuttu biisi juurikin tästä aiheesta ja se tietysti kuullaan lopussa. Aina on positiivista se, että vaivaudutaan tekemään myös täysin uusia biisejä, koskapa ns. jukebox-musikaaleja alkaa tulla jo korvista. Biisien sävellyksistä on vastuussa Costello Hautamäki, ja tämä on kyllä silkkaa hunajaa herran faneille. Tarttuvia melodioita, vahvaa kitarointia, herkkiä balladeja. Mikään Popeda-musikaali tämä siis ei ole, mutta samassa kategoriassa mennään ja sen tyylilajin ystäville Kersantti Karoliina on musiikillisesti napakymppi. Lavalla kaiken aikaa olevassa bändissäkään ei ole moitteen sijaa, napakka ote ja meininki säilyy alusta loppuun.

 Mutta sitten... Aihe on erittäin mielenkiintoinen ja alku vaikutti hyvin lupaavalta, mutta olin ensi-illan päätyttyä enemmän kuin hämilläni ja harmistunut. "Annaleenahärkösmäinen" nasevuus, purevuus ja dialogin jipot puuttuivat tekstistä lähes täysin! Siellä sun täällä niitä välähdyksenomaisesti tuli esiin, mutta vain käväisemään ja lopputuloksesta tuli jotenkin tasapaksu ja kökkökin. Loppu oli ennalta-arvattavissa, eikä ohjauksellisestikaan tämä mitään suuria yllätyksiä tarjonnut missään vaiheessa. Vaaleanpunaisten lasien sijaan istuin nyt näköjään kriitikkolasit päässä, sillä minua ei ainakaan järin huvittanut esimerkiksi toimittaja suoraan Kummelista tai Putouksesta tutun sloganin täysin turha käyttö. Lavastuksesta ei juuri jälkipolville mainittavaa jäänyt, tasojen päällä hypeltiin tai istuttiin ja sängyt hoitivat sitten loput. Koreografioissa ja tanssijoilla oli paikoitellen oikein hyvä meininki ja silkkaa taitavuuttakin, mutta esimerkiksi sängyssä keikkumiset ja villagepeoplet saivat minut lähinnä kiemurtelemaan vaivautuneena penkissä (messevistä tekoviiksistä toki pisteitä aina...), samoin Elisabeth Rehnin vessareissu, vaikka sillä nyt ei tanssin kanssa mitään tekemistä ollutkaan.

(c) Tommi Kantanen, HMLn teatteri

Näyttelijäntyöllisesti ei tämä tarjonnut mitään huippuhetkiä oikein missään vaiheessa myöskään, niin paljon lepäsi biisien varassa. Sinikka Salminen oli oikein pätevä nimiroolissa ja laulupuolikin onnistui hienosti, eikä siitä toki ollut epäilystäkään. Musikaalin pääroolista huolimatta hän ei kuitenkaan noussut mihinkään seuraavalle "levelille", hyvää työtä hän on tehnyt ennenkin. Teatterille iso plussa siitä, ettei esim. päärooliin palkattu ketään talon ulkopuolelta lipputuloja hankkimaan. Yksi dynamo tässä kuitenkin oli, jonka puuttumista heti jäi kaipaamaan, nimittäin Jani Koskinen Karoliinan Antti-miehenä. Mies on niiiiin kotonaan tämäntyylisissä biiseissä ja se näkyi ja kuului kyllä Vanaja-salin takariviin asti. Janin huikeaa ääntä olikin jo vähän ikävä. Enemmän tuli kuitenkin ikävä viimevuotista lemppariani, Pojat-musiikkinäytelmää, seuratessani tutun poikakolmikon tämänkertaista suoritusta...

 Lähdin musikaalia katsomaan vailla minkäänlaisia odotuksia ja aika tyhjin käsin myös poistuin. Olen kuitenkin varma siitä, että sana kiirii menevistä biiseistä ja sen suhteen ihmiset saavat kyllä rahoilleen vastinetta. Riehakasta fanitusta oli ilmassa jo nyt. Minun juttuni tämä ei ollut, ja se vähän jopa harmittaa.

Joudun antamaan vain kaksi tähteä, toinen tähti Sinikalle ja Janille ja toinen Costellon sävellyksille. **

(esitys nähty kutsuvieraana)

Haastattelussa Jyri Ojansivu

Jyri Ojansivun tapasin elokuun puolivälissä 2013 Hämeenlinnan teatterin yleisölämpiössä, Pojat-musiikkinäytelmän harjoitusten välissä. Samassa pöydässä istuivat myös pojat Eppu Pastinen ja Pyry Nikkilä, joten mahdolliset välikommentit ovat heidän suustaan.

Jyväskylästä kotoisin oleva Jyri on syntynyt 1987 ja horoskooppimerkiltään hän on leijona.

Mitä harrastat? ”Ei mulla oo mitään harrastuksia! Mä harrastan elämää ja elämistä.”

Mitä sanoisit erityistaidoiksesi? ”Tota joo, mähän osaan näytellä ja mä saan kieleni menemään näin.” (näyttää ja sitten nauretaan)

Mikä olisi sellainen taito, jonka haluaisit osata? ”Kyllä se varmaan tuonne laulupuolelle menee, olisi ihanaa jos olisi sellainen Freddie Mercury äänensä kanssa, mutta toisaalta taas sellainen multi-instrumentalisti olisi myös hienoa olla. Varmaan muuten lausuin sen sanan oikein. Multi-instrumentalisti. Kyllä on hankala! Ihan ekana tuli kyllä mieleen asioita fyysisen näyttelijäntyön tarkentamisesta, et olisi jonkinlainen klovneria-akrobatia siistiä osata ja hallita!”

Osaatko soittaa jotain soitinta? ”Mä ehkä soitan rumpuja jollain tasolla, mutta en mä mielelläni sano että mä silleen... siis osaanhan mä mutta en mä mikään muusikko oo! Sain tuossa just synttärilahjaksi huuliharpun, et siihen suuntaan tässä seuraavaksi lähdetään. Älkääpä pojat naurako siinä, mä yllätän teidät vielä joku päivä!” Jyri uhoaa.

Löytyykö suvustasi muita teatterialalla olevia? ”Mun isäni on näyttelijä ja äitini on myös harrastanut paljon teatteria ja on kulttuurin kanssa tekemisissä.”

Milloin olet kiinnostunut teatterista? ”Mä oon ite jotenkin ihan pienestä pitäen halunnut näyttelijäksi oman isän jalanjäljissä, ja oon jollain lailla kasvanut Teatteri Eurooppa Neljän mukana, ja sitten kouluaikoina kaikki mahdolliset ilmaisutaitokurssit ja muut oon ittelleni hoitanut, ja ollu sellainen luokan ärsyttävä ja äänekäs, todella rasittava tyyppi silloin pienempänä. Nykyäänhän mä oon ihan miellyttävä, ainakin omasta mielestäni”, Jyri naurahtaa ja muut nyökyttelevät vieressä.

Alan opinnot? ”Lahden Kansanopiston teatterilinjan oon käynyt, ja nyt oon Teakissa viidettä vuotta. Pääsin sinne neljännellä yrittämällä, vuonna 2009.”

Onko olemassa vaihtoehtoa B, eli mitä tekisit jos et olisi suuntautumassa juuri tälle alalle? ”On kyllä tosi vaikeeta sanoa mitään, koska mulla on nimenomaan kiinnostus tän alan moniosaajaksi, eli ei oo olemassa suoraa B-vaihtoehtoa, joka olisi jostain ihan muualta. Eikun joo, mä haluaisin, että mulla olisi sellainen ihana teatteribaari Berliinissä. Siellä olisi hyvä sunnuntaibrunssi”, visioi Jyri.

Jyri Ojansivu / kuva Teatterikärpänen

Miksi haluat juuri näyttelijäksi? ”Tykkään tästä tosi paljon, ja sitten se, että sisäinen lapseni pystyy aina leikkimään. Onko hienompaa kuin se, että voi jatkaa leikki-ikäänsä koko ikänsä ja vielä saada tehdä sitä työkseen! Ja myös tuo, että saa tutkia ihmisiä ja ihmismielen kiemuroita, et mihin suuntaan ne menee ja miksi ne tekevät asioita. Ja sit se, että saa haastaa itseään ja kehittää itseään eteen päin.”

Millaisessa tilanteessa ”teatterin taika” sinulle parhaiten ilmenee? ”No justiinsa se, että treeneistä tullessa on hyvä mieli ja olo kun on lapsettanut itseään. Miten se kuulostaa oudolta tuo sana, uusia käsitteitä luon tässä. Tarkoitan siis sitä, että oon saanut taas leikkiä itseni kanssa. Ei ei ei! Heh! Se on sellainen juttu, joka antaa virtaa. Se on myös siinä kulloisessakin ryhmässä, missä sä teet teatteria. Mä tykkään tästä ryhmästä tosi paljon, meillä on hyvä meininki. Se ryhmähenki, mikä sieltä sitten muodostuu, niin se on myös tietynlainen taika jo itsessään, koska ihmisistä tulee kuitenkin aika läheisiä ja ne tulee tosi lähelle sua, koska antaa niin paljon ja saa niin paljon.”

Onko sinulla kenties omia esikuvia? ”Ei mulla oo tossa mielessä sellaista, et vaikea sanoa, että lähtisin ettimään tätä mun duunia tietynlaisella Al Pacinon mentaliteetillä, mutta toisaalta sitten taas totta kai oma isä on ollut mun idoli nuorempana, tai on se vieläkin tietysti. Ei se oo poistunut millään tavalla, siitä johtuenhan mä tätä oikeestaan teen.”

Kuka olisi unelmiesi vastanäyttelijä, jos saisit valita ihan kenet tahansa? ”Eka ajatus oli Scarlett Johansson ja seuraava ajatus oli Brigitte Bardot ja sit kolmantena Chaplin. Ja kotimaisista tuo Pellonpään Matti!”

Onko sinulla jotain roolihaavetta? ”Kun on nuori, niin nyt olisi hauska näytellä jotain vanhaa ihmistä. Nyt olisi mielenkiintoista näytellä ilman minkäänlaista järkevää elämänkokemusta., kun on aikuistunut tavallaan toissapäivänä, niin tekis semmoisen kaikenkokeneen vanhan herran, et pystyisinkö mä löytämään sitä elämänkatsomusta tai olemaan muuten uskottava siinä.”

Missä eri teattereissa olet näytellyt ja mainitse jokin onnistunut roolityösi? ”Teatteri Eurooppa Neljässä oon ollut monena kesänä ja sit mä olin Kokkolan kaupunginteatterissa viime talvena ja sitten Teatterikorkeakoulussa, ja nyt täällä Hämeenlinnassa. En tiedä onnistuinko ite, mutta hengeltään onnistunut oli meidän kolmannen vuosikurssin sellainen musa-tanssi-proggis ”Vastamuisto”, se oli tosi tärkeä ja meidän ite tekemä ja olin jotenkin niin täysin sen jutun puolella. Viimeisen esityksen jälkeen olin jotenkin ihan turta ja kaikkeni antanut, se oli kyllä tosi tärkeä juttu. Tässähän ihan herkistyy kun rupesin nyt miettimään tätä”, Jyri vaipuu hetkeksi aatoksiin ja Eppu lohduttaa vieressä halaamalla.

Mitkä asiat inspiroivat sinua? ”Kyllä mä ihmisistä inspiroidun. Syksyn hajuista voi saada tunnemuistoja ja niiden kanssa leijailla jonnekin, mutta kyllä se inspis tulee ihmisistä.”

Podetko ramppikuumetta? ”Joku sanoi hienosti, että se on merkki että välittää siitä mitä tekee. (Huom! Olin juuri itse toistanut saman lauseen hetkeä aiemmin...) Kyllä mä jännitän itsekin aina, se on se tietynlainen reunan yli astuminen.”

Onko sinulla jotain omia ”rituaaleja”, joita teet aina ennen esitystä? ”Kyllä mä koitan lämpätä paikat ja sillai ittensä kuntoon, ja huutaminen on hyvä huomio siitä, että haluaa saada ittensä jotenkin isoksi. Uskaltaa sitten liikkua ja olla iso. Välillä vedän ihan ylikierroksilla, tuntuu ettei edes keskity ollenkaan tai että haluaa olla vain yksin.”

Kerro joku legendaarinen kommellus! ”Ei mulle tuu kyllä mieleen yhtään mitään. Mun ja Pyryn nimet kyllä sekoitetaan koko ajan, niistä on tullut kaikenlaista sähläystä.”

Kerro joku oikein hyvä muisto! ”Tulee mieleen mun mummola Palokassa ja mummolla oli koira nimeltään Roosa, ja sen koiran kanssa aina leikin. Se vöyhkäsi ja otti mua kiinni ja juoksin aina sellaisen ison kiven päälle sitä pakoon, ja sit se meni kauemmas ja sit juoksin tahallani sen edessä ja se otti mut kiinni. Tuo on itelle sellainen tärkee muisto ja tärkee kaveri oli myös.”

Tulevia roolejasi? ”Mä teen koululla mun lopputyötäni eli kurssikaverin kanssa teen Pinterin ”Rakastajaa”, se on mulla seuraavana. Ja isänpäivän tienoilla pitäisi tulla ensi-iltaan Jarmo Lampelan elokuva ”Werther”, oon siinä mukana myös muina verttereinä pyörimässä.”

Kiinnostaisiko sinua tulevaisuudessa ohjata tai käsikirjoittaa jotain itse? ”Kyllä kiinnostaisi!”

Onko sinulla mottoa? ”Yks elämä!”

Mikä supersankari haluaisit olla ja miksi? ”Olisin Turtleseista se Raffaello, siks kun olisi hienoa olla se!”

Jos saisit viettää päivän naisena, mitä tekisit? ”Kyllä se tuonne intiimin puolelle menisi aika vahvasti. Sit kävisi sellaisissa paikoissa missä yleensäkin käy, et kohdeltaisiinko mua eri tavalla niissä.”

Jos ihminen vetäytyisi syksyisin talviunille, mitä ottaisit omaan talvipesääsi mukaan? ”Mä ottaisin ruokalusikan ja koittaisin sillä kaivautua sieltä pois. Menisin metsästämään itselleni ruokaa ja ihmisiä, siis seuraksi! Ja sit menisin sinne pesään takaisin!” Jyri hekottaa.

Jos rakentaisit puuhun majan, mitä ottaisit sinne mukaan? ”Mä en ehkä rakentaisi sitä majaa, mulle taivas on katto ja maailma on mun seinät.”

Jos voisit matkustaa aikakoneella menneisyyteen johonkin hetkeen, minne matkustaisit? ”Mä voisin olla musketööri Ranskassa, mahtava miekkamies ja olisi sen verran asemaa, ettei joutuisi ihan köyhä olemaan. Olisin sellainen herrasmiesvaras.”

Mitä aiot tehdä seuraavaksi? ”Haen kaupasta jonkun ruuan ja sit juon kahvia.”

Bernard Pivot´n kymmenen kysymystä :

Mistä sanasta pidät eniten? - Rakkaus

Mistä sanasta pidät vähiten? - Sinappi

Mikä sytyttää sinut? - Ihminen

Mikä sammuttaa intohimosi? - Sekasotku

Mikä on suosikkikirosanasi? - Vittu

Mitä ääntä rakastat? - Järveä

Mitä ääntä inhoat? - Tyhmien kommenttien ääntä

Mitä muuta kuin omaa ammattiasi haluaisit kokeilla? - Liito-oravana olemista

Missä ammatissa et haluaisi olla? - Poliitikko

Jos Taivas on olemassa, mitä toivot Jumalan sanovan sinulle kun saavut Taivaan porteille? - Haluatkos uuden kierroksen?

Pojat-musiikkinäytelmä Hämeenlinnan teatterissa, lisäinfoa tämän linkin alta.  

Pojat / Hämeenlinnan Teatteri

Pojat / Hämeenlinnan Teatterin päänäyttämö

Ensi-ilta 12.9. 2013, kesto noin 2h 30min väliaikoineen

Sovitus ja ohjaus Snoopi Siren

Sävellys ja sanat Jarkko Martikainen

Koreografia Riia Kivimäki

Rooleissa : Pyry Nikkilä (Jake), Jyri Ojansivu (Immu), Eppu Pastinen (Urkki), Mikko Töyssy (Matti), Lauri Kukkonen (Pate), Lasse Sandberg, Turkka Mastomäki, Katariina Kuisma-Syrjä, Sinikka Salminen, Ushma Karnani, Timo Mäkynen, Nelli Ojapalo, Elina Varjomäki, Jemina Pekkonen, Taru Still ja Inka Turtola

Muusikot : Antti Rajala, Kalle Penttilä, Samuli "Teho" Majamäki, Jari Salminen ja Jussi Koskinen

Taustaa : Paavo Rintalan Pojat-romaani ilmestyi vuonna 1958 ja herätti ilmestyessään paljon puhetta puolesta ja vastaan. Teos kertoo oululaisesta poikajoukosta toisen maailmansodan aikoihin, ja sota tuo poikien leikkeihin ja arkeen oman lisämausteensa monessakin muodossa. Tapahtumat sijoittuvat muutaman vuoden aikajaksolle, ja salakavalasti mukaan hiipii synkempiäkin sävyjä. Moni muistaa varmasti Mikko Niskasen ohjaaman Pojat-elokuvan, joka sai ensi-iltansa vuonna 1962. Maineikas Pojat saa nyt Hämeenlinnan teatterin käsissä uuden päivityksen, sillä nämä pojat myös tanssivat ja laulavat. Jarkko Martikainen on tehnyt musiikkinäytelmää varten täysin uusia kappaleita, joista osa kuullaan instumentaaliversiona.

Pojat / kuva Tommi Kantanen, HML:n teatteri

Ennakkovaroitus; nyt tulee tekstiä!

Plussaa : Keväällä näin ensimmäistä kertaa teatterin tulevan syyskauden ohjelmistolehtisen, ja sydämessäni läikähti nähdessäni siellä otsikon Pojat. Kirjan olen lukenut joskus kouluaikoina ja elokuvan olen nähnyt useampaankin otteeseen, ja siitä on muodostunut minulle yksi rakkaimmista elokuvakokemuksistani ikinä. Jokaisella katselukerralla siitä on auennut jotain uutta, ja niinpä odotukset tämän musiikkinäytelmäversion suhteenkin olivat aika korkealla jo kättelyssä. Minulla oli sellainen kutina, että jos tämä aihe tällä tekijäporukalla onnistutaan sössimään, lopetan koko harrastuksen tähän. Ei vaan ... Luottavaisin, vaikkakin jännittynein mielin istahdin katsomoon ensi-illassa.
Heti alkuun voin sanoa, että kaikki ne odotukset, joita minulla näytelmää kohtaan oli, ylitettiin niin että kohina kuului! Tämä on totta totisesti syksyn kovin juttu, napakymppi, niin ohjauksellisesti kuin toteutuksellisesti! Olen aiemmin todennut useampaankin otteeseen, että teatteri on parhaimmillaan silloin, kun se vetoaa monenlaisiin tunteisiin. Nauru on herkässä, ja niin on itkukin. Tämä oli herkkua niin silmille kuin korvillekin. Nerokas lavastus toimi niin kouluna kuin ratapihanakin ilman sen suurimpia kikkailuja, tarjosi samalla piilopaikkoja ja mahdollisuuksia väijyskelyyn ja "rakkauden vaanimiseen". Puvut ja kampaukset, valot ja tehosteet loivat ajankuvaa ja tunnelmaa. Mieleni sopukoihin jäi kuulumaan junanvaunujen kolkko kalke.
Että onkin ohjaaja osannut alkuperäisteoksesta valita myös ne itsellenikin tärkeimmät kohtaukset! Poikajoukon hieno visio sankaruudesta ja pelokkaiden naisten auttaminen, Raksilan taiteellisen tiiatterin hillitön mukaelma Mannerheimin syntymäpäiväjuhlista, Immun värväytyminen vapaaehtoiseksi, kaljakaupat janoisille sotilaille ja muu vaihtotalous, Tuiran poikien kohtalo, Jaken äidin yritykset saada poikansa iloisemmalle mielelle. Parasta kaikessa on kuitenkin kujeileva, sähikäisten lailla sinne sun tänne singahteleva poikaviisikko. Porukka on energiaa ja vauhtia täynnä, paikallaan ei juuri seisoskella, vaan koko ajan on jotain metkua mielessä ja hihitellen siirrytään taas seuraavaan paikkaan kolttosille ja suunnittelemaan sankaritekoja. Naiset ja hameväen ajattelu tosin saa pojatkin hyytymään paikoilleen ja makaroonin lailla levähtämään pitkin piennarta. Jokainen jannu on selkeästi oma yksilönsä, vaikka massan mukana toimitaankin ja yhteen hiileen puhalletaan. Kisataan siitä, kenellä on huonoimmat kengät ja astmalla ylpeillään. Eroja alkaa kuitenkin löytymään, on havaittavissa rauhoittumisen ja ylpistymisenkin merkkejä. Synkkiä aatoksiakin, joita ikään kuin ohimennen väläytellään kavereille muka vitsinä. Kaikkea ei tosin paljasteta edes niille parhaille kamuille, vaikka olisi syytä. Sota tuo poikien viattomiinkin leikkeihin uusia, pelottavia vivahteita. Jännän äärellä ollaan useasti, ja sitten taas juostaan nauraen pois.
Lempparikohtauksikseni muodostui kaksi hyvinkin erilaista tilannetta. Toisessa höynäytetään sotilaspoliisia ja meno on kuin piirretystä (tai Benny Hillistä, ihan miten vaan), peukku ylös sille joka keksi ne pikkuriikkiset nuket! Toisessa taas junanvaunusta tupsahtaa kaikkea muuta kuin janoisia sotilaita, jotka vielä alkavat kertoa laulaen haikeaakin tarinaansa. Tämä oli Martikaisen kappaleista ihan ehdoton suosikkini, kerrassaan nerokas! Mieleeni tuli sanaleikki, jossa rintamalta tullaan ja rintamassa lauletaan. Ja Rintala katsoo ylpeänä ylhäältä teoksensa uutta tulemista. Laulussa oli melkoista voimaa ja tenhoa, iloisesti kerrotaan terveisiä ja "siinä kai se olikin". Aikamoisia ralleja ja hienoja tunnelmapaloja (Messinkilankaa, Immun värväytymislaulu) on Martikaisen kynästä kyllä syntynyt. En ole aiemmin mikään fani ollut, olen kyllä tiennyt miehen omaleimaisen tyylin, joka on tunnistettavissa tässäkin varsinkin muutamassa kappaleessa. Nyt ymmärrän!
Tanssi ja liike on kautta koko esityksen vahvasti läsnä - ja hyvä niin. Hienoa työtä on Riia Kivimäki kyllä tehnyt tämän suhteen. Pidin erityisesti nahistelukohtauksista ja siitä, kun pojat näyttivät mallia hienostelusta. Yleisön mieleen taisi eniten olla vauhdikas laulu "Tikarit, puukot ja pyssyt", ja se jäi vielä päähänikin soimaan.
Entäs sitten ne näyttelijäsuoritukset? En oikein osaa nostaa sieltä ketään ylitse muiden, sillä koko porukka vetää ihan täysillä ja suurella riemulla ja taidolla. Poikajoukko on kokonaisuudessaan mainio, sieltä eniten "samaistuin" ehkä itkuherkkään ja yllytyshulluun Urkkiin (Eppu Pastinen) ja Jakeen (Pyry Nikkilä), joka oli niin läsnä joka tilanteessa ja jonka maanisia piirteitäkin saanut nauru jäi kaivelemaan mieltäni. Sinikka Salminen Tuiran Kaaleppina, Turkka Mastomäen opettaja, Katariina Kuisma-Syrjän Jaken äiti, Ushma Karnanin saksalaisen sotilaan ujosteleva heila, Lasse Sandbergin sotilaspoliisi (ja tutunoloinen vanhempi rouvashenkilö...). Nappisuorituksia kaikki!
Lopussa oli pakko sulkea silmäni hetkeksi, tuntui että joku puristaa lujaa sydäntäni kasaan ja happi loppuu. Teatterista oli lähdettävä mahdollisimman nopeasti ulos, jottei kukaan vaan kysy tai sano mitään. Suorastaan mykistyin pitkäksi aikaa. Päässä pyöri ajatuksia sankaruudesta. Unelmista. Lapsuudesta. Kuralätäköistä ja puihinkiipeilyistä, mutaojasta johon saapas juuttui, lumisodasta, kadonnesta pehmo-oravasta, superpalloista, hyppynaruista ja Apinoiden planeetasta. Jossain päin maailmaa tälläkin hetkellä joku lapsi leikkii puisen pyssyn kanssa, toisille se taas on totisinta totta.

kuvat Tommi Kantanen / HML:n teatteri

Miinusta : Äänentoistossa lieni jonkinlaisia ongelmia? Kuvittelin korvieni olevan lukossa, sillä välillä repliikit ja laulut tuntuivat tulevan jonkun vallin takaa. Vähän myös ehkä hoppuiltiin repliikeissä ja vaihdoissa, mutta ei se liiemmin menoa haitannut.

Muuta : Kiitos vielä murteesta, murrefani kun olen! Murresanoja viljeltiin myös laulunsanoissa, oli mukava lisä niitä sieltä bongailla. Ja musikanttiosastolla itse Teho Majamäki! Olen kyllä äärettömän ylpeä meidän teatterista ja kiitollinen ohjaaja Snoopi Sirenille siitä, että tätä päässään muhitteli. Tämänkaltaiselle musiikkiteatterille on tilausta ja tarvetta. Lisää odotellessa!

Pojat vei sydämeni ja täydet viisi tähteä *****, heilahtivat vieläpä Top 3:een ranking-listallani. Tämä pitää nähdä vielä muutaman kerran. Pojat jatkaa Seitsemännen portaan enkelin viitoittamalla tiellä...

(Niin. Lisäksi on olemassa yksi hyvin henkilökohtainen syy myös, miksi tämä Pojat on kaikissa muodoissaan aina tullut iholle ja ihon alle. Niin henkilökohtainen, että sen tietävät vain harvat ja valitut.)

Jake (Pyry Nikkilä) / kuva Tommi Kantanen, HML:n teatteri

Yhteishaastattelussa Pojat-kolmikko

 Tapasin elokuun loppupuolella Hämeenlinnan teatterilla harjoitusten välissä kiinnostavan poikakolmikon. Pyry, Jyri ja Eppu ovat kurssikavereita Teak:ista ja pian heidät nähdään yhdessä lavalla Pojat-musiikkinäytelmässä, joka saa ensi-iltansa torstaina 12.9. täällä Hämeenlinnassa. Jokaisesta on lähiaikoina tulossa vielä henkilökohtaisempi haastattelu, mutta tässä näin enskarin alla yhteishaastattelussa Pyry Nikkilä, Jyri Ojansivu, Eppu Pastinen ja aiheena Pojat.

Kertokaapas ensin, että miten oikein päädyitte mukaan Pojat-näytelmään?

Pyry : Tulin mukaan sillä tavalla, että tuo Jyri pyysi mua! Heheh. Se ilmoitti, että olisi tämmöinen juttu tiedossa Hämeenlinnan teatterissa ja sit se asia oli mun mielestä pitkään ilmassa sillai, että se oli alustavasti kysytty ja kyllähän mä olin alustavasti kiinnostunutkin, mutta sitten meille tuli vielä koulun sähköposteihin asiasta meiliä ja kun näki mustaa valkoisella, niin sitten siitä tuli todempaa jo. Tää tapahtui joskus viime vuoden puolella, taisi olla joulukuussa.

Jyri : Joo mulle soitettiin ihan täältä teatterilta, teatterinjohtaja Paavilainen soitti ja kysyi, että olisko meidän kurssilla mahdollisesti kolmea jätkää vierailemaan tänne. Halusivat tänne mielellään kurssikavereita, jotta saisivat sellaisen valmiin, kompaktin ryhmähengen. Tiedustelin asiaa sitten muilta ja tässä on tää meidän kiinnostuspoppoo.

Eppu : Jyri oikeestaan jo vastaskin, että miten minä tähän myös päädyin. Jyri kysyi ja vähän kun aikatauluasioita sumplittiin, niin näytti siltä, että tän pystyisi tekemään. Keväällä tuli sitten se varmistus ja hyvinhän tässä sitten kävi. Kaikki kolme kundia, jotka vaan voi mennä keskenään sekaisin, on kaikki täällä nyt.

Naurua ja yrityksiä hämmentää minut siitä, että kuka milloinkin on äänessä...

Pyry : Meillä on kaikilla tummat hiuksetkin vielä ja lyhyet, samankaltaiset nimet.

Oletteko lukeneet Pojat-romaania tai nähneet elokuvaa?

Pyry : Mä en ole nähnyt sitä elokuvaa. Ensin aattelin, että katson sen, mutta sitten päätin että just tän jutun takia en halua nähdä sitä leffaa ennen ensi-iltaa. Esityskauden aikana voisin sen sitten jossain vaiheessa katsoa. Mä aattelin, että mulle tulee rauha sen oman hahmoni rakentamisen kanssa enkä saisi elokuvasta vertauskohdetta. En ole myöskään lukenut sitä kirjaa, eli tää on ollu mulle ihan niinku ohjaaja Snoopin kirjoittaman käsiksen pohjalta, että miten olen tuohon maailmaan sukeltanut.

Jyri : Mä oon varmaan joskus nähnyt sen leffan, mutta mulla on siitä aika hatarat muistikuvat, eli laittasin tän kategoriaan ”leffat, joita en ole nähnyt”. Samoista syistä kuin Pyryllä en myöskään oo halunnut katsoa sitä nyt, kun se on jonkun toisen versio se elokuva. Luin sen kirjan kuitenkin tuossa kesän aikana. Sitä kautta näki laajemmin ne hahmot ja tarinat.

Tässä vaiheessa vierestä kuuluu sihahdus, kun Eppu avaa vichypullonsa.

Jyri : Tuo ääni kuului lohikäärmeelle, joka sivalsi minulta juuri parran pois...

Eppu : Mä olen nähnyt sen leffan aiemmin ja katsoin sen vielä ennen kuin treenit alkoi. Sitä kirjaa mä en oo kylläkään lukenut. Tätähän voi perustella ittelleen varmaan miljoonalla eri tavalla, mutta aika nopeesti kävi tuolla treeneissä ilmi se, että Snoopi kun on tuon sovituksen tehnyt, niin se yrittää jättää sen alkuperäisteoksen vähän toisaalle ja keskittyä niihin kohtauksiin, jotka se on itse valinnut tähän kyseiseen sovitukseen. Se helpotti kun tiesi, että se riittää, että keskittyy nyt vaan tähän kyseiseen tekstiin. Musta tuntui kuitenkin ihan hyvältä kattoo se leffa, että on jotain pohjamateriaalia. En mä muista siitä leffasta juurikaan omaa hahmoani, eli en koe että se olis hankaloittanut tätä omaa työtäni tähän asti.

Vasemmalta Eppu, Pyry ja Jyri / kuva Teatterikärpänen

Millaiset ovat fiilikset ja tunnelmat harjoituksista tähän mennessä?

Pyry : Tosi hyvät ainakin mulla. On ollut hirveen hauskaa tehdä ja varsinkin nyt, kun on ollut sellainen turva siitä, että on päässyt näiden tuttujen kundien kanssa tulemaan taloon ihan uuden porukan keskelle. Osa tuntee tietysti toisensa, mutta sitten on tuolta Lahden Mutesta porukkaa ja muualtakin. Kivaa on ollut, hirveen monipuolista hommaahan tää on. Silloin kun kuulin ennen treenien alkua, että tähän tulee koreografikin mukaan niin aattelin ensin, että ”okei, varmaan tulee vähän jotain tanssiakin”, mutta se tanssi onkin ollut aika isossa osassa treenejä ja tätä koko juttua, ja siinä mielessä on ollut hauska tehdä myös sitä, koska sellaista ei ole koulussa ollut kovin paljoa. On meillä toki ollut tanssihommaa, mutta se on ollut erityyppistä. Mulla on hyvät fiilikset, vaikka huomaa aina päivän ja varsinkin viikon päätteeksi, että kyllä on saanut antaa ittestään aika paljon. Keho on ollut aika väsynyt ja mielikin on ollut väsyksissä, mutta kyllä tää on ollut kivaa!

Jyri : Tuo oli aika tyhjentävä vastaus kyllä. Mulla on ollut kans tosi kivaa, että just toi mitä Pyrykin sanoi, et välillä on ollut yllättävänkin raskasta, sillai positiivisella tavalla. Toi meininki on ollut kyllä tosi mahtavaa, ollaan täynnä virtaa ja energiaa. Paljon on laulua ja tanssia, eli tulee myös haastettua itteensä, ja sen lisäks pitää vielä näytelläkin vähän. Heheh! On hyväntuntuinen proggis kyllä!

Eppu : Joo, on ollut kyllä tosi nastaa. Mä oon nauttinut kans siitä fyysisestä puolesta tässä tosi paljon. Nautin hirveesti muutenkin kaikesta liikunnasta ja joukkuelajeista, akrobatiasta ja sen tyyppisestä hommasta. Tää on oikeestaan ensimmäinen teatterijuttu, jossa sitä kaikkea sitten pääsee käyttämään, sitä fyysistä puolta itsestään. Oon ollut siitä tosi iloinen, ja muutenkin kesän jälkeen tuntuu hyvältä tämmöinen fyysinen startti syksyyn. Oon ollut tosi innoissani koko tän treenikauden. Oon pitänyt myös paljon siitä, että Snoopi on tosi energinen ohjaaja. Alussa mä nautin varsinkin siitä dialogista näyttelijöiden ja ohjaajan välillä, se oli sellaista rivakkaa ja nopearytmistä. Tuntuu kyl siltä, että on hyvä juttu tulossa nyt!

Mitkä ovat odotukset Pojat-näytelmän suhteen?

Pyry : Tää menee nyt sen mukaan, että mitkä fiilikset mulla tällä hetkellä on, mutta kyllä mulla tuntuma on se, että saa kyllä tehdä töitä, mikä on tosi kivaa ja lisäksi tässä huomaa sen, että saa kyllä haastaa itseään niin paljon kuin vain kykenee. Mä oon ihan varma, että tästä tulee kyllä tosi loistava juttu! Mä oon ollut tosi fiiliksissä sekä näistä tyypeistä joiden kanssa oon ollut tekemisissä että myös tuosta maailmasta, jota me ollaan yhdessä luomassa. Mulle tää on ainakin niin uudenlainen juttu just siinä monipuolisuudessaan, tässä tulee kyllä käytettyä kaikkia näyttelijäntyön osa-alueita. Hyvät ja isot odotukset tän jutun suhteen.

Jyri : Mä en osaa lisätä tuohon kyllä yhtään mitään. Hieno vastaus, Eppu! Eiku olikse sittenkin Pyry...

Taas koitetaan saada haastattelijaa sekaisin, tuloksetta...

Eppu : Mä odotan kyllä sitä kokonaisuutta, sit kun saadaan se eka läpimeno tai se kolmas läpimeno. Se eka tulee varmaan olemaan jossain määrin rämpimistä. Meillä oli viime viikon perjantaina ekan puoliskon ensimmäinen läpäri, ja siitä tuli kyllä niin nasta fiilis ja siinä myös tajusi sen, kuinka liikkuva tää esitys on. Et jos ekassa kohtauksessa jo tulee hiki pintaan, niin se ei oikeestaan laske siitä missään vaiheessa. Kyllä mä odotan sitä, että saadaan yleisö sisään ja nyt kun tuolla on niin paljon ihmisiä, jotka on sitoutuneet siihen yhteiseen maailmaan, niin se on aina mielenkiintoinen kysymys, et miten se maailma sitten näyttäytyy ulkopuolisille. Kyllä sitä vastaanottoa odottaa siinä mielessä. Nyt on luottavainen olo siitä, että meillä on kyllä sen verran energiaa siinä, että sen kyllä saa myytyä yleisölle.

Muutama päivä enää ja Pojat päästetään irti. Itselläni on sellainen fiilis, että tämä tulee olemaan syksyn kovin juttu!

Lisätietoja, esityspäiviä ja muuta tämän linkin alta.