506 ikkunaa / Viikinsaaren kesäteatteri

506 ikkunaa / Viikinsaaren kesäteatteri, Tampere

Ensi-ilta 13.6. 2019, kesto noin 2h 10min (väliaikoineen)

Käsikirjoitus Heikki Salo
Ohjaus Olka Horila
Musiikki Miljoonasade
Musiikin sovitus Antti Paranko
Lavastus Markku Mäkiranta
Puvustus Erja Mikkola
Koreografi Markku Nenonen

Rooleissa : Heikki Hela (13.7. asti)/Sami Hintsanen (17.7. alkaen), Saska Pulkkinen, Sanni Haahdenmaa, Janne Kallioniemi, Birgitta Putkonen, Jarkko Tiainen, Krista Putkonen-Örn ja Aleksi Aromaa

Bändi : Antti Paranko (kapellimestari ja kitara), Aleksi Aromaa (basso), Jussi Liimatainen/Tuomas Hautala (koskettimet) ja Lauri Malin (rummut)

 Ehti tässä kehittymään yli kuukauden tauko teatterireissuista! Paussi teki hyvää, ja iloisin mielin suuntasin kesäteatterikauteni avaukseen Viikinsaareen. Reissu starttasi perinteiseen tapaan Laukontorilta ja avasin myös pehmiskauden, onneksi lokki ei vienyt herkkuani suoraan kädestä. Tuntia ennen esityksen alkua lähti laiva Viikinsaarta kohti (tiesittehän, että laivalippu kuuluu esityslipun hintaan) ja mukavaa oli jälleen katsella kesäistä Tamperetta vesiltä. Vastapäätä istunut pariskunta naposteli kesän ensimmäisiä kotimaisia mansikoita ja yritin välttää liian pitkiä katseita heidän suuntaansa, etteivät kuvittelisi, että minäkin olisin tuoretta makuelämystä vailla...

Menomatkalla (c) Teatterikärpänen

 Sää oli viileähkö, mutta aurinkoinen ja sateeton - oikeastaan juuri passeli minulle, sillä en tykkää liian paahteisesta helteestäkään. Kanssakatsojat olivat varustautuneet asianmukaisesti lämpimin vaattein ja takein. Vuosi sitten Viikinsaaressa oli jonkinsortin keppihevoskilpailut meneillään, ja tälläkin kertaa keppareita tuli nähtyä, vähän eri yhteydessä tosin.

 Heikki Salon kynäilemä "506 ikkunaa" on kepeä kertomus veljeksistä, jotka tapaavat pitkästä aikaa isän kuoleman jälkeisessä perinnönjaossa. Tarmo (Saska Pulkkinen) on veljeksistä nuorempi, Anselmi (alkukauden näytöksissä Heikki Hela) vanhempi ja vielä ilmeisesti aikamoinen seikkailija, sillä pikkuveli on saanut säännöllisesti postikortteja maailman eri kolkilta. Lemmenkuviot ovat myös isossa roolissa, sillä samassa talossa asustaa monenlaista tyyppiä odottamassa milloin mitäkin. On turvapaikanhakija Meli (Sanni Haahdenmaa), johon Tarmo tuntuu olevan pihkassa. On hemaiseva Ruusa (Krista Putkonen-Örn), jolla on sutinaa Keinosen (Jarkko Tiainen) kanssa, mutta rakkausasioista puhuttaessa neiti juoksee karkuun kukkamekon helmat paukkuen. On leskirouva/parturi Paula Cecilia (Birgitta Putkonen), jolla on sinnikäs ihailija insinööri Mäkki (Janne Kallioniemi). Miekkonen sattuu vaan olemaan toivottoman ujo. Hän käy monta kertaa päivässä niskanrajauksessa ja tekee siten ns. tukasta asiaa, mutta ei vaan ujouttaan saa sitä varsinaista asiaansa sanottua. Niin, ja on myös mehiläisiä ja ainakin neljä hiukan suurempaa pömmähäistä, sillä bändi on tällä kertaa varustautunut hienoilla raitamyssyillä.

Iivee (isoveli Anselmi) ja Peevee (pikkuveli Tarmo) 

 Kesäteatteriesityksissä harvemmin on mitään erityisen kohottavaa juonikuviota eikä äkkiseltään tule mieleeni yhtäkään esitystä, joka olisi jäänyt mieleeni nimenomaan loistavan käsiksen johdosta. Ehei, kesäteatteriin tullaan viihtymään, vähän naputtamaan jalalla tahtia hyvän biisin pamahtaessa ilmoille ja nauttimaan kahvilan antimista ennen esitystä ja etenkin väliajalla. Näin se menee, ja itsekin olen huomannut olevani kesäisin vähän eri moodissa kuin yleensä. Kun puitteet ja yleinen viihtyvyys on kohdillaan, en jää sen enempiä miettimään, että miksi esimerkiksi tässä esityksessä paikalle roudataan yllättäen robotti U2MEE2 (Sanni Haahdenmaa) ja kohta kaikki kirmailevat ees ja taas keppihevosilla.

 Ikkunoita tietysti pestään myös (tai tässä tapauksessa putsaillaan) ja koska näytelmän nimi on 506 ikkunaa ja käsiksen takana tunnetun bändin nokkamies, on mukaan solutettu tuttuja ja vähän tuntemattomiakin Miljoonasateen kipaleita, joita sitten yksin ja yhdessä lauletaan. Itsekin liikuttelin huuliani useammassa biisissä mukana, kivasti oli joukossa myös sellaisia, joita en aiemmin ollut kuullut. Hienoja sovituksia on Antti Paranko jälleen tehnyt ja bändi oli muutenkin oivallisessa iskussa, kuten aina.

Ylväs bändi ilman raitapipoja 

 Erityismaininnan ansaitsee kyllä Kallioniemen Janne insinöörin roolista. Ehdottoman hupaisalla tavalla liikuttavan symppis hahmo, jotenkin sellainen toivottomasti rakastuneen Apuva-miehen nykyaikainen versio. Mieleeni jäi pienoinen hypähdys aina lavalle tultaessa ja vähän erikoinen lauseiden loppujen painotus, ja muutenkin koko habitus oli erityisen herkullista seurattavaa. Taisi muuten saada väliaplodeitakin tämä heppu, ja ihan ansaitusti. Hauska kohtaus oli etenkin se, jossa tekstarit paukkuivat kun Keinonen yritti omalta osaltaan hiukan avittaa tuppisuuta kohtalotoveriaan.

Jännittynyt kosiomatkalainen 

 Heikki Hela oli varsin passeli Anselmin rooliin ja uskallan väittää, että moni katsoja oli saapunut paikalle ihan vain hänen takiaan. Hela-fanien kannattaakin suunnata paikalle esityskauden alkupuoliskolla, sillä 17.7. alkaen Anselmin rooliin hyppää Hintsas-Sami, joka ei liiemmin esittelyjä kaipaa hänkään.

 Loppupuolella isketään muuten uusi vaihde silmään, kun eräs pitkätukka saapuu yllättäen velkojaan perimään ja kuullaan Koiran mies -niminen tykitys Aleksi Aromaan toimesta. Huh mikä veto! Eipä mies ole turhaan mukana ensikeväisessä We Will Rock You -spektaakkelissa Messukeskuksessa. Hiukan esimakua tässä.

 Vuosi sitten kuultiin Mikko Alatalon kappaleita ja korvamadoksi vähän yllättäenkin jäi Jolsa jätkä. Ennakkoon pelkäsin, että loppupäivä putsaillaan ikkunoita, mutta päähäni tarttuikin parhaiten Tulkoon rakkaus. Mikäpäs siinä, hieno biisi!

Takariviin tuli muuten makkarantuoksu aika hyvin ennen väliaikaa...

 Kesäteatterikauteni avaus sujui siis oikein mukavissa merkeissä. Laivareissu on aina bonusta, iloiset kanttiinintädit, pirtsakka käsiohjelmienmyyjä, hyvä meininki lavalla, hyväntuulinen yleisö ja erityisen kuumat väliaikamakkarat. Lisäinfoa kesäteatterista esitysaikatauluineen tästä linkistä.

 Tästä on hyvä jatkaa seuraavaksi Valkeakoskelle Dannyn pariin ja uutta korvamatoa pukkaa, se on selvä.

Esityskuvat (c) Kai G. Baer

(Näin esityksen vapaalipulla, kiitos Viikinsaaren kesäteatteri!)

Aatamin puvussa ja vähän Eevankin / Viikinsaaren Kesäteatteri

Aatamin puvussa ja vähän Eevankin / Viikinsaaren Kesäteatteri

Ensi-ilta 14.6. 2018, kesto noin 2h (väliaikoineen)

Teksti Agapetus
Ohjaus Hanno Eskola
Musiikki Mikko Alatalo
Musiikin sovitus Antti Paranko
Lavastus Markku Mäkiranta
Puvustus Tiina Helin
Äänet Simo Savisaari

Bändi : Antti Paranko (kapellimestari ja kitara), Aleksi Aromaa (basso), Jussi Liimatainen (koskettimet)  ja Lauri Malin (rummut)

Rooleissa : Kai Vaine, Jarkko Tiainen, Anna Ackerman, Eppu Salminen ja Kaisa Hela

Viirimäki, Himanen ja emäntä 

 Mooonta vuotta sitten tein ensivisiittini Pyynikin Kesäteatteriin katsomaan tätä samaa näytelmää ihan vain siitä syystä, että näkisin miten silloinen suosikkini Kari-Pekka Toivonen juoksentelee munasillaan pitkin pusikoita. Hyvinhän se pyörivä katsomo ja Pyynikin puskat toimivat tässä tarkoituksessa, vähän pakaroita vilkkui ja taas lähti katsomo pyörimään ratkaisevalla hetkellä. Muuta en esityksestä oikein muistakaan. Hyvinkin mahdollinen vilauttelu ei tällä kerralla ollut se suurin houkutin, vaan kokonaisuus idyllisine laivamatkoineen ja mielestäni Suomen teatterikentän ehdottomasti tyylikkäin bändi soittamassa Mikko Alatalon ja Harri Rinteen kynäilemää tuotantoa. Esitin jo aiemmin hiljaisen toiveen, että mukana olisi toivottavasti muutakin kuin huumoriralleja. No, jos mummon ja moukarinheiton laittavat jatkossakin ylipäätään mihinkään mukaan, kostoksi lähden väliajalla pois jos mahdollista.

 Viime kesänä tuli Viikinsaaressa visiteerattua parikin kertaa, kävin nimittäin kurkkimassa harjoituksia ja sitten tietysti katsomassa varsinaisen esityksenkin (Mies joka ei osannut sanoa ei). Nyt oli ensi-illasta ehtinyt vierähtää jo liki kuukausi, mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan. Laivamatka ei tällä kertaa mennyt hienoja maisemia ihastellen, vaan keskityin yleiseen höpötykseen sisätiloissa mm. aiheista hanurinsoitto ja ihon nihkeys. Saaressa olimme reippaasti etuajassa ja pääsimme seuraamaan ravintolan terassin aitiopaikalta keppihevoskilpailuja! Voi sitä vauhdin hurmaa ja iloa. Itsehän olisin kompastunut jo siihen matalimpaan esteeseen.

Kaisa Hela ja Eppu Salminen 

 Juu, sananen esityksestäkin, sitähän varten saareen tuli lähdettyä. Aika sekavaa kohellustahan meno on, enkä ihan ollut varma loppupeleissä siitä, oliko tässä nyt päätä eikä häntää. Ja toisaalta, onko sillä nyt kuitenkaan sitten mitään väliä, pääasia että hauskaa on. No, on laivasta myöhästyvää asemapäällikkö Viirimäkeä (Jarkko Tiainen), kesävieras Himasta (Kai Vaine, joka esityspäivänä täytti sopivasti pyöreitä ja vein lämmöllävalitun lahjankin), vankikarkuria (Eppu Salminen) sekä neitokaisia Alli ja Liina (Anna Ackerman ja Kaisa Hela), ja lisäksi poliiseja ja haarniskassa koikkelehtimista. Viirimäki ja Himanen lähtevät motorisoidulla laiturinpätkällä (hauskasti toteutettu tämä) yrittämään vastarannalle, huonoin seurauksin. Uintihommiksi menee ja Himanen luopuu kaikista vaatteistaan, ja ensimmäiset ihastuneet/kauhistuneet huudahdukset kaikuvat katsomosta. Tiettyjä paikkoja peitellään jatkossa sitten mm. salkulla ja leivänkannikalla. Meikäläinen on paljasta pintaa nähnyt teatterissakin jo siihen malliin, ettei oikein tunnu missään enää. Melkeinpä odotti, että jostain puskasta kirmaa Risto Korhonen ilkosillaan ihan muuten vaan näyttämön editse.

 Jatketaan. Himanen löytää tiensä parin neidon hoteisiin, tosin aluksi naiseksi tekeytyvänä itsekin ja yöpissalla käynti melkein narauttaa sankarimme. Lisäksi näemme Allin toimesta varsin näyttävää naisvoimistelua ja tanssikuviota, tietty vähän flossaustakin. Sitten on se möreä-ääninen vankikarkuri ja häntä jahtaavat poliisit ja päänsä totaalisesti sekoittanut asemapäällikkö.

Anna Ackerman ja Kai Vaine 

 Esityksen suola ja sokeri on kyllä sitten Mikko Alatalon tuotannon monipuoliset sovitukset, ja mukana oli monta kappaletta, joita en ollut aiemmin edes kuullut. Kuten jo tuli mainittua, monessakin mielessä sangen tyylitajuinen bändi (katsokaa nyt allaolevaa kuvaakin!) kruunaa koko paketin. Viiksistä olisi tullut vielä plussaa, mutta aina ei voi voittaa. Valitettavasti mukaani tarttui sitten parikin korvamatoa, joista ei olisi ollut niin väliä. Toinen on "Leuhkat eväät" ja toinen "Jolsa jätkä", joista jälkimmäinen voisi olla Popedan tuotantoa. Näen jo mielessäni Paten vetämässä "tässä tulee jolsa jätkä, väännetäänkö kättä.." toinen jalka nostettuna kajarin päälle niin, että haarus on mahdollisimman hyvin näytillä. Väliajalla kävin tilaamassa kanttiinintäti Gekolta pullan sanoilla "anna mulle yksi pulla, anna yksi pullistasi mulle". Ei antanut, mutta möi.

Antti Paranko, Lauri Malin, Jussi Liimatainen ja Aleksi Aromaa (ja se hanurikin) 

 Missään nimessä tämä ei ollut hukkareissu, sillä aina kun paikalta poistuu hymyillen eikä otsa kurtussa, on jotain tehty oikein. Varsin onnistunut kesäteatterireissu siis. Kiiruhdimme esityksestä vielä illaksi Tampereen Komediateatterille, mutta se on taas toinen juttu se.

 Esityskausi jatkuu 11.8. asti, joten hyvin ehtii vielä Viikinsaareen tsekkaamaan iloisen menon ja parhaat pakarat. Lisäinfoa tästä näin. Edestakainen laivamatkahan kuuluu sitten lipun hintaan.

Esityskuvat (c) Kai G. Baer

(Näin esityksen kutsuvieraana, kiitos Viikinsaaren Kesäteatteri!)

Mies, joka ei osannut sanoa ei / Viikinsaaren kesäteatteri

Mies, joka ei osannut sanoa ei / Viikinsaaren kesäteatteri, Tampere

Ensi-ilta 15.6. 2017, kesto noin 2h 10min (väliaikoineen)

Käsikirjoitus Jussi Kylätasku
Näytelmäksi kirjoittanut Matti Kuikkaniemi
Sovitus Perttu Pesä
Ohjaus Ola Tuominen
Lavastaja Juha Mäkipää
Pukusuunnittelija Tiina Helin
Äänet Simo Savisaari
Musiikki Kaj Chydenius
Tunnusmusiikki Antti Paranko
Kapellimestari Antti Paranko

Rooleissa : Janne Kallioniemi, Ilkka Heiskanen, Ria Kataja, Mikko Töyssy, Birgitta Putkonen, Jarkko Tiainen ja Saara Lehtonen

Orkesteri : Antti Paranko, Aleksi Aromaa, Lauri Malin ja Jussi Liimatainen/Tuomas Hautala

Tässäpä troikka! Kataja-Heiskanen-Kallioniemi 

 Kylläpä olimme osanneet valita sopivan päivän kesäteatterireissullemme Viikinsaareen! Sateista ei ollut tietoakaan ja aurinko porotti pilvettömältä taivaalta. Kävellessämme parkkitalosta kohti Laukontoria tuli bongattua heti yhden paljulautan kannelta paljaat äijäpakarat grillaushommista, sen verran oli katsottava tarkemmin että ihan nakusillaanko oltiin. Grilliessu löytyi sentään, onneksi. Viikinsaareen oli lähtemässä kerralla peräti kaksi laivaa, sillä jono oli melkoinen ja esitys loppuunmyyty, mikä ilahduttaa mieltäni erityisesti. Teatterikärpäsenä on vallan hienoa nähdä hyväntuulista, kesämielistä kansaa jonottamassa teatteriin. No, kaikki eivät välttämättä olleet matkalla esitystä katsomaan, sillä kesäkeidas Viikinsaari tarjoaa kyllä monenlaista aktiviteettia muutenkin.

 Edestakainen laivamatkahan sisältyy teatterilipun hintaan, joten sen suhteen ei tarvitse stressata, ja laivoja lähtee Laukontorilta aina tasatunnein (ja saaresta puolelta takaisin). Meidän näytöksemme oli alkamassa klo 16 ja klo 15 istuimme sitten laivassa. Ai että, kyllä siinä oli kesäfiilis korkealla, kun samalla sai katsella kauniita rantamaisemia ja bongailla ihmisiä kesäpuuhissa niin rannoilta kuin vesiltäkin. Paljulautta pakaroineenkin tuli ohitettua, ja Pyynikin kesäteatteri "takaapäin". Ihan kuin ulkomailla olisi ollut, kotimaanmatkaillessakin sopii leikkiä turistia. "Tuolla näkyy Pyynikin näkötorni, kas tuolla siintää Pispala".

 Ennen esitystä tuli ostettua kahvilan puolelta juotavaa ja täytettyä vesipullo. Kovassa helteessä pitää huolehtia nestetasapainosta, etenkin kun lavalla olisi nähtävissä monensortin könsikästä, joiden karisman edessä saattaa herkimpiä katsojia muutenkin heikottaa ja polvet lyödä vatkulia.

Liuta bändikönsikkäitä 

 Reilu viikko sitten olin seuraamassa tämän proggiksen harjoituksia (tästä voi tsekata tarinan) ja vihjasin siinä salaisuudesta, jonka paljastaisin nähtyäni esityksen. Nyt siis voin kertoa, mitä harkoissa tapahtui. Esityksen alkua hiottiin toimivammaksi hiljalleen, jotain poistettiin ja jotain lisättiin, ja ykskaks kaikki palaset loksahtivat kohdilleen. Linnut laulavat, muuten on hiljaista. Lavan takaa estradille saapuu tarinan kertojahahmo, suomenhevonen Oskari (Ilkka Heiskanen). Olemus on hiukan kulahtanut ja elämää nähnyt, ja juuri siksi niin sympaattinen ja rakastettava. Oskari kuulostelee lintuja ja tunnelmia rauhassa (jos tämä olisi Disney-piirretty, editse lentäisi taatusti kaunis perhonen ja saattaisi laskeutua Oskarin turvan päälle lepuuttamaan siipiään), ei ole kiire mihinkään. Hiljalleen pieni kaupunki, Käpymäki asukkaineen, alkaa heräillä uuteen päivään. Tunnusmusiikki alkaa soida kuin varkain. Ykskaks huomaan olevani jotensakin herkässä mielentilassa, nyt ollaan äärimmäisen hienon tunnelman keskiössä. Kyllä, minua alkoi tuosta noin itkettää ihan älyttömästi. Toivoin, ettei kukaan lavaltakäsin vain huomaisi ja samalla toivoin, että kunpa huomaisikin. Tietäisivät, että ovat harjoituksissa oikeilla jäljillä kun meikäläinen jo kyynelehtii, vaikkei ensimmäistäkään repliikkiä oltu lausuttu vielä...

 Varsinaisessa esityksessä en samaan tunnelmaan päässyt, sillä jossain takanani höpötti joku pariskunta ja rikkoi lumouksen. Tästä jaksan aina marista. Esitys ei ala siitä kun ensimmäinen repliikki lausutaan, muistakaa nyt jo vähitellen! Oskari-humma alkaa esitellä kaupungin asukkaita. On ompelija Milla (Ria Kataja), kauppias Kake (Jarkko Tiainen) kera vaimonsa Annan (Birgitta Putkonen) sekä hiukan viinaanmeneväinen maalari Renlund (Mikko Töyssy) kera tyttärensä Marin (Saara Lehtonen). Lisäksi nähdään kaupunginjohtaja Rautavuori (Töyssy), estoton poliisi Pirkko (Lehtonen) sekä statukseltaan mystiseksi jäänyt Reino (Tiainen), joka suunnitteli täydellistä murhaa kirjan muodossa. Idylliä kerrakseen.

Kake ja Anna

Renlundin isä ja tytär

 Sitten paikalle saapuu paluumuuttaja ja pastori Aimo Niemi (Janne Kallioniemi), jonka olisi määrä harjoittaa paikkakunnalla parisuhdeneuvontaakin. Aimo haluaa olla kaikkien kanssa kaveri ja välilöissä, ja tämä tietysti aiheuttaa monensortin omituisia tilanteita ja väärinkäsityksiä. Vähän oman elämänsä Mr Bean on hän. Lempikin roihuaa tulisena suunnassa jos toisessakin, ja välissä kaupunginjohtaja yrittää vehkeillä vilunkihankkeilla Käpymäkeä maailmankartalle. Onnistuuko hanke? Kuka saa kenet? Mitä tästä kaikesta Oskari tuumaa?

 Väärinkäsitysten ja pienoisen yhteiskuntakritiikin aallokossa yrittää Aimo pysytellä pinnalla kykyjensä mukaan. Janne Kallioniemen lempeän katseen alla saattaisin minäkin intoutua parisuhdeneuvoja hakemaan tai jaffaa juomaan. Varsin vakuuttava on perinteinen humalakohtaus, toistaiseksi vakuuttavin kesäteatterikännipresentaatio tähän mennessä! Tämän esityksen hauskuus ei onneksi jää kännäyksen tai ilman housuja pyllyilyn varaan, lempeää pilkettä silmäkulmasta löytyy etenkin niille, jotka malttavat seurata Oskarin pikku puuhasteluja sivummalla. Välillä intoutuu Oskarikin vähän vikuroimaan ja sivuhypyillä askeltamaan, ja kansa kehrää.

 Muutenkin yleisö oli lähtenyt matkaan oivallisella asenteella varustettuna, väliaplodeja piisasi ihan kaikille ja nauru helisi jatkuvasti. Ja ne biisit! Antti Paranko on sovittanut Kaj Chydeniuksen sävelistä hienoja herkkupaloja, ja bändihän on varsin iskukykyinen vaatetusta myöten. Aina yhtä tyylikästä! Illan komeimmat aplodit ansaitsi syystäkin Saara Lehtonen Nuoruustangon kera, siinä ollaan jotenkin tärkeän äärellä kun edessäni istunut iäkkäämpi pariskunta tarttuu hellästi toisiaan kädestä ja Saara laulaa "kun sinun saan vain olla täysin ja kokonaan". Kaikki saivat tilaisuuden esitellä laulutaitojaan vuorollaan, tyyli vähän vaihteli mutta laatu ei. Mieleeni oli kovasti Ilkka Heiskasen rouheasti vetäisemä Euroopan syrjäkylät eikä mielessä käynyt kertaakaan, että voiko hevonenkin muka laulaa! Tietysti voi! Loppulaulu Jos rakastat oli myös ihastuttava ja oli mukava lähteä odottelemaan paluulaivaa kappaletta makustellen ja miettiä, kenen kuvan piirtäisi piirtäisi hiekkaan.

Aimo ja Milla 

 Alussahan lauletaan, että "on tässä kaupungissa vaikeaa". Eipä muuten ole! Helppoa kuin heinänteko. Nyt menet tästä näin Viikinsaaren kesäteatterin kotisivuille ostamaan lippua ja sitten marssit Laukontorille ja astut laivaan. Jaa luvattiin vesisadetta? Sittenpähän luvattiin. Sen kesä kuivaa minkä kasteleekin, ja katsomohan on katettu. Mars mars.

 Kotiinpalattuani hokasin, että tämä oli tiettävästi 900. näkemäni teatteriesitys, sikälimikäli laskelmani pitävät paikkansa. Hieno etappi, tästä on hyvä jatkaa lievästi käsistälähtenyttä harrastustoimintaa!

Esityskuvat (c) Kai G. Baer

(Näin esityksen kutsuvieraana, kiitos Viikinsaaren kesäteatteri!)

Viikinsaaren kesäteatterin harjoituksissa

Joskus muinoin esitin sellaisen hiljaisen toiveen ja salaisen haaveen, että kunpa joskus pääsisi seuraamaan Ola Tuomisen ja Ilkka Heiskasen yhteistyötä. Jotenkin oli sellainen kutina, että tällä kaksikolla synkkaisi varsin eeppisellä tasolla. No, täytyy näemmä jatkossa varoa mistä haaveksii, sillä ei mennyt kauaakaan kun selvisi, että Viikinsaaren kesäteatterin tulevan kesän näytelmänä olisi monelle elokuvanakin tuttu "Mies, joka ei osannut sanoa ei", ohjaajana kukas muukaan kuin Ola Tuominen ja näyttelijäporukassa hevosen roolissa Ilkka Heiskanen. Tämä on nähtävä.

 Pestasin sitten itseni lähes väkisin harjoituksia seuraamaan. En ollut aiemmin visiteerannut koko Viikinsaaressa (nyt ollaan siis Tampereella), joten muutenkin tarjoutui oivallinen tilaisuus korjata tämä virhe. Koko näyttelijäporukkakin osoittautui "vanhoiksi tutuiksi" (Janne Kallioniemi, Ria Kataja, Saara Lehtonen, Ilkka Heiskanen, Jarkko Tiainen, Mikko Töyssy ja Birgitta Putkonen) ja 3/4 bändistäkin (Antti Paranko, Lauri Malin, Aleksi Aromaa ja Jussi Liimatainen/Tuomas Hautala) oli tuttua sakkia, joten tulisin tuntemaan oloni varsin kotoisaksi eikä tarvitsisi turhia jännittää.

 Sitten ei muuta kuin suunnaksi Tampere, kuskiksi/seuralaiseksi uskollinen Teatteripaarma ja auto läheiseen parkkihalliin. Käppäilimme Laukontorille ja samalla mietimme, että milläköhän laivalla sitä Viikinsaareen suuntaisimme. Tuttuja hahmoja näkyi torikahvilassa ja kas, siellä kaksikko Tuominen-Heiskanen jo istui kahvikupit kourissaan tarinoimassa ja turinoimassa. Lyöttäydyimme yllätyksellisesti sekaan juttukerhoon ja ei mennyt minuuttiakaan kun mietin, että kävi harjoituksissa miten tahansa, tämä reissu on osoittautunut menestykseksi. Olimme nimittäin tarinankerronnan äärellä hyvin vahvasti ja siinä tuli kuultua monenlaista juttua niin lihapiirakoiden syvimmästä olemuksesta kuin Ilkka Heiskas-vahanukestakin. Onnistunut reissu jo tässä vaiheessa. Saimme yllättyneitä ilmeitä osaksemme muun työryhmän saapuessa kahvittelemaan - suurimmalla osalla kun ei ollut aavistustakaan, että minä tuppaan samaan laivaan ja harjoituksiin mukaan tällä kertaa.

 Neitsytmatkani laivalla sujui mukavasti kannella istuskellessa ja maisemia tiiraillessa. Samalla tuli leikittyä, että olisimme Ruotsinlaivalla ja vähän olin kyllä pettynyt buffetin antimiin sekä tax free-osaston valikoimaan. Samalla Jarkko Tiainen kertoi viimeisimmät kuulumiset metallinetsintäharrastuksestaan sekä tarinoi vähän Viikinsaaren historiasta. Tuulesta johtuen historiikista en kuullut juuri mitään, mutta nyökyttelin sujuvasti. Perillä saaressa Aleksi Aromaa kertoi ohittamistamme rakennuksista tyyliin "tämä kappeli tässä on ... kappeli". Tiesin entistä vahvemmin, että tästä tulee erittäin hyvä päivä, satoi tai paistoi.

 Kesäteatteri sijaitsi lyhyehkön kävelymatkan päässä ja asetuimme sopiville kyttäyspaikoille katettuun katsomoon. Tunnin kuluttua olisi alkamassa virallinen lehdistötilaisuus ja näyttelijät sonnustautuivat kaikki roolivaatteisiinsa lehdistön arvovaltaisia edustajia varten. Treenattiin muutamaan kertaan tanssikuvioiden kera "Tottelisinko?"-nimistä kappaletta, haettiin oikeita stemmoja. "Varsin viehättävä koreografia tässä!" totesi Ilkka Heiskanen sivummalla musiikin tahtiin kevyen jäntevästi hytkytellen. Erimielisyyttä tuli siitä, millä jalalla kukakin lähtee ja onko sillä nyt niin väliä, jos vähän menee eri tahtiin. Sovittiin nyt kuitenkin, että lähdetään vasemmalla.

"Mies, joka ei osannut sanoa ei" kertoo pastori Aimo Niemestä (Janne Kallioniemi), joka palaa ulkomaanvuosien jälkeen takaisin Suomeen ja pestataan pikkukaupungin seurakunnan ensimmäiseksi parisuhdeneuvojaksi. Kommellustahan siitä seuraan monenmoista, se on selvä. Kertojahahmona toimii iäkäs suomenhevonen Oskari (roolissa kuitenkin nuori ja lahjakas uusi kyky Ilkka Heiskanen). Muistan nähneeni tämän samaisen näytelmän Hämeenlinnan kesäteatterissa vuonna luu ja nahka, pastorina taisi olla Mika Kujala ja hevosena eräskin Ola Tuominen. Onko siis näin, että parinkymmenen vuoden kuluttua vielä perustamattomassa kesäteatterissa jossain päin Suomea esitetään tämä sama näytelmä Heiskas-Ilkan ohjaamana ja hevosen roolissa joku tuleva nuori karpaasi, esimerkiksi Heikki Kinnunen? Se jää nähtäväksi, haluan nekin harjoitukset kyllä nähdä.

Ola tekee korjauksia tekstiin pastilli suussa 

Nuori ja lahjakas Heiskanen

 Viime vuonna näin tämän näytelmän Pesäkallion Kesäteatterissa Lahdessa ja pidin kovasti näkemästäni. Tästä versiosta proggis erosi sillä, että musiikkina oli Tuure Kilpeläisen kappaleita. Tässä taas ainoat Kilpeläiset istuivat katsomossa. Näytelmä sisältää 10 Kaj Chydeniuksen rakastettua kappaletta, joista sovitusgandalf-tukkajumala-kitaravelho Antti Paranko on loihtinut raikkaita versioita "70-luvun hengessä". Ajan henki huokuu vaatetuksestakin jälleen varsin väkevällä tavalla, väkisinkin kävi taas mielessä, että josko bändin asut valitaan sillä silmällä, että meikäläinen niistä erikoismaininnan lataa. Kaunista on, kaunista. Vai mitä sanotte näistä asukokonaisuuksista? Kyllä silmä lepää.

Antti 

Aleksi

 Lehdistötilaisuus oli alkamassa hetken kuluttua. "Lehdistötilaisuus katkaisee ikävällä tavalla harjoitukset", tuumii Ola ja samalla miettii ääneen, mitä aikoo kohta lehdistölle puhua. "Aion kertoa synkästä lapsuudestani ja siitä, mikä kumma sai minut ajautumaan tähän teatteritaiteen upottavaan lettosuohon." Muisteltiin myös erästä tilaisuutta Ruotsista vuodelta ´86, ja tarinaan liittyivät vahvasti kanankoivet sekä Kari Kihlström. Ennen lehdistön saapumista paikalle asteli Mikko Töyssy, tuo könsikkäiden könsikäs ja vähän epäilytti, että laivamatkan aikana on laulettu Pete Parkkosen "Kohta sataa"-hittiä, sillä lehdistö saapui ja samalla alkoi sade. Näin. Mikko ohimennen huomasi minut katsomossa ja huikkasi, että olenko ollut paikalla paikkaamassa hänen poissaoloaan? Jo vain.

Mikko, Saara ja Ria joraavat 

 Virallisen tilaisuuden alkajaisiksi Birgitta Putkonen toivotti kaikki tervetulleiksi, esitteli upea-asuisen bändin (ai että mitä silmäkarkkia!) ja antoi sitten puheenvuoron Olalle. Suureksi pettymyksekseni Ola alkoikin puhua näytelmän teemoista eikä lapsuudestaan, toki hän alkuun mainitsi, että epävakaat sääolosuhteet eivät ole menoa haitanneet. "Lämmittelemme toisiamme hyvillä kokkapuheilla" (mikä on kyllä tullut havaittua jo aamun aikana) ja tästä aasinsiltana voisi mainita, että lämminhenkisyys korostuu näytelmän teemassakin. Tarkoituksena on tarjoilla ihmisiltä ihmisille sopivanmittainen viihdyttävä kesäpala kera loistavan bändin ja loistavien näyttelijöiden. Mitäpä sitä pieni katsoja voisi muuta kesäteatteriesitykseltä toivoakaan? Ehkä makkaraa väliajalla, ja kahvia hyvän pullan kera.

Aimo ja Kake (huomatkaa Pomarfinnin popot) 

 Maistiaisiksi esitettiin sitten aluksi harjoiteltu "Tottelisinko?", ja jälkkäriksi sai haastatella työryhmän jäseniä. Toki oli tarjolla myös kahvia ja viineriä. Minäkin kannoin korteni kekoon haastatteluhommissa. Onko sillä sitten niin väliä mitä kysellään kunhan kysellään? Aleksi Aromaan kanssa juttelimme palindromeista, Rasputin-musikaalista, syksyn proggiksista sekä siitä, että jatkossa mies tunnetaan nimellä "mies joka ei osannut sanoa ei mansikkaviinerille". Janne Kallioniemeä jututin vuosientakaisesta taustatanssijahommasta ja Mikko Töyssyn kanssa muistelimme erästä neuletta, jonka sain lahjoituksena. Kuka mainitsi hyvät kokkapuheet? Ei kukaan maininnut, että tarkoitus olisi jutella tästä kyseisestä kesäteatteriproggiksesta... Ainakin erotun näillä jutuillani muista artikkeleista (ja ihan oikeista toimittajista).

The Tökä

 Lehdistön poistuttua harjoitukset jatkuivat. Suunniteltiin yhteistuumin postiluukun paikkaa ovessa ja sitten lähdettiin vetämään ykköspuolta alusta alkaen kokonaan läpi. Olan toiveissa oli, että ykköspuoliskosta saataisi seuraavana päivänä ensimmäinen kunnon läpimeno aikaiseksi vaatteineen kaikkineen. Orkesterin taimauksia soviteltiin linnunlauluun ja muihin merkkeihin, uusintojen myötä alku muuttaa muotoaan hiljalleen ja löytyy juuri passeli tunnelma. Pieni kaupunki heräilee hiljalleen, hötkyilemättä taas uuteen päivään. Pienillä, lähes huomaamattomilla muutoksilla kohtaus saatiin sujuvammaksi. Tärkeää on myös se, milloin musiikki alkaa ja milloin loppuu. Tunnelman lämminhenkisyys sai konkreettisen esimerkin siitä, kun kesken kaiken Mikko Töyssy kantoi minulle lisää vilttejä ja kulahtaneen toppatakkinsa, jottei katsomossa olisi niin viluisaa. Arvostin tätä elettä kovasti ja samalla kerroin Mikolle pienen salaisuuden jo nähtyyn alkukohtaukseen liittyen. Kerron siitä enemmän vasta nähtyäni varsinaisen esityksen ensi viikolla. "On tässä kaupungissa vaikeaa..."

 Janne Kallioniemi intoutui laappaamaan näyttämöltä sadevesiä lastan kera ja bändin soitellessa oivallista taustamusiikkia saimme nähdä pienimuotoisen, mutta varsin eloisan shown. Toinen show nähtiin sitten Mikko Töyssyn saapuessa paikalle kaupunginjohtajana nuijineen ja uusintaottoja nähtiin nauruntyrskähdysten kera useampaan otteeseen. Olisinpa älynnyt ottaa kyseisen vedon videon muodossa! Samalla testattiin bändin reaktionopeutta monessakin mielessä ja sitä, onko rumpali iskukykyinen. Reippasti pojat huusivat ainakin "Hyvää huomenta!"

 Ruokatauko alkoi lähestymään ja me päätimme siinä vaiheessa hipsiä paikalta pois. Mieleeni jäi päällimmäisenä näistä harjoituksista erityisesti lämmin, positiivinen ilmapiiri ja vahva me-henki. Kaikki arvostavat toinen toisiaan, kysytään-kuunnellaan-ehdotellaan avoimesti ja testataan heti käytännössä, katsotaan toista rehellisin mielin silmiin ja keskustellaan ongelmakohdista. Vähän haikein mielin mutta hymyssäsuin poistuimme katsomosta ja paluulaivalla takaisin Laukontorille.

 Teatteri on parhaimmillaan hyviä tarinoita ja hetkiä ihmisiltä ihmisille. Nyt oltiin juuri oikeanlaisten asioiden äärellä, ja odotan innolla sitä, että pääsen ensi viikolla valmista esitystä katsomaan.

 Mies, joka ei osannut sanoa ei ensi-illassa 15.6. 2017, lisätietoa tästä linkistä.

Kaikki kuvat (c) Teatterikärpänen