Keisarin uudet vaatteet / Red Nose Company

Keisarin uudet vaatteet / Red Nose Company, Aleksanterin teatteri

Ensi-ilta 17.9. 2017, kesto noin 1h (ei väliaikaa)

Tarina H.C. Andersen
Ohjaus, dramatisointi ja taiteellinen suunnittelu Timo Ruuskanen ja Tuukka Vasama
Valosuunnittelu Kalle Paasonen (Aleksanterin teatteri) tai vaihtuva kiertuevalomies
Pukukonsultti Arja Könönen/Play it Again Sam
Musiikki Abba, Avicii, Beatles, Elvis, Queen ja Sia (muutokset mahdollisia)

Lavalla : Mike (Tuukka Vasama) ja Zin (Timo Ruuskanen)

Keisarillinen Mike ja Zin (c) Tero Ahonen 

 Olen ollut jo useamman vuoden täysin hullaantunut Red Nose Companyn punanenäklovnien, Miken ja Zinin, sympaattisen karisman edessä. Mikä pettämätön meininki! Miken ja Zinin käsittelyssä Juoksuhaudantie ja Punainen viiva saivat täysin uutta muotoa ja ehdin jo riemastua siitä, että seuraavaksi tartuttaisiin H.C. Andersenin satuklassikkoon Keisarin uudet vaatteet. Mutta voi, esityksiä näin aluksi vain muutama ja nekin sellaisina päivinä, ettei olisi mitään mahdollisuuksia päästä katsomaan. Vai olisiko sittenkin... Pienellä fixauksella kävi sitten niin, että meikälikka oli sunnuntain ratoksi ensin neljä tuntia aamuvuorossa töissä, siitä hyppäsi bussiin ja matkasi Helsinkiin ensi-iltaan, ja esityksen jälkeen bussilla takaisin kotokulmille ja illaksi uudelleen töihin. Kaikenlaista hoopoa sitä on teatterikärpäsyys teettänyt aiemminkin, tämä oli kyllä ensimmäinen kerta tämänkaltaisiin järjestelyihin.

 Pääkaupunki suorastaan hehkui syksyisessä auringonpaisteessa ja oli kyllä erittäin mieluisaa tehdä niin hienossa säässä pieni kävelylenkki Kampista Aleksanterin teatteriin. Olin ensimmäisten joukossa paikalla ja yritin lukea narikoiden luona Vaarallista juhannusta e-kirjana, mutta alkoi sitä ensi-iltaväkeä sitten lappaamaan siihen malliin, että keskittyminen lukemiseen herpaantui. Lapsikatsojia oli ilahduttavan paljon - lapsillehan tämä esitys on lähinnä suunnattukin, mutta Miken ja Zinin tuntien, saattaapa siellä olla mukana aikuiskatsojienkin hoksottimia ilahduttavaa materiaalia... Vessa tuntui olevan kova sana lähes kaikille ja joku pienokainen luuli, että salin ovien luona väki jonottaa nimenomaan vessaan. "Onpas täällä iso vessa!" kaikui riemukkaasti aulassa.

 Itse salissa oli varsin jännittynyt ilmapiiri, kun ei taaskaan yhtään tiennyt, mitä oikein olisi luvassa. Kiemurtelusta päätellen pientä levottomuuttakin oli ilmassa. Punaisen verhon takaa Mike ja Zin singahtivat lavalle ja valehtelusta kertovalla biisillä heti paalupaikalle. Herrat esittäytyivät ja Mike kertoi esityksen keston olevan tunnin verran "tai sinne päin, koskaan ei tiedä mitä tapahtuu" ja katsomosta kuulunut välitön naurunpyrskähdys heti viivästytti kestoa muutamalla sekunnilla. Valaistiin myös hiukan Aleksanterin teatterin keisarillista historiaa, mikäs onkaan parempi paikka ensi-illalle!

Vaatturiveijarit (c) Ukko-Pekka Jaakkola 

 No, tarvitaan ensin kaksi veijaria, joista toiselle löytyi veijarillinen asento ja olemus aika nopsaan, toiselle taas ei syntynyt valmista ihan niin äkkiä. Veijarit esittäytyivät Maukaksi ja Henkaksi. Olipa kerran siis keisari, joka oli varsin perso hienoille vaatteille ja hän vaihtoi asukokonaisuuksia useaan kertaan päivässä ja esitteli kaikelle kansalle pukujaan hienon fanfaarin säestämänä. Pääsimme tapaamaan myös keisarillisen fanfaarinsoittelijan (ja myöhemmin myös keisarillisen varpaidenkaivelijan sekä tietysti keisarillisen synnyttävän kaniinin...). Maukka ja Henkka kehittelevät kunnon vedätyksen ja kutoa louskuttavat näkymättömän kankaan, jonka sitten suurella rahalla myyvät keisarilliseen käyttöön. Tai hetkinen! Kangashan ei suinkaan ollut näkymätöntä. Sitä eivät kylläkään tyhmät ja epäpätevät tyypit pystyneet näkemään. "Kyllä jotain näkyy" totesi nelosrivin kaljupäinen mieskin, kun yleisöltä kysyttiin, mitä näkyy vai näkyykö mitään.

 Ongelmia syntyi sitten siinä vaiheessa, kun lavalle tarvittiin itse keisari keekoilemaan, ja näyttelijöitä oli vain kaksi. Ovelasti löytyi konsti, millä Mike pääsi ikään kuin vaivihkaa sujahtamaan keisarilliseen rooliinsa ja hienoa hattua kantamaan. Hatun kanssa tuli myöhemmin vähän kuminauhaperäisiä ongelmia ja tuohtunut vanhempi kansanedustaja joutui aika kauan puhisemaan samassa asennossa lavalla ennen potkujaan. Tämä oli osoitus siitä, että teatterissa kaikki on tässä ja juuri nyt, mitä vaan voi sattua ja kesto venyä yllättävistäkin syistä.

 No, saatiinpa ympättyä mukaan vähän länsimetroakin, sinistä tulevaisuutta ja vaihtoehtoisia totuuksia. Paikoitellen kuului lasten iloinen kikerrys eniten ja välillä taas aikuisten hörötys oivalluksista. Mike ja Zin tarjoilevat jokaiselle jotakin maailmaa ja sen menoa ihmetellessään. Yleisökin pääsi osallistumaan - välillä piti aukoa suuta hämmästyksestä, välillä soitella ilmarumpuja ja laitettiinpa kangaspakkakin kiertämään. Jokainen sai leikata kankaasta sopivan palan ja laittaa taskuun (harmikseni huomasin kotona kangaspalani hukkuneen kotomatkan aikana, voi jehna!).

 Väliin musisoitiin kitaralla ja melodikalla (vai mikä lie), yleisö komppasi tahdissa mukana. Niinhän se on, että paras vedätys on niin hyvin huijattu, että siihen jo itsekin uskoo. Huipennuksena keisari pasteerasi uusissa vaatteissaan pitkin lavaa ja kyllä siinä suut loksahti auki ilman erillistä käskyäkin. Vaan kuten sanottu, lasten suusta totuuden kuulee ... niin tälläkin kertaa. Hupaisaa oli myös se, että keisarin ilmoittaessa "Minä olen teidän keisarinne!" kuului yleisöstä kirkkaalla lapsenäänellä vastapallo "Etkä ole!" Minusta näissä lastenteatteriesityksissä parhautta on katsomosta kuuluvat kommentit. Aika legendaarisia sutkauksia olen saanut kuulla vuosien saatossa, uskokaa pois.

 Miten kävi huijariveijarikaksikolle Maukka ja Henkka? Jatkavat mokomat bisneksiään muualla.

 Esityksen lopussa punanenät riisuttiin ja kummasti niihin on tottunut, sillä molemmat näyttelijät näyttivät jotenkin alastomilta ilman niitä!? Hiukan myöhemmin olisi saanut mennä fanikuvaankin ja pierutyynyä testaamaan, mutta minun oli kiirehdittävä bussiin ja siinä rytäkässä se kallisarvoinen kankaanpalakin varmaan hukkui. Jos näette jossain välillä Aleksanterin teatteri-Kamppi, lähettäkää allekirjoittaneelle.

 Red Nose Companyn kalenterista voi tsekata esityspäiviä ja jos on vielä näkemättä Juoksuhaudantie tai Punainen viiva, suosittelen lämmöllä tutustumaan niihinkin.

 (Näin esityksen kutsuvieraana, vaikkakin olin jo ennen kutsua ehtinyt ostaa itse lipun.)

Punainen viiva / Red Nose Companyn vierailu Riihimäen Teatterissa

Punainen viiva / Red Nose Companyn vierailu Riihimäen Teatterissa 10.3. 2016

Ensi-ilta Teatteri Avoimissa Ovissa 22.1. 2016, kesto noin 2h (väliaikoineen)

Yhteistyössä Red Nose Company ja Teatteri Quo Vadis

Teksti Ilmari Kianto ja työryhmä
Ohjaus Otso Kautto
Pukusuunnittelu Tuomas Lampinen
Valosuunnittelu Antti Kujala ja työryhmä
Äänisuunnittelu ja musiikin sovitukset Työryhmä
Lavastussuunnittelu Työryhmä

Näyttämöllä : Mike (Tuukka Vasama) ja Zin (Timo Ruuskanen)

 "Punainen viiva! Wau!" oli ensimmäinen aatokseni kun kuulin, että hurmaavat punanenäklovnit tekevät seuraavaksi Ilmari Kiannon klassikon. Minulla ei ollut hajuakaan koko teoksesta, jotenkin se silti on vaan kulkenut päässäni myyttisenä romaanina. TV1 esitti sitten perinteikkäällä kotimaisten elokuvien lähetyspaikallaan Matti Kassilan filmatisoinnin vuodelta 1959, ja olihan pohjatyö tehtävä lukemisen sijaan sohvaperunoinnin muodossa. Elokuvan (ja Jussi Jurkan väkevän vimmaisen roolityön) jälkeen oli hiukan hämmentynyt olo. Nyt on rajua meininkiä ja kurjuuttakin kurjempaa, toki myös tärkeitä kansallisia merkkihetkiä luvassa. Vain hetken mietin, että miten mahtaa Mikelta ja Ziniltä tämän versiointi sujua. Tietysti sujuu, Mikelta ja Ziniltä sujuu kaikki!

 Punaiset nenät ja Punainen viiva on visiteerannut jo useammallakin paikkakunnalla tässä kevään mittaan, minä ehdin karkeloihin mukaan vasta Riihimäen Teatterin viimeiseen vierailuesitykseen. Ilmassa oli suuren kulttuurielämyksen tuntua, koskapa ennen esitystä oli teatterin tiloissa käyty kiintoisa keskustelu koko riihimäkeläisen teatteritoiminnan tulevaisuudesta, ja Mike ja Zin heti alkumetreillä aprikoivat, että kyseessä saattaisi olla kaikkienaikojen viimeinen esitys tässä talossa. Ei sentään. Toteamuksen jälkeen herrat klovnit pitivät juuri sopivanmittaisen tuumaushetken ja uteliain silmin seurasivat yleisön reaktioita. Aploodit olivat runsaat heti alussa. "Riihimäki on liekeissä!"

Mike ja Zin 

 Näyttämölle on maalattu punainen viiva, taustalla punaiset verhot. Kerrotaan Ilmari Kiannosta ja hänen värikkäistä vaiheistaan. Zin heittäytyy Topi Romppaisen rooliin, Mike Reeta-vaimon. Eletään Kainuun maisemissa korvessa, Suomussalmella. Vuosi on 1906. Lapsia pyörii jaloissa liuta, vellijauhot on loppu. Pakkanen paukkuu nurkissa, torakat vilistävät lattialla, lähikauppaa ei löydy yllättävän läheltä vaan sinne on hiihdettävä useamman kymmenen kilometrin matka. "Nyt ollaan suomalaisuuden ytimessä!" On niin kurjaa, että se pistää väkisinkin huvittamaan ja silloin tällöin pitää vähän lauleskellakin. Mike ja Zin hyppäävät välillä roolihahmoistaan pois ja selostavat omaan tyyliinsä Kiannon elämästä ja Suomen historiasta, ja tutkailevat välillä Kiannon romaania ilmoitellen, millä sivulla ollaan nyt menossa ja kuka sanoo minkäkin repliikin. Katsomo hyrisee. Eihän noita klovneja voi muuta kuin rakastaa! Romppaisen Topi hiihtelee kirkonkylälle ja jauhoreissulla eksyy kokoukseen, jossa puhutaan suuria asioita. Solisarirattia olisi luvassa lähiaikoina, ja naisetkin saisi äänestää! Paluumatkan jälkeen nähdään Miken eeppinen kursailukohtaus hamekankaan suhteen sekä Zinin kauppareissultapaluun rehvakas asento, jota suosittelin heti vierustoverilleni jatkokäyttöä varten.

 Yleisö saa kiukaan roolin joulusaunassa (lämpöinen löyly on kotisaunan), Iggy Pop ja Iki Kianto-nimiset torakat pistävät ranttaliksi isännän poistuttua.. Lauletaan Nirvanaa, Alanis Morissetteä, Lou Reediä, ja Iggy Popin "Passengeria" Nälkämaan laulun sanoin. Nerokasta! Kiivassanainen agitaattori käyttää sanojensa tueksi sähkökitaraa ja kansa kuuntelee hurmiossa. Nyt tulisi muutos köyhien oloihin ja loppuisi tämä kyykytys. Vihapuhe saa alkunsa, Suomi-neito syntyy. Sata vuotta meni muutoksiin. Vai muuttuiko mikään? Mihin suuntaan nyt ollaan menossa? Junavuoroja lakkautetaan, hallitus leikkaa, traktorimarssi Helsingin keskustassa. Lisäksi hämmentää ajatus siitä, että omalla äänestyskäyttäytymiselläni aiheutin Sakerille sen, että kuolo korjasi!

 Vuonna 1909 julkaistu Punainen viiva on hämmentävän ajankohtainen. Ihmisen suhde luontoon, kansalaisvelvollisuuksiin ja vaikuttamismahdollisuuksiin mietityttää moniakin. Jaksaisitko sinä unelmoida, jos tietäisit unelmistasi tulevan totta vasta sadan vuoden/satojen vuosien kuluttua?

 Seuraavaksi Mike ja Zin voisivat tarttua Volter Kilven teokseen "Alastalon salissa". Siitä saisi varmaan ihan tolkullisen näiden poikain käsittelyssä! Väliajalla sai napata trendikkään selfien itsestään pahvi-Miken tai pahvi-Zinin seurassa. Minä ja bloggaajakollegani Katri tietysti kokeilimme onneamme punanenien kera. Jännää oli se, että puheeni muuttui heti toisenlaiseksi uuden nenän kanssa! Ei yksinkertaisesti voinut puhua normiäänellään. Siinähän se on, yksi Red Nose Companyn klovnien taiasta. On lupa olla utelias, surumielinen, hassu, rakastettava, vaitonainen, rehellinen, absurdi  - kaikkea vuorotellen tai samalla kertaa. Pelkkä ilmekin kertoo paljon! Olen varma, että maailma aukeaa ihan eri tavalla heille, ja ihmisetkin malttavat kuunnella mitä on sanottavaa.

 Paikalla oli muuten myös liuta hämeenlinnalaisia senioriklovneja! Olivat mokomat soluttautuneet tavallisen kansan joukkoon.

 Kauan eläköön ihanat Mike ja Zin! Annan esitykselle muhevan nauriin, lantun ja turnipsin.

 Lisätietoja Red Nose Companysta tämän linkin alta.

Esityskuvat (c) Tero Ahonen, paitsi alempi kuva Katri Leikola

The Outsider / Kansallisteatteri

The Outsider / Kansallisteatterin suuri näyttämö

Ensi-ilta vuonna 2011, vierailu Kansallisteatterissa 20.-21.5. 2014, kesto noin 1h 10min (ei väliaikaa)

Ohjaus Sami Rannila

Äänisuunnittelu Hannu Hauta-aho

Valosuunnittelu Jarkko Lievonen ja Antti Helminen

Pukusuunnittelu Kaisa Kemikoski

Maskeeraus Tiina Winter

Videoiden toteutus Jarno Rinnekangas

Lentotekniikka Pasi Kärppä, The Flying Circus

Konsepti, käsikirjoitus, taikuudet ja roolit (rooleja kuulemma 40... )  Janne Raudaskoski

 Oli muuten pakko sitten luetella ihan kaikki työryhmän jäsenet tästä produktiosta! Janne Raudaskoski itse on palkittu ja kiitetty ammattitaikuri, joka on erityisesti pyrkinyt rikkomaan rajoja taikuuden, klovnerian ja nykyteknologian parissa. Olin kuullut valtavasti kehuja tästä esityksestä, mutta harmillisesti viimesyksyinen Svenskanin vierailu meni minulta aikataulullisista syistä totaalisen ohi. Ilo olikin suuri huomattuani, että The Outsider nähtäisiin Kansallisteatterin lavalla toukokuussa pariinkin kertaan. Sinne!

 Ovella minulle annetaan pikkuriikkistä maitotonkkaa muistuttava purnukka saippuakuplia varten, ja sen tarkoitus selviää kohtalaisen nopeasti. Esityksessä puhutaan ainoastaan videoiden kautta ja tekstiä heijastetaan taustalle. "Se joka puhaltaa saippuakuplia ei ole paha". Ensimmäiset pikkuiset kuplat nousevat ilmaan katsomon etupuolella, minä puristan omaa purkkiani käsissäni vielä jännittyneenä. "Vuorenpeikkojen tanssi" soi ja saa lattiankin tärisemään, joku lähestyy huimaa vauhtia jostain kauempaa. Ykskaks lavalla on vihreähousuinen pöllämystyneen näköinen muukalainen. Kaikki tietävät, että hän ei ole tästä maailmasta. Avoimin mielin hän alkaa tutustumaan meidän tapoihimme ja maailmaamme, niin hyvässä kuin pahassa. Kaiken hän kokee lapsen lailla uteliaana ensimmäistä kertaa. Tutkailun alle joutuu niin työelämä, raha, kulutus, rakkaus kuin väkivaltakin, ja paljon muuta.

(c) The Outsiderin nettisivut, Jari Kippola

 Lavalla nähdään lavastuksena vain kaksi videotaulua ja ovi. Itse muukalainen muuntuu ja monistuu moninkertaiseksi niin taidokkaasti, että katsojalla menee jo pasmat sekaisin siitä, että miten tuo kaikki on edes mahdollista tässä omien silmien alla. Tarina vie mukanaan ja antaa näpäytyksen ja opetuksen siitä, miten hullua tämä meidän touhumme oikeastaan onkaan. Taikuutta on rutkasti ilmassa, ja ilma täyttyy myös saippuakuplista ja monenlaisesta kimalteesta, jota löytyy paitani alta vielä seuraavanakin päivänä. Nähdäänpä lavalla itse Michael Jacksonkin, ja yleisön edustajakin kokee tähtihetkensä.

 Titanic-leffan tunnari kokee uuden tulemisensa ja millä tavalla. Se pitää ihan itse todeta paikanpäällä, on meinaan sen verran huikeaa katsottavaa. Minä liikutuin kyyneliin asti, ja myöhemmin iloisena puhaltelin saippuakuplia muiden joukossa ja maailma pelastui.

 Oli tämä huikea! Jos kiinnostuit lisää, käy lukemassa The Outsiderista lisää omilta nettisivuiltaan. Seuraavan kerran tämä on mahdollista nähdä Suomessa Hämeenlinnan Verkatehtaan Vanaja-salissa 25.-26.9. Kyllä vaan, Hämeenlinnassa. Lippu on jo ostettuna, sillä tämähän on nähtävä uudelleen, koska on vaan niin upeaa ja taidokasta meininkiä.

The Outsiderille täydet viisi tähteä *****.

(näin esityksen pressilipulla)

Juoksuhaudantie / Teatteri Avoimet Ovet

Juoksuhaudantie / Teatteri Avoimet Ovet, Helsinki

Ensi-ilta 24.1. 2014, kesto noin 2 tuntia (väliaikoineen)

Teksti Kari Hotakainen ja työryhmä

Ohjaus Otso Kautto

Näyttämöllä Mike (Tuukka Vasama) ja Zin (Timo Ruuskanen)

 RedNoseClubin surumieliset punanenät pistävät heti kättelyssä sellaisen vaihteen silmään, että ei voi muuta kuin tyytyväisenä hyristä katsomossa. Nämä kaverithan voivat näköjään tehdä ihan mitä tahansa ja yhtään ei voi aavistaa, että mitä kaikkea näyttämöllä tapahtuukaan. "Yllättäkää minut!" on ajatuksena mielessä, ja sen nämä Mike ja Zin totisesti tekevät. Ulkoisella olemuksellaan ja hauskoilla äännähdyksillään he saavat kyllä sympatiat puolelleen heti, vaikka itse päähenkilö Matti Virtanen päähänpinttymineen vähän hölmöilisikin.

 Alkuperäisteos otetaan ihan konkreettisestikin käsittelyyn kirja kädessä ja sieltä tarkistellaan faktoja. Kirjailija Hotakaisen ratkaisuja myös ihmetellään suureen ääneen, kuten esimerkiksi sitä, että ensin Matti Virtanen myy kaiken omaisuutensa ja kotvan kuluttua löytää kellarista hierontapöydän. Välillä napataan kitarat ja muut soittimet käteen ja tempaistaan alkupaloiksi vähän U2-tuotantoa tahi Johnny Cashia. Väliajan jälkeen katsojien vielä saapuessa saliin eräs yleisön edustaja intoutuu pyytämään encorea "Bonon biisistä" ja saamamme pitää, pientä lisämaksua vastaan tosin. Kerätyillä rahoilla hankitaan kuulemma uudet pulkat lapsille.

Zin ja Mike / (c) Jouko Siro

Alussa ilmoitettiin, että "katsotaan päästäänkö loppuun asti". Klovnerian lisäksi tässä on nimittäin kiehtovaa sekin, että itse juonenkuljetuksen lisäksi esitys perustuu myös improvisaatioon. Kesken kaiken saatetaan luiskahtaa sivupoluille, kokeillaan uusiksi kohtausta tai kosiskellaan lisää myötätuntoa katsomosta. Mike ja Zin hyödyntävät ilahduttavan paljon katsojien reaktioita ilman, että rakenne kärsisi tai jäätäisi junnaamaan paikoilleen. Eteen päin mennään ja kotirintamamies sieltä pikkuhiljaa kuoriutuu, vaikka välillä pohditaan huimia asumiskustannuksia, yleisön puoluekantoja tai Juoksuhaudantiestä tehdyn elokuvan miinuspuolia.

 Varsinaisena lavastuksena toimii vain taustalle viritetyt verhot, joiden taakse välillä pujahdetaan ja laskosten lomasta kurkistellaan. Muuta ei kyllä tarvitakaan, sillä tässä jos missä pääsee katsojakin "luovaan tilaan" ja käyttämään mielikuvitustaan. Vanha mies heiluttelee "keppiään", keittiössä tarvitaan apuja broilerien marinoinnissa. Alkuperäisteoksen tuntemistakaan ei tarvita (itse olen nähnyt vain elokuvan), sillä kaikki oleellinen juonen kannalta kyllä kerrotaan. Jos ehditään... David Bowien "Heroes"-biisin tahdissa päästään loppuun asti. Kiitos ja kumarrus, yleisön riehakkaat aplodit.

(c) Jouko Siro

Täytyy todeta, että tämä oli yksi riemastuttavimmista produktioista mitä olen aikoihin nähnyt. Hiukan kävi mielessäni myös Thomas Moncktonin The Pianist, jossa myöskään ei ollut yhtään varma, että mitäs tässä nyt oikein seuraavaksi tapahtuu. Taidokasta, kujeilevaa näyttelijäntyötä, äänen-ja kehonkäyttöä ja  miten mahtava idea! Haluan ehdottomasti nähdä lisää tämänkaltaista meininkiä ja haluan ehdottomasti nähdä myös uudestaan tämän esityksen. Juoksuhaudantie on Helsingin lisäksi mahdollista nähdä myös Lahdessa sekä Tampereella. Tarkempia tietoja esitysajankohdista kaupunkien nimien alta löytyvistä linkeistä.

 Tämä oli myös ensivisiittini Teatteri Avoimissa Ovissa, olipas siisti, valoisa ja sympaattinen paikka!

Ihanat Mike ja Zin! Juoksuhaudantielle täydet viisi tähteä ja bravoooooo *****.

ps. Käsiohjelmasta jäi mieleeni ohjaajan sanoma lause harjoitusten kulusta : "Tätä pitää harjoitella kuin urheilua, treenata ominaisuuksia, ei lopputulosta." Bingo!

(esitys nähty pressilipulla)

The Pianist / Circo Aereo ja Thomas Monckton

The Pianist / Hämeenlinnan Teatteri, Verstas-näyttämö

Ensi-ilta 4.9. 2013, kesto noin 1h (ei väliaikaa)

Suunnittelu ja ohjaus : Thomas Monckton ja Sanna Silvennoinen

Tuotanto : Circo Aereo ja Hämeenlinnan Teatteri

Esiintyjä : Thomas Monckton

Taustaa : Circo Aereo on yksi eniten esiintyvistä nykysirkusryhmistä ja yksi Suomen kulttuuriviennin lippulaivoista. Thomas Monckton taas on uusiseelantilainen sirkustaiteilija ja on voittanut lukuisia arvostettuja palkintoja mm. Stand Out Performer - ja Best of Theatre - palkinnot. The Pianist kertoo nimensä mukaisesti itsevarmuutta uhkuvasta konserttipianistista. Heti alussa käy kuitenkin selväksi, että ei tule olemaan miehellä helppoa tämän konsertin kanssa. Tapahtuu kommellusta toisensa perään. Päästäänköhän tässä kuulemaan varsinaista konserttia ollenkaan?

The Pianist / kuva Heli Sorjonen

Plussaa : Estradilla on vain flyygeli (peitteen alla suojassa tosin aluksi), katossa kristallikruunu ja taustalla verho. Pianistiparkamme yrittää epätoivoisesti löytää tiensä verhon takaa lavalle, ja olisi sitä totisesti helpompiakin konsteja sieltä verhon laskosten välistä näyttämölle saapua. Hihityttää jo kummasti, vaikkei miehestä ole vielä näkynyt muuta kuin kättä, jalkaa ja takamusta. Tadaa, siinä hän vihdoinkin on! Ruoto suorana, kestohymy kasvoillaan. Muistuttaa vähän hajamielisen professorin ja omaperäisen taiteilijan sekoitusta. Esitys voi alkaa. Valot check, äänet check. Ulottuvainen kampaus kuitenkin osuu jatkuvasti väärään paikkaan, ja uusiksihan se sisääntulo on otettava. Lopulta päästään soittimen ääreen, sitä ennen kuitenkin on nähty huikeaa temppuilua nuottinipun kanssa. Itselläni paperit olisivat levinneet pitkin lattiaa jo alkumetreillä. Flyygelin ääressä ongelmat vasta alkavatkin, sillä peite pitää ensin saada pois tuon jalon soittimen päältä ja yleisö nauraa lähes hysterian partaalla. Unohdan ihan täysin, että peitteen alla on mies eikä esimerkiksi kaksi mystistä hahmoa tinttaamassa toisiaan päin näköä. Huh huh! Tuoli on väärällä korkeudella, kansi ei meinaa aueta sitten millään. Konstit on monet todellakin, pianistilla riittää niksejä ja mielikuvitusta ja ensi-iltayleisö ulvoo naurusta. Tämä on ihan hillitöntä! Sanatonta komiikkaa ja näppäriä sirkustemppuja parhaimmillaan. Mieleeni tulee sekoitus Mr. Beania ja sitä Illallinen yhdelle-telkkuklassikon hovimestaria. Eteen tulee tilanteita, joista selviäisi noin vain, mutta kaikki pitää tehdä vaikeimman kaavan mukaan ja väki yleisössä pohtii, että "ei kai se nyt NOIN meinaa tehdä?" Ja tekee se, ja siitä vieläkin hullummin. Suu loksahtaa välillä hämmennyksestä auki, mykistää minutkin. Melkoinen akrobaatti on Thomas Monckton, ei voi muuta kuin ihmetellä ja ihailla. Ansiosta on mies kyllä palkintonsa saanut. Välillä jäädään tietysti jumiin kristallikruunuunkin, mutta miten ihmeessä sinne päädyttiin? Tämä pitää itse nähdä, tapahtumien selostaminen muille latistaisi meininkiä huomattavasti. Vieressäni istunut lapsi kommentoi välillä tapahtumia ääneen tavalla, joka pisti hymyilyttämään vielä lisää. Itsellekin kun päähän nousi kaikenlaisia ajatuksia ja oivalluksia. Konsertin pariinkin lopulta päästään, ja tyyneys ja rauha täyttää salin. Bravo!

Miinusta : ei moitteita

Muuta : Mahtavaa, että tämä nähtiin ensi-illassa nimenomaan Hämeenlinnassa! Esitys lähtee tämän visiitin jälkeen kiertämään ja nähdään mm. Helsingissä, Turussa ja Uudessa-Seelannissa. Oli meinaan semmoinen pläjäys tämä, että koen olevani varsin etuoikeutettu, kun sain olla ensi-illassa todistamassa tätä pientä suurta elämystä. Näitä ehdottomasti lisää! Suosittelen enemmän kuin lämpimästi.

Sympaattiselle The Pianistille täydet viisi tähteä ***** .

kuva Heli Sorjonen

Huom! Hämeenlinnaan tulossa lisäesityksiä tammikuulle 2014. Lisää tämän linkin alta!