Ensi-ilta 24.1. 2014, kesto noin 2 tuntia (väliaikoineen)
Teksti Kari Hotakainen ja työryhmä
Ohjaus Otso Kautto
Näyttämöllä Mike (Tuukka Vasama) ja Zin (Timo Ruuskanen)
RedNoseClubin surumieliset punanenät pistävät heti kättelyssä sellaisen vaihteen silmään, että ei voi muuta kuin tyytyväisenä hyristä katsomossa. Nämä kaverithan voivat näköjään tehdä ihan mitä tahansa ja yhtään ei voi aavistaa, että mitä kaikkea näyttämöllä tapahtuukaan. "Yllättäkää minut!" on ajatuksena mielessä, ja sen nämä Mike ja Zin totisesti tekevät. Ulkoisella olemuksellaan ja hauskoilla äännähdyksillään he saavat kyllä sympatiat puolelleen heti, vaikka itse päähenkilö Matti Virtanen päähänpinttymineen vähän hölmöilisikin.
Alkuperäisteos otetaan ihan konkreettisestikin käsittelyyn kirja kädessä ja sieltä tarkistellaan faktoja. Kirjailija Hotakaisen ratkaisuja myös ihmetellään suureen ääneen, kuten esimerkiksi sitä, että ensin Matti Virtanen myy kaiken omaisuutensa ja kotvan kuluttua löytää kellarista hierontapöydän. Välillä napataan kitarat ja muut soittimet käteen ja tempaistaan alkupaloiksi vähän U2-tuotantoa tahi Johnny Cashia. Väliajan jälkeen katsojien vielä saapuessa saliin eräs yleisön edustaja intoutuu pyytämään encorea "Bonon biisistä" ja saamamme pitää, pientä lisämaksua vastaan tosin. Kerätyillä rahoilla hankitaan kuulemma uudet pulkat lapsille.
 |
| Zin ja Mike / (c) Jouko Siro |
Alussa ilmoitettiin, että "katsotaan päästäänkö loppuun asti". Klovnerian lisäksi tässä on nimittäin kiehtovaa sekin, että itse juonenkuljetuksen lisäksi esitys perustuu myös improvisaatioon. Kesken kaiken saatetaan luiskahtaa sivupoluille, kokeillaan uusiksi kohtausta tai kosiskellaan lisää myötätuntoa katsomosta. Mike ja Zin hyödyntävät ilahduttavan paljon katsojien reaktioita ilman, että rakenne kärsisi tai jäätäisi junnaamaan paikoilleen. Eteen päin mennään ja kotirintamamies sieltä pikkuhiljaa kuoriutuu, vaikka välillä pohditaan huimia asumiskustannuksia, yleisön puoluekantoja tai Juoksuhaudantiestä tehdyn elokuvan miinuspuolia.
Varsinaisena lavastuksena toimii vain taustalle viritetyt verhot, joiden taakse välillä pujahdetaan ja laskosten lomasta kurkistellaan. Muuta ei kyllä tarvitakaan, sillä tässä jos missä pääsee katsojakin "luovaan tilaan" ja käyttämään mielikuvitustaan. Vanha mies heiluttelee "keppiään", keittiössä tarvitaan apuja broilerien marinoinnissa. Alkuperäisteoksen tuntemistakaan ei tarvita (itse olen nähnyt vain elokuvan), sillä kaikki oleellinen juonen kannalta kyllä kerrotaan. Jos ehditään... David Bowien "Heroes"-biisin tahdissa päästään loppuun asti. Kiitos ja kumarrus, yleisön riehakkaat aplodit.
 |
| (c) Jouko Siro |
Täytyy todeta, että tämä oli yksi riemastuttavimmista produktioista mitä olen aikoihin nähnyt. Hiukan kävi mielessäni myös Thomas Moncktonin The Pianist, jossa myöskään ei ollut yhtään varma, että mitäs tässä nyt oikein seuraavaksi tapahtuu. Taidokasta, kujeilevaa näyttelijäntyötä, äänen-ja kehonkäyttöä ja miten mahtava idea! Haluan ehdottomasti nähdä lisää tämänkaltaista meininkiä ja haluan ehdottomasti nähdä myös uudestaan tämän esityksen. Juoksuhaudantie on Helsingin lisäksi mahdollista nähdä myös Lahdessa sekä Tampereella. Tarkempia tietoja esitysajankohdista kaupunkien nimien alta löytyvistä linkeistä.
Tämä oli myös ensivisiittini Teatteri Avoimissa Ovissa, olipas siisti, valoisa ja sympaattinen paikka!
Ihanat Mike ja Zin! Juoksuhaudantielle täydet viisi tähteä ja bravoooooo *****.
ps. Käsiohjelmasta jäi mieleeni ohjaajan sanoma lause harjoitusten kulusta : "Tätä pitää harjoitella kuin urheilua, treenata ominaisuuksia, ei lopputulosta." Bingo!
(esitys nähty pressilipulla)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Heräsikö ajatuksia? Iloiten otan vastaan kaikki kommentit (ne tosin julkaistaan vasta hyväksynnän jälkeen, roskapostin vuoksi).