Matti Hakulisen tapasin lokakuun
lopussa 2013 Kulttuuriravintola Kivessä ennen Kylmä murha-näytelmän
esitystä.
Vuonna 1970 syntynyt Matti on
horoskoopiltaan skorpioni. ”Mä oon Porista kotoisin, and I´m
proud of it! Töiden perässä olen asunut myös Raumalla, Joensuussa
ja Jyväskylässä ja nyt asun täällä Tampereella.”
Mitä harrastat? ”Mä harrastan
nykyään aika paljon laskettelua ja sitten kitaransoittoa. Matkailua
myös, me matkustetaan niin paljon kuin vain suinkin, mutta välillä
se on vähän hankalaa. Ja Euroopassa pääasiassa, omalla autolla
kierretään vähän siellä sun täällä, eli ei niin suunnitella,
mennään fiiliksen mukaan. Se on mun mielestä matkustamisessa
parasta”, Matti summaa.
Osaatko soittaa kitaran lisäksi muita
soittimia? ”Toi on siinä mielessä vaikee kysymys, kun
lähipiirissä on paljon ihmisiä jotka siis oikeesti osaa soittaa
soittimia, et riippuu vähän siitä että mihin sen mittarin sitten
laittaa... Kyllä mä oon soittanut kitaraa, rumpuja ja pianosta saan
jotkut soinnut otettua. Mulla on ollut bändejä paljon nuoruudessa
ja vähän vanhempanakin, mutta ei tällä hetkellä.”
Mitä sanoisit ammatillisessa mielessä
vahvuudeksesi? ”Ehkä se on semmoinen, että mä olen aika valmis
tekemään ihan mitä tahansa, ja olen aina pyrkinytkin tekemään
kaikenlaista. Mä oon valmis tekemään aika paljon jonkun roolin
eteen, et esimerkiksi Porin Teatterin Beatles-hommaa varten opettelin
kitaransoiton ihan sen roolin takia. Sellaisia haasteita toki
kaipaakin, että opettelee duunin takia jonkun uuden taidon. Siitä
saa itselleen pääomaa myöhempääkin käyttöä varten.”
Mikä olisi sellainen taito, jonka
haluaisit osata? ”Kameratyöskentely kiinnostaa mua kovasti ja
siihen haluaisin panostaa. Kesällä kuvattiin Tehdas-sarjaa ja kohta
tulee ensi-iltaan vähän semmoinen avantgarde-elokuva ”Salpa”,
se kuvattiin Lahdessa jo pari vuotta sitten. Mulla oli ihan pieni
homma siinä, mutta nyt on vähän päässyt kiinni tuohonkin
ammattiin, joka on vähän erilainen kuin tää meidän.
Harrastuksiin liittyen haluaisin myös laajentaa osaamistani siellä
saralla, vapaalaskua ja muuta extremeä.”
Löytyykö suvustasi muita
teatteri-tai taiteellisella alalla olevia? ”Mun äidin äiti on
ollut tanssijana teatterissa, mikä on tosin tullut ilmi vasta sen
jälkeen kun mä olen lähtenyt tälle alalle. Isäni on ollut Porin
Teatterissa avustajana joskus, ja siitäkään mä en oo tiennyt kuin
näin myöhemmässä vaiheessa vasta. Isäni veljen Jussin rockhommat
on tietysti antaneet jonkinlaista suuntaa ja pohjaa meikäläisellekin,
esiintymistähän sekin on”, toteaa Matti.
Milloin kiinnostuit
teatterista/näyttelemisestä? ”Mä oon joskus miettinyt sitä,
että mistä ihmeestä tää on tullut, ja nyt mä oon saanut
jotenkin vastauksen siihen. Olisko ollut lukion ykkösellä tai
kakkosella sellainen tapaus, että eri alojen ammattilaisia tuli
kertomaan työstään ja Lehtilän Teemu tuli sitten kertomaan
näyttelijän työstä. Teemu oli siihen aikaan opiskelemassa täällä
Tampereella. Mä en mitään muuta mahdollisuutta nää, se on ollut
ehkä se hetki, jolloin mä oon aatellut, että toi pitää katsoa.
Hauskaa oli se, kun sitten näyteltiin veljeksiä tuossa Onnenmaassa,
et joku ympyrä siinä sitten sulkeutui.”
”Lapsena mä olin poikakuorossa
jostain 10-11v lähtien, ja sitä kautta sitten on tullut esiinnyttyä
paljon. Koulun joulujuhlanäytelmissä oon varmaan ollut joku
joulupukki joskus, mutta enemmän se on ollut sellaista häröilyä
ja häiriköintiä...”
”Porin Teatterissa mä olin
lukioikäisenä avustajana parissa jutussa, ja lukion jälkeen mä
hain TeaKiin. Pääsin sinne viimeiseen vaiheeseen, enkä tajunnut
yhtään mitään että mistä siellä on kysymys. Vuosi oli 1989.
Aattelin sit, et kun en kerran päässyt TeaKiin, niin haen sitten
kansanopistoon, ja menin Joensuun lähelle Niittylahteen ja olin
siellä vuoden. Sieltä pääsinkin sitten töihin suoraan, eli
koulua en ole käynyt ollenkaan. Maarit Pyökäri oli silloin
Raumalla teatterinjohtajana ja se otti mut harjoittelijaksi, ja sillä
tiellä ollaan nyt. Kiitos Maaritin, hän järjesti mulle
yksityistunteja TeaKissa ja muuallakin.”
Matti ja liiallista tunteen paloa varten sammutin... / kuva Teatterikärpänen |
Jos et olisi tällä alalla, millä
alalla mahdollisesti olisit? ”Mä oon aina ollut ns. silmät auki,
en ole koskaan ollut mitenkään päämäärätietoinen. Oon aina
kattellut ympärilleni ja mennyt sinne minne pyydetään. Isäni on
poliisi ja isänisäni myös ja muistan, että joskus nuorempana äiti
sanoi mulle, että jos poliisiksi alat niin selkääs saat. Jossain
yhteishaussa mä pistin ykkösvaihtoehdoksi dreijaaja kun mitään
muuta ei tullut mieleen, heh. Oon mä kyllä ”oikeitakin töitä”
tehnyt; oon ollut kesätöissä parina vuonna Kemiran tehtaalla
prosessityöntekijänä, mutta ammatikseni mä en oo koskaan tehnyt
mitään muuta kuin tätä työtä. Jos kävis niin, että mulla
tulis nyt mitta täyteen, niin mä voisin ryhtyä vaikkapa
hiihdonopettajaksi tai vuoristo-oppaaksi!”
Miksi olet näyttelijä? ”Kai siinä
on se, että haluaa välittää asioita toisille ihmisille ja antaa
ajattelemisen aihetta. Se on ollut mulle oikeastaa ainut vaihtoehto
ja se on tuntunut tärkeältä. Ja se porukassa työskentely on tosi
hienoa edelleenkin.”
Miten ajatuksesi itse näyttelijän
työstä ovat muuttuneet tässä vuosien varrella? ”Kyllä mä
muistan sitä alun koulutusta, et eihän siitä mitään ymmärtäny
mitä ne muut ihmiset sulle koitti sanoa. Ihan hippusen siitä
kaikesta opetuksesta kuitenkin vain saa, ja nyt on alkanut vasta
ymmärtämään, että mitä ne silloin on tarkoittaneet! Mutta ei
tää perustyö oo kyllä mihinkään muuttunut. Tietysti tieto lisää
tuskaa, ennen sitä vaan jotenkin koohotti menemään ja nyt joutuu
ajattelemaan asioita enemmän.”
Onko sinulla mahdollisesti jotain
ammatillisia esikuvia? ”Se vähän vaihtelee oikeastaan, et aina
kun näkee jonkun hienon työn, niin ajattelee että wau! Esimerkiksi
eilen tuli Kotikatsomossa sellainen elokuva kuin ”Väärät
juuret”, ja oli kyllä niin hienoa katsoa sitä Pertti Sveholmin
näyttelemistä. Ei mulla oikein sellaista pidempiaikaista ”esikuvaa”
ole ollut, enemmän ne tulee jostain jutusta. Nuorempana mä fanitin
Mickey Rourkea kovasti ja jonkun vaiheen kova juttu oli Christopher
Lambert ja ne tietyt leffat. Etenkin se, missä oli Queenin biisejä,
mikäs sen nimi nyt oli... Pitääkö oikein googlettaa! Highlander,
just niin!” intoilee Matti.
Kuka olisi unelmiesi vastanäyttelijä,
jos saisit valita ihan kenet tahansa? ”Kyllä se voisi olla
vaikkapa Marilyn Monroe. Ja Tauno Palon kanssa olisi kyllä hienoa
näytellä joku kohtaus.”
Entä kenen kanssa haluaisit laulaa
dueton, ja mikä olisi mahdollisesti kappale? ”Mä voisin viettää
nuotiohetken Tapio Rautavaaran kanssa. Tai Laila Kinnusen. Lailan
kanssa laulaisin Muistojen Bulevardin. Tapsalle mä antaisin
päävastuun, hän saisi valita biisin ja mä yhtyisin lauluun
mukaan.”
Missä eri teattereissa olet
näytellyt? ”Raumalla, Porissa,
Nälkäteatterissa/Yövieraat-teatterissa (ei-fyysinen teatteri,
jonka jäsen mä olen vieläkin), Jyväskylässä, Joensuussa ja
Tampereen Teatterissa. Sit yhdessä vaiheessa olin virkavapaalla ja
näyttelin Tauno Paloa Peacockissa, Oulussa, Nilsiän Louhosareenalla
ja vähän muuallakin. Kesät on menny aika tarkkaan tuossa
Nälkäteatterissa, meillä on ollut vuodesta ´95 lähtien sellainen
esitys kuin ”Albatrossin tarina”. Hurmeen Juha ohjasi sen, Volter
Kilven näytelmä. Joka kesä sitä tarinaa ollaan näytelty, vähän
on väki vaihtunut. Pari meitä on vielä ihan alkuperäisjäseniä.
Se on mulle tärkeä juttu ja siitä on tullut mulle vähän
sellainen henkireikä.”
Mainitse muutama itsellesi tärkeä
roolityö. ”Porissa oli ”Van Gogh ja postinkantaja”, siitä on
joku muutos minussa lähtenyt ja se on ollut tärkeä. Sitten toi
”Ristin tien” Jeesus, Porissa tehtiin pari kertaa sekin ja se oli
kyllä vaikuttava myös, joskin hankala rooli. Tietysti se
Albatrossin tarina on ollut tärkeä, kun se niin pitkän aikaa on
ollut mun mukana, ja kohta tulee 20v täyteen. Siinä ne taitaakin
olla pääpiirteittäin.”
Onko sinulla jotain roolihaavetta? ”Ei
oo koskaan oikein ollut, kun siinä saattaa käydä niin, että jos
saa oikein hyvän roolin, niin sit muu porukka ja ohjaaja ei
toimikaan, ja se koko hommahan menee sitten myttyyn. Enemmän mä
haaveilen hyvästä työryhmästä ja ohjaajasta, ja jos sitä kautta
sitten saisi jotain hyvää aikaan.”
Mikä on parasta teatterissa? ”Kyllä
se on se ainutkertaisuus ja yhdessäkokemisen tunne. Jos sä katsot
kotona televisiosta jotain juttua ja sulla ei ole sitä ympäristöä
siinä, niin eihän se oo sama asia. Kaikki saamme yhdessä käydä
sitä juttua ja tunteita läpi, kun katsomossa on ihmisiä ja lavalla
on ihmisiä.”
Määrittele ”teatterin taika”,
mitä se sinulle konkreettisesti merkitsee? ”Se on semmoinen hetki,
kun kukaan siellä näyttämöllä ei puhu mitään ja kaikki ihmiset
on siinä tilassa ihan hiljaa ja pohtii niitä samoja asioita.”
Mitkä asiat inspiroivat sinua? ”Mua
inspiroi sellainen sosiaalinen älykkö; joku joka osaa toimia
ihmisten kanssa ja on jotenkin avoin ja iloinen. Ja se ei ole sillai
edes tietoista. Mä saan siitä ihan kauheasti voimaa.”
Podetko ramppikuumetta tai
esiintymisjännitystä? ”Totta kai. Se on vähän kausiluontoista,
eli joskus jännittää enemmän ja joskus vähemmän. Sit on ollut
sellaisiakin tilanteita, ettei jännitä ollenkaan ja sit on kauhea
piiskaaminen, jotta saisi itselleen energiaa. Se liittyy jotenkin
väsymykseen, ei jaksa edes jännittää. Eikä silloin kyllä
jaksaisi oikein näytelläkään... Silloin ei juurikaan jännitä,
jos tietää mitä tekee, eli se lähtee jostain epävarmuudesta
kyllä. Ei oo treenannut tarpeeksi tai jotkut asiat on selvittämättä.
Pahinta on se odottaminen ja aloittaminen, mutta kyllä se jännitys
laukeaa heti siitä kun pääsee lavalle.”
Onko sinulla jotain omia rutiineja tai
”rituaaleja”, joita teet ennen kuin menet näyttämölle? ”Ei
oikeastaan, mut kyllä se riippuu siitä roolin koosta, eli jos on
iso kakku illalla, niin kyllä sen heti aamusta tuntee kun silmänsä
aukaisee, että tänään on se päivä ja sitä alkaa jotenkin
alitajuisesti heti valmistaa. Kyllä mä pienen lämmittelyn teen
ennen kuin mä menen näyttämölle, jotta saan itteni hereille.
Rituaaleista sen verran, että kyllä mä aina tsekkaan, että
vetskari on kiinni. Ja Tunteen palo-musiikkinäytelmässä mulla oli
aina vadelmavichyä mukana. Siitä tuli vähän sellainen riesakin
jo, oli pakko hakea aina sitä samaa vichyä ja asiat ei ollu hyvin,
jos sitä ei ollut. Välillä jouduin ottamaan korvaavan tuotteen ja
sitten sitä mietti, että mitenköhän tää esitys nyt menee. Oon
kyllä nopeasti pyrkinyt tuollaisista eroon, mutta siitä haki
jotenkin sitä turvaa myös, kun se esitys kiersi niin paljon. Et
olisi edes jotain mikä pysyy! Heh, ja jos mä nykyään ostan saman
pullon, se maistuu ihan sille näytelmälle ja tulee Tauno Palo
mieleen...” Matti naurahtaa.
Kerro joku kommellus. ”Kyllä niitä
on tapahtunut kauheesti, mutta unohtaako ne sitten aina... Mä oon
aika arka sellaisille tekstihässäköille. Tämmöisen mä muistan :
näyttelijäystäväni piti esitellä itsensä komisario
Porterhouseksi Wimbledonin piiristä, ja hän esitteli itsensä
komisario Wimbledoniksi ja se siitä sitten. Mua alkoi naurattaa ihan
kauheesti ja yleisöä alkoi naurattaa, ja siinä meni kyllä aika
pitkään. Tää tapahtui Porissa joskus. Sit toinen tämmöinen
mukava kokemus: Porissa näyteltiin Pekka Töpöhäntää ja Honkasen
Markon kanssa oltiin Pilli ja Pulla, ja odotettiin siinä yleisön
joukossa ennen kuin toinen puolisko alkaa. Semmoinen pieni poika,
joku ekaluokkalainen, näytti meille, että tulkaas tänne. Mentiin
sitten sen pojan luo. Maken kanssa oltiin näytelty käsi kädessä
se eka puolisko Monnin jaloissa ja se pikkupoika sanoi meille, että
”Näyttelette ihan päin vittua! Ootte varmaan homoja.” Tää on
kyllä jäänyt mieleen, on kyllä suorin katsojapalaute mitä ikinä
olen saanut. Eipä siihen oikein mitään voinut vastata edes. Heh,
mä arvostan tota suoruutta! Menin kyllä itteeni. Se oli kyllä ihan
käsittämätöntä, ja sitä on kyllä muisteltu monta kertaa”,
Matti nauraa ja tätä nauretaan suht kauan tälläkin kertaa.
Kerro joku hyvä muisto! ”Oman
lapsen syntymään liittyen tämä … mä jouduin lähtemään
salista kun mulla alkoi siinä Kirsikkapuisto-esitys ja puolen tunnin
päästä siitä kuulin, että lapsi on syntynyt. En kyllä muista
mitään siitä esityksestä ja joku näyttelijäkaveri sanoi, että
se esitys oli koko ajan puoli metriä ilmassa. Sit toinen hyvä
muisto, ja tääkin liittyy työhön, oli se Ristin tien alku. Joku
20 000 ihmistä oli katsomassa ja kaikki oli ihan hiljaa. Se oli
jotenkin hieno hetki, ihmiset olivat tulleet vartavasten sitä
katsomaan, että mitäs täällä tapahtuu ja miten niin iso määrä
ihmisiä voi olla niin hiljaa!”
Käytkö seuraamassa muiden esityksiä?
”Kyllä, ja yleensä siihen liittyy se, että joku tuttu on mukana
siinä. Harvoin tulee lähdettyä sillai, ettei olisi ketään
linkkiä siihen esitykseen.”
Oletko ohjannut tai käsikirjoittanut
koskaan ja kiinnostaisiko vastaava tulevaisuudessa? ”Oon mä
ohjannut joo, siitä on tosin jo aika kauan aikaa. Kesäteatteria oon
ohjannut Raumalle ja Kaarinaan, ja Raumalle talvellakin vähän. Se
on nyt vähän jäänyt, mikä on harmikin. Kyllä mä jossain
vaiheessa varmaan vielä ohjaan jotain.”
Tulevia roolejasi tai muita töitäsi?
”Saiturin joulu lämmitetään nyt uusiksi ja sitten tulee se
Tehdas-sarja ja se Salpa-elokuva.”
Onko sinulla mottoa? ”Tässä on
jotain hienoa: Jos haluat kuolla katkerana, niin aloita
tyytymättömyydestä.”
Mikä sarjakuvahahmo haluaisit olla ja
miksi? ”Hannu Hanhi, koska sillä käy aina niin hyvä flaksi.”
Jos voisit viettää päivän naisena,
mitä tekisit? ”Olisin niin turhamainen kuin suinkin voisin olla
puolet päivää, ja sit mä juttelisin mukavia miehille ja katsoisin
niitä syvälle silmiin. Ja kyllä mä loppuillasta ehkä parhaille
kavereille antaisin säälistä.”
Jos ihminen vetäytyisi syksyisin
talviunille ja heräisi keväällä, mitä ottaisit omaan
talvipesääsi mukaan siltä varalta, että heräät kesken kaiken?
”Kyllä mä ottaisin jonkinlaisen värkin, jolla pääsee
internetiin ja voisi olla yhteyksissä muihin ihmisiin. Eli
herättelisin muita talviunilta. Kyl mä ottaisin paljon hyvää
ruokaa ja kunnon porilaista Karhu-olutta, joka ei oo Keravalla
pullotettua, et jos sitä sais jostain vielä. Vanhaa kunnon
nallepalmaa! Ruoka olisi jotain italialaistyyppistä, pastaa
vaikkapa. Musiikkia mä ottaisin myös ja kirjoja. Sit olis ehkä
aikaa lukea vihdoinkin!”
Jos rakentaisit puuhun majan, mitä
sinne ottaisit mukaan? ”Sinne mä ottaisin kiukaan ja pressun, että
mä voisin tehdä sinne saunan. Se olisi kirjaimellisesti puusauna,
ja mä olen intohimoinen saunoja. Kavereita ottaisin sinne sit myös
saunomaan.”
Jos voisit palata aikakoneella
menneisyyteen johonkin tiettyyn hetkeen tai ajanjaksoon, minne
menisit? ”Kyllä mä haluaisin koko ihmiskunnan puolesta mennä
Auschwitz-Birkenaun tuhoamisleirille, et mitä siellä oikein
tapahtui. Se ei olisi mikään miellyttävä tehtävä, mutta
haluaisin selvittää, että miksi näin on päässyt käymään. Ja
voisko herättää sen kysymyksen, että voisko tätä edes jotenkin
ratkaista. Sit joku hauskempi tapaus...Olisi kiva olla Tallinnassa
sinä päivänä kun Viro itsenäistyi!”
Mitä aiot tehdä seuraavaksi? ”Menen
tekemään Kylmän murhan.”
Bernard Pivot´n kymmenen kysymystä:
Mistä sanasta pidät eniten? - Helmi
Mistä sanasta pidät vähiten? -
”Mitävälii”
Mikä sytyttää sinut? - Silmät/katse
Mikä sammuttaa intohimosi? -
Negatiivisuus
Suosikkikirosanasi? - Saatana, ja voi
vittu myös (sillälailla Jorma Tommilamaisesti)
Mitä ääntä rakastat? - Kun isot
aallot lyö aallonmurtajaan tai kallioon
Mitä ääntä inhoat? - Narinaa
Mitä muuta kuin omaa ammattiasi
haluaisit kokeilla? - Vuoristo-opas
Missä ammatissa et haluaisi olla? -
Lastensuojelussa
Jos Taivas on olemassa, mitä toivot
Jumalan sanovan sinulle kun saavut Taivaan porteille? - ”Sulla on
alakertaan porttikielto ja täällä on täyttä, joten yritä parin
vuoden päästä uudestaan!”
Ihana Matti! Niittylahdessa silloin minäkin...
VastaaPoistaHeeeei, hauska kuulla! :)
PoistaAi kun hienoja ajatuksia :). Eipä hienolta pukuhuonekaverilta voi muuta odottaakkaan. Ja huumoria :). Sitä syntyy vaan sellasesta positiivisesta kaverista kun meidän Matti :)
VastaaPoista