Kerjäläinen ja jänis / Tampereen Työväen Teatteri

Kerjäläinen ja jänis / Tampereen Työväen Teatteri, Kellariteatteri

Ensi-ilta 21.1. 2014, kesto noin 2h 20min (väliaikoineen)

Tuoman Kyrön romaanin pohjalta näytelmäksi sovittanut Laura Jäntti

Ohjaus Snoopi Siren

Rooleissa : Juha-Matti Koskela, Emmi Kaislakari, Jaana Oravisto ja Laura Alajääski

 Tämä kuuluu taas sarjaamme "Avoimin mielin teatteriin" ja vailla minkäänlaisia ennakko-odotuksia (vaikka tämä kevään tärppilistaltani löytyikin), sillä alkuperäisromaani ei ole minulle lainkaan tuttu. Arto Paasilinnan Jäniksen vuosi-teokselle tämä kuulemma on kunnianosoitus, ja minulla on huterat muistikuvat jostain vuosien takaa vain elokuvan kohtauksesta, jossa Antti Litja pitää sylissään jänöä.

 Ennen esitystä jo tunsin, etten ole ihan oma itseni. Vilutti, kolotti, haukotutti ja tuntui kuin olisin matkalla teatteriin ollut joko joukkotappelussa tai jäänyt jyrän alle. Esityksen päätyttyä vilutukseen olisi voinut lisätä yhden t-viivan vielä ja tunsin olevani myös henkisesti jyrätty. Mitä ihmettä tapahtui? Mitä ihmettä odotin näkeväni? Osa fiiliksestä pistettäköön väsymyksen piikkiin, sillä seurassa ei ollut mitään vikaa ja reissu oli muuten kiva.

 Mutta tämä Kerjäläinen ja jänis. Romanialainen Vatanescu (Juha-Matti Koskela) päätyy ihmiskauppias Jegorin (Laura Alajääski) matkassa kerjäläiseksi Suomeen. Erinäisten sattumusten vuoksi hän törmää sattumalta citykaniin, jonka nappaa mukaansa ja niin mies ja jänö lähtevät yhteiselle matkalle kohti pohjoisen hillasoita ja marja-apajia. Reissun varrella törmätään tietenkin monenlaisiin hahmoihin, joita muu porukka sitten antaumuksella esittää. Mieleeni tuli väistämättä, että minkälaisiksi hahmot on kirjan sivulla kuvailtu. Nyt nämä lukuisat sivuhahmot toivat jälleen kerran Kummelin mieleeni (niillekin on toki aikansa ja paikkansa, mutta en enää jaksaisi teatterin lavalla sentyyppistä porukkaa nähdä) ja tympäännyin totaalisesti. Työvoimatoimiston Usko Rauteen (Emmi Kaislakari) tietoisku erilaisista työkkärin asiakkaista oli hupaisa, ja sivuhenkilöistä suosikkini oli myös Kaislakarin esittämä Harri Pykström saunareissuineen ja rintakarvoineen. Uskomaton olemus sillä tyypillä!

(c) Petri Kovalainen, TTT

Vatanesculla oli mielessään nappulakengät, jotka hankkisi pienelle pojalleen kunhan saisi riittävästi rahaa. Se oli ainut motivaattori, jonka puolesta tekisi melkein mitä vain. Ja omituisiin tilanteisiin mies tahtoen ja tahtomattaan joutuikin. Juha-Matti Koskela teki kyllä hienon roolityön, Vatanescu suhtautui niin toiveikkaana ja uteliaana kaikkeen mahdolliseen senkin uhalla, että Jegor tai poliisi hänet nappaisi. Ja jänis kulki matkassa mukana tietenkin.

 Alkupuoliskolla oli aika kaoottista ääni-ja valomaailmaa ja en pitänyt siitä yhtään. Tuli ihan pää kipeäksi metelin keskellä. Vauhtia oli muutenkin liikaa, autolla tai junalla köröteltiin suuntaan jos toiseenkin jatkuvasti. Muutamista rauhallisemmista kohtauksista nautin enemmän, ja siellä täällä välähti hienoja ajatuksiakin ihmisistä ja maailmasta. Hetken kuluttua kuitenkin pääni oli täynnä kaikkea sekavaa ja ajatus karkasi siihen, että mikä tässä kaikessa on oikein pointtina ja kauanko tämä vielä kestää.

 Esityksen päätyttyä olin hyvin hämmentynyt, jo toistamiseen samalla viikolla. Visioimme seuralaiseni kanssa ajatuksella, että jos voisi kaivaa punaisen kortin taskustaan ja viheltää pilliin kesken esityksen, niin olisimme molemmat tehneet niin.

 Ei jatkoon. Kaksi tähteä ja nekin menee Juha-Matti Koskelalle. **

(esitys nähty pressilipulla)