Loistojuttu / Emma Teatteri ja Turun Kaupunginteatteri

 Muutaman vuoden paussin jälkeen tuli suunnattua Naantaliin ja Emma Teatteriin. Ei Muumitaloa lukita yöksi, mutta Muumimaailma sulkeutuu illaksi ja silloin estradin valtaavat hiukan toisenlaiset hahmot. 

Miska Kaukonen, Saara Kotkaniemi ja Mikko Virtanen

 Arnaud´lla (Mikko Virtanen) on ovela suunnitelma. Mies epäilee, että avopuolisollaan Marionilla (Saara Kotkaniemi) on jotain sutinaa kiinteistövälittäjä Cédricin (Miska Kaukonen) kanssa. Sattumalta Arnaud on törmännyt metrossa Cédricin täydelliseen kaksoisolentoon, jonka palkkaa mustasukkaisuuspäissään hiukan huijaamaan Marionia, jotta kenties orastava ihastus hiipuisi. Tämä kaksoisolento Thomas (Miska Kaukonen jälleen) sattuu sopivasti olemaan harrastajanäyttelijä, jolla ainakin omasta mielestään piisaa niin taitoa kuin intoakin vaativaan tehtävään.

 Soppa on valmis viimeistään siinä vaiheessa, kun asuntoon ilmestyy ensin utelias herttainen naapurinrouwa Catherine (Jaana Saarinen), ihan oikea Cédric ja vuotavaa kylpyhuoneen putkea korjaamaan hälytetty Thomas´n kaksoisveli Léon (tietysti Miska Kaukonen). Farssista kun on kyse, on sanomattakin selvää, että muutamia ovia tähän tarvitaan, lukuisia väärinkäsityksiä ja yllätyskäänteitä. Tässä näytöksessä esitykseen mukaan pääsi näyttävänä ohilentona myös eräs pääskynen. "Teillä on täällä asunnossa näköjään ikkuna auki!" 

Jaana Saarinen ja Miska Kaukonen

 En ole mikään suuri ovifarssien ystävä (poikkeuksiakin toki on), kas kun jossain vaiheessa tarina alkaa yleensä junnata paikoillaan ja alkaa tuntua turhan pitkitetyltä kohellukselta. Olin loppupuolella jo vähän puutuneisuuden rajamailla, kun sitten vedettiinkin hihasta vielä pari ylläriä. Muutenkin paketti tuntui pysyvän hyvin koossa, kiitos taidokkaan työryhmän. Välillä olin kyllä suloisesti pihalla siitä, kuka samannäköisistä hepuista oli missäkin. Vierustoverini päivittelivät kovaan ääneen sitä, että miten voi sama näyttelijä olla monessa paikassa samaan aikaan. Osa teatterin taikaa sekin. 

Pienin sisäisin keinoin...

 Ilahduttavan paljon kansaa oli katsomossa ja on mainittava, että esitys on K18, eli kaikki näytökset ovat anniskelunäytöksiä ja katsomoon saa mennä juomien kera, mikäli niin haluaa. Mukava oli pitkästä aikaa piipahtaa Naantalissa ja merimaisemissa on omanlaistaan viehätystä kyllä. Kotimatka menikin sitten aikamoisessa kaatosateessa, ja vasta puolenyön jälkeen olimme kotona. Paluumatka tuntui ikuisuudelta!

 Loistojutun porukka viettää nyt pientä juhannustaukoa, ja esityskausihan jatkuu 15.8. asti joten hyvin ehtii mestoille vielä loppukesästäkin. Me ainakin viihdyimme oikein hyvin!

~

LOISTOJUTTU / Emma Teatteri ja Turun Kaupunginteatteri

Ensi-ilta 28.5. 2026 Emma Teatterissa Naantalissa, kesto noin 2h 20min (väliaikoineen)

Rooleissa : Jaana Saarinen, Saara Kotkaniemi, Miska Kaukonen ja Mikko Virtanen

Käsikirjoitus Sébastien Castro, suomennos Aino Piirola, ohjaus Pentti Kotkaniemi, lavastussuunnittelu Peter Ahlqvist, pukusuunnittelu Anniina Kuula, valosuunnittelu Jari Sipilä, äänisuunnittelu Eetu Karioja sekä kampaus- ja maskeeraussuunnittelu Minna Pilvinen

Yhteistuotanto Emma Teatteri ja Turun Kaupunginteatteri 

Esityskuvat (c) Otto-Ville Väätäinen

Haastattelussa Tero Koponen

 Näyttelijä Tero Koposen tapasin, yllätys yllätys, Kahvila Willensaunassa toukokuun puolivälissä 2026. Tällä kertaa haastattelun sijainti ja kohde tarjosi ennenkokemattoman vierailijoiden määrän, sillä samoihin aikoihin oli iso liuta Kansallisteatterin näyttelijöitä lähdössä minibussilla kevätretkelle Turkuun ja ohi kulkiessaan Teroa (ja osa minuakin) kävi moikkaamassa ainakin Ilja Peltonen, Sari Puumalainen, Janne Reinikainen, Pyry Nikkilä, Aksa Korttila, Otto Rokka, Harri Nousiainen ja Pirjo Määttä. Teron antamien lukuisien ääninäytteiden pohjalta haastattelussa vierailivat myös Donald Trump, Lumiukko Olaf, Vesa Vierikko, Petri Manninen, Kari Heiskanen, Jouko Turkka, Hannu-Pekka Björkman, Johannes Virolainen, Timo Tuominen, Robert De Niro, Juho Milonoff ja Kyösti Pöysti…

Tero Koponen (c) Kari Sunnari 

 Vuonna 1979 syntynyt Tero on kotoisin Tampereelta. ”Oon syntynyt tapaninpäivänä, eli oon elänyt kukkeaa 70-lukua kokonaiset viisi päivää syntymäpäiväni lisäksi. Muistan ne päivät kuin eilisen! Tampereelta oon tosiaan kotoisin. Äitini suku on Tampere-Hämeenlinna-akselilta, isäni taas on kotoisin pohjoisen suunnasta eli Aavasaksalta, Ylitorniosta, minne hänen karjalaisvanhempansa päätyivät aikoinaan. Tampereelta muutin Helsinkiin ollessani 23-vuotias, eli tasan puolet elämästäni oon viettänyt ensin Tampereella ja toisen puolen nyt Helsingissä. Muualla en oo asunut enkä Turkua lukuun ottamatta oo töissäkään ollut muilla paikkakunnilla. Tosin Tanssiteatteri Raatikon kanssa oon kiertänyt muuallakin, mutta ne on olleet semmoisia ”pistokeikkoja”. Paitsi hei, Raatikkohan sijaitsi tuolloin Viertolassa ja osa esityksistä oli ns. kotiesityksiä kiertueen ohessa, eli Vantaallakin olen näytellyt!”

 Mitä teet vapaa-ajallasi? Onko sinulla harrastuksia, jotka ei varsinaisesti liity työhösi? ”On, mä pelaan lätkää maalivahtina. Se on hieno harrastus ja on kivaa kerätä mustelmia, tuhota nivelensä ja päästä lonkan tähystykseen 36-vuotiaana, suosittelen kaikille! Äitini pelasi aikanaan Tapparassa Suomen ensimmäisissä mimmiliigaporukoissa, joten mulle jääkiekko tuli äidinmaidossa! Mä pelasin Tapparassa teini-ikäisenä pari vuotta, lopetin 15-vuotiaana C-juniori -ikäluokassa. Nykyään pelaan vähän siellä sun täällä, Zoomin porukassa pelasin palatessani maalinsuulle tammikuussa 2012. Teen maalivahtina tuurauskeikkoja, ja sen myötä on tullut muutamia porukoita, joissa käyn pelaamassa suht’ säännöllisesti. Harrastusmielessä, mulla ei oo mitään kilpatavoitteita. Ja mähän tykkään väkerrellä lätkäkamoja! Ostelen räpylöitä ja kilpiä käytettynä varustekirppiksiltä. Puran, pesen, fiksaan ja nyörittelen niitä takaisin kasaan. Mukavaa hommaa.”

 Missä vaiheessa sinua sitten teatterikärpänen puraisi? ”En tiedä onko se puraissut vieläkään! Mistähän tää oikein lähti…? Aikoinaan 80-luvulla Turkan ajan teatterikoulu oli paljon esillä mediassa ja sai näkyvyyttä, ja mä parivuotiaana ukkelina juoksentelin sukulaisteni perässä ja yritin purra niitä pepusta. Silloin karjalaismummoni sanoi: ”A menneeks Tero ison’ Turkan kouluu?” Mummollani Marjatalla oli tiettyä karjalaisen näkijämuorin vikaa ja hän oli muutenkin todella rakas mulle.”

 Eli tässä tapauksessa teatterikärpänen ei purrut sinua, vaan sinä olitkin se puraisija? ”Niin se taisi olla! Mua kiinnosti kyllä jo lapsena imitointi, äänellä värkkäily ja sillä pelleily, mutta teatteri tuli varsinaisesti elämääni vasta parikymppisenä. Intin jälkeen mietin, että mitähän sitä elämällään tekisi. Mua olisi kiinnostanut englantilainen filologia tai englannin kielen kääntäminen ja tulkkaus ja hainkin Tampereen yliopistoon niitä lukemaan, mutta nukahdin heti avattuani pääsykoekirjat. Aamulehdestä taisin sitten bongata ilmoituksen TeaKin avoimen yliopiston kurssista, jota veti Tiina Pirhonen. Improvisaation peruskurssi, joka järjestettiin Nätyn tiloissa Hämeenpuistossa. Menin myös Virpi Koskelan ja Hilkka Hyttisen vetämälle monologikurssille. Kävi siinä sitten ilmi, että Virpi oli Legioonateatterin perustaja, joten otin yhteyttä Legioonateatteriin ja päädyin sinne. Vuosi oli 2000. Siitä porukasta mulla on edelleen tärkeitä ystäviä kotipuolessa Tampereella.”

 ”Ja kyllähän mä kaikenlaista tein ennen tuotakin. Olin Tampereen Puhelinosuuskunnassa duunissa vastailemassa 118-puheluihin, eli numeropalvelussa. Puhelinluettelotoimituksessa olin myös laittamassa ilmoituksia aakkosjärjestykseen. Mutta tosiaan teatterin kanssa en ollut missään tekemisissä aiemmin, ei ollut mitään ilmaisutaitokursseja, kansanopistoja tai vastaavia. Tosin lukion kakkoselta tuli nyt mieleeni yksi muisto… Terveisiä vaan Tampereen Teatterin nykyiselle johtajalle Mikko Kanniselle! Mikko opiskeli silloin Nätyllä ja tuli vetämään meille Kaarilan lukioon teatterikurssia, jonka huipentumana joulujuhlassa vedettäisiin esitys kurssin antimista. Mä olin siihen aikaan kunnon teinihevari - pitkä tukka, umpimielinen ilme ja tylppäkärkiset mokkabuutsit. Kavereiden ihmetykseksi mä menin sinne kurssille. Muistan vieläkin sen, kun oltiin koulun musa-auditoriossa ja tää näyttelijäopiskelijaheebo tulee sinne jotain selittämään kurssista. Mentiin sitten ensimmäisiin käytännön harjoituksiin koulun jumppasaliin, käveltiin tilaa ympäri ja tehtiin havaintoja omasta kehosta. ”Kuvitelkaa appelsiinit kainaloon” ja muuta vastaavaa. ”Ei saatana mitä paskaa!” mä ajattelin ja taisin niin ihan ääneenkin parahtaa, lähdin ovet paukkuen ulos enkä mennyt enää takaisin! Joten terveisiä vaan Mikolle, kiitos kurssista ja lähtölaukauksesta tälle uskomattomalle uralle! Ei oikein lähtenyt teatterihommat lentoon vielä siinä vaiheessa, vaikka olenkin siitä porukasta ainoa joka ammattiin päätyi. Se esitys oli muuten muistikuvani mukaan lopulta oikein mainio, vaikken mukana ollutkaan!”

Tero, Aksa Korttila ja Pirjo Määttä / Ronja, ryövärintytär Kansallisteatteri/2022 (c) Mitro Härkönen

”TeaKiin pääsin sisään vuonna 2003. Kolme peräkkäistä kevättä hain ja kolmas kerta oli ensimmäinen, jolloin pääsin etenemään eri vaiheisiin. Parilla ekalla hakukerralla tulos oli samantien adios. Nätylle hain kerran, keväällä 2002, ja sama homma, heti vaan pihalle! Tunnistan itseni siitä, että hakiessani en ollut edelleenkään varma, että onkohan tämä nyt kuitenkaan mun juttuni. Joku siinä kuitenkin kiehtoi. Ajatus siitä, että spedeilystä voi tehdä itselleen ammatin! Kun olin pikkupojasta lähtien viihdyttänyt sukulaisiani imitoinneilla ja saanut ne nauramaan, ja ainoana lapsena tottunut viihdyttämään itseäni mielikuvitusleikkien parissa. Ennen TeaKia mä opiskelin vuoden teatterin- ja draaman tutkimuksen koulutusohjelmassa Tampereen yliopistolla ja siinä mulle varmaankin kirkastui, että haluaisin tehdä teatteria enemmän käytännössä enkä vain tutkimusmielessä. Tuli varmuus siitä, että mä en menetä mitään, jos haen TeaKiin vielä kerran eikä mulla ollut sisäänpääsyn suhteen paineita. Ei ollut sellaista tunnetta, että mun on pakko päästä sisään tai että elämäni olisi tästä kiinni. Kolmannella kerralla sitten tärppäsi. Valmistuin vuonna 2007 neljässä vuodessa. Nykyinen tutkintohan on mallia 3+2 vuotta. Se uudistui pari vuotta sen jälkeen, kun meidän kurssi aloitti."

 Mikä oli kirjallisen lopputyösi aiheena? ”Sen nimi oli Tuomaksen evankeliumi, ja se oli kaksiosainen. Ensimmäinen osa käsitteli tilaa, olin kiinnostunut ajallisista ja tilallisista asioista näyttämöllä. Muutenkin mä tykkään lähestyä näyttelemistä siten, että miten oon suhteessa tilaan, en niinkään sen kautta, että millainen persoona se henkilöni on, vaan ensin menen ulkoa sisään tilallisten ja rytmisten asioiden kautta. Lopputyöni toiseen osaan loin henkilön nimeltään Tuomas Jokinen (toinen etunimeni + äitini tyttönimi), joka on ikään kuin kurssikaverini ja joka ottaa mut kiinni koulun käytävällä ja pyytää auttamaan opinnäytteensä tekemisessä. Se osa käsitteli identiteettiä ja itsetuntokysymyksiä, ja siinä oli mukana paljon yleistä havainnointia vähän niinku kaikesta. Taisi olla aikamoinen sillisalaatti koko lopputyö ja varmasti haukkasin isomman palan kuin mihin mulla oli rahkeita ja aikaa. Mutta ainakin mä yritin parhaani ja kyllä mä sen takana seison yhä.”

 Entä mikä oli taiteellinen lopputyösi? ”Se oli Riko Saatsin kirjoittama ja ohjaama Bruno on kuollut, joka käsitteli Aunuksen sotaretkeä, Uuno Kailasta ja ns. lasten ristiretkeä. Vuonna 1919 Suomesta lähti ihmisiä Suur-Suomi-aatteella Neuvosto-Venäjälle Uralia valloittamaan. Nehän oli ihan lapsia, nuorin dokumentoitu oli 7-vuotias oululainen! Runoilija-prosaisti Uuno Kailas lähti sinne myös fennomaanipäissään ja vei mukanaan vuotta vanhemman ystävänsä Bruno Schildtin, joka oli vuotta aiemmin ollut mukana sisällissodassa ja selvinnyt sieltä. Kailas kirjoitti kokemuksistaan Bruuno on kuollut -nimisen novellin, jossa poti vahvaa syyllisyyttä ystävänsä katoamisesta. Näytelmää esitettiin TeaKissa ja mä olin Brunon roolissa. Se vieraili elokuussa 2007 myös Tampereen Teatterikesässä, ensi-ilta oli koululla lokakuussa 2006.”

 Kuka oli kumminäyttelijäsi? ”Antti Virmavirta, hän oli myös toinen opinnäytetyöni tarkastajista. Olin tykästynyt häneen näyttelijänä varsinkin tv-puolella, ja hauskaa oli se, että Anttihan oli tehnyt Jari Salmen kanssa tv-sarjaa Pulkkinen, jossa puhutaan aina Koposesta! Tampereella asuessani ja opiskellessani tutustuin läheisesti näyttelijä Tommi Raitolehtoon. Olin jonkin aikaa Työviksessä duunissa näyttämömiehenä musikaalissa Peter Pan, jossa Tommi näytteli. Silloinen naapurini sattui olemaan niihin aikoihin näyttämöpäällikkönä Työviksessä ja hän kysyi mua mukaan, koska käsipareja tarvittiin lisää musikaalia pyörittämään. Siitä keväästä mulle jäi tietynlainen lukkarinrakkaus ja arvostus näyttämötekniikkaa kohtaan, tekniikassa on joka teatterissa hienoa sakkia töissä! Mutta tähän kummiasiaan palatakseni: Tommin kanssa tuli tuolloin juteltua teatteriasioista todella paljon ja yhteyksiä pidettiin sen jälkeenkin, kun muutin Helsinkiin. Antti oli virallinen kummini, Tommi epävirallinen, molemmat oli tärkeitä esikuvia.”

 Missä eri teattereissa olet näytellyt? ”Ryhmäteatterissa tein työharjoitteluni kouluaikoina. Täällä Kansallisteatterissa oon ollut eniten (pari vuotta kiinnityksellä ja lisäksi freelancerina epäsäännöllisen säännöllisesti), sitten Helsingin Kaupunginteatterissa kolmeen otteeseen. Lisäksi oon ollut Q-teatterin kesäjutussa Suomenlinnassa, Tanssiteatteri Raatikossa, Tampereen Työväen Teatterissa ja viimeksi Turun Kaupunginteatterissa.”

 Miten päädyit ääninäyttelijäksi? ”No, mullahan on ollut halukkuutta leikitellä äänelläni ja kurssikaverini Jarkko Tamminen suositteli mua hakeutumaan äänihommiin. Tänne Helsinkiin oli perustettu pari uutta studiota, joihin otin yhteyttä ja menin tekemään ääninäytteitä. Siitä se lähti, ja kaikki natsasi todella hyvin. Siinähän täytyy olla nopea ja tarkka, kun pyritään tekemään mahdollisimman lähelle alkuperäistä, ja kun teini-ikäisestä alkaen oon soitellut erinäistä rokkenrollia, niin siitä varmaankin mulle on kehittynyt tietynlainen rytmi- ja säveltaju, ja mun on ollut helppo saada kiinni puheen rytmistä. Dubbaustöihin ei valmistauduta ennakolta juurikaan, studiossa kyllä tiedetään millaista ääntä haetaan ja sitten vaan menoksi. Esimerkiksi Transformers, Smurffit, Ryhmä Hau ja vaikkapa Itse Ilkimys ja Minions on tullut tutuksi. Pahishahmona oon jostain syystä ollut usein, varmaankin siksi, että kykenen tekemään sellaisen matalan leffatraileriääntä muistuttavan mörinän, mikä sopii pahiksille. Frozenissa oon Lumiukko Olaf ja Pasilan spin-offissa Kyösti Pöysti ja mitä kaikkea nyt jaksokohtaisesti eteen on tullut. Heinäkuussa on YLE:ltä tulossa uusi audiodraama Linda Lampeniuksesta nimeltään Linda ihmemaassa, oon siinä mukana myös.”

 Äänihommista takaisin teatterihommiin. Mainitse muutama itsellesi jollain tavalla merkityksellinen roolityösi tai koko proggis. ”Ylivoimaisesti isoin kakku mulle oli Työviksessä tehty Vanhempainilta, kurssikaverini Veikko Nuutisen kirjoittama näytelmä. Keväällä 2022 siitä oli ennakkoesityksiä ja syksyllä se sitten jäi valitettavasti vielä koronan jalkoihin. Näytelmässä nelikymppinen isä menee pienen poikansa kanssa päiväkodin vanhempainiltaan, koska ei ole saanut pojalleen hoitajaa. Siitä sitten lähtee monenlaista mielenmaisemaa syntymään, isyydestä, ihmissuhteista ja elämästä! Roolini isänä oli etenkin tekstimäärältään valtaisa, mutta erityisen merkityksellisen tästä näytelmästä teki se, että pääsin näyttelemään Auvo Vihron kanssa. Hän on ollut suosikkinäyttelijöitäni aina, ja Ave näytteli mun 4-vuotiasta poikaani. Hänen kanssaan oli mahtavaa näytellä ja muutenkin jutussa oli todella hyvä porukka kasassa. Täällä Kansallisteatterissa tehtiin vuonna 2016 Ilosia aikoja, Mielensäpahoittaja ja siinä pääsin näyttelemään Vesa Vierikon kanssa, joka oli TeaKissa proffani ja …”

Vanhempainilta, TTT/2022 (c) Kari Sunnari

 Tässä välissä mukaan keskusteluun liittyy Turkuun lähtevä Ilja Peltonen, ja keskustelu polveilee Vanja-näytelmästä Tapparaan ja Big Countrysta Héroes del Silencioon. Tero laulaa taustalla Entre dos tierras…

 Niin, niistä rooleista piti keskusteleman… ”Ilosia aikoja, Mielensäpahoittajaa esitettiin 86 kertaa täällä ja myöhemmin vielä Kirjurinluodon Kesäteatterissakin samalla porukalla. Ai niin, oonhan mä sielläkin näytellyt, siis Porissa! Siitä tuli kyllä onnistunut ja napakka esitys ja siinä oli hieno ensemble-meininki. Mulla oli siinä useita pikkurooleja.”

 Sattumalta Vesa Vierikko kävelee ikkunan ohi juuri samaan aikaan! ”Speak of the devil and he shall appear!” toteaa Tero.

 ”Ensimmäinen juttuni täällä Kansallisessa oli Janne Reinikaisen ohjaama Dostojevskin Idiootti syksyllä 2010. Näyttelin siinä Radomskia, joka on vähän erikoinen hahmo, sellainen liukas saippua, että mikä hän oikein on miehiään? Ruhtinas Myškinin roolissa oli Hannu-Pekka Björkman. Vanhemman kaartin näyttelijöistä mukana oli Elli Castrén, Ismo Kallio ja Juha Muje. Siinäkin näytelmässä porukka oli todella kiva ja hyvä. Tuntuu siltä, että mitä enemmän vuosia tulee, sitä tärkeämpää on se, kenen kanssa työtään pääsee tekemään, ei niinkään välttämättä itse juttu. Juha Mujeelta opin nerokkaan tekoaivastuksen, jota oonkin sitten viljellyt ihan joka paikkaan kyllästymiseen asti. Kinky Bootsissa roolihahmoni Don, teoksen antagonisti, on kenkätehtaassa töissä, joten kehittelin hänelle nahka-allergian, mikä perustelisi aivastelun. Aivan päätön ratkaisu roolihenkilölleni taas! Kinky Boots Helsingin Kaupunginteatterissa 2018 oli muuten eka musikaalini, ja hitto soikoon siitä tuli hitti! Aika ja paikka oli erityisellä tavalla kohdillaan ja jälleen kerran, koko työryhmä oli aivan ässä. Ja tämä viimeisin sitten, Turun Kaupunginteatterin Addams Family. Olin siinä ensemblessa ja Gomezin understudy. Siinäkin oli huippua porukkaa, meillä oli oikein hauskaa niin näyttämöllä kuin sen ulkopuolellakin, viihdyin Turussa näin syntyperäiseksi tamperelaiseksi erinomaisen hyvin. Kaikkiaan 89 kertaa esitystä vedettiin. Sitä porukkaa jää kyllä ikävä.”

Anna Victoria Eriksson, Tero ja ensemble, Kinky Boots/HKT 2018 (c) Mirka Kleemola

 Onko sinulla jäänyt mieleesi jokin tietty oppi tai ohjenuora vuosien varrelta? ”Joo, hyvä kysymys. TeaKin kakkosvuonna meille opiskelijoille vedettiin tosi haastava kurssi, monesta syystä, ja sen vetäjinä oli Kari-Pekka Toivonen ja Tiina Pirhonen, joista molemmilla on vahva improtausta. Tiina muistutteli meitä yhden päivän päätteeksi, että näytellessä keinot ovat eri kuin päämäärä. Eli jos henkilö on vaikkapa ujo, ei pidä mennä keskelle lavaa staattisesti ”ujoilemaan”, vaan keksitään keinot tuoda ujous esiin ja ilmaista se juuri tämän henkilön ja kohtauksen kannalta osuvalla tavalla. Sain siitä ajatuksesta kiinni. Toinen ohjenuora on se, että pyrin rytmisesti tavallaan kampittamaan itseäni. Jos pitäisi suvereenisti sanoa joku asia, niin tekeekin siihen tahallisesti tyhmiä ja vääriä taukoja, rytmittää asioita väärin. Ainakin koomisessa tarkastelussa se tuntuu mun kohdallani toimivan. Kaikki ne tekoaivastamiset ja muut.”

 Mitkä ovat, äänenkäytön lisäksi, omasta mielestäsi sinun vahvuutesi näyttelijänä? ”Varmaankin paineensietokyky. Oon pikapaikannut rooleja melko paljon ja solahdan aika nopeasti näytelmän maailmaan, ymmärrän tyylilajin ja paikkani teoksessa. Jos tänään saan puhelinsoiton ja huomenna on esitys, mä en käytä plaria vaan opettelen tekstin ulkoa, mikäli mahdollista. Mulla on hyvä numeromuisti, se auttaa tässäkin paljon. (*Haastattelun aikana on tullut parissa kohtaa ilmi ensin syntymäpäiväni ja sitten syntymävuoteni, ja niistä kysyttäessä Tero muistaa ne ulkoa.*) En pelkää paikkaustilannetta. Sehän on teatteriesitys, kukaan ei ole sahaamassa multa jalkoja irti. Vähän vitsaillen ja samalla puolitosissani sanon aina, että mun työni on tehdä lähtevä vaikutus. Hahmosta tai näytelmästä voi ja saa jäädä muisto, ihmisestä roolissa ei. Menen palvelemaan itse asiaa, en lunastamaan palkintoa itselleni.”

 Minkä taidon haluaisit osata? ”Haluaisin osata soittaa pianoa. Skidinä olin kovasti jo menossa pianotunneille, mutta sitten sainkin Commodore 64:n ja se pianotunneista. Auttavasti osaan tapailla pianoa, kitaratunneille menin myöhemmin 13-vuotiaana. Oon soittanut skittaa ja bassoa, ja näistä basso on mun pääsoittimeni.”

Macduff, "skottinäytelmä" Kansallisteatteri/2017 (c) Mitro Härkönen

 Käytkö itse katsomassa teatteria? ”Harmillisen vähän tulee käytyä. Kyllä se niin on, että sitten kun on itsellä paljon näytöksiä, on teatteri vapaalla se viimeinen paikka, minne mennä. Jossain vaiheessa kävin katsomassa paljon nykytanssiesityksiä, jotenkin se non-verbaalisuus toimii mulle, yllättävää kyllä. Katsojana mua kiehtoo myös tietynlainen ”perseily” ja se, että naurattaa niin paljon, että meinaa haljeta. Marc Gassot´n ja työryhmän esitys Dark Side of the Mime oli yhteisöllistä kauhua ja aivan valtavan ihanan kamala esitys, että ”älä nyt helvetti vaan ota mua sinne lavalle”. Se oli kyllä varsin suvereenia tekemistä, ihailen sitä suunnattoman paljon. Se oli törkeää ja samalla kaunista, ja nauratti pirusti.”

 Mitkä asiat inspiroi sinua, töissä ja elämässä yleensä? ”Hankala kysymys, en oo juurikaan ajatellut, että mikähän mua inspiroisi… Töihinkin suhtaudun pragmaattisesti tyyliin: ”Okei, tämmöistä seuraavaksi, tehdään pois, mitähän tämä vaatii?” Kyllä mua taituruus inspiroi, se jos näen, että joku osaa jotain todella hyvin ja vie sitä taitoaan eteen päin. Suvereenisuus. Tulee ajatus, että mäkin haluan tehdä noin, vaikken juuri sitä lähtisikään tavoittelemaan. Kyllä mä innostun asioista, mua ei tarvitse erikseen motivoida tekemään työtäni enkä hakemalla hae inspiraatiota ryhtyäkseni hommiin. Innostun myös toisten onnistumisen hetkistä, sehän vie koko työryhmää eteen päin.”

 Onko sinulla omia esikuvia, joita erityisesti ihailet tai arvostat? ”Auvo Vihron esityksiä kävin jo nuorena paljon katsomassa, hän teki suuren vaikutuksen pienemmissäkin rooleissa. Aikanaan olin ihan koukussa Jeremy Brettin näyttelemään Sherlock Holmesiin, hänessä oli jotain tosi mageeta. Äsken tästä meni ohi Janne Reinikainen, häntä pidän myös esikuvanani ja olen ilokseni päässyt hänen kanssaan tekemään töitäkin. Hänellä on ollut suuri vaikutus tekemiseeni. Ulkomaisista ikätoverini Heath Ledger oli varmasti sukupolveni huikeimpia näyttelijöitä. Hiljattain edesmennyt Val Kilmer oli jotenkin maaginen ja vangitseva näyttelijänä myös. Jean Smart on aivan huikea! Hacks-sarjaa tuli seurattua ja pidin siitä kovasti.”

Tero ja Auvo Vihro, Vanhempainilta TTT/2022 (c) Kari Sunnari 

 Kuka olisi ”unelmiesi vastanäyttelijä”, jos saisit maailmasta valita ihan kenet tahansa? ”Jo mainitsemani Jeremy Brett olis kyllä hauska, hän oli jotenkin ihan mahdoton. Ei mulla taida olla ketään tiettyä, että just tuon kanssa haluaisin näytellä. Oon päässyt jo tekemään niin monien hienojen tyyppien kanssa! Kulloinenkin kanssa- ja vastanäyttelijäni on aina se tärkein ja kiinnostavin.”

 Entä kenen kanssa haluaisit laulaa dueton? ”Maruska Veronan kanssa lauleskeltiin ja treenailtiin duettoa silloin tällöin ennen Ronja, ryövärintyttären esityksiä, joten vastaan hänet. Hän on huikea laulaja.”

 Mitäs me laulaisimme yhdessä? ”Mehän laulettais Type O Negativen Black No. 1!”

 Mulla ei oo mitään hajua koko biisistä! ”No sehän siinä oliskin just parasta! Se on mun suosikkibändini ja niiden isoin biisi vuodelta 1993. Héroes del Silenciolta voitais vetää La Herida, sen sanoituksissa vilahtelee teatteri, näytelmä, katsoja, joten se sopisi tähän yhteiseen aiheeseenkin.”

 Mitä sinun mielestäsi on ”teatterin taika”? Pystyykö sitä selittämään? ”Kyllä sitä silloin tällöin tapahtuu, kun ihmiset kokoontuu yhteisen asian äärelle ja tapahtuu jotain selittämätöntä. Teatterikesän ohjelmistossa Työviksessä oli vuonna 2002 Oskaras Korsunovas Theatren esittämä Mestari ja Margarita, se oli hypnoottinen esitys ja enemmän kuin osiensa summa. Taika on ehkä siinä, että tapahtuu asioita, joita ei pysty mitenkään selittämään eikä niitä pysty varsinkaan harjoittelemalla toteuttamaan, taika tapahtuu jos on tapahtuakseen. Jokin vain imaisee niin tekijät kuin katsojatkin mukanaan yhteiseen pyöritykseen ja se taika elää vain sen hetken.”

 Kerrohan joku legendaarinen sählinki. ”Ei mitään isompaa ole tapahtunut, mutta Addams Familyn yhdessä Gomezin understudy-esityksessä mä hikoilin mikrofonini tukkoon ennen ensimmäistäkään repliikkiä. Esitys ei ollut käytännössä edes alkanut vielä! Ja mun setä oli vaimonsa kanssa katsomassa! Mitään varsinaisia isompia kommelluksia ei oo sattunut. Yleensä ne liittyy mulla hikoilemiseen ja tukkoisiin mikrofoneihin.”

Ilja Peltonen, Vesa Vierikko ja Tero / Ilosia aikoja, Mielensäpahoittaja / Kansallisteatteri 2016 (c) Mitro Härkönen

 Mitä sanoisit nuorelle itsellesi? ”Ota rennommin. Rauhoitu. Muista hengittää. Ota ihan iisisti. Sinä riität.”

 Mitä sanoisit nuorelle, joka tällä hetkellä haaveilee teatterialasta? ”Jos polte ja halu on kova, niin tänne vaan. Kaikki on tervetulleita, ei pidä ajatella, että me näyttelijät ollaan samasta muotista ja vain tietynlaiset kelpaavat. Ihan kaikenlaisia tarvitaan, tule mukaan.”

 Kerro joku hyvä muisto. ”Olin poikani ja hänen kaverinsa kanssa Alppipuistossa parisen päivää sitten, ja kaveri tuohtuneena tokaisi ohjeita antaneelle äidilleen, että ”Sä oot ihan pippeli!” Musta se oli hauskasti sanottu, otan sen käyttöön heti.”

 Jos sinun elämästäsi tehtäisiin näytelmä, millainen se olisi ja kuka olisi sinun roolissasi? ”Se sisältäisi kosolti erilaisia tyylilajeja ja koska oon tehnyt paljon ääninäyttelijän hommia, näyttämö olisi usein pimeänä ja kuuluisi pelkkä ääni, ja tarinaa kerrottaisiin kuunnelmanomaisesti. Sitten yhtäkkiä näyttämö rävähtäisi täyteen ääneen ja väriloistoon, kunnes sitä seuraisi taas suvantokohta. Mun roolissani olisi kurssikaverini Arttu Kurttila, hän on habitukseltaan täysin erilainen kuin minä ja siksi just hän olisi hyvä. Hei, nuorta minua esittäisi Arttu ja iäkkäämpää & kokeneempaa Arne Nylander!”

 Jos sinulla olisi supersankaripuoli, mikä olisi supervoimasi ja hahmosi nimi? ”Sen nimi olisi Läpinäkymätönmies, koska mehän ollaan koko ajan läpinäkymättömiä. Toinen voisi olla Itsestäänselvyysmies, joka kertoisi pelkkiä itsestäänselvyyksiä puuduttavuuteen asti. ”Sulla on siinä kynä kädessä”, ja vaatteet olis nää samat mitä mulla on jo päällä.”

 Jos ihminen vetäytyisi syksyisin talviunille ja heräisi keväällä, mitä ottaisit omaan talvipesääsi mukaan siltä varalta, että heräätkin kesken kaiken? Viihdykettä, eväitä? ”Enhän mä tarvi sinne mitään, viihdyttäisin itseäni eri äänillä puhumalla. Ruuaksi ottaisin pihvejä, suolaa ja vettä. Maalivahdin räpylöitä ottaisin myös ja nyöriä, purkaisin ja pesisin niitä. Aika kuluisi mukavasti. Ulospäästyäni myisin niitä räpylöitä kovaan hintaan.”

 Jos voisit aikakoneella palata menneisyyteen johonkin tiettyyn hetkeen tai aikakauteen, minne menisit? ”Yksi ihan tietty hetki olisi 22. marraskuuta 1963, Dallas ja Kennedy. Haluaisin nähdä, että miten se meni ja voitaisiin lopettaa salaliittoteoriat. En kertoisi kyllä muille näkemästäni, mutta minä tietäisin totuuden. Sitten ihan yleisesti haluaisin mennä aikaan 200 – 300 000 vuotta sitten katsomaan, että mitä on tapahtunut ihmisen kromosomille 2, koska siinä on kaksi kromosomia fuusioitunut yhteen, kun taas muilla kädellisillä lähisukulaisillamme nämä ovat erillään. Haluaisin nähdä sen evolutiivisen kulun tai mikä siihen sitten vaikuttikin. Ja missä se tapahtui? Tuliko joku UFO, joka laittoi kromosomit vinoon vai luontoko ne päätti liimata kiinni? Miksi? Ja miten? Muutenkin mua kiinnostaa genetiikka ja etenkin ihmisen biokemiallinen metylaatioprosessi.”

 Mitä haluaisit kysyä minulta? ”Mikä sinua viehättää Hämeenlinnassa?”

 Hämeenlinna on sopivan kokoinen, paljon vesistöjä ja kauniita maisemia. Ja sieltä pääsee tarvittaessa nopeasti Tampereelle, Helsinkiin ja Lahteenkin, ja illaksi kotiin. Ja meillä on monta hienoa teatteria kulttuurinnälkäisille ja kivoja kahviloita.”

 Mitä terveisiä haluaisit lähettää katsojille? ”Niille, jotka on käyneet katsomassa mun juttujaniko? Sietäkää vielä vähän, eläkeikä häämöttää jo! Katsojille yleensä lähettäisin sellaiset terveiset, että käykää ihmeessä teatterissa jatkossakin. Kaiken tämän AI-kiiman ja teknologisen kehityksen myötä uskon ja toivon, että teatteri ja elävä taide nostaa päätään entistä enemmän. En usko, että aidon kohtaamisen arvo heikkenee tai katoaa. Ihminen haluaa jatkossakin olla lajitovereidensa kanssa samassa paikassa kokemassa jotain yhdessä.”

Yhteiskuvameininkejä :) 

 Mitä aiot tehdä seuraavaksi? ”Kipaisen himaan ja haen poikani vanhempieni luota Herttoniemestä, he muuttivat kuusi vuotta sitten Tampereelta tänne. Oikein kiva juttu, että mummola on lähellä. Sitten hiljalleen iltaa kohti valmistautumaan Suomen kaikkien aikojen toiseen viisuvoittoon…”

 Bernard Pivot´n kymmenen kysymystä:

1. Mistä sanasta pidät eniten? - Äiti

2. Mistä sanasta pidät vähiten? - Pikkusievä

3. Mikä sytyttää sinut? - Suvereniteetti

4. Mikä sammuttaa intohimosi? - Epäoikeudenmukaisuus

5. Suosikkikirosanasi? - Vittu! Tai vielä tarkemmin Jeesuksen vittu!

6. Mitä ääntä rakastat? - Aamuista lintujen viserrystä

7. Mitä ääntä inhoat? - Bassojumputusjytkettä

8. Mitä muuta kuin omaa ammattiasi haluaisit kokeilla? - Geenitutkija. Mähän muuten opiskelin bioanalytiikkaa alkuvuodesta 2025, ihan mielenkiinnosta, en niinkään alanvaihtomielessä. Addamsit sitten tuli kuvioihin mukaan ja jäin opinnoissa niin pahasti jälkeen, että keskeytyivät ainakin toistaiseksi.

9. Missä ammatissa et haluaisi olla? - Puolustusasianajaja

10. Jos Taivas on olemassa, mitä toivot Jumalan sanovan sinulle kun saavut Taivaan porteille? - Tuu nyt äkkiä ja ole hiljaa! Tai jos heittäisit vähän Olafia niin se olis kiva.

Ja lopuksi tästä linkistä kuunteluun ja katseluun Lumiukko Olafin tulkitsema Kun oon vanha elokuvasta Frozen 2. Olaf on ihan lempparihahmojani kyllä!

Haastattelussa Rasmus Koskinen

 Rasmus Koskisen tapasin Sisko ja sen Veli -korttelipubissa Tampereella huhtikuun puolivälissä 2026, irkkujamit taustamusiikkinamme. Porista kotoisin oleva ”Rasse” on syntynyt vuonna 2008, ja on muuten kolmanneksi nuorin haastateltavani. ”Porissa asuin 16-vuotiaaksi asti. Lukio toi mut tänne Tampereelle kaksi vuotta sitten, ja sydämessäni tuntuu siltä, että kyllä Tampere on enemmän mulle koti nykyään. Lukioaikojen alussa, viettäessäni viikonloppuja Porissa, tuntui tosi vaikealta lähteä takaisin Tampereelle. Kotiutuminen kesti ekan vuoden.”

 Lukiossa taidat olla TYKissä? ”Kyllä vaan, sinne meno oli hyvä ja hieno päätös.”

 Oliko se selkeä päätös lähteä lukioon tänne Porista? ”Mulla oli mielessäni muutama vaihtoehto. Mietin ensin, että opiskelisinko Porissa muusikkolinjalla laulajan tutkinnon vai lähtisinkö tänne. Monet suositteli mulle TYKiä, itse asiassa elämäni varrella moni on tullut sanomaan, että olisin sen tyyppinen, että voisin opiskella TYKissä. Pallottelin sitten ideaa. Olin kerran keikalla, jossa yleisön joukossa oli myös porilaislähtöinen Joonas Nordman, ja hänen kanssaan juttelin niitä näitä keikkani jälkeen. Tuli puheeksi myös opiskelupaikkavalintani. Joonashan on myös käynyt TYKin, ja häneltä sain sitten varmuuden siitä, että se olisi just mulle sopiva paikka.”

(c) Kimmo Mäkiselkä

 Mitä harrastat? Kenties jotain sellaista, mikä ei liity suoraan teatterijuttuihin? ”Tähän on vähän hankala vastata, kun oon harrastanut koko ikäni teatteria, vatsastapuhumista, taikatemppujen tekemistä, laulamista, soittamista ja biisien tekemistä. Tuntuu tavallaan hurjalta, mutta samalla tosi kivalta ajatukselta se, että niistä on hiljalleen tullut harrastuksen sijaan työtäni. Ne tuntuu edelleen samalta ja hyvältä, ja itse asiassa paremmalta kuin koskaan! Jos noiden ulkopuolelta jotain harrastusta ajattelen, niin kyllä mä urheilen, käyn kuntosalilla ja semmosta. Pidän kehoni ja mielen virkeänä.”

 Miten nuorena oikein sitten aloitit, eli milloin teatteri- tai esiintymiskärpänen puraisi? ”Mä aloin harrastamaan teatteria 6-vuotiaana, mutta jo sitä ennen meidän olohuone toimi mun esiintymislavana niin pitkään kuin muistan. Meillä on vaikkapa videoita, joissa 4-vuotiaana esitin meidän olkkarissa Yön biisejä. Olin tosi kova Yö-fani, muut kaverit kuunteli Robinia. Olin opetellut ulkoa kaikki Olli Lindholmin eleet ja liikkeet, ja äidin työkavereille pidin Yö-konsertteja. Koirien Kalevala -oopperaa esitin myös ehkä 3-vuotiaana, siitäkin on videoita, eli tosi nuorena mulla on herännyt esiintymishalu. Päiväkoti-ikäisenä oon kuulemma sanonut, että ”Minut on luotu lavalle tai ainakin johonkin korokkeelle”. Esiintyminen on aina ollut osa mua. Teatteria aloin tosiaan harrastaa Teatteri Ulpussa Ulvilassa, se oli mulle pitkään ”kotisatama”. Sieltä monien vaiheiden kautta päädyin ensin Porin Teatteriin ja myöhemmin moniin Satakunnan alueen harrastaja- ja puoliammattilaisteattereihin. Koko elämäni oon tehnyt jotain, ja paljon oon ehtinyt kyllä tekemään. Hienoja, erilaisia juttuja. Oon haastanut itseäni nuoresta pitäen.”

 Missäs vaiheessa ne vatsastapuhumiset ja vastaavat on tulleet mukaan? ”Vatsastapuhumisen aloitin kaiketi 5-vuotiaana. Sirkus Finlandiassa näin vatsastapuhuja Klovni Sebastianin, ja ihastuin lajiin heti. Kotona katselin tarkemmin vielä videoita ja innostuin lisää. Siitä se lähti, ja taikatemput tuli mukaan samalla. Keikkailut aloitin vuonna 2017, aluksi tuttujen juhlissa, sitten tuttujen tuttujen juhlissa ja niin edelleen. Kyllä mä niitä keikkoja teen mielelläni edelleen, tosin teatteriproggikset vie välillä enemmän aikaa joten en aina ehdi. Ja kerrotaan sekin, että olin kisaamassa Talent Suomessa vuonna 2020, se oli taas erilainen ja hieno kokemus pienelle pojalle. Olin silloin 11-vuotias.”

Rasmus ja Jani Koskinen, Tango D´amore, Porin Teatteri (c) Janne Alhonpää

 Mitä suunnitelmia sinulla on lukion jälkeiselle ajalle? Onko jo mielessä jatko-opinnot teatterin parissa kenties? ”Kyllä mä haluaisin TeaKiin tai Nätylle, saamaan lisää konkreettista oppia omaan tekemiseeni. TeaK voisi olla enemmän mun paikkani ehkä. Katsotaan hakuja sitten kun lukio on loppusuoralla. Mulle on sanottu, että ei mitään kiirettä. On hyvä vähän kypsyä ensin ja vaikka oon vielä nuori, mulla on kova nälkä ja tahtotila. Luotan ja uskon siihen, että kaikki asiat kyllä järjestyy sitten kun aika on.”

 Missä eri teattereissa olet näytellyt, jos ei nyt lasketa kaikkia harrastajateattereita mukaan? ”Porin Teatterissa tein ”ammattidebyyttini”, jos nyt niin voi sanoa. Tehtiin Eino Grönin elämästä kertova Tango D’amore -musikaali, jossa näyttelin nuorta Eikkaa. Se oli Porin Teatterin tuotanto, mutta esitettiin Porin Promenadisalissa. Porin Teatterissa olin mukana myös näytelmässä Järjen ja tunteen tyttäret. Tampereelle muuttoni jälkeen olin Valkeakosken Kaupunginteatterin Häräntappoaseessa oikein herkullisessa Rutasen roolissa ja Suomen Kesäteatterissa Valkeakosken Apianniemessä Vesku-musikaalissa. Nyt tulevana kesänä palaan Valkeakoskelle ja syksyllä suuntana on Hämeenlinna. Kameratöitäkin oon tehnyt.”

 Mainitse muutama sinulle erityisen merkityksellinen roolityösi tai koko proggis. ”Viimekesäisessä Vesku-musikaalissa nuoren Vesa-Matti Loirin rooli oli mulle ihan unelmien täyttymys. Vesa-Matti Loiri oli ja on edelleen mulle suuri ja tärkeä taiteellinen esikuva, lapsena tuli katseltua paljon Veskun ohjelmia. Meillä oli niin upea porukka Valkeakoskella ja yleisöä kävi todella paljon. Kaikki palaset vaan loksahteli kohdalleen. Monien sattumusten kautta päädyin mukaan, ja se oli kyllä elämäni kesä! Sai elää hurmoksessa. Tango D´amore Porissa oli myös hieno kokemus, täytin 10 vuotta juuri ennen ensi-iltaa. Pääsin ekaa kertaa aistimaan, että millaista voisi olla, jos tätä tekisi ammatikseen. Hauskaa oli se, että Porin Teatterin näyttelijäthän oli kaikki mulle vähän niinku julkkiksia, kun olin käynyt katsomassa niin paljon esityksiä jo aiemmin. Se oli pienelle Rasmukselle iso juttu. He olivat sytyttäneet mussa aiemmin palon näyttelemiseen, ja ykskaks olinkin siellä samalla lavalla heidän kanssaan.”

Tango D´amore, Porin Teatteri (c) Janne Alhonpää

 Onko sinulla joku tietty lause, oppi tai ohjenuora, joka on erityisesti jäänyt mieleesi? ”No ensinnäkin kiitos kaikille, jotka patisti mua tänne Tampereelle ja kiitos perheelle, joka teki sen mahdolliseksi. Näyttelijänä koen olevani etuoikeutettu, kun oon päässyt tekemään hienojen ammattilaisten kanssa töitä. Oon saanut oppia parhailta ja saanut tavata niin upeita ihmisiä. Pidän ”henkisenä kummisetänäni” Paavilaisen Heikkiä, hän ohjasi Tango D´amoren ja tutustuimme silloin. Hän käsikirjoitti ja ohjasi Veskun myös, ja tulevan kesän Katri-musikaalinkin. Heikistä on tullut mulle etenkin nyt Tampereelle muuton jälkeen tosi vahva mentori, häneltä oon saanut paljon hyviä neuvoja ja ollaan puhuttu paljon alan jutuista, ihan tulevaisuuttakin ajatellen. Kullanarvoisia vinkkejä. Hirveästi voisin luetella tähän nimiä. Oon kiitollinen siitä, että mulla on elämässäni ihmisiä, joilta voin aina kysyä, jos kaipaan tiettyyn kysymykseeni vastausta. Kyllä mulle kerran yksi ohjaaja sanoi ”Ole nöyrä mutta älä nöyristele!”, se on mun mielestä hyvä ohjenuora siihen, miten suhtautua työhön ja rooleihin. Oppiminenhan voi tapahtua myös huomaamatta, jos annat sille aikaa ja olet läsnä. Oon saanut kyllä tehdä niiiiin kovien tyyppien kanssa töitä! Ihme, jos siinä ei samalla oppisi.”

 Mitkä ovat omasta mielestäsi sinun vahvuutesi näyttämöllä? ”Koen olevani monipuolinen ja muuntautumiskykyinen esiintyjä. Oon nopea oppimaan ja sisäistämään asioita. Mulle on sanottu, että oon lavalla tosi läsnä, herkkä ja uskottava. Pyrin lavalla tuomaan roolihahmooni aina jotain itsestäni. Rytmi on myös vahvuuteni näyttämötyöskentelyssä.”

 Onko sinulla muita erityistaitoja kuin vatsastapuhuminen ja taikatemput? ”Onko laulu erityistaito? No kyllä mulla cv:ssä lukee kaatuilu, ja jongleeraankin, teen drag-keikkoja, soitan erilaisia instrumentteja… Kyllä mä oon pyrkinyt monipuolisuuteen, jotta olisi mahdollisimman paljon erilaisia hyödynnettäviä taitoja.”

 Minkä taidon haluaisit vielä oppia? ”Haluaisin olla parempi tanssimaan. Oon käynyt nyt tanssitunneilla. Oonhan mä tanssinut musikaaleissa, mutta että saisi siihen enemmän terävyyttä ja varmuutta. Sitä kohti mennään pikkuhiljaa.”

 Onko sinua kiinnostanut mikään muu ala? Suunnitelma B? ”Mua ei oo ikinä kiinnostanut mikään muu kuin esiintyminen eikä oo käynyt muuta mielessäkään. En oo uhrannut ajatustakaan sille, että tekisin jotain muuta. On aina tuntunut siltä, että mulle on annettu tehtävä ja on mun kohtaloni tehdä tätä hommaa. Tää on mulle kutsumus ja sydämen asia, jota ei vaan voi ohittaa. Rakkaus esiintymiseen on syntynyt jo niin varhain, ja mulla on ollut sisäinen tunne asiasta ennen kuin kukaan on edes kysynyt multa mitään. Näin se vaan on!”

 Mikä muuten oli Yö-showssa bravuurisi, muistatko? ”Olin silloin niin nuori, etten kyllä enää muista. Sen tosin muistan, että showt oli pitkäkestoisia ja meillä oli Yö-dvd, jossa oli parintuntinen keikka ja mä lauloin vieressä kaikki biisit läpi. Kyllä yleisöllä on ollut istumista! Yön biiseistä Ihmisen poika on ollut mulle aina vahva kappale, ja isällenikin tärkeä. Oikealla hetkellä ja oikealla tavalla esitettynä se saa kyynelkanavat aukeamaan herkästi.”

Ilkka Koivula ja Rasmus, Vesku, Suomen Kesäteatteri (c) Daniel Paul

 Käytkö itse katsomassa esityksiä ja millainen teatteri sinua erityisesti kiinnostaa? ”Kyllä mä tykkään käydä kaikenlaista katsomassa, musikaaleja, komedioita, draamaa. Laidasta laitaan, Tampereella ja muuallakin, aina kun ehdin ja jos tulee kohdalle joku erityisen kiinnostava. Tykkään kuluttaa kulttuuria aktiivisesti vapaa-ajallani.”

 Mitkä esitykset ovat tässä lähiaikoina jääneet sinulle erityisesti mieleen tai tehneet suuren vaikutuksen? ”Tampereen Työväen Teatterin Kinky Boots -musikaali muutti jotain itsessäni, ei niinkään tekemisessäni mutta muuten. Se boostasi mut tekemään itsekin dragia, vähän erilaista tosin. Kinky Boots oli puhutteleva, koskettava ja äärimmäisen hyvin tehty. Siinä oli paljon taitoa ja lahjakkuutta, ja musiikki kolahti muhun myös. Kaikki palaset oli kohdallaan. Se on ollut henkilökohtaisesti itselleni todella tärkeä esitys, voisin käydä katsomassa sen uudelleen milloin vain. Muita ison vaikutuksen tehneitä on myös Turun Kaupunginteatterin Taru Sormusten Herrasta. Visuaalisuus siinä oli hämmentävän hienoa ja sellaista, mitä en ollut koskaan aiemmin nähnyt. Martti Suosalon ja Mika Nuojuan Kiviä taskussa on myös huikea ja varsinaista hahmogallerian loistoa, oon sen nyt nähnyt kolme kertaa.”

 Mitkä asiat inspiroi sinua? ”Hyvät esitykset ja esiintyjät, musiikki. Innostus uuteen proggikseen inspiroi mua läpi koko sen matkan – tavallaan lapsen into. Kaikki on suurta ja ihmeellistä aina, vaikka asiat on jo tuttuja. Mulla on halu herättää tunteita ihmisissä.”

 Mainitsitkin jo Vesku Loirin suureksi esikuvaksesi. Onko muita? ”Martti Suosaloa näyttelijänä ihailen myös. Paljon on sellaisia tekijöitä, joita arvostan ja ihailen. Vesa-Matti Loiri on hyvä esimerkki siitä, että voi olla saman illan aikana sekä hauska että vakava, ja valloittaa tätä maata niin teatterin, elokuvan kuin musiikinkin saralla. Samalla tavalla haluaisin itsekin tehdä ja toteuttaa intohimoani mahdollisimman laajasti.”

Vesku, Suomen Kesäteatteri (c) Daniel Paul

 Käytkö muuten elokuvissa? Onko ulkomailta ketään suosikkinäyttelijää? ”Aika huonosti käyn elokuvissa. Suuren vaikutuksen teki Elton Johnista kertova leffa Rocketman ja siinä pääroolissa Taron Egerton, hänen näyttelijäsuorituksiaan katson mielelläni.”

 Kuka olisi ”unelmiesi vastanäyttelijä”, jos saisit maailmasta valita ihan kenet tahansa? ”Kaikki vastaukseni näyttää nyt olevan samanlaisia, mutta vastataan tähänkin Vesku Loiri. Haluaisin kokea hänen energiansa ja läsnäolonsa. Suomihan on pullollaan loistavia näyttelijöitä ja johonkin proggikseen mukaan mennessään vasta tajuaa, että vitsit tuonkin kanssa näytteleminen on upeaa. Hyvänä esimerkkinä vaikkapa Lauri Mikkola. Ihastuin hänen tapaansa olla lavalla Kinky Bootsissa ja sitten sainkin näytellä hänen kanssaan Valkeakosken Veskussa. Olin todella innoissani siitä. Ilkka Koivulan kanssa oli hienoa tehdä töitä myös.”

 Entä kenen kanssa haluaisit laulaa dueton ja mikä olisi biisinä? ”Elton Johnin kanssa vedettäisi I´m Still Standing! Hieno biisi. Aattelin ensin, että en kyllä vastaa Veskua tähän, mutta pakkohan se nyt on vastata myös, koska olishan se upeeta. Veskun kanssa laulettaisi Sellaista elämä on.”

 Ajattelin, että olisit Elton Johnin kanssa laulanut Goodbye Yellow Brick Road? ”Se on upea biisi myös. Elton John on mulle artistina kyllä suuri suosikki, itse asiassa mulla on hänen kuvansakin seinällä. Siinä hän on juuri tulossa lavalle kaikkine höyhenineen. Oon kyllä saanut jo laulaa upeiden tyyppien kanssa, oikeita fanihetkiä oon saanut kokea, ja tutustua samalla uusiin ihmisiin.”

 Mitäs laulaisit minun kanssani duettona, vaikkapa karaokessa? ”Mä en oo koskaan käynyt karaokessa! Milläköhän sitä karaokehommat aloittaisi? Aikuinen nainen voisi olla hyvä biisi, tai Levoton tuhkimo.”

 Levoton tuhkimo valitaan, olen sitä joskus laulanutkin. ”Selvä, säästän sen mun karaokedebyyttiini. Ehkä se tässä kohtapuoliin koittaakin, nyt kun oon täysi-ikäinenkin…”

 Vielä ei tehdä treffejä Hämeenlinnaan ensi-illan jälkeisiin hulinoihin? ”Katsotaan, katsotaan…”

 Mitä sinun mielestäsi on teatterin taika? ”Musta teatterin taika on sitä, että ihmiset voi hetkeksi unohtaa omat murheensa ja huolensa, ja istua ja nauttia. Musta on hienoa se, että on sali täynnä ihmisiä ja näyttelijät lavalla tietyssä hetkessä, ja parhaimmillaan se on yhteisöllinen kokemus. Se koetaan yhdessä siinä hetkessä eikä enää ikinä samanlaisena. Yhteinen huuma. Teatterin taikaa on mielestäni sekin, että asiat näyttää joltakin mitä ne ei oikeasti olekaan. Teatterin katsominen ja myös tekeminen on omanlaistaan terapiaa, se saa nauramaan ja liikuttumaan.”

 Minusta tuntuu tällä hetkellä siltä, että teatteri on ainut paikka, jossa voin olla varma siitä, että lavalla on ihminen. Aidosti läsnä eikä mikään tekoälyllä muokattu teksti tai video. En usko enää oikein mitään mitä netissä näen. ”Niinpä! Lisäksi teatteri on äärimmäisen kaunis asia.”

 Kerro joku erikoinen sählinki lavalta. ”Sählinkejä on tapahtunut yllättävän vähän. Viime kesänä sattui ja tapahtui kyllä kaikenlaista pientä, kun esityksessä oli niin paljon fyysistä menoa ja kaatuilua. Oli tärähdyksiä ja käsi auki. Ihmeen vähän sattui kyllä, kun esityksiä oli 44 ja harjoitukset vielä päälle. Eräässä nimeltämainitsemattomassa näytelmässä nuori näyttelijä soitti lavalla kitaraa, oli harjoitustilanne vielä mutta yleisöä oli jo paikalla. Lähdettiin laulamaan ja soittamaan kappaletta eri sävellajista kuin bändi, joka tuli myöhemmin mukaan biisiin. Etenkin kitaristille tuli siinä kuumat paikat, ja meillä oli pieni selviytymismoodi päällä kaikilla. Mä oon tasan kerran unohtanut vuorosanat lavalla. Olin silloin 7-vuotias, ja tämä tapahtui Teatteri Ulpun joulujuhlassa. Hyvin muistissa, kun tilanteesta on videotallenne. Esitin Joulupukkia, ja katselen siinä ympärilleni, että miksei kukaan sano seuraavaa repliikkiä. Tajusin vasta hetken päästä, että minunhan siinä piti jotain sanoa! Aikani siinä moitin katseellani vastanäyttelijöitäni. Älysin sitten, että hetkinen, meikäläisen repliikkihän tästä puuttuu. No, lausuin sen ja päästiin viimeinkin etenemään.”

 Vähän hassu kysymys, mutta mitä sanoisit nuorelle itsellesi? Terveisiä täältä nykyhetkestä? ”Sanoisin kiitos. Kiitos, että oot uskaltanut löytää oman juttusi ja lähteä rohkeasti unelmiasi kohti. Vuosia myöhemmin oot täyttänyt pienen Rasmuksen unelmista monta. Kiitos, että oot uskaltanut unelmoida ja mennä sydämesi mukaan jo pienestä lähtien, tietoisesti. Kaikki on tuonut mut tähän pisteeseen, ja tässä kohtaa oon elämääni hirvittävän tyytyväinen. Pitkä matka on yhdessä kuljettu joulupukkinäytelmästä tähän hetkeen, ja vielä pidempi matka yhdessä on edessä. Usko ja jaksa tehdä, oppia, kaatua ja nousta ylös. Oon kiitollinen sille nuorelle, pienelle pojalle. Hänellä oli poikkeuksellinen halu ja palo tehdä, eikä hän antanut kenenkään sammuttaa sitä liekkiä.”

 Huh huh, minähän tässä ihan liikutun kauniista sanoistasi pienelle Rasmukselle. ”Niin. Vaikea mun on tässä mitään neuvojakaan hänelle täältä jaella. Pienen Rasmuksen olisi ollut vaikeaa tehdä mitään paremmin eikä olisi tarvetta katua valintojaan.”

 Kerro joku hyvä muisto. Voi liittyä muuhunkin kuin teatteriin. ”Hyvä muistoni vie mut lapsuuteen ja musiikin pariin Pori Jazzeille. Oon käynyt siellä ihan pienestä pitäen äidin, mummin ja vaarin mukana. Joskus 4-vuotiaana mulla oli hervottoman isot vihreät kuulosuojaimet, kauhea määrä muovirasioita ja kapulat. Soitin lapsena rumpuja, ja soittelin niitä rasioita siellä päivät pitkät. Edessäni oli hattu ja joku saattoi joskus heittää, että ihan hullun touhua täällä muovirasioita soitella. Isot aurinkolasit päässä ja kovalla itsevarmuudella soittelin vaan, koska se oli kivaa ja on edelleen.”

 Vähän turha kysymys, mutta osaatko imitoida ketään? *puhuu Veskun äänellä* ”No kyllä mä nyt jonkinverran oon harjoitellut tässä tätä ja vähän muitakin, yhteen aikaan oikein hain eri hahmoja.” *vaihtaa puhumaan valmentajalegenda Juhani Tammisen äänellä* ”Siskot ja veljet, niinku mä oon aina sanonut, että paska ei jauhamalla parane eikä parane nämä Koskisen imitaatiot, et tota.” *puhuu omalla äänellään* ”Että kyllä mä vähän oon näitä imitaatioita ottanut haltuun viimeisen viiden vuoden aikana. Viimekesäinen Nasse-setä oli aluksi tosi vaikea, mutta sitten hokasin, että jos aiot uskottavasti imitoida jonkun hahmoa, sun täytyy ensin opetella imitoimaan uskottavasti sitä ihmistä. Pohjan täytyy olla hallussa ensin, ja Loirin äänen kautta Nasse-setään.”

Rasse-setä Nasse-setänä Vesku-musikaalissa (c) Daniel Paul

 Jos sinun elämästäsi tehtäisiin näytelmä tai vastaava, millainen se olisi ja kuka olisi sinun roolissasi? ”Mun roolissani oleva ei ole todennäköisesti vielä syntynytkään. Tyylilajina olisi kyllä musikaali. Siinä olisi hauskaa, mutta myös herkkää puolta. Heh, lapsena mulla oli joskus tapana sanoa, että ”tämä hetki tulee mun elämäkertaelokuvaani”, ja välillä viljelen sitä vitsinä vieläkin. Olishan se hienoa, että täältä lähdettyäni tänne jäisi jotain konkreettista elämään. Elokuva minusta ja elämänvaiheistani.”

 Vaadin, että sitten kun sinusta tehdään elämäkertaelokuva, siinä pitää olla kohtaus, jossa Teatterikärpänen haastattelee baarin nurkassa Rasmusta ja irkkumusiikki soi. Ehkäpä muutaman kymmenen vuoden kuluttua näemme Valkeakosken Apianniemessä RASMUS-musiikkinäytelmän! Itse en taida olla valitettavasti silloin enää elossa eikä Paavilainenkaan käsikirjoittamassa… ”Ei ehkä vielä parinkymmenen vuoden kuluttua. En aio tehdä Cheekejä ja kirjoittaa elämäkertaani nelikymppisenä. Jos niin tapahtuisi, niin kyllä mä haluaisin itse olla silloin vielä elossa. Voisin istua katsomossa.”

 Tai ellei esitys ole sellainen, että esität 70-vuotiaana itseäsi, joku esittää nuorta ja joku vähän vanhempaa Rasmusta, silleen Tango D´amoren tyyliin. ”Tämä jää nähtäväksi!”

 Jos sinulla olisi supersankaripuoli, mikä olisi supervoimasi ja hahmosi nimi? ”Mä haluaisin lentää! Unissani lentelen usein, ja se tuntuu tosi vapauttavalta. En keksi nyt mitään nimeä sille hahmolle. Se hyödyntäisi lentotaitoaan viihteessä ja taiteessa. Olis hienoa taikashow tai musikaali, jossa lähtisin ykskaks Katto-Kassisena oikeasti lentämään. Olisi hienoa, jos cv:ssä lukisi kaatuilun lisäksi lentäminen erikoistaitona.”

 Jos ihminen menisi talviunille ja heräisi keväällä, mitä ottaisit omaan talvipesääsi mukaan viihdykkeeksi tai evääksi siltä varalta, että heräätkin kesken kaiken? ”Ottaisin akustisen kitaran ja hedelmäaakkosia, niiden kanssa mulla ei tulis tylsää.”

 Minä oon perustanut 80-luvulla pussin viimeisistä hedelmäaakkosista muodostetuilla kirjaimilla punkbändin nimeltään IMFL! Leikittiin ystävän kanssa punkkareita. ”Okei! Luovaa menoa hedelmäaakkosilla.”

 Jos voisit aikakoneella palata menneisyyteen johonkin tiettyyn hetkeen tai aikakauteen fiilistelmään, minne menisit? ”Mulla on kaksi vaihtoehtoa. Mä menisin katsomaan Shakespearen Globe-teatteriin ensimmäisiä teatteriesityksiä. Toinen on se, että haluaisin kyllä oikeasti elää hetken 80-luvulla. Se on näyttäytynyt mulle semmoisena mahdollisuuksien aikana. Ja varsinkin Porissa, kun usein Pori-rockin kautta hehkutetaan 80-lukua ja sitä huumaa. Antakaa mulle yksi ilta 80-luvulla Porissa kiertämässä ”ränniä”!”

 Mitä haluaisit kysyä minulta? ”Milloin sua puraisi teatterikärpänen?”

 Lapsena kävin vanhempieni kanssa teatterissa kerran-pari vuodessa. Tuli katseltua lähinnä lastennäytelmiä ja farsseja Hämeenlinnassa. Teatterikärpänen puraisi silloin, kun Risto Korhonen tuli näyttelijäksi Hämeenlinnan Kaupunginteatteriin, ja Riston siirryttyä Tampereelle laajensin katsomispiiriäni ja tässä sitä nyt ollaan.

 Tulevia roolejasi? Kerro hiukan enemmän mitä on luvassa lähiaikoina. ”Kesällä tosiaan oon Valkeakoskella Suomen Kesäteatterin Katri Helenasta kertovassa Katri-musikaalissa mukana, mulla on siinä monia erilaisia rooleja. On mahtavaa päästä sukeltamaan Katri Helenan elämänvaiheisiin hänen läheistensä näkökulmasta ja tehdä läpileikkaus sinivalkoisen äänen pitkään uraan. Syksyllä oon Hämeenlinnan Teatterin Tom of Finland -musikaalissa nuoren Touko Laaksosen roolissa, ensi-ilta on syyskuun alussa. Meillä alkoi tällä viikolla harjoitukset ja on kyllä tosi hieno juttu tulossa. Varsinkin musiikki on tehnyt muhun suuren vaikutuksen. Meillä on upea työryhmä ja on mahtavaa päästä uusien tyyppien kanssa tekemään. Tuo on musikaali, mitä tämä maailma tarvitsee nyt enemmän kuin koskaan. On tosi hienoa olla mukana luomassa jotain, mitä Suomi ja koko maailma tällä hetkellä tarvitsee. Suurella sydämellä tehty musikaali on tulossa.”

 (Huom. Haastattelun jälkeen julkistettiin myös keväälle 2027 Hämeenlinnan Teatterissa nähtävä seikkailumusikaali Peter Pan, ja Rasmus on siinäkin mukana.)

Löydä kuvasta Teatterikärpänen :) 

 Mitä terveisiä haluaisit lähettää katsojille? ”Haluan kiittää teitä katsojia siitä, että kulutatte suomalaista kulttuuria ja käytte teatterissa. On upeeta kuulla palautetta roolitöistään. Ilman yleisöä teatteri ei ole teatteria. Niin kuin jo sanoin, teatteri on kaunis asia ja maailma tarvitsee niin Tom of Finland -musikaalia kuin kaikenlaista teatteria ja taidetta. Käykää kokemassa kulttuuria mahdollisimman monin eri keinoin. Mikään muu ei saa aikaan samanlaista kokemusta.”

 Mitä aiot tehdä seuraavaksi, tämän haastattelun jälkeen? ”Menen kotiin, teen vähän englanninkielen läksyjä, käyn ehkä salilla ja alan hiljalleen valmistautua maanantain harjoituksiin Hämeenlinnassa. Pientä ajatustyötä ja pakkailua.”

Bernard Pivot´n kymmenen kysymystä :

1. Mistä sanasta pidät eniten? - Rakkaus

2. Mistä sanasta pidät vähiten? - Viha

3. Mikä sytyttää sinut? - Ihmiset

4. Mikä sammuttaa intohimosi? - Epäoikeudenmukaisuus

5. Suosikkikirosanasi? - Paska

6. Mitä ääntä rakastat? - Sähkökitaran ääntä

7. Mitä ääntä inhoat? - Ampiaisen surinaa

8. Mitä muuta kuin omaa ammattiasi haluaisit kokeilla? - Lentäjä

9. Missä ammatissa et haluaisi olla? - Lääkäri

10. Jos Taivas on olemassa, mitä toivot Jumalan sanovan sinulle kun saavut Taivaan porteille? - Oot elänyt sydän edellä ja kohdellut ihmisiä hyvin. Oot saanut rakastaa ja olla rakastettu.

 Sopivasti viimeisen kysymyksen kohdalla taustalla kuuluu irkkujameille loppuaploodit!

Akseli Gallen-Kallelan kootut teokset ja NAPA / Teatteri-illat

 Toukokuu lähenee loppuaan ja kuin sinettinä hienolle kevätkaudelleni tuli tehtyä uusi aluevaltaus, nimittäin Teatteri-illat Valkeakoskella! Yritystä on ollut paikallepääsyn suhteen aiempinakin vuosina, mutta milloin hajosi auto, milloin iski flunssa ja milloin mitäkin. Nyt flunssa iski jo viikkoa aiemmin, joten vihdoinkin minäkin pääsin osalliseksi kehutusta ja joka vuosi jo ennakkoon loppuunmyydystä kahden pienoisnäytelmän ja kantaesityksen ensi-illasta. Esiintymispaikkana toimii vanha työväentalo Kauppilanmäen museoalueella, ja siinä räsymatoilla peitellyillä penkeillä istuskellessa ja seinien värikkäitä ryijyjä ihastellessa tuli sellainen jännä tunne, että ihan kuin olisi siirtynyt ajassa vuosikymmenten taakse. Mietin myös, että mistä kaikesta olenkaan jäänyt paitsi, kun vasta nyt pääsin paikalle. Tunnelma oli nimittäin sangen uniikki jo ennen esityksiä.

Pia Vaittinen, Lauri Heinonen ja Janne Kulosaari

 Ilta siis koostui kahdesta Marko Itkosen ohjaamasta ja käsikirjoittamasta näytelmästä. Paikalla taisi olla lukuisia "teatteri-iltakonkareita", jotka jo vähän tiesivät millaista menoa olisi tuloillaan. Itselläni ei ollut mitään aavistuksia tulevasta, ja siitähän on enemmän hyötyä kuin haittaa. Avoimin mielin siis paikalla. Ja voi hyvänen aika miten mainiota menoa olikin! Aluksi meidät toivotettiin tervetulleiksi paikallisen raittiusseuran iltamiin, jonne oli saapunut itse Akseli Gallen-Kallela (Lauri Heinonen) kertomaan maalauksistaan ja elämänvaiheistaan. Erittäin kiinnostavaa ja sivistävää, ja maalauksetkin heräsivät eloon. Ääneen pääsevät myös Gallen-Kallelan äiti (Pia Vaittinen), rakastettu (Mira Flinkman), ystävä ja kollega, kuvataiteilija Emil Wikstöm (Janne Kulosaari), viehkot pariisittaret (Katja Sillanpää ja Pauliina Laaksonen) sekä lukuisien taulujen malli (Ulla Huoviala-Kääpä). Varsin näppärä ja sujuva toteutus ja selvisi sekin, miksi ryijyjä oli joka puolella. Kas kun eräästäkin maalauksesta saattaa herätä ns. ryijynsilittelyhimo... 

 Väliajalle siirryimme nauttimaan eräänkin ruokalähettipalvelun toimittamista antimista (väliaikatarjoilut sisältyvät muuten lipun hintaan, joten valuuttaa ei tarvitse kantaa mukanaan) työväentalon pihapiiriin, ja sitten uudestaan sisälle, jossa oli luvassa hieman toisenlaista menoa. Lavalla samat näyttelijät kuin edellisessäkin.

Pia Vaittinen, Ulla Huoviala-Kääpä, Pauliina Laaksonen ja Janne Kulosaari

 Arjen ja työelämän komiikkaa tarjosi näytelmä NAPA, jossa vähän erikoiseen airbnb-yöpymiseen pakon edessä ajautuminen sai aikaan monenlaista. Tässä huvitti erityisesti musiikkivalinnat sekä erinäisiä sanontoja omaan tyyliinsä lateleva airbnb-emäntä (Pauliina Laaksonen), joka muistutti ulkoiselta olemukseltaan hämmentävän paljon entistä työkaveriani, ja sekös huvitti vielä enemmän. Oikein hauska ja erilainen juttu oli tämäkin. En yhtään ihmettele näiden pienoisnäytelmien suosiota. Erittäin toimiva konsepti.

 Peruutuspaikkoja esityksiin kannattaa tiedustella teatterilta sähköpostitse, lisäinfoa täältä. 

 "LÄHTI KUIN KURPPA TÖÖLÖSTÄ!" 

~

AKSELI GALLEN-KALLELAN KOOTUT TEOKSET ja NAPA / Teatteri-illat 

Ensi-ilta 28.5. 2026 Kauppilanmäellä Valkeakoskella, kesto noin 2h (väliaikoineen) 

Rooleissa : Lauri Heinonen, Pia Vaittinen, Mira Flinkman, Katja Sillanpää, Ulla Huoviala-Kääpä, Janne Kulosaari ja Pauliina Laaksonen 

Ohjaus ja käsikirjoitus Marko Itkonen, pukusuunnittelu Katja Sillanpää

Esityskuvat (c) Janne Kulosaari

Näin näytelmät kutsuvieraana ensi-illassa, kiitos kutsusta!

Haastattelussa Syltti Silvasti Porin Teatterista

 Minulta on toivottu haastatteluita muistakin kuin näyttelijöistä, joten saamanne pitää!

 Porin Teatterissa jo 30 vuotta työskennelleen ”yleismies Jantusen”, järjestäjä-kuiskaaja-tarpeistonhoitaja Satu ”Syltti” Silvastin tapasin toukokuun alussa 2026 Porissa, Syltin kotona. Tässä vaiheessa on syytä kertoa, että olen tuntenut tavalla tai toisella hänet lähes 50 vuotta, ja ensikohtaamisemme tiettävästi tapahtui 70-luvun lopulla hämeenlinnalaisen alakoulun takana sijainneella jäädytetyllä kentällä, jossa hän luisteli punaisessa toppapuvussa eteeni ja kysyi reippaasti ”Paljo kello o?”. Vuonna 1972 syntynyt Syltti on siis kotoisin Hämeenlinnasta, ja sittemmin porilaistunut Syltti tunnetaan laajasti varsin värikkäänä mieleenjäävänä persoonana ja häntä on tituleerattu myös Suomen kovaäänisimmäksi kuiskaajaksi. Teatteriasioista emme näin tarkkaan ole aiemmin jutelleet, joten haastattelu on enemmänkin kuin paikallaan, ihan pyöreiden uravuosienkin puolesta. Järjestäjän hommista emme tällä kerralla ehtineet jutella lainkaan, ehkä palaamme siihen myöhemmin, tällä kaudella kun on keskitytty enemmän tarpeistonhoitajan hommiin. Ennen haastattelua olin käynyt Porin Teatterissa katsomassa näytelmät Tattiritarit – Kadonneen sienen arvoitus ja Mummola, ja Syltti oli töissä niistä molemmissa.

Kaken ykkösfani Anni 50v 

Huom! Kaikki valokuvat (paria lukuunottamatta) on Syltin omista kokoelmista ja niiden kopiointi on ehdottomasti kielletty!

 Ootko yhtään kärryillä siitä, että monessako jutussa oot tavalla tai toisella ollut mukana näiden vuosikymmenten aikana? ”Tarkkaan en osaa sanoa, mutta jos viisi ensi-iltaa on vuodessa ja pienen näyttämön jutuissa oon ollut kaikissa mukana ja osassa päänäyttämönkin juttuja, niin kyllä niitä varmaan yli sata on ollut yhteensä. Jos lähtisi teatterin historiikistä tutkimaan ja laskemaan, niin kyllä mä muistaisin ne missä oon ollut mukana.” (*Jälkikäteen Syltti tutkaili asiaa ja lopputulokseksi sai noin 135!)

 Mitä harrastat? ”Ei näillä työajoilla mitään harrasteta! Kuusipäiväinen työviikko ja jos on harjoituksia, niin menen aamusta vähän työtehtävistäni riippuen kymmenen pintaan teatterille ja kymmenen pintaan illasta pääsen kotiin. Välissä on tietysti muutaman tunnin tauko, puoli kuudeksi menen uudestaan hommiin. Jos oon tarpeistonhoitajana esityksessä, siinä välissä lähden kiertelemään vaikkapa kirppareilla ja mm. Mummolan ruokaostoksia varten käyn kaupassa. Ei paljoa salilla käydä, eikä kyllä kiinnostaisikaan...että ei mulla mitään sellaisia varsinaisia harrastuksia oo.”

 No mitä teet vapaa-ajallasi sitten? ”Puutarhahommia tykkään tehdä kesällä ja katsella vanhoja kotimaisia leffoja, 30-50 -luvuilta mieluiten ja sarjojakin. Keikoilla käyn silloin tällöin ja kesän kohokohtani on Nummirock, jossa oon käynyt 36 kertaa ja tänä juhannuksena mennään taas. Muut festarit ja nykybändit ei paljoa kiinnosta, mun musiikkimakuni on keskittynyt lähinnä 80-luvulle. Teatterihommissa on se hyvä puoli, että meillä on pitkä kesäloma. Kesälomalla pyrin näkeen ystäviä, sukulaisia ja Hämiksestä veljeäni Esaa ja hänen lapsiaan Saraa, Sasua ja Selmaa. Ja Nykästä lainatakseni ”ehkä otin, ehkä en”, välillä tulee pikkuisen maisteltua alkkomahoolia…”

 Miten aikoinaan päädyit teatteriin hommiin? ”Oltiin muutettu ystäväni kanssa Poriin vuonna 1990. Olin nuokkarilla töissä useamman vuoden ja sen loputtua päädyttiin työkkärin Työllistä itsesi -kurssille. Oli kevät 1996, olin silloin 23-vuotias. Ystäväni sai idean teatterista, mutta ei mennytkään sinne sitten ja mä menin. Niihin aikoihin teatterille oli tulossa ensi-iltaan näytelmä Kaatopaikan enkeli ja se on se suurin syy siihen, miksi mua teatteri kiinnosti. Mulle löytyi ensin hommia pukuvuokraamosta ja ihan ekana putsasin kaikki talon kengät, joita oli siihen aikaan varmaan jotain 5000 paria. Olin siellä muutaman päivän ja sitten ajauduin tarpeiston puolelle. ”Osaatko tehdä Dali-kelloja?” multa kysyttiin ja vastasin, että osaan jos neuvotaan miten niitä tehdään. Alunperin mun piti olla hommissa teatterilla kolme viikkoa, ja loppuaika niistä viikoista meni siellä tarpeistossa. Kaatopaikan enkelinkin näin varmaan kymmenen kertaa.”

 ”No, sitten tulikin jatkoa. Työkkärin kurssinohjaajahan kävi myöhemmin uusien tyyppien kanssa pyörähtämässä teatterilla ja totesi vaan, että ”Ai sä oot täällä vieläkin!” . Mua pyydettiin ensin pukijaksi sinä syksynä lämmitettävään Crazy for you -musikaaliin ja sitten tarvittiinkin pienelle puolelle kuiskaaja-tarpeistonhoitajaa Shirley Valentine -monologiin. ”Pienestä puolesta” eli pienestä näyttämöstä tuli mulle oikein tuttu ja rakas paikka. Se on mun toinen kotini, tykkään olla siellä. Oon kuulemma pienen puolen sielu ja sydän, se tuntuu tietysti mukavalta. Kuiskaajan lisäksi musta tuli järjestäjä, tarpeistonhoitajana oon ollut molemmilla puolilla. Musta tuli tavallaan ”yleismies Jantunen”, tarpeen mukaan oon ollut milloin missäkin. Kampaajaakin oon tuurannut, toisen kampaajan apuna. Oon ollut myös avustajana näyttämöllä etenkin lastenjutuissa. Oon esittänyt vaikkapa apusiskoa ja anarkistia (Herra Untolan salaisuus), mäyrää (Viiru ja Pesonen), jääkiekkofania (Hockey Night), Peppi Pitkätossun hevosen Pikku-Ukon perspuolta, äänenä kiuasta. Viltin alla pihisin savukoneen kanssa… Nukketeatteria oon tehnyt paljon, ja nukettanut yhtä jos toista hahmoa. Nyt tuli mieleen, että näytelmässä Kettujuttu iso lintu lensi näyttämön yllä puolelta toiselle ja kollegani Joukon piti kääntää se lintu perillä mutta unohtikin, ja lintu tuli peruuttamalla samaa reittiä vaijeria pitkin takaisin. Samassa Kettujutussa kuljin hevosenreki päässä samalla ohjaten hevosta. ( *Ohessa kuva harjoitusvaiheesta.) Oon ollut myös työkaveri maskeeraajalle ”harjoituskappaleena” erilaisissa maskeissa, kasvoistani on tehty kuolinnaamio ja semmoista jännää. Kuolinnaamion kanssa oli haastetta kerrakseen, kun piti olla pitkään täysin hiljaa.”

Jouko, Syltti ja Kettujutun hevosreki

 Ootko käynyt mitään alan kouluja tai kursseja? ”Sanotaan näin, että työ opettaa tekijäänsä. Ammattikoulua kävin mallipukineenvalmistajan linjaa vuoden ja toistakin aloitin kahdesti mutta kesken jäi. En oo käynyt mitään alan kouluja, jos nyt aloittaisin niin varmaankin joku pohjakoulutus tarvittaisiin. Missä sitä nyt kuiskaajaksi oppisi muuta kuin kuiskaamalla teatterissa? Heh, ainahan sitä myös voisi luulla, että kuiskaajalla on hiljainen ääni ja mulla on kaikkea muuta. Nummirockissa 90-luvulla tuli mitattua mun äänenvoimakkuuteni. Pääsin yhteen Ässät-roastiinkin mukaan ja tulin mainituksi. Tarvitsin kuiskaajana mikrofonia yhdessä prokkiksessa, kun tehtiin entisen Porin oluttehtaan tiloissa Tuntematonta sotilasta, pelkästään näyttämönkin koko oli muistaakseni jotain 700 neliömetriä. Siinä ei kova ääni riittänyt." ”

Kuolinnaamiohommia 

 Eikös itse Jouko Turkka tituleerannut sua Suomen kovaäänisimmäksi kuiskaajaksi? ”Joo, Jouko Turkka on sitten taas asia erikseen! Tähän oliskin hyvä juttu, kun olin Turkan näytelmässä tarpeiston apulaisena. Oli näytelmä Täysin tyydytetty nainen, vuosi oli 1997. Siinä oli näyttelijä Veskun esittämä tangokuningas, ja näyttämöllä piti olla kaksi isohkoa vitriiniä, joista toisessa naisten kuninkaalle lähettämiä alushousuja ja toinen täynnä naisten häpykarvoja. Mietittiin, että mistäs niitä karvoja lähdettäisiin hakemaan. Nuori likka kun olin, niin mut lähetettiin hakemaan materiaalia kampaamoista eli lattiallepudonneita karvoja ja hiuksia. Useampi kymmenen pussillista haettiin, kerran sain jopa pussillisen permanenttiaineita, kun luulivat että koko homma on joku vitsi. Kuulkaa kaukana siitä! No, vitriini täytettiin karvoilla ja keskelle styroksia täytteeksi. Turkka tuli tarkistamaan asiaa, ja hänen mielestään karva oli milloin liian pitkää ja väärän väristäkin. Minä siihen, että ei kai niitä nyt värjäämään tai leikkelemään ruveta. Jostain löytyi sitten iäkkäämmän rouvan permanettia ja Turkka niistä innostui, kun oli sopivan kiharaakin. (* Tähän väliin tulee semmoinen Turkka-imitaatio, että oksat pois ja haastattelijalta takaraivo kipeäksi nauramisesta.) ”NÄITÄ KATO! NÄITÄ LAITAT SIIHEN PÄÄLLE JA VESA TULEE NUUHKIMAAN JA TUNTEE SEN IHANAN HAJUN!” Minä sitten Veskulle aina sanoin, että muistas nuuhkia just näitä karvoja siinä kohtauksessa eikä siitä vierestä. Toinen vitriini täytettiin alushousuilla, oli mustia ja punaisia. Turkan mielestä naiset ei käytä sen värisiä. Kysyin häneltä, että milloin oot viimeks nähnyt naisten alushousut, silloin kun teidän Juha syntyi vai. ”TÄÄ TEIDÄN TYÖHARJOITTELIJA VITTUILEE MULLE!” Samaan näytelmään leikeltiin superlonista miesten palleja, että silleen. Siinä näytelmässä oli kaikkee kyllä. Tää häpykarvaepisodi on kyllä yks urani mieleenpainuneimmista jutuista, samoin koko prokkis."

Kuva vitriineistä / Porin Teatterin historiikki (c) Esa Kyyrö

 Huh huh, otetaas vähän rauhallisempi kysymys tähän väliin. Millä alalla mahdollisesti olisit, jos et olisi teatterissa? ”Jaa-a, vaikee sanoa. Ennen teatteriahan mä olin nuorisotalolla ohjaajana. Ehkä joku semmoinen voisin olla.”

 Mitkä on omasta mielestäsi sun vahvuudet työssäsi? ”Monipuolisuus, huumori. Ilman huumoria ei kyllä pärjää, eikä voi olla liian herkkänahkainen. Ei pidä loukkaantua suorista sanoista. Porissahan on sanonta, että vittuilu on välittämistä. Ehdin olla teatterilla vain vuoden ennen sitä Turkan näytelmää, että tietynlainen Turkan koulu on tullut käytyä heti alussa. Se opetti aika paljon. Muutenkin pitää tehdä niinku joku sanoo eikä vängätä vastaan. Suunnittelijat on erikseen ja me toteutetaan niitä visioita. Toki voi tehdä omiakin ehdotuksia ja oon niitä tehnytkin, välillä ne menee läpi ja välillä ei. Tässä Mummolassakin kun on se ”yks tietty kohtaus”, jossa isoisä ripuloi lattialle, niin oli hommaa saada siihen oikeanlainen koostumus ja sellainen, mikä lähtee matosta helposti puhtaaksi.”

Ripulinkeittelyhommia 

 Minkä taidon haluaisit osata? ”Voisin osata olla välillä hiljaakin eikä aina olla äänessä. Ei olisi lainkaan huono taito oppia vielä tässäkin iässä! Ammatillisessa mielessä olis hyvä osata enemmän tietotekniikkaa, ettei aina tarttis mennä perinteisillä konsteilla tyyliin ”leikkaa ja liimaa”. Kuvankäsittelytaito esimerkiksi olis ihan hyväksi. Yks asia mistä en luovu on paperinen käsikirjoitus, plari. Järjestäjä-kuiskaajan pitää tehdä siihen todella paljon merkintöjä. Jos olisi tietokoneella kaikki ja tekstistä poistetaan repliikki, joka sitten seuraavana päivänä otetaankin takaisin, niin helpompi on vetää paperista yli ja tehdä merkintöjä viereen. Paperissa mulla on myös merkintöjä, että mistä suunnasta joku lavalle tulee ja mihin suuntaan menee. Siitä on hyötyä tilanteessa, jossa tulee paikkaus, jos joku on sairastunut. Tai mikki hajoaa kesken musikaalin! Paperista näkee, mihin suuntaan hajonneen mikin kanssa seuraavaksi mennään ja pystytään vaihtamaan se nopeasti.”

Tattiritareiden vaihtolista (c) Teatterikärpänen

 Mikä on parasta työssäsi? ”Vastataan taas monipuolisuus. Luulisi, että päivät on samanlaisia, mutta kyllä jokainen päivä on vähän erilainen. Moni ihminen luulee, että ei oo mitään tekemistä silloin kun ei oo näytöksiä, mutta silloinhan me harjoitellaan. Parasta on myös se, että saan tutustua erilaisiin hienoihin ihmisiin. Ja mukavat työkaverit, talon oma väki.”

 Entä haasteellisinta? ”Osittain jaksamisen kanssa on haasteita, mutta siihen oon jo tottunut. Vapaata ei liiemmin oo kun kuusipäiväinen työviikko. Kaksiosainen työpäivä ei niinkään mua haittaa, alussa taisin jo mainita, että usein lähden kiertelemään kirppareilla tai hakemaan teatterin varastosta tavaraa iltaa varten. Omasta varastostani on löytynyt myös esityksiin rekvisiittaa, Mummolaankin pöytäliinaa ja äitini vanha kauppakassi.”

 ”Hommahan menee niin, että ensin luetaan käsikirjoitus ja sieltä poimitaan tarvittava rekvisiitta, jotta harjoituksissa on sitten tavaraa. Harjoituskama voi olla nykypäivää, vaikka näytelmä sijoittuisi 1800-luvulle. Kun mennään tekstiä ja harjoituksia eteen päin niin voi käydä niin, että joku tavara jääkin pois tai tarvitaan jotain lisää. Asiat muokkaantuvat ja mun pitää olla kartalla siitä missä mennään, ja tiettyjä tavaroita tarvitaan vain näytelmän tietyssä kohtauksessa. Muistiinpanot auttaa tässäkin ja niitä päivitetään tarpeen mukaan. Valokuvat otetaan siinä vaiheessa, kun näytelmä on käytännössä valmis eikä siihen ole tulossa enää muutoksia tarpeiston osalta. Valokuvat auttavat myös siinä tapauksessa, että oon kipeänä ja joku toinen tekee mun hommani. Meillä on molemmilla puolilla näyttämöä tarpeistopöydät, missä näytelmien tarpeisto kulkee näytelmän lavasteiden mukana. Tarpeistonkin pitää olla just tietyssä tarkassa paikassa oikeaan aikaan lavan sivussa, jotta näyttelijä löytää sen heti. Hänellä ei oo aikaa lähteä sitä etsimään mistään, kyse on usein vain sekunneista. Näyttelijän pikavaihdossa mä seison lavan sivussa ja annan jonkun tavaran suoraan näyttelijän käteen tai otan pois, vaikkapa hanskat. Tattiritareissa ojennan Oskarille jättikokoiset mustikat esimerkiksi. Moni saattaa ajatella, että näytelmän alussa me ollaan laitettu tavarat valmiiksi ja lähdetään sitten meneen (näin eräs teatteriin tutustuja luuli), ja näyttelijät siellä sitten keskenään puuhaa rekvisiitan parissa, käyttelee savukoneita ja sammuttelee valoja, pikavaihdossa riisuu ja pukee itse. Meitä on siellä iso joukko teknistä väkeä koko näytelmän keston ajan ja ylikin. Tarpeistonhoitaja, järjestäjä-kuiskaaja, pukija, kampaaja, maskeeraaja, näyttämömiehet, näyttämömestari ja valo-ja äänimiehet lisäksi.”

Tarpeiston valokuvahommia (c) Teatterikärpänen

 Millainen on sun ”normipäivä” töissä, esimerkiksi tänään? Ei tarvitse kertoa kaikkea sitä, mitä esityksen aikana teet, mutta noin muuten. ”Työaika mulla alkoi klo 11 ja klo 13 alkoi ensimmäinen esitys eli Tattiritarit. Ennen esitystä laitoin tarpeiston kuntoon, latasin savukoneet ja osittain jo kaivoin Mummolan ruokia sulamaan iltaa varten. Tattiritareiden loputtua jatkoin hommia Mummolan pariin, astiat esille ja ruuat valmiiksi. Keittelen muusit ja isoisän ripulit, heh. Esitys alkoi sitten klo 18. Mummolassa on paljon astioita ja tiskattavaa, peräti kahdeksan koneellista tiskiä tulee näytelmän aikana. Onneksi saadaan lainata pienen näyttämön kahvion pikapesukonetta. Esityksen jälkeen kerään sitten rekvisiitan omalle paikalleen, jotta ne on seuraavaa Mummolaa varten valmiina. Siinä ei kauaa mene, jos ne on jo valmiiksi siinä missä niiden pitääkin olla.”

Tiskaushommia 

 Käytkö katsomassa muualla teatteria ja jos käyt, pystytkö ”vain katsomaan”? ”Joskus on käyty teatterin porukalla kauempanakin teatterissa, mutta ei sitä oikein ehdi kun aina ollaan töissä. Oopperan kummitusta oltiin Hesassa katsomassa, säkin olit samaan aikaan. Raumalla olisin halunnut nähdä Kultalammen, kun siinä on Ilmari Saarelainen, mutta yhteen ainoaan esitykseen olisin ehtinyt ja sekin oli loppuunmyyty. Pitkän kesäloman aikana toki ehtisin kesäteatteriin, mutta mua ei välttämättä kesäisin teatterit niin kiinnosta. Riippuu tietysti näytelmästä. Enkä pysty pelkästään katsomaan, tarpeistoon ainakin tulee kiinnitettyä heti huomiota. Juomat voi olla vääränvärisiä tai mitä nyt milloinkin osuu silmään.”

 Mistä sä inspiroidut työssäsi? ”Uusista pikku savukoneista ehdottomasti!”

 Mitä sulle tarkoittaa ”teatterin taika”, kun oot omalta osaltasi tekemässä sitä päivittäin? ”Mä oon erityisen iloinen silloin, jos saa lapset hymyilemään. Sen takia mä tykkään tehdä lastennäytelmiä. Siellä tulee suoraa palautetta heti. Mikään ei oo niin hienoa kuin saada lapset eläytymään näytelmän maailmaan. Se on tärkeintä. Lapsissa on tulevaisuus.”

 Jos saisit oikein fantasioida, mikä olisi ”dream team” näyttelijöitä, joiden kanssa haluaisit tehdä töitä? Edesmenneetkin lasketaan mukaan. ”No tietysti Tauno Palo, Aku Korhonen, Siiri Angerkoski, Sylvi Salonen ja Immu Saarelainen! Immun kanssa oon töitä tehnytkin, kun hän on vieraillut Porin Teatterissa Parasta ennen -monologinsa kanssa monta kertaa. Huikea tyyppi, tultiin heti juttuun ensitapaamisesta lähtien.”

Nuketushommia 

 Kenen kanssa laulaisit dueton? ”No Gunnareiden Duffin kanssa tietysti! Biisi olisi Misfitsin Attitude.”

 Entäs mitäs me laulettaisi? ”Mehän voitais laulaa ihan mitä vaan ja ollaan laulettukin. Irwinin Suruton nuoruusaika vaikka ensalkuun.”

 Kerrohan joku sattumus, missä kaikki ei oo mennyt ihan putkeen heti. ”Shirley Valentine -monologissa näyttelijä Viola hyppäsi tuosta noin 32 sivua tekstiä. Shirleyn piti lähteä Kreikkaan ja siinä sitten oltiinkin jo perillä ykskaks, väliajan ylikin mentiin. Mä selaan sivuja, että minne asti oikein hypättiin. Viola itse huomasi asian ja vähän huikkasi mulle, että mitäs nyt. Mä en voinut suoraa repliikkiä sanoa siihen tilanteeseen, mutta vihjasin perunoista, kun hänen piti paistinperunoita ukolleen siinä tehdä. Konkreettinen tapahtuma. Viola totes "Ai niin ne perunat", ja siitä oli helppo jatkaa. Saman näytelmän enskarissa unohdin laittaa hellan päälle ja perunat ei paistunu. Ja onhan mulle kung fu -liikkeitäkin näytetty Kulttuurikulmassa, kun en päästänyt yhtä katsojaa väliajan jälkeen takaisin saliin, kun humalaltaan häiritsi esitystä niin paljon. Että portsarinakin on oltu."

Mäyrähommia 

 Kerro joku erikoinen kohtaaminen yleisön edustajan kanssa. Kung fu -kohtaamisen lisäksi… ”Juu, Viirussa ja Pesosessa menin mäyränä nuuskimaan eturiviin ja yks pikkupoika tinttasi mua nyrkillä nenään.”

 Urasi tähtihetki? ”Kyllä se varmaan on se Pikku-Ukon perse! Itsehän vielä ehdotin itseeni siihen rooliin.”

 Mitä sanoisit nuorelle itsellesi? ”Ole aina oma itsesi. Sillä pääsee pitkälle. On kyllä tullut oltuakin, ei sen puoleen.”

 Ja sitten lauletaan yhdessä ”sä koskaan et muuttua saaaa”.

Peruukkihommia :) 

 Mitä sanoisit teatterialasta haaveilevalle nuorelle? ”Sanoisin, että harkitsee kaksi kertaa, mutta tulee silti. Tekemällä sen sitten huomaa, että onko alalle lainkaan sopiva. Jos tykkää hengailla paljon ystävien kanssa, niin jatkossa näet heitä hyvässä lykyssä vain kesäisin ja sunnuntaisin. Että kattellaan sitten paremmalla ajalla. Sanoisin myös sen, että teatteri on kovaa työtä eikä mitään pintaliitoa.”

 Jos sun elämästäsi tehtäisiin näytelmä, mikä olisi tyylilajina ja kuka näyttelisi Sylttiä? ”Siinä oliskin kyllä ihmeteltävää.”

 Mulla olisi hyvä ehdotus. Se olisi monologi, jossa eläköitynyt kuiskaaja-järjestäjä-tarpeistonhoitaja tarinoisi ja sua esittäisi Tuire Salenius, rokkihuivi päässä! ”Hyvä idea! Sen katsoisin itsekin. Immukin tulisi katsomaan sitä. Joku legendaarinen näyttelijä sen täytyisi joka tapauksessa olla, ei mikään vastavalmistunut nuori. Se monologi alkaisi silleen, että kertoisin vanhemmistani. Isäni Vote oli nimittäin tivolin peliteltassa kortinpeluuttajana ja äitini Sirkka oli toisessa tivolissa vedenneitona, ja sitten he kohtasivat. Kummatkin jo edesmenneet.”

Maski- ja peruukkihommia (suosikkini näistä) 

 Jos ihminen menisi talviunille ja heräisi keväällä, mitä ottaisit omaan talvipesääsi mukaan viihdykkeeksi ja evääksi siltä varalta, että heräätkin kesken kaiken? ”Kyllä mä telkkarin ottaisin ja dvd-soittimen, jotta voisin katsella niitä vanhoja Suomi-filmejäni. Pienet napanderit Lakrisalia voisin ottaa eväspuoleksi, mitään syötävää en tarttis.”

Patsashommia

 Jos voisit aikakoneella palata menneisyyteen johonkin tiettyyn hetkeen tai aikakauteen, minne menisit? ”Kyllä mä haluaisin saattaa loppuun yhden tapahtuman. Lähdin 1985 Tursasta fillarilla Poriin Puuvillatehtaalle Dingon keikalle ja matka tyssäsi heti alussa, 25 kilometriä taisin päästä. Setäni käväisi hakemassa mut pois tienvarresta, kun mummo oli vasikoinut, että tyttö lähti "sitä Tinkoo" katsoon Poriin. Eli haluaisin mennä sinne keikalle paremmalla onnella, kun se jäi silloin näkemättä. Ja haluaisin siis mennä suoraan sinne keikalle, uudestaan en lähtisi polkemaan. En kai mä nyt niin tyhmä oo!”

 Mitä haluaisit kysyä minulta? Voit kysyä muutakin kuin teatteriin liittyvää. ”Paljo kello o?”

 Hillitöntä naurua, ja taas alkaa takaraivoani särkeä. ”Mikään ei oo muuttunut! Ei vaan, jos saisit haastatella ihan ketä tahansa edesmennyttäkin, ketä haastattelisit?”

 Kellohan on 00:09 tällä hetkellä, että tiedoksi vaan kaikille. Kyllä mä haluaisin haastatella Matti Pellonpäätä.

Vanhainkodin hoitaja Kvartetista

 Mitäs on syksyllä luvassa työrintamalla? ”Komisario Palmun erehdys ja Tattiritarit jatkaa syksyllä, ja uutena on tulossa pienelle puolelle Pikku Robinson -lastennäytelmä ja Routavuosi, ja päänäyttämölle tulee Sota ja rauha sekä 39 askelta.”

 Onko sulla jotain ammatillista unelmaa? Mitä haluaisit vielä tehdä? ”Teatterinjohtajaksi tietysti!” (pilke silmäkulmassa)

 Mitä terveisiä haluaisit lähettää katsojille ja blogin lukijoille? ”Tulkaa teatteriin ja käykää teatterissa. Nykyään on ohjelmistoa moneen makuun, on mistä valita.”

 Mitä aiot tehdä seuraavaksi, tämän haastattelun loppumisen jälkeen? ”Otan pienen drinksun ja sä voit ottaa kinkkupiirakkaa.”

Yhteiskuva Provinssirockista 90-luvun alusta. :) 

Bernard Pivot´n kymmenen kysymystä :

1. Mistä sanasta pidät eniten? - Rakkaus

2. Mistä sanasta pidät vähiten? - Sota

3. Mikä sytyttää sinut? - Huumori

4. Mikä sammuttaa intohimosi? - Tylsyys

5. Suosikkikirosanasi? - Vittu

6. Mitä ääntä rakastat? - No vittu kun ei tuu ny mitään mieleen!

7. Mitä ääntä inhoat? - Moottorisaha aamulla

8. Mitä muuta kuin omaa ammattiasi haluaisit kokeilla? - Lentäjä ”ihan kokeilumielessä”

9. Missä ammatissa et haluaisi olla? - Patologi

10. Jos Taivas on olemassa, mitä toivot Jumalan sanovan sinulle kun saavut Taivaan porteille?

Kato Syltti, vieläks sääki elät? ”Ei kun Jumala sanois, että ”Et kai sää ny vielä tullu?”