Suomi Myytti / Kuninkaallinen Nukketeatteri

 Tällä viikolla tuli reissattua niin Tampereella, Helsingissä kuin Lahdessakin ja viikonloppu meni mukavasti kotokulmilla Hämeenlinnassa. Viiden eri esityksen teatteriviikkoni huipentui Taidekasarmille, ja asialla kukas muukaan kuin Kuninkaallinen Nukketeatteri ja aiheena Suomi Myytti.

 Haitarimusiikki toimii aina, ja sillä lähdetään liikkeelle. Jatkossa herrat ja myytinmurtajat Anders (Antti Kemppainen) ja Hannes (Hannu Räisä) kertoivat meille viihdyttävään ja sangen informatiiviseenkin tyyliinsä Suomen historian eri vaiheista ja siitä mitä kaikkea suomalaisuus oikeastaan on. Yllättävän paljon kaikenlaista mahtuu vajaan tunnin esitykseen, jossa yhdisteltiin hauskasti eri tekniikoita nukketeatterista lähtien.

 Koulussa olin surkea historiassa ja päähäni jäi kaikenlaista nippelitietoa ja yksittäisiä vuosilukuja vaikka kuinka pänttäsin. Siltä pohjalta etenkin lukion historiankokeet olivat yhtä tuskaa. Paljon enemmän jäi päähäni tästä esityksestä, toki nippelitietoakin. Kartallekin piirretystä Volgan mutkasta lähdettiin useampaan otteeseen, se huvitti kuten myös varhaisten asukkien puheenpölinästä erottuva kekkonen ja vauhdikkaasti etenevä Lasse Virén. 

 Suomen karttaan liitettiin paloja ja taas otettiin pois, Volgan mutka sentään pysyi paikoillaan. Sotakuvasto oli vaikuttavinta antia, miten nerokkaalla tavalla sotilaat vyöryivät esiin, kaatuivat ja eikun uutta tilalle. Hitler ja Stalin neuvottelivat keskenään eri alueista, päässäni alkoi soida "natsi se tahtoo Ranskan", vaikkei sitä edes varsinaisesti laulettu. Stalin, Hitler ja Mannerheim tuntuivat muutenkin olevan lokakuun hahmoina minulla teatterissa, sen verran monessa esityksessä visiteerasivat viiksineen ja lakkeineen. 

Hitler (Hannu Räisä) ja Stalin (Antti Kemppainen) 

 Kevyimmissä aiheissa päästiin huutamaan usein "Torille!" ja hurraamaan urheilumenestykselle. Saunomiskulttuurin syntykin tuli tutuksi (erityisen hauska oli pikkuruinen varhainen tyyppi iloisena nahoilla vuoratussa maakuopassaan löylyttelemässä), pysäkeillä seisoskelu ja kahvittelu. 

 Nytpä tiedän senkin, että keskiverto suomalaisessa perheessä on kirjaimellisesti 2,7 lasta ja käydään 0,5 kertaa vuodessa teatterissa! Ihme touhua. Minun teatterikäyntini tällä hetkellä kattaa yli 120:n keskivertosuomalaisen teatterireissut! Joku toinen taas syö minun lihaosuuteni.

 Kiitos Hannes ja Anders varsin opettavaisesta esityksestä!

~

SUOMI MYYTTI / Kuninkaallinen Nukketeatteri, Taidekasarmi 

Ensi-ilta 28.2. 2026, kesto 55 minuuttia (ei väliaikaa) 

Näyttämöllä : Antti Kemppainen ja Hannu Räisä 

Käsikirjoitus ja ohjaus Antti Kemppainen, nuket ja lavastus Hannu Räisä, lavastusmaalaukset Pilvi Ojala, pukusuunnittelu Aino Käki, äänisuunnittelu Harri Neuvonen ja musiikin sävellys Antti Polameri 

Esityskuvat (c) Antti Kemppainen (huom. eri tyyppi kuin lavalla ollut Antti)

Suurenmoista! / Hämeenlinnan Teatteri

(Mainos / kutsuvieraslippu saatu Hämeenlinnan Teatterista) 

 Jotenkin tuntuu siltä, että Hämeenlinnan Teatterin syksy on ollut yhtä ensi-iltajuhlaa toisensa perään! Mikäpäs siinä. Florence Foster Jenkinsin (1868 - 1944) useampi yksityiskonsertti oli myös yhtä juhlaa ja oman aikansa tapaus, josta vain harvat ja valitut pääsivät nauttimaan. Meidän onneksemme Peter Quilter kirjoitti tämän Suurenmoista!-näytelmän, jotta mahdollisimman moni pääsisi hämmästelemään laulun ja unelmien voimaa. Rakkaudesta lajiin. 

Satu Silvo, Alvari Stenbäck ja Lasse Sandberg

 Seurapiirivaikuttaja Florence Foster Jenkins (Satu Silvo) rakastaa laulamista ja esiintymistä yli kaiken, ja on järjestänyt yksityiskonsertteja ja tanssiaisia valitulle ystävien joukolle jo pitkään. Nyt olisi vain palkattava uusi säestäjä edellisen tilalle, ja onneksi paikalle saapuu ilmoittautumaan nuori ja ilmeisen innokas lahjakkuus Cosme McMoon (Alvari Stenbäck, joka epäilemättä on itsekin sangen taitava flyygelin ääressä). Nuorukaisen ilme onkin melkoinen (ja kivan ilmeikäs hän on muutenkin), kun rouva esittelee laulunlahjojaan ja lurauttaa ensimmäisen aarian ikään kuin näytiksi. Cosmella taatusti käy mielessä, että vieläkö ehtii paeta. Tunnetta on enemmän kuin taitoa, ja kyllä siinä sanattomaksi vetää yleisössäkin. Nuotin vierestä menee nimittäin sangen komeasti, vaan se ei tunnu Florencea haittaavan. Yleisöhän rakastaa häntä, suorastaan palvoo, ja kukkia ja fanipostia satelee joka suunnasta. Ihailijoita piisaa, Cole Porterista lähtien. Kiinnitin huomioni heti myös äänimaailmaan taustalla, hienosti soi sielläkin melkein nuotilleen. Huoneistossa häärii myös Florencen lipevähkö poikaystävä ei-niin-menestynyt näyttelijä St Claire Bayfield (Lasse Sandberg ja hienot kutrit), hurmaavan hömelö ystävätär Dorothy (Johanna Reilin) kera uneliaan koiransa ja temperamenttinen taloudenhoitajatar Maria (Henna-Maija Alitalo), joka puhuu vain espanjaa. Katariina Kuisma-Syrjä pääsee kunnolla ääneen ainoana kritisoivana yleisön edustajana. 

Johanna Reilin pokaalihattu käsissään

 Alku tuntuu vähän tahmeahkolta ja odottavaiselta alustukselta, mutta kyllä lähtee lentoon ensimmäisen laulunäytteen myötä samantien ja katsomossakin aktivoidutaan. Voiko tämä olla tottakaan? Kyllä voi, ja omanlaisensa taito sekin on laulaa päin honkia, mutta silti sydämensä kyllyydestä. Muutenkin Satu Silvo taas oikein elementissään, sydän auki revitellään menemään isolla pensselillä. Sherryä kuluu lasi jos toinenkin, tanssijalkakin nousee, ilo kuplii ja tarttuu. Vilpittömyys. Oma mainio lisänsä on varsin pompöösit asut, mitä erikoisempi sen parempi. FFJ suunnitteli itse omat esiintymisasunsa, ja tässä on kyllä pukusuunnittelija Heidi Tsokkinen päässyt myös kunnolla vauhtiin. Asut ovat toinen toistaan eriskummallisempia ja övereitä, päähineitä myöten. Luovuus ja mielikuvitus kukkii. Pokaalipäähine! Lavastajapuoliso Markus Tsokkinen on panostanut puolestaan etenkin esirippujen määrään ja prameuteen. Montakohan metriä kangasta on verhoihin ja asuihin käytetty yhteensä? 

Satu Silvo

 Florence Foster Jenkins uskoi täysillä itseensä, omaan intohimolajiinsa ja tuotti suunnattomasti iloa ja ihmetystä niille, jotka pääsivät häntä katsomaan ja kuulemaan, soraäänistä viis. "Ihmiset voivat sanoa, etten osaa laulaa, mutta kukaan ei voi väittää, etten olisi laulanut." Siinä se on kiteytettynä. Ei muuta kuin kokeilemaan itse. Tehkää perässä ja täyttäkää Carnegie Hall. Hyvin sympaattinen tarina ja rakastettava persoona. Rohkea oman tiensä ennakkoluuloton kulkija, joka ei tuominnut ketään. Ei ainakaan hukkunut massaan. Monestako epäonnistujasta on tehty näytelmä tai elokuva, jonka pääroolissa on Meryl Streep? 

Henna-Maija Alitalo ja Katariina Kuisma-Syrjä 

 Aarioita jo viriteltiin väliajalle mentäessä siellä sun täällä kokeilumielessä ja matkalla parkkihalliin testasin heti antaumuksella Yön kuningattaren aariaa, koska mä voin. En osaa, mutta voin! Ja sinäkin voit! Anna mennä, jos siltä tuntuu ja laulattaa. Semmoisen huomasin, tutkiskellessani Florence Foster Jenkinsin elämästä lisää netin uumenista, että hänen kuolinpäivänsä on sama kuin minun syntymäpäiväni. Taidan ryhtyä järjestämään kotonani syntymäpäiväkonsertteja, harvoille ja valituille. Säestäjäkin jo lupautui. 

Alvari Stenbäck

 Hmm. Tässä kirjoittaessa tuli myös mieleeni, että jokainenhan voi nykypäivänä olla oman elämänsä florencefosterjenkins. Somekontsaa vaan tekemään ja mitä enemmän menee pieleen, sitä suurempi on seuraajamäärä, luulen minä. Uteliaita riittää aina. Esimerkkejä lie jo maailma pullollaan, ja se on ihan jees, jos kaikki lähtee vilpittömästä omasta tekemisen ilosta eikä kenenkään pakottamana tai tarkoituksella naurunalaiseksi saattamana! Tai sitten voi marssia lähimpään karaokebaariin ja antaa tunteen ja tulkinnan viedä, taidoista viis. 

 ~

SUURENMOISTA! / Hämeenlinnan Teatteri 

Ensi-ilta 17.10. 2026 päänäyttämöllä, kesto noin 2h 40min (väliaikoineen) 

Rooleissa : Satu Silvo, Alvari Stenbäck, Lasse Sandberg, Johanna Reilin, Henna-Maija Alitalo ja Katariina Kuisma-Syrjä 

Käsikirjoitus Peter Quilter, suomennos Pentti Järvinen, sovitus ja ohjaus Katja Krohn, lavastussuunnittelu Markus Tsokkinen, pukusuunnittelu Heidi Tsokkinen, musiikkidramaturgia Salla Markkanen ja Iiro Ollila, äänisuunnittelu Iiro Ollila, lauluvalmennus Salla Markkanen, koreografia Jyri Numminen, valosuunnittelu Immanuel Pax ja naamioinnin suunnittelu Liisa Sormunen

Esityskuvat (c) Riku Hasari

Musta jää / Tampereen Teatteri

(Mainos / kutsuvieraslippu saatu Tampereen Teatterista) 

 Petri Kotwican käsikirjoittama ja ohjaama elokuva Musta jää sai ensi-iltansa melko tarkkaan 19 vuotta sitten lokakuussa 2007, oli yleisö- ja arvostelumenestys ja voitti kuusi Jussi-palkintoakin. Kävin leffan tuoreeltaan katsomassa aikoinaan ja pidin siitä kovasti, etenkin vahvat naispääroolit tekivät vaikutuksen. Olen tykännyt Kotwican töistä muutenkin, viimeisimpänä Mikkelin panttivankidraamasta kertova tv-sarja Räjähdyspiste. Tämä psykologinen draama herätti kiinnostukseni heti julkistuksensa yhteydessä, sillä teatteriversionkin ohjaisi Kotwica - hänen ensimmäinen hyppynsä teatterin pariin! 

 Leffan tapahtumat eivät enää olleet tuoreessa muistissani, ja hyvä niin, pystyin paremmin katsomaan avoimin mielin vailla odotuksia juuri tietyistä käänteistä. Muistikuvia putoili sitten mieleeni pitkin matkaa tarinan edetessä, mutta se ei katsomiskokemustani haitannut. 

Katriina Lilienkampf ja Mari Turunen

 On lääkäriuran nousukiidossa oleva Saara (Mari Turunen) ja hänen arkkitehtipuolisonsa Leo (Tommi Raitolehto). Alussa iloluonteiset Saaran synttärijuhlat saavat ikävän käänteen, kun Leon kitaralaukun sisältä vahingossa tupsahtaa esiin vajaa paketillinen "aikuisten ilmapalloja". Saara ja Leo ovat yrittäneet pitkään lasta, joten ehkäisyvälineiden löytyminen on vähintäänkin outoa. Leon puheisiin ei ole luottaminen, sen tietää myös Leon sisko Lea (Eeva Hakulinen), joka on saanut aiemminkin ripittää veljeään erinäisten törttöilyjen vuoksi. Saara puolestaan ryhtyy oitis salapoliisihommiin ja saa selville, että Leolla on ollut pitkään suhde arkkitehtiopiskelija Tuulin (Katriina Lilienkampf) kanssa, joka toimii myös taekwondon opettajana. Eipä mitään, Saara ujuttaa itsensä ensin kamppailulajien pariin ja samalla iskulla Tuulin elämään toisenlaisen henkilöllisyyden ja kylmänviileän suunnitelman kautta. Naiset ystävystyvät ja alkaa ovela psykologinen leikki, jossa ei ole voittajia. Vai onko sittenkin? Anteeksiannosta tässä on kyse myös, väärinymmärrysten myötä kun syytökset leviävät koskettamaan laajemminkin. Saaran viaton Krista-kummityttönenkin (Klaara Haapanen) saa osansa täysin tietämättään.

 Kyllähän tämä toimii oivallisesti ja koukuttavasti näyttämölläkin, ja näyttelijöistä etenkin kaksikko Turunen-Lilienkampf on aivan jäätävän kovassa vedossa! Kaikki tunnetilat käydään läpi. Turunen kun pääsee kunnolla niskan päälle, sitähän ei pidättele mikään. Taekwondo-termistökin tulee tutuksi, vaan kenellä se musta vyö lopulta onkaan. Ja kun olisi mahdollisuus iskeä toinen henkisesti maahan heti alkajaisiksi, mutta ei sitä tarkoituksella tee, vaan pitkittää pitkittää. Leo saa kyllä mielestäni ansionsa mukaan, mokomakin häntäheikki. Kevennyspuolesta vastaa varsinkin Ville Mikkosen lukuisat sivuhahmot, taekwondo-tanssiliikkeet parketilla, humalaisen Komun lähentely-yritykset ja muuttomieshommat kera Matti Hakulisen. 

 Välillä mietin, että hohhoi miksi tässäkin on projisointeja ja videokuvausta. Mielestäni olisi toiminut hyvin ilmankin, esimerkiksi naamiaiskohtauksessa, ja luotettu vain teatterin taikaan, äänimaailmaan, valoihin, näyttelijäntyöhön ilman kameroita ja lähikuvia. 

Kuva (Harri Hinkka), graafinen suunnittelu Maria Atosuo

 Vaan oikein kelpo avaus noin ensimmäiseksi teatteriohjaukseksi. Piti hienosti otteessaan loppuun asti ja kuten leffastakin, tästä jäi mieleeni parhaiten vahvat ja väkevät naiset sekä ilmassa väreilevä piinaava jännite. Hyvä, hyvä!

 ~

MUSTA JÄÄ / Tampereen Teatteri 

Ensi-ilta 14.10. 2026 Frenckell-näyttämöllä, kesto noin 2h 20min (väliaikoineen) 

Rooleissa : Mari Turunen, Tommi Raitolehto, Katriina Lilienkampf, Eeva Hakulinen, Matti Hakulinen, Ville Mikkonen ja Klaara Haapanen/Ella Vähäpassi 

Petri Kotwican elokuvakäsikirjoituksen pohjalta näytelmäksi kirjoittanut Tuomas Timonen, ohjaus ja sovitus Petri Kotwica, lavastussuunnittelu Juho Lindström, pukusuunnittelu Mikko Saastamoinen, valosuunnittelu Tuomas Vartola, äänisuunnittelu Niklas Nybom, videosuunnittelu Saku Väänänen, naamioinnin suunnittelu Kirsi Rintala ja taekwondo-koulutus Petri Kotwica

Esityskuvat (c) Heikki Järvinen

Änglagård / Svenska Teatern

 Tässä tulee lyhyt raportti Änglagårdista. Minulla ei ollut minkäänlaista ennakkotietoa koko musikaalista, en ollut koskaan nähnyt siihen perustuvaa ilmeisen suosittua leffaa enkä tiennyt tuon taivaallista koko produktiosta. Minut sai kiinnostumaan ensimmäisen mainoskuvan perusteella lähinnä Mikko Kauppila, ja sitten huomasin, että kas tässähän on mukana Tero Harjunniemikin ja KAJ-yhtyeestä tuttu Jakob Norrgård. Svenskanissa en ollut käynyt kuin pari kertaa aiemmin (Kristina från Duvemåla ja Chess) ja kun huomasin, että näköhaittapaikoille oli lippuja myynnissä todella edulliseen 9 € hintaan, vetäisin ostohousut jalkaan juhannuksen korvilla ja ostin lipun. 

Mikko Kauppila ja Sannah Nedergård

 Odotettu ilta sitten koitti lokakuisena lauantaina ja paikkani oli ensimmäisellä parvella ilmeisen hyvä edessäni olleesta pylväästä huolimatta, sillä vähän oikealle päätäni kallistamalla näin mainiosti koko lavan. Teatterista ulos päästyäni olo oli positiivisella tavalla pöllämystynyt ja kotiuduttuani tein nykyään harvinaisen tempun, eli menin ja ostin tismalleen samalle paikalle uuden edukkaan lipun ensi vuoden huhtikuulle. 

 Oli meinaan semmoista tykitystä, että! Ylioppilasvuotenani Pohjola-Nordenilta saamastani stipendistä huolimatta olin valmistautunut tarkistamaan suomenkielistä käännöstä Subtitle Mobile -sovelluksen kautta, mutta paikaltani näkyi lavan yläpuolella ollut tekstitys sen verran hyvin, ettei minun tarvinnutkaan vilkuilla kännykkääni. Yllättävän vähän käännöstäkin jouduin katselemaan, sen verran sitten näemmä ruotsi minulla hallussa yhä. Toki puhuivat suhteellisen helppoa kieltä ja laulujen sanoistakin sai selvää.

Jakob Norrgård ilmassa

 Homman nimihän on se, että pieneen kyläpahaseen tupsahtaa kesken hautajaisten uusia tuulahduksia, kun yllätysperijätär Fanny (Sannah Nedergård) ilmaantuu paikalle kera ihanan androgyynin ystävänsä Zacin (Mikko Kauppila elementissään). Uutta tulokasta ei kylänväki niin vaan sulata, ja luvassa on ankaraa neulomista ompeluseuran naisten toimesta, pari kerrassaan hurmaavaa iäkkäämpää herraa (Riko Eklundh ja Nicke Lignell) kahvittelemassa ja haulikon kanssa metsissä kuljeskelevaa Axelia (Tero Harjunniemi). On myös nuorta lempeä ja hormoonien hyrräämistä, ja erityisen hupaisaa oli se, että kun Mårten elikkäs Jakob Norrgård (eli KAJ-kolmikon J) ensimmäistä kertaa asteli lavalle, jostain takaani kuului naisoletetun innostunut hihkaisu "Där är han!". Eikä siinä vielä kaikki. Lisäksi on jotain salaisuutta sisällään kantava Rut (Birthe Wingren) ja varsin erikoinen pappi (Simon Häger). 

Birthe Wingren

 Tarina itsessään ei mitään kovin ihmeellistä pidä sisällään, mutta ne biisit ne biisit! Aivan käsittämättömän kovaa menoa jatkuvalla syötöllä. Kaikki laulavat upeasti ja biisi toisensa perään saa aikaan kylmät väreet. Etenkin Rutin biiseistä tuli vahvat Rebecca-fiilikset ja tuntui siltä, että koko Svenskanin katto nousee laulun voimasta ilmaan. Muutenkin katsomossa oli varsin riehakas meno ja jotenkin erilainen tunnelma kuin muissa näkemissäni musikaaleissa, suurilla näyttämöillä ja suurissa saleissa. Koko teatterisalissa on jotenkin toisenlainen tunnelma kuin muualla. Täytyy ehdottomasti visiteerata Svenskanissa useamminkin. Tämä Änglagård oli nimittäin yksi kovimmista musikaalikokemuksistani kaikkineen. Viihdyttävä, taidokas - eikä yhtäkään projisointia! Teatterin taikaa parhaimmillaan ihan perinteisin keinoin. 

 Tack så mycket! 

 ~

ÄNGLAGÅRD / Svenska Teatern 

Ensi-ilta 17.9. 2026 Suurella näyttämöllä, kesto noin 3 tuntia (väliaikoineen) 

Rooleissa : Sannah Nedergård, Mikko Kauppila, Tero Harjunniemi, Birthe Wingren, Jakob Norrgård, Riko Eklundh, Nicke Lignell, Josefin Silén, Aaro Wichmann, Simon Häger, Joachim Thiblin, Loviisa Svensson, Marika Westerling, Mathias Jonsson, Beppe Lantz, Kristian Thulesius, Mira Andersson, Dominique Pashley, Saara-Elina Partanen ja Peter Pihlström

Käsikirjoitus Edward af Sillén ja Daniel Réhn, musiikki ja sanoitukset Fredrik Kempe, ohjaus Maria Lundström, orkesterisovitus Karl-Johan Ankarblom, kapellimestari Kristian Nyman, koreografia Lenka Vagnerová, lavastussuunnittelu Erik Salvesen, pukusuunnittelu Tiina Kaukanen, maskeeraussuunnittelu Tiitta Stoor, äänisuunnittelu Andreas Lönnquist ja valosuunnittelu Julia Jäntti 

Esityskuvat (c) Cata Portin

Gutenberg! - musikaali / Musiikkiteatteri Kapsäkki

 Ehtikin jo tulla ikävä tätä mainiota ja taitavaa kaksikkoa, Joel Mäkistä ja Juha Pullia! Murha kahdelle -musikaalista tuttu parivaljakko mennä porskuttaa nyt pitkin Suomea painokoneen keksijästä Johann Gutenbergista (ja vähän muustakin) kertovan musiikillisen riemurallin parissa. Pienimuotoinen musikaali on useamman teatterin yhteistuotanto (mikä on kiva juttu, näin mahdollisimman moni pääsee nauttimaan tästä herkusta) ja ehtinyt saada ensi-iltansa jo Musiikkiteatteri Kapsäkissä Helsingissä, Linnateatterissa Turussa ja Riihimäen Teatterissa. Lähiaikoina painokonetta viritellään toimintavalmiuteen ihan peräti Oulussa asti ja myöhemmin kaikki rekvisiitta pahvilaatikoineen päivineen roudataan ainakin Tampereen Teatteriin, toivottavasti muuallekin. Minusta tuntui siltä, että kaikki tututhan tämän ovat jo nähneet, vaikka ensimmäisestä ensi-illasta oli ehtinyt kulua vasta kolmisen viikkoa siinä vaiheessa kun minä ehdin mestoille Kapsäkkiin. 

Vasemmalta Eliza, Joel ja Juha festaritunnelmissa 

 Homman nimihän on se, että me katsomossa olemme ikään kuin joukko tuottajia, joille intoa täynnä olevat ystävykset Bud (Juha Pulli) ja Doug (Joel Mäkinen) saapuvat esittelemään kirjoittamaansa ja säveltämäänsä Gutenberg-aiheista musikaalia, tarkoituksenaan saada se Broadway-tuotantoon. Budjetti on kundeilla sangen niukka, joten suurempiin rekvisiittoihin ja taustabändeihin ei yksinkertaisesti ole varaa, mutta onneksi on pahvia tarjolla ja jumalaton määrä samanlaisia lippalakkeja, paitsi että eivät ole samanlaisia, lippiksiin kun on kirjoitettu kaikkien eri roolihenkilöiden nimet. Säestämään pianon taakse on sentään saatu Eliza Mäkipelto. Huh, jos Murha kahdelle -tyylisesti olisivat vielä joutuneet itse itseään vuorotellen säestämäänkin, eihän tästä sekoilusta olisi tullut yhtikäs mitään. 

 Mikä olisikaan kiinnostavampi aihe musikaalille kuin Johann Gutenberg ja painokoneen keksiminen! Tapahtumapaikkana kuvitteellinen Schlimmerin kaupunki, jossa kaikkien talojen katot tuntuvat olevan värkätyt likaisista oljista ja kadut sekä lattiat täynnä milloin mitäkin saastaa mädäntyneistä vihanneksista lähtien. Jotenkin tämä toisto huvittaa ja viehättää, ja tuo samalla nostalgisen olon, kas kun mieleeni nousee esimerkiksi Maanalainen armeija iskee jälleen -sarja (tunnetaan myös nimellä 'Allo!, 'Allo!), jossa jokaisessa jaksossa tuli ovesta ranskalaiseksi poliisiksi naamioitunut britti, samaa maalausta piiloteltiin salamipötköön ja vastarintaliikkeen Michelle sanoi aina, että "kuunnelkaa tarkasti, aion sanoa tämän vain kerran". Että enemmän sitten olisi yllättynyt, jos jossain olisikin ollut katolla puhtaita olkia! Painokonehan ja etenkin lukutaito osoittaa tarpeellisuutensa heti alussa, kun Gutenbergin ystävän pieni vauva menehtyy ihan vain siksi, että lapsoselle syötetään lääkkeen sijaan namusia, kas kun ei osata lukea purkin tekstiä. Namipurkki toimii myöhemmin myös kätevänä soittimena, kierrätys kunniaan! Että tässähän painokoneen lisäksi keksitään muuten myös kierrätys, viiniprässistä kirjapainoksi kirjaimellisestikin käden käänteessä. 

 Hahmojahan riittää, ja roolihenkilöstä toiseen sujahdetaan lippistä vaihtamalla. Oma hommansa on kyllä lippis-showssa, kas kun niiden pitää olla oikeassa järjestyksessä päässä ja hauskaa oli seurata pöydällä tapahtuvaa vauhdikasta sortteerausta. Hengästyttävässä tahdissa välillä kyllä mennään, mutta Bud ja Doug tietävät mistä puhuvat ja ammattimiehiä ovat myös Juha ja Joel, siitä ei ole epäilystäkään. Mukavasti nähtävissä myös keskinäinen kemia ja ystävyys, joka mahdollistaa omanlaisensa höpsöttelyn ja leikittelyn. Mielessäni kävi pari muutakin veijarikaksikkoa, joiden yhteispeliä näyttämöllä on ollut aina ilo seurata - nimittäin herrat Ville Majamaa ja Risto Korhonen sekä Martti Suosalo ja Mika Nuojua. 

 Niin niistä roolihahmoista piti kertoman. Gutenbergin lisäksi nähdään ja kuullaan mm. natsiksi paljastunut kukkaistyttö, viehko neito Helvetica (vai oliko se Verdana vai sittenkin Times New Roman), pari juoppoa, lauma rottia, valtaisa tanssiva ensemble, nuori munkki (joka sai jatkuvalla syötöllä kynästä rintaansa) ja äärimmäisen paha munkki, jonka Saatana-niminen kissa toi mieleeni eräänkin Monty Pythonin leffasta tutun maailman kauheimman pedon. Paha munkki taas mielestäni sopisi mainiosti sivuhahmoksi sarjaan Musta kyy, ovela suunnitelma kun oli hänelläkin. Lempisarjojani muuten kaikki nämä tässäkin mainitsemani, joten selvähän se on, että tämä oli just eikä melkein minun makuuni ja huumoripuoli osui ja upposi kuin kynä nuoren munkin rintaan.

 Ohjaaja Chris Whittaker on myös koreografi, ja monenlaista mainiota askelkuviotahan tästä löytyy ja rytmi on hallussa monessakin mielessä. Hanna Kailan suomennos on jälleen napakymppi, ja ihan tekisi mieleni mukaan munkkaamaan vain siksi, että kuulisi uusiksi kaikki nokkelat sanaleikit, joista osa meni taatusti ohi. "Mua munkkihommat houkuttaa", miten tämänkaltainen yksinkertainen lausekin tuntuu niin mukavalta kuulla ja lausua itsekin ääneen. Ääniefektit olivat myös mainioita, ja mitä savukoneen ja yllätyksellisen pyörön käyttöä!

 Olihan tämä aikamoinen urakka Budilta ja Dougilta, mutta onneksi sinnikyys palkitaan. Näille kavereillehan toivoo pelkkää hyvää, ja menestystä jatkossakin. Sopimuskin syntyy, ja jestas millä tavalla. Jokaisessa näytöksessä jostain nimittäin ilmaantuu sopimusta tarjoava Broadway-tuottaja, ja hänen henkilöllisyytensä on Joelille ja Juhallekin täysi yllätys. Näkemässäni esityksessä verhojen välistä lavalle asteli itse Siim Liivik eli Märkä-Simo, ja kundien ilmeet olivat aikamoiset. 

 Saas nähdä mitä nämä seuraavaksi keksivät. Sitä Stephen Kingin koko tuotannon (Kolkuttajia myöten) sisältävää spektaakkelia ootellessa! 

 Ai niin. Välittömästi esityksen päätyttyä totesin ääneen, että haluaisin nähdä tämän samantien uudestaan. Se on hyvä merkki se! "Mua munkkihommat houkuttaaaaa..." 

 ~

GUTENBERG! - musikaali / Musiikkiteatteri Kapsäkki 

Ensi-ilta 17.9. 2026 Kapsäkissä, kesto noin 2h 15min (väliaikoineen) 

Rooleissa : Juha Pulli ja Joel Mäkinen

Pianisti : Eliza Mäkipelto 

Käsikirjoitus ja sävellys Anthony King ja Scott Brown, ohjaus Chris Whittaker, suomennos Hanna Kaila, pukusuunnittelu Riitta Röpelinen ja valo- ja äänisuunnittelu Max Marshall 

Yhteistuotanto Musiikkiteatteri Kapsäkki, Linnateatteri ja Riihimäen Teatteri

Esityskuvat (c) Tero Vihavainen