Haastattelussa Syltti Silvasti Porin Teatterista

 Minulta on toivottu haastatteluita muistakin kuin näyttelijöistä, joten saamanne pitää!

 Porin Teatterissa jo 30 vuotta työskennelleen ”yleismies Jantusen”, järjestäjä-kuiskaaja-tarpeistonhoitaja Satu ”Syltti” Silvastin tapasin toukokuun alussa 2026 Porissa, Syltin kotona. Tässä vaiheessa on syytä kertoa, että olen tuntenut tavalla tai toisella hänet lähes 50 vuotta, ja ensikohtaamisemme tiettävästi tapahtui 70-luvun lopulla hämeenlinnalaisen alakoulun takana sijainneella jäädytetyllä kentällä, jossa hän luisteli punaisessa toppapuvussa eteeni ja kysyi reippaasti ”Paljo kello o?”. Vuonna 1972 syntynyt Syltti on siis kotoisin Hämeenlinnasta, ja sittemmin porilaistunut Syltti tunnetaan laajasti varsin värikkäänä mieleenjäävänä persoonana ja häntä on tituleerattu myös Suomen kovaäänisimmäksi kuiskaajaksi. Teatteriasioista emme näin tarkkaan ole aiemmin jutelleet, joten haastattelu on enemmänkin kuin paikallaan, ihan pyöreiden uravuosienkin puolesta. Järjestäjän hommista emme tällä kerralla ehtineet jutella lainkaan, ehkä palaamme siihen myöhemmin, tällä kaudella kun on keskitytty enemmän tarpeistonhoitajan hommiin. Ennen haastattelua olin käynyt Porin Teatterissa katsomassa näytelmät Tattiritarit – Kadonneen sienen arvoitus ja Mummola, ja Syltti oli töissä niistä molemmissa.

Kaken ykkösfani Anni 50v 

Huom! Kaikki valokuvat (paria lukuunottamatta) on Syltin omista kokoelmista ja niiden kopiointi on ehdottomasti kielletty!

 Ootko yhtään kärryillä siitä, että monessako jutussa oot tavalla tai toisella ollut mukana näiden vuosikymmenten aikana? ”Tarkkaan en osaa sanoa, mutta jos viisi ensi-iltaa on vuodessa ja pienen näyttämön jutuissa oon ollut kaikissa mukana ja osassa päänäyttämönkin juttuja, niin kyllä niitä varmaan yli sata on ollut yhteensä. Jos lähtisi teatterin historiikistä tutkimaan ja laskemaan, niin kyllä mä muistaisin ne missä oon ollut mukana.” (*Jälkikäteen Syltti tutkaili asiaa ja lopputulokseksi sai noin 135!)

 Mitä harrastat? ”Ei näillä työajoilla mitään harrasteta! Kuusipäiväinen työviikko ja jos on harjoituksia, niin menen aamusta vähän työtehtävistäni riippuen kymmenen pintaan teatterille ja kymmenen pintaan illasta pääsen kotiin. Välissä on tietysti muutaman tunnin tauko, puoli kuudeksi menen uudestaan hommiin. Jos oon tarpeistonhoitajana esityksessä, siinä välissä lähden kiertelemään vaikkapa kirppareilla ja mm. Mummolan ruokaostoksia varten käyn kaupassa. Ei paljoa salilla käydä, eikä kyllä kiinnostaisikaan...että ei mulla mitään sellaisia varsinaisia harrastuksia oo.”

 No mitä teet vapaa-ajallasi sitten? ”Puutarhahommia tykkään tehdä kesällä ja katsella vanhoja kotimaisia leffoja, 30-50 -luvuilta mieluiten ja sarjojakin. Keikoilla käyn silloin tällöin ja kesän kohokohtani on Nummirock, jossa oon käynyt 36 kertaa ja tänä juhannuksena mennään taas. Muut festarit ja nykybändit ei paljoa kiinnosta, mun musiikkimakuni on keskittynyt lähinnä 80-luvulle. Teatterihommissa on se hyvä puoli, että meillä on pitkä kesäloma. Kesälomalla pyrin näkeen ystäviä, sukulaisia ja Hämiksestä veljeäni Esaa ja hänen lapsiaan Saraa, Sasua ja Selmaa. Ja Nykästä lainatakseni ”ehkä otin, ehkä en”, välillä tulee pikkuisen maisteltua alkkomahoolia…”

 Miten aikoinaan päädyit teatteriin hommiin? ”Oltiin muutettu ystäväni kanssa Poriin vuonna 1990. Olin nuokkarilla töissä useamman vuoden ja sen loputtua päädyttiin työkkärin Työllistä itsesi -kurssille. Oli kevät 1996, olin silloin 23-vuotias. Ystäväni sai idean teatterista, mutta ei mennytkään sinne sitten ja mä menin. Niihin aikoihin teatterille oli tulossa ensi-iltaan näytelmä Kaatopaikan enkeli ja se on se suurin syy siihen, miksi mua teatteri kiinnosti. Mulle löytyi ensin hommia pukuvuokraamosta ja ihan ekana putsasin kaikki talon kengät, joita oli siihen aikaan varmaan jotain 5000 paria. Olin siellä muutaman päivän ja sitten ajauduin tarpeiston puolelle. ”Osaatko tehdä Dali-kelloja?” multa kysyttiin ja vastasin, että osaan jos neuvotaan miten niitä tehdään. Alunperin mun piti olla hommissa teatterilla kolme viikkoa, ja loppuaika niistä viikoista meni siellä tarpeistossa. Kaatopaikan enkelinkin näin varmaan kymmenen kertaa.”

 ”No, sitten tulikin jatkoa. Työkkärin kurssinohjaajahan kävi myöhemmin uusien tyyppien kanssa pyörähtämässä teatterilla ja totesi vaan, että ”Ai sä oot täällä vieläkin!” . Mua pyydettiin ensin pukijaksi sinä syksynä lämmitettävään Crazy for you -musikaaliin ja sitten tarvittiinkin pienelle puolelle kuiskaaja-tarpeistonhoitajaa Shirley Valentine -monologiin. ”Pienestä puolesta” eli pienestä näyttämöstä tuli mulle oikein tuttu ja rakas paikka. Se on mun toinen kotini, tykkään olla siellä. Oon kuulemma pienen puolen sielu ja sydän, se tuntuu tietysti mukavalta. Kuiskaajan lisäksi musta tuli järjestäjä, tarpeistonhoitajana oon ollut molemmilla puolilla. Musta tuli tavallaan ”yleismies Jantunen”, tarpeen mukaan oon ollut milloin missäkin. Kampaajaakin oon tuurannut, toisen kampaajan apuna. Oon ollut myös avustajana näyttämöllä etenkin lastenjutuissa. Oon esittänyt vaikkapa apusiskoa ja anarkistia (Herra Untolan salaisuus), mäyrää (Viiru ja Pesonen), jääkiekkofania (Hockey Night), Peppi Pitkätossun hevosen Pikku-Ukon perspuolta, äänenä kiuasta. Viltin alla pihisin savukoneen kanssa… Nukketeatteria oon tehnyt paljon, ja nukettanut yhtä jos toista hahmoa. Nyt tuli mieleen, että näytelmässä Kettujuttu iso lintu lensi näyttämön yllä puolelta toiselle ja kollegani Joukon piti kääntää se lintu perillä mutta unohtikin, ja lintu tuli peruuttamalla samaa reittiä vaijeria pitkin takaisin. Samassa Kettujutussa kuljin hevosenreki päässä samalla ohjaten hevosta. ( *Ohessa kuva harjoitusvaiheesta.) Oon ollut myös työkaveri maskeeraajalle ”harjoituskappaleena” erilaisissa maskeissa, kasvoistani on tehty kuolinnaamio ja semmoista jännää. Kuolinnaamion kanssa oli haastetta kerrakseen, kun piti olla pitkään täysin hiljaa.”

Jouko, Syltti ja Kettujutun hevosreki

 Ootko käynyt mitään alan kouluja tai kursseja? ”Sanotaan näin, että työ opettaa tekijäänsä. Ammattikoulua kävin mallipukineenvalmistajan linjaa vuoden ja toistakin aloitin kahdesti mutta kesken jäi. En oo käynyt mitään alan kouluja, jos nyt aloittaisin niin varmaankin joku pohjakoulutus tarvittaisiin. Missä sitä nyt kuiskaajaksi oppisi muuta kuin kuiskaamalla teatterissa? Heh, ainahan sitä myös voisi luulla, että kuiskaajalla on hiljainen ääni ja mulla on kaikkea muuta. Nummirockissa 90-luvulla tuli mitattua mun äänenvoimakkuuteni. Pääsin yhteen Ässät-roastiinkin mukaan ja tulin mainituksi. Tarvitsin kuiskaajana mikrofonia yhdessä prokkiksessa, kun tehtiin entisen Porin oluttehtaan tiloissa Tuntematonta sotilasta, pelkästään näyttämönkin koko oli muistaakseni jotain 700 neliömetriä. Siinä ei kova ääni riittänyt." ”

Kuolinnaamiohommia 

 Eikös itse Jouko Turkka tituleerannut sua Suomen kovaäänisimmäksi kuiskaajaksi? ”Joo, Jouko Turkka on sitten taas asia erikseen! Tähän oliskin hyvä juttu, kun olin Turkan näytelmässä tarpeiston apulaisena. Oli näytelmä Täysin tyydytetty nainen, vuosi oli 1997. Siinä oli näyttelijä Veskun esittämä tangokuningas, ja näyttämöllä piti olla kaksi isohkoa vitriiniä, joista toisessa naisten kuninkaalle lähettämiä alushousuja ja toinen täynnä naisten häpykarvoja. Mietittiin, että mistäs niitä karvoja lähdettäisiin hakemaan. Nuori likka kun olin, niin mut lähetettiin hakemaan materiaalia kampaamoista eli lattiallepudonneita karvoja ja hiuksia. Useampi kymmenen pussillista haettiin, kerran sain jopa pussillisen permanenttiaineita, kun luulivat että koko homma on joku vitsi. Kuulkaa kaukana siitä! No, vitriini täytettiin karvoilla ja keskelle styroksia täytteeksi. Turkka tuli tarkistamaan asiaa, ja hänen mielestään karva oli milloin liian pitkää ja väärän väristäkin. Minä siihen, että ei kai niitä nyt värjäämään tai leikkelemään ruveta. Jostain löytyi sitten iäkkäämmän rouvan permanettia ja Turkka niistä innostui, kun oli sopivan kiharaakin. (* Tähän väliin tulee semmoinen Turkka-imitaatio, että oksat pois ja haastattelijalta takaraivo kipeäksi nauramisesta.) ”NÄITÄ KATO! NÄITÄ LAITAT SIIHEN PÄÄLLE JA VESA TULEE NUUHKIMAAN JA TUNTEE SEN IHANAN HAJUN!” Minä sitten Veskulle aina sanoin, että muistas nuuhkia just näitä karvoja siinä kohtauksessa eikä siitä vierestä. Toinen vitriini täytettiin alushousuilla, oli mustia ja punaisia. Turkan mielestä naiset ei käytä sen värisiä. Kysyin häneltä, että milloin oot viimeks nähnyt naisten alushousut, silloin kun teidän Juha syntyi vai. ”TÄÄ TEIDÄN TYÖHARJOITTELIJA VITTUILEE MULLE!” Samaan näytelmään leikeltiin superlonista miesten palleja, että silleen. Siinä näytelmässä oli kaikkee kyllä. Tää häpykarvaepisodi on kyllä yks urani mieleenpainuneimmista jutuista, samoin koko prokkis."

Kuva vitriineistä / Porin Teatterin historiikki (c) Esa Kyyrö

 Huh huh, otetaas vähän rauhallisempi kysymys tähän väliin. Millä alalla mahdollisesti olisit, jos et olisi teatterissa? ”Jaa-a, vaikee sanoa. Ennen teatteriahan mä olin nuorisotalolla ohjaajana. Ehkä joku semmoinen voisin olla.”

 Mitkä on omasta mielestäsi sun vahvuudet työssäsi? ”Monipuolisuus, huumori. Ilman huumoria ei kyllä pärjää, eikä voi olla liian herkkänahkainen. Ei pidä loukkaantua suorista sanoista. Porissahan on sanonta, että vittuilu on välittämistä. Ehdin olla teatterilla vain vuoden ennen sitä Turkan näytelmää, että tietynlainen Turkan koulu on tullut käytyä heti alussa. Se opetti aika paljon. Muutenkin pitää tehdä niinku joku sanoo eikä vängätä vastaan. Suunnittelijat on erikseen ja me toteutetaan niitä visioita. Toki voi tehdä omiakin ehdotuksia ja oon niitä tehnytkin, välillä ne menee läpi ja välillä ei. Tässä Mummolassakin kun on se ”yks tietty kohtaus”, jossa isoisä ripuloi lattialle, niin oli hommaa saada siihen oikeanlainen koostumus ja sellainen, mikä lähtee matosta helposti puhtaaksi.”

Ripulinkeittelyhommia 

 Minkä taidon haluaisit osata? ”Voisin osata olla välillä hiljaakin eikä aina olla äänessä. Ei olisi lainkaan huono taito oppia vielä tässäkin iässä! Ammatillisessa mielessä olis hyvä osata enemmän tietotekniikkaa, ettei aina tarttis mennä perinteisillä konsteilla tyyliin ”leikkaa ja liimaa”. Kuvankäsittelytaito esimerkiksi olis ihan hyväksi. Yks asia mistä en luovu on paperinen käsikirjoitus, plari. Järjestäjä-kuiskaajan pitää tehdä siihen todella paljon merkintöjä. Jos olisi tietokoneella kaikki ja tekstistä poistetaan repliikki, joka sitten seuraavana päivänä otetaankin takaisin, niin helpompi on vetää paperista yli ja tehdä merkintöjä viereen. Paperissa mulla on myös merkintöjä, että mistä suunnasta joku lavalle tulee ja mihin suuntaan menee. Siitä on hyötyä tilanteessa, jossa tulee paikkaus, jos joku on sairastunut. Tai mikki hajoaa kesken musikaalin! Paperista näkee, mihin suuntaan hajonneen mikin kanssa seuraavaksi mennään ja pystytään vaihtamaan se nopeasti.”

Tattiritareiden vaihtolista (c) Teatterikärpänen

 Mikä on parasta työssäsi? ”Vastataan taas monipuolisuus. Luulisi, että päivät on samanlaisia, mutta kyllä jokainen päivä on vähän erilainen. Moni ihminen luulee, että ei oo mitään tekemistä silloin kun ei oo näytöksiä, mutta silloinhan me harjoitellaan. Parasta on myös se, että saan tutustua erilaisiin hienoihin ihmisiin. Ja mukavat työkaverit, talon oma väki.”

 Entä haasteellisinta? ”Osittain jaksamisen kanssa on haasteita, mutta siihen oon jo tottunut. Vapaata ei liiemmin oo kun kuusipäiväinen työviikko. Kaksiosainen työpäivä ei niinkään mua haittaa, alussa taisin jo mainita, että usein lähden kiertelemään kirppareilla tai hakemaan teatterin varastosta tavaraa iltaa varten. Omasta varastostani on löytynyt myös esityksiin rekvisiittaa, Mummolaankin pöytäliinaa ja äitini vanha kauppakassi.”

 ”Hommahan menee niin, että ensin luetaan käsikirjoitus ja sieltä poimitaan tarvittava rekvisiitta, jotta harjoituksissa on sitten tavaraa. Harjoituskama voi olla nykypäivää, vaikka näytelmä sijoittuisi 1800-luvulle. Kun mennään tekstiä ja harjoituksia eteen päin niin voi käydä niin, että joku tavara jääkin pois tai tarvitaan jotain lisää. Asiat muokkaantuvat ja mun pitää olla kartalla siitä missä mennään, ja tiettyjä tavaroita tarvitaan vain näytelmän tietyssä kohtauksessa. Muistiinpanot auttaa tässäkin ja niitä päivitetään tarpeen mukaan. Valokuvat otetaan siinä vaiheessa, kun näytelmä on käytännössä valmis eikä siihen ole tulossa enää muutoksia tarpeiston osalta. Valokuvat auttavat myös siinä tapauksessa, että oon kipeänä ja joku toinen tekee mun hommani. Meillä on molemmilla puolilla näyttämöä tarpeistopöydät, missä näytelmien tarpeisto kulkee näytelmän lavasteiden mukana. Tarpeistonkin pitää olla just tietyssä tarkassa paikassa oikeaan aikaan lavan sivussa, jotta näyttelijä löytää sen heti. Hänellä ei oo aikaa lähteä sitä etsimään mistään, kyse on usein vain sekunneista. Näyttelijän pikavaihdossa mä seison lavan sivussa ja annan jonkun tavaran suoraan näyttelijän käteen tai otan pois, vaikkapa hanskat. Tattiritareissa ojennan Oskarille jättikokoiset mustikat esimerkiksi. Moni saattaa ajatella, että näytelmän alussa me ollaan laitettu tavarat valmiiksi ja lähdetään sitten meneen (näin eräs teatteriin tutustuja luuli), ja näyttelijät siellä sitten keskenään puuhaa rekvisiitan parissa, käyttelee savukoneita ja sammuttelee valoja, pikavaihdossa riisuu ja pukee itse. Meitä on siellä iso joukko teknistä väkeä koko näytelmän keston ajan ja ylikin. Tarpeistonhoitaja, järjestäjä-kuiskaaja, pukija, kampaaja, maskeeraaja, näyttämömiehet, näyttämömestari ja valo-ja äänimiehet lisäksi.”

Tarpeiston valokuvahommia (c) Teatterikärpänen

 Millainen on sun ”normipäivä” töissä, esimerkiksi tänään? Ei tarvitse kertoa kaikkea sitä, mitä esityksen aikana teet, mutta noin muuten. ”Työaika mulla alkoi klo 11 ja klo 13 alkoi ensimmäinen esitys eli Tattiritarit. Ennen esitystä laitoin tarpeiston kuntoon, latasin savukoneet ja osittain jo kaivoin Mummolan ruokia sulamaan iltaa varten. Tattiritareiden loputtua jatkoin hommia Mummolan pariin, astiat esille ja ruuat valmiiksi. Keittelen muusit ja isoisän ripulit, heh. Esitys alkoi sitten klo 18. Mummolassa on paljon astioita ja tiskattavaa, peräti kahdeksan koneellista tiskiä tulee näytelmän aikana. Onneksi saadaan lainata pienen näyttämön kahvion pikapesukonetta. Esityksen jälkeen kerään sitten rekvisiitan omalle paikalleen, jotta ne on seuraavaa Mummolaa varten valmiina. Siinä ei kauaa mene, jos ne on jo valmiiksi siinä missä niiden pitääkin olla.”

Tiskaushommia 

 Käytkö katsomassa muualla teatteria ja jos käyt, pystytkö ”vain katsomaan”? ”Joskus on käyty teatterin porukalla kauempanakin teatterissa, mutta ei sitä oikein ehdi kun aina ollaan töissä. Oopperan kummitusta oltiin Hesassa katsomassa, säkin olit samaan aikaan. Raumalla olisin halunnut nähdä Kultalammen, kun siinä on Ilmari Saarelainen, mutta yhteen ainoaan esitykseen olisin ehtinyt ja sekin oli loppuunmyyty. Pitkän kesäloman aikana toki ehtisin kesäteatteriin, mutta mua ei välttämättä kesäisin teatterit niin kiinnosta. Riippuu tietysti näytelmästä. Enkä pysty pelkästään katsomaan, tarpeistoon ainakin tulee kiinnitettyä heti huomiota. Juomat voi olla vääränvärisiä tai mitä nyt milloinkin osuu silmään.”

 Mistä sä inspiroidut työssäsi? ”Uusista pikku savukoneista ehdottomasti!”

 Mitä sulle tarkoittaa ”teatterin taika”, kun oot omalta osaltasi tekemässä sitä päivittäin? ”Mä oon erityisen iloinen silloin, jos saa lapset hymyilemään. Sen takia mä tykkään tehdä lastennäytelmiä. Siellä tulee suoraa palautetta heti. Mikään ei oo niin hienoa kuin saada lapset eläytymään näytelmän maailmaan. Se on tärkeintä. Lapsissa on tulevaisuus.”

 Jos saisit oikein fantasioida, mikä olisi ”dream team” näyttelijöitä, joiden kanssa haluaisit tehdä töitä? Edesmenneetkin lasketaan mukaan. ”No tietysti Tauno Palo, Aku Korhonen, Siiri Angerkoski, Sylvi Salonen ja Immu Saarelainen! Immun kanssa oon töitä tehnytkin, kun hän on vieraillut Porin Teatterissa Parasta ennen -monologinsa kanssa monta kertaa. Huikea tyyppi, tultiin heti juttuun ensitapaamisesta lähtien.”

Nuketushommia 

 Kenen kanssa laulaisit dueton? ”No Gunnareiden Duffin kanssa tietysti! Biisi olisi Misfitsin Attitude.”

 Entäs mitäs me laulettaisi? ”Mehän voitais laulaa ihan mitä vaan ja ollaan laulettukin. Irwinin Suruton nuoruusaika vaikka ensalkuun.”

 Kerrohan joku sattumus, missä kaikki ei oo mennyt ihan putkeen heti. ”Shirley Valentine -monologissa näyttelijä Viola hyppäsi tuosta noin 32 sivua tekstiä. Shirleyn piti lähteä Kreikkaan ja siinä sitten oltiinkin jo perillä ykskaks, väliajan ylikin mentiin. Mä selaan sivuja, että minne asti oikein hypättiin. Viola itse huomasi asian ja vähän huikkasi mulle, että mitäs nyt. Mä en voinut suoraa repliikkiä sanoa siihen tilanteeseen, mutta vihjasin perunoista, kun hänen piti paistinperunoita ukolleen siinä tehdä. Konkreettinen tapahtuma. Viola totes "Ai niin ne perunat", ja siitä oli helppo jatkaa. Saman näytelmän enskarissa unohdin laittaa hellan päälle ja perunat ei paistunu. Ja onhan mulle kung fu -liikkeitäkin näytetty Kulttuurikulmassa, kun en päästänyt yhtä katsojaa väliajan jälkeen takaisin saliin, kun humalaltaan häiritsi esitystä niin paljon. Että portsarinakin on oltu."

Mäyrähommia 

 Kerro joku erikoinen kohtaaminen yleisön edustajan kanssa. Kung fu -kohtaamisen lisäksi… ”Juu, Viirussa ja Pesosessa menin mäyränä nuuskimaan eturiviin ja yks pikkupoika tinttasi mua nyrkillä nenään.”

 Urasi tähtihetki? ”Kyllä se varmaan on se Pikku-Ukon perse! Itsehän vielä ehdotin itseeni siihen rooliin.”

 Mitä sanoisit nuorelle itsellesi? ”Ole aina oma itsesi. Sillä pääsee pitkälle. On kyllä tullut oltuakin, ei sen puoleen.”

 Ja sitten lauletaan yhdessä ”sä koskaan et muuttua saaaa”.

Peruukkihommia :) 

 Mitä sanoisit teatterialasta haaveilevalle nuorelle? ”Sanoisin, että harkitsee kaksi kertaa, mutta tulee silti. Tekemällä sen sitten huomaa, että onko alalle lainkaan sopiva. Jos tykkää hengailla paljon ystävien kanssa, niin jatkossa näet heitä hyvässä lykyssä vain kesäisin ja sunnuntaisin. Että kattellaan sitten paremmalla ajalla. Sanoisin myös sen, että teatteri on kovaa työtä eikä mitään pintaliitoa.”

 Jos sun elämästäsi tehtäisiin näytelmä, mikä olisi tyylilajina ja kuka näyttelisi Sylttiä? ”Siinä oliskin kyllä ihmeteltävää.”

 Mulla olisi hyvä ehdotus. Se olisi monologi, jossa eläköitynyt kuiskaaja-järjestäjä-tarpeistonhoitaja tarinoisi ja sua esittäisi Tuire Salenius, rokkihuivi päässä! ”Hyvä idea! Sen katsoisin itsekin. Immukin tulisi katsomaan sitä. Joku legendaarinen näyttelijä sen täytyisi joka tapauksessa olla, ei mikään vastavalmistunut nuori. Se monologi alkaisi silleen, että kertoisin vanhemmistani. Isäni Vote oli nimittäin tivolin peliteltassa kortinpeluuttajana ja äitini Sirkka oli toisessa tivolissa vedenneitona, ja sitten he kohtasivat. Kummatkin jo edesmenneet.”

Maski- ja peruukkihommia (suosikkini näistä) 

 Jos ihminen menisi talviunille ja heräisi keväällä, mitä ottaisit omaan talvipesääsi mukaan viihdykkeeksi ja evääksi siltä varalta, että heräätkin kesken kaiken? ”Kyllä mä telkkarin ottaisin ja dvd-soittimen, jotta voisin katsella niitä vanhoja Suomi-filmejäni. Pienet napanderit Lakrisalia voisin ottaa eväspuoleksi, mitään syötävää en tarttis.”

Patsashommia

 Jos voisit aikakoneella palata menneisyyteen johonkin tiettyyn hetkeen tai aikakauteen, minne menisit? ”Kyllä mä haluaisin saattaa loppuun yhden tapahtuman. Lähdin 1985 Tursasta fillarilla Poriin Puuvillatehtaalle Dingon keikalle ja matka tyssäsi heti alussa, 25 kilometriä taisin päästä. Setäni käväisi hakemassa mut pois tienvarresta, kun mummo oli vasikoinut, että tyttö lähti "sitä Tinkoo" katsoon Poriin. Eli haluaisin mennä sinne keikalle paremmalla onnella, kun se jäi silloin näkemättä. Ja haluaisin siis mennä suoraan sinne keikalle, uudestaan en lähtisi polkemaan. En kai mä nyt niin tyhmä oo!”

 Mitä haluaisit kysyä minulta? Voit kysyä muutakin kuin teatteriin liittyvää. ”Paljo kello o?”

 Hillitöntä naurua, ja taas alkaa takaraivoani särkeä. ”Mikään ei oo muuttunut! Ei vaan, jos saisit haastatella ihan ketä tahansa edesmennyttäkin, ketä haastattelisit?”

 Kellohan on 00:09 tällä hetkellä, että tiedoksi vaan kaikille. Kyllä mä haluaisin haastatella Matti Pellonpäätä.

Vanhainkodin hoitaja Kvartetista

 Mitäs on syksyllä luvassa työrintamalla? ”Komisario Palmun erehdys ja Tattiritarit jatkaa syksyllä, ja uutena on tulossa pienelle puolelle Pikku Robinson -lastennäytelmä ja Routavuosi, ja päänäyttämölle tulee Sota ja rauha sekä 39 askelta.”

 Onko sulla jotain ammatillista unelmaa? Mitä haluaisit vielä tehdä? ”Teatterinjohtajaksi tietysti!” (pilke silmäkulmassa)

 Mitä terveisiä haluaisit lähettää katsojille ja blogin lukijoille? ”Tulkaa teatteriin ja käykää teatterissa. Nykyään on ohjelmistoa moneen makuun, on mistä valita.”

 Mitä aiot tehdä seuraavaksi, tämän haastattelun loppumisen jälkeen? ”Otan pienen drinksun ja sä voit ottaa kinkkupiirakkaa.”

Yhteiskuva Provinssirockista 90-luvun alusta. :) 

Bernard Pivot´n kymmenen kysymystä :

1. Mistä sanasta pidät eniten? - Rakkaus

2. Mistä sanasta pidät vähiten? - Sota

3. Mikä sytyttää sinut? - Huumori

4. Mikä sammuttaa intohimosi? - Tylsyys

5. Suosikkikirosanasi? - Vittu

6. Mitä ääntä rakastat? - No vittu kun ei tuu ny mitään mieleen!

7. Mitä ääntä inhoat? - Moottorisaha aamulla

8. Mitä muuta kuin omaa ammattiasi haluaisit kokeilla? - Lentäjä ”ihan kokeilumielessä”

9. Missä ammatissa et haluaisi olla? - Patologi

10. Jos Taivas on olemassa, mitä toivot Jumalan sanovan sinulle kun saavut Taivaan porteille?

Kato Syltti, vieläks sääki elät? ”Ei kun Jumala sanois, että ”Et kai sää ny vielä tullu?”