Puhtaat valkeat lakanat / Tampereen Komediateatteri

Puhtaat valkeat lakanat / Tampereen Komediateatteri

Ensi-ilta 7.6. 2018, kesto noin 2h (väliaikoineen)

Raija Orasen tv-sarjan pohjalta dramatisoinut Outi Keskevaari
Ohjaus Panu Raipia
Apulaisohjaaja Aimo Räsänen
Lavastus Oskari Löytönen
Pukusuunnittelu Elina Vättö
Alkuperäismusiikit Johnny Lee Michaels
Äänisuunnittelu Jere Riihinen
Maskeeraus- ja kampaussuunnittelu Johanna Vänttinen

Rooleissa : Juhani Laitala, Katariina Kaitue, Emmi Kaislakari, Sanni Lehto, Henrik Jansson/Eetu Järvinen/Roni Takolander, Janne Kallioniemi, Aimo Räsänen, Marika Heiskanen, Seppo Paajanen, Miika Muranen, Jenna Teinilä, Aku Sajakorpi, Susanna Kaukonen, Nelli Sinisalo ja Idalilja Raipia/Anniina Koistinen

Koko porukka yhteiskuvassa

 Viikko sitten tuli vietettyä varsinaista kesäteatteripäivää Tampereella. Ensin viihdyimme Viikinsaaressa ja illemmalla suuntasimme Tampereen Komediateatteriin. Puhtaat valkeat lakanat - telkkusarjaa tuli aikoinaan seurattua hyvinkin tiiviisti, varmaan katselin kaikki jaksot ja pidin kovasti. En kuitenkaan enää muistanut sarjan tapahtumista yhtikäs mitään, toki Eero Kurpan elikkäs tutummin Kuuro-Erpan muistin ja sen, että jotain vaatebisneksiä tässä koko ajan hiottiin ja perheen äidillä Mairella oli jonkinasteinen pakkomielle puhtaisiin valkeisiin lakanoihin.

 Muutama vuosi sitten samaisessa Tampereen Komediateatterissa tuli nähtyä legendaarinen Tankki täyteen ja kun esityksen alussa teeveestä tutut Ulla (Tuire Salenius) ja Juhana (Ilmari Saarelainen) astuivat yleisön eteen ja raikuvat suosionosoitukset alkoivat, minä pillahdin yllättäen itkuun. Jotenkin tuli sellainen järjettömän suuri nostalgia-aalto ja ykskaks tuli ikävä kaikkia edesmenneitä mummoja ja pappoja ja vaikka mitä aikoja. Henkilöhahmot olivat tulleet niin tutuiksi, ja tunne oli samanlainen kuin näkisi rakkaan ystävän pitkästä aikaa. Arvatkaas miten kävi, kun Ensio Raikas (Juhani Laitala) saapui yleisön eteen? Kyllä vaan, roskia meni taas silmään. Olen aika helppo tapaus näissä tietyissä nostalgia-asioissa.

 Tv-sarjassa saimme tutustua Raikkaan perheeseen tarkemmin. Oli vaatetusyritystä ja muotiliikettä ja sinnikkäitä kosijoita perheen tyttärillä, ay-liikettä ja sujuvasanaista porukkaa siellä sun täällä. Kesäteatteriversioon oli sitten ympätty pariin tuntiin kaikkea tätä + idänkauppaa, ja monta jaksoa yhteen putkeen pikakelauksella - eikä muuten haitannut meikäläistä yhtään! Jotenkin sulavasti uppouduin Raikkaan perheen kuvioihin ja nautin joka hetkestä värimaailmoineen kaikkineen. Kiehtovia kuoseja vilisi etenkin naisten vaatteissa ja toki miesten teryleeniasut ja samettipuvut sykähdyttivät, samoin kuin pulisongit ja valtavat kaulukset ja viikset ja kiharatkin jopa.

Nuutinen, Kurppa ja Raikas 

 Raikas oli mielessäni usein muutenkin kuin sukunimenä. Oli nimittäin aika kuuma ja raikasta vettä oli juotava pullotolkulla esitystä ennen, jälkeen ja aikana. Raikasta oli meno myös näyttämöllä, ilahduttavan paljon uusia kasvoja "vanhojen konkareiden" joukossa, eikä näyttelijäkunnassa muutenkaan ollut mitään valittamista. Ihastuin varsinkin Ireneen (Sanni Lehto), joka oli varsin pirtsakka pakkaus ja kipakkaa tekoa muutenkin. Kovasti viehätti myös Kuuro-Erppa Eero Kurppa (Janne Kallioniemi) etenkin muotinäytöksen juontajana sekä - yllätys yllätys - Nuutinen (Aimo Räsänen), joka teki kosimishommista taidetta parilla lauseella. Mikä tyyli! Jo oli ihme, ettei Sylvi (Marika Heiskanen) hetimiten lämmennyt. Risto Raivion (Miika Muranen) ujot lähentymisyritykset myös osuivat mainiosti, ja mainitsinko jo kiharat?

Sylvin lämmittelyä 

 Pari tuntia heilahti tuosta noin, ja olisin katsellut Raikkaan perheen menoa kauemminkin. Olin esityksen jälkeen suu messingillä ja aika "fiiliksissä". Hmmm, kävi mielessä, että varmaan parinkymmenen vuoden kuluttua jossain nähdään Salatut elämät pikakelauksella, ja kun Ismo ja Seppo astuvat yleisön eteen, meikäläistä viedään taas. Vaikka Salkkareita en enää vuosikausiin ole seurannut, mutta ymmärtänette pointin...

 Vielä ehtii katsomaan ja viikkailemaan lakanoita Komediateatterille, lisäinfoa löydät tästä.

Esityskuvat (c) Peero Lakanen

(Näin esityksen kutsuvieraana, kiitos Tampereen Komediateatteri!)

Grease - musikaali / Valkeakosken Kaupunginteatteri

Grease - musikaali / Valkeakosken Kaupunginteatteri

Ensi-ilta 4.2. 2016, kesto noin 2h 40min (väliaikoineen)

Ohjaaja Marco Bjurström
Tuottaja ja apulaisohjaaja Christian Sandström
Musiikin sovitus, pääkapellimestari Antti Vauramo
Koreografit Mönziä Kurbanali ja Marco Bjurström
Äänisuunnittelu Samuel Merisalo
Valosuunnittelu Jukka Kuronen
Lavastesuunnittelu Oskari Löytönen
Pukusuunnittelu Sanni Tamminen ja Anita Valo
Maskeeraus ja kampaukset Pirjo Laihiala

Rooleissa : Janne Saarinen, Nea-Maria Alanko, Sonja Pajunoja, Ulla Paajanen, Maija Pihlajaoja, Saana Koivisto, Taneli Läykki, Arvo Jean-Michael Saarinen, Joakim Pihlajaniemi, Sauli Rissanen, Pyry Joki, Ella Jaakkola, Leea Lepistö, Hannes Leminen, Petteri Lassila ja Jenni Aunio-Ahmavuo

Ensemble : Sanni Lehto, Heidi Huovinen, Pyry Joki, Jenni Aunio-Ahmavuo, Selma Kauppinen, Petteri Lassila, Ella Jaakkola, Hannes Leminen, Hely Nylund ja Suvi Salmi

Bändi Big J Fredrikson and his Memphis Gentlemen : Antti Peltola, Tapio Ahonen, Raimo Nyyssönen, Nea-Maria Alanko, Joakim Pihlajaniemi ja Juhani Fredrikson

 Hämeenlinnasta on varsin lyhyt matka Valkeakoskelle ja kesäteatterissa on tullut käytyä useampanakin vuonna, mutta uskokaa tai älkää, tämä oli ensivisiittini Valkeakosken Kaupunginteatteriin! Olen koittanut joka vuodelle mahduttaa ainakin yhden minulle uuden teatterirakennuksen, ja tämä tuli nyt sitten virallisesti korkattua. Grease sai minut innostumaan jo kauan ennen ensi-iltaa, koskapa mukana olisi muutamakin "seurantalistalleni" (mustan listan vastakohta) joutunut/päässyt tyyppi.

 Tarina lienee tuttu kaikille. Jaa ei vai? No, kerron juonen lyhykäisesti. Tapahtumat sijoittuvat 1950-luvulle Chicagoon, Rydell High-opinahjoon. Takana on kesäloma, jonka aikana Danny (Janne Saarinen) ja paikkakunnalle muuttanut Sandy (Nea-Maria Alanko) ovat pihkaantuneet ja viettäneet ihanaa aikaa yhdessä. Koulu alkaa, Danny hehkuttaa kesäkissaansa muille kundeille ja tyttöjen puolella Sandy mainitsee tavanneensa kesällä kivan kundin. Saman koulun väkeä ovat toisistaan tietämättä, ja siitähän sitten saadaan draamaa sekä liuta herkkiä balladeja ja meneviä kipaleita aikaiseksi. Grease-elokuvan nähneet muistavat varmaan ainakin tiukoissa farkuissa keekoilevan John Travoltan sekä kellohameen helmat heiluen pyörähtelevän Olivia Newton-Johnin. Itse en muuten ole leffaa edes nähnyt, mutta voin hyvin kuvitella näin tapahtuneen.

 Olimme sunnuntain päivänäytöksessä (mukavaa, että niitäkin jossain päin vielä järjestetään) ja katsomon oli kansoittanut muutamakin eläkeläisryhmä. Eipä siinä mitään, nuoriahan kaikki olemme joskus olleet ja jotkut onnekkaat ovat sitä edelleen. Itse olen ainakin mieleltäni ikinuori, vaikka muuten kropassa alkaa jo keski-ikä painamaan. Samat rakkaushuolet ja ryhmäänkuulumisongelmat sekä ulkopuolisuuden tunne riivaavat mieltä takuulla, olet sitten elänyt kukkeimman nuoruutesi 40-luvulla tai 2000-luvulla. Halu olla toisten silmissä jotain muuta kuin oikeasti on, halu näyttää muille että täältä pesee tarvittaessa, en ole mikään nössö. Ihan pelkkä halukin, kevättä rinnassa. Siinä aihetta useampaankin musikaaliin pitkäksi aikaa.

 Castingille täytyy kyllä nostaa peukkua. Vaikka muutaman tyypin kyvyt oli jo aiemmin bongattu hyväksytyin arvosanoin, koko porukka onnistui iloisella tavalla yllättämään meikäläisen! Voisi sanoa, että onnea Valkeakoski! Nyt on haalittu sellainen määrä talenttia samalle lavalle, että ihan sanattomaksi vetää. Jos kaiken sen energian, hyvän meiningin ja asenteen tiivistäisi yhteen nippuun, syntyisi vaarallinen aikapommi, joka kaataisi puita pitkältä matkalta. Ideapark siirtyisi sen voimasta Tampereen IKEAn kupeeseen, ja toivottavasti räjäyttäisi etelään mennessään myös surullisenkuuluisan Sunny Car Centerin mainostolpan Hämeenlinnan kupeesta. Laulu-ja tanssitaidon lisäksi mukana oli roima annos sitä kuuluisaa lavasäteilyä, voltteja, soittotaitoa, pilkettä silmäkulmassa ja luontaista lahjakkuutta. Yleisön oli helppo vain istua ja nauttia, kenenkään takia ei tarvinnut jännittää, että kuinkakohan tuo nyt soolostaan selviää. Eniten jännitti se, miten ME eräistä muuveista selviäisimme ja yritykseksi jäi ainakin allekirjoittaneen kohdalla.

 Olen nähnyt Grease-musikaalin kerran aiemminkin, Somerniemen Musiikkiteatterissa muutama kesä sitten. Silloin suosikkihahmokseni nousi tyttöporukan kovis Rizzo, ja ilokseni huomasin, että Sonja Pajunoja nähdään Valkeakoskella samassa roolissa. Olen seuraillut nuoren naisen uraa jo pitemmän aikaa, ja aina hän tekee kyllä yhtä vakuuttavaa työtä ja tuntuu silminnähden nauttivan lavallaolostaan. Seurasin häntä silmä tarkkana, missä sitten menikin. Hyvällä asenteella muutkin tytöt vetivät, mutta kyllä minä nyt ihan rehellisesti tunnustan kaiken kansan edessä, että se jätkäporukasta huokunut valtava testosteroniaalto pyyhkäisi kyllä meikäläisen yli aikamoisella voimalla. Istuin kakkosrivissä, ja ole siinä nyt sitten muka normaalisti, kun kiihkeä lauma tiukkafarkkuisia ja piukeapaitaisia nuoria miehiä heiluttaa lannetta parin metrin päässä. En oikein tiedä minne olisin silmäni pistänyt. Kenickien (Taneli Läykki) suvereenisti vetäisemä Greased Lightnin' räjäytti pankin ja iski kuin sata salamaa kerralla. Ihan piti väliajalla pyyhkiä huurut pois silmälaseista. Juu, istuin lasit päässä niinkin lähellä että varmasti ei jää mitään näkemättä!

Rizzo (Sonja Pajunoja) ja Danny ( Janne Saarinen) 

 Väliajalla mieheni totesi lakonisesti, että "ei tässä ainakaan pääse nukahtamaan". Innostuin kaivamaan muistivihkonkin esiin ja kirjoittamaan pari asiaa, ja kyllä hiukan huvitti kun sen tuossa laukusta kaivoin ja vihkossa lukee erittäin epäselvällä käsialalla "testosteroniaalto melkoinen" eikä mitään muuta. Siinä siis tärkeimmät...

 Pääparin välillä oli oikein hyvää kemiaa, tanssikisoissa oli mainio sokkotreffipartneri Cha-Cha Di Gregorio (Jenni Aunio-Ahmavuo) ketkuttamassa Kenickien ympärillä, Teen Angel (Petteri Lassila) oli verraton ja radiojuontaja Vince Fontaine (Pyry Joki) toi mieleeni sympaattisella tavalla rakkaan serkkupoikani Matin, jonka kanssa kymmeniä vuosia sitten teimme fiftarihenkisiä nauhoituksia c-kasetille. Elvistä ja muuta.

 En yhtään tiedä, että mikä lienee lipputilanne Valkeakoskella myöhemmissä näytöksissä. En yhtään ihmettele, jos vaikka menisi loppuunmyydyksi koko paketti. Joko mainitsin sen kuumottavan kundisakin nahkatakeissaan? Mä olen kyllä niiiiin helppo tapaus näiden suhteen. Se on tää ikä.

 (näin esityksen vapaalipulla)

Esityskuvat Valkeakosken Kaupunginteatteri.

Hedelmäksi antaisin ... antaisin ... paratiisin kielletyn hedelmän. En saa nimittäin nyt päästäni niitä kundeja. "Sinut haluan vain sinut haluan vaaain, u-u-uuuu..."

Taneli ja Arvo Jean-Michael (c) Teatterikärpänen 

Ihmemaa Oz / Tampereen Komediateatteri

Ihmemaa Oz / Tampereen Komediateatterin Päänäyttämö

Ensi-ilta 11.5. 2015, kesto noin 1h 30min (väliaikoineen)

Käsikirjoitus L. Frank Baumin kirjan pohjalta Teemu Ojala

Ohjaus Antti Mikkola

Musiikki ja laulujen sanat Tony Sikström

Rooleissa : Ronja Alatalo/Sanni Lehto (Dorothyn roolissa), Pekka Louhimo, Henry Pöyhiä, Veera Herranen, Miia Räikkönen ja Soile Sivonen

Tuotanto Suomen Teatteriopisto
Ikäsuositus 3-vuotiaista ylöspäin

 Sateinen kesäkuu vaihtui helteiseksi heinäkuuksi, ja mitäpä sitä kauniina aurinkoisena päivänä muuta tekisi kuin matkaisi Tampereelle katsomaan teatteria ja vieläpä sisätiloihin. Paikalle oli saapunut runsaasti mummuja ja pappoja lastenlapsiensa kanssa, äitejä ja isiä innokkaine jälkikasvuineen ... ja meikäläinen! Välillä tuntui vähän orvolta, mutta hyvin selvisin eikä paljoa edes pelottanut.

 Täytyy tunnustaa, että Ihmemaa Ozista en ole tiennyt muuta kuin sen, että Dorothy-neitokainen taivaltaa jonnekin keltatiilistä polkua pitkin kera leijonan, variksenpelätin ja peltiheikin, ja jossain välissä luikautetaan kappale, jossa haikaillaan sateenkaaren tuolle puolen. Kirja on lukematta ja elokuvakin on näkemättä, mutta onneksi on teatteri! Näin tuli tämäkin asia hoidettua kätevästi. Kiitos teatterin, minäkin tiedän miksi Tsehovin kolme sisarta kaipailee Moskovaan ja nyt tämä Dorothy takaisin Kansasiin.

Peltimies, Dorothy ja Leijona (c) Peero Lakanen

 Maaseudulla Em-tätinsä luona asustava Dorothy (Ronja Alatalo) joutuu yllättäen myrskytuulten riepoteltavaksi koiransa Toton kanssa ja tuulten laannuttua ollaankin jossain ihan muualla kuin Kansasissa. Ollaan Ihmemaa Ozissa. Kas kummaa, samassa rytäkässä on talo pudonnut Idän pahan noidan päälle ja tästä kiitokseksi Pohjoisen hyvä noita (Miia Räikkönen) antaa Dorothylle pahisnoidan kengät. Paikalla häärää myös sangen hassua kansaa, maiskisia. Tyyppien puheesta ei saanut mitään selvää, mutta varsin veikeitä olivat he. Dorothy haluaa takaisin kotiin, mutta se onnistuisi vain astelemalla keltatiilistä polkua pitkin Smaragdikaupunkiin ja pyytämään apua herra isoherra päävelho Ozilta. Asia selvä. Matkalla Dorothy tapaa ensin Variksenpelättimen (Veera Herranen), joka haluaisi itselleen aivot. Seuraavaksi mukaan lyöttäytyy Peltimies Peltinen (Henry Pöyhiä), jolta puuttuu sydän ja kovin pelokas Leijona (Pekka Louhimo), joka haluaisi "sitä rohkeutta hei". Matkalla kohdataan Lännen ilkeä noita (Miia Räikkönen), lauletaan reippaasti muutama kappale ja lopulta kohdataan se suuri ja mahtava Ozkin.

Variksenpelätin ja Dorothy (Sanni Lehto) (c) Peero Lakanen

 Hehee, alusta asti olin ihan fiiliksissä! Miten mainioita tyyppejä ja ilmeikkäitä näyttelijöitä kaikki tyynni! Lapset hihittelivät katsomossa omiaan ja minä hihittelin silkasta mielihyvästä. Tykästyin erityisesti Variksenpelättimen, Peltimiehen ja Leijonan pukuihin ja omanlaiseensa liikekieleen. Yhdessä vaiheessa huomasin hiukan närkästyväni, kun kuulin metallista hurinaa ja ajattelin, että taas joku unohtanut sulkea kännykkänsä ja nyt se soi ja hurisee jossain laukussa. Tajusin sitten, että äänihän lähteekin Peltimiehen liikkeistä...hups. Bonuksena Soile Sivonen näytti mallia siitä, miten esitetään oikein ilkeää hahmoa ns. "pahat mielessä", tuli mieleeni siitä itse Rowan Atkinsonin muinainen lavashow.

 Hauskalla tavalla esitykseen oli luotu aitoa teatterin taikaa. Valoilla oltiin ykskaks vihreässä Smaragdikaupungissa, Toto-koiruus jaksoi räksyttää ja meni jo täydestä, että eläväinen koirahan se siinä - ja sitten otuksen patterit tsekattiin vaivihkaa. Ja miten Lännen ilkeä noita tuosta noin vaan suli pois silmiemme edessä! Waude! Mahtoi lapsilla olla ihmettelemistä siinä... Taika myös ovelasti rikottiin, etenkin kun Ozin velhon salaisuus paljastui.

 Lisäksi lumouduin täysin Ronja Alatalosta Dorothyn roolissa. Joskus reippaus ja pirtsakkuus menee överiksi ja ylinäyttelemisen puolelle, mutta toisin kävi nyt. Seurasin haltioituneena, miten nuori neito suorastaan liiteli pitkin lavaa, lauloi kuin enkeli ja hurmasi minut ainakin ihan täysin. Hänestä kuullaan vielä, ja odotan jo seuraavaa kohtaamista Työviksen syksyn Desirée-musikaalissa.

 Paikoitellen oli aika jännääkin, siipisimpanssien kohtalo oli ainakin liikaa yhdelle pienelle katsojalle. Enimmäkseen katsomossa itkun sijaan kuitenkin hihiteltiin Variksenpelättimen irtoilevalle kädelle, rasvaa kaipaavalle jumiin jäävälle Peltimiehelle (joka yhdessä laulussa vähän räppäsikin) ja omaa varjoaankin pelkäävälle, komeita aarioita vetävälle Leijonalle.

 Puolitoistatuntisen jälkeen oli oikein hyvä mieli minulla eikä harmittanut tippaakaan, että vietin päivän parhaat hetken sisätiloissa. Paistaa se aurinko myöhemminkin (ja on paistanutkin).

 Esitykset jatkuvat elokuun alkuun asti, lisätietoja tämän linkin takaa.