Kake2 - Tähtisumussa ja Seuraavat 500 vuotta

Tavoistani poiketen kirjoitan nyt parista vastikään näkemästäni jutusta yhteisen otsikon alle tekstin. Molemmista jäi mieleeni sellainen "halolla päähän"-tunnelma, eri tavalla tosin. Kahtena päivänä peräkkäin lähdin melkein suoraan töistä pääkaupunkiseudulle teatteriin, ja reissuista ensimmäinen tarjosi vielä lisädraamaa, sillä unohdin lahjakkaasti työavaimeni työpaikkani takahuoneeseen kiireellä lähtiessäni, ja tajusin asian vasta bussimatkalla Helsinkiin. Eipä siinä mitään, mutta jotenkin olisi päästävä seuraavana päivänä ensimmäisenä töihin ja avaimet sisällä... (Tämä ongelma ratkesi myöhemmin, mutta ylimääräinen stressi aiheutti aivojumin ja olin koko illan vähän usvassa.) 

 Liki kuukausi sitten kävin seuraamassa Tanssiteatteri Tsuumin "Kake2 - Tähtisumussa" treenejä, joista jäi mukava kutina ja halu nähdä itse esityskin. Kake2 oli ensi-illassa Aleksanterin teatterissa 2.11. ja itse ehdin sitten paikalle viimeiseen näytökseen 7.11. Harjoitusten perusteella tiesin vähän mitä tuleman pitää, mutta silti kokonaisuus oli tajunnanräjäyttävä yllätys. Finnhits-linjalla jatkettiin, tosin roisilla punkasenteella ja volyymit kaakkoon -meiningillä lisättynä. Taustaprojisoinneissa Suomen vaakunan leijona lähti omille teilleen ja haistatti pitkät perinteille ja ikonisille asetelmille, mm. lorautti kuset Tuonelan virtaan Lemminkäisen äidin surressa edustalla poikaansa. Kansallislintu taas pudotti Väinämöisen veneestä. Paljon räminää ja rosoa, korviahuumaavaa mäiskettä, herkkää ja rajua tanssia ... ja kaiken keskellä lumoavan kaunis a cappella -esitys, johon rakastuin jo harjoituksissa. Marccu papiljottikampauksineen ja marjapuuronvärisine asuineen oli päräyttävä näky, samoin Piramisu ja Kike de Kake viiksineen. Sydämeni vei tällä kertaa kuitenkin bändin uusi tulokas Pera77. Jälkeenpäin olo oli sellainen, kuin olisi saanut halosta päähän ja seuraavana päivänä töissä soi päässä "Kielletyt tunteet", punkversiona sekin. 

Kake yhteispotretissa (c) Mikko Mäntyniemi 

 

(Kake2 - Tähtisumussa, kesto 1h 15min (ei väliaikaa), ohjaus ja koreografia Matti Paloniemi, musiiki ja äänisuunnittelu Hannu Oskala, pukusuunnittelu Jaana Kurttila, valo-ja lavastussuunnittelu sekä laulujen sanat Janne Teivainen, tekstit työryhmä, projisoinnit Antti Lindholm. Lavalla Reetta-Kaisa Iles (Piramisu), Tuomas Juntunen (Marccu), Sampo Kerola (Pera77), Salla Korja-Paloniemi (Kike de Kake), Jarno Tastula (Raimo von Kake) sekä Janne Teivainen (Foni-Åke).) 

Carl-Kristian Rundman (c) Stefan Bremer

 

 Halolla päähän-meno jatkui sitten seuraavana päivänä Espoon Kaupunginteatterissa, jonne saavuin ja lähdin ensimmäistä kertaa bussilla (tosin ystävän avustamana). Jännä kokemus sekin, ja ehkä seuraavalla kerralla uskallan lähteä liikkeelle Kampista ihan itseksenikin. Mutta se esitys! Aiheesta ensinnäkin viis ; jos lavalla on Eero Aho, Ria Kataja ja Carl-Kristian Rundman, ja tekstistä sekä ohjauksesta vastaa Paavo Westerberg, on suorastaan pakko mennä katsomaan. Tavoistani poiketen olin ennakkoon lukenut muutamia arvioita ja kommentteja, mutta en niistä juuri viisastunut eikä mitään jäänyt päähäni. Etukäteen olin sitä mieltä, että tästä esityksestä on varmasti niin monta tulkintaa kuin on katsojaakin, ja jokainen kokee (kuulee, muistaa, näkee) asiat omalla tavallaan. Jollekin suuri mysteeri aukeaa, jollekin ei. Itse kuulun jälkimmäiseen porukkaan. Mietin, että pitäisikö minun antaa asioiden hautua muutama päivä päässäni ja sitten kokeilla tekstinkirjoitusta uudestaan, vaiko luettelisi Eero Ahon roolihahmon lailla liudan yksinkertaisia asioita, joista pitää. (Gerbiilit tulisi mainittua tässäkin!) Vaiko nostaa kädet pystyyn ja todeta, että nyt meni yli ja lujaa. Pidin esityksestä, jollain selittämättömällä tavalla se koukutti. Väliajalle mentäessä vertasin näytelmää Twin Peaksin uusimpaan kauteen. Pihalla ollaan, ja silti täysin koukussa. Esitys imaisi mukaansa. Ria Katajan pienet eleet, puheen ajoittainen hermostuneisuus ja kiihtyvä kävelyvauhti, oudossa synkassa sykkivät valot ja koko tilan muuttuminen toiseksi, toistuvat kysymykset ja vastaukset, Eero Ahon tuijotus, "täydellinen kansalainen" Rundis pulassa, kuka teki mitä... Unenkaltainen, painajaismaisen painostava tunnelma ajoittain. Välillä kävi mielessä, että kohta jostain ovesta tulee lavalle Jani Volanen (kuin Q-Teatterin näytelmässä Kevyttä mielihyvää) ja napsauttaa sormiaan, joukkohypnoosi on päättynyt ja näkökulma muuttunut, selkeytynyt. Muuta en osaa sanoa, en tässä vaiheessa enkä varmaan myöhemminkään. 

Eero Aho ja Ria Kataja (c) Stefan Bremer 

(Seuraavat 500 vuotta, ensi-ilta 20.9. 2017, kesto 2h 15min (väliaikoineen), teksti ja ohjaus Paavo Westerberg, lavastus ja pukusuunnittelu Markus Tsokkinen, valosuunnittelu Ville Seppänen, äänisuunnittelu Tommi Koskinen, videosuunnittelu Timo Teräväinen, maskeerauksen suunnittelu Kaarina Kokkonen, dramaturgi Jukka Viikilä. Rooleissa Ria Kataja, Eero Aho ja Carl-Kristian Rundman.) 

(Näin molemmat esitykset kutsuvieraana, kiitos Tsuumi ja Espoon Kaupunginteatteri!) 

Tanssiteatteri Tsuumin harjoituksissa

 Pari vuotta sitten Savoy-teatterissa sai ensi-iltansa Tanssiteatteri Tsuumin konsertti-tanssi-spektaakkeli "Kake - tiellä tähtiin". Minulta meinasi mennä koko proggis ikävästi ohi, mutta onneksi keväälle 2016 napsahti vielä muutama lisänäytös ja pääsin katsomaan. Mielenkiintoni muuten alunperin herätti nimenomaan nimi Kake, se kun vei välittömästi joko Kake Randelinin tahi Kake Singersin maailmaan (suosikkejani molemmat). Esityksessä saimme nauttia Kake-nimisen bändin menosta ja suhdesotkuista tanssikuvioineen, ja siinä sivussa kuulimme upeita versioita vanhoista Finnhitseistä ja muista iskelmistä. Riehaannuin kirjoittamaan varsin lennokkaan jutun esityksen tiimoilta.

 Riemullani ei ollut rajoja huomatessani, että tulevana syksynä Kake tekisi paluun ja entistäkin räväkämpänä! "Kake2 (potenssiin kaksi, huomio) - tähtisumussa" vei aatokseni välittömästi Kake Singersin kulttimainetta nauttivaan "Tähtisumutusta"-levyyn (sisältää mm. hitit Tappajahauki sekä Ovelan pojan polska) ja minulle tuli varsin nostalginen olo. Ensi-ilta olisi Aleksanterin teatterissa 2.11. ja esityksiä olisi ainoastaan kolme (lisäksi 3.11. ja 7.11.), ja heti alkoikin armoton jännitys siitä, osuisiko työvuoroni lainkaan kohdalleen ja jos ei, voisiko joku ystävällinen sielu vaihtaa kanssani vuoroa. Tämä PITÄISI nähdä, keinolla millä hyvänsä.

Kake ryhmäkuvassa (c) Mikko Mäntyniemi 

 Kävikin sitten vielä niin mahtavasti, että produktion tuottaja Maritta Laesmaa otti minuun yllättäen yhteyttä meilitse ja tiedusteli kiinnostustani tulla seuraamaan Kaken harjoituksia Aleksanterin teatterin neljännessä kerroksessa sijaitsevaan harjoitussaliin. Minuahan ei tarvinnut kauaa houkutella ja taisin vastata varsin innokkaalla viestillä heti muutaman minuutin sisällä, ja ehdotin samantien sopivaa ajankohtaakin.

 Lokakuun puolivälissä löysin itseni sitten jännittynein mielin tanssisalista. Ennen harjoituksia tsuumilaisilla oli ollut ruokatauko ja väki oli hajaantunut lähiympäristöön, ja hiljalleen sitten palailivat takaisin harjoitusten pariin. Muita odotellessa ehdin vaihtamaan muutaman sanan Reetta-Kaisa Ileksen ja Salla Korja-Paloniemen kanssa (Kake-taiteilijanimiltään Piramisu sekä Kike de Kake). Pian paikalle saapuivat myös esityksen ohjaaja Matti Paloniemi sekä bändiläiset Janne Teivainen (Foni-Åke, Janne vastaa myös valosuunnittelusta), Tuomas Juntunen (Marccu), Jarno Tastula (Raimo von Kake) sekä hiukan muita myöhemmin vielä joukkoon liittyi uusi jäsen Sampo Kerola (Pera77). Mainioita nimiä, eikö vaan?

 Minun oli tarkoitus tehdä asiantuntevia muistiinpanoja parituntisten harkkojen aikana ja muistiinpanoja kyllä teinkin. Valitettavasti en niistä juurikaan jälkikäteen saanut selvää, sillä suurimmaksi osaksi olin raapustanut paperille yksittäisiä sanoja ja lauseita tyyliin "tiivistystä!" , "mikä vitun tauko?" ja "lähtee neljännen kasin jälkeen (en ymmärrä näistä mitään)" sekä naseva kommentti "nyt enemmän toistoja ja vähemmän höpinää". Sen voin sanoa, että jos tietokoneelta pauhaa Rammstein ja neljä henkeä vetää sen tahdissa jalalla koreasti, eipä siinä juuri muistiinpanoja tehdä vaan seurataan silmä tarkkana, miten kohtaus hiljalleen, toisto toiston jälkeen, muotoutuu haluttuun suuntaan. Ohjaaja Paloniemen sanoja lainaten "Tässä on nyt se Suomi100 - saksalaisten aika" vähän kieli poskessa... Yritin napsia myös kuvia, mutta ei meikäläisen kameralla napsita mitään huippuotoksia, vielä kun kuvattavat kohteet eivät pysy hetkeäkään paikoillaan!

 Minä itsehän en ole mikään parkettien partaveitsi ja tanssiessa näyttäisin varmasti samalta, jos taikinaa pyöriteltäisiin pitkin lattiaa. Onkin nautinnollista katsoa, miten toiset osaavat ja hallitsevat kehonsa.

 Tässä vaiheessa harjoituksia "eiku" kajahtaa rivistä reippaasti ja kuuluupa sieltä kirosanojakin, kädet unohtuvat väärään paikkaan ja uusiksi otetaan useampaankin otteeseen. Keskeneräisyyttä on vain siedettävä ja luotettava siihen, että hyvä tästä tulee. Ja jos minulta kysytään, tästä ei tule pelkästään hyvä, tästä tulee loistava! "Kun saadaan rakenne valmiiksi, voi alkaa leikittelemään".

 Musiikista vastaava Hannu Oskala poti flunssaa kotosalla, häntä ei tällä kertaa paikalla nähty. Muuten sulosoinnut hoituivat osittain tietokoneen välityksellä, ja suurimmaksi osaksihan kaikki soittavat itse "ihan oikeastikin". Bändisoittimiin tartuttaessa meikäläiselle kaivettiin korvatulpat jostain, menohan oli tyyliä nupit kaakkoon ja "paskat päästä ja paikat hampaista"-meininkiä. Kakehan on loikannut kellaribändiksi ja nyt veivataan edelleen iskelmiä, mutta punkversioina! Kyllä vaan, Kake Randelinin "Kielletyt tunteet" on aikas tymäkkää kamaa toisenlaisella asenteella vedettynä, etenkin kun Reetta-Kaisa Iles vetäisee sen kohtalaisen räkäisellä äänellä. Muistoihini pulpahti parikin kertaa legendaarinen bändi Satu ja Vaahtopäät, joka keikkaili muinoin (levyttikin?) ja yhdisti hienolla tavalla ramopunkin ja Finnhitsit.

 Punkmeiningin lisäksi tulossa on haikeankaunista silittelyduettoa sekä uskomattoman upea a cappella- esitys (ns. isänmaallinen kuorolauluosuus), johon Janne Teivainen on tehnyt sanat ja Hannu Oskala sävelen. Tämän osuuden aikana vähän jo liikutuinkin, ja laulun sanat soivat päässäni ajoittain yhä uudestaan ja uudestaan, niin monta kertaa niitä toistettiin. Suretti jo valmiiksi, jos en pääsisi valmista esitystä näkemään ja kuulemaan. Tanssi ja laulu kulkevat etenkin tässä hienolla tavalla käsi kädessä, kirjaimellisestikin.

 Kolme tuntia vierähti vähän liiankin nopeasti, ja olin onnistunut järjestämään samalle päivälle muutakin ohjelmaa, joten jouduin kiiruhtamaan seuraavaan kohteeseen kesken bändiharkkojen. Tämänkin perusteella sain hyvän kuvan siitä, että luvassa on jälleen messevää ja yllättävää menoa. Jos ja kun mielit itsekin paikalle, kannattaa siis suunnata Aleksanterin teatteriin 2.11., 3.11. tai 7.11. Lisätietoja tästä linkistä. 

 Itse istun kuin tatti katsomossa 7.11. , eli pääsen kuin pääsenkin katsomaan! Ou jeah!

Kiitos Tsuumin väelle kutsusta harjoituksiin!

Harjoituskuvat (c) Teatterikärpänen

Tässä vielä esittelykuvat koko poppoosta... (c) Mikko Mäntyniemi

Foni-Åke 

Pera77 (mikä look!) 

Kike de Kake 

Raimo von Kake 

Piramisu

Sokerina pohjalla Marccu 

Kake - tiellä tähtiin / Tanssiteatteri Tsuumi

Kake - tiellä tähtiin / Tanssiteatteri Tsuumi, Aleksanterin teatteri

Ensi-ilta Savoy-teatterissa 13.10. 2015, kesto noin 1h (ilman väliaikaa)

Koreografia Matti Paloniemi
Musiikki Jarno Tastula/Finnhits
Pukusuunnittelu Jaana Kurttila
Valosuunnittelu Janne Teivainen

Estradilla Kake-bändi eli Piramisu (Reetta-Kaisa Iles), Raimo von Kake (Jarno Tastula), Kike de Kake (Salla Korja-Paloniemi), Foni-Åke (Janne Teivainen) sekä Marccu (Tuomas Juntunen).

 Ihastuin Tanssiteatteri Tsuumin väkeen muutama vuosi sitten Tampereen Työväen Teatterin "Anna Liisa"-näytelmän myötä ja muistui mieleeni etenkin uusintareissu, kun pääosanesittäjä makasi takahuoneessa kovassa kuumeessa ennen esityksen alkua ja muu porukka vetäisi ex tempore sitten esityksestä pelkät tanssi-ja laulunumerot. Rautatieasemalla tapasimme muutaman tsuumilaisen tähtäämässä samaan junaan, ja kävin ystäväni kanssa juttusilla kiittämässä hiukan erikoisesta vedosta. (Huutakaa tsuumilaiset HEP jos tapaus muistuu mieleen, taisi ainakin yksi Kaken bändiläisistä olla paikalla silloin.)

 Viime vuonna korviini kantautui tämä esitys, jossa kuullaan kattava kavalkadi 80-luvun Finnhitsejä ja muuta herkkua. Peljästyin jo, että menikö tämä minulta nyt ohi, mutta onneksi tuli muutamia lisäesityksiä keväälle ja hankin heti liput. Heräsikö kiinnostus jo tässä vaiheessa? Lisätietoja ja trailereita Tsuumin nettisivuilta.

 Itse esityksessä saamme kunnian seurata Kake-nimisen bändin energistä keikkaa. Koskapa bändi koostuu sekä miehistä että naisista, on sanomattakin selvää, että tiivis yhteiselo on herättänyt ihmisissä monenlaisia tunteita ja haaveita, joita sitten puidaan yleisön edessä. Tunteet käyvät melkoisen kuumina paikoitellen ja tutut kappaleet saavat uudenlaisen merkityksen. Salaisia ihastuksia, kaipuuta, himoa, haikeutta, mustasukkaisuutta. Kaikenlaista löytyy. Keneltäpä ei! Helppo on katsomossakin uppoutua täysillä suomalaiseen melankoliseen mielenmaisemaan rypemään, ja jälleen ponkaista energisesti ilmaan ja aatoksissaan viilettää pitkin lavaa, kun koko maailma syleilee ja ihan kaikki on mahdollista.

 Mieleeni jäi alkupuolella nähty Tapani Kansan R.A.K.A.S. , jossa Marccu oli kahden naisen loukussa ja vietävissä. Lavalla nähtiin melkoisia muuveja ja yleisö nauroi katketakseen. Joku miespuolinen totesi "Ei oo helppoa tuolla, ihan sääliksi käy!" Moisen riepottelun jälkeen Marccu-parasta oli mehut loppu ja jäljelle jäi vain märkä läiskä. Tästä kun selvittiin, lähti dramaattinen kappale soimaan ja tunteet vaihtuivat taas toiseen. Jälkikäteen oli pakko googlettaa, mistä tutusta kappaleesta olikaan kyse ja sehän oli upea "Marseillen poika".

Koko bändi kuvassa (c) Matti Immonen

 Tunnin aikana näimme upeita tanssikoreografioita, fonisooloja, dramaattista laulua ja paljaita pakaroitakin vilahti. Draaman kaari oli käsinkosketeltavissa ja tapaukset samaistuttavia. Kukapa ei olisi karaokessa pikkutunneilla herkistellyt muutaman lasillisen jälkeen. Fantasiaa, Miljoona ruusua ja Kielletyt tunteet, jonka flamencoversio on nerokas ja hengästyttävä. Lisämaustetta toi vyölaukun ja bootsien kera yläkroppa hikisenä teutaroinut Marccu, joka muistutti etäisesti (no, ainakin viitosriville minun huuruisten silmälasieni läpi) pitkätukkaversiota Thure Lindhardtista (se Silta-sarjan kolmoskauden salaperäinen tanskalaispoliisikomistus).

Marccu vauhdissa (c) Matti Immonen

 Säkkijärven polkan soidessa ja Tsuumin väen vetäessä muodostelmassa komeasti pitkin lavaa sain ahaa-elämyksen. Nyt Suomelle äkkiä euroviisuvoitto, jotta ensi vuonna kisat järjestetään Suomessa ja voisimme tehdä riverdancet, eli väliaikanumeroksi Tsuumin väki ja Kake lavalle. Ah, olisi se komeata kun kansa tv-vastaanottimien ääressä kautta Euroopan ja koko maailman katsoisi suu auki, kun Marccu tulisi tekoturkis päällä aina uudelleen ja uudelleen takaoikealta ja lietsoisi bändikavereitaan nostamaan jalkojaan tahdissa vielä ja vielä korkeammalle. Kakesta tulisi valtava ilmiö ja pian lippukauppa kävisi kuumana ja stadionit ja muut jättilavat otettaisiin haltuun Säkkijärven polkalla. Koko Eurooppa tärisisi samassa rytmissä R-A-K-A-S- välirummutusten tahtiin. Kakesta tulisi niin suosittu, että maailmalla kiertäisi kymmenen ryhmää samanaikaisesti viemässä suomalaista mielenmaisemaa ja vyölaukkuja uuteen nousuun.

 Hieno visio. Mitähän muuten esityksestä tuumasi viiden vanhemman venäläisen herrasmiehen joukko? Varsinaisen shown jälkeen yläkerrassa jatkui ilta Finnhits-karaoketanssien merkeissä ja kyllä meikäläistä harmitti, kun jouduin lähtemään junalle ja jäi kokematta se. Ties vaikka herraseurue olisi pistänyt oman shown pystyyn, ja se se vasta olisikin ketuttanut, kun jäi väliin.

 Jos haluat oppia uusia muuveja, kannattaa suunnata Aleksanterin teatteriin vielä 30.3. tai sitä ennen Malmitaloon 19.2. Tsuumilaiset on ihania ja monitaitoisia! Haluan nähdä lisää!

Piramisu ja Fantasiaa (c) Mikko Mäntyniemi