Synnyimme lähtemään / Teatteri Eurooppa Neljä

Synnyimme lähtemään / Teatteri Eurooppa Neljä, Kankaan Tehdasteatteri

Ensi-ilta 27.6. 2014, kesto noin 2h 15min väliaikoineen

Käsikirjoitus ja ohjaus Taava Hakala

Rooleissa : Jari Silventoinen, Tiina Iisala, Paavo Honkimäki, Neija Välilä, Sipriina Kauranen, Juha Valkama ja Harri Helin

Avustajat : Melike Basaranoglu, Tiuku Holma, Johannes Hiltunen, Lauri Kalpio, Ella Jäppinen, Mia Räikkönen ja Nina Peränen

Bändi : Toni Lepistö, Aaro Laitinen, Antti Parviainen, Jaakko Peltonen, Ari Laaksonen, Jiri Halttunen, Mika Savolainen ja Sipriina Kauranen

 "Mikä se on joka kesällä tulee ja sytyttää Suomen lavat perässään tuleen" ? Helppo homma, Teatteri Eurooppa Neljähän se ja yksi varma kesän merkki on se, että Teatterikärpänen siippoineen suuntaa kohti Jyväskylää, satoi tai paistoi. Käsiohjelmasta laskeskelin nopeasti, että kahdeksas kerta oli tämä. Kunnioitettava saavutus sekin, etenkin suhata Keski-Suomeen Hämeenlinnasta käsin, mutta se ei ole mitään verrattuna siihen, että E4 on viihdyttänyt väkeä kunnioitettavat 25v ! Hurraa ja eläköön sille! Pientä symboliikkaa siis sisältyy tämän kesän produktion nimeen "Synnyimme lähtemään".

Jari Silventoinen ja Tiina Iisala / (c) Jiri Halttunen

 Kankaan tehdasalue on tällä kertaa muutettu amerikkalaistyyliseksi bensa-asemaksi, ja varsin onnistuneesti. Bensiksen huomionkiinnittäjänä toimii sangen mielenkiintoisesti sisustettu Love Mobileksi ristitty auto, jonka suojissa paikkakunnalle jämähtänyt Alma (Tiina Iisala) kirjaimellisesti jakaa "lovea" kaikille halukkaille. Muusikot ovat ainakin tyytyväisiä. Paikalla häärää myös kiintoisa persoona Silmänkääntäjä (Jari Silventoinen); sokea mies, joka kuitenkin näkee enemmän kuin moni muu. Mies puhuu hienoja Raamatun lausein ja hämmentävää, miten monessa hän onkaan mukana ollut...kuukävelyistä ja Kennedyn murhista lähtien. Paikalle pölähtää vielä pari karannutta neitokaista Amanda ja Telma (Neija Välilä ja Sipriina Kauranen) sekä suomalaiset sukujuuret omaava Jaco (Paavo Honkimäki), joten ei muuta kuin kaasu pohjaan ja menoksi.

 Vauhtia ja meininkiä on heti alussa kiitettävästi, ja biisit ovat sitä luokkaa, että niitä ei ihan joka niemessä ja notkossa kesäisin yleisölle vetäistäkään. Iso kiitos siitä, pelkästään jo biisilista tekisi tästä produktiosta uniikin. Ekstraa on sitten se, että ne biisit osataan myös laulaa asiaankuuluvalla asenteella ja ennen kaikkea mahtavalla meiningillä. Ilo ja tekemisen riemu näkyy ja kuuluu kauas! Pakko ihan erikseen mainita, että joukkokohtauksissa huomioni varasti ihan täysin Neija Välilä. Jestas, mikä mimmi, pilkettä silmässä ja hyvällä asenteella koko ajan. Neijaa saa kiittää myös vauhdikkaista koreografioista.

 Hiukan hämmennyin Vietnam-osiosta, valkohuppuisista (joka olikin huono vitsi), Chaplineista ja Andy Warholeista ja mietin, että mitä ihmettä!? Käsiohjelmaa lukaistuani nyökyttelinkin jo sitten hyväksyvästi. Ohjaajan sanoja lainaten "joskus voi heittäytyä tajunnan virtaan ja antaa sen viedä. Ottaa sellainen asenne, että mitä tahansa voi tapahtua seuraavaksi ja olla rohkea". Miksi pitää ajatella aina, että "miksi?" Olisi paljon jännempää, jos ajattelisi sen sijaan "perhana, miksei!" Näin kaikki on mahdollista ja lavalle voi pölähtää tuosta noin notkealanteinen Elviskin ja vetäisee Suspicious Minds ilman, että kukaan ihmettelee tai kyseenalaistaa yhtikäs mitään.

 Silmänruokaa piisaa sekä miehille että naisille, paljasta pintaa vilkkuu ja ne pakolliset paljaat pakaratkin vilahtavat. Suurena irtoviiksien ystävänä täytyy jo tässä vaiheessa vuotta todeta, että Vuoden Viiksi 2014-palkinto menee eittämättä Harri Helinille. Mahtavat räkäjarrut eikä edes irtoviiksilaarista! Respect! Virkaintoinen poliisikaksikko Starski ja Hatsi (Juha Valkama ja Harri Helin) vastasikin esityksen huumoripuolesta, näyttävällä tanssilla pojat itseään esittelivät kyllä, ja liukkaat lanteet oli tällä kyttäkaksikolla.

Juha Valkama ja Harri Helin / (c) Jiri Halttunen

  Eurooppa Nelosessa kaikki on mahdollista. On mahdollista ympätä samaan esitykseen niin Hiski Salomaat, ZZ Topit kuin Bruce Springsteenitkin ilman, että tulee vaivaannuttava olo. Esityksen vaikuttavimman vedon vetäisee Paavo Honkimäki suomennoksellaan Brucen The River-klassikosta. Väistämättä siinä ajokilometrit vilisee silmissä ja miettii, että paljon on reissattu ja ihmisiä viihdytetty, menty ihmisten luokse. Nyt ollaan tässä paikoillamme, ja ihmiset reissaavat kuka mistäkin meidän luoksemme. Komea veto on myös Jari Silventoisen ja Tiina Iisalan duetto Simon & Garfunkelin The Boxerista.

Paavo Honkimäki, varma kesän merkki / (c) Jiri Halttunen

 Hot dogit loppuivat suuren suosion vuoksi kesken, mutta onneksi makkaraa piisasi ja siten vältyimme muinaiselta "Sappeen katastrofilta"...  "Viiden tähden viihdettä", totesi tyytyväinen siippani. Sisäinen kriitikkoni oli sen verran nyreissään ennen väliaikaa, että itse jämähdän neljään tähteen kokonaisuuden kannalta. Itse Eurooppa Nelonen ja koko työryhmä ansaitsee toki viisi tähteä. Nähdään taas ensi vuonna!

Synnyimme lähtemään, neljä tähteä ****.

Isältä pojalle - Duunarimusikaali / Teatteri Eurooppa Neljä

Isältä pojalle - Duunarimusikaali / Teatteri Eurooppa Neljä, Kankaan tehdasteatteri

Ensi-ilta 28.6. 2013, kesto noin 2h 15min väliaikoineen

Ohjaus ja käsikirjoitus Taava Hakala

Rooleissa : Jari Silventoinen, Paavo Honkimäki, Toni Lepistö, Antti Heikkinen, Joni Leponiemi, Maiju Jokinen, Tiina Iisala, Juha Valkama, Elsa Kalervo, Harri Helin, Anssi Valikainen, Ville-Matti Laine, Antti Parviainen, Ari Laaksonen, Nina Peränen, Jiri Halttunen ja Essi Siljoranta

Taustaa : Kankaan paperitehtaan alueelle Tourulaan on valmistunut Eurooppa Neloselle uusi näyttämö, ja sen korkkaakin aiheeseen mainiosti sopiva Isältä pojalle - Duunarimusikaali. Tarina vie 70-luvun loppupuolelle, ja yksinhuoltajaisä-Veikolla (Jari Silventoinen) on enemmän tai vähemmän skismaa Aku-poikansa kanssa (Paavo Honkimäki). Tuntuu että kaikki vähän tökkii Akulla, niin työnteko kuin isän kokkaama makaroonilaatikkokin. Valokuvaus kiinnostaa poikaa kovasti. Ja se, missä on äiti. Ohessa seurataan paperitehtaan duunareiden touhuja, labran tyttöjen mieskeskusteluja ja virkistysillan ohjelman suunnittelua. Säännöllisin väliajoin pistetään musiikiksi työnteon lomassa.

Isä ja poika (Jari Silventoinen ja Paavo Honkimäki) / kuva Jiri Halttunen

Plussaa : Vaikka miljöö on taas muuttunut, on Eurooppa Nelosen esityksiin aina mukava saapua, sillä missään muualla ei tunne oloaan niin tervetulleeksi. Teatterin väki kun toimii niin liikenteenohjaajina kuin lipuntarkastajinakin. Tehdasalue tiiliseinineen on näky sinänsä ja toimii loistavana taustana itse estradille. Paperikoneen suojissa bändikin soittaa, hieno oivallus tämä. Teksti vilisee mainioita hahmoja, joista suosikkejani olivat onnettomuuksille altis työnjohtaja Hassinen (Juha Valkama), Ruotsista paluun tekevä maailmanmiehen elkeet omaava Jouni (Joni Leponiemi) sekä maalaispoika Jussi (Antti Heikkinen), joka hauskasti imitoi isäukkoaan. Isän ja pojan kohtaukset toimivat hienosti, Jari Silventoinen oli etenkin niin perusduunarin oloinen ettei paremmasta väliä. Ja olihan joukossa parivaljakko, joka paiskoi kaikkea muuta kuin hommia... nimittäin herrat Tiku ja Taku (Anssi Valikainen ja Harri Helin) . Miehet varastivat huomioni moneenkin otteeseen, nämä kun touhusivat taustalla ihan omiaan. Kunnon kohellusta ja sähläystä. Virkistysillassa esitetty "Tähtien sota" oli kyllä varsinainen performanssi, moista ei olla ennen nähty eikä tulla kyllä näkemäänkään. Hyvä pojat! Tekstissä muuten piipahdettiin vakavemmallakin puolella, kun Aku lähti äitiään etsimään Tukholmasta. Hulvattomuuksiin mentiin sitten neuvostoliittolaisten vieraiden saapuessa tehtaaseen tutustumaan. Lahjat kaupattiin yleisölle samantien. Loistavia laulajiahan porukasta löytyy roppakaupalla, joten siinä mielessä oli jälleen helppoa vain seurata menoa ja nauttia. Biisivalinnoista kovasti plussaa myös! Kuultiin nimittäin kappaleita, joita ei kauhean usein teattereissa soi. The Clashin "Should I stay or should I go" etenkin oli minun mieleeni, ja se oli toteutettu hienosti. Oli muuten hauska seurata bändin rumpalin touhuja (Jiri Halttunen), joka kerta lavalle saapuessaan hänellä oli päässään erilaisia viritelmiä.

Jari Silventoinen, Joni Leponiemi ja Paavo Honkimäki / kuva Jiri Halttunen

Miinusta : Eipä tästä oikein moitteita löydy. Makkaratkin taisivat olla kuumia tällä kertaa...

Muuta : Toivotan pitkää ikää Kankaan tehdasteatterille, ja suosittelen esitystä lämpimästi kaikille. Kannattaa ajella paikalle vähän kauempaakin!

Eurooppa Neljä ei pettänyt tänäkään kesänä, vahvat neljä tähteä duunareille ****. 

kuva Jiri Halttunen

Haastattelussa Harri Helin

Harri Helinin tapasin heinäkuun puolivälissä Tampereella Public Cornerissa.

Parkanosta kotoisin oleva Harri on syntynyt 1985 ja horoskooppimerkiltään hän on jousimies. Tällä hetkellä hän asuu Tampereella.

Mitä harrastat? ”Urheilemista, välillä juoksen, akrobatioin, tanssin, pelaan Xboxia, kattelen leffoja, hengailen kavereiden kanssa. Kaikkee mitä päähän juolahtaa aina laitesukelluksesta tietokonepeleihin. Ja maanviljely, sekin on yks mun harrastus! Meillä on maatila tuolla Parkanossa ja käyn siellä välillä aina tekemässä hommia.”

Mitkä ovat erityistaitojasi? ”Nolata itseni tahattomasti, siinä oon ollut aika hyvä ainakin tänä kesänä. Lisäks mä oon aika energinen tyyppi ja oon fyysisesti aika lahjakas mielestäni, sillai monipuolinen.”

Minkä taidon haluaisit osata? ”Haluisin olla sanavalmiimpi. Tiedän että oon sellainen huumorintajuinen kyllä ja osaan heittää vitsiä ja näin, mutta otetaan nyt vaikka tää meidän kesäteatterinäytelmä (Noin 7 veljestä) ja siinä Iikan ja Tommin keskinäinen juttelu. Sellaista sanoilla pelleilyä, ne pystyy improamaan ja heittään vitsiä tuosta noin vaan, mä haluaisin oppia vähän samankaltaiseksi. Sitä pystyisi hyödyntämään niin monessa jutussa! Mua on välillä kans kiinnostanut tehdä stand-uppia, et siinä ainakin.”

Onko suvussasi muita tällä alalla työskenteleviä? ”Meidän kaikki sukujuuret vie tonne torppareihin ja maanviljelijöihin, mä oon tosiaankin ainut meidän suvusta. Pientä pelimanninvikaa on ollut mun vaarissa joskus sodan aikaan. Mitä joskus pellolla on lauleskellut, muttei kuitenkaan mitään keikkoja oo tehnyt.”

Osaatko soittaa jotain instrumenttia? ”En oo mikään ammattimuusikko missään soittimessa, mutta selviydyn kyllä kitarasta, pianosta ja rummuista hyvin. Pääinstrumenttini on tietenkin laulu kun se on mun pääaine ollut, siinä mä oon hyvä!”

Mitä alan opintoja olet suorittanut ja milloin olet valmistunut? ”Tää mun innostushan lähti Parkanon lukiosta, se on musiikkipainotteinen lukio ja siellä satuin oleen parissa musiikkiteatteriproggiksessa mukana. Suoritin siellä draamadiplomin ja sit tietysti armeija siihen väliin. Armeijasta mä menin Lahden kansanopiston teatterilinja ykköselle, siellä jatkoin kakkosvuodenkin ja sit mä pääsin Mutelle (musiikkiteatterilinja) ja valmistuin nyt sitten keväällä muusikoksi. Aiemmin olin suorittanut täällä Tampereen Komediateatterilla dramaturgian ja draamakasvatuksen kursseja, mitkä jätin kyllä kesken silloin... Satakunnan Musiikkiopistossa olen sit vielä nuorempana opiskellut sähkökitaransoittoa ja klassista kitaraa. Niin ja Lahden Tanssiopistossa oon käynyt tanssitunneilla. Oon hakenut Nätyyn ja Teakiin myös useasti, pari vuotta sitten pääsin ihan siihen vikaan vaiheeseen mut ei ne päästäneet mua sisään. Palaute oli oikein hyvää, että oikee suunta on. En tiedä vielä haenko ens vuonna uudestaan, haluisin kattoo vähän ulkomaidenkin koulutuksia. Mua on toi Australia kiehtonut jo pitkään, mulla asuu siellä sukulaisiakin. Mutta katotaan nyt, jos töitä alkaa saamaan niin se varmaan jää sitten”, Harri suunnittelee.

(Tähän väliin iloisia uutisia! Päivitetty 9.9. ja Harri lähtee Australiaan lokakuun alussa, palailee takaisin Suomeen maaliskuun loppupuolella 2013. Hyvää matkaa ja nauti kaikesta! )

Milloin kiinnostuit teatterista? ”Mulle se oli tavallaan vahinko, että ajauduin tälle alalle. Koulun näytelmissä olin ollut ja porukka oli kehunut, että oon sellainen esiintymishaluinen. En mä sitä itte sillä tavalla kokenut, että haluaisin olla näyttelijä. Unelmani oli aina olla lentäjä... Parkanon lukiossa kaikki oli jollain tavalla mukana niissä musateatterijutuissa ja mä opiskelin pitkää matikkaa ja fysiikkaa innokkaasti silloin, mutta ne kariutui kun rupesin lähteen niihin juttuihin mukaan. Ehkä se siitä sit lähti, kun lukion ykkösluokalla tehtiin semmoinen elokuva ja yks Aamulehden toimittaja kävi kattoon sen ja sanoi mulle, että oikeesti hyvän näköistä touhua mitä mä siellä tein, että oonko miettinyt alaa vakavissani. Seuraavana vuonnakin kuulin samaa ja sit tuli mieleen, että katotaan! Mä oon vielä nuori ja voin kattoo, että mitä tää ala oikeesti on, et voisinkin hakeutua johonkin koulutukseen. Sit kun pääsin tuonne Mutelle niin huomasin, että kyllä tää mun alani on aika lopullisesti. Joka tapauksessa pääsin ammattimuusikoksi!” muistelee Harri.

Miksi olet tällä alalla? ”Mua on aina kiinnostanut yrittää ymmärtää ihmisiä, et minkä takia joku tekee noin ja näin. Tää on hieno reitti, että jos pääsis tekeen isompia rooleja ja tutustua sitä kautta siihen, että minkälainen joku on ja miksi se käyttäytyy niin kuin käyttäytyy. Pikku Pietarin pihassa olin 8v pikkupoika ja itse olin 23v, piti oikeesti miettiä, että miten tuonikäiset muksut käyttäytyy. Totta kai pieni narsisti elää minussakin. On halu päästä esille ja halu siihen, että ihmiset huomioi ja näkee mut jollain tavalla. Mua kiinnostaa näyttelemisessä miljoona eri asiaa. Totta kai on jotenkin niin makeeta se, että saa pidettyä yleisöä hyppysissään parhaimmillaan. Kun se hetki tulee niin se fiilis on vaan niin mahtava, sen haluaa kokea uudestaan ja uudestaan. Sellainen palo siinä on. Ja sit tietenkin nää ihmiset jotka tätä alaa tekee on niin kiehtovia ja mukavia, tääkin kesä on ollut mun elämäni hauskimpia. Tuo työryhmä on niin mukavaa, ei pelkästään se eiintyminen vaan se koko oleminen niiden tyyppien kanssa siellä. Näkee mielettömiä persoonia!” hehkuttaa Harri.

”Mä koen olevani myös aika ujo ja se hetki kun pystyy olemaan jonain toisena siellä lavalla, se kiehtoo. Ei sillä etten tykkäis ittestäni, mutta lavalla voi olla yhtäkkiä rohkea ja tehdä asioita, joita ei omana itsenään tekisi. Mennä vaikka baariin ja olla kova naistenmies...” Harri nauraa.

”Jokainen juttu on erilainen myös ja tuo vaihtelua, siksi siitä innostuu aina uudestaan ja uudestaan. Kun mullakin on ollut niitä harrastuksia jotka on vaan hetken ja sitten jää, niin tämä on jotain aivan toista!”

Mitä tekisit jos et olisi tällä alalla? ”Haluaisin olla lentäjä, mutta en saa kun oon punavihersokea. Nyt kun oon sivutoimintana tuota maanviljelyä tehnyt, niin siinä on kans jotain niin siistiä kun siellä maalla saa olla rauhassa ja viljellä ja touhuta ja näet kättes jäljen siinäkin. Se on vaan niin yksinäistä touhua. Mua on myös kiehtonut kirjoittaminen, lyhyet tarinat tai näytelmät. Se vaan vaatis pitkäjänteisyyttä ja aikaa enemmän. Mulla on ollut myös kiinnostusta auttaa ihmisiä jollain tavalla, palomies tai psykologi...se vaatis kyllä hirveesti lukemista. Sellainen, missä voisi olla vuorovaikutuksessa ihmisten kanssa.”

Oletko tehnyt muita töitä aiemmin? ”Olin enon maatilalla renkinä jo muksuna, ja mutsin firmassa oon ollut paperia tuhoomassa ja kirjurina. Helsinki-Vantaalla oon ollut postissa lajittelijana, Rautiassa varastomiehenä, Clas Ohlsonilla myyjänä, Hesburgerissa...onhan noita!” luettelee Harri.

Ketkä ovat omia esikuviasi? ”Voi niitä on paljon. Lahden Kaupunginteatterin Tapio Aarre-Ahtio on aika innostava heppu, mies on yli 60-vuotias ja tää on sen ensimmäinen kiinnitys, se kiehtoo mua. Sitten Tapani Kalliomäki, joka opetti meille näyttelijäntyötä. Se on tehnyt pitkän uran ja hyviä rooleja, ja puhuu asiaa! Koomiselta puolelta sitten Petteri Summanen, se on aina uponnut muhun. Ulkomaalaisista Simon Pegg, koen että siinä on jotain vähän samalaista kuin meikäläisessä. Toisaalta jokainen, joka on ollut alalla pitempään kuin minä ansaitsee tulla mainituksi, niiltä oppii niin paljon uusia asioita ja se on kunnioitettavaa”, Harri summaa.

”Jaa suurin osa on vastannut tähän Johnny Depp! No onhan se kova, mutta se on vähän niinku IPhone eli se pitää olla kaikilla...Mä olen nähnyt siitä muuten kerran unta! Se tuli tuonne Lahteen käymään ja sanoi mulle, että ”Sä Harri oot kyllä liian ruma tälle alalle!”

Kenen kanssa haluaisit laulaa dueton? ”Tätä en oo ikinä ajatellutkaan! Hmmm, Nicole Kidman tuli ekana mieleen. Se on hyvä laulaja ja loistava näyttelijä, sehän levytti Robbie Williamsin kanssa sen ”Something stupid”-kappaleen. Robbie sivuun vaan, nyt on mun vuoro! Sit Ella Fitzgerald... Ja Blood Brothersia olis siistii päästä vääntään jonkun miehen kanssa, tuollaisia veljesten välisiä duettoja.”

Entäpä kuka olisi unelmiesi vastanäyttelijä? ”No Robert De Niro, sen kanssa olis varmasti hienoa tehdä töitä. Ja helpompaa, jos se puhuis suomea... Naisista Meg Ryan tai Helen Hunt, olin niihin ihastunut nuorempana. Suomesta Kalliomäen Tapanin kanssa olisi hienoa tehdä joku juttu, se on niin energinen näyttelijä. Viime kesänä pääsin Maija-Liisa Peuhun kanssa näyttelemään. Ja Kirsti Wallasvaara!” luettelee Harri.

Missä teattereissa olet näytellyt ja mieleenpainuvimmat roolityösi? ”No Lahden Kaupunginteatteri, Jyväskylässä Ränssin Kievarin kesäteatteri, Pesäkallion kesäteatteri Lahdessa, Mikä Mikä-teatteri Tuusulassa, Lahden Kansanopisto ja sit tämä Eurooppa Nelonen. Mieleenpainuvimmiksi roolitöikseni nostaisin Lahden KT:n Cabaret´n, Kansanopiston Aina joku eksyy, Pikku Pietarin piha Pesäkallion kesiksessä ja sitä tämä E4:n Noin seitsemän veljestä.”

Millaisessa roolissa olet omimmillasi? ”Sellaisessa tahattoman hassussa hahmossa. Olen ymmärtänyt, että oon olemukseltani sellainen humoristinen tyyppi. Esimerkiksi viime kesänä olin roolissa, joka sopi mulle kuin nakutettu. Olin sulhaspoika, joka oli vähän hassu ja naiivi.Olen vähän sellaisten hahmojen sankari. Se on vähän mun ongelmanikin, että ajaudun aina sellaisiin puolihumoristisiin rooleihin.”

Onko sinulla jotain haaveroolia? ”Tuo Jesus Christ Superstar olisi mahtavaa päästä tekemään joskus, ne biisit on vaan niin makeita. Näytelmistä se Tarpeettomien ihmisten Karin rooli, se olisi hieno ja rankka. Olen tehnyt paljon koomisia rooleja, olisi upeeta päästä tekeen jotain ihan äärilaitaa. Pääsis kokeileen, että onko musta semmoiseen.”

Kokeilua tämäkin... / kuva Teatterikärpänen

Oletko koskaan katunut ammatinvalintaasi? ”Olisi hienoa sanoa ei, mutta joskus joo kun on hirveä stressi ja paniikki ja tuntuu, ettei tahdo oikein olla töitä. Ne on kuitenkin tosi lyhyitä hetkiä ja sitten tajuaa, että on jo niin pitkään tehnyt tätä ja itse on kasvanut ihmisenä ja tätä haluu tehdä. Lyön vaikka vetoa, että kaikissa töissä ihmiset miettii joskus alanvaihtoa. Mä en nää itteeni missään muussa ammatissa, on se sillai selkärankaan jo iskostunut, että jollain tapaa tätä esiintymistä tulee harjoitettua – näyttelijänä, muusikkona tai tanssijana.”

”Parasta tässä työssä on ihmiset, suurin syy miksi haluaa tehdä on se porukka. Vaikka ollaan erilaisia ihmisiä, niin lähtökohdat on kaikille samat. Tehdään hienoja juttuja ja nautitaan olostamme yleisön edessä. Sit se psykologinen puoli myös, eli oppii miksi joku käyttäytyy tietyllä tavalla. Täytyy muuten oikein mainita, että yksi hienoimmista roolitöistä ikinä on se Perikato-leffa ja siinä Hitlerin rooli. Et yritetään ymmärtää eikä heti tuomita. Miinuspuolia sitten on se, että onhan tää tämmöistä keikkahommailua ja töitä on välillä vaikea saada. Ja sit kun niitä saa, niin saakin enemmän kerralla. Ei oo sellaista tasapainoa ollenkaan. Pieni turvattomuuden tunne koko ajan. Mutta se on tiedostettu miinuspuoli ja sen kanssa oppii kyllä elämään.”

Mitkä asiat inspiroivat sinua? ”Onnistumiset inspiroi, itte kun oon sellainen itsesäälissä rypevä ja joskus tuntuu ettei mikään suju. Just tänä kesänä oon kokenut niitä onnistumisen hetkiä paljon, se nostaa itseluottamusta ja halua oppia lisää, olla seuraavalla kerralla taas parempi. Muiden tyyppien kanssa työskentely kans inspiroi suunnattomasti, esim. Cabaret´ssa kun olin tanssijana, niin vaikkei mulla ollut varsinaista roolia niin inspiroiduin siitä muiden tekemisestä ja seuraamisesta.”

Podetko ramppikuumetta tai esiintymisjännitystä? ”Kyllä! Aina ja joka kerta. Se on ihan uskomatonta. Syke nousee, saatan puhua korkeammalta ja nopeammin, ajatukset kiihtyy. Musiikin kanssa se jännitys on helpompaa, koska se musiikki pitää sen homman kasassa kun pitää keskittyä siihen laulamiseen. Näyttelemisessä tulee omaan persoonaan se jännitystila. Mun mielestä se on kuitenkin hyvä asia, koska se olis pelottavaa jos ei jännittäis. Silloin siitä ei välittäis. Joskus mua jännittää sen takia, että jutusta on tultava hyvä ja on onnistuttava. Sinä päivänä kun mua ei enää jännitä, pitää alkaa miettimään että missä vika. Se tietynlainen jännitys on aina esityksen yks peruselementti, sillä mitä teet ja puhut pitää olla joku merkitys ja jos ei oo, sen yleisö huomaa heti.”

Onko sinulla jotain tiettyjä ”rituaaleja” ennen esitystä? ”Tykkään vähän kuntoilla. Jos on iso jännitys, mä käyn juoksemassa ja siinä pää vähän tyhjenee. Mieluummin oon hikinen ja rentoutunut kuin se, että meen kylmänä ja jännittyneenä lavalle. Mulla on tullut tavaksi myös se, että mä jotenkin ”ravistan” naamaani, en tosin tiedä onko siitä mitään hyötyä...Sit kun oon näytöksessä, niin kaikki ne jutut jotka teen lavan takana teen tasantarkkaan sillä hetkellä kuin oon aina tehnyt.”

Kerro joku hassu sattumus esityksestä? ”Ihan ekana tulee mieleen sellainen hankala humalainen katsoja yhdessä iltanäytöksessä, jouduttiin poistaan hänet kesken kaiken. Piti kovaa meteliä ja häiritsi. Yleisöltä saatiin oikein aplodit kun saatiin tilanne ratkaistua. Ja sit yks aika hämmentävä tilanne viime kesältä Ränssin Kievarista...Se on sellainen kesäteatteri, että se on maatilan yhteydessä ja siellä kulki vapaana kaks ankkaa. Muuten olivat pysyneet näytöksistä poissa, ja sit oli sellainen kohtaus missä mä heilun humalaisena siellä ja kaadan skumppaa suuhun, ja samaan aikaan ne kaksi ankkaa juoksee mun edestä! Tuli sellainen olo, että näkikö kukaan muu noita! Sit myöhemmin on sellainen vakava kohtaus, jossa isäni sanoo minulle ”Kaduttaa vieläkin, kun sinut näin!” ja yllättäen yleisö nauraakin, ne ankat on siellä takana päällekkäin ja … !” Harri nauraa.

Kerro joku muu hyvä muisto? ”Tää laittoi asiat uuteen perspektiiviin, kun olin vanhempieni kanssa Thaimaassa 2002 ja olin laitesukeltamassa ja vastaan tuli paholaisrausku. Se on niin valtava ja lintumainen ja veden maailmassa upea, kun se liiteli ja leikitteli meidän kanssa. Se oli vielä poikanen. Se mullisti mun maailmani, että sen kokoisia otuksia tuolla veden alla liitelee!”

Haluaisitko tulevaisuudessa ohjata tai käsikirjoittaa jotain itse? ”Opinnäytetyössäni jouduin ohjaamaan ja tykkäsin siitä kyllä, se oli hienoa vaihtelua kun pääsi keskittymään muihin ihmisiin. Kyllä mä haluaisin joskus kirjoittaa jonkun stoorin ja hienoa olis, jos joku vielä kelpuuttaisi sen ohjattavakseen. Jos löytäis jonkun teatteripoppoon, jonka kanssa uskaltaisi olla avoin..”

Mistä haaveilet? ”Että löytäisin unelmien tasapainon, et olis turvallinen olo, et sais tehdä hyviä juttuja ja et olis sellainen elämänkumppani, joka sietäisi sen kaiken.”

Missä näet itsesi 10v kuluttua? ”Haluan nähdä itteni tässä kaupungissa, Tampereella kiinnityksellä jossain, tai mikä ettei vierailevana näyttelijänäkin. Kesäisin mulla on tuo Parkanon tila vielä hoidettavana, mutta pääasiallisesti tekisin näyttelijänhommia talvisin täällä. Suuri unelmani olisi päästä Tampereen Teatteriin.”

Mitä on luvassa syksyllä? ”Mulla on nyt vähän hiljainen kausi eli ei oo tiedossa hommia. Lähden ehkä käymään siellä Australiassa. Täällä Tampereella varmaan vaikutan ja koitan vetää laulukeikkoja ja ehkä joskus tulevaisuudessa sitä stand-uppiakin!”

Mottosi? ”Vaarilta on ikuisiksi ajoiksi tarttunut sellainen sanonta, että ”Jos se on suttaantuakseen, niin kyllä se siitä suttaantuu” ja sit sellainen, että ”Jos mennään päin hankea, niin mennään sitten kunnolla!”

Haluatko lähettää terveisiä blogin lukijoille ja onko jotain mitä vielä haluaisit itsestäsi kertoa? ”Tulkaa ihmiset teatteriin ja älkää unohtako mua! (naurua) Ja vaikka elämä välillä näyttää synkältä, niin ei se todellisuudessa sitä edes ole... Niin ja vaikka oonkin kohtalaisen erikoinen ja vähän ehkä vaikeasti lähestyttävä, niin kyllä musta pitää! (naurua) Rohkeasti vaan lähestymään! Ai niin ja mulla on solisluu paikoiltaan! (naurua) ”

Osaatko imitoida ketään? ”Osaan, Andy McCoyta! (näyttää mallia) Tulipa huono!”

Mikä supersankari haluaisit olla ja miksi? ”Wolverine! Se on niin cool kun sillä on ne metallikynnet ja ne mahtavat pulisongit ja se juo viskiä ja polttaa sikaaria ja se on kuitenkin hyvä tyyppi. Ajelee sillä prätkällään ja on kanadalaisen metsurin näköinen!”

Jos saisit viettää päivän naisena, niin mitä tekisit? ”Hahhahhahahhahhahahh tutustuisin itseeni koko päivän! En tiiä, menisin uimahalliin ja … ” (lisää naurua)

Mitä ottaisit talvipesääsi mukaan? ”Musiikkia ja kirjallisuutta ja täytettyjä lättyjä!”

Bernard Pivot´n kymmenen kysymystä näyttelijöille :

Mistä sanasta pidät eniten? - Lempi

Mistä sanasta pidät vähiten? - Ihan sama

Mikä sytyttää sinut? - Energisyys

Mikä sammuttaa intohimosi? - Äiti …

Mikä on suosikkikirosanasi? - Perkele

Mitä ääntä rakastat? - Puiden humina

Mitä ääntä inhoat? - Katuporaa

Mitä muuta kuin omaa ammattiasi haluaisit kokeilla? - Lentäjä!

Missä ammatissa et haluaisi olla? - Pikaruokaravintolan myyjä

Jos Taivas on olemassa, mitä toivot Jumalan sanovan sinulle kun saavut Taivaan porteille? - Anteeksi kiroilu, mutta … ”Vituikshan tuo meni, mutta ainakin sä yritit parhaasi!”

Noin 7 veljestä / Sappee

Noin 7 veljestä / Teatteri Eurooppa Nelonen, Sappee

Ensi-ilta 20.6. 2012, kesto väliaikoineen noin 2h 15min

Ohjaus Turkka Mastomäki

Rooleissa Paavo Honkimäki, Tommi Raitolehto, Iikka Forss, Ilkka A. Jokinen, Juho Joki, Harri Helin, Niilo Savolainen, Anssi Valikainen, Sinikka Salminen, Viivi Vuorinen, Elina Järvinen, Toni Lepistö ja Kalle Salonen

Taustaa : Spede Pasasen jonkinasteisessa kulttimaineessa oleva elokuva "Noin 7 veljestä" kaiketi ensimmäistä kertaa näyttämöversiona? Luulin nähneeni leffan, mutta todellisuudessa muistankin siitä vain Dannyn lauleskelut.. Tässä ei Dannya nähdä, sen sijaan lauteille tuodaan sekalainen seurakunta Robin Hoodin joukkoja ja ahne linnanherra, joka suunnittelee naimisiinmenoa viehkeän Venla-neidon kanssa. Robin Hood vie rahat ja lopulta naisenkin, ja väliin mahtuu monenmoista kommellusta keksijä Leonardon kyhäilemistä uutuuksista lähtien.

Plussaa : Huh huh, en oikein tiedä mistä aloittaisin... Ensinnäkin lavastus oli sangen hieno, linnahan se oli ja esityksen alkua odotellessa tuli tutkailtua hyvin tarkkaan kaikki yksityiskohdat siitä, oli nimittäin kaikenlaista pientä kivaa siinä! Iso plussa siis lavastuksesta vastaavalle heti alkuun.
Huovikolmikon (Harri Helin, Niilo Savolainen ja Anssi Valikainen) saapuessa paikalle hyppyaskelin minulla oli jo vähän sellainen fiilis, että "Jesh, tästä kolmikosta tulen ainakin tykkäämään!" Sitten lavalle saapuivat hiukan alkoholisoitunut Linnanherra von Wurtsburg (Tommi Raitolehto) kaverinaan Rautahanska (Iikka Forss) , bändi soittaa Mustan Kyyn tunnaria ja se olikin sitten siinä. Olin myyty! Jostain kumman syystä alkutohinoista tuli mieleeni joku vanha Tabu-sketsi (Linnanherran kasvonpiirteet muistuttivat kai liikaa Juppe Puputtia...) ja myöhemmässä vaiheessa näin lavalla jopa Pentti Siimeksen ja Vesku Loirin nuorina varsoina hölmöilemässä. Pidän suunnattomasti siitä, että kun joku pistetään överiksi niin ei tehdä sinne päin vaan mennään sitten oikein kunnolla. Tabu-sketsiä mukaellen myös tuli mieleeni "Hömppäherra näyttämölle tulikin" ja tässä tapauksessa niitä tuli kyllä kaksin kappalein! Pitkästä aikaa oli sellainen oikein hykerryttävä olo katsomossa, "pelonsekaisin tuntein" odotin mitä tuleman pitää. Iikka Forss taisi kyllä varastaa koko shown, sukkanauhoissaan siinä keekoilemassa ja peruukki päässä. Pokka meni ties kuinka moneen kertaan, mutta nämä vaan lisäsivät vettä myllyyn ja repivät kohtauksesta kaiken irti ja yleisöllä piisasi hupia.

Tommi ja Iikka / kuva Seppo Kasa

Robin Hoodin poppoo taas oli sitten ihan oma lukunsa ja mahtava poppoo olikin! Savoa viäntävä Puna-Will (Niilo Savolainen,kuinkas muuten...) oli oma suosikkini tästä ryhmästä, ja etenkin hänen,Mauno Munalukon (Harri Helin) ja Pitkä-Jussin (Anssi Valikainen) tanssikuviot olivat jo luku sinänsä. Hyvää meininkiä! Entäs sitten Munkki Tuck pikku maistissa, Juho Joki teki jälleen mehukasta työtä. Keksijä Leonardo (Ilkka A. Jokinen) kehitteli kaikenlaista vinssistä kahvakuulaan ja Cabrioon, ja siinä sivussa moitti koko ajan laiskaa ja susirumaa akkaansa. Paavo Honkimäki esitteli sukkahousujaan jo alkujuonnossa ja itse näytelmässä urakoi kahdessa roolissa, niin Sir Wilhelminä kuin Robin Hoodinakin. Paavon Dressman-tulkinta oli hieno!
Iloiset veikot ryöstivät sitten Calamari Unionin kylmäasemalla kauniin Venla-neidon, jonka oikea nimikin lopussa paljastuu.. Venlana siis Sinikka Salminen, viehko neito onkin. Ulkoilmaelämään ei ollut hän oikein tottunut,riukuineen kaikkineen. "Kaikki leikkimöikkelöi ja koikkeloikkeloi" oli muuten äärimmäisen hauska kipale, ihme ettei siinä jo mene senat sakaisin laulajilta. Komeasti Venla myös Cabriolla päästeli ylös ja alas mäkeä Mission Impossiblen tunnarin soidessa taustalla.
Esityksessä kuultavat kappaleethan ovat kaikki Jaakko Salon ja Jukka Virtasen käsialaa. Tulihan siellä Pornolaulukin, mukana lauloin tietysti... Hauska ylläri oli myös "Suurena miehenä", sillä siihen liittyy eräs sisäpiirin juttu ja hyvät naurut. Venlan laulama "Aamu niityllä" oli hyvin kaunis ja samoin Linnanherran tyttären Helenan (topakka Elina Järvinen) esittämä "Minä en ole sellainen tyttö". "Seitsemän kertaa seitsemän" kuullaan noin seitsemän kertaa ja loppubiisihän oli varsin menevä !! Menevä mies ja tuleva :) Siinä vaiheessa jo toivoi, ettei esitys vielä päättyisi.
Koko esityshän oli täynnä nerokkaita kohtauksia ja pikku oivalluksia, oli sammakkoa sammaleen alla ja Robinin joukot piileskelemässä eläinhahmoissa. Musiikkipuolella riitti bongattavaa, pikku pätkiä kuului yhdestä jos toisestakin tutusta kappaleesta. Linnanherran ja Rautahanskan yhteisissä kohtauksissa ei aina ollut ihan varma, että mikä kuului käsikirjoitukseen ja missä pisteltiin omiaan. Kuriirin tuomia salakirjoitusviestejä luettiin ilman vokaaleita ja mm. Google-kääntäjääkin käytettiin apuna. Aarrekartta oli myös mainio! Ja aarteen luo pääseminen...Ja kaameista kaamein rangaistus:)

Kuva Seppo Kasa

Miinusta : ainut miinus tulee siitä, että väliajalla oli tarjolla vain kylmää makkaraa kun kaasu oli loppunut...vaan minkäs sille mahtoi.

Muuta : olen nähnyt liki 390 esitystä ja hulvattomuusosastolla on ollut aika hiljaista viime aikoina, mutta tämä kyllä korjasi asian! Komediapuolella mentiin Top Kympin joukkoon niin että heilahti! Olen aiemminkin pitänyt Eurooppa Nelosen meiningistä, mutta tämä oli jotain erilaista heiltäkin. Tästä ohjaajalle ja koko työryhmälle iso kiitos. Käsiohjelmassa ohjaaja Mastomäki sanoo hyvin, että "Ohjaajan homma on mukavimmillaan vähän kuin olla leikki-ikäisen porukan iskä. Antaa lasten temmeltää, katsoa ettei kukaan loukkaa itseään ja antaa syvällä rintaäänellä isällisiä elämänohjeita". Juuri näin. Parhaimmillaan teatteri liikuttaa ja koskettaa ja vetoaa muutenkin tunteisiin. Tämä sai minut niin hyvälle tuulella ja kesäfiilikselle, että ei muuta kuin uusia lippuja varaamaan. Pakko nimittäin kokea uudelleen se, mitä teatteri on parhaimmillaan silloin kun kaikesta näkee että lavalla on hauskaa ja tekijät nauttivat siitä. Suosittelen muillekin!!

Täydet viisi tähteä eh nimittäin ***** !!