Ensi-ilta 25.10. 2019, kesto matkoineen noin 2h (ei väliaikaa)
Käsikirjoitus ja ohjaus Neea Viitamäki
Lavastus ja tarpeisto Jaakko Vuolinko, Marjo Maula ja Heidi Helkiö
Tekniikka Jaakko Vuolinko
Valo- ja äänisuunnittelu Veikko Pulli, Jaakko Vuolinko ja Neea Viitamäki
Visuaalinen suunnittelu Marjo Maula
Puvustus Heidi Helkiö
Linja-auton kuljettaja Veikko Haapasalo
Kuplia-kappale säv. Janne Saksa, san. Neea Viitamäki, laulu Hanna-Leena Henriksson
Rooleissa : Hanna-Leena Henriksson, Killa Keränen, Aleksi Rantanen, Marjo Maula, Antti Leino ja Sirpa Soininen
 |
| Jussi (Aleksi Rantanen) ja Emma (Killa Keränen) |
Olen ollut muutaman viikon totaalisen syysuupumuksen vallassa. Mikään ei oikein tunnu miltään, ei edes rakas harrastukseni teatteri ja mistään ei tunnu saavan enää ns. kicksejä. Vaan annas olla...
Teatteribarrikadi laukkasi vuosia sitten mustana hevosena Kyrsyä-näytelmällä vuoden yllättävimmäksi teatterikokemuksekseni (ja siitähän tehtiin jo nyt kulttimainetta kantava samanniminen elokuvakin) ja ensifiilikset syksyisestä "Synnein suljettu"-jutusta saivat jo minut hieroskelemaan käsiäni yhteen. Ehkäpä tässä olisi taas vuoden yllättävin veto. Ainakin ajankohta esitykselle sopisi kuin nakutettu - juuri pyhäinpäivän ja halloweenin alla ja pitkin synkkää alkutalvea, kun iltaisin on pilkkopimeää ja lehdettömät puut ovat kuin suoraan jostain kauhuleffasta. Mieli teki tänäänkin töiden jälkeen käpertyä koko loppuillaksi viltin alle kirja kourassa (mikäs muukaan kuin Stephen Kingin Piina...), mutta kun oli tämä teatteri...
 |
| Eeva (Hanna-Leena Henriksson) |
Erikoiseksi juuri tämän esityksen tekee se, että ennakkoon ei yhtään tiedä missä sitä lopulta esitetään! Linja-auto starttaa Hattulan uuden kirkon parkkipaikalta (ja kuskini meni sinne eri reittiä mitä luulin, tahallaan yritti eksyttää heti alkumatkasta mokoma) ja hiukan jännittynein mielin kyytiin nousimme. Ikkunoista ei nähnyt ulos mitään ja jos jotain olisi nähnytkin, niin pelkkää pimeyttä koska tämä ihana Suomen lumeton loka-marraskuun vaihde. Kaiken olisi kruunannut vesisade. Ja kas, bussissa alkoi pyörimään leffa, jossa kolmen nuoren porukka on navigaattorin turvin matkalla mökille ja tietenkin eksyvät reitiltä ja löytävät tiensä ties minne, samaan paikkaan kuin mekin. Siellä sitten taskulamppujen valossa hipsittiin peräkanaa johonkin taloon ja huoneeseen, jonka sisustuksesta tuli mieleeni mummola. On ryijyä, kamiinaa ja putkiradiota. Liinaa, kynttilöitä, kuivunut kukkakimppu, omituinen hahmotyyny vai mikä lie...
Alkaa tapahtua. Reitiltään eksynyt kolmikko (Killa Keränen, Aleksi Rantanen ja Hanna-Leena Henriksson) astelee samasta ovesta sisään kuin me aiemmin, ja porukka käy ns. taloksi. Pitäisi yöpyä tässä huoneessa, kun auto on sipannut pihalle ja hinauspalvelu saapuisi vasta seuraavana päivänä. Jostain löytyy vanha päiväkirja, jonka on omistanut Helmi Helena Oksanen. Eeva (Hanna-Leena Henriksson) alkaa lukea kiehtovaa kirjaa kynttilöiden valossa muille ääneen ikään kuin iltasaduksi, ja kirjassa mainitut henkilöt tuntuvat muuttuvan jälleen eläviksi vähän liiankin hyvin. Ihan kuin tuolla olisi liikkunut joku/jokin? Hei parrakas miekkonen siellä tekniikkapöydän takana, nyt hiukan lisää valoa huoneeseen kiitos.
Meikäläisellä on välillä vähän liian vilkas mielikuvitus eikä siihen sovi ollenkaan tämmöinen esitys, jossa on liikaa ovia ja mahdollisuuksia kaikenlaisiin yllätysmomentteihin eikä liion sovi äänimaailma, jonka jälkeen alkaa pelätä pienintäkin kolahdusta. Jokainen on joskus takuulla leikkinyt jännästi kotona vaikkapa olohuoneessa taskulampun kanssa pimennetyssä huoneessa ja saanut aikaiseksi mystisiä varjoja. Tututkin huonekalut ja nurkat muuttuvat tuosta noin joksikin aivan muuksi, ja siihen ei lopulta ole auttanut muu kuin laittaa kaikki valot päälle iloisesti kiljuen. Olipa jännää taas. Vaan nyt istuttiin kuin tatit takit päällä penkeillä ja odotettiin mitä tuleman pitää, eikä voinut mennä kesken kaiken laittamaan valoja kunnolla päälle. Eipä olisi sen puoleen uskaltanut mihinkään liikahtaakaan.
 |
| Helmi (Marjo Maula) |
En nyt tohdi paljastaa itse tarinasta juuri mitään, mutta mielessäni kävi sekoitus Blair Witch Projectia, Manaajaa, The Ringiä, Kaunaa, David Lynchiä ja kaikkea niitä leffoja, joissa hihhuloidaan uskonnon, seksuaalisuuden ja syntisten aatosten ja tekojen kanssa. Hirveää ja ihanaa. Jännitin niin paljon, että alkoi jalasta vetää suontakin useampaan otteeseen. Ajantaju katosi täysin, ei ollut aavistustakaan mitä kello oli ja missä ollaan. Tarkoituksella en laittanut silmälasejakaan päähäni ja niin näin kaiken hiukan sumein silmin, kuin olisi ollut keskellä astetta härömpää unta jossain hämärän rajamailla.
Ja mikä lopetus! Kukaan ei älynnyt lähteä pois katsomosta eikä aplodeerata, kun kaikki vaan katosivat. Huh. Mielessäni pyöri sekoitus veristä yöpaitaa, pitkiä hiuksia, ahneita riisuvia käsiä, aavemaista naurua, valoja ja varjoja, kusiämpäriä, sammakoita, tuulen ulvontaa nurkissa, nuorta sielunpaimenta, ronkkimisrautaa, kaunista Kuplia-laulua, helmikaulakorua, lapsen itkua, päässä kasvavia tomaatteja... Mielessäni pyöri myös muutama kirosana ja se, että taisi mennä taas yöunet.
Pääsimme kaikki katsomosta takaisin valoon (näyttelijöitä ei kylläkään näkynyt eikä kuulunut missään...) ja kotimatkaa varten oli eväitäkin myynnissä. Ostin eväspussukan, josta löytyi myös rullattu viesti, joka kolahti. Olen tässä tehnyt isohkon päätöksen ja lappusessa luki "kun teet tietoisen päätöksen muuttaa jonkin asian elämässäsi ja ryhdyt kulkemaan muutosta kohti, kaitselmus astuu mukaan ja ripottelee tiellesi mahdollisuuksia, sattumia ja oikeita ihmisiä". Synnein suljettu talo osasi lukea ajatukseni, huimaa!
 |
| Kyöpelin Anna (Sirpa Soininen, Jussi ja Johannes (Antti Leino) |
Tämänkaltaista kokonaisvaltaista teatterielämystä olen kaivannut pitkään. Teatteri on parasta silloin, kun tulee tempaistuksi erikoiseen tarinaan mukaan ja samalla täydellisesti yllätetyksi ja aika paljon hämmennetyksi. Teatteribarrikadi teki sen taas! Onko mitään hullumpaa ideaa kuin se, että bussilla jännittynyt kansa kyyditään säkkipimeässä johonkin hevon kuuseen ja vaikka lopussa selvisikin missä ollaan (en kerro etkä kerro sinäkään), se ei fiilistä latistanut. Lippuja varaamaan siitä, esityksiä ei ole kovinkaan monta ja lisäinfoa löydätte tästä linkistä.
Kun sinä käyt taloksi, talo käy sinuksi...
Esityskuvat (c) Minttu Viitamäki
(Näin esityksen kutsuvieraana, kiitos Teatteribarrikadi!)