Näytetään tekstit, joissa on tunniste Panu Hietalahti. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Panu Hietalahti. Näytä kaikki tekstit

tiistai 22. lokakuuta 2013

Kuningas näyttämöllä / Hämeenlinnan Teatteri

Kuningas näyttämöllä / Hämeenlinnan Teatteri, Päänäyttämö

Kantaesitys 17.10. 2013, kesto noin 2h 30min väliaikoineen

Käsikirjoitus ja ohjaus Antti Mikkola

Rooleissa : Harri Ekonen, Katariina Kuisma-Syrjä, Sinikka Salminen, Ushma Karnani, Turkka Mastomäki, Panu Hietalahti, Mikko Töyssy, Lauri Kukkonen ja Johanna Reilin

Taustaa : Talousvaikeuksien kanssa painiskeleva pikkukaupungin teatteri saa esitettäväkseen Kuningas Lear-näytelmän, jonka ohjaajaksi on pestattu kehuttu ja kohuttu Tuomas Sepänpoika (Lauri Kukkonen). Ohjaaja on noussut komeetan lailla tähtien joukkoon, etenkin kohutun ja Tampereen Teatterikesässäkin nähdyn teoksensa turvin, jossa pisteltiin menemään oikealla asfalttikoneella. Tämä tuleva näytelmä tuntuu kuitenkin vain välityöltä matkalla kohti jotain suurempaa. Kuningas Learin rooli napsahtaa teatterin ikihongalle, Harri Ekoselle (Harri Ekonen) joka suunnittelee eläkepäiviään ja tuskailee niin muistinsa, tytärsuhteensa, sairauksiensa ja pienen alkoholiongelmansa kanssa. Teatteri on saanut myös uuden johtajan (Johanna Reilin) sekä nuoren ja nätin harjoittelijan (Ushma Karnani). Näytelmän harjoitukset alkavat ja pian kulisseissa kuohuu. Kestääkö Ekosen kunto rankan harjoituskauden? Miten käy koko työyhteisön, kun kyräily ja kateus alkaa nostaa päätään?

Ushma Karnani ja Harri Ekonen / kuva Terho Aalto

Plussaa : Pakko myöntää heti alkuun, että Kuningas Lear itsessään ei ole minulle millään tavalla tuttu teos ja ennalta vähän jännitinkin, että mitäköhän täältä nyt on tulossa. Hyvin nopeasti huomasin kuitenkin, että pääpaino tässä ei ole niinkään Learissa, vaan Harri Ekosessa. Omana itsenään, fiktiivisenä Harri Ekosena, narrina ja kuninkaana. Tässä minä olen, kaikkine sairauksineni ja puutteineni, ottakaa tai jättäkää. Lavalla vilisee heijastekuvina Harrin kymmenet roolit, lupsakka sanailu saa yleisön nauramaan. Vanhat stand up-rutiinit jaksavat yhä naurattaa ja muutenkin olemus on kovin tuttu, teeveestäkin. Harri vaeltaa väsyneenä tuore plari kulahtaneessa muovikassissa näyttämön poikki ja hetkeä myöhemmin nostattaa myrskyä vähän erilainen kruunu päässään. Näyttämön kuningas ansaitsee toisenlaisen kruunun. Teatterin kehutussa ilmapiirissä ei kaikki ole niin kuin luullaan, tuore johtaja Sirkka Pyörre ei ole ollut kaikkien suosikki ja hän yrittää hiukan epätoivoisestikin saada väkeään avautumaan ja tuomaan mieltä kalvavat ajatukset julki. Naisnäyttelijäkonkarit Riitta ja Sisko (Katariina Kuisma-Syrjä ja Sinikka Salminen) joutuvat nyt uuden tilanteen eteen, kun heidän tontilleen tulee uusi tulokas Usva (Ushma Karnani). Lapsuudesta tuttu "me ei leikitä sun kanssa"-tyylinen meininki jatkuu helposti aikuisenakin, itkutekniikoita opetetaan ja kaiken yllä häilyy kyynisyys omaa työtä kohtaan.  Tämä voisi tapahtua missä tahansa, teatterin rajat häilyvät. Tasaisen varmaa työtä kaikilta näyttelijöiltä, tosin omasta mielestäni Ekosen lisäksi vahvimman roolityön tekee Turkka Mastomäki. Miehinen mies ja jylhä-ääninen Markku Vastamäki kukkoilee näyttävästi, mutta toisaalla tahtoo väkisin rujoutta ja rumuutta roolityöhönsä, kaipaa merta ja neljää poikaansa, on itse meri. Patoutumia on. Näytelmää pitäisi kuitenkin samalla harjoitella ja saada esityskuntoon ilman, että sisäiset ristiriidat näkyvät katsomoon. Näyttämöllä pyörii koko ajan valtava aurinkokello, nähdäänpä nostolavaakin. Visuaalisuus äänitehosteineen suorastaan lyö ällikällä moneen otteeseen, sillä vastaavaa en ole kokenut oikeastaan missään. Iso kiitos siitä, että myös teatterin tärkeitä taustajoukkoja nähtiin lavalla tämän tästä omissa puuhissaan. Väistyvän teatterinjohtaja Paavilaisen herkkä viimeinen tervehdys videon muodossa löysi hyvin paikkansa eikä tuntunut lainkaan väkinäiseltä. Lopun lähestyessä olin pakahtua suurista tunteista. Tunsin ensinnäkin valtavaa lämpöä ja hellyyttä Harri Ekosta kohtaan. "Älä jätä meitä Harri vielä, sinunlaisiasi tarvitaan yhä!" Toisekseen tunsin suunnattoman suurta ylpeyttä "omaa" teatteria kohtaan, sen näytteljöitä, sen taustajoukkoja, kaikkia niitä jotka mahdollistivat tämän. Kuningas näyttämöllä on yksi komeimmista kokonaisuuksista ikinä näillä lakeuksilla, olen onnellinen siitä että sain olla paikalla kun taputimme seisten kädet puuduksissa uudelleen ja uudelleen ja uudelleen porukan loppukiitoksiin, liikutuksen kyyneleet silmissä. Hienoa työtä! Tämä pitäisi nähdä vielä uudestaankin, sillä kerta tätäkään herkkua ei riitä. Ekstraplussat vielä varsin informatiivisesta käsiohjelmasta.

kuva Terho Aalto

Miinusta : Mieleeni ei palaudu mitään negatiivista tämän esityksen tiimoilta. Odotin kovatasoista juttua ja sain vielä enemmän!

Muuta : Näytelmän ensi-ilta oli samalla Harri Ekosen 30v-taiteilijajuhla. Onnittelujono yleisölämpiössä oli pitkä, ja pääsin minäkin halaamaan The Harria. Mielenkiinnolla jään myös odottamaan Antti Mikkolan seuraavaa työtä.

Kuningas näyttämöllä ja kuninkaalliset viisi tähteä *****. 

tiistai 13. marraskuuta 2012

Näkijä / Tekijä , Nätyn IV-kurssi

Näkijä / Tekijä, Nätyn IV-kurssin opiskelijat, Tampereen Yliopiston Teatterimonttu

Ensi-ilta 8.11. 2012 , kesto väliaikoineen noin 2h 20min

Käsikirjoitus : Hannu Salaman "Siinä näkijä missä tekijä"-romaanin luennan pohjalta työryhmä

Ohjaus : Mikko Kanninen

Näyttelijät Näty IV-kurssin Olli Haataja, Panu Hietalahti, Reetta Kankare, Topi Kohonen, Anna Kuusamo ja Jaakko Mikael Ohtonen

Avustavat näyttelijät Näty II-kurssin Antti Autio, Anna-Elisa Hannula, Emma Hautala, Markus Lappalainen, Ella Mettänen, Antti Tiensuu ja Vera Veiskola

Taustaa : Hannu Salaman romaani "Siinä näkijä missä tekijä" on julkaistu jo vuonna 1972. Kirja on Pispala-eepos tamperelaisen työväenluokan vaiheista ja kuvaa Salaman lapsuusvuosien kasvuympäristön tapahtumia sota-ajan molemmin puolin. Näkijä / Tekijä taas syntyi siten, että työryhmä lähti tutkimaan asiaa ensinnäkin kysymysten "Onko maailmassa jotain vialla?" ja "Mitä sille pitäisi tehdä?" pohjalta. Salaman romaani luettiin, järjestettiin workshop ja käytiin Vapriikissa museokierroksella tutustumassa Tampere 1918-näyttelyyn. Pohdittiin, millaisia ajatuksia kaikki tämä herättää ja millaisia mahdollisuuksia se synnyttääkään näyttämölle. Tuloksena nykyteatteria parhaimmillaan ja tuorein näkökulmin, ja etenkin erilaista tilankäyttöä.

Hitler kuulee delfinaariosta... / kuva Annamari Tolonen
Plussaa : Aloitus oli ovela. Ulkona mm. Finlandia-hymniä laulaneet valkokaartilaiset eivät olleetkaan osa jotain muuta porukkaa (kuten luulin), vaan yllättäen porukka marssi aulaan yleisön vielä odotellessa näyttämötiloihin pääsyä ja tämä olikin osa itse esitystä. Mielenkiinto heräsi heti! Itse esitys lähti käyntiin yhteislaululla, Kansainvälistä laulettiin osittain innokkaasti, osittain vaisusti... Tampere vallattiin ja Pussy Riot-mainen meininkikin täytti Teatterimontun. Itse tarina kerrottiin perheen vanhempien, Maijan ja Santun, sekä Harri-pojan näkökulmia vuorotellen. Jokaisessa roolissa oli kaksi näyttelijää, jotka vaihtuivat usein lennossa. Ihan aluksi se hämmensi minua, mutta nopeasti tajusin mistä on kyse ja pysyinkin hyvin kärryillä siitä lähtien. Esityshän oli kooste pitkähköjä monologeja, joissa tarinaa vietiin eteen päin. Pidin erittäin paljon siitä, että tapahtumat kerrottiin osittain kameroiden kautta ja videokuvan välityksellä. Tämä on sitä nykytekniikan hyödyntämistä ja vie ovelasti tapahtumat ulos itse varsinaisesta tilasta. Taustalla pyöri myös liikkuvaa kuvaa Pispalasta ja Amurin työläismuseosta. Nuoret näyttelijät olivat kauttaaltaan erittäin luontevia ja jokainen näytti, että täältä pesee! Näistä nuorista kuullaan vielä ja olen erittäin iloinen ja ylpeä siitä, että olen päässyt todistamaan heidän pohjatonta energiaansa ja tuoreita ideoitaan opintojensa tässä vaiheessa. Väliajan jälkeen tarina lähti vähän rönsyilemään jääkiekkomatsinkin suuntaan, "Poika saunoo" tarjosi aika hillitöntä videokuvaa. Lopuksi näyttelijät tulivat esittäytymään ihan omana itsenään ja kertoivat kukin, että olivat tutkineet tarkemmin omia ennakkoluulojaan tiettyjä asioita kohtaan ja taustalle sitten videoraporttia aiheen tiimoilta. Seurakuntien ylläpitämässä Musta lammas-projektissa käytiin tutustumassa (päiväkeskus mm. syrjäytyneille ja vähävaraisille), naurujoogassa, thai-hieronnassa ja verenluovutuksessa. Eniten mieleen kuitenkin jäi Topi Kohosen suvereeni esitys, jossa Perikato-elokuvasta tutussa kohtauksessa YouTube-hitiksi noussut "Hitler kuulee milloin mistäkin"-pätkä esitettiin siten, että taustalla pyöri varsinainen nauha suomenkielisine teksteineen (tällä kertaa Aatu kuuli Särkänniemen delfinaariosta) ja Topi oli kameran edessä Hitlerinä ja esitti "vuodatuksen" livenä saksaksi. Huh! Esitys olisi toiminut mainiosti ilman näitä lopun videoitakin, mutta oivallinen lisä ne kyllä olivat ja itsellenikin heräsi paljon ajatuksia ja kysymyksiäkin.

Miinusta : Menin paikalle aika avoimin mielin ilman ennakkoluuloja, koskapa ajattelin että nuoret pistävät joka tapauksessa tuulemaan ja tulossa on varmasti jotain täysin aiemmasta näkemästäni poikkeavaa. Tämä pitikin hyvin paikkansa ja siksipä en miinuspuolia esityksestä löydäkään!

Muuta : Olin ensimmäistä kertaa Teatterimontussa, joka sijaitsee Tampereen yliopiston alueella. Aluksi en meinannut löytää koko paikkaa, mutta hyvät opasteet toivat perille ja aion kyllä jatkossakin visiteerata kyseisessä paikassa. Pyörivä katsomo pienehkössä sisätilassa oli aika kokemus! Näkijä / Tekijä vielä tämän viikon nähtävillä, 17.11. viimeinen esitys. Kaikki kiinnostuneet ehdottomasti paikalle!

Teatterikärpänen antaa Nätyn porukalle neljä tähteä ****