Niskavuoren nuori emäntä / Tampereen Teatteri

 Yleensä en lue etukäteen juuri mitään liittyen tuleviin teatterireissuihini, jotta katsomiskokemuksessani ei kummittelisi taustalla jonkun toisen mielipiteet ja menisin mahdollisimman avoimin mielin katsomaan, puhtaalta pöydältä. Nyt ehdin mokoma lukemaan muutaman arvion, kas kun alunperin syksyn teatterikalenterissani ei ollut paikkaa Niskavuoren nuorelle emännälle, vaikkakin se oli vastaremontoidun päänäyttämön virallinen avajaisnäytelmä ja ohjaajana yksi suosikeistani, Antti Mikkola. Pienellä fiksauksella onnistuin näytelmän kuitenkin mukaan sovittamaan, ehkä myös kuulin päässäni iäkkään Niskavuoren Loviisan kuuluisan lauseen "...mutta tule sentään" (jota ei tässä näytelmässä kylläkään kuulla). Ainakin viisi aiempaa Niskavuori-aiheista näytelmää nähtynä päätin, että kyllä joukkoon kuudeskin mahtuu. 

Loviisa ja Juhani (c) Teppo Järvinen

 Niskavuorelainen. Virallisesti kielessämme ei moista sanaa taida olla, mutta minulle ja monelle muulle se on synonyymi periksiantamattomuudesta ja tietynlaisesta järkähtämättömyydestä, vaikka tulisi mitä ongelmia eteen. Sisukkuus on mielestäni enemmänkin fyysistä voimaa ja henkistä kanttia, niskavuorelaisuus juurevampaa voimaa, jota on hankala selittää. Niskavuorelaisessa maisemassa taas on komeita taloja ja viljavia peltoja, ikuinen kesä ja auringonpaiste. Varakkaan perheen tytär, nuori Loviisa (Annuska Hannula) on naitu Niskavuoren sukuun. Isäntä Juhanista (Jussi-Pekka Parviainen) on tulossa valtiomies, vanha emäntä (Tuija Vuolle) on vielä voimissaan mutta on selvää, että uuden sukupolven on aika ottaa ohjakset ja samalla onnen avaimet käsiinsä. Käy kuitenkin ilmi, että Juhanilla on ollut ja on edelleen kiihkeä suhde meijerska Malviinan (Pia Piltz) kanssa, yhteinen lapsikin. Loviisa saa kuulla, että on naitu taloon vain varojensa ja Niskavuoren maineen sekä kunnian säilymisen vuoksi, ei rakkauden. Traagista. Ikuinen kesä kääntyy hyiseksi syksyn viimaksi, jonka puuskassa pitäisi yrittää pysyä pystyssä omilla jaloillaan ja pitää talon seinätkin kasassa. Vakaasti Loviisa ryhdissä pysyykin, uuden hienon peilinkin edessä rumuuttaan peilaamassa. Jotenkin koskettaa se toteamus, että tämän saman peilin edessä tulevat seisomaan tulevatkin sukupolvet ja nimenomaan tyttäret. Tämä hetki on menetetty, katse on jo kauas eteenpäin - Juhani taas konttaa pitkin lattioita Malviinan perään itkien eikä päähän muuta ajatusta mahdukaan, vaikka kuinka olisi valtiomies ja mukamas isäntä talossa. 

Antti (Toni Harjajärvi), Juhani ja Malviina (c) Teppo Järvinen

 Yleensä kavahdan, jos näyttämöllä huudetaan kovaa. En pidä kovista äänistä. Menen jotenkin sellaiseen tilaan, että tekisi mieli poistua paikalta. Teatterissa en katsomosta tietenkään lähtisi, mutta nyt tämän Niskavuoren väen korottaessa ääntään yllättäen huomasin ymmärtäväni heitä täysin. Parempi huutaa asiat halki kuin tuppisuuna hautoa mielessään. Huuto oli oikeutettua käytöstä, milloin kohdistuen perinnönjakoon, milloin rakkauden kohteen olinpaikan penäämiseen. Tunteet olivat aitoja, ei mitään fuulaa. Ymmärsin kaikkia osapuolia vuorollaan, miksi toimivat miten toimivat. Erikoista. Malviinakin kun suoraryhtisenä kyynelsilmin kertoo, että ei hän tullut takaisin, hänen jalkansa toivat hänet. On asioita, joita ei pysty selittämään. Niin se vaan on. 

 Niskavuoren taloa olen aina pitänyt järeänä, jyhkeänä, kestävänä pytinkinä. Malliesimerkkinä. Paksut komeat seinät, ulkopuolisten ihailtaviksi pystytetyt. Kiintoisa lavasteratkaisu tällä kertaa huoneiden läpinäkyvyys, avoimuus. Kaikki on näkösällä, minnekään ei pääse piiloon katseilta ja puheilta. Talon osia pyöriteltiin miten sattuu - vähän niin kuin tunteitakin. Pystyssä pysytään silti, tosin isäntähän se polvillaan käy.

(c) Maria Atosuo 

 Näyttelijäntyö oli kauttaaltaan priimaa, kaikki henkilöt hyvin uskottavia ja tasaisen varmoja. Yksityiskohdissa pieniä silmäniskuja nykyaikaan vaikkapa Loviisan farkkuesiliinassa ja vapaana liehuvissa hiuksissa tai Hetan lyhyissä kutreissa. Ainut minua häiritsevä asia oli äänimaailma ajoittain. Huokaukset sopivat hienosti tunnelmaan, mutta kaikki kilkutukset ja kivenhakkaamiset... Istuin kolmosrivin reunassa permannolla ja jotenkin kaikki kovemmat äänet kävivät korviini. Lisäksi samassa paikassa oli aikamoinen veto välillä? Ehkä aistini olivat normaalia herkemmässä tilassa, kas kun oli pitkä päivä jo takana ja viikon viides esitys meneillään (kyllä, tuli hamstrattua taas yhdelle viikolle liikoja). Toisaalta taas hieno viikko takana, kotimaisuusaste 100 %. Kirjoittajina Mauri Kunnas, Väinö Linna, Rosa Liksom, Sirkku Peltola (näin Kärpäset uusintareissulla lauantain päivänäytöksessä Työviksessä) ja Hella Wuolijoki - kova viisikko! 

 Hella Wuolijoki oli aikaansa edellä ja Niskavuori-saaga on syystäkin klassikko. Katsomiskertojen ja iän karttuessa on kiintoisaa huomata, että minulla ei ole enää selkeää suosikkia näytelmän henkilögalleriassa, ja ymmärrystä löytyy moneen suuntaan. Suosittelen sekä ensikertalaisille että "konkareille". Aina löytyy uutta ajateltavaa. 

 ~

NISKAVUOREN NUORI EMÄNTÄ / Tampereen Teatteri, päänäyttämö

Ensi-ilta 17.9. 2025, kesto noin 2h 35min (väliaikoineen) 

Rooleissa : Annuska Hannula, Jussi-Pekka Parviainen, Eeva Hakulinen, Katriina Lilienkampf, Toni Harjajärvi, Tuija Vuolle, Pia Piltz, Elina Rintala, Matti Hakulinen, Mari Turunen, Jukka Leisti ja Ville Mikkonen 

Teksti Hella Wuolijoki, ohjaus Antti Mikkola, lavastussuunnittelu Teppo Järvinen, pukusuunnittelu Jaana Aro, valosuunnittelu Tiiti Hynninen, äänisuunnittelu Jan-Mikael Träskelin ja Hannu Hauta-aho, kampausten ja maskien suunnittelu Riina Vänttinen sekä ensemblen äänisuunnittelu Niina Alitalo

Esityskuvat (c) Teppo Järvinen, Maria Atosuo

(Näin esityksen alennushintaisella lipulla, kiitos Tampereen Teatteri!)