Ensi-ilta 17.9. 2017, kesto noin 1h (ei väliaikaa)
Tarina H.C. Andersen
Ohjaus, dramatisointi ja taiteellinen suunnittelu Timo Ruuskanen ja Tuukka Vasama
Valosuunnittelu Kalle Paasonen (Aleksanterin teatteri) tai vaihtuva kiertuevalomies
Pukukonsultti Arja Könönen/Play it Again Sam
Musiikki Abba, Avicii, Beatles, Elvis, Queen ja Sia (muutokset mahdollisia)
Lavalla : Mike (Tuukka Vasama) ja Zin (Timo Ruuskanen)
 |
| Keisarillinen Mike ja Zin (c) Tero Ahonen |
Olen ollut jo useamman vuoden täysin hullaantunut Red Nose Companyn punanenäklovnien, Miken ja Zinin, sympaattisen karisman edessä. Mikä pettämätön meininki! Miken ja Zinin käsittelyssä Juoksuhaudantie ja Punainen viiva saivat täysin uutta muotoa ja ehdin jo riemastua siitä, että seuraavaksi tartuttaisiin H.C. Andersenin satuklassikkoon Keisarin uudet vaatteet. Mutta voi, esityksiä näin aluksi vain muutama ja nekin sellaisina päivinä, ettei olisi mitään mahdollisuuksia päästä katsomaan. Vai olisiko sittenkin... Pienellä fixauksella kävi sitten niin, että meikälikka oli sunnuntain ratoksi ensin neljä tuntia aamuvuorossa töissä, siitä hyppäsi bussiin ja matkasi Helsinkiin ensi-iltaan, ja esityksen jälkeen bussilla takaisin kotokulmille ja illaksi uudelleen töihin. Kaikenlaista hoopoa sitä on teatterikärpäsyys teettänyt aiemminkin, tämä oli kyllä ensimmäinen kerta tämänkaltaisiin järjestelyihin.
Pääkaupunki suorastaan hehkui syksyisessä auringonpaisteessa ja oli kyllä erittäin mieluisaa tehdä niin hienossa säässä pieni kävelylenkki Kampista Aleksanterin teatteriin. Olin ensimmäisten joukossa paikalla ja yritin lukea narikoiden luona Vaarallista juhannusta e-kirjana, mutta alkoi sitä ensi-iltaväkeä sitten lappaamaan siihen malliin, että keskittyminen lukemiseen herpaantui. Lapsikatsojia oli ilahduttavan paljon - lapsillehan tämä esitys on lähinnä suunnattukin, mutta Miken ja Zinin tuntien, saattaapa siellä olla mukana aikuiskatsojienkin hoksottimia ilahduttavaa materiaalia... Vessa tuntui olevan kova sana lähes kaikille ja joku pienokainen luuli, että salin ovien luona väki jonottaa nimenomaan vessaan. "Onpas täällä iso vessa!" kaikui riemukkaasti aulassa.
Itse salissa oli varsin jännittynyt ilmapiiri, kun ei taaskaan yhtään tiennyt, mitä oikein olisi luvassa. Kiemurtelusta päätellen pientä levottomuuttakin oli ilmassa. Punaisen verhon takaa Mike ja Zin singahtivat lavalle ja valehtelusta kertovalla biisillä heti paalupaikalle. Herrat esittäytyivät ja Mike kertoi esityksen keston olevan tunnin verran "tai sinne päin, koskaan ei tiedä mitä tapahtuu" ja katsomosta kuulunut välitön naurunpyrskähdys heti viivästytti kestoa muutamalla sekunnilla. Valaistiin myös hiukan Aleksanterin teatterin keisarillista historiaa, mikäs onkaan parempi paikka ensi-illalle!
 |
| Vaatturiveijarit (c) Ukko-Pekka Jaakkola |
No, tarvitaan ensin kaksi veijaria, joista toiselle löytyi veijarillinen asento ja olemus aika nopsaan, toiselle taas ei syntynyt valmista ihan niin äkkiä. Veijarit esittäytyivät Maukaksi ja Henkaksi. Olipa kerran siis keisari, joka oli varsin perso hienoille vaatteille ja hän vaihtoi asukokonaisuuksia useaan kertaan päivässä ja esitteli kaikelle kansalle pukujaan hienon fanfaarin säestämänä. Pääsimme tapaamaan myös keisarillisen fanfaarinsoittelijan (ja myöhemmin myös keisarillisen varpaidenkaivelijan sekä tietysti keisarillisen synnyttävän kaniinin...). Maukka ja Henkka kehittelevät kunnon vedätyksen ja kutoa louskuttavat näkymättömän kankaan, jonka sitten suurella rahalla myyvät keisarilliseen käyttöön. Tai hetkinen! Kangashan ei suinkaan ollut näkymätöntä. Sitä eivät kylläkään tyhmät ja epäpätevät tyypit pystyneet näkemään. "Kyllä jotain näkyy" totesi nelosrivin kaljupäinen mieskin, kun yleisöltä kysyttiin, mitä näkyy vai näkyykö mitään.
Ongelmia syntyi sitten siinä vaiheessa, kun lavalle tarvittiin itse keisari keekoilemaan, ja näyttelijöitä oli vain kaksi. Ovelasti löytyi konsti, millä Mike pääsi ikään kuin vaivihkaa sujahtamaan keisarilliseen rooliinsa ja hienoa hattua kantamaan. Hatun kanssa tuli myöhemmin vähän kuminauhaperäisiä ongelmia ja tuohtunut vanhempi kansanedustaja joutui aika kauan puhisemaan samassa asennossa lavalla ennen potkujaan. Tämä oli osoitus siitä, että teatterissa kaikki on tässä ja juuri nyt, mitä vaan voi sattua ja kesto venyä yllättävistäkin syistä.
No, saatiinpa ympättyä mukaan vähän länsimetroakin, sinistä tulevaisuutta ja vaihtoehtoisia totuuksia. Paikoitellen kuului lasten iloinen kikerrys eniten ja välillä taas aikuisten hörötys oivalluksista. Mike ja Zin tarjoilevat jokaiselle jotakin maailmaa ja sen menoa ihmetellessään. Yleisökin pääsi osallistumaan - välillä piti aukoa suuta hämmästyksestä, välillä soitella ilmarumpuja ja laitettiinpa kangaspakkakin kiertämään. Jokainen sai leikata kankaasta sopivan palan ja laittaa taskuun (harmikseni huomasin kotona kangaspalani hukkuneen kotomatkan aikana, voi jehna!).
Väliin musisoitiin kitaralla ja melodikalla (vai mikä lie), yleisö komppasi tahdissa mukana. Niinhän se on, että paras vedätys on niin hyvin huijattu, että siihen jo itsekin uskoo. Huipennuksena keisari pasteerasi uusissa vaatteissaan pitkin lavaa ja kyllä siinä suut loksahti auki ilman erillistä käskyäkin. Vaan kuten sanottu, lasten suusta totuuden kuulee ... niin tälläkin kertaa. Hupaisaa oli myös se, että keisarin ilmoittaessa "Minä olen teidän keisarinne!" kuului yleisöstä kirkkaalla lapsenäänellä vastapallo "Etkä ole!" Minusta näissä lastenteatteriesityksissä parhautta on katsomosta kuuluvat kommentit. Aika legendaarisia sutkauksia olen saanut kuulla vuosien saatossa, uskokaa pois.
Miten kävi huijariveijarikaksikolle Maukka ja Henkka? Jatkavat mokomat bisneksiään muualla.
Esityksen lopussa punanenät riisuttiin ja kummasti niihin on tottunut, sillä molemmat näyttelijät näyttivät jotenkin alastomilta ilman niitä!? Hiukan myöhemmin olisi saanut mennä fanikuvaankin ja pierutyynyä testaamaan, mutta minun oli kiirehdittävä bussiin ja siinä rytäkässä se kallisarvoinen kankaanpalakin varmaan hukkui. Jos näette jossain välillä Aleksanterin teatteri-Kamppi, lähettäkää allekirjoittaneelle.
Red Nose Companyn kalenterista voi tsekata esityspäiviä ja jos on vielä näkemättä Juoksuhaudantie tai Punainen viiva, suosittelen lämmöllä tutustumaan niihinkin.
(Näin esityksen kutsuvieraana, vaikkakin olin jo ennen kutsua ehtinyt ostaa itse lipun.)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Heräsikö ajatuksia? Iloiten otan vastaan kaikki kommentit (ne tosin julkaistaan vasta hyväksynnän jälkeen, roskapostin vuoksi).