perjantai 1. syyskuuta 2017

Huojuva talo / Tampereen Teatteri

Huojuva talo / Tampereen Teatteri, Frenckell-näyttämö

Kantaesitys 31.8. 2017, kesto noin 2h 30min (väliaikoineen)

Teksti Maria Jotuni
Ohjaus ja dramatisointi Antti Mikkola
Valo-ja videosuunnittelu Tiiti Hynninen
Lavastussuunnittelu Juha Mäkipää
Pukusuunnittelu Mari Pajula
Äänisuunnittelu Simo Savisaari ja Antti Mikkola
Kampausten ja maskien suunnittelu Kirsi Rintala

Rooleissa : Arttu Ratinen, Anna-Maija Tuokko, Antti Tiensuu, Mari Turunen, Ville Majamaa, Ella Mettänen, Aliisa Pulkkinen ja Markku Thure


 Kaunis se oli päältä, koristeineen kaikkineen. Kuin pieni taideteos. Yksi oikeaan paikkaan syvälle osunut isku, ja koko komeus mureni pieniksi palasiksi, joissa silti maistui makeus. Makeus, joka tarttui lopulta kitalakeen kiinni ja alkoi äklöttää.

 Kerroin juuri koreasta väliaikaleivoksesta, joka oli toki kaunis päältä, mutta... Kaunista oli aluksi myös Eeron (Arttu Ratinen) ja Lean (Anna-Maija Tuokko) parisuhde. Ensikohtaaminen tapahtuu discossa tanssiparketilla joraillessa. Eeroon on kohdistanut tutkansa myös Aulikki (Mari Turunen), mutta viime hetkillä Lea omistajan elkein rientää väliin tyyliin "mä näin tämän ensin" ja se on menoa sitten. Tähän hetkeen Eero mielellään varmaankin palaisi ja valitsisi toisin (tosin mies ei mitään valintaa naisten välillä ehtinyt edes tekemään, kun Lea teki valinnan hänen puolestaan ripustautumalla kylkeen ja hukuttamalla tämän ylisanoihin). Tokihan se kenen tahansa itsetuntoa hivelee kun kaunis, seksikäs ja kaikintavoin hurmaava ihminen kohdistaa kaiken huomionsa! Varmasti Eero mielessään kuuluttaa kaikelle kansalle "Katsokaapa millaisen saaliin MINÄ onnistuin saamaan. Minä, ihan tavallinen mies!" , ääneen hän ei moista katso aiheelliseksi kailottaa, vaatimaton ja hiljainen luonne kun on. Rakkaus ja sen tarve saa ihmeitä aikaan, ja tekee myös sokeaksi.

Eero ja Lea kohtaavat 

 Jos Eero olisi päättänyt tehdä toisenlaisen valinnan, juuri tätä näytelmää ei olisi nähty. Toinen eero olisi tullut bongatuksi ennemmin tai myöhemmin. Tälläkin hetkellä jossain näyttää siltä, että elämä on täydellistä ja kulissit kunnossa, rahaa näyttää olevan ja toiset kadehtivat täydellistä paria, perhettä, liittoa. Jossain mies nostaa häpeästä kädet kasvoilleen, pyytää jälleen kerran anteeksi käytöstään, uskoo ja luottaa rakkauden muuttavan kaiken. Me katsomossa ulkopuolisisina tarkkailijoina (ja samalla kuin suuressa terapiaistunnossa terapeutti Ville Majamaan rauhoittavan äänen ja epäuskoisenkin katseen alla) seuraamme hiljaisina tapahtumien vyörymistä. Mieli tekisi huutaa "Lähde pois vielä kun voit!", mutta ei tästä niin vain lähdetä, kun on lapsetkin ja rakastaa, kaikesta tapahtuneesta huolimatta.

 Eero purkaa tapahtumien vyyhtiä terapeutin luona. Käydään läpi suhdetta jo edesmenneeseen isään sekä äitiin ja veljeen. Taustan projisoinneissa kerta toisensa jälkeen Lean kauniit mutta tunteettoman kylmät kasvot pirstoutuvat sadoiksi palasiksi. Silmät tuijottavat palasista, niitä ei pääse pakoon mihinkään. Eero on käynyt läpi perhehelvetin väkivaltaisen ja manipuloivan puolison otteessa. Välillä katsomossakin on tehtävä pienoisia väistöliikkeitä ja ainakin painauduttava tiiviimmin selkänojaa vasten, ainakin minä huomasin tekeväni niin, kun käsi kohoaa ja Lea ryntää päälle jyrän lailla. Miten äärimmäisen nöyryyttävää oli katsoa sitä, millä tavoin Lea käänsi kaiken Eeron syyksi, käski laskemaan housut nilkkoihin ja vei miehisyyden viimeisetkin rippeet. Naurahteluja kuului paikoitellen sieltä sun täältä, niin käsittämättömiä asioita lavalla tapahtuu, niin absurdeja lauseita paukautetaan päin naamaa. Menee niin sanotusti överiksi. Voi kuulkaa jos tietäisitte. Jo kuopatun blogini nimi oli aikoinaan "Elämä on yhtä teatteria". Päätelkää itse. Ei paljoa naurattanut.


 Väliajalla olin kuulevinani sanan "sääli" ja otaksuin sen suuntautuneen Eeroa kohti. Minä olin lähinnä surullinen ja etenkin siksi, että olin tunnistanut itseni molemmista päähenkilöistä. Mieleeni jäi kaihertamaan parikin ajatusta näytelmän alkupuolelta ja taisivat olla Eeron isän lausumia molemmat. Jotta voisi katsoa tulevaisuuteen, pitää katsoa ensin menneisyyteen (tai jotain sinne päin) ja se, että jokaisen ihmisen sisällä on monta ihmistä. Toiset saavat meidän parhaat puolemme esiin, toiset taas ne huonot puolet, jotka vielä korostuvat ja paisuvat hallitsemattomiin.

 Näytelmän jälkeen aulassa takkejaan haki hiljaista porukkaa. Osa ei saanut sanotuksi muuta kuin "huh huh", osa vain tuijotti sanattomana takaisin silmät pyöreinä. Kirjoitin parilla lauseella kotimatkan aikana sosiaaliseen mediaan ja sain kommentin, jossa tiedusteltiin sitä, onko näytelmä liiankin rankka ja saako siitä painajaisia. Rankka on, ja siitä huolimatta ja nimenomaan siksi tämä pitää uskaltaa kohdata.

 Kiitos Antti Mikkola, että käänsit Huojuvan talon perustukset ja roolit toisinpäin. Iso kiitos Arttu Ratiselle koskettavasta roolityöstä (mies on lavalla lähes koko näytelmän ajan, siitä pointsit myös) ja Anna-Maija Tuokko... tosiaankin huh huh! Olen vaikuttunut.

 Näytelmässä olisi aihetta syvenpäänkin tarkasteluun, mutta juuri nyt en siihen pysty. Kovin helposti ihminen alkaa kaivelemaan yhtymäkohtia omasta elämästään ja nyt en halua enkä jaksa. En enää, taaksekatsomisvaihe on jo käyty läpi.


Esityskuvat (c) Harri Hinkka

(Näin esityksen kutsuvieraana, kiitos Tampereen Teatteri!)

1 kommentti:

  1. Esitys oli todella hyvä. Hyväkin on laimea ilmaisu. Kirjan 20 vuotta sitten lukeneena, pääsin "autenttiseen" tunnelmaan
    udelleen näiden loistavien näyttelijöiden saattelemana.

    VastaaPoista

Heräsikö ajatuksia? Iloiten otan vastaan kaikki kommentit (ne tosin julkaistaan vasta hyväksynnän jälkeen, roskapostin vuoksi).