lauantai 7. heinäkuuta 2012

Eemeli / Miniteatteri


Eemeli / Miniteatteri, Aulanko

Ensi-ilta 29.6. 2012, kesto väliaikoineen noin 1h 30 min

Ohjaus Anu Myllyniemi

Taustaa : Miniteatterissa tehdään jälleen tänäkin kesänä laadukasta teatteria koko perheelle, ja näyttämöllä ovat siis lapset itse, ”vanhempaakin nuorisoa” tällä kertaa. Eemeli kertoo tietysti Vaahteranmäen Eemelistä kaikkine metkuineen ja kommelluksineen.

Plussaa : Lavastus oli kiva, Kissankulman talot ja muut olivat juuri sopivan kokoisia. Kaikkein parasta on nähdä lasten innostunut meininki, joka jaksaa yllättää minut vuodesta toiseen. Aina löytyy uusia nuoria kykyjä, joista tällä kertaa Iida-siskoa esittävä Helmi Riippi lieni kaikkein paras. Tyttö jopa vaikutti veljeään kujeilevammalta välillä, hän oli hyvin luonteva ja laulukin sujui oikein kauniisti. Lisäksi mieleeni jäivät etenkin Liina-piika ja veikeä kukkopoika, joka oli joka välissä jotain veivaamassa ja useampaa roolia vetämässä lääkäristä markkinoiden kykyjenetsijään. Esityksessä oli paljon hauskoja lauluja ja rokahtavaa meininkiä kaikenikäisten makuun. Kovasta helteestä huolimatta katsomossa tuntui viihtyvän niin vauvat kuin vaaritkin. Esitys oli täynnä hauskoja kommelluksia ja tuttuja metkuja, joista etenkin Liinan hampaanirrotus sai jo farssimaisia piirteitäkin ja soppakulhoonkin päätä työnnettiin. Ja Iidakin hilattiin tietysti lipputankoon! Eemelin isällä riitti kestämistä, kun ei saanut edes vessassa istua rauhassa! Ja Pöperö-Maijakin tuli kertomaan aaveista ja lavantaudista. Onneksi ei sentään Komentooraa ollut paikalla. Myös Liinan ja Aatu-rengin orastava suhde oli hupaisaa seurattavaa, ei tainnut renkiparka aavistaa mihin soppaan on lusikkansa aikoinaan laittanut...

Miinusta : musiikki pauhasi välillä liian kovalla, repliikeistä ei aina oikein tahtonut etenkään silloin saada selvää. Myös kesto oli aika pitkä, loppuvaiheessa moni jo katseli kelloa katsomossa, etenkin kun kovan helteen takia monella oli varmasti aika sietämättömän kuuma. Tuntui myös, että esitys kaipasi hiukan tempoa lisää muutamaan kohtaukseen. Ehkä sekin asia korjaantuu toistojen myötä.

Muuta : Onhan tämä aika tavalla ainutlaatuinen paikka niin miljööltään (vanha rauniolinnake) kuin muutenkin, upeaa että vuodesta toiseen miniteatterilaiset jaksavat ilahduttaa lapsia ja meitä lapsenmielisiä. Nytkin meitä oli paikalla 6v kummityttöni äitinsä kanssa, ja lisäksi oma äitini. Sopii siis kaikenikäisille!

Eemelille neljä tähteä **** !!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Heräsikö ajatuksia? Iloiten otan vastaan kaikki kommentit (ne tosin julkaistaan vasta hyväksynnän jälkeen, roskapostin vuoksi).