Ensi-ilta 6.10. 2018, kesto noin 2h 30min (väliaikoineen)
Käsikirjoitus David Rogers
Perustuu David Wardin elokuvakäsikirjoitukseen "The Sting"
Ohjaus Tommi Kainulainen
Lavastus Pekka Korpiniitty
Pukusuunnittelu Ulla-Maija Peltola
Valosuunnittelu Kari Laukkanen
Äänisuunnittelu Tatu Virtamo
Rooleissa : Lumikki Väinämö, Mari Naumala, Tomi Enbuska, Tapani Kalliomäki, Jori Halttunen, Timo Välisaari, Jari-Pekka Rautiainen, Laura Huhtamaa, Raisa Vattulainen, Aki Raiskio, Marko Nurmi, Jarmo Keskevaari, Mikko Jurkka, Anna-Sofia Tuominen, Henri Tuominen, Roosa Vilén, Aarre Reijula ja Martti Peippo
 |
| Edessä Aki Raiskio, takana Tomi Enbuska ja Tapani Kalliomäki |
Elokuva Puhallus (The Sting, eikä muuten mitään tekemistä erään Gordon Sumnerin kanssa) kahmi aikoinaan 70-luvulla Oscareita roppakaupalla ja meikäläisen tietämys on jälleen sitä luokkaa, että melkein hävettää. Sen tiesin ennakkoon, että leffan pääosissa ovat herrat Paul Newman ja Robert Redford ja että jonkinsorttista vehkeilyä on ilmassa. Ei siis mitään hajua siitä, mitä leffassa tapahtuu. Ohjaaja Kainulaisen hyppysissä syntyi pari vuotta sitten (myös Lahdessa) Vertigo, joka oli niin upea, että melkein meni jalat alta. Jo valmiiksi oli vahva luotto siihen, että tämäkin on varmasti hieno - ja eikun katsomaan!
Sopiva ragtime-henkinen musiikki vei meidät passelisti tunnelmaan katsomossa ja sitten alkoikin jo tapahtua. Rahasalkku vaihtaa omistajaa, ja salaperäinen nainen (Lumikki Väinämö) lupaa kertoa nuorelle toimittajalle (Mari Naumala) kaikkienaikojen puhalluksesta jokaisen käänteen.
Olipa kerran 30-luvulla pikkurikollisporukka, joka kikkaili masseja ohikulkijoilta. Pieniä summia, mutta sitten haaviin jääkin vähän isompi summa rahaa hyväuskoisen juoksupojan höynäytyshomman onnistuttua. Vaan eivätpä pojat tiedä, että mafiarahoista on kyse ja ruumiitakin syntyy perintähommissa. Olin muuten aika pihalla aluksi kun yritin itsepintaisesti päästä perille siitä, mitä porukkaa kukakin on. Sitten alkaa tapahtua, kun nuoriherra Johnny Hooker (Tomi Enbuska, joka kuulosti ainakin ensi-illassa hämäävän paljon Sami Hokkaselta) lähtee Chicagoon, tuohon Ameriikan Lahteen, tavatakseen kuuluisan huijarin, Henry Gondorffin (Tapani Kalliomäki). Siinä olisi juuri oikea mies näihin filurihommiin, ja hänen suosiollisella avustuksellaan haaviin saattaisi uida kunnon saalis. Tähtäimessä on rahamies Doyle Lonnegan (Aki Raiskio) ja äkkiä on todella paljon tyylikkäitä miehiä (toki elegantteja daameja myös) ja tyylikkäitä viiksiä lavalla. Pakko hyristä tyytyväisenä.
Lavastushan on varsin nerokas! Olemme ensin nuhruisilla, hämärillä sivukujilla ja valot sekä äänet tuovat lähelle junan. Melkein penkki tärisee. Sitten ollaankin junanvaunussa pokeria pelaamassa. Pyörivä pöytä vielä! Tämä pokerikohtaus on kyllä yksi suosikeistani tästä näytelmästä, ja siinä etenkin Gondorff on oikein elementissään. Upea oli myös Mikko Jurkan otsatukka tässä. Kohtauksen aikana useampaan otteeseen vilkuilimme mieheni kanssa toisiamme huvittuneina, meillä kun on tapana järjestää hurjia Kimble- ja yatzy-turnajaisia kotona keittiön pöydän ääressä ja koitin viestittää hänelle, että "Älä edes yritä vastaavaa kotona!" Näin jo sieluni silmin hänet napsuttelemassa sormiaan ja muuten keekoilemassa Gondorffin tyyliin, ja se nauru. Se nauru, kuulkaas! Käykääpä itse toteamassa että tarttuva on, ja kokeilkaa sitten perässä.
 |
| Gordorff elementissään pokeripöydässä |
Pokerinpeluussa oli meininkiä ja huijauksen makua oikein kunnolla, mutta tämä oli vasta alkua. Vieläkin isompi vedätys oli vielä tuloillaan, ja siinäkin lavastus osoitti nerokkuutensa, kun ankea metallilieriö muuntautui tuosta noin "lennättimeksi", jossa lyötiin vetoa hevosista. Olin onnellinen siitä, etten ollut koskaan nähnyt elokuvaa. Siten kaikki pysyi yllätyksellisenä loppuun asti.
Tässä jos missä oli tekemisen meininkiä! Seinistä kimpoilevia luoteja (olisipa kuulunut vielä "tiu-diuu"-ääni), yllättäviä käänteitä, vauhtia ja vaarallisia tilanteita, komeita pukuja. Mainitsinko jo viikset? Musta kyy -sarjassa hoettiin lausetta "I have a cunning plan" ja tässä totisesti oli ovela suunnitelma jos toinenkin! Kuka vedätti ja ketä? Nautintohan tätä oli seurata.
Pian ilmestyy kirja "Huijauksen anatomia" (Pete Poskiparta ja Jose Ahonen kirjoittajina) ja aion lainata sen kirjastosta. Katsotaan sitten! Napsuttelen sormiani täällä jo valmiiksi tekijämiehen elkein.
Mielenkiinnolla odotan, mihin klassikkoleffaan ohjaaja Kainulainen seuraavaksi iskee!
Esityskuvat (c) Aki Loponen
(Näin esityksen ilmaisella kriitikkolipulla, kiitos Lahden Kaupunginteatteri!)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Heräsikö ajatuksia? Iloiten otan vastaan kaikki kommentit (ne tosin julkaistaan vasta hyväksynnän jälkeen, roskapostin vuoksi).