(Mainos / medialippu saatu Helsingin Kaupunginteatterista)
Studio Pasilan yleisölämpiö on täynnä iloista ja vähän jännittynyttäkin pulinaa. On äiskää ja iskää, isovanhempia ja lapsosia, joista moni ehkä elämänsä ensimmäistä kertaa teatterissa. Tämä ajatus liikuttaa minua aina suunnattomasti, ja hymyilyttää. Tästä se kuulkaa alkaa! Mikä ihana matka, sanoisinko tässä tapauksessa huikee reissu on kaikilla edessä. Kyseessä on siis koko perheelle suunnattu musikaali Fretti Mercury etsii onnea, ja minähän se toin ilolla sisäisen lapseni teatteriin taas vaihteeksi, eli ihan isseksein olin liikkeellä, koska "onnellinen on se, jolla on lapsenmieli tallella" (lukee fb-profiilissanikin). Miika Nousiaisen kirjoittaman ja Sanna-Mari Pirkolan kuvittaman samannimisen lastenkirjan lainasin kirjastosta aika tuoreeltaan ilmestymisvuonnaan 2020, koska miksipäs ei. Minua viehättää nokkelasti nimetyt hahmot, hauskat ja opettavaisetkin tarinat, riimittelyt ja veikeä piirrosjälki, ja usein tulee juuri näistä syistä lainailtua milloin mitäkin lastenkirjallisuutta. Eihän se ikää katso! Sanomattakin on selvää, että ilahduin suunnattomasti saatuani tietää, että kirjasta olisi luvassa musikaali, jonka ohjaisi Jukka Nylund, säveltäisi Marzi Nyman ja sanoittaisi Mariska. Laatutakuu monessakin mielessä, ja lapsenmieleni kiitteli ja kihisi innosta jo valmiiksi.
![]() |
| Fretti ja Jänis |
Nyt kuulkaa. Fretti Mercury (Tuomas Korkia-Aho) ja Jänis Virtanen (Inkeri Hyvönen) ovat parhaat ystävykset ja yhdessä höpsöttelijät. Jotenkin nyt vaan Jänis on alamaissa, koska onni on kadoksissa. Viimeksi se löytyi kaapista, mutta nyt on mennyt ties minne. Sitähän on sitten lähdettävä etsimään, ja matkan varrella kaverukset törmäävät monenlaisiin tyyppeihin, joiden avulla alkaa hiljalleen hahmottua ISOSSA KUVASSA, että missä kaikkialla onni lymyääkään. Voi jehna, mitä hahmoja sitten onkaan luvassa! Hauskaa on nimittäin sekin, että yllättäen ja pyytämättä aikuisia naurattaa juuri tietynnimiset hahmot, jotka ei nuoremmalle polvelle sano yhtikäs mitään. Tunneli Jäätteenmäki (Tiina Peltonen) nyt etunenässä, ja peesissä ahkerasti sivakoiva ja Kuha Miedon kanssa hiihtoreissua suunnitteleva Hiiri Äitee Rantanen (Sari Haapamäki). On myös kaikkialle tarvittaessa aukeava kiharakutrinen yleisovi Jon Bon Ovi ja piispiksien perään huuteleva terrieri Tessu Redford (molemmissa mainioissa rooleissa Kai Lähdesmäki), Pöllö Miljoona (Juha Jokela) kera huikean värikkään anarkistijoukon, Naula Vesala (Inka Tiitinen) ja Pakastekalamazovin veljekset Dimitri ja Pasi (Sofia Hilli) Seiti Etsivän kätyreinä. Yleisökin intoutui taputtamaan slaavipoljennon rytmiin. Parastahan on se, että kaikille hahmoille on juuri omantyylinen biisi vedettävänään - Tessu Redfordilla discojytää, Karitsa Mattilalla oopperaa, Pöllöllä tietysti punkkia ja niin edelleen. Eeppinen kitarasoolokin saadaan kuulla, ja hämmästellä steppaavia hiihtäjiä. Haitaksi, Aita, Diivasieniä (varo ettei iske diivatulehdus) ja Kettu-Masa. Solvauksista pahin, eli "hilleristä kesytetty näätäeläin". Ai että!
![]() |
| Karitsa Mattila |
Sivuhahmot ovat varastaa koko shown, mutta kyllä on ihanaa seurata Fretti Mercuryn ja Jänis Virtasen yhteistä matkaa, ylä-ja alamäkineen. Tuomas Korkia-Aho pistää Frettinä koko kroppansa peliin poseerauksineen ja kaatuiluineen, Inkeri Hyvönen Jäniksenä vähän rauhallisempi tapaus, mutta ehdottoman herttainen ja hurmaava kirmailija säärystimissään. Miten tyhmistä asioista voikaan saada aikaiseksi riidan, ja missä se onni sitten lopulta piileksiikään. Kivasti pääsi yleisökin osallistumaan ja avustamaan etsinnöissä, ja kollektiivinen nauruhan se vasta parasta on. Yhdessä viihtyminen ja haltioituminen.
![]() |
| Keskellä Pöllö Miljoona |
Teatterisyksyn pieni suuri musikaalihelmi! Tämä riemastutti samalla tavalla kuin muinoin Tampereen Teatterissa näkemäni Tuttiritari-musikaali, jossa oli värikkäitä hahmoja, mainiota huumoria ja musiikkia sekä meininki ja asenne (lausutaan äzenne) just eikä melkein. Ja kyllähän se liikutti taas, kun esityksen päätyttyä yksikin pikkuinen poika kävi äitinsä saattelemana kiittämässä Frettiä mukavasta esityksestä, silmät tuikkien vaikka kovasti ujostuttikin. Nämä on tärkeitä muistoja ja hienoja hetkiä.
Lavastuksesta pakko mainita vielä se, että puusto muistutti minusta inkivääriä, joka on saanut hiukan vihreää kasvustoa kuoreensa... Ja sattuneesta syystä tuli mieleeni, että milloin nähdään (ja kuullaan) Mestarietsivä Peppunen -musikaali?
Rientäen siis Studio Pasilaan! Fretti, Jänis ja kumppanit nähtävissä tässä syvänmielen musikaalissa 7.11. asti. Lisäinfoa tästä linkistä. Tekisi ihan mieleni mennä uudestaan katsomaan, sen verran moni sanaleikki ja kikkailu meni varmaan ohi ja osa ehti jo unohtuakin. "Randomi metsäketo"!
![]() |
| Tunneli Jäätteenmäki |
~
FRETTI MERCURY ETSII ONNEA / Helsingin Kaupunginteatteri
Ensi-ilta 23.9. 2026 Studio Pasilassa, kesto noin 2 tuntia (väliaikoineen)
Rooleissa : Tuomas Korkia-Aho, Inkeri Hyvönen, Sari Haapamäki, Sofia Hilli, Juha Jokela, Kai Lähdesmäki, Tiina Peltonen ja Inka Tiitinen
Muusikot : Ville Myllykoski/Tuomo Sorri (kosketinsoittimet) ja Timo Jurvelin/Heikki Selamo (kitara)
Kirjailija Miika Nousiainen, sävellys Marzi Nyman, laulujen sanat Mariska, ohjaus Jukka Nylund, koreografi Katrin Vaskelainen, kapellimestari Ville Myllyrinne, dramaturgi Sanna Niemeläinen, musiikkidramaturgi Eeva Kontu, lavastus- ja pukusuunnittelu Aili Ojalo, valosuunnittelu Teppo Saarinen, äänisuunnittelu Sami Lust ja naamioinnin suunnittelu Ronja Nylund
Esityskuvat (c) Julius Konttinen





Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Heräsikö ajatuksia? Iloiten otan vastaan kaikki kommentit (ne tosin julkaistaan vasta hyväksynnän jälkeen, roskapostin vuoksi).