Ensi-ilta 15.3. 2012, kesto väliaikoineen n 1h 15min
Ohjaus Elina Salmenoja
Rooleissa : Ansu Laine, Laura Huovinen, Aki Granlund, Emilia Jokela, Riitta Hietanen / Liisa Virtanen, Kari Salmenoja ja Raimo Leppänen
Taustaa : Heini Junkkaalan kirjoittama näytelmä "Kymmenen tikkua laudalla" sai kantaesityksensä Ahaa Teatterissa Tampereella ja lisäksi sitä on esitetty mm. Kansallisteatterissa. Junkkaala sai näytelmästä pohjoismaisen näytelmäkirjailijapalkinnon vuonna 2010. Näytelmä kertoo lapsen kyvystä käsitellä vaikeitakin asioita leikin avulla ja miten käy, kun lapsi laitetaan viestinviejäksi aikuisten riitatilanteissa. Näytelmä alkaa "kymmenen tikkua laudalla"-leikillä. Tikkuja löytyy kuitenkin vain yhdeksän ja yksi perheenjäsenistäkin on kadoksissa. Kesken lettukestien tarina keskeytyy ja paikalle ilmestyy salaperäinen Herra Parenteesi (Kari Salmenoja), joka kertoo, että tarinaa ei aloiteta keskeltä, vaan alusta ja tarinalla on oltava myös selkeä loppu. Hän nimeää Anna-tytön (Ansu Laine) tarinan päähenkilöksi ja kaikki alkaa alusta. Perhe saapuu kesälomanviettoon mummolaan. Äiti (Emilia Jokela) on murheissaan, sillä hänen mielestään perheen isä (Aki Granlund) ei panosta riittävästi perheeseensä vaan keskittyy lomallakin töihinsä. Isä päättää kunnostautua, ja pyytää molemmilta lapsiltaan lelutoiveen, jonka sitten nikkaroisi verstaassa. Anna haluaa vain puupölkyn, josta sitten itse tekee tikut leikkiin. Tuuli-sisko (Laura Huovinen) haluaa purjeveneen kaikkine tykötarpeineen, ja sitähän isä sitten verstaassa ahkeroikin niin ettei muuta ehdikään... Löytyykö kadonnut tikku? Saako kesäloma ja koko tarina onnellisen lopun?
 |
| Kari Salmenoja ja Ansu Laine / kuva Heikki Löflund |
Plussaa : Koko teatterin miljöö oli kivasti muutettu mummolamaiseksi, pöydissä oli liinat ja kukat, vanhoja kauniita kahvikuppeja, "kellarissa" hilloja ja perunoita ja hiirulainenkin. Alkua odotellessa tutkailin hienoja lavasteita ja taustalla soi lapsuuden lempparikappaleistani yksi, "Mummo kanasensa niitylle ajoi". Jännästi lavasteista tuli mieleeni (etenkin punaseinäisestä verstaasta) ensimuistoni teatterista, Hämeenlinnan Kaupunginteatterin Punahilkka, jota olin katsomassa vuonna 1977. Muistan vain sen jännittyneen fiiliksen ja punaisen mökin... Kaikkea sitä! Tässä näytelmässä oli hauskaa kieltä, etenkin mummon (Riitta Hietanen) makustelemat sanat olivat kivoja. Oli persiljata ja punajuurtata ja mummon kultakanasia. Muutenkin teksti oli mieleeni. Pidin kovasti papan taikomasta puupölkystä, josta taikatikut veisteltiin ja miten niillä tikuilla saatiinkaan vähän äksöniä aikaiseksi! Mielikuvitus lähti laukkaamaan, että mitä jos oikeasti pystyisikin noin tekemään. Hauskaa riitti myös olympialaisissa, mummo etenkin otti kierroksia vakuuttavasti. Herra Parenteesi oli jännä tyyppi ja se, miten hän nimesi Annan päähenkilöksi ja kirjoitti tytön käteen kirjaimet P ja H. "Päähenkilön" sijaan ne tarkoittivatkin sitten sitä, että P = pidä tarina järjestyksessä ja H = ei saa hyppiä ikävien ja epämieluisien kohtien yli. Katsomossa oli monenikäistä katsojaa ja jokaiselle löytyi varmasti jotain, nuorempia tuntui etenkin huvittavan hösellys ja juoksentelu. Näyttämöllä ei ollut pysähtyneitä hetkiä ja jokainen roolihenkilö tiesi paikkansa, sangen onnistunut esikoisohjaustyö siis Elina Salmenojalta!
 |
| Ansu Laine, Laura Huovinen ja Riitta Hietanen / kuva Heikki Löflund |
Miinusta : Ihmettelin vähän sitä, että miksi naapurin Kallesta koko ajan kerrottiin vain sitä, että hän uhkailee puukolla? Luulen että se saattoi vähän pienempiä katsojia pelottaa. Jokaisen lapsuudessa on varmaan joku hiukan pelottava tyyppi, joka ei pidä metelistä ja joka tulee komentamaan kesken leikkien... Itse esityksestä en juuri miinuksia löydä, mutta hiukan jäin kaipaamaan esim. sellaista käsiohjelmaa, jossa olisi vaikkapa selvitetty "kymmenen tikkua laudalla"-leikin säännöt. Itsekin sitä aikanaan tuli leikittyä ja ollessani etsintävuorossa muistan lähteneeni kerran kotiin kesken kaiken, kun alkoi potuttamaan se jatkuva tikkujen etsintä... Mahtaako nykyajan lapsoset edes moista leikkiä osata!? Pikkuisen miinuksia myös siitä, että väliajalla myytiin karkkeja rapisevissa pusseissa, ja niitä sitten vielä esityksessä popsittiin... se jatkuva rapina vaan häiritsee, siitä ei pääse yli eikä ympäri! Namuja olisi voitu vaikkapa pussittaa vähemmänrapiseviin pussukoihin tms. ? En tiedä olenko liian jyrkkä näissä mielipiteissäni, mutta mielestäni teatteriin ei kuulu namipussit, väliajalla toki mutta ei esityksen aikana.
Muuta : Väliajalla oli tietysti tarjolla pannukakkua, nam nam! Vielä kun olisi ollut mansikkamehua. Muutenkin esitys nostatti mieleeni paljon muistoja lapsuudesta, väliajalla kun soi taas sitten esim. laulu kummallisesta vekottimesta. Kappaletta en ole kuullut vuosikymmeniin, mutta osasin silti sanat ulkoa. Tuli myös sellainen haikeus siitä, että ei ole enää isovanhempia. Mummolassa ei tarvinnut kuin olla vaan eikä tehdä välttämättä yhtään mitään, ei huolta huomisesta. Vähän pötkötellä riippumatossa ja mummon kasvimaata ja kukkaloistoa ihmetellä. Kiitos muistoista!
Kymmenen tikkua laudalla saa neljä tähteä ****
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Heräsikö ajatuksia? Iloiten otan vastaan kaikki kommentit (ne tosin julkaistaan vasta hyväksynnän jälkeen, roskapostin vuoksi).