Haastattelussa Lari Halme

Lari Halmeen tapasin tammikuun puolivälissä 2013 Stockmannin kahvilassa Tampereella.

Lari on syntynyt 1976 ja horoskooppimerkiltään hän on muistaakseen leijona. ”En oo kauheen inessä näissä horoskooppijutuissa...”

Mistä olet kotoisin? ”Oon kotoisin Hollolasta. Vuoden asuin Helsingissä ennen kuin muutin tänne Tampereelle, nyt olen asunut täällä jo yli 15 vuotta! Aika rientää!” Lari hämmästelee.

Mitä harrastat? ”Mä harrastan valokuvausta ja sitten liikuntaa kaikissa mahdollisissa muodoissa, lähinnä kuntosalia ja lenkkeilyä. Siinä mun harrastukseni sitten onkin. Niin ja satunnaisesti käyn avannossa.”

Mitä sanoisit erityistaidoiksesi? ”Oon soittanut rumpuja 25 vuotta ja koen olevani siinä aika hyvä, se on kyllä selkeesti sellainen erityistaito. En mä tiiä, kai myös jonkinlainen kehonhallinta...”

Minkä taidon haluaisit osata? ”Haluaisin osata ratsastaa. Joskus oon osannutkin ja jotenkin osasin mennä sitä ravia vielä tuossa muutama vuosi sitten ja se oli hauskaa, mutta olisi joskus hienoa ottaa sellainen taito kunnolla hanskaan. Hevoset on sellaisia uljaita eläimiä kyllä, ja samaan aikaan jotenkin pelottaviakin, kun ne on niin hirveen isoja. Pelko ja hevoset ei kyl sovi yhteen, nehän aistii kaiken!”

Onko suvussasi muita tällä alalla olevia? ”Ei oo. Joku mummun täti on ollut kai Kansallisteatterin narikassa, mutta sitä ei kai lasketa? ”Lari nauraa.

Lari Halme / kuva Teatterikärpänen

Milloin olet kiinnostunut teatterista? ”Jossain täysi-ikäisyyden kynnyksellä se on mulle kirkastunut, ehkä se on ollut mulla jotenkin sisäsyntyisesti jo tiedossa. Johdatus on ehkä vähän liian voimakas sana tähän mun kohdalla, mutta ymmärrät varmaan mitä tarkoitan. Mä aattelen itse niin, että tämä ei ole sellainen ammatti johon niinku ”mä rupesin sit siihen kun en keksinyt mitään muuta”- tyyppisesti päädytään, vaan että siksi teen näitä hommia kun on vähän niinku pakko! Sillai hyvällä tavalla pakko. Silloin täysi-iän kynnyksellä mä oon ollut ekan kerran teatterijutussa mukana, ja silloin se kirkastui mulle, että täähän on mielettömän hienoa ja joku saattais maksaa tästä vielä palkkaakin! Olé! Koulussa en oo nuorempana ollut mukana missään näytelmissä enkä missään nuorisoteattereissakaan. Ennen Nätyä olin ollut kahdessa jutussa mukana, toinen oli sellainen revyymuotoinen ja toinen oli nuorten työllistämisprojekti Lahdessa. Jotenkin mä koen itse sen etuna, että vasta näin aikuisiällä tavallaan tulin mukaan teatterimaailmaan, kun taas kurssikavereissa oli paljon sellaisia, jotka oli aloittaneet joskus nelivuotiaina... Eihän siinäkään tietysti mitään pahaa ole, kukin omalla tavallaan, ite vaan oon ollut enemmänkin sellainen ”tabula rasa” eli tässä olen, tehkää mitä lystäätte ja mä otan siitä sitten sen minkä saan.”

Mitä alan opintoja olet suorittanut ja milloin olet valmistunut? ”Olin Nätyssä 1997-2001, siinä on mun alan opinnot enkä oo sen jälkeen lisäkouluttautunut yhtään. Nätyyn mä pääsin ekalla yrittämällä, Teakiin mä hain kaksi kertaa ja niistä ei oo kyllä paljoa lapsille kertomista! Lahdessa oli meneillään just silloin se projekti ja mulla oli 18v lasissa ja ne pääsykokeet oli ja se oli kyllä jotain katastrofaalisen kamalaa. Tää oli vuonna ´95. Seuraavana vuonna mä olin armeijassa ja olin laivastossa keskellä Itämerta, kun mut roudattiin jollain yhteysveneellä Hankoon ja yöbussilla Helsinkiin. Mihinkään en ollut valmistautunut ja aamuysiltä sitten sinne ”paahtimolle” pyörimään. Se oli ihan yhtä kamalaa! Silloin mä olin sen päätöksen kyllä jo tehnyt, että tätä sen nyt pitää olla ja kun pääsin intistä, mä aloin treenata oikein todenteolla ja otin sen homman toisella tavalla. Myöhemmin sit olisi mulla ollut pääsykokeet molempiin, mutta Näty oli ensin ja pääsin sinne, sen jälkeen en enää lähtenyt kokeilemaan Teakiin, koska mulla ei ollut mitään sellaista fiksaatiota että ”mun on pakko päästä Hesaan, se olis niinku vähän siistii”. Kun on nää kaksi koulua ja molemmista valmistuu teatteritaiteen maistereita, en mä koskaan aatellut että täällä Tampereella oltas jotenkin altavastaajan asemassa. Tänne mä pääsin ekana ja sillä siisti! Eväitä ja erilaisia tapoja saa molemmista, mutta kaikki riippuu siitä millainen itse ihminen on, mutta ethän sä voi ketään opettaa näyttelemään!? Mä oon vahvasti sitä mieltä.”

Jos et olisi tällä alalla, millä alalla mahdollisesti olisit? ”Luulen, että mä olisin valokuvaaja. Mut niin kyllästettiin, ei siis kyllästytetty vaan kyllästettiin, kaikenmaailman kursseilla ja erikoisopinnoilla silloin kouluaikoina, että mä en ramppaa missään ilmaisuverstailla tyyliin ”Ota miimi hallintaan” ja ”Kameratyön alkeet”. Se on kaikki hyvää, mutta... Tää valokuvaus on ensimmäinen asia, missä mulla on tällai aikuisvuosina ollut olo, että mä haluaisin opetella jotain juttua! Mä en tarkoita sitä, että mä nyt vaan istun sohvalla ja mua ei kiinnosta oppia uusia asioita, mutta että valokuvaus on nyt sellainen, jonka mä koen todella kiintoisaksi!” intoilee Lari.

Oletko tehnyt muita töitä aiemmin? ”Olenhan mä sitten näitä kaikenlaisia kesätöitä tehnyt. Oon ollut varastomiehenä, ruohonleikkaajana ja putsannut metallintyöstökoneita, ja kouluaikoinahan mä olin tuolla Telakalla, pyörittelin jotain barbeque-grilliä siellä kesäterassilla ja oon ollut myös plokkaamassa laseja. Niin siis tuossa Teatteri Telakalla, en missään Masa-Yardsilla hehehh. Valmistumisen jälkeen oon ollut kyllä siinä mielessä onnekas, että oon voinut tehdä vain näitä hommia. Suoraan koulustahan mä menin kiinnitykselle Työvikseen, olin kuutisen vuotta siellä. Suoraan imuun vaan!”

Miksi olet näyttelijä? ”En haluisi kuulostaa turhan ankaralta, mutta mulla ei ole muita vaihtoehtoja. On oltava! Joku sisäinen pakko, mun vaan kuuluu olla näyttelijä!”

Onko sinulla omia esikuvia? ”Kyllä tietysti toi vanha kaarti on, siellä on todella kovaa porukkaa. Ehkä nyt Esko Roine voisi olla yksi, oon tehnyt hänen kanssaan tosi paljon töitä ja hän on mua jeesannut ja potkinut eteen päin, ja alunperin ottanut mut silloin kiinnitykselle myöskin. Sitten on tietysti näitä, jotka on aina jotenkin veretseisauttavan hyviä, kuten Pertti Sveholm ja Antti Litja. Elokuvapuolellahan on kans jotain, mutta sit kun niitä alkaa oikein funtsia niin niitä onkin äkkiä liuta. Sellaista varsinaista ”esikuvaa” mulla ei oo, mun mielestä esikuva on sellainen että ”tota kohti!” Mä oon keskittynyt tekemään tätä sillä suuntimalla mikä mulla itelläni on, eikä menemällä jotain kohti, jos mä nyt ajattelen esikuvasta sillai. Ulkomaalaisia? Mikael Persbrandt on varmasti, Ruotsissa on muutenkin paljon kovia kuten Rolf Lassgård. Ja Edward Norton on kans yks sellainen, joka tekee tosi mielenkiintoisia rooleja.”

Kuka olisi unelmiesi vastanäyttelijä? ”Mikael Persbrandt, joo. Ikään kuin mä nyt unelmoisin siitä päivin ja öin, mutta tää tuli nyt näin. Se on kyllä kova!”

Kenen kanssa haluaisit laulaa dueton? ”Kyllä mun tapauksessa en niinkään haluaisi vaan mun olisi pakko, mä en nimittäin suuremmin nauti noista. Laulan kyllä ja olen ollut monessakin musikaalissa, mutta jos valinta olisi että teetkö musikaalin vain menetkö puhedraamaan, niin kyllä mä olisin siellä puhepuolella. Mutta jos olisi pakko laulaa duetto, niin sanotaan tähän vaikka Maria Ylipää. Maria saa valita kappaleen, mä en ymmärrä niistä yhtään mitään. Oltiin muuten Suruttomat-musikaalissa samaan aikaan Työviksellä Marian kanssa, se oli just kai valmistunut silloin. Kiinnitin vaan huomioni siihen, että siitä ihmisestähän lähtee sitä ääntä kyllä kuin pienestä kylästä!”

Missä eri teattereissa olet näytellyt? ”Työvis, Helsingin Kaupunginteatteri, Tampereen Teatteri, UIT, Pyynikin Kesäteatteri ja Turun Kaupunginteatteri.”

Omasta mielestäsi tärkeimmät roolityösi? ”Arne Anka (TTT) on mulle eittämättä kyllä yks läheisimpiä juttuja, monestakin syystä. Tykkäsin siitä kyllä todella paljon. Sitten The Producersissa Carmen Ghia (HKT), Erään anarkistin tapaturmainen kuolema- näytelmän Anarkisti (TTT), John Elämä näyttämöllä (HKT) ja veikkaan, että Rocky Horrorin Frank n' Wurstista muodostunee aika läheinen.”

Freelancer vai kiinnitys? ”Mä olen mieluiten freelancer, kiinnitys on niin kuluttavaa. Mun mielestä kun taiteen kanssa ollaan tekemisissä ja koko ajan pitäisi ittestään ammentaa ja löytää uusia asioita, niin jos sulla on kuusi päivää viikossa aamusta iltaan ja enskaria seuraavana aamuna sulla on usein seuraavan proggiksen lukuharjoitukset ja hyppäät ihan sukkana uuteen hommaan, välissä ei oo mitään palautumista. Siihen putkeen on helppo tottua ja turtua, itekin olin siinä niin monta vuotta. Se on kivaa ja siinä on tekemisen meininkiä ja ihmiset on pääsääntöisesti kivoja, mutta että se tahti on niin kova! Nyt kun oon ollut siitä niin monta vuotta pois, niin en menisi kyllä takaisin kiinnitykselle ihan helposti.”

Onko sinulla jotain roolihaavetta? ”Eipä oikeastaan, kyllä se on aina niinku niin että varsinkin jos on vähänkin saanut itse vielä vaikuttaa siihen mitä tekee, niin kaikki on mieluisia, ei mulla oo mitään sellaista ”tämän minä haluan tehdä ennen kuin kuolen”. Sellaisesta tulee monesti vaan sellainen perkeleellinen peikko, että ”koska ja mä en ikinä ehdi ja miksen minä ” ynnä muuta. (hakee tässä välissä santsikupin kahvia) Yksi tuli nyt mieleen, mutta en sanokaan sitä ääneen, ettei tuu mitään sellaista sateenkaarihommaa, jos kaaren päässä ei ookkaan sit sitä aarretta...”

Kerros vähän, että miten tuo ”Ihan kusessa”-juttu sai alkunsa! ”Riku Suokas ja Mika Eirtovaara oli siitä puhuneet, että se pitäisi tehdä ja se olisi hiton kova, ja olivat ajetelleet mua kuulemma heti. Sitten ne oli todenneet keskenään, että ei ikinä näillä aikatauluilla ja kävivät eri vaihtoehtoja läpi. Lopulta kuitenkin Riku soitti mulle, olin silloin vielä Tampereen Teatterissa harjoituksissa, että hänellä olisi tällainen idis ja miltäs mun aikataulut näyttää. Olin keskellä harkkoja ja sanoin, että aikataulujen osalta huonolta näyttää, mutta vaikuttaa kyllä tosi kiinnostavalta ja en usko että onnistuu, mutta puhutaan vielä lisää harkkojen jälkeen. Sit puhuttiin uudelleen ja molemmat todettiin, että on kyllä tosi hankalaa saada mitenkään fiksattua, mutta että tavataan vielä huomenna uudelleen … sit istuttiin kolmisin viisi minuuttia ja todettiin, että tehdään pois kuleksimasta tämä! Tää tapahtui maaliskuussa. Me treenattiin sitä toukokuussa vähän ja koko elokuun mä opettelin tekstiä itsekseni. Syyskuun mä olinkin Made in Bangkok-näytelmän harkoissa Frenckellillä ja lokakuu me taas treenattiin. Marraskuun alussa oli sitten ensi-ilta.”

Ihan kusessa-monologia siis esitetään Työviksen TTT-Klubilla ja esitys kiertää mm. Linnateatterissa Turussa. Suosittelen! Lisäinfoa Työviksen sivulta tämän linkin alta.

Mikä on parasta teatterissa? ”Itse esittäminen. Mulla on siinä mielessä tosi paradoksaalinen ammatinvalinta, että mä en kauheesti diggaa harjoittelemisesta. Totta kai kaikkihan täytyy harjoitella ja hyvin täytyykin, ja kun mä harjoittelen niin harjoittelen tosi kunnolla, mutta että kaikki tähtää siihen, että mennään yleisön eteen ja valmiilla jutulla.”

Entä miinuspuolia? ”No se harjoitteleminen, heheh! Työajat välillä on surkeat, mutta kuten sanoin jo niin kaikkeen tottuu ja turtuu, ei siinä oo mitään sen isompaa pohtimista.”

Millaisessa roolissa koet olevasi kaikkein omimmillasi? ”En mä oikein tiedä, että onko jotain tiettyjä roolityyppejä tai lajeja, mä sanon, että hyvinkirjoitetussa! Sun ei silloin tarvi funtsia sitä, että meneekö tää kannattelemiseen siitä, että tää teksti on ihan hanurista tai täytyykö jotenkin ekstravoimilla veivata, vaan silloin kun se on hyvinkirjoitettu, niin sä voit levätä sen päällä. Sun ei tartte miettiä sitä, että miten tää teksti tässä kulkee. Sit sulla on ajatus mukana kun sä tiedät, että se on vedenpitävää ja voit rakentaa kaiken muun siihen päälle.”

Mitkä asiat inspiroivat sinua? ”Kanssanäyttelijät, ylipäätään sellaiset jotka onnistuvat villitsemään mut. Sellaiset, joiden kanssa toimii niin kuin syöttö, eli sä sanot jotain ja huomaat heti, että ollaan samalla aaltopituudella, kemiat toimii. Valokuvauksessa mä oon vähän semmoinen rappioromantiikan ystävä, mä en kauheesti ihmisiä kuvaa. Mä oon sellainen rähjäisyyden ja rosoisuuden ja yksityiskohtien ystävä, se mua ainakin tällä hetkellä siinä lajissa inspiroi.”

Kärsitkö esiintymisjännityksestä? ”Enpä oikein, vähän ehkä käsi tutisi kun oli nyt kuukauden tauko ton monologin kanssa. Mutta kun sen tekstin käy mielessään läpi, että mähän osaan tän ja kaikki on hallinnassa niin se on siinä. En mä oo enskareissakaan sillai ns. löysät housuissa, oon sillai hyvällä tavalla ylävireessä. En mä oo kauhee jännittäjä kyllä, enemmänkin sitten jos pitää esim. olla omana itsenään tai juontaa, mutta kun oon teatterissa ja roolin takana tavallaan turvassa, niin eihän siinä oo mitään. Se on se mun pelikenttäni! Tämän takia multa on muuten turha oottaa mitään lauluiltaa, heh...”

Onko sinulla jotain omia ”rituaaleja” ennen esitystä? ”Mä lämmittelen yleensä aika samalla tavalla, mulla pitää olla kroppa auki. Se on sellainen juttu, että mä en voi mennä stagelle jos mä en oo avannut itteeni. Sitten tietysti aina proggiskohtaisesti syntyy jotain, että on kamat jossain tietyssä paikassa ja pukee jossain tietyssä järjestyksessä päälleen, sitten vaan huomaa että tekee aina just niin. Ja sitten ykskaks löytää ittensä siitä, että ”perhana mä teinkin tän nyt eri tavalla” ja so what, mitäs väliä sillä nyt sitten on! Ikään kuin se muka vaikuttais siihen mitä lavalla tapahtuu.”

Oletko koskaan nähnyt teatterin kummitusta? ”En oo nähnyt, mä suoraansanottuna vähän oottelinkin tossa Tampereen Teatterissa, kun oon ollut siellä nyt parin vuoden sisällä parissa jutussa, kun siellä ”Huokausten sillalla” niitä havaintoja jo on. Se on se käytävä, jota pitkin mennään talon toiselta puolelta toisella puolelle, se menee ison näyttämön päältä ja siellä menee sellainen kaareva käytävä. Siperialla on kuulemma kummitus, teknikko on sen nyt nähnyt ihan tässä hiljan ja lähtenyt ihan helkkarin lujaa ovet paukkuen sieltä menemään. Muutenkin musta tuntuu, että mä en oo kauheen herkkä noille jutuille. Haluaisin jopa olla, se olisi ihan mielenkiintoista!”

Kerro joku esityksessä sattunut kommellus! ”Joo, yleensä Eskon kanssa sattuu ja tapahtuu aika tavallakin, mutta kyllä sellainen legendaarisin on tämä seuraava … Olin ollut ihan muutaman vuoden tuolla Työviksellä ja me tehtiin Kellariteatteriin sellaista näytelmää kuin Gagarin Way. Siinä oli minä, Tuomisen Ola, Helinin Pentti, Sepän Antti ja Auvisen Tommi ohjasi sen. Hyvin erikoinen proggis kuitenkin. No se alkoi niin, että me tultiin Olan kanssa ensin sisään ja mä istun pahvilaatikolla ja lähinnä kuuntelen, se on pitkä monologi ja mulle jotenkin tiukkaan sävyyn, ja aikansa se siinä puhui. Sit mä tunnistan, että okei, nyt aletaan lähestyä sitä, että kohta on sen mun repliikin vuoro joka meneeeeee … voi vee, ei hajuakaan! Sit Ola saa oman juttunsa valmiiksi ja katsoo mua kysyvästi ja mä katson häntä vähintään yhtä kysyvästi. Tämmöinen perus-bläkäritilanne siis. Mä tajuan, että tää on kestänyt nyt ihan tosi kauan ja mun on pakko sanoa ihan kohta jotain, mutta kun mulla ei oo aavistustakaan mikä se mun replani on. Puna nousee kasvoille ja Ola näkee musta kilsan päähän, että nyt ei oo kaikki ok. No mitäs tässä muuta, kysytään kuiskaajalta! Se oli vielä se vanha Kellariteatteri ja kuiskaaja oli siinä ihan lähellä verhon takana. Kysymisen piti tapahtua näin (napsauttaa sormiaan) , paitsi että kun mä olin ensin odotuttanut sekä yleisöä että itseäni ja Olaa, niin tapahtuukin niin että mä en osaa napsauttaa sormiani! Mä katsoin niitä mun sormia ja Ola katsoo niitä mun sormia ja meitä alkaa hihityttämään. Kuiskaaja onneks näkee, että mitä ihmettä siellä nyt tapahtuu ja se armahti mut ja sanoi sen repliikin. Mä en tiedä kauan toi kesti, mutta se tuntui kyllä ikuisuudelta! Se oli kyllä niin uskomatonta. Mä oon saanut tästä kyllä Olalta ja Penalta aina tasaisin väliajoin kuulla...” Lari nauraa.

Kerro joku erityisen hyvä muisto! ”Varmaan toi tyttären syntymä, se tulee kyllä nyt ensimmäisenä mieleeni.”

Mitäs tulevia rooleja on luvassa? ”Huhtikuussa tulee sellainen Taikakivet tuonne Tampere-taloon, siitä tulee ihan kiintoisa juttu. Ja sitten syksyllä tulee Turun Kaupunginteatteriin Rocky Horror Show, vuorottelen siinä Sami Saikkosen kanssa pääroolissa Frank-N-Furterina. Saas nähdä... ensi-ilta on lokakuun lopussa.” (huom.Rocky Horror Show-tiedot lisätty maaliskuisen pressitilaisuuden jälkeen.)

Onko sinulla mottoa? ”Ei mulla oikeestaan oo, mutta ”Hoida hommasi ja hoida ne kunnolla.” Tää tuli nyt kyllä ihan puun takaa mieleen, tässäkin hommassa pyörii kaikenlaista tivoliporukkaa. Sellainen osapäivätaiteilu ei kyllä aina oikein sovi näihin hommiin. Tän pitää olla skarppia hommaa!”

Mistä haaveilet? ”Onnellisesta ja terveestä elämästä, niin kuin varmaan kaikki muutkin. Työmielessä siitä, että pysyisin työkykyisenä pitkään ja saisin tehdä näitä kaatuiluja mahdollisimman pitkälle.”

Mitä haluaisit sanoa katsojille? ”Käykää teatterissa ja älkää jättäkö meitä!”

Osaatko imitoida ketään? ”Osaan kyllä, mutta en kyllä tässä ala nyt imitoimaan heh. Mä oon sitä Tarja Halosta imitoinut useassakin yhteydessä ja käyhän se tossa Ihan kusessa-jutussakin, tosin eri hahmona. Martti Ahtisaarta, onhan noita... Tuohon imitointiin pitäisi varmaan perehtyä vähän enemmän. Sen verran vedän kyllä himaan, että mulla on sen verran nuottikorvaa, että mulle helposti kyllä jää mieleen kaikki murteet ja tietyt äänet ja äänenpainot.”

Mikä supersankari haluaisit olla ja miksi? ”Mulla on yks supersankarihahmo, ootko nähnyt ikinä niitä kabareita mitä ollaan tehty? Jaa et? No siellä on sellainen kuin Kaneliässä, arjen supersankari. Sport-Lassien sellainen ruskea tikkipuku ja Lahden MM-78 – pipo ja lasit, ja se auttaa ihmisiä hyvin arkisissa asioissa. En haluaisi olla mikään muu. Se on pienen ihmisen asialla, ja ne sen sankariteot ei oo mitään sellaisia pilvenpiirtäjiennosteluita ja semmosia, vaan ihan muuta.”

Jos saisit viettää päivän naisena, mitä tekisit? ”Olisin varmaan miehen kanssa, ihan mielenkiinnosta. Se nyt tuli ekana mieleen! Kai sitä jotain mekkoja pitäisi kokeilla. Voi jestas sentään, enpäs oo koskaan miettinyt että mitä sitä tekisi, jos olisi yhtäkkiä väärät värkit! Hahhahah!”

Jos ihminen vetäytyisi talviunille, mitä ottaisit omaan talvipesääsi mukaan? ”Mä ottaisin mun ihastuttavan ikivanhan litteän tyynyni, jota kukaan muu ei ymmärrä että mitä sä tommoisella rieskalla nukut. Sitten ottaisin minisukset, jos se pesä olisi riittävän suuri. Hyvän ja helvetin paksun kirjan mä ottaisin. Olutta ja erilaisia hedelmiä. Jaa sopiiko ne yhteen? Sopii, olut sopii kaikkien kanssa. Punaviinikin.”

Jos saisit matkustaa aikakoneella johonkin hetkeen, minne menisit? ”Mä menisin Antiikin Roomaan, ihan vaan nähdäkseni mitä se kuhina on ollut. Ja puhun nyt siis Rooman kaupungista, se valtakuntahan oli siinä vaiheessa jokseenkin puoli maapalloa.”

Bernard Pivot´n kymmenen kysymystä :

Mistä sanasta pidät eniten? - Kyllä

Mistä sanasta pidät vähiten? - Ei

Mikä sytyttää sinut? - Ihminen

Mikä sammuttaa intohimosi? - Vääryys

Suosikkikirosanasi? - Perkele

Mitä ääntä rakastat? - Tyttäreni ääntä

Mitä ääntä inhoat? - Hammaslääkärin poraa

Mitä muuta kuin omaa ammattiasi haluaisit kokeilla? - Puuseppä

Missä ammatissa et haluaisi olla? - Hammaslääkäri

Jos Taivas on olemassa, mitä toivot Jumalan sanovan sinulle kun saavut Taivaan porteille? - Ei tää niin vakavaa ole!

 Valokuvaa varten pyörimme hetken liinavaateosastolla (lituskaista tyynyä ilmeisesti etsimässä), mutta lopulta päädyimme kukkaosastolle ja tulokset olivat myös tätä luokkaa :

Rocky Horror Show Turun Kaupunginteatterissa lokakuun lopussa, linkki sivuille tässä :

Lari ja Sami / kuva Nana Simelius