Tämä
on osittain ”tilaustyö”, sillä ”Anne Kotkasta” toivoi
kovasti näkevänsä tämän haastattelun täällä. Ja koska
itseänikin kiinnosti tämä nuori nainen, tapasin Reetta Kankareen
lokakuun loppupuolella 2013 Kahvila Kaffilassa Tampereella.
Reetta
on syntynyt 1988 ja horoskoopiltaan hän on joko kaksonen tai rapu.
”En tiedä, mikä olen virallisesti. Se riippuu siitä, mistä
lehdestä katsoo. Joidenkin lehtien mukaan olen kaksonen, mutta
yleensä olen rapu. Rapuun olen identifioitunut, koska se kuulostaa
hauskemmalta kuin kaksoset”, naurahtaa Reetta.
Mistä
olet kotoisin? ”Espoon Mankkaalla olen elänyt lapsuuteni. Isäni
on syntynyt Helsingissä ja äitini Jyväskylässä. Isäni vanhemmat
ovat oikeasti alun perin Jämsänkoskelta, joten kyllä juureni ovat
vahvasti keskisuomalaiset. Lukion kävin Helsingissä Kallion
lukiossa, ja lukion jälkeen tulin Tampereelle Suomen
Teatteriopistoon ja silloin jo ikään kuin kotiuduin tänne ja
samantien tuntui siltä, että tämä on minun kaupunkini.”
Mitä
harrastat? ”Aika monet harrastukset menevät sekaisin työn kanssa,
koska kaikki on jollain tavalla linkitettävissä näyttelemiseen.
Sellaisia harrastuksia, jotka eivät ole niin yksyhteen sen kanssa on
ainakin se, että pelaan pesäpalloa. En ole päässyt siitä eroon.
Aloitin 9-vuotiaana ja pelasin vakavissani 16-vuotiaaksi asti, jonka
jälkeen ensin vähensin ja sitten lopetin, kun ajatukseni siirtyivät
teatteriin. Ehdin olla kaksi vuotta poissa peleistä ennen kuin minut
pyydettiin tai paremminkin hellävaroen pakotettiin taas mukaan.
Edelleen aina vain ajaudun sinne kentälle, jotenkin sytyn siellä.
Rakastan sitä lajia. Nyt talvella olen käynyt pelaamassa
lentopalloa, jossa olen ihan hävyttömän huono. Siinä saa ainakin
harjoitella keskeneräisyyden sietämistä! Täällä Tampereella on
sellainen kaikille avoin höntsyporukka, jossa pelataan erilaisia
pallopelejä. Se on todella kivaa ja tuntuu terveelliseltä tavata
muitakin ihmisiä kuin teatterilaisia. Näiden lisäksi pyöräilen
läpi vuoden ja käyn juoksemassa ja uimassa. Katson myös paljon
elokuvia, mutta joku on sanonut, että elokuvien harrastajat katsovat
vain laatuelokuvia. Minä katson laidasta laitaan laatua ja huttua,
joten taidan olla enemmänkin suurkuluttuja kuin harrastaja.”
Mitkä
ovat vahvuutesi / erityistaitosi ammatillisessa mielessä? ”Vaikea
kysymys. Monet asiat kuuluvat jokaisen näyttelijän perustaitoihin.
Osaan kaivaa kielellä nenääni! Kas näin! (näyttää...) Eipä
tästä taidosta ole tosin ammatillista hyötyä vielä ollut. Olen
loputtoman kiinnostunut ihmisestä ja ihmisyydestä, mikä varmasti
auttaa näyttelemisessä, mutta ei sekään suorastaan erityistaito
ole. Jos tehdään suomalainen pesiselokuva, niin luulen, että olen
roolituksissa aika vahvoilla.”
Minkä
taidon haluaisit osata? ”Toivoisin oppivani sellaista, että
osaisin olla rauhassa itseni kanssa niin, ettei oma minuuteni
horjuisi sen perusteella mitä ympäristössä tapahtuu. Haluaisin
pystyä kokemaan, että minä olen ja pysyn, eikä se muuttuisi
siksi, että joku sanoo jotain muuta.”
Löytyykö
suvustasi muita teatteri- tai taiteellisella alalla olevia?
”Näyttelijöitä tai teatteri-ihmisiä ei tietääkseni ole muita.
Muiden alojen taiteilijoita sen sijaan löytyy. Pikkuveljeni
valmistuu keväällä kuvataiteilijaksi ja äitini kirjoittaa
työkseen. Äidin puolelta suvussa on muitakin kirjailijoita ja
kuvataiteilijoita.”
Milloin
kiinnostuit teatterista / näyttelemisestä? ”Tarinani on sillä
tavalla tylsä, että olen ollut kiinnostunut teatterista lapsesta
asti. Olin ala-asteella teatterikerhoissa ja suuri ”läpimurtoni”
oli 11-vuotiaana, kun esitin Tuhkimoa koulun kevätjuhlaesityksessä.
Yläasteella teatteri jäi taka-alalle, kun harjoittelin pesäpalloa
varten parhaimmillaan kymmenen kertaa viikossa. Siihen aikaan en edes
ollut kovin kiinnostunut teatterista, enkä ainakaan uskaltanut
ajatella, että se voisi olla joku mahdollisuus. Lukiossakin vasta
abivuonna tuli sellainen olo, että tästähän voisi oikeasti tulla
ammatti. Silloin annoin itseni ensimmäisen kerran uskoa siihen. On
se ollut aina sellainen haave, mutta kaltaiselleni epävarmalle
ihmiselle ne haaveet tuntuvat pitkään kaukaisilta.”
”Kirjoitin
ylioppilaaksi vuonna 2007 ja silloin hain ensimmäistä kertaa
TeaKiin ja sitten seuraavana vuonna vielä toisen kerran. Jännitin
kokeissa niin paljon, ettei siitä tullut mitään. Sitten seuraavana
vuonna oli ensimmäiset Nätyn kokeet, joihin pystyin osallistumaan.
Olin koko ajan halunnut Nätylle, mutta kokeissa oli kolmen vuoden
tauko ylioppilaaksi valmistumiseni jälkeen. Pääsin Nätylle
lopulta aika pakkotilanteessa, mikä on todella outoa. Opiskelin
silloin Metropolia AMK:ssa Helsingissä esittävää taidetta ja
asuin kuitenkin Tampereella. Ravasin Helsinki-Tampere väliä ihan
tolkuttomasti ja oli sellainen olo, että nyt on pakko päästä
takaisin Tampereelle tai tässä hommassa ei ole mitään järkeä.
Yleensä sellaisessa pakkotilanteessa mikään ei onnistu, mutta
minulla kävi hyvä tuuri ja pääsin sisään. Olen nyt Nätyllä
viidettä vuotta ja valmistun keväällä 2014.”
Reetta Kankare / kuva Teatterikärpänen |
Mikä
olisi mahdollisesti vaihtoehto B, jos et olisi teatterin parissa?
”Tuntuu vaikealta ajatella, että ammattini ei liittyisi mitenkään
teatteriin. Soveltava teatteri, jota opiskelin Metropoliassa, on
sellainen, joka minua kiinnostaa myös ja jonka koen tärkeäksi
alaksi. Käytännössä soveltava teatteri on sosiaalityötä
teatterin keinoin. Se voi tarkoittaa hahmoterapiaa, tarinateatteria,
psykodraamaa ja vaikka mitä muuta. Mutta sehän liittyy teatteriin
myös. Ehkä vaihtoehto B olisi sitten jotain psykologiaan liittyvää,
jos se ei saisi olla teatteriin kytköksissä. Voisin myös hoitaa
eläimiä! Rakastan Avaraa luontoa ja villieläimiä. Voisin olla
sellainen animal rescue -tyyppi, joka pelastaa hätään joutuneita
eläimiä. Hoitaisin niitä ja vapauttaisin takaisin luontoon. Olen
10-vuotiaana ”pelastanut” yhden kuolleen oravan, jonka löysin
kadulta. Pikkuisen sillä vain suolet roikkui ulkona, mutta siitä
huolimatta veimme sen ystäväni kotiin ja siinä vilisi jotain
ötököitäkin, joita imuroimme rikkaimurilla. Laitoimme oravan myös
hetkeksi uuniin, jotta se lämpiäisi. Sitten veimme sen minun
kotiini vaatekaappiin piiloon. Äiti sen sitten löysi sieltä, ai
kauheeta sitä huutoa!” Reetta nauraa.
Miksi
haluat näyttelijäksi? ”Syksyllä olin sellaisessa
näyttelijäpaneelissa, jossa tätä myös kysyttiin. Tai se oli
muotoiltu niin, että mikä on oma palosi näytellä. Välillä tulee
sellaisia hetkiä, etten jaksa näyttelemisen glorifiointia ja
silloin heitin kaikkien hienojen vastausten jälkeen, että
näyttelijöillä on vain tarve tulla nähdyksi ja saada hyväksyntää
ja huomiota. Sain kuulla siitä aika paljon kuittailua jälkikäteen
ja toki ihan syystä. En ajattele, että tuo olisi oikea syy
näytellä, mutta kyllä näyttelemiseen tai ainakin siihen, miksi on
alun perin halunnut näyttelijäksi, liittyy jonkinlaista hyväksynnän
hakemista. Ajattelen kuitenkin, että parasta tässä työssä on
kohtaaminen. Meillä oli hahmometodikurssi, jossa puhuimme aiheesta.
Siellä tajusin, että sen sijaan, että menisin lavalle muiden
katsottavaksi, voin mennä katsomaan itse. Teatteri on
vuorovaikutusta. Rakastan ihmistä. On ihanaa, että tähän työhön
kuuluvat ihmiset, ihmisyyteen tutustuminen roolien kautta ja kaikki
ihanat työkaverit ja yleisö. Näytteleminen on myös väyläni
tunteiden, ajatusten ja mielipiteiden jakamiseen. Olen ujo ihminen,
mutta lavalla pääsen valloilleni ja voin olla radikaali. Kai
jokainen pyrkii omalla tavallaan tekemään maailmasta paremman
paikan. Teatteri on minun tieni.”
Miten
ajatuksesi itse näyttelijän työstä ovat muuttuneet tässä
vuosien varrella? ”Kukaan ei kertonut minulle, että työajat ja
palkka ovat niin huonot! Hahah! Ei vaan, ehkä aikaisemmin olen
mennyt lavalle nimenomaan siksi, että minua katsotaan. Nyt
ajattelen, että voin luoda lavalle hahmon, jota katsotaan ja
parhaassa tapauksessa katsoja ei ajattele, että tuossa on
näyttelijä, vaan hän näkee vain roolihahmon. Motiivini on
muuttunut. Näen teatterissa vaikutusmahdollisuuksia ja pyrin
hyödyntämään niitä parhaani mukaan. Ajattelen näyttelemistä
myös laaja-alaisemmin kuin ennen. Haluaisin olla osana
suunnittelemassa kokonaistaideteosta eli pelkkä ohjaajan valmiiseen
suunnitelmaan hyppääminen ei enää tyydytä. Haluan olla
vastuullinen ja eettinen taiteilija. Tällaista en viisi vuotta
sitten ajatellut lainkaan.”
Mitä
sinulle merkitsee ”teatterin taika”, missä se näkyy? ”Siihen
liittyy monenlaisia asioita. Toisaalta teatterin taika on
yllätyksellisyyttä ja sitten toisaalta flow-tilaa, jossa asiat vain
tapahtuvat ja soljuvat itsestään. Pidän siitä, ettei
teatteriesitystä voi täysin suunnitella ennalta. Puolitoista vuotta
sitten teimme TeaKin kanssa yhteistyössä ”Italialainen
murhenäytelmä” -esityksen. Siinä oli sellainen kohtaus, jossa
olin Pimeyden Ruhtinattaren näköinen satutäti ja kerroin tarinaa
niin, että katsoin koko ajan ihmisiä yleisössä ja otin heiltä
eleitä ja asenteita omaan kehooni ja toistin niitä niin, että
tilanne eli koko ajan. Oli sellainen olo, ettei lavalle mennessään
koskaan tiennyt, miten tulee näyttelemään. Siinä oli sellaista
ihanaa yhteyttä yleisön kanssa, jonka koin jollain tavalla
taianomaisena”, muistelee Reetta.
Onko
sinulla mahdollisesti omia esikuvia? ”Arvostan todella paljon
erilaisia näyttelijöitä, mutta en ole ikinä pohjannut omaa
näyttelemistäni sellaiseen ajatukseen, että haluaisin näytellä
niin kuin joku muu. En ole edes ajatellut asiaa. Kate Winslet, Emma
Thompson ja Susan Sarandon tulevat nopeasti mieleen sellaisina,
joiden näyttelemistä on aina ihana katsoa ja joiden voima ja
karisma ovat loputtomia.”
Kuka
olisi unelmiesi vastanäyttelijä, jos saisit valita ihan kenet
tahansa? ”Hugh Jackman, täysin ei-ammatillisista syistä! Se olisi
varmaankin eroottinen elokuva, hahah! Ja Harrison Ford ihan sen
takia, että olen teininä fanittanut häntä niin paljon.”
Kenen
kanssa haluaisit laulaa dueton ja mikä olisi mahdollisesti kappale?
”Tämä voi olla yllättävä vastaus, mutta sanon Gösta
Sundqvist. Olen 9-vuotiaana alkanut kuunnella Leevi and the
Leavingsiä, kun sain käsiini äitini cd:n. Äiti havahtui
ajattelemaan musiikin soveliaisuutta 9-vuotiaalle vasta siinä
vaiheessa, kun lauleskelin kotona: ”Mieletön Melinda, hitto mikä
hilloviiva ilman pikkupöksyjä ja rintsikoita...”. Siinä
vaiheessa reagointi oli tietysti myöhäistä ja Leevit olivat
tulleet elämääni jäädäkseen. Göstalla oli korkea ääni ja
minulla matala, joten voisimme soida hyvin yhteen. Biisi olisi
Raparperitaivas.”
Missä
eri teattereissa olet näytellyt? ”Nätyllä tietysti eri
jutuissa, sitten Tampereen Komediateatterissa, Törnävän
Kesäteatterissa ja Kotkan Kaupunginteatterissa.”
Omasta
mielestäsi tärkeimmät roolityösi toistaiseksi? ”Ainakin Nätyn
Näkijä/Tekijä, joka tehtiin Kannisen Mikon kanssa, oli minulle
tärkeä siksi, että ryhmä fiksautui niin vahvasti yhteen ja
esitystä tehtiin todella vahvasti yhdessä. Kirjoitimme sen yhdessä
ja Mikko antoi paljon tilaa jokaiselle. Myös Kustaavan rooli
Kotkassa Niskavuoren nuoressa emännässä on ihana ja kiitollinen
rooli. Ohjaaja Tommi Kainulainen antoi mahdollisuuden sille, että
Kustaava vihaa ja rakastaa täysillä. Kustaava on impulsiivinen ja
eläväinen ja räjähtää villisti tunnetilasta toiseen. Sitä on
ihana tehdä.”
Onko
sinulla jotain roolihaavetta? ”Minulla on ollut pitkään sellainen
ajatus, että joskus haluaisin tehdä Anna-Liisan. Se on hahmo, jossa
on valtava määrä tukahdutettua tunnetta, jota olisi
mielenkiintoista tutkia ja kantaa. Rakastan Astrid Lindgreniä ja
haluaisin joskus tehdä myös Ronja Ryövärintyttären. Lisäksi
1800-luvun englantilaiset nummilla vaeltelut ovat ihania ja niitä
tehdään ihan liian vähän teatteriin! Kaikki Austen ja Bronte
-hahmot ovat lähellä sydäntä. Oikeastihan käy myös niin, että
yleensä aina se rooli, jota juuri työstää, tuntuu parhaalta
mahdolliselta siihen hetkeen.”
Mitkä
asiat inspiroivat sinua? ”Ihminen. Se on loputon lähde, josta
ammentaa. Myös luonto inspiroi.”
Podetko
ramppikuumetta? ”Vaihtelevasti. Jos olen epävarma eli jos en ole
varma siitä, että olen harjoitellut hyvin ja että juttu toimii,
niin silloin jännitän paljonkin. Mutta jos on sellainen olo, että
homma toimii ja se on treenattu kunnolla, niin silloin en nykyään
jännitä oikeastaan ollenkaan. Läheiset ihmiset katsomossa
jännittävät, tuntemattomille on paljon helpompi esittää.”
Onko
sinulla jotain omia rutiineja tai rituaaleja ennen esitystä?
”Jokaiseen esitykseen muodostuu omat rutiinit. Lämmitän aina
kehon ja avaan äänen. Niskavuoressa olen tehnyt nyt niin, että
seison jonkin aikaa käsilläni ennen esitystä. Voima tulee
yläkroppaan ja tuntuu siltä, että tunteetkin valuisivat päähän.
Hahah. Kun avaan äänen, lopetan sen yleensä italian kieliseen
monologiin, jota olen tehnyt Nätyllä Italian reissulla. (Näyttää,
mahdotonta kirjoittaa...) Esimerkiksi osuuteni Niskavuoressa alkaa
räjähtävästi ja saan monologista temperamenttia ja energiaa.
Lisäksi kulisseissa pitää olla aina vesipullo ja huulirasva,
varmuuden vuoksi.”
Kerro
joku kommellus! ”Komediateatterilla olin Peppi Pitkätossuna vuonna
2010, ja siinä tapahtui kaikenlaista. Siinä on kohtaus, jossa Peppi
tulee kahvikutsuille ja pilkkaa hienoja tätejä ja mm. tunkee sormet
nenäänsä. Onnistuin jotenkin tökkäämään sormeni johonkin
suoneen niin, että nenästäni alkoi valua aivan järjettömästi
verta. Kohtaus jatkuu niin, että lavalle tuodaan kermakakku, johon
Peppi tunkee naamansa. Lopulta kakkukin oli ihan veressä ja samoin
kaikkien vaatteet ja lava. Me vain nauraa räkätimme. Jälkikäteen
kuulin yleisöstä sellaisen kommentin, että se veri oli kyllä
todella aidosti tehty. ”
Kerro
joku oikein hyvä muisto. ”Olen saanut elää aika onnellisen
elämän. Kaikki täydellisen turvan tunteeni liittyvät siihen, kun
olen ollut ihan pieni lapsi. Meillä on mökki saaressa Päijänteellä
ja siellä olen viettänyt kaikki lapsuuteni kesät. Oikeastaan olen
viettänyt kaikki kesät vedessä mökkirannassa! Parhaat muistot
ovat sieltä mökiltä. Mielikuvissani olemme koko perhe siellä ja
kaikki on hyvin, eikä mikään maailmassa ole huonosti.
Teatterimaailmasta on pakko sanoa se, kun viime keväänä teimme
Tampere-taloon Taikakivet -musiikkifantasian Tampere Filharmonian ja
Marika Vapaavuoren kanssa. Oli uskomatonta, kun koululaisesityksissä
yleisössä oli yli 1000 lasta, jotka kaikki olivat koko esityksen
ajan niin hiljaa, että aloimme epäillä, onko katsomossa ketään.
Kun esitys sitten päättyi, olivat aploodit käsittämättömät:
lapset ryntäsivät pystyyn, kiljuivat, huusivat, tömistivät ja
taputtivat. Emme voineet kuin nauraa lavalla, se tuntui niin
absurdilta. Olimme kuin kansallissankareita. Onneksi tajusin nauttia
siitä silloin ja ymmärsin, ettei vastaavia kiitoksia
todennäköisesti ole tiedossa enää koskaan.”
Käytkö
katsomassa muiden esityksiä teatterissa? ”Pyrin käymään ja olen
nyt raivannut kalenteriin tilaa sillä tavalla, että pääsen
katsomaan kaikki kurssikavereitteni työharjoittelut. Harmittavan
vähän sitä kuitenkaan ehtii. Tampereella kävin katsomassa
viimeksi Lokin Tampereen Teatterissa.”
Tulevia
roolejasi tai muita töitäsi? ”Niskavuori jatkaa Kotkassa
helmikuun loppuun. Teen nyt myös opinnäytettäni ja rakennan sitä
lavalle, se esitetään helmikuun alussa Teatteri Telakalla. (huom.
Pervoromanssi Teatteri Telakalla 1.2.-2.2. ) Sitten tammikuun 24.
päivä tulee ensi-iltaan elokuva Anselmi – nuori ihmissusi, jossa
esitän Millaa”, Reetta kertoo.
Kiinnostaisiko
sinua ohjaaminen tai käsikirjoittaminen tulevaisuudessa?
”Kiinnostaa. Varsinkin kirjoittaminen on kiinnostanut jo pitkään.
Olen tehnyt jonkin verran esityksiä, joissa olen ollut itse
näyttelemisen lisäksi ohjaamassa ja käsikirjoittamassa.
Lukioikäisenä olen ohjannut ja kirjoittanut myös muille, mutta en
kovin ammattimaisesti tietenkään silloin. Ongelma on se, että olen
hyvin vahvasti tiimipelaaja. Kirjoittamiseen ja ohjaamiseen liittyy
paljon yksinäistä suunnittelua, joka on minulle vaikeaa.”
Mikä
sarjakuvahahmo haluaisit olla ja miksi? ”Ainakin haluaisin asua
Muumilaaksossa, siellä on aina niin hyvä tunnelma. On leppoisaa ja
syödään pannukakkua ja hilloa ja ollaan vähän riippukeinussa.
Täydellistä elämää. Voisin olla sellainen uusi hahmo, joka tulee
Muumilaaksoon Nuuskamuikkusen kanssa.”
Jos
voisit viettää päivän miehenä, mitä tekisit? ”Meillä oli
improkurssi ja teimme improbiisejä. Sain aiheeksi ”olisinpa mies”.
Improvisoidessahan ei paljoa ehdi miettiä ja lauloin mitä sylki
suuhun tuo. Se taisi mennä jotenkin niin, että ”Olisinpa mies,
haluaisin tuntea miltä tuntuu työntyä naiseen takaapäin.” Että
näin!”
Jos
ihminen vetäytyisi syksyisin talviunille, mitä ottaisit omaan
talvipesääsi mukaan siltä varalta, että heräät kesken kaiken?
”Ottaisin järkyttävän määrän karkkia Makuunista ja kaikki
klassikkoelokuvat, jotka on näkemättä ja sitten minulla olisi
nallekarvahaalarini, jossa möllöttäisin siellä. Tulitikut ja
puita pitäisi olla myös. Ja kitara! Olisi pakko opetella soittamaan
sitä, kun ei olisi mitään muuta tekemistä.”
Jos
rakentaisit puuhun majan, mitä ottaisit sinne mukaan? ”Siellä
olisi aina aurinkoinen keli, ja veisin sinne multaa ja siemeniä ja
vettä, ja rakentaisin sinne ihanan puutarhan ja kutsuisin mukaan
kaikki rakkaat ihmiset.”
Jos
voisit palata aikakoneella menneisyyteen johonkin tiettyyn hetkeen
tai ajanjaksoon, minne menisit? ”Voisin mennä ajanlaskun alkuun
katsomaan, että mikäs meininki siellä Jerusalemissa oikein oli.
Vai oliko mikään. Joisin Kaanaan häissä kaikki viinit.”
Mitä
aiot tehdä seuraavaksi? ”Lähden yliopistolle keskustelemaan
tulevista lehtoreista ja professorista.”
Bernard
Pivot´n kymmenen kysymystä :
Mistä
sanasta pidät eniten? - Silta
Mistä
sanasta pidät vähiten? - Räkä (öö?)
Mikä
sytyttää sinut? - Katse
Mikä
sammuttaa intohimosi? - Itsekeskeisyys
Suosikkikirosanasi?
- Perkele
Mitä
ääntä rakastat? - Veden liplatus
Mitä
ääntä inhoat? - Yökerhon jumputusta, joka kuuluu yöllä
kotiimme!
Mitä
muuta kuin omaa ammattiasi haluaisit kokeilla? - Eläintenhoitaja
Missä
ammatissa et haluaisi olla? - Aivokirurgi
Jos
Taivas on olemassa, mitä toivot Jumalan sanovan sinulle kun saavut
Taivaan porteille? - ”Ei se mitään, olen minäkin väärässä
ollut!”
Iso kiitos teatterikärpäselle tästä haastattelusta! Tämä nuori nainen vaikuttaa juuri niin mielenkiintoiselta kuin esiintymisen perusteella kuvittelin. Innolla jään odottamaan hänen tulevaa uraansa. Toivottavasti näemme hänet vielä Kotkassa.
VastaaPoista-Anne-
Ole hyvä, Anne! Reetta on kirjoittanut kahden vuoden sopimuksen syksystä alkaen Vaasan Kaupunginteatterin kanssa, joten pariin vuoteen ei ainakaan Kotkassa häntä vielä nähdä. Vaasa on harmillisen kaukana minun näkökulmastani..
Poista