Tiimi - Näytelmä työhyvinvoinnista / Teatteri Siperia

Tiimi - Näytelmä työhyvinvoinnista / Teatteri Siperia

Ensi-ilta 21.11. 2013, kesto noin 2h 10min (väliaikoineen)

Dramaturgia, ohjaus ja lavastus : Iiristiina Varilo

Käsikirjoitus : Marika Heiskanen, Karoliina Blackburn, Olli Haataja, Elisa Piispanen ja Iiristiina Varilo

Rooleissa : Marika Heiskanen, Karoliina Blackburn, Olli Haataja ja Elisa Piispanen

 Näytelmää varten Teatteri Siperia on kerännyt aiemmin materiaalia tavallisilta ihmisiltä kokemuksistaan työelämän erikoisissa pyörteissä. Mahtaakin olla mielenkiintoinen kokemus nähdä oma tarinansa näyttämölle sovitettuna, ehkä vähän kärjistetyn överiksi vedettynä, mutta kuitenkin. Aluksi näyttelijänelikko tuli lavalle ja pienen alustuksen jälkeen alkoivat he vuolaasti kehua toinen toisiaan. Tarkoitus oli kaiketi luoda yhteenkuuluvuuden tunnetta tälle tiimille ja eipä sitä työporukoissa varmaankaan liikaa kehuja jaella (päinvastoin), mutta minusta kehuminen tuntui ja kuulosti jotenkin kornilta, ei-spontaanilta. Taustalla oli myös pelko siitä, että joutuuko nyt yleisökin kehumaan toinen toisiaan yllättäen ja vilkaisinkin varmuuden vuoksi sivusilmällä vieressäni istunutta vaaleahiuksista naista, jolla olikin todella kauniit, hyvinhoidetut hiukset. Pelkoni oli turha, sillä moiseen ei sentään jouduttu.

 Videopätkissä ihmiset kertoivat siitä, millaisen arvosanan antaisivat elämälleen tällä hetkellä ja minkä pitäisi muuttua, jotta arvosanaksi tulisi täysi kymppi. Mielenkiintoista. Aloin välittömästi miettiä omaa numeroani ja sitä, miksi antaisin juuri sen arvosanan. Asiantuntijoille annettiin myös puheenvuoro. Varsinainen näytelmä lähti käyntiin Bomfunk MC`s-kipaleella Freestyler, työläiset hakkasivat tietokoneitaan musiikin tahdissa ja muutenkin kulkivat synkassa. Hienoa ja toimivaa, tuli fiilis varsin dynaamisesta työporukasta ja jännä kyllä, olin jo joskus vuosia sitten miettinyt kyseistä kappaletta ja sitä, että miksen ole kuullut sitä missään näytelmässä koskaan. Rytmillisesti se nimittäin tarjoaisi kiintoisaa vääntöä, jonka tahdissa voisi tehdä vaikka mitä. Nyt tämä hiljainen toive siis toteutui.

kuva Tina Jokitalo 

 Aika uskomattomia tilanteita työporukka saikin aikaan...Katsomossa oli varmasti tiimi jos toinenkin ja monet naurut irtosi siitä, että siellä varmasti tunnistettiin tietynlaisia hahmoja. Tässä ne ehkä menivät vähän ylikin, mutta totuus kuitenkin lienee se, että tosielämässä työpaikat ovat täynnä toinen toistaan kummallisempia tyyppejä. Itseni kohdalle on vuosien saatossa sattunut suhteellisen "normaalia" väkeä, vai olenko kenties itse se kummajainen? Mene ja tiedä... Näyttelijät olivat kyllä pirun hyviä tyypittelyssä. Omat suosikkini olivat Marika Heiskasen esittämä ikuinen draamakuningatar, joka sai hysteerisen kohtauksen siitä, ettei kukaan ollut kiinnostunut hänen kahviautomaattialoitteestaan. Naurettavuuteen asti rasittava tyyppi! Melkoinen "outolintu" oli myös Elisa Piispasen hahmo, joka väänsi itseään jooga-asentoihin tarvittaessa vaikka työpöytänsä päällä ja söi vahingossa nakin. Karoliina Blackburnin roolihahmo tuntui tutulta, hiljainen hissukka jota kukaan ei oikein huomannut ja jolle työt loppupeleissä kasaantuivat tehtäväksi muiden häärätessä jonninjoutavia. Kuppi meni hänelläkin sitten lopulta nurin ja kukapa ei olisi joskus haistattanut kaikille ja kaikelle pitkät, ainakin ajatuksen tasolla. Turunmurretta vääntävä roisi ja suorapuheinen kailottajapomo (Blackburn) ei sen sijaan oikein kolahtanut meikäläiseen. Hyvin Olli Haataja pärjäsi näiden supernaisten seassa, mutta jostain syystä parhaiten jäi mieshahmoista mieleeni Marika Heiskasen toinen roolihahmo. Heiskanen osaa kyllä taitavasti rakentaa näitä uskottavanoloisia miestyyppejä liikekieltä ja eleitä myöten.

 Ihmettelin hiukan musiikkiosuuksia, pätevästihän ne vedettiin mutta niiden tilalla olisin toivonut olevan enemmän aitoja pieniä tarinoita elämästä. Putkimiehen ei-ihan-paras-päivä oli hyvä esimerkki tästä. Se toi elämänmakua mukavasti suuhun. Kaikenkaikkiaan esitys oli hyvin ajatuksiaherättävä ja taiten tehty, kuten Teatteri Siperian jutut ovat aiemminkin olleet. Tässä kun on vielä ainakin 20 vuotta työntekoa edessä ja samanmoinen rupeama jo takana, väkisinkin alkoi pohtimaan sitä, että paljolti työssäjaksamisessa on kyse siitä, miten itse kohtelen muita ja millaisten silmien läpi katselen omaa työpanostani. Tärkeitä asioita monelle mietittäväksi, ja siksi toivonkin, että mahdollisimman moni työporukka lähtisi tätä kimpassa katsomaan. Saattaapa siinä silmät avautua uudella tavalla.

Lopuksi itseäni harmitti hiukan se, että olin jälleen matkassa yksin. Olisi ollut mielenkiintoista keskustella jonkun kanssa enemmän esityksen teemoista ja jakaa kokemuksia.

Teatteri Siperian Tiimille neljä tähteä ****.

(ps. Testaan tässä hiukan uutta tapaa kirjoittaa samalla. Olen kärsinyt pitkään ns. tyhjän ruudun syndroomasta ja tämänkin Tiimin näin jo joulukuun alkupuolella. Jatkossa en siis erittele plussia ja miinuksia enää, jokainen poimikoon ne itse tekstin joukosta.)