maanantai 27. tammikuuta 2014

Uusi Lastensairaala 2017-tukikonsertissa Kansallisteatterissa

 Hyvän asian puolesta kannattaa uhrata harvinainen sunnuntaivapaa, ja niin istuin Kansallisteatterin suuren näyttämön katsomossa eilen. Konsertin lisäksi tuli hoidettua toinenkin asia ; tapasin nimittäin vihdoinkin toisen aktiivisen teatteribloggaaja-Katrin, jonka blogiin voit tutustua vaikkapa tästä tai sivupalkissa olevasta Paljon melua teatterista-linkistä.

 Melkoisen setin konsertti tarjosikin, tosin kaikki tarjonta ei ollut ihan täysin minun makuuni. Tapahtuman juonsi Mika Myllyaho, ja välissä Katariina Kaitue ja Kristo Salminen kertoivat hieman lastensairaalan historiastakin. Huumoripuolesta vastasi etenkin Jukka Puotila, jonka imitaatiot kirvoittivat monet naurut yleisön joukosta. Monipuolisen tarjonnan parasta antia itselleni olivat Jukka-Pekka Palon osuus, Esko Salminen tietenkin, Timo Tuomisen Brel-tulkinnat, Samuli Laiho sekä lopuksi kyyneleet silmiini nostanut ihana Ismo Kallio. "Ihminen koostuu eri kerroksista ja jokaisessa meissä on sisällä vielä se pieni lapsi." Miten totta, ja miten ihanaa olikaan lähteä kotimatkalle Ismo Kallion toivottaessa kaikille lapsille turvallista matkaa ja mukavaa päivänjatkoa. Liikutuin suuresti myös Kansallisteatterin kuoron osuudesta, sillä nämä vetäisivät tietenkin asianmukaisen soittopelin säestämänä yhden kaikkienaikojen lempikappaleistani, eli "Minä soitan harmonikkaa", jonka päätteeksi vielä sai laulaa mukanakin. Jeee!

 Suurin yllätys oli kuitenkin Vuokko Hovatta, joka oli "lainassa" Kaupunginteatterin puolelta. Kyseinen artisti/näyttelijätär kun on aiemmin nostattanut aika negatiivisia tunteita minussa jostain selittämättömästä syystä, mutta nyt tuli huomattua, että maailma muuttuu ja Teatterikärpänen siinä mukana! Huomasin pitäväni Vuokon tulkinnasta ja etenkin elokuvasta "Neljät häät ja yhdet hautajaiset" tutuksi tulleesta runosta, joka nyt kuultiin laulettuna versiona. Aiemmat negatiiviset tunteet muuttuivat erittäin siedettäviksi, mikä on tietysti aina positiivinen käänne.

 Sain sellaisen ahaa-elämyksen myös, että Timo Tuomisen Brel-iltaa pitää päästä jossain vaiheessa katsomaan. "Porvarit" on kerrassaan mainio kipale, ja bändilläkin näytti olevan päällä meininki, joka välittyi katsomoon asti. Sellaista veivausta on aina mukava katsella ja kuunnella.

 Suurkiitos Kansallisteatterille hienosta, ajatuksia herättävästä iltapäivästä!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Heräsikö ajatuksia? Iloiten otan vastaan kaikki kommentit (ne tosin julkaistaan vasta hyväksynnän jälkeen, roskapostin vuoksi).