maanantai 20. tammikuuta 2014

Frankie ja Johnny / Teatteri Jurkka

Frankie ja Johnny / Teatteri Jurkka

Ensi-ilta 10.10. 2013, kesto väliaikoineen noin 2 tuntia

Ohjaus Liisa Mustonen

Rooleissa Elina Hietala ja Tommi Eronen, sekä DJ Marlonina DJ Bunuel

Taustaa : Terrence McNallyn käsikirjoittama "Frankie ja Johnny" tunnetaan parhaiten vuonna 1991 ilmestyneestä elokuvaversiostaan, jonka pääosissa olivat Michelle Pfeiffer ja Al Pacino. Tarjoilija-Frankie (Elina Hietala) ja kokki-Johnny (Tommi Eronen) työskentelevät samassa ravintolassa. Teatteri Jurkan näytelmäversiossa ei ravintolamiljöössä sen sijaan olla lainkaan, sillä suurimmaksi osaksi tapahtumat sijoittuvat makuuhuoneeseen Frankien luona. Välillä käydään myös keittiön puolella kokkaamassa. Johnny on palavasti rakastunut viehättävään tarjoilijattareen ja tunnustaakin tunteensa avoimesti, Frankie ei oikein lämpene miehen avoimuudelle ja pistää hanttiin minkä pystyy.

(c) Jukka Mykkänen

Plussaa : Olin ensimmäistä kertaa Teatteri Jurkassa ja näyttämön koko hämmensi aluksi. Tämä jos mikä on todellista huoneteatteria! Välillä tuli jopa sellainen "tirkistelijäolo", mietti että onko minun nyt soveliasta seurata näin läheltä tämän pariskunnan touhuja. Eturivistä käsin näyttelijät olivat useinkin niin lähellä, että heitä olisi voinut koskettaa. Näin intiimiä näytelmää en ole aiemmin nähnytkään, ja se toi katsomiskokemukseen oman jännän fiiliksen. Ohjaaja Mustosella on täytynyt olla luja luottamus näyttelijöihin, samoin kuin näyttelijöillä toinen toisiinsa. Molemmat ovat niin vereslihalla ja avoimina, että välillä ihan huimasi. Loistavaa näyttelijäntyötä. Johnnyn palvovat katseet, napakka huumorillakin höystetty sanailu. Frankien haavoittuvuus ja tunteiden räiskähtely laidasta laitaan. Kadun puolellakin käydään välillä. Jo alkupuolella minuun teki suuren vaikutuksen kiihkeiden hetkien jälkeinen raukeus, kädet etsivät toisen käden ja koskettelevat varoen. Roolihahmojen välinen dialogi kuulosti paikoin hämmentävän tutulta. Alkoi tehdä mieli lihamurekevoileipää ja lasillista kylmää maitoa. Muistan nähneeni elokuvan vuosia sitten, mutta onnekseni en muistanut sen kuvioista juurikaan mitään. Siten jännite säilyi loppuun asti, kun sydän sykkyrällä sai seurata, että saako tarina onnellisen lopun vai miten tässä oikein käykään. Oli kiintoisaa myös seurata muita yleisön edustajia ja nähdä tietynlainen haikeus katseissa ja kyyneleet silmissä.

Miinusta : ei moitteita

Muuta : Olin hyvin vaikuttunut esityksestä ja etenkin näyttelijöiden keskinäisestä kemiasta. Teatteri Jurkka oli myös hyvin positiivinen yllätys, ja aion takuulla jatkossakin siellä käydä.

Frankie ja Johnny saa täydet viisi tähteä *****.

(Näin esityksen pressilipulla)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Heräsikö ajatuksia? Iloiten otan vastaan kaikki kommentit (ne tosin julkaistaan vasta hyväksynnän jälkeen, roskapostin vuoksi).