Tapani Kalliomäen tapasin lokakuun
puolivälissä 2013 Lahden Kaupunginteatterin henkilökunnan
kahvilassa ennen Kurtilla keittää-näytelmän alkua. Itse olin
menossa katsomaan West Side Storya.
Vuosimallia 1970 oleva Tapani on
horoskoopiltaan kauris. ”Mä olen syntynyt Tampereella, Lempäälässä
olen asunut aika pienestä pojasta ja nuoruusiän, ja sitten muutin
Tampereelle takaisin noin 18-19-vuotiaana. Nyt asun Lahdessa. Tulin
tänne ensimmäisen kerran vierailemaan vuonna 1999 ja sitten jäin
määräaikaiselle kiinnitykselle vuonna 2000. Ajattelin, että oon
sen kahden vuoden määräaikaisen kiinnityksen, mutta sillä samalla
reissulla täällä ollaan vieläkin...” naurahtaa Tapani.
Mitä harrastat? ”Konserteissa käyn
jonkunverran, tänään menen katsomaan Tuomari Nurmiota. Viimeksi
olen ollut Kööpenhaminassa katsomassa Robbie Williamsia, se taisi
olla elokuun alussa. Lisäksi mun harrastuksiin kuuluu lukeminen,
kuntosali, pyöräily ja rullaluistelu. Sit on toi kirjallisuus ja
musiikki. Kirjat tulee eteen sillai, et mitkä nyt sattuu
hakuammunnalla mielenkiinnon herättämään, ne saattaa aika usein
kytkeytyä johonkin näytelmään, mitä ollaan just tekemässä, ja
näytelmiä tulee kyllä luettua tosi paljon. Niitäkin, missä en
ole itse mukana.”
Osaatko soittaa jotain instrumenttia?
”En, pianosta osaan ottaa sointuja, mutta en oikeasti osaa kyllä
soittaa yhtään.”
Mitä sanoisit erityistaidoiksesi tai
vahvuudeksesi ammatillisessa mielessä? ”Huh huh, nyt saa vai kehua
itteensä? No mä oon tosi fyysinen näyttelijä, koen että se on
mun vahvuus. Pyrin tekemään rooleista hyvin fyysisiä, et se tunne
ja ajatus välittyisi fysiikan kautta. Pyrin työskentelemään niin,
että se teksti olisi yksi väline, mutta se ei aina olisi se, joka
ilmaisisi lähestulkoon kaiken. Et tekstin varassa ei näytellä,
vaan se että kroppa voi kertoa jotain ihan muuta. Aina kun on
mahdollisuus, niin mä yritän tunkea jotain liikekieltä tai
tanssillista liikettä mukaan, vaikken mikään tanssija olekaan.
Fyysisesti irrottelen roolissani. Kyllä mä koen myös, että mä
oon aika tunneherkkä näyttelijä myös, kykenen menemään
tunteissa tosi syvälle. Laulutaito on sitten se, millä en rupea
kehumaan. Se on mun selkeä heikkouteni.”
Minkä taidon haluaisit osata? ”Kyllä
mä haluaisin paremmin osata laulaa, oon mä muutamassa musikaalissa
ollut mukana jossain kuorossa hoilottamassa, mutta sitä on turha
jossitella niin kauan kun en tosissani käy asiaan kiinni. Mulla ei
ole niin paljon kipinää siihen, koska mä en varsinaisesti diggaa
sitä musikaalissaolemista. Sitä soitinasiaa mä olen ehkä vähän
jopa harmitellut, ettei ole tullut nuorempana opeteltua mitään
soitinta. Se vois olla sellainen, minkä mä jossain vaiheessa
opettelenkin”, suunnittelee Tapani.
”Mulla on cv, jota tuossa tutkailin
just jokin aika sitten. Sitä pitäisi nimittäin vähän
päivittää... Joo-o, mulla lukee siellä erityistaitona ratsastus,
mutta mä oon ollut viimeksi hevosenselässä joskus 10 vuotta
sitten. Hovimäki- tv-sarjaa varten mut koulutettiin Niinisalon
varuskunnassa ratsastamaan.”
Löytyykö suvustasi muita
teatteri-tai taiteellisella alalla työskenteleviä? ”Mun
pikkuserkkuni on näyttelijä Milka Ahlroth ja äitini setä on
taiteilija Yrjö Kokko. Sitten on Kansallisbaletin puolelta nyt jo
edesmennyt Jorma Koivumäki, hän tanssi siis Kansallisbaletissa.
Ehkä sieltä on tullut se mun tarpeeni ilmaista liikettä
tanssillisin keinoin? ”Tapani pohtii.
kuva Teatterikärpänen |
Milloin kiinnostuit teatterista /
näyttelemisestä? ”Joskus lukiossa mä innostuin kirjoittamaan
koulun näytelmäkerhoon juttuja, mua pyydettiin siihen kun multa
jotenkin tuli sitä juttua, ja näyttelinkin niissä myös vähän
mukana. Sit tultiin kehumaan, että sähän oot tosi hyvä tuolla
lavalla, ja innostuin tietysti siitä. Jossain lukion loppuvaiheessa
opinto-ohjaaja tuli kysymään multa ja mun kaverilta, että mitä te
pojat oikein meinaatte tehdä tän koulun jälkeen, se ei oikein
uskonut meihin. Me katottiin sieltä opinnonohjauskirjasta, että
mihin on kaikista vaikeinta päästä ja TeaK on sellainen, ja
sanottiin yhdestä suusta, että me meinataan näyttelijöiksi. Toi
nyt oli silloin vitsi, mutta kyllä mä sinne sitten pyrin. Se kaveri
on muuten Tampereella poliisina...”
”Mä siis kirjoitin aika paljon ja
sit mä luin myös paljon, Täällä Pohjantähden alla teki ison
vaikutuksen, ja sitten aloin lukea myös näytelmiä. Tää mun
pikkuserkkuni Milka oli myös yksi vaikutin, mä näin sitä
sukujuhlissa ja sehän oli Jouko Turkan oppilas ja mun mielestä
magee ja mielenkiintoinen, räväkkä tyyppi. Mä näin jotain sen
tv-juttuja ja aloin miettiä, että mäkin haluaisin tolle alalle. Ei
oo kyllä olemassa mitään tiettyä hetkeä, et milloin mä sen
päätöksen tein. Pyrin kerran TeaKiin, ja sit mä lähdin vähän
kokeilemaan Voionmaan Kansanopistoon vuodeksi, se oli 1990 ja sit mä
pyrin sen jälkeen uudelleen TeaKiin. Pärjäsin ihan kohtuullisesti,
mutta en päässyt sisään. Sit tulin tänne Lahteen Lahden
Kansanopistoon vastaavalle linjalle. Lahden vuoden jälkeen mä
sitten pääsin TeaKiin. Nätyynkin mä ehdin pyrkiä kaksi kertaa.
Kouluun pääsin 1993 ja valmistuin 1997. Kari Heiskanen oli meidän
kurssin proffa ja Kari Väänänen oli toinen vastuuproffa. Kovaa
sakkia. Meillä kävi hyviä luennoitsijoita, mm. Vesa Vierikko piti
pinnallisen näyttelemisen kurssia yhdessä Pirkka-Pekka Peteliuksen
kanssa ym. Se oli hyvä koulu, näin mä ajattelen jälkikäteen.
Silloin se ei tuntunut aina siltä, se oli niin rajua ja mä olin
moneen kertaan lopettamassa koko touhua.”
Mikä oli lopputyösi aiheena? ”Sen
lopputyön nimi oli ”Jäniksenhoito-ohjeita eli tarinoita
muukalaisuudesta”. Mä tutkin muukalaisuuden käsitettä, sitä
että miten ihminen voi olla muukalainen omassa elämässään tai
että miten voi tuntea itsensä ulkopuoliseksi, ja miten se sitten
ehkä heijastuu teatteritöihin. Toi oli niinku se ydin, mutta kyllä
se aihe laajeni käsittelemään mm. kaikkia mun teatterikouluaikana
tekemiäni duuneja ja mun ajatuksia näyttelijäntyöstä ylipäätään.
Se muukalaisuus oli se johtava lanka siinä.”
Millä alalla mahdollisesti olisit,
jos et olisi teatterin parissa eli onko olemassa vaihtoehtoa B? ”Ei
varsinaisesti ole, mutta voin sanoa, että jos mä nyt vaihtaisin
ammattia, niin mä haluaisin olla joku Jacques Cousteau- tyylinen
meribiologi, joka saa matkustella tuolla merillä ja tutkia
tuntemattomia saaria ja luontoa. Se kiehtoisi mua. Silloin kun mä
pyrin TeaKiin, niin mulla oli varasuunnitelma jos en pääsiskään,
ja mä pyrin Ravintolakoulu Perhoon tai olin pyrkimässä
kokkipuolelle, mutta luojan kiitos mä en sinne sitten joutunut. Vai
oliks se esimiespuoli, en muista enää. Pienenä poikana mä
tykkäsin piirtää talojen pohjapiirrustuksia, mä mittailin ja tein
mittasuhteista pohjapiirroksia sitten. Hirveen tarkkaa hommaa. Kyllä
mä luulen, että mä oon ihan oikeassa hommassa nyt. Musta on
ainakin vähiten vahinkoa kaikille tässä. Paitsi että henkisiä
vaurioita pystyn kyllä tietysti tuottamaan tässäkin”, Tapani
nauraa.
Miksi olet näyttelijä? ”Tän on
varmaan moni vastannut, mutta mä oon ollut aika ujo ja huono
ilmaisemaan itseäni ja tää on ollut tapa ylittää itsensä ja
olla rohkeasti ihmisten edessä. Mulle oli ihan kauheeta kaikki
esitelmät ja muut, mä pelkäsin niin paljon mennä luokan eteen.
Käsittämätöntä, että mä tänä päivänä menen joka päivä
ihmisten eteen. Kyllä se varmaan on jonkinlainen ajava tekijä
ollut, mutta miksi mä ihan oikeasti haluan tehdä tätä ja miksi mä
nyt oon tässä ammatissa, niin kyllä mä nään oman pestini ja
miksi teatteria tehdään - mun mielestä siinä pitää olla joku
sellainen vääntö, että me peilataan jotain tästä tämän päivän
yhteiskunnasta. Mä en hirveästi tykkää olla mukana esityksissä,
jotka on jonninjoutavaa soopaa. Nään sen sijaan mielelläni itseni
esityksissä, missä on jonkunnäköistä yhteiskunnallista väittämää
tai yhteiskuntakritiikkiä. Teatterin tehtävä on olla koira, joka
vähän näykkii. Kaikkia miellyttävä laumamielinen teatteri on mun
mielestä masentavaa. Mieluummin esityksiä, mistä kaikki ei
välttämättä pidä, koska ne jotka pitää, pitääkin sitten ihan
järjettömästi. Eikä sen aina tarvitse olla
yhteiskuntakriittistäkään, esityksessä voi olla paljon pieniä
tekoja, joilla pyritään vaikuttamaan ihmisten asenteisiin ja
siihen, että voisi katsoa itseään vähän peilistä.”
Miten ajatuksesi liittyen itse
näyttelijäntyöhön ovat muuttuneet tässä vuosien varrella? ”En
mä tiedä, että oliko mulla edes mitään kuvaa silloin kun menin
kouluun. Sitä ei oikein silloin tiennyt, että mitä tää oikein
edes on. Nyt kun mä tässä puhun jotain sisällöstä, niin en mä
silloin pystynyt niitä edes erittelemään. On se ainakin niin
muuttunut, että kun mä menin sinne kouluun, niin mä kuvittelin
osaavani kaiken, vaikken oikeasti osannut mitään. Kun mä lähdin
sieltä, niin mä en edelleenkään osannut mitään, mutta mä
tiesin sen. Totta kai sitä oli oppinut asioita siellä, mutta
tavaraa tuli niin valtava määrä, että mun mielestä neljässä
vuodessa kukaan ei ole valmis, sä saat paperit kyllä ja
jonkinlaiset pelimerkit, mutta oli se kyllä tosi vajavaista vielä.
Mulla meni varmaan kolme-neljä vuotta koulun jälkeen itsetunnon
kasaamiseen, ja sit vasta voin ylpeästi sanoa olevani näyttelijä.
Kun tulin Lahteen, niin täällä vasta alkoi pikkuhiljaa hiffaamaan
niitä asioita, mitä mulle TeaKissa tuputettiin.”
Todistettavasti ollaan Lahessa... |
Onko sinulla mahdollisesti omia
esikuvia? ”On niitä moniakin. Ennen kuin mä pyrin TeaKiin, mä
kävin katsomassa Työviksessä paljon esityksiä, joissa oli Ola
Tuominen, ja hän teki muhun nuorena poikana suuren vaikutuksen.
Päätin, että mä haluan tehdä kans tuota mitä Olakin. Martti
Suosalosta tykkään kovasti, Tommi Erosesta, Seela Sellasta...
Ulkolaisista on helppo sanoa, suomalaisia kollegoita kun mainitsee
niin tuntuu, että pitäisi mainita ne kaikki. Ulkolaisista diggaan
tosi paljon Daniel Day-Lewisista ja Edward Nortonista.”
Missä eri teattereissa olet
näytellyt? ”KOM-teatterissa, Teatteri Pienessä Suomessa, Kallion
teatterissa, Helsingin Kaupunginteatterissa, Lahden
Kaupunginteatterissa ja Työviksessä yhteistyöproduktiossa sekä
Espoon kesäteatterissa.”
Mainitse muutama itsellesi tärkeä
roolityö. ”Rikos ja rangaistus-näytelmästä Raskolnikov,
nimirooli Peer Gyntissä, Huomenna hän tulee-näytelmän Estragon,
Anna-Liisan Johannes ja sitten Orvot-näytelmän Treat oli myös
rakas, kaikki täällä Lahdessa. Varaston Rousku! Jotenkin mä
kuitenkin nostan ton Peer Gyntin ja Raskolnikovin ylitse muiden.”
Onko sinulla jotain roolihaavetta? ”Ei
oikeastaan tällä hetkellä, on kyllä juttuja missä haluaisin olla
mukana.”
Kuka olisi unelmiesi vastanäyttelijä,
jos saisit valita ihan kenet tahansa? ”No se Daniel Day-Lewis. Ei
vaan, kyllä mä jonkun naisen valitsisin. Ansa Ikonen! Eeva-Kaarina
Volanen! Tää on ihan mahdoton kysymys. Chaplin?”
Mikä on parasta teatterissa? ”Se
vaaran tunne, että se on hetkessä koko ajan ja yleisön kanssa
eletään siinä samassa hetkessä. Viehätys on se liveyleisö. Mitä
tahansa voi sattua ja toivonmukaan esitys on sellainen, että se elää
niin paljon, että se ei olisi aina samanlainen. Ja verrattuna
kameratyöskentelyyn sen teatteriesityksen vahvuus on siinä, että
sä pääset kerralla tekemään sen kaaren.”
Miten sinä määrittelisit käsitteen
”teatterin taika”? ”Kyllä mä olen sen aika usein kokenut
esityksessä sellaisissa paikoissa, missä on hiljaista. Siinä ei
ole sanoja. Ja sit se voi olla myös sillai, että katsoo jotain
näyttelijää niin, että siinä näyttelijässä on jotain
selittämätöntä, sitä voi kutsua karismaksi, läsnäoloksi. Se
että kykenee olemaan lavalla niin, että on mielenkiintoinen, niin
kyllä se teatterin taika on siinä, koska siihen ei
kokonaisvaltaisesti kuka tahansa pysty.”
Mitkä asiat inspiroivat sinua?
”Työssä inspiroi se, että on innostunut ja motivoitunut
työryhmä. Ohjaaja, joka on omistautunut sille jutulle ja asialle,
inspiroi. Ja kaiken pohjana pitää olla hyvä teksti. Muuten
elämässä inspiroi se, kun on joskus vapaa-aikaa ja istuu mökillä
järven rannassa laiturilla ja katselee sinne Näsijärvelle.”
Podetko ramppikuumetta tai
esiintymisjännitystä yleensä? ”Kyllä mä jännitän, mutta
silloin kun mä koulusta valmistuin, mä jännitin niin paljon, että
kävin ennen melkein joka esitystä oksentamassa. Se oli ihan
järjetöntä, mä ajattelin että tätäkö tää työ nyt on ja
miks mä haluan tämmöistä! Se johtui myös siitä
kokemattomuudesta ja osaamattomuudesta, riittämättömyyden
tunteesta, mutta se meni sitten ohitse kun sai pikkuhiljaa sitä
itsevarmuutta ja oppia. Kyllä mä edelleen jännitän, mutta sillai
sopivassa määrin, viimeistään muutamaa minuuttia ennen kuin menee
lavalle. Harvemmin lavalla sitten enää jännittää.”
Onko sinulla omia rutiineja tai
rituaaleja, joita toistat ennen esitystä? ”Se vaihtelee
juttukohtaisesti. Mulla on eri jutuissa eri rituaalit , mutta
juttukohtaisesti ne säilyy aina samoina. Se muodostuu jotenkin jo
sen jutun harjoitusvaiheaikana. Kissa kuumalla katolla-näytelmää
ennen mä esim. hypin ja juoksin ja punnersin itteni oikein kunnolla
hikeen ennen esitystä, koska se vaati sen, että siinä olis pulssi
valmiiksi korkealla. Sit on sellaisia esityksiä, niin kuin nyt tää
Kurtilla keittää, et olisi ihan järjetöntä punnertaa tässä
nyt. Mieluummin mä hörppään kupin kahvia ja menen ihan
rauhallisesti sinne, koska se näytelmäkin alkaa niin, että me
valutaan velttoina työmiehinä paikalle. Yks on sellainen, mistä
mulle kollegat kettuileekin aina välillä, et vaikka mä osaan
repliikit täysin, niin mulla on aina ennen esitystä oltava vielä
se käsikirjoitus käsissäni ja mä plärään sen läpi. Jos on
isompi rooli, niin höpötän vielä ääneen sen kaiken matskun. Se
pitää olla vielä se oma, missä on mun omat merkinnät ja kaikki.
Se varmaan liittyy myös siihen, että mä olen sitä ihmistyyppiä,
joka kolmeen kertaan tarkistaa, että onko kahvinkeitin varmasti pois
päältä”, Tapani naurahtaa.
Kerro joku kommellus! ”Oon ollut
kerran tilanteessa, jossa näytelmässä Hamlet eräs kollega tuli
rantasandaaleissa näyttämölle. Oli unohtanut vaihtaa roolikengät
jalkaan. Yleensä ne on sellaisia repliikkimokia, ne on aina
hauskoja. Ja yks vastanäyttelijä tuli kerran lavalle housut
väärinpäin, sepalus persiissä. Niissä housuissa oli vielä
sellaiset isot läppämäiset perstaskut, jotka sitten lepatti siinä
edessä. Kyllä sekin nauratti kovasti.”
Tulevia roolejasi? ”Vihan jumala on
nyt seuraava, mitä alan harjoittelemaan. Sillä on ensi-ilta
tammikuun puolivälissä. Työvikseen tulee uutena se Täti ja minä,
joka pyöri täällä pitkään. Nää on nyt sellaiset, joista voin
kertoa.”
Onko sinulla mottoa? ”Tää on
tylsä, koska mä olen itse näytellyt sen Peer Gyntin eli ”Ole
itse itsellesi kylliksi.”
Mikä sarjakuvahahmo haluaisit olla ja
miksi? ”Heh, vaikken mä haluaisi, niin katso nyt tätä mun
nykyistä tukkaa! (ottaa pipon pois päästään) Mä oon Tintti,
halusin tai en. Olis kivaa olla Roope Ankka, mut se on kyllä aika
tylsä kun sillä on vaan paljon rahaa. Tai Aku Ankka, kun sille aina
sattuu ja tapahtuu kaikkea. Sillä menee kaikki kyllä päin hanuria,
et sekin on kyllä vähän huono. Ei kyllä mä haluan olla
Teräsmies, koska haluaisin osata lentää.”
Jos saisit viettää päivän naisena,
mitä tekisit? ”Meinasin nyt päästää suustani jotain ihan
kauheeta. Mä pyörittäisin niiiin miehiä, ja sit mä kävisin
välillä istumassa jossain kauneussalongissa korjaamassa meikkiä ja
juomassa viisi lasia skumppaa, ja sit lähtisin taas rellestämään.”
Jos ihminen menisi syksyisin
talviunille ja heräisi keväällä, mitä ottaisit omaan
talvipesääsi mukaan siltä varalta, että heräät kesken kaiken?
”Mä ottaisin sellaisen taikasauvan, millä mut muutetaan naiseksi
päiväksi. Kestääks naiset yksinäisyyttä paremmin kuin miehet,
eiks se olisi loogista? Onpas älyttömiä vastauksia mulla. Jos on
sun kysymykset, niin niin on kyllä mun vastauksetkin hahahhah!”
Jos rakentaisit puuhun majan, mitä
ottaisit sinne mukaan? (hillitöntä naurua) ”Mä ottaisin
taikasauvan, jolla voin muuttua Tarzaniksi. Sit mun ei tarvis
ihmetellä, mitä mä teen siellä puussa.”
Hysteeristä naurua. ”Anna tulla
vaan lisää!”
Jos matkustaisit aikakoneella … ”Voi
jessus näitä, mä tuun hulluksi! Hahahhahahhah!” …
menneisyyteen johonkin tiettyyn hetkeen tai ajanjaksoon, minne
matkaisit? ”Huh huh. Mä olisin vaan mennyt katsomaan, että mitä
se Eeva ajatteli siitä Aatamista oikeesti. En mä sitä
mahdollisuutta käyttäisi mihinkään sotiin tai hirmutekoihin, jos
ei olis mahista muuttaa mitään. Nyt mä tiedän! Mä menisin
80-luvun puoliväliin, kun Tappara voitti kolme kertaa peräkkäin
jääkiekon SM-kultaa ja nauttisin uudestaan siitä”, Tapani saa
naurultaan sanottua.
Mitä aiot tehdä seuraavaksi? ”Mä
menen pukuhuoneeseen, laitan roolivaatteet päälle ja mä haen mun
irtoviikset ja peruukin tuolta maskista, ja sit mä käyn niitä
repliikkejä vähän läpi ja liimailen niitä viiksiä. Ne on vielä
sellaiset tosi huonot irtoviikset, teipit näkyy varmaan takariviin
asti!”
Bernard Pivot´n kymmenen kysymystä :
Mistä sanasta pidät eniten? - Rakas
Mistä sanasta pidät vähiten? -
Paska
Mikä sytyttää sinut? - Nainen
Mikä sammuttaa intohimosi? - Ei
mikään! Vastaan taikasauva!
Suosikkikirosanasi? - V-sana ja paska
Mitä ääntä rakastat? - Lapseni
naurua
Mitä ääntä inhoat? -
Lehtipuhallinta
Mitä muuta kuin omaa ammattiasi
haluaisit kokeilla? - Meribiologi
Missä ammatissa et haluaisi olla? -
Verovirkailija
Jos Taivas on olemassa, mitä toivot
Jumalan sanovan sinulle kun saavut Taivaan porteille? - Moro nääs!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Heräsikö ajatuksia? Iloiten otan vastaan kaikki kommentit (ne tosin julkaistaan vasta hyväksynnän jälkeen, roskapostin vuoksi).