Suomen kaunein / Tampereen Teatteri

Suomen kaunein / Tampereen Teatterin ja Teatteri Siperian yhteistuotanto

Ensi-ilta 23.9. 2015 Frenckell-näyttämöllä, kesto noin 2h (väliaikoineen)

Käsikirjoitus Marika Heiskanen, Karoliina Blackburn, Elisa Piispanen, Martti Manninen, Juha Junttu, Mikko Bredenberg ja Laura Valkama

Ohjaus ja lavastussuunnittelu Mikko Bredenberg

Rooleissa Marika Heiskanen, Martti Manninen, Elisa Piispanen, Juha Junttu ja Karoliina Blackburn

Pukusuunnittelu Työryhmä
Dramaturgi Laura Valkama
Musiikki Juha Junttu
Valosuunnittelu Mika Hiltunen
Äänisuunnittelu Jouni Koskinen
Kampausten, maskien ja peruukkien suunnittelu Kirsi Rintala

 Matti Suomalainen (Marika Heiskanen) on aika tyypillinen elämän tuulikaappiin * pyörimään jäänyt keski-ikäinen mies. Työssäkäyvä perheetön miekkonen, joka samalla toimii iäkkään Eevi-äitinsä (Elisa Piispanen) omaishoitajana. Pisteenä iin päälle Matilla todetaan heti näytelmän alkajaisiksi aggressiivinen eturauhassyöpä ja elinaikaa kolmesta kuukaudesta jopa vuoteen. Matti haluaa tavata vielä kerran nuoruudenrakkautensa Mirjan ja katsoa sen kortin loppuun asti, vielä kun on aikaa. Olisiko elämä kenties mennyt vähän toisella tavalla, jos olisi jäänyt aikoinaan Kemijärvelle ja lähtenyt Mirjan kanssa Ruotsiin? Tuli valittua kuitenkin toisin ja lähdettyä Helsinkiin. Matti pistää tuulemaan, ottaa loparit töistä, myy asuntonsa, ostaa Kleinbussin, nappaa äidin matkaansa ja niin lähdetään road tripille kohti pohjoista.

 Tässä vaiheessa tuntui kovin tutulta ja mieleeni nousi HKT:n Onnellinen veli, jossa kaksi veljestä (toinen syöpäsairas) lähtee kohti pohjoista isäänsä etsimään ja tapaa matkalla väkeä jos jonkinlaista. Alkoi jopa harmittaa, koska osittain tuntui siltä kuin katselisin uusintaversiota. Henkilöt ovat vain vaihtuneet. Onneksi tämä osoittautuikin sitten aivan toisenlaiseksi käänteissään.

 Matin ja Eevin matkatessa (ja maakuntalauluja antaumuksella laulellessa) kohti pohjoista Kemijärvellä nuori neitokainen kipuilee. Tiina (Martti Manninen) haluaisi ensinnäkin olla kirjaimellisestikin ihan joku toinen, Tiia olisi parempi nimi. On voitettu paikalliset kauneuskisat (tosin ainoana osallistujana, mutta sitähän ei kaikille kerrota) ja mieli haikailee isompiin kuvioihin ja julkkispiireihin. Tiina ihailee suunnattomasti rokkari Migeä (Karoliina Blackburn) ja tämän mahdollisuutta olla julkisuuden valokeilassa koko ajan, ja Tiina paljastaa suurimmat salaisuutensa seinällä olevalle Migen julisteelle. Tuli väistämättä oma teini-ikäni mieleen tästä... Voi mitä kaikkea Dingon pojat saivatkaan aikoinaan kuulla!

 Tiina lähtee liftaamaan kohti etelää ja selvähän se on, että jossain tienposkessa vastaan tulee Kleinbus. Erinäisten käänteiden jälkeen pohjoiseen Mirjaa treffaamaan lopulta matkaa Matin ja Eevin lisäksi myös Tiina ja itse Migekin. Mitä periltä sitten löytyy? Sitähän minä en paljasta. Kerron kuitenkin sen, että matkan varrella useammallekin henkilölle valaistuu paljon tärkeitä asioita elämästä.

(c) Harri Hinkka, Tampereen Teatteri

 Suomen kaunein sisältää maakuntalaulujen lisäksi myös kosolti uutta musiikkia. Tämän tästä Juha Junttu saapuu hiljalleen kitaroineen lavalle ja kukin roolihenkilö pääsee vuorollaan ääneen, yhdessä ja erikseen. Kappaleet ovat hyvinkin kauniita ja välillä mieleni herkistyy hienon tunnelman vuoksi. Jälkeen päin tosin pohdin, miksi näyttelijät lauloivat ensin roolihahmoina ja sitten omallakin äänellään. Eipä siinä mitään, kaunista kuultavaa mutta oliko tällä joku syvällisempikin merkitys?

 Lavastus valkeine seinineen tuntui hyvin kliiniseltä ja jopa kylmältä, sairaalassahan toki aluksi oltiinkin. Onneksi Kleinbussina toiminut kulahtanut sohva toi lisäväriä, ja tarvittava lämpö nousi sitten näyttelijöistä. Voi miten suurella rakkaudella roolihahmoja olikaan luotu! Elisa Piispasen Eevi-äiti toi mieleeni vanhan ja viisaan satuhahmon. Olisi mielenkiintoista tietää, mitä kaikkea hän olikaan elämänsä varrella saanut kokea. Beatlesillekin oli kuulemma laulettu. Eevi on elänyt varmasti värikkään elämän, täynnä ikimuistoisia hetkiä. Marika Heiskasen miestulkinnat ovat sitten ihan oma lukunsa, olen sitä ihmetellyt ja ihaillut useasti aiemminkin. Tässä odottelen kahvipannu kuumana, josko pihaan karauttaisi Kleinbus ja ovikello soisi. Toivottavasti Matilla on kukkien sijaan pullapitko mukanaan. Karoliina Blackburnin Migestä tuli koko ajan mieleeni Olli Hermanin (Reckless Loven laulaja) ja Michael Monroen yhdistelmä, ehkä hiukan stereotyyppinen.

 Ja Tiina! Ole rohkeasti oma itsesi! Älä turhaan sulkeudu kuoreesi ja tuijottele jalkoihisi. Kirkas katse ylöspäin ja hymyile, niin koko maailman hymyilee kanssasi. Jokainen on oma erityinen yksilönsä eikä kukaan muu. (vieressäni istuneelle tädille tuli täytenä yllätyksenä, että Tiinan roolissa oli Martti Manninen...)

Tiina haaveilee (c) Harri Hinkka, TT

 Sympaattinen tarina kieltämättä! Miten osuva onkaan tuo Teatteri Siperian mainoslause "Kylmä nimi, lämmin tunnelma". Käviköhän se ABC:n myyjä isäänsä katsomassa? Lähtivätkö kenties kalaan tai nuotiolle makkaraa paistamaan? Onkohan Eevi ollut joskus sirkuksessa hommissa tai estraditaiteilijana? Kaikenlaista pohdistelin kotimatkalla.

* elämän tuulikaapista kiitos Ilkka Heiskaselle, jolta sain luvan käyttää tuota ilmaisua sopivassa kohdassa

(näin esityksen pressilipulla)

Koneet! Tampereen nousu ja tuho / Teatteri Siperia

Koneet! Tampereen nousu ja tuho / Teatteri Siperia

Ensi-ilta 29.10. 2014, kesto noin 1h 50min (väliaikoineen)

Esityskäsikirjoitus : Mikko Bredenberg, Marika Heiskanen, Tuukka Huttunen, Mira Taussi ja Riikka Papunen

Ohjaus Mikko Bredenberg

Rooleissa : Marika Heiskanen, Tuukka Huttunen, Mira Taussi ja Riikka Papunen

 Teatteri Siperian mainio porukka on tällä kertaa iskenyt näppinsä kiinni erilaisiin koneisiin, niiden vaikutukseen elämäämme ja erityisesti tamperelaisten elämään. Aluksi iloinen ja rempseä pohjoiskarjalalainen Rouva Papunen (yllätys yllätys, Riikka Papunen) kertoo vaiheistaan ja päätymisestään Tampereelle. Lavasteina toimivat erimuotoiset ja -kokoiset pahvilaatikot lähtevät näyttelijöiden toimesta muotoutumaan hiljaksiin kaupungiksi kortteleineen ja katuineen. Pahvitötterö kylkeen ja kas, tehdashan se siinä. Jostain syystä mieleeni jäi vuosilukulitaniasta se, että jossain vaiheessa Tampereella on asunut ihan peräti 4000 ihmistä.

(c) Panu Hokkanen

 Mihin kaikkeen koneista onkaan! Koneet ovat tuoneet työpaikkoja ja elämää. Koneet ovat helpottaneet arkisia askareita ja ylläpitäneet elämää tuoden lisäaikaa. Toisaalta koneet ovat myös tuhonneet elämää, vaikkakin nappia tai liipaisinta painamaan on tarvittu aina ihminen. Rouva Papunen haluaa tallettaa tuleville sukupolville erilaisia kaupungin ja koneiden ääniä apunaan uskollinen Tupi-nauhuri, joka muistaa ihan kaiken. Projekti päättyy kuitenkin kuin seinään näyttelijä Ilkka A Jokisen kerrottua lapsuusmuistojaan sotaveteraaneista, jotka olivat tuohon aikaan alle nelikymppisiä.

 Pahvilaatikot ovat myös isossa osassa tätä näytelmää. Kuin varkain niistä muotoutuu esimerkiksi muistomerkkejä, joiden edessä hiljentyä.

 Siperialaiseen tyyliin tunnelmat ja kohtaukset vaihtuvat aika villiin ja lennokkaaseen tahtiin. Välillä naurattaa niin, että leukaan sattuu, välillä syvä hiljaisuus vallitsee salissa. Kuulemme mm. tarinan ensimmäisestä GSM-puhelusta (jota tietenkin edelsi ensimmäisen GSM-puhelun harjoituspuhelu) sekä näemme Adolf Aarnon (Tuukka Huttunen), joka intoa puhkuen yrittää kerta toisensa jälkeen nousta siivilleen. Eniten ehkä hämmensi nainen, joka kampi kyljessään veivattiin pitämään puhetta. Taisi olla pieni näpäytys poliitikoille ja muille puhujille, joista moni puhua pajattaa koneen lailla vailla inhimillisyyttä?

 Väliajan jälkeen ollaankin jo sitten kaukana tulevaisuudessa. Tampereesta ei ole jäljellä kuin ydin ja vain voimakkaimmat ovat säilyneet. Sarah C-T (Marika Heiskanen) löytää supervoimansa, jonka avulla pystyisi suojelemaan läheisimpiään. Läpi seinän paikalle rynnistää kukas muu kuin kyborgi Jack Finlayson (Tuukka Huttunen) ja pokassa on pitelemistä vähän kaikilla... Armottoman taistelun sijaan kuulemmekin vanhan kansantarun Baba Ayubista ja Hirviöstä. Hiljennymme hienon tarinan äärelle ja olen kuulevinani kellojen kilinää jostain kaukaa.

 Loppukohtaus herättää paljonkin ajatuksia. Tuoltako se tulevaisuus nyt sitten näyttää? Nyt jo ihmiset kulkevat kaduilla kännykät käsissään ja törmäilevät vastaantulijoihin. Jotenkin surullista. Mira Taussin herkästi esittämä tyttö ei vaikuta tosin lainkaan surulliselta, vaan iloisin mielin hän lähtee kertomaan tarinaa kiiltävälle uudelle ystävälleen. Jospa hän ei muusta tiedäkään ja on siinä luulossa, että näin sen kuuluu mennäkin? Kuka sen tietää, millainen tulevaisuus tuolla jossain odottaa?

Mira Taussi ja kamu / (c) Panu Hokkanen

 Nerokkaasta käsiohjelmastakin heräsi monenlaista ajatusta. Montako erilaista konetta sinä omistat ja kuinka säännöllisesti niitä käytät? Esityksen jälkeen ei tehnyt mieli avata ihan heti kännykkää. Olen muutenkin kiinnittänyt huomiotani siihen, miten paljon ihmiset toistensa seurassakin räpelöivät älypuhelimiaan ja muita vempaimia. Tätäkään tekstiä ei tosin syntyisi ilman tietokonetta. Vähän ristiriitainen, syyllinenkin olo! Ovelat siperialaiset tekivät sen taas, eli koneisto lähti raksuttelemaan ihan omiaan näin jälkeenpäinkin.

 Koneet! saa vahvat neljä tähteä ****.

ps. pakko myöntää, että verkkokalvoilleni porautui kuva kyborgista tiukissa mustissa trikoissaan...

(näin esityksen kutsuvieraana)

"I´ll be back!" / (c) Panu Hokkanen

Satoi tai paistoi - tiedän mitä teit viime kesäteatterissa / Hämeenlinnan Kesäteatteri

Satoi tai paistoi - tiedän mitä teit viime kesäteatterissa / Hämeenlinnan Kesäteatteri (yhteistyössä Teatteri Siperian kanssa)

Ensi-ilta 11.7. 2013, kesto noin 1h 50min väliaikoineen

Käsikirjoitus ja ohjaus : työryhmä

Rooleissa : Mira Taussi, Mikko Bredenberg, Marika Heiskanen ja Tuukka Huttunen

Muusikko : Osku Paappanen ( myös ennen esitystä Duo Osku ja Sanni esittävät tuttuja kappaleita aiemmilta vuosilta kesäteatterin kahvilassa)

Taustaa : Viime kesänä Kaupunginpuistossa huhkittiin kolmen näyttelijän voimin Shakespearen tuotanto pariin tuntiin. Tänä vuonna näyttelijöitä on neljä ja pähkähulluna ideana niputtaa kaikki kotimaiset kesäteatteriklassikot yhteen. Mahdoton homma? Eipä muuta kuin hypätkää kyytiin ja pidelkää lujasti kiinni, sillä nyt mennään taas eikä meinata...

Osku, Mira, Mikko, Marika ja Tuukka / kuva Esko Tuovinen

Plussaa : Muutama viikko sitten kävin katsomassa esityksen harjoituksia pariinkin otteeseen ja heti kärkeen on ilo huomata, että esitys on siitä vielä paljonkin muokkaantunut ja jalostunut. Se mikä harjoituksissa toimi ja oli hyväkin idea, ei sitten loppupeleissä ole silti päässyt mukaan varsinaiseen esitykseen ollenkaan. Työtapa on hyvin mielenkiintoinen juuri siksi, että tällä porukalla on kanttia ja uskallusta tehdä muutoksia aivan viime metreillä, eikä pidetä kynsin hampain kiinni jostain sellaisesta, mikä ei tunnu toimivan. Mukana on paljonkin samoja hyväksihavaittuja elementtejä viime vuodelta, kuten nais-ja mieshahmoilla leikittelyä ja sekaannuksia roolien suhteen, Kylli-täti kertomassa tarinaa, reality-sarjaparodiaa, hiihtämistä, hassuja peruukkeja ja topattuja vaatteita, vauhtia ja kohellusta. Moni varmasti vertaa tätä viime vuoteen, jolloin sai nauraa niin että naurusulakkeet olivat kärvähtää heti alkuunsa. Nauraa saa nytkin, mutta nyt mennään myös astetta vakavempaan suuntaan tavalla, josta itse pidän äärettömän paljon. Teatteri on parhaimmillaan silloin, kun vapauttavan nauramisen jälkeen näet jotain sellaista, joka nostaa palan kurkkuun ja kyyneleet silmiin. Elämänmakuista. Tunnetilat vaihtuvat hyvin nopeasti, ja onneksi tämä porukka on äärimmäisen monipuolista ja osaavaa, mikään lajityypi ei ole mahdottomuus toteuttaa. En halua paljastaa sitä, että onnistuvatko näyttelijät tavoitteessaan ja mitä kaikkea lavalla nähdäänkään näytelmien muodossa. Muita pitemmän käsittelyn saa kuitenkin Tukkijoella (hahmoja riittää ja sopivasti sekaannuksia roolien suhteen) sekä Onnen maa. Suomalaisartisteista ja tietyn tyylilajin musiikista nousee esityksiä kuin sieniä sateella joka niemeen ja notkoon, mutta tällä kertaa nähdään uutuusmusikaali artistilta, jota ehkä vähiten odottaisi näkevän kesäisissä maisemissa. Kylli-täti piirtää ja kertoo tarinan Akseli-pojasta ja jatkopopsautteluista, mitä se sitten tarkoittaakaan. Seurailin Kyllin shown aikana katsojien ilmeitä ja "hämmentynyt suu auki" tuntui olevan se suosituin, ja aika hämmentävä tämä piirrosspektaakkeli olikin. Suurin pudottaja-kisassa unohdetut kesäteatterihahmot kisaavat siitä, kuka saa kunnian tehdä come backin ja esittää yleisölle oman suosikkikohtauksena jostain kesäteatteriesityksestä. Voittaja selviää väliajan jälkeen, ja kohtaus on itselleni niin rakas ja tärkeä, etten osaa sitä edes sanoin kuvailla. Henkilökohtaisella tasolla se osuu ja uppoaa niin syvälle sydämeeni, etten uskonut teatterissa moista kokevani ja näkeväni koskaan. Ne jotka minut tuntevat vuosien takaa, tietävät kyllä miksi. Kohtaus on äärimmäisen hienosti toteutettu ja lyön vaikka pääni pantiksi, että muukin yleisö pitää siitä. Jaksan kyllä hamaan loppuun kehua tätä porukkaa ja erityiskiitokset etenkin seuraaville muistoilleni tästä : Marika Heiskanen hullunkiilto silmissään nuuskimassa yleisön joukossa, olen varma että lemmenkipeä Jorkka tulee vielä uniinikin...Mira Taussi ylipirteänä temppumaakarina juontamassa Suurin pudottaja-kisaa...ja ottiatuota...Mikko Bredenberg tempomassa rautakankea liian syvältä maasta ja sitten se ehkä maailman rakkain kohtaus, josta mainitsin aiemmin. Ja se lemmennostatusruno...Pidän äärimmäisen paljon Mikon äänestä ja tavasta artikuloida, ja minut saisi vakuutettua asiasta kuin asiasta, jos hänet laitettaisiin puhemieheksi. Ja nyt julkinen tunnustus, sillä koko kansa saakoon tietää sen, että olen niin Tuukka Huttusen fani kuin olla ja voi. Lankesin nimittäin murreansaan jälleen kerran, savolaisia ei vain voi vastustaa... ja hetkeä aiemmin olen pala kurkussa katsonut hämmentyneen, rakastuneen Akseli Koskelan ujoa katsetta kauniin nuorikkonsa suuntaan ja ottavan hapuilevia häävalssiaskelia. Voi tätä tunteiden vuoristorataa! Musiikki kuuluu olennaisena osana moneenkin kesäteatteriin ja sitä kuullaan tietysti tässäkin. Hienoja tulkintoja kuullaankin, kunnon revittelyä myös ja lauluja varttuneemmankin väen mieleen. Osku Paappaselle iso kiitos musisoinnista, vähän piilossahan siellä asuntovaunussa oltiin, mutta onneksi välillä ulkoilmoillakin. Nuori mies on monilahjakkuus! Suuri kiitos ja kumarrus myös loistavalle, kauniille lavastukselle sekä tarpeistolle ja puvuille. Melkoinen kuhina käy varmaan jälleen lavan takana kun vaatteita vaihdetaan lennossa. Savolaisukolle peukkua pystyyn myös siitä, että ensimmäistä kertaa talkooporukka saa huomiota!

Suurin pudottaja-kisan finalistit juontajineen / kuva Esko Tuovinen

Miinusta : Muutama kohtaus oli ehkä hitusen venytetty turhan pitkäksi. Sen huomasi jälleen yleisön ilmeistä, kun hymy alkoi hyytymään yhdellä jos toisella ja tuntui, että olisi aika mennä askel eteen päin. Mutta kuka se esimerkiksi pystyy savolaiselle sanomaan, että vähempikin juttu riittäisi? Lisää vain vettä myllyyn, jos moiseen sortuu...

Muuta : Satoi tai paistoi. Ensi-illassa paistoi aurinko ja aurinko paistoi myös ihmisten kasvoilla. Loppukohtaus on täydellinen. Tunnelma on täydellinen, hiljalleen hämärtyvä ilta. Tämä esitys sai minut nauramaan, tämä esitys sai minut itkemään. Tämä esitys sai minut tuntemaan. Se on parasta!

Tule sinäkin! Älä ole pölhökustaa ja jätä tätä näkemättä... Lisätietoja tästä linkistä. Kannattaa myös tulla ajoissa paikalle nauttimaan tunnelmasta kahvion puolelle, sillä ennen esitystä kahviossa viihdyttävät Osku Paappanen ja Sanni Reilin. Uskomatonta tulkintaa ja yllättäviäkin kappalevalintoja!

Teatterikärpänen tietää kyllä mitä teki viime kesäteatterissa. Antoi nimittäin viisi tähteä ja sama määrä napsahtaa tänäkin vuonna *****. 

"Varo taikka mää tuun sontaluukusta!" / kuva Esko Tuovinen

Hämeenlinnan kesäteatterin avoimet harjoitukset

Keskiviikkona 26.6. järjestettiin Hämeenlinnan kesäteatterissa avoimet harjoitukset, joissa yleisö sai tunnin ajan seurata näytelmän syntyä ja samalla katsojat saivat maistiaisia siitä, mitä tuleman pitää.

 Itse menin paikalle jo pari tuntia ennen muun yleisön saapumista. Yksi uusi kohtaus oli juuri saatu kutakuinkin valmiiksi, ja se esitettiin uudelleen heti tuoreeltaan ihan minua varten. Herkkä kohtaus kahden erilaisen rakastavaisen välillä... Edellisistä näkemistäni harjoituksista poikkesi eniten se, että nyt mukana oli myös musiikkia. Osku Paappanen kurkisteli takuulla kuuman asuntovaunun kätköistä ja loihti ilmoille monenlaista tunnelmapalaa - tuttuja kappaleita, jotka varmasti koskettavat katsojia monellakin eri tapaa, tuovat kenties muistoja mieleen jostain menneestä. Itselleni vahvimmat muistot musiikin sijaan nosti myöhemmin isomman yleisönkin edessä harjoiteltu kohtaus Tuntemattomasta sotilaasta. Kohtaus sisältää parikin yllätysmomenttia, tutut vuorosanat saavat ihan uuden merkityksen ja ainakin itseäni koskettaa tämä kohtaus hyvin voimakkaalla tavalla, positiivisessa mielessä. Ne muistot ne muistot ...

Hehkeä juontaja / kuva Teatterikärpänen 

Viime vuonna kesäteatterin Sakespearen kootut theokset-näytelmässä nähtiin erinäisiä versioita tutuista television reality-ohjelmista, ja tällä kertaa käsittelyssä on ainakin Suurin pudottaja. Unohdetut kesäteatterihahmot kisaavat, ja voittaja saa kunnian esittää suosikkikohtauksensa vielä kerran, tai jotain sinne päin. Kisan juontajana toimii hehkeä ja timmi, moninkertainen fitness- ja vaikka mikä mestari Sidu Lonkero (Mira Taussi). Alkujuontoa ja lennokkaita kuvioita harjoitellaan muutaman kerran ja ensimmäinen finalisti esittäytyy. Kaunis Veera (Marika Heiskanen) kertoo, mitä hänen elämäänsä tällä hetkellä kuuluu. Ei ole helppoa, ei Veeralla eikä Marikallakaan, joka ei saa aluksi oikeaa tunnetilaa päälle. Toistojen myötä oikea rytmi löytyy kuitenkin.

Kaunis Veera saapuu 

 Parisen tuntia vierähti nopeasti, näyttelijät pitivät pienen huili-ja juomapaussin ja sitten alkoikin yleisöä hiljaksiin valumaan paikalle. Kovasta helteestä huolimatta ihmisiä saapui avoimiin harjoituksiin aika mukavasti ja ikäjakauma oli myös laaja, mikä on aina positiivista. Aluksi harjoiteltiin jo mainitsemani kohtaus Tuntemattomasta sotilaasta, se sujui oikein mainioissa merkeissä ja seuraavaksi siirryttiinkin Tukkijoelle. Tuukka Huttunen myös kertoi vähän taustoja esityksen synnystä ja tekijäporukkakin tietysti esiteltiin. Tukkijoella-näytelmä lienee yksi suosituimmista kesäteatterinäytelmistä, ja mikäs suomalaiseen kesään paremmin sopisikaan kuin salskeat tukkilaiset ja viehkeät neidot, asianmukaista musiikkia unohtamatta. Hahmogalleriahan on melkoinen, joten näytelmän toteutus neljällä näyttelijällä on haaste, mutta tällä porukalla se ei tuota minkäänlaisia ongelmia. Paitsi ehkä silloin, kun yhdelle lankeaa kahden hahmon esittäminen ja molempien pitäisi olla estradilla dialogissa tismalleen samaan aikaan... Ratkaisu on yksinkertainen mutta nerokas.

 Yleisö ainakin tuntui tykkäävän näkemästään, hervottomat käänteet irroittivat monet naurut ja eräskin vanhempi rouvashenkilö jo keinahteli paikallaan ja lauloi mukana "vielä niitä honkia humisee"-kipaleessa. Juuri näin! Tukkijoelta siirryttiin perinteisiin rakkauskohtauksiin, jossa lemmentuskainen mies on valmis tekemään mitä tahansa valloittaakseen mielitiettynsä sydämen ja ennen kaikkea raottaakseen aitan ja vähän muunkin ovea. Kohtaus on aika hillitön ja yleisö ulvoo naurusta.

 Tunti vierähti nopeasti, kuten usein silloin käy kun on mukavaa. Jäin vielä istumaan toviksi katsomoon. Keskusteltiin siitä, miten suuri merkitys yleisöllä on, koska palaute on välitöntä. Se joko osuu ja uppoaa tai menee hutina ohi, ja tällä kertaa tuntui ainakin siltä, että varsin oikealla tiellä ollaan. Harjoitukset jatkuivat vielä Tukkijoella-kohtauksen koreografian hiomisen merkeissä. Mira Taussi näytti mallia ja Marika Heiskanen ja Mikko Bredenberg pistivät jaloilla koreasti. Toistoa tuli sen verran, että laulettu kappale jäi korvamadoksi päähäni ja soi tälläkin hetkellä.

Kotiin hyväntuulisena pyöräillessäni päässäni soi kuitenkin eräs toinen kappale, jota Tuukka Huttunen antaumuksella harjoitteli ja lauloi loppuharjoitusten ajan rekvisiitan kera ja ilman. Monella pyörii varmasti katsomossa sukat ja muut vetimet jaloissa kun tositoimiin päästään, on nimittäin semmoista menoa luvassa...

 Ja ei, kappale ei ole Oskun netin kätköistä löytämä savonmurteella viännetty Satumaa.

 Pari viikkoa ensi-iltaan! Esityskalenterihan löytyy täältä, joten pian lippuja varaamaan, sillä jälkikäteen on taas turha rutista, että "voi hitsi kun niin piti tulla katsomaan mutta kun sitä ja tätä". Tämä on nimittäin nähtävä!

Hämeenlinnan kesäteatterin harjoituksia seuraamassa

  Kesällä 2013 Hämeenlinnan kesäteatterissa nähdään näytelmä "Satoi tai paistoi - tiedän mitä teit viime kesäteatterissa". Luvassa on kooste tunnetuimmista ja suosituimmista suomalaisista kesäteatterivedoista, ja lavalla nähdään näyttelijät Mira Taussi, Marika Heiskanen, Mikko Bredenberg ja Tuukka Huttunen sekä musisoimassa Osku Paappanen, joka tosin ei vielä ollut mukana harjoituksissa.

 Pääsin katsomaan harjoituksia kesäkuun puolivälissä. Kaupunginpuistossa harjoitukset ovat alkaneet reilu viikko sitten, ja käsikirjoitusprosessi sai alkunsa viime lokakuussa. Tupsahdin polkupyörineni paikalle keskelle kohtausta Onnen maa- näytelmästä. Kohtausta harjoitellaan nyt ensimmäistä kertaa ja hiontaa tapahtuu välittömästi. Tuhlaajapoika Tenho (Mikko Bredenberg) saapuu kaupungista maalle ja kohtaa velipoikansa Aarnen (Tuukka Huttunen), Marika Heiskanen heittelee ohjeita katsomosta ja ehdottaa heti muutamaa muutosta, kuten epärealistista vauhtia ja vähän sarjakuvamaista nopeutettua menoa. Aarne huhkii heinäseipäiden parissa ja Tenho yrittää tempoa irti maasta liian syvälle uponnutta rautakankea. "Se rautakanki ei niinku liikkuis mihinkään, mutta ite heilut niin saatanasti!" ehdottaa Tuukka ja Mikko tekee työtä käskettyä.  Paikalle saapuu kaunis Virva (Mira Taussi), katseita vaihdetaan ja vetoja lyödään. Ja sitten sama uusiksi muutaman kerran.

Tuukka huhkii

Siinä on ja pysyy, tuumii Mikko.

 Aavan meren tuolla puolen jossakin on maa. Reijo Taipale saapuu lavalle. Reijo Taipale saapuu lavalle yllättävästä paikasta. Reijo Taipale saapuu lavalle yllättävästä paikasta hiukan horjuen. Jää nähtäväksi, että mistä mies lopulta saapuu ja missä kunnossa. Uusia ideoita kokeillaan heti lennossa ja tuoreeltaan, plareja ei kenenkään käsissä näy. Älypuhelimia kylläkin, ”sähköisiä plareja”, tämä on tätä nykyaikaa. "Mitä niitä printtamaan kun teksti elää koko ajan. Säästetään samalla luontoakin!" Varsinaista ohjaajaakaan ei paikalla näy, joka on minulle täysin uutta mutta mielenkiintoista. "Jokaisella meillä on kyky näyttämölliseen hahmottamiseen, eli kuka tahansa meistä pystyy tarvittaessa hyppäämään tavallaan ohjaajan puikkoihin ja kuka tahansa meistä voi heittää ideoita”, kertoo Mikko Bredenberg. ”Teatteri Siperian jutuille tyypillistä on se, että siirtymät kohtauksista toiseen ovat aika yllätyksellisiä. Pidän tästä työryhmälähtöisestä tavasta toimia, kaikilla on mukanaan jotain omaa ja niitä sitten ahkerasti ehdotellaan, on olemassa niin erilaisia tapoja toimia.”

Mira ja kysyvä ilme

Pysähdytään, puhutaan, katsellaan, ideoidaan ja kokeillaan. Ilmapiiri on hyvin keskusteleva, hyvää ideaa testataan heti käytännössä ja yritetään yhdessä löytää se toimivin ja kaikille paras ratkaisu. Tämä metodi toimii, sillä aluksi hyvinkin alkutekijöissään ja levällään oleva kohtaus tehdään kokonaisuudessaan läpi ja siitä tuleekin varsin onnistunut. Käytetään kuvallista lähestymistapaa. ”Ei tarvitse miettiä, että onko kohtaus psykologisesti uskottava, vaan mennään kuvien logiikalla eteen päin”, Mikko selventää vielä.

Tuukka miettii seuraavaa siirtoaan

”Ensimmäinen puolisko on meillä jo kasassa kokonaan. Siinä käydään Tukkijoella ja nähdään mm. Kaunis Veera, Tulitikkuja lainaamassa ja Pekka Töpöhäntä vähän yllättävässäkin tilanteessa. Pohjantähti käsitellään myös, mutta uudella tavalla. Ekalla puoliskolla on myös enemmän vauhtia ja komediallisia tilanteita. Jotkut kohtaukset keskittyvät ihan tietyn näytelmän käsittelyyn, toiset kohtaukset ovat taas teemallisia, eli esimerkiksi puretaan rakkauden kuvaamisen yleisiä piirteitä ja musiikkinäytelmät käydään yhdessä kohtauksessa läpi. Kakkospuoliskoa tässä parhaillaan harjoitellaan ja sitä vielä kirjoitetaankin. Se on selkeästi seesteisempi ja syvällisempi, tehdään siinä tavallaan sellainen tunnelmanvaihdos. Yllättäviä komediallisia piirteitä on kuitenkin mukana, jottei menisi liian raskaaksi. Leikataan tunnelmasta toiseen yllättävälläkin tavalla. Loppu on meillä ratkaisematta vielä toistaiseksi”, Tuukka Huttunen kertoilee.

Veto!?

Hyttyset häiritsivät harjoitusten alkua, kaatosade loppua. Lavastuksena toimivan asuntovaunun vedenkestävyyttä aprikoidaan ja vähän tutkitaankin. Satoi tai paistoi, harjoitukset jatkuvat kohti heinäkuun puolivälin ensi-iltaa. Kesäteatterikärpänen pörräilee mukana kuvioissa vielä pariinkin otteeseen. ”Pelkää sitä en jos kuu ja tähdet katoaa” soi päässäni loppuillan, ja miten tämän lauseen saakaan yhdistettyä koivuhalkoon?

Mira, Marika, Mikko ja vastakorjattu "laite"

kaikki kuvat Teatterikärpänen