Fiftari!-dvd

Ilouutisia kaikille Fiftari!-musikaalin faneille!

Nyt olisi loistava tilaisuus palauttaa mieliin toukokuu 2013 ja se, mitä ainutlaatuista Hämeenlinnan Teatterin päänäyttämöllä tapahtui. Fiftarista on nimittäin nyt saatavilla dvd, eli nyt kaikki fanit ostoksille ja myös te, jotka ette jostain syystä musikaalia ehtineen aikoinaan näkemään.

Ei ole ainakaan hinnasta kiinni : 5 € !

Fiftarin saat omaksesi lähettämällä yhteystietosi (nimi+osoite) Veikko Pullille (veikko.pulli (at) gmail.com), otsikkokenttään "Fiftari-taltiointi". Maksupolitiikasta kertoo myös Veikko lisää.

Ja eikun tilaushommiin...

Fiftari!-esittelyssä Henri Rantanen

Vielä yksi Fiftari!-haastattelu ehdittiin tässä tekemään, tällä kertaa ”piinapenkkiin” istahti Pekan roolissa nähty Henri Rantanen. Hänen kanssaan istuttiin kesäkuun puolivälissä Hämeenlinnan torikahvilassa.

Hämeenlinnalainen Henri on syntynyt 1993 ja horoskooppimerkiltään hän on vesimies. ”Olen koko ikäni asunut täällä Hämeenlinnassa, jos ei lasketa mukaan tuota opiskeluasumista Helsingissä.”

Mitä harrastat? ”Vuodesta 2006 alkaen mä olen harrastanut karatea, mutta nyt alkaa vähitellen tuntua siltä, että mä lopetan sen kokonaan. Muutettuani Hesaan en ole pystynyt treeneissä käymään yli vuoteen. Elokuvien katselu on kyllä suuri intohimoni, lähinnä vuokrailen leffoja ja käyn leffateattereissa katsomassa. Parisen viikkoa sitten kävin katsomassa Terrence Malickin ohjaaman ”To the wonder”-elokuvan, mun lisäkseni oli yksi katsomassa. Parhaita näkemiäni on noi Tarantinon leffat ja sitten kaikki Bondit. Oon muuten tavannut tuon Roger Mooren, kun hän oli promoamassa elämänkertaansa Helsingissä. Ostin sen kirjan ja sain siihen nimikirjoituksenkin. Niin niistä harrastuksista vielä… mä yritän tehdä nyt lenkkeilystä uuden harrastuksen itselleni, yritän saada itseni hyvään kuntoon. Kesällä kelpaa kyllä juosta”, Henri myhäilee.

Mitä sanoisit erityistaidoksesi? ”Yksi asia missä mä olen huomattavasti kehittynyt on se, että mä tulen paremmin juttuun erilaisten ihmisten kanssa. Olin aiemmin todella ujo, ja oon vähän yllättynytkin siitä, että olen nyt näin sosiaalinen. Esim. kymmenen vuotta sitten en olisi pystynyt siihen mitä tuolla Hämeenlinnan teatterissa nyt tapahtui. Varmaan myös se, että mä olen todella kiinnostunut teatterista alana ja mä haluan kehittyä siinä ja tulla koko ajan paremmaksi. Mulla on intohimoa alaa kohtaan!”

Henri / kuva Teatterikärpänen

Mikä olisi sellainen taito, jonka haluaisit osata? ”Yks mikä vaatii vielä hiomista, on se, että mä olin ennen tosi itsekritiikkinen enkä ollut koskaan oikein täysin tyytyväinen omaan suoritukseeni. Haluaisin olla sellainen, etten ottaisi itteeni niin vakavasti ja jos tekee jonkun virheen lavalla, niin ei antaisi sen sitten vaivata koko loppupäivää. Otin aiemmin virheet liian henkilökohtaisesti, ja siitä mä oon pyrkimässä eroon. Tanssitaitoa voisin myös kehittää, sillä en oo koskaan käynyt missään tanssikursseilla aiemmin. Pokanpitämisessä tarvitsisin myös harjoitusta reilusti, se tuntuu vähän vaihtelevan mulla, et miten se pysyy, joskus on revetty harjoituksissa oikein kunnolla.”

Milloin olet kiinnostunut teatterista? ”Mä taisin kiinnostua siitä yläasteella. Mua kiinnosti kyllä näytteleminen jo ala-asteellakin, mutta olin silloin niin ujo ja varmaan luovuin siitä ajatuksesta, koska ajattelin, että olen niin ujo, ettei mitenkään tämmöinen jätkä pystyisi pärjäämään siinä hommassa ikinä. Yläasteella meillä oli sitten semmoinen ilmaisutaidon kurssi ja sen lopputuloksena tehtiin teatteriesitys. Näyttelin HYKin teatterissa pari vuotta eli yläasteen loppuun asti. Kaurialan lukiossa kävin kaikki ilmaisutaidon kurssit mitä siellä vaan oli. Tehtiin yksi proggis joka toinen vuosi, eli lukion ekalla oli sellainen nykyaikaistettu versio Romeosta ja Juliasta ja kolmosluokalla tehtiin sellainen ”Lentoon”-musikaali”, Henri muistelee.

Mitä muita opintoja olet suorittanut alaan liittyen? ”Lukion jälkeen menin opiskelemaan tuonne HEO:on eli Helsingin evankelisen opiston ”Draama 1”-kurssille, se on Helsingin Kalliossa se koulu. Olen tullut tosi hyvin juttuun pääopettajani kanssa, ja hän suositteli mua musiikkiteatterilinjalle, joka alkaa siellä nyt syksyllä. Mun ei tarvinnut käydä missään pääsykokeissa, vaan mut valittiin sinne suoraan. Se alkaa siis nyt syksyllä ja päättyy ensi keväänä, ja silloin aion hakea sekä Nätyyn että Teakiin ja Lahden Kansanopistoon. Oon miettinyt myös vähän muitakin aloja, esimerkiksi tuo englannin kieli kiinnostaisi myös. Muita vaihtoehtoja mulla ei oikein vielä ole, oon koittanut sitäkin tässä miettiä ja selvitellä”.

Miten ajatuksesi näyttelijäntyöstä ovat muuttuneet tässä lähivuosien aikana? ”Voin sanoa sen verran, että tuolla HEO:ssa on tullut opittua se, että kaikki ei oo sellaista perusteatteria, vaan on olemassa kaikenlaisia muita näyttelemisen metodeita. Mä voin rehellisesti sanoa, että aikaisemmin oon tehnyt vaan sitä ”pertsaa” eli perusteatteria ja nyt oon tehnyt sitten muunlaistakin, tosi fyysistä nykyteatteria ja kaikkee. Me vedettiinkin siellä sellaisia näyttelijäntyöntunteja, jotka itse suunniteltiin. Valittiin ensin joku guru, jolta ottaa sitten metodeita ja niitä sitten opetettiin muille. Mä valitsin Lee Strasbergin, hän on metodinäyttelemisen kehittäjä tuolla Jenkeissä, opettanut mm. Al Pacinoa ja Robert DeNiroa. Hän vaikutti siellä Actors Studiossa New Yorkissa”.

Onko sinulla omia esikuvia? ”Mä fanitan kaikkia sellaisia ihmisiä, jotka ovat saaneet edes kerran esiintyä leffassa, koska se on niin hieno ala! On muutamia sellaisia, joita mä oikeesti ylistän, esimerkiksi Christoph Waltz on niin lahjakas mies! Toinen on sitten tuo Sean Bean, se on sellainen tyylikäs pahis yleensä ja oon aina digannut sen näyttelijäntyöstä kyllä. Kotimaisista ihailen Samuli Edelmania, hän on laulajanakin niin hyvä!”

Minkälaisissa jutuissa olet ollut mukana ennen Fiftaria? ”No jos koulun proggiksia ei lasketa, niin mä olin kerran avustajana tuossa ”Hiljaisuus”-elokuvassa. Fiftarinteon aikaan mä näyttelin Hesassa myös sellaisessa ”Kallio rokkaa”-nimisessä näytelmässä, oltiin tuolla Kallion kirkossa muutaman kerran viime syksynä. Mun pääopettajani tuolta HEO:sta ohjasi sen, se oli hieno kokemus myös ja sain tutustua erilaisiin ihmisiin. Sit muuten opiskelin heinäkuussa 2011 sellaisessa teatteri-ilmaisun kesälukiossa Lahden Kansanopistossa, siellä meitä opetti mm. Korpelan Tommi pari päivää, oli kyllä suuri kunnia olla Tommin oppilaana”, Henri kertoo tyytyväisenä.

Miten sitten päädyit Fiftariin mukaan? ”Mä luin lehdestä jutun siitä ja siinä oli, että sinne haetaan näyttelijöitä ja soitin sitten ohjaaja-Lauralle ja sovittiin sitten tapaaminen tähän torille. Laura kertoi vähän juonesta ja siitä, että millaiset roolihahmot ovat vielä näyttelijöitä vailla, ja mä sain sitten valita Pekan, Tapion, Raunon ja Jukkiksen roolien väliltä. Valitsin Pekan roolin”.

Mitkä ovat nyt tunnelmat näin esitysten päätyttyä? ”Vähän haikeet on tunnelmat, vuoden aikana sain työskennellä kyllä tosi hyvän porukan kanssa. Yhteishenki oli tosi hyvä meillä ja tuntuu vähän kurjalta kun se sitten loppuu. Muuten on tosi hyvä fiilis, kokonaisuutena me onnistuttiin kyllä todella hyvin. Tää oli nyt mun oma läpimurtoni, tein Fiftarissa kyllä tähän mennessä itelleni tärkeimmän roolityön. Joo tätähän voisi markkinoida vaikka ulkomaillekin, sellainen Hollywood-versio! Johnny Depp esittäisi sitä poliisia. Eiku Ralph Fiennes, joo!”

Käytkö itse katsomassa teatteria vapaa-ajallasi? ”Kyllä mä joskus käyn. Viimeksi kävin katsomassa Kansallisteatterissa sen Neljäs tie”.

Kärsitkö esiintymisjännityksestä? ”Oli mulla ennen aina jännitystä, mutta nykyään ei niin paljoa enää. Joskus yläasteaikoina kiersi vatsassa hirveesti ennen lavalle menoa”.

Kiinnostaisiko sinua ohjaaminen tai käsikirjoittaminen joskus tulevaisuudessa? ”Toi on kyllä mielenkiintoinen kysymys… mä en tiedä ehkä ohjaamisesta, mutta kyllä mua toi käsikirjoittaminen voisi kiinnostaa enemmänkin”.

Onko sinulla jotain mottoa? ”On otettava itseään niskasta kiinni tilanteessa kuin tilanteessa. Tuolla HEO:ssa tehtiin kerran sellaisia näyttelijän manifesteja ja mulla tää oli siinä myös, aattelin että se voisi olla mun mottoni kyllä”.

Mistä haaveilet? ”Näyttelijäksi haluaisin tällä hetkellä kovasti, se on mun suurin unelmani juuri nyt. Ja että saisi tehdä sitä työtä sitten, sitä mitä haluaisi tehdä, paikalla ei ole niinkään väliä”.

Mikä supersankari haluaisit olla? ”Haluisin olla sellainen, joka on tosi voimakas!”

Jos saisit viettää päivän naisena, mitä tekisit? ”Menisin varmaan tuonne kaupungille käppäilemään ja katsoisin miten ihmiset reagoi”.

Mitä ottaisit talvipesääsi mukaan, jos ihminen vetäytyisi talviunille? ”Jotain lukemista ottaisin, varmaan Dan Brownin koko tuotannon. Leffapuolelta kaikki Bondit. Sit ottaisin Big Mac-aterioita ja kebabin ranskalaisilla, ja juomaksi cokista ja vettä”.

Jos voisit palata aikakoneella menneisyyteen johonkin hetkeen, mihin menisit? ”Haluaisin nähdä sen päivän jolloin tulin maailmaan. Ei olisi välttämättä mitään kaunista katteltavaa, mutta voisin olla siinä iskän vierellä ja äidin vieressä rauhoittelemassa. Tai sitten haluaisin nähdä Kennedyn murhan, voisin olla sen ampujan vieressä ihmettelemässä”.

Bernard Pivot´n kymmenen kysymystä:

Mistä sanasta pidät eniten? – Unelma

Mistä sanasta pidät vähiten? – Laiskuus

Mikä sytyttää sinut? – Meno

Mikä sammuttaa intohimosi? – Uupumus

Suosikkikirosanasi? – Saatana

Mitä ääntä rakastat? – Lentokoneen ääntä

Mitä ääntä inhoat? – Surina

Mitä muuta kuin omaa ammattiasi haluaisit kokeilla? – Lentokapteeni

Missä ammatissa et haluaisi olla? – Roskakuski

Jos Taivas on olemassa, mitä toivot Jumalan sanovan sinulle kun saavut Taivaan portille? – Okei

Fiftari!-esittelyssä Krista Laaksonen

 Ja lisää ”yleisön pyynnöstä” Fiftari!-haastatteluita! Seuraavaksi vuorossa etenkin laulullaan kaikki hurmannut ”Eeva”, eli Krista Laaksonen, jonka tapasin Hämeenlinnan kirkkopuistossa kesäkuisena lauantaina.

Rengosta kotoisin oleva Krista on syntynyt 1993 ja horoskooppimerkiltään hän on neitsyt. ”Mä oon asunut koko ikäni Rengossa, eli periaatteessa olen siis hämeenlinnalainen. Ensi viikolla muutan tänne keskustaan ekaan omaan kämppääni!”

Mitä harrastat? ”Mä harrastan tanssia, erilaisia katutansseja ja break on mulle se mieluisin laji. Olen nyt harrastanut kolmisen vuotta ja olen käynyt Tanssi-ja liikuntakeskuksen tunneilla. Opettaja Taija Hinkkanen tulee sinne aina Helsingistä, sillä on oma ryhmä ja oma tanssikoulu siellä, ja se on yks maailman parhaista b-girleistä”, Krista hehkuttaa.

Mitä sanoisit erityistaidoiksesi? ”Ai kauheeta, enhän mä nyt itestäni osaa mitään sanoa! Kai mä sitten olen ihan hyvä laulamaan. Ja sellaisen yleishäröilyn mä hallitsen myös”, Krista naurahtaa.

Mikä olisi sellainen taito, jonka haluaisit osata? ”Se break on kyllä sellainen, missä mä haluaisin olla todella hyvä. Olis mahtavaa kun sais siihen tekemiseen sen flown ja pystyis joskus vaikka meneen kisoihinkin.”

Osaatko soittaa jotain soitinta? ”No bassoo mä oon joskus soittanut, mutta se sitten jäi. Yleisesti osaan soittaa vähän pianoa ja kitaralla osaan soittaa yhden biisin, wo-hooo, ja sit rummuista peruskompit ja sellaiset.”

Krista Laaksonen / kuva Teatterikärpänen

Missä vaiheessa kiinnostuit teatterista? ”Mua on kiinnostanut teatteri kyllä tosi paljon, mutta mä en oo tätä Fiftaria ennen ollut missään. En oo aiemmin vaan lähtenyt mukaan tai ei oo aiemmin tullut sellaisia tilaisuuksia eteen. Tää Fiftari oli kyllä ihan mahtava tilaisuus, en ollut ikinä aiemmin esiintynyt muuten kuin bändin kanssa lavalla, ja nekin on ollu koulun bändejä. Tää oli siis eka kerta, ja tykkäsin kyllä tosi paljon! Koulussa on toki aiemmin ollu jotain juttuja, mutta mä olen ollu niissä vaan juontajana. Esiintymistähän sekin on periaatteessa, mutta näytellyt en siis ollut aikaisemmin missään.”

Miten päädyit Fiftariin mukaan? ”Siinä kävi silleen, että mun broidin tyttöystävältä tuli yhtenä päivänä viesti koskien Kaupunkiuutisissa ollutta juttua, jossa haettiin musikaaliin ihmisiä mukaan. Ei kestänyt edes puolta tuntia kun mä olin jo soittanut ohjaaja-Lauralle, että olisko mahdollista päästä mukaan ja mikä juttu tää yleensä on. Sit mä olin mukana! Tää oli siis joskus vuosi sitten kun oli se ilmoitus.”

Esityksistä on kulunut nyt kohta kaksi viikkoa. Mitkä ovat fiilikset nyt? ”No vähän haikeet on, kun se oli kuitenkin niin iso osa elämää. Mä oon kyllä tosi ylpee meidän porukasta! Siel oli tosi paljon sellaisia ihmisiä, jotka sanoi että ”mä en sitten kyllä laula”, ja kaikki kuitenkin sitten lauloi ja veti sen niin täysillä! Mahtavia tyyppejä! Ittelleni on tullut tosi paljon positiivista palautetta ja se tuntuu tietysti tosi hyvältä, varsinkin kun olin ensikertalainen. Ihmiset on kuulemma saaneet kylmiä väreitä sen mun laulun aikana.”

Miten sait niin lyhyessä ajassa rohkeutta lisää laulamiseen? ”Heti kun pääsi sinne lavalle ja saatiin ne mikit, ja näki ne lavasteet ja muut ja tajusi, että mikä juttu tää oikeesti on, niin piti vetää vaan täysillä eikä auttanut himmailla yhtään, kun sit siitä ei olisi tullut yhtään mitään. Muu porukka tsemppas mua kyllä tosi paljon. Meillä oli tosi tiivis porukka ja ei ollu enää mitään hävettävää, sit mä vaan sain lisää rohkeutta siihen laulamiseen ja ääni alkoi tulemaan kovempaa. Totta kai ne laulutreenit auttoi kanssa tosi paljon, meillä oli erikseen vielä muutama laulutreeni niiden yhteisten treenien loputtua. Sit sekin auttoi tosi paljon, kun kapellimestari Osku Paappanen sanoi, että ”ajattele sitä tekstiä äläkä vain laula sitä, vaan kerro se tarina”. Mä ajattelin sitä kotona ja lauloin sitä tosi paljon, peilin edessä ja suihkussa ja joka paikassa.”

Krista ja Kristan värikkäät housut

Haluaisitko tulevaisuudessakin olla nyt teatteriproggiksissa mukana? ”Joo mä ainakin haluaisin, koska toi oli niin kivaa. Mutta kun mullakin on toi työ, niin se rajoittaa kyllä tosi paljon. Teen kaksivuorotyötä ja nytkin oli välillä vaikeuksia noiden treenien kanssa.”

Onko sinulle jotain tulevaisuudensuunnitelmia? ”Mä en oikein silleen suunnittele niin pitkälle, mä tykkään sellaisesta, että elämää ei suunnitella kauheasti etukäteen. No nyt ensi viikolla muutan, siinä on mun suunnitelmani”, Krista naurahtaa.

Onko sinulla omia esikuvia? ”Se mun tanssinopeni Taija, sitä mä arvostan ja ihailen tosi paljon. Broidille kyllä iso kiitos kanssa, hänen kauttaa olen ruvennut musiikkiakin kuunteleen ja löytänyt paljon hyvää musaa. Ja se bassokin tuli mulle aikanaan hankittua siks kun veljellä oli kitara.”

Mitkä asiat inspiroi sinua? ”Musiikki ja luonto inspiroi tosi paljon.”

Podetko ramppikuumetta? ”Oli itse asiassa tosiaankin aika outoo, mutta en kyllä kauheesti jännittänyt. Tietty sellainen pieni jännitys kuuluu asiaan, mutta ei tullut sellaista samaa jännitystä, mitä mulle tuli aina silloin kun mentiin bändin kanssa vetämään. Se oli silloin nimittäin ihan hirveetä! Kai se oli sit siinä, kun ei oo oma itsensä periaatteessa ja kaikki tietää, että sun täytyy nyt olla tommonen ja sun pitää tehdä se hyvin. Ja muista sai myös voimaa.”

Käytkö itse teatterissa näytelmiä tai musikaaleja katsomassa? ”En oo kyllä käynyt, en muista edes milloin oon viimeksi ollut, varmaankin joskus tosi tosi pienenä. Jotain kesäteatteria voisi mennä kyllä katsomaan!”

Kiinnostaisi sinua kenties ohjata tai käsikirjoittaa jotain itse tulevaisuudessa? ”Ideoimaan voisi kyllä mennä, mutta ei mun rahkeet varmaan riittäisi ohjaus- eikä käsikirjoitushommiin.”

Onko sinulla mottoa? ”Hakuna matata, sen mä tatuoin kyllä vielä johonkin.”

Krista, värikkäät housut ja Adidaksen lenkkarit :)

Mikä supersankari haluaisit olla ja miksi? ”Joku Spiderman varmaan, se on niin siisti kun se painaa menemään tuolla ja pelastaa ihmisiä ja jossain vaiheessa on todella väärinymmärrettykin.”

Jos saisit viettää päivän miehenä, mitä tekisit? ”Kai mä sit menisin pokaileen naisia, kattosin et mimmosia ne oikeesti on miehen näkökulmasta katottuna. Eiku mä olisin sellainen skeittaripoika, rullailisin tuolla pitkin katuja ja mulla olisi sellaset vähän pidemmät hiukset.”

Mitä ottaisit talvipesääsi mukaan, jos ihminen vetäytyisi talviunille? ”Ipodin, et saisi kuunnella musiikkia. Kuulostaaks tää tyhmältä jos vastaan peilin? Joo peilin ottaisin, sille olisi kiva jammailla. Sit ottaisin kivoja vaatteita, Adidaksen kenkiä ja sellaisia, mä oon Adidas-friikki. Piltti-soseita ottaisin ja kanaa. Maitoa ehdottomasti juomaksi!”

Jos voisit palata aikakoneella menneisyyteen, minne matkaisit? ”Matkaisin 80-luvulle, siellä oli ne kaikki ihanat vaatteet ja värit ja hiukset ja muut, ja tietysti se mahtava musa!”

Bernard Pivot´n kymmenen kysymystä :

Mistä sanasta pidät eniten? - Flow

Mistä sanasta pidät vähiten? - Ilkeä

Mikä sytyttää sinut? - Hyvä musiikki

Mikä sammuttaa intohimosi? - Oksennus

Mikä on suosikkikirosanasi? - Perkele

Mitä ääntä rakastat? - Aamuyöllä käen kukunta

Mitä ääntä inhoat? - Styroksi

Mitä muuta kuin omaa ammattiasi haluaisit kokeilla? - Automaalari

Missä ammatissa et haluaisi olla? - Vessojen siivooja

Jos Taivas on olemassa, mitä toivot Jumalan sanovan sinulle kun saavut Taivaan porteille? - Kato, ai säkin vihdostaviimein pääsit tänne!

Fiftari!-esittelyssä Miku Huttunen

Lisää Fiftari!-porukan haastatteluita toivottiin ja niitä tuleman pitää, tässä ensimmäinen niistä. Miku Huttunen nähtiin Jukkiksen roolissa, ja Mikun tapasin kesäkuun alkupuolella Robert´s Coffeen terassilla Hämeenlinnassa kesäisenä lauantaina.

Käytännössä koko ikänsä Hämeenlinnassa asunut Miku on syntynyt 1994 ja horoskooppimerkiltään hän on vaaka.

Mitä harrastat ja onko sinulla jotain erityistaitoa? ”Oon ollu mukana erilaisissa SPR:n nuorisotoiminnan jutuissa, oon mm. Hämeen piirin nuorisotoimikunnassa mukana ja lasten leireillä oon ollu ohjaajana myös. Se on kyllä mukavaa puuhaa! Teatterinkin voisin sanoa harrastukseksi, sitä on tullut tehtyä muutama vuosi. Sitten tietty piirtäminen ja maalaaminen kiinnostaa mua, niitä tulee tehtyä aika paljon vapaa-ajalla myös. Joskus pienenä olin kuvataidekoulussa ARXilla, mutta sitten se jäi ja siitä asti oon sitten ihan itsekseni piirrellyt just sitä mitä huvittaa. Siitä asti kun kynä on pysynyt kädessä mä oon ollut kova piirtämään kaikkea. Se piirtäminen taitaa kyllä olla se mun vahvin puoleni”, kertoilee Miku.

Mikä olisi sellainen taito, jonka ehdottomasti haluaisit osata? ”No laulutaito, olisihan se tosi siistiä osata laulaa kunnolla. Tai sitten kitaransoitto, se olis vielä hienompaa!”

Miku / kuva Teatterikärpänen

Milloin olet kiinnostunut teatterista ja mitkä asiat tai henkilöt ovat vaikuttaneet siihen kenties? ”Kun olin 7. luokalla, niin mun kaveri oli Miniteatterissa, oli ollu itse asiassa jo muutaman vuoden, ja se pyysi mua mukaansa sinne. Olin kuullut, että siellä on tosi kivaa ja hauskaa, ja sit mä menin. Niissä ryhmissä tuli käytyä sitten ja olihan se kyllä tosi nastaa! Miniteatterissa mä en tosin uskaltanut mennä yhteenkään näytelmään vielä mukaan, aattelin että mä en oo vielä niin hyvä, että uskaltaisin. Jännitti kovasti. Sai onneksi ite päättää, että meneekö mukaan niihin näytelmiin, ja jos haluut olla vaan niissä opetusryhmissä, niin sekin on ihan ookoo. Sitten 9. luokalla, kävin siis yläasteeni Hämeenlinnan Yhteiskoulussa, mun äidinkielenopettajani pyysi mua mukaan yhteen näytelmään ja mä suostuin. Siinä sit lopullisesti tuli se, että tää on tosi siistiä ja mä haluun tehdä tätä jatkossakin niin paljon kuin vaan pystyn. Kuusi vuotta olen siis nyt harrastanut teatteria. HYKin teatteriporukkaan pääsee myös entisetkin oppilaat, eli peruskoulun jälkeen mä oon ollut siellä vielä kahtena vuonna mukana.”

”Koulussa olin ala-asteella jossain joulujuhlajutuissa mukana, ja sit kuudennella oli sellainen ”Paluu kouluun”-juttu, jonka mun kaks luokkakaveria oli käsikirjoittanu ja me esitettiin sitä sitten”, Miku muistelee.

Haluaisitko teatterista tulevaisuudessa kenties ammatin, vai onko se vaan hyvä harrastus? ”En mä oikeen osaa sanoa...onhan se kyllä hyvä harrastus, mutta mietityttää se, että olisko sitä tarpeeksi hyvä. Kyllä mä varmaan aion esim. Teakiin hakea jossain vaiheessa. Olishan se tosi hienoa päästä tekemään tätä työkseen, mutta jos ei, niin miksei sitten harrastuksenakin, onhan tätä kiva tehdä. En ole sulkenut pois sitä mahdollisuutta, että joskus yrittäisi oikeesti päästä tekemään tätä työkseen, mutta on mulla muitakin vaihtoehtoja mielessä. Oon sitä mieltä, että mitä enemmän eri juttuja tekee niin siitä on aina enemmän hyötyä, ja teatterissakin on se, että vaikkei olis käynyt mitään kouluja, niin silti saattaa päästä johonkin pieneen juttuun mukaan ja näkeen sitä kautta sitä teatterimaailmaa. Teitä on paljon!”

Mitä muita vaihtoehtoja sinulla esimerkiksi on? ”Jotain taiteeseen liittyvää varmaankin, graafinen suunnittelu kiinnostaisi myös ja ehkä vanhempana vois olla kiva vetää jotain kuvataidekoulua nuorille vaikkapa.”

Onko sinulla omia esikuvia? ”Ei tuu mieleen ketään tiettyä sillai, mutta välillä näkee jonkun tekevän jotain hienoa, huippu näyttelijäsuoritus tai hieno maalaus. Kyllä niistä tulee sellainen ”wow”-olo. Hei toihan osaa ja tietää mitä tekee, sellaisia ihmisiä mä ihailen!”

Miten päädyit Fiftariin mukaan? ”HYKin teatterin valomies Veikko Pulli tuli kysyyn multa 2012 keväällä, että kiinnostaisiko mua tulla mukaan musikaaliin. Mä aattelin ensin että EI, mä oon aina sanonut, että ikinä en mee kyllä musikaaliin. Kaikki tollanen musikaalinen puoli on mulla niin surkeeta, että ei tuu onnistuun kyllä. No, Veikko kysy mua mukaan ja sanoin, että kun ei toi tanssiminen ja laulaminen oo kyllä ihan mun juttuni eikä ne oo mun vahvuuksiani. Veikko sai mut kuitenkin käännytettyä siihen mukaan ja sanoi, että tehdään kuule niistä sun vahvuudet, et ei oo sooloja joita joutuisit laulamaan. No niin...ja sit mä vedän musikaalin loppupuolella soolon ja mut jätetään vielä yksin lavalle. No, menihän se, ja hyvä että Veikko kysyi, sillä en kadu yhtään. Oli kyllä huippujuttu!”, kertoo tyytyväinen Miku.

Nyt kun esitysten päättymisestä on reilu viikko, mitkä ovat fiilikset tällä hetkellä eli kliseinen kysymys ”miltä nyt tuntuu”? ”Ihan hyvältä tuntuu. Siinä vaiheessa kun päästiin sinne Hämeenlinnan teatterin tiloihin ja nähtiin ne lavasteet kokonaisuudessaan ja valot ja muut, niin siinä vaiheessa ekan kerran aattelin, että hei tästä oikeesti tulee tosi hyvä juttu. Esitykset meni koko ajan paremmin ja paremmin, ja sen vikan esityksen jälkeen olikin sit aika hieno olo kun tajusi, että hei tää onnistui! Ihan mieletön juttu! Nyt tällä hetkellä on ehkä vähän sellainen haikee olo, kun siihen kuitenkin meni paljon aikaa ja oltiin niin paljon yhdessä siellä etenkin loppuvaiheessa. Se ihan viimeinen esityshän oli tilausnäytös ja sali oli ihan täynnä, siinä oli kyllä ihan erilainen fiilis vielä kun tiesi, että on niin paljon katsomossa väkeä. Voin kyllä sanoa, että paras energiaboosti mitä voi saada! Oli kyllä fiilikset tosi korkeella siinä”, Miku iloitsee.

”Vaikka tälleen lopuksi nyt numeroita on vaihdeltu ja on luvattu, että pidetään yhteyttä edelleen, niin onhan se niin, ettei niitä kaikkia varmaan tuu kyllä näkeen, mutta Fiftari jää kaikille varmasti mieleen sillai tosi hyvänä yhteisenä muistona ja hienona juttuna.”

Mitkä asiat inspiroivat sinua? ”Hyvä musiikki, ja ei oo oikein edes väliä että mikä, vaan tilanteeseen sopiva. Ja tietysti ihmiset inspiroi mua ja nimenomaan erilaiset ihmiset, kun mäkin oon ollu just teatterissa ja sit Punaisen Ristin jutuissa missä tutustuu tosi paljon erilaisiin ihmisiin, mikä on mun mielestä tosi hienoa. Mun mielestä on hienoa se, että tapaa uusia ihmisiä ja oppii tuntemaan heitä. Jokainen ihminen antaa itsestään toiselle jotain, ja sen kun ottaa vastaan, niin saa itsekin uusia näkökantoja asioihin ja uusia ajattelutapoja. Se on jotenkin hirveen inspiroivaa. Sitä kautta voi saada uusia ideoita.”

Podetko ramppikuumetta ja jännittikö esityksissä nyt? ”Jos oli katsomossa jotain tuttuja, niin silloin kyllä jännitti vähän enemmän. Luulin, että mua olisi jännittänyt näissä Fiftari-esityksissä jotenkin enemmän. Joskus oli niin, ettei jännittänyt yhtään, mikä oli huono juttu, koska sä et silloin saa sitä latausta siihen ja on vähän löysä olo. Vähän tuli sellainen pieni jännitys aina silloin kun tuli se kuulutus, että ”esitys alkaa hetken kuluttua”. Loppuvaiheessa tiesi mitä piti tehdä ja tiesi, että muutkin osaa hommansa hyvin ja sit siitä pystyi vaan nauttimaan.”

Käytkö itse seuraamassa teatteria? ”Tosi harvoin, oon sitä miettinytkin että miksi niin harvoin tulee käytyä, mutta en mä kyl leffoissakaan käy kauheen usein. Kävin mä talvella kattomassa ton Hair-musikaalin Lahdessa, tykkäsin siitä tosi paljon. Vois käydä useemminkin, kyllä ne usein on aika hienoja.”

Haluaisitko tulevaisuudessa kenties käsikirjoittaa tai ohjata itse jotain? ”Ehkä ohjaamista voisi olla kiva kokeilla, en mä varmaan käsikirjoittamaan lähtis kyllä, siitä ei välttämättä tulis mitään. Ohjaaminen voisi olla mielenkiintoista, tehdä jollain porukalla jotain pientä.”

Onko sinulla jotain mottoa? ”Joskus mulla oli motto, että ”jos ei yritä mitään niin ei voi epäonnistua”. Sit mä tajusin, että se on vähän huono motto ja lopetin sen käyttämisen. Nyt mulla ei oo kyl mitään.”

Mikä supersankari haluaisit olla ja miksi? ”Näkymättömäksi muuttuminen voisi olla hienoo, mutta Superhessullahan on ihan mahtava asema, koska vaikka se ei käytä mitään naamaria, niin silti kukaan ei älyä sen todellista henkilöllisyyttä. Eli olisin Superhessu!”

Jos saisit viettää päivän naisena, mitä tekisit? ”Shoppailisin koko päivän ja kokeilisin niin monta vaatekappaletta kuin vaan pystyisin ja sit ehkä ostaisin kuitenkin vain yhden. Ja kyllä mulla oman kehon tutkiskelemisessa menisi aamusta vähän aikaa kans...”

Jos ihminen vetäytyisi talviunille, mitä ottaisit omaan talvipesääsi mukaan? ”Kannettavan tietokoneen, sit kuntosali siellä voisi olla ja jääkaappi täynnä hyvää safkaa. Varmaan ihan perusruokaa, kotiruokaa. Ja paljon kevytmaitoa ottaisin!”

Jos voisit palata aikakoneella menneisyyteen johonkin hetkeen, minne menisit? ”Mä menisin siihen hetkeen kun ihminen keksi, että lihaa voi grillata, tai se hetki kun tulen käyttö keksittiin.”

Bernard Pivot´n kymmenen kysymystä :

Mistä sanasta pidät eniten? - Anajöö (oli kysyttävä että mitä ihmettä, tarkoittaa kuulemma olutta.)

Mistä sanasta pidät vähiten? – Vittu

Mikä sytyttää sinut? - Se, kun joku tekee jotain todella hienoa

Mikä sammuttaa intohimosi? - Oksennus

Suosikkikirosana? - Perkele!

Mitä ääntä rakastat? - Pienen puron solina

Mitä ääntä inhoat? - Hyttysen ininä

Mitä muuta kuin omaa ammattiasi haluaisit kokeilla? - Konseptitaiteilijana jossain suuressa leffassa

Missä ammatissa et haluaisi olla? - Rakennusmaalari

Jos Taivas on olemassa, mitä toivot Jumalan sanovan sinulle kun saavut Taivaan porteille? - Miten voi ihmisellä kestää näin kauan!

Fiftari!-musikaali / Hämeenlinnan teatteri

Fiftari!-musikaali / Hämeenlinnan teatterin päänäyttämö

Ensi-ilta 23.5. 2013, kesto noin 2h väliaikoineen

Käsikirjoitus Emmi Pietikäinen ja työryhmä

Ohjaus Laura Pantke

Koreografia Anu Palevaara

Kapellimestari, sävellys Osku Paappanen

Laulujen sanat, sävellys Sauli Sipponen

Äänisuunnittelu Tommi Tjukanov

Valosuunnittelu Veikko Pulli

Lavastussuunnittelu Marjo Maula

Puvustus Heidi Helkiö

Kampaukset, maskeeraus ja lavastuksen toteutus Ammattiopisto Tavastia

Kuvitus Miku Huttunen

Rooleissa : Henri Halonen, Miku Huttunen, Riku Laine, Henri Rantanen, Matvei Ojansuu, Krista Laaksonen, Miikka Anttila, Lauri Litja/Ilmari Huhtanen, Minna Helkiö, Timo-Pekka Luoma, Hanna-Leena Eerola, Nelli Auriola, Kaisla Parviainen, Marjo Maula, Tommi Tiitta, Osku Paappanen

Tanssiseura Baunssin tanssijat : Anniina Laine, Sanni Laine, Benjamin Nousiainen ja Tommi Tiitta

Orkesteri : Osku Paappanen (piano), Jaakko Luoma/Kalle Saarelma (basso), Miikka Henriksson (kitara), Arto Mutanen (saksofoni) ja Henri Manner (rummut)

Valokuvat tässä : Jaana-Maarit Perkkala

Taustaa : Laura Pantken ja Minna Helkiön ideasta virinnyt musikaali sai siivet alleen ja totisesti lähti lentoon! Kunnianhimoisista ja innokkaista teatterinharrastajista sekä ammattilaisista koostuva porukka osoittaa, että kaikki on mahdollista. Töitä on paiskittu koko kevät ja suurta finaalia kohti tahti vain kiihtyi. Työ kantaa nyt hedelmää tavalla, joka pisti rutinoituneelta Teatterikärpäseltäkin pasmat aika tavalla sekaisin. Pieni alustus on siis paikallaan tähän väliin... Minulle tarjottiin mahdollisuutta seurata ulkopuolisena harjoituksia kevään mittaan ja kirjoittaa tunnelmia blogiini, montakaan kertaa en harjoituksiin tosin ehtinyt, mutta niistäkin jo oli havaittavissa, että nyt on jemmattu dynamiittia ja varmuuden vuoksi viritetty mukaan pitkä sytytyslanka, jottei homma räjähdä käsiin heti alkumetreillä. Samalla sain tutustua moneen mahtavaan tyyppiin tämän projektin myötä. Niin, hieman juonesta ja itse tarinasta. Pahamaineinen jengipomo Bosse (Henri Halonen) on kuollut hiukan epämääräisissä olosuhteissa. Jengin sisällä kytee, monenlaisia huhuja liikkuu. Porukka tarvitsee uuden johtajan, mutta onko kenestäkään siihen? Nuorisomusikaali tarvitsee toki hempeilyä ja romanttisen käänteenkin, ja tätä on luvassa kun jengiläinen Saku (ensi-illassa Lauri Litja) pihkaantuu vähän vahingossakin poliisin tyttäreen Aliisaan (Minna Helkiö). Kestääkö nuori rakkaus muiden ilkkumiset ja huhupuheet? Ja toisaalta, mitä kaikkea SINÄ olisit valmis tekemään saadaksesi hyväksyntää ja kuuluaksesi porukkaan? Musikaalia varten on sävelletty ja sanoitettu iso nippu täysin uusia biisejä, luvassa ei siis todellakaan ole mikään potpuri menneiltä vuosilta, vaan uutta musiikkia ajan hengessä tietysti. Mukana myös Anu Palevaaran ja työryhmän yhdessä tekemiä vauhdikkaita tanssinumeroita, joissa riittää menoa ja meininkiä. Tätä kaikkea on Fiftari! Turvavyöt kiinni, nyt se lähtee ... 3-2-1- KABOOM !!

Plussaa : Kyllä ilmassa oli suurta jännitystä kun ensi-illassa saliin astelin. Olin ollut mukana harjoituksissa ja seuraamassa ensimmäistä läpimenoa pari viikkoa sitten, mutta minulla ei ollut harmainta aavistustakaan miltä koko paketti tulee näyttämään teatterin lavalla, kun mukana on vihdoinkin lavasteet, valot, äänet, livebändi, puvut ja kampaukset. Ennen h-hetkeä tietenkin tuli tutkailtua lavastusta, joka osoittautui todella nerokkaaksi. Toisaalla jengiläisten kämppä sotkuineen, toisaalla ajan hengen mukainen kahvila jukeboxeineen ja tadaa, kaiken keskellä jättiläismäinen putkiradio, jonka taakse nerokkaasti orkesteri sitten majansa teki ja bändi onneksi näkyi sieltä läpi koko ajan. Tästä ensimmäinen iso peukku! Myönnettävä on, että minuutit ennen esityksen alkua olivat aika piinaavia. Toisaalta tiesin mitä tuleman pitää, mutta taas toisaalta minulla ei lopulta ollut mitään hajua siitä, että mitä kohta tulee tapahtumaan. Se oli kiehtovaa! Jännitti myös se, kun mietin sitä, millainen kihelmöivä tunnelma porukan kesken on näyttämön takana ja kulisseissa. Ovet laitettiin kiinni, valot himmenivät. Mitä ihmettä! Valtava putkiradio on myös valkokangas! Aluksi näemme elokuvan muodossa tapahtumat, jotka johtavat Bossen  kuolemaan. Hieno ratkaisu tämäkin, leffa on hyvä alku tulevalle eikä enempiä selvittelyjä tarvita. Enempiä en varsinaisesta juonesta tohdi paljastaa, sillä luvassa on kutkuttavia juonenkäänteitä ja katsomossa koetaan vuoristoratamaisia fiiliksiä, sillä kyyneleet silmissä ollaan useasti, välillä vapauttavasta naurusta, välillä syvästä liikutuksesta ja eläytymisestä tapahtumien kulkuun. Oma jännitykseni kaikkosi täysin kuultuani ensimmäiset repliikit ja nähtyäni, miten itsevarmuus ja oikea asenne suorastaan huokui nuorista. Ja mikä tärkeintä, he myös silminnähden nauttivat joka solullaan siitä, että nyt vedetään ja täysillä. Monen unelmat toteutuivat, silmät sädehtivät tai leiskuivat, repliikit tulivat varmasti ja selkeästi. Tässäkö on tämä poppoo, joka vielä muutama viikko sitten veti harjoituksissa vähän lekkeriksi ja vähän sinne päin? Ei, tämä oli ihan toinen poppoo. Tämä otti yleisöstä bensaa ja syttyi sellaisen roihuun, että oksat pois. Minä elin mukana joka solullani, jos en kyynelehtinyt ilosta tai liikutuksesta, kyynelehdin ihan pelkästään siitä syystä miten suurta ylpeyttä tunsin tämän porukan puolesta! Biisit ovat loistavia ja svengaavia, Osku ja Sauli ovat tehneet laatutyötä ja livebändi vielä kruunaa kaiken. Biisien sanat tukevat hienosti taustoja, ne eivät ole pelkästään irrallisia musiikkinumeroita (mikä useinkin on syntinä tämäntyylisissä jutuissa ja pitemmänpäälle alkaa tympimään), vaan niissä paljastuu lisää laulavista roolihahmoista ja heidän ajatusmaailmastaan. Tanssinumerot ovat täynnä vauhtia ja vaarallisia tilanteitakin, pöydille hypitään, helmat ja peput pyörivät, kunnon meininkiä ja tanssin iloa ja riemua! Jeeee! Siellä tuntui olevan vähän omia kuvioitakin joillakin, mutta niistä viis, pääasia että homma toimii vaikka kaikki ei menisikään ihan yks´yhteen. Ja se hidastettu tappelukohtaus! Voi Luoja! Yleisö repeili ja tappelupukarit pistivät parastaan. Mitä ilmeitä ja hidastettuja liikkeitä! Tämä oli ihan omaa luokkaansa ja pitäisi saada videolle ja YouTubeen koko kansan ihmeteltäväksi. Lienee turha mainita, että koko porukka ylitti odotukseni totaalisesti! Mitään tämänkaltaista en ikinä olisi osannut kuvitellakaan. Moni varmasti ajattelee, että jaahas, nuoriso vähän tekee puhtaasta innosta musikaalia ja ihan kivaa varmaan vähän puuhastella teatterin parissa. Seis! Into näkyy kyllä, mutta mitään "sinne päin" tehtyä tämä ei totisesti ole. Kaikki ovat voittajia! Tapio ja Pekka (Riku Laine ja Henri Rantanen), jengiläisten viralliset pellet. Mikä rentous ja letkeys ilmaisussa. Vähän kärrynpyörää ja pelleilyä muiden heikoista puolista, piilopulloa tuomariston pöydän alla. Sovitteleva Rauno (Matvei Ojansuu) ja kuvaukselliset kasvonpiirteet. "Nörtin pilkkalaulu" kaikkine tanssikuvioineen kolahti ja kovaa, ja "eräällä" oli aika letkeätä lantionpyöritystäkin myöhemmin...Uskomaton herkkyys Sakun (Lauri Litja) kasvoissa ja läsnäolo, rakastuneen ujohkon nuorukaisen katse. Jengin nörtti ja syrjitty Oiva (Miikka Anttila), loistava roolisuoritus kaikenkaikkiaan ja mikä jännä rauha hänestä lopussa huokuikaan. Säteilevä Aliisa (Minna Helkiö), toivottavasti jatkossakin varsinkin musikaaliroolissa. Mikä ääni hänellä onkaan! Huh huh. Monella loksahti leuka auki kun Aliisa puhkesi laulamaan valojen loisteessa. Uhmakas Jukkis (Miku Huttunen), sanoisinko että jäätävä suoritus. (käsiohjelmassa olevat piirrokset ovat myös Mikun käsialaa, kannattaa tsekata...) Poliisi-isä (Timo-Pekka Luoma), ammattilaisen tunnistaa kyllä, mutta hienosti annettu tilaa nimenomaan nuorten loistaa. Baarikohtaus oli upea! Henri Halosen karunherkkä olemus ja soololaulu loppupuolella oli just eikä melkein. Nappisuoritus muutenkin. Sydämeni oli kuitenkin puristua kasaan Eevan laulussa. Pari viikkoa sitten näin vielä epävarman ja ujohkon neidon laulamassa hiljaa kauniilla äänellä Eevan laulua, mutta haloo, mitä nyt tapahtui! Krista Laaksonen totisesti puhkesi kukkaan ja illan suurimman vaikutuksen minuun teki tämä laulu. Iso kiitos siitä! Huikeat vahakabinettilaiset, baarinpitäjän laulu, eräskin hiukan twinpeaks-mäinen baarikohtaus ("Meillä ei sukunimiä kysellä", puuttui että joku olisi tullut ovesta puupölkky sylissään). Ja ne puvut! Ne puvut!! Ilahduttavan moni oli kellohame päällä myös ensi-iltayleisön joukossa :)

Miinusta : Näitä en laskisi varsinaisiksi miinuksiksi, kun välillä vähän taidettiin laulaa pari tahtia musiikkia edellä (tai jäljessä, en ole asiantuntija), rekvisiitat vähän unohtuivat ja muuta pientä. Minusta se oli vain sympaattista, eipä kaikki taida ammattilaisillakaan mennä ihan putkeen. Hienosti kaikki kuitenkin paikattiin ja hetkeksikään ei herpaannuttu, vaan vedettiin kunnialla, asenteella ja selkä suorana biisitkin loppuun asti.

Muuta : Olen nähnyt varmaan satakunta musikaaliksi tai musiikkiteatteriksi laskettavaa esitystä tässä vuosien varrella. Isojen teatterien jättiproduktiot ja kuuluisat, kaikkien tuntemat musikaalit ovat omassa luokassaan spektaakkeleita. Osa niistäkään ei ole kuitenkaan onnistunut millään tasolla koskettamaan, läpihuutojuttuja prameista ulkokuorista huolimatta. Rehellisesti sanon, että tämä Fiftari! pesee mennen tullen montakin viime vuosina näkemääni ammattilaistuotantoa. Tässä oli paloa! Tässä oli nuoruuden intoa! Tässä oli energiaa! Tässä oli asennetta! Tässä oli pitkä sytytyslanka, joka lyheni sopivasti ja räjähti tajuntaan juuri oikealla hetkellä!   ... Ja mikä tärkeintä, tässä oli sydän mukana! ... Kiitos siitä kaikille.
Tulkaa ihmiset katsomaan! Jos jätätte tulematta, kadutte sitä koko loppuikänne. Näistä tyypeistä nimittäin kuullaan vielä :) Lisätietoja ja lippuja Hämeenlinnan teatterin sivuilta tämän linkin alta. Esityksiä on vain ensi torstaihin asti!

Ai niin. Teatterikärpänen on vaikuttunut, liikuttunut ja rakastunut. Täydet viisi tähteä ***** . 

Kiitos ja kumarrus !

ps. Yleisön pyynnöstä on lisähaastatteluja pyydetty minulta! Seuratkaa tätä blogia ja tykätkää myös Facebook-sivustani "Teatterikärpäsen puraisuja", sitä kautta pysyy myös hyvin perillä siitä mitä täällä tapahtuu ja milloin uusia juttuja ilmestyy :)

Fiftari-esittelyssä ja haastattelussa Minna Helkiö

Fiftari-porukasta viimeisenä esittelyyn pääsee Aliisan roolin tekevä Minna Helkiö! Minnan tapasin Laurellin kahvilassa toukokuun puolivälissä Hämeenlinnassa, pari viikoa ennen ensi-iltaa.

Hämeenlinnassa 1993 syntynyt Minna on horoskooppimerkiltään skorpioni. ”Hämeenlinnassa olen juu syntynyt, mutta ollessani lapsi muutimme Hauholle, ja vaikka Hauho on osa Hämeenlinnaa nykyään, koen olevani nimenomaan hauholainen, en hämeenlinnalainen, vaikka nyt täällä kaupungissa asunkin”, kertoo Minna.

Mitä harrastat? ”Mä harrastan kirjojen keräämistä, ja niiden lukemistakin tietysti. Keräilen klassikoita ja kaikkea sellaista, mitä haluan joskus lukea. Mulla on pitkä must read- lista, joka kasvaa koko ajan. Sit mä tietenkin harrastan teatteria, musiikkia, lenkkeilyä ja joskus käyn kuntosalillakin.”

Mitä sanoisit erityistaidoiksesi? ”Mä olen kyllä hirveen hyvä kielipoliisi, se on mun erikoisalaani. Korjailen muiden kielioppivirheitä ja olen melkoinen pilkunviilaaja myös. Sit sillai oikeesti kun aattelee, niin musiikki on kyllä mun vahvuuteni, ei niinkään erityistaito mutta selkeä vahvuus.”

Minkä taidon haluaisit osata? ”Haluaisin ehdottomasti osata enemmän tuota tanssipuolta. Mä olen kolmivuotiaasta tanssinut balettia aikoinaan, mutta mä en todellakaan osaa sitä. Olin niin kömpelö siinä. Tykkään kyllä tanssia, mutta en sillä tavalla ”osaa” sitä, kehonhallinta puuttuu. Se olisi kyllä treenattavissa, mutta ei ole nyt ollut aikaa siihen panostaa, kun on ollut kaikkea muuta tässä.”

Löytyykö suvustasi muita teatterin parissa puuhailevia? ”Näyttelijä Risto Autio on äitini pikkuserkku. Vai oliko se serkku? Noh, jotain sukua kuitenkin. En häntä sillai kunnolla tunne, mutta joskus Teakin pääsykokeisiin olen saanut häneltä neuvoja. Äitini Heidi on ruvennut mun myötä harrastamaan teatteria ja pikkuveljeni on ollut muutaman kerran lavalla. Isoveljeni on myös ollut teatterissa, mutta kylläkin tekniikan puolella.”

Minna Helkiö / kuva Teatterikärpänen

Osaatko soittaa jotain instrumenttia? ”Seitsemän vuotta olen käynyt tunneilla ja soittanut pianoa, mutta laulu on kyllä se mun pääinstrumenttini. Kitaraakin soitan jonkunverran, en julkisesti mutta itsekseni. Musiikkiopistossa en ole ollut, vaan esim. Hauholla kanttori piti tunteja. Laulutunneilla mä olen käynyt pari vuotta. Sithän mä kävin ilmaisutaidon lukion Tampereella, TYK:in, ja sinne kursseihin sain sitten sisällytettyä laulua, soittoa ja ilmaisutaitoa. Pääsin myös soittamaan isoa flyygeliä isossa salissa, jeee!” Minna intoilee.

Millä alalla olet ”siviilissä” ja oletko haaveillut saavasi teatterista ammatin? ”Heh, mä olen yo-pohjalta kaupan kassalla! Teatteri on kyllä tavoitteena mulla. Kerran olen ollut Teakin pääsykokeissa kaksi vuotta sitten. Ekasta pudotuksesta selvisin jatkoon, mutta sitten tuli väsymys vastaan seuraavassa vaiheessa. Olin ihan tyytyväinen, en tippunut heti ekassa vaiheessa. Nätyyn hain myös silloin samana vuonna. Putosin, ihan opettavaisena kokemuksena otin sen ja sillä fiiliksellä menin sinne vähän tutustumaankin. Nyt aion hakea tuonne Suomen Teatteriopistoon, se on myös Tampereella, Komediateatterilla. Pääsykokeet on kesäkuussa.”

Milloin kiinnostuit teatterista ja oliko syynä joku henkilö, joka sai sinut innostumaan? ”No paras ystävänihän on Uotilan Siiri. Siirin äiti Merja taas on ohjaaja-kirjailija-tanssija ja vaikka mitä. Merja ja Siirin pikkusisko pyörivät koko ajan kaikenlaisissa teatteriproggiksissa, ja mua houkutteli hirveesti koko ala-asteen lähteä mukaan, kun näki Hauholla niitä musikaaleja. Aina olisi ollut mahdollisuus mennä mukaan, mutta sitten mä kuitenkin aina jänistin. Sit kun mä näin niitä valmiita esityksiä, niin mua aina harmitti! Mua kiinnosti ne valot ja savut ja kaikki kyllä. Sitten yhtenä vuonna tämä äiti Merja lähti ohjaamaan Tirlittan-musikaalia Pälkäneelle ja Siirin pikkusisko oli siinä myös, sinne oli sitten minunkin helppo lähteä kun oli tuttuja mukana. Olin silloin 12-vuotias. Aina harkkojen jälkeen mä tosin päätin, jotta sain kunnolla nukuttua, että lopetan tän proggiksen tähän, mutta aina mä sitten kuitenkin seuraavana päivänä menin taas mukaan. Eka roolini oli muuten pullakauppias ja hevosen pää... Jossain vaiheessa se teatterikärpänen sitten puraisi niin pahasti, että sen proggiksen jälkeen ei oo varmaan ollut viikkoakaan ettei olisi ollut joku projekti käynnissä, parhaimmillaan on ollut kolmekin eri juttua päällekkäin.”

”Jonkun koulumusikaalin karonkassa oltiin Lahdessa katsomassa Cats-musikaalia, muistan ikuisesti sen kun siinä alkupuolella ne näyttelijät kiipee sinne yleisön joukkoon. Silloin mä päätin, että musta tulee näyttelijä! Kävin katsomassa sen sitten vielä uudestaan, koska se oli jotenkin niin vaikuttava.”

Mitä kaikkea olet nyt sitten teatterissa tehnyt ja mitkä ovat olleet mieleenpainuvimmat juttusi? ”Olen tehnyt paljon kaikkea, mahdotonta luetella niitä. Mutta totta kai se Tirlittan on yksi tärkeimmistä, koska se on mun eka juttuni ja olin äärettömän ylpeä, kun sain tehdä pienen lauluroolinkin siinä pullakauppiaana. Lauloin jotain ”jos sä tahdot aivan tuoreen hillomunkin”, neljä lausetta taisi olla kaikkineen, mutta mulla oli mikki poskessa ja silloin mä voitin sen jännityksen ja samalla huomasin, että minähän osaan laulaa. Se oli kyllä käänteentekevä proggis, kun se oli se ihan eka! Sit olen ollut paljon mukana kesäteattereissa Hauholla ja sitten näitä koulumusikaaleja. Tampereella lukiossakin tehtiin kyllä kaikenlaista. Sitten olin mukana siinä Teatteri Siperian ”Pää edellä”-jutussa, sitä esitettiin Pyynikin uimahallissa. Oli ihan uskomaton kokemus olla ammattiteatterin jutussa mukana, meitä oli monta nuorta siinä. Mulle hienointa oli se, että siinä oli mukana myös Juha Junttu, joka sävelsi siihen musiikin ja toimi musiikinohjaajana. Juha on ihan mun ykkösidoli! Mä jotenkin rakastuin siihen sen musiikkiin ja siitä tuli mulle tosi iso esikuva. Näin hänet sitten myös Helsingissä teatterissa, Next to normal on kyllä paras teatteriesitys mitä oon ikinä nähnyt! Ai niin, takaisin aiheeseen, eli näistä mun proggiksistani... Sitten olin mukana sellaisessa esityksessä kuin ”Kyrsyä”. Ai sä oot nähnyt sen, hienoa! Se oli kyllä vaikuttavin ja haasteellisin proggis ikinä! Ohjaaja Neea Viitamäki repi meistä kyllä kaiken irti mitä ikinä vain saa. Se oli äärettömän rankkaa, koska se tehtiin ulkona ja elokuun lopussa ja esitykset oli klo 21, mullakin oli roolivaatteena melkein koko ajan sellainen miesten iso t-paita vaan ja villasukat. Olin aika väsynyt, koska aamulla sitten kouluun vielä, se ei todellakaan ollut mikään kevyt homma. Neea oli kyllä äärettömän hyvä ohjaaja, se proggis oli kyllä tosi erilainen mihin oli tottunut. Ihan oma maailmansa! Se olisi kyllä hienoa tehdä vaikka uudestaan, ja se oli muuten myös mun ensimmäinen pääroolini. Ja tietysti tää Fiftari on nyt sitten suurin näistä ja tällä hetkellä tietysti se tärkein.”

Käytkö itse katsomassa paljon teatteria ja mikä on ollut viimeisin näkemäsi juttu? ”Käyn kyllä katsomassa, niin paljon kuin vain on varaa käydä. Viimeisin näkemäni on tää Hämeenlinnan teatterin Ruostetta ja timantteja.”

Ketkä ovat omia esikuviasi? ”Äitiäni mä ihailen ja ”varaäitiäni” Merjaa myös, ja mun lukioaikainen ilmaisutaidonohjaaja Petteri Saari oli aina mieletön kannustaja ja innostaja. Sitten tietysti Sikke, eli Hämeenlinnan teatterin näyttelijä Sinikka Salminen. Olin joskus yläasteella Sikellä tettiläisenä, eli seurasin viikon verran hänen työskentelyään. Tekivät esim. Koirien Kalevalaa silloin. Pääsin katsomaan treenejä ja kaikkea. Sikke on nuori, laulutaitoinen naisnäyttelijä ja häneen on ollut helppo samaistua. Sikke on kyllä tuolta näyttelijäpuolelta se suurin esikuvani. Ja sitten tietysti se Junttu...”

Kuka olisi unelmiesi vastanäyttelijä, jos saisit valita ihan kenet tahansa? ”No tietysti lapsuuden suuri rakkauteni eli Johnny Depp!”

Kenen kanssa haluaisit laulaa dueton ja mikä olisi mahdollisesti kappale? ”Tietysti Juha Juntun kanssa, hän voisi tehdä meille jonkun ihanan biisin laulettavaksi.”

Mitkä asiat inspiroivat sinua? ”Vanhat kirjat, se tuoksu mikä niistä tulee on huumaava. Siksi ostankin niitä paljon divareista ja kirppareilta. Sitten tietysti teatteriesitykset inspiroi ja etenkin musiikki, se on mulle se elämän suola.”

Kerro joku hauska kommellus, joka on sattunut lavalla! ”En ollut itse silloin lavalla, mutta Lautsian Kartanoteatterissa Viulunsoittaja katolla- musikaalissa hääkohtauksessa naiset istuu alas penkille ja se penkki pettääkin niiden alta ja kaikki pyllähtää istualteen lavalle. Yleisö luuli, että se kuuluu asiaan, kun koko näyttelijäseurue repesi ihan totaalisesti. Ja sitten mä inhoan näitä viimeisten näytösten ”källejä”, koska mulla on äärettömän huono pokka ja niitä tehdään aina mulle ja mä en itse keksi koskaan mitään hyviä. Mutta sitten … kerran Hauholla näytelmässä ”Johan nyt, Niskavuori” mä esitin ratsastusleirin johtajaa ja annoin sellaiselle flirttailevalle näyttelijälle, joka siis näytteli näyttelijää, mun puhelinnumeron. Kohtauksessa oli Polle kateissa ja että jos Pollea näkyy, niin soittelisi sitten. Siinä lapussa oli aina puhelinnumero ja sillä toisella kauhee flirtti päällä ja mä olin aina tosi kylmä sitä kohtaan. Sit siinä viimeisessä näytöksessä mä olinkin laittanut siihen lappuun numeron lisäksi ”Call me” ja pusuhuulet, ja se jäätyi ihan totaalisesti ja tippui se näyttelijä. Se koitti koko loppuajan kostaa mulle, mutta ei onnistunut.”

Kerro joku hyvä muisto! ”Lapsena yksi mun ja sisarusten lempileikeistä oli se, että me tehtiin hajuvettä. Kerättiin aina sadevettä lasten ämpäriin ja pilkottiin sinne sekaan kaikkia kasveja ja marjoja ja kaikkea mahdollista, koiran naksuista lähtien, ja annettiin sen sitten ”kypsyä” ulkosalla muutaman päivän. Siitä tuli sitten sellaista hirveetä vihreetä mössöä, luojan kiitos me ei käytetty sitä koskaan sitten hajuvetenä, niin tyhmiä me ei sentään oltu. Se hauskuus tässä on se, että nää mun sisaruksethan on siis kaksi veljeä. Veljien lempileikki pienenä oli tämä!” Minna naureskelee.

Miten tämä Fiftari sai alkunsa? Olen ymmärtänyt, että sinun ja ohjaaja-Lauran ideasta tämä lähti. ”Vuosia sitten oltiin Hauhon Hovinkartanon taidekeskuksessa molemmat töissä. Tiskattiin siellä jonkun lounaan jälkeen ja ykskaks ruvettiin puhumaan Johnny Deppistä. Yllätys... Molemmilla oli rakkautena tämä Cry baby-leffa, joka tapahtuu siis 50-luvulla. Haaveiltiin tekevämme se ja että toinen näyttelee ja toinen ohjaa, ja siitä se sitten lähti! Seinä tosin tuli heti vastaan leffan oikeuksien kanssa, mutta me ei siitä lannistuttu vaan keksittiin, että me kirjoitetaan se sitten itse! Soitin heti Emmille, jonka tunsin jo lukioajoilta myös, että haluaisiko hän tehdä käsikirjoituksen ja Laura soitti heti Litjan Laurille. Sit Lauran poika Henkka lähti mukaan, ja siitä sitten pikkuhiljaa alkoi porukkaa kasaantumaan ja hirveestihän tää venähti tää projekti, mutta suurimmissa unelmissakaan ei olisi koskaan ollut esim. se, että päästään teatterin päänäyttämölle tekemään tää ja miten tää positiivisella tavalla räjähti käsiin koko homma. Heti alusta oli selvää, että tehdään tää ammattimaisesti ja hirveen hieno porukka meillä on kyllä mukana, rautaisia ammattilaisia ja harrastajia ja ensikertalaisiakin.”

Oletko tehnyt jotain taustatyötä omaa rooliasi varten? ”Olen katsonut Cry babyn satamiljoonaa kertaa.. Olen tietysti kuunnellut paljon 50-luvun laulajia ja laulutyyliä, katsonut 50-luvun musikaaleja ja kun alusta asti oon ollut mukana, niin on tullut tutustuttua myös 50-luvun slangiin ja tansseihin ja kaikkeen. Tykkään itse 50-luvusta myös, mulla on kotona kellohameitakin.”

Minkälaiset odotukset sinulla on Fiftarin suhteen? ”Totta kai tää on mulle suurin proggis koskaan, ”Pää edellä” oli mittavampi, mutta nyt olen yhdessä päärooleista ja kuitenkin kun tää on mun ja Lauran ideasta aikanaan lähtenyt, niin henkilökohtaisella tasolla tää merkitsee mulle todella paljon. En olisi ikinä uskonut, että tää oikeesti toteutuu ja ollaan nyt tässä pisteessä. Ensi-ilta on ihan kohta... Totta kai sitä toivoo myös, että tää olisi jonkinlainen ponnahduslauta, kun pääsee näyttämään mihin oikeesti pystyy. Kokemuksena toi lava ja kaikki tulee kyllä olemaan niiiiin huippua. Tästä on saanut niin paljon jo nyt! Meillä on niin hieno porukka ja hienoja ihmisiä mukana. Löytyy kunnianhimoa ja sitoutumista, tää on kuin toinen perhe mulle. Varmasti tämän jälkeenkin tullaan olemaan yhteyksissä, mutta vähän jo surettaa että pian tää ihana projekti on ohi. Ei surra sitä kuitenkaan nyt vielä etukäteen!”

Mitä terveisiä haluaisit lähettää katsojille? ”Varatkaa liput NYT! Meillä on lyhyt esityskausi, älkää vaan missatko tätä!”

Mitä muuta haluaisit mahdollisesti kertoa vielä itsestäsi? ”Mulla on Aliisan kengät jalassa nyt. Ja Aliisahan on muuten saanut jo ensiesiintymisensäkin. Opri-näytelmässä tarvittiin Hauholla pari kesää sitten nuorta tyttöä, joka pyöräilee näyttämölle ja ja soittaa pyörän kelloa ja poistuu sitten toisen näyttelijän kanssa. Tein joka näytöksessä sen ja käsiohjelmaan laitettiin, että Aliisan roolissa Minna Helkiö. Se roolityöskentely on lähtenyt jo sieltä, mulla oli siinä roolissa samoja vaatteitakin kuin nyt Fiftarissa.”

Jos ihminen vetäytyisi talviunille, mitä tärkeää ottaisit omaan talvipesääsi mukaan siltä varalta, että heräät kesken kaiken? ”Ottaisin kissani Justiinan ja Tuulen viemää-kirjan. Se on niin paksu kirja, että kun sen pääsee loppuun, sen voi aloittaa alusta taas uudestaan. Sitten ottaisin mun vaaleanpunaisen ruusutäkin ja akustisen kitaran. Mulla on Twix-kausi menossa nyt, eli ottaisin ison laatikollisen niitä ja äidin tekemää simaa.”

Jos saisit viettää päivän miehenä, mitä tekisit? ”Kulkisin ilman paitaa julkisesti koko päivän, olisin sellainen lihaksikas tyyppi ja ottaisin itsestäni sellaisia pullistelukuvia myös. Pisuaaria haluaisin kokeilla ja jos olisi kesä, kuseskelisin puistoissa ja puiden juurilla ja lannoittaisin kaikki paikat. Sit mä tekisin muistiinpanoja mun ajatuksistani. Tykkään myös hämmentää ihmisiä, eli mä voisin myös miehenä pukeutua naisten vaatteisiin ja korkkareihin myös.”

Jos voisit mennä aikakoneella menneisyyteen johonkin hetkeen, minne menisit? ”Menisin 50-luvulle tai Horsepowerin keikalle tai Dire Straitsin keikalle jonnekin.”

Bernard Pivot´n kymmenen kysymystä :

Mistä sanasta pidät eniten? - Muumimamma

Mistä sanasta pidät vähiten? - Hyvästi

Mikä sytyttää sinut? - Karisma

Mikä sammuttaa intohimosi? - Valkosipuli tai uusavuttomuus (vai uus-avuttomuus? ;) )

Suosikkikirosanasi? - Perkele

Mitä ääntä rakastat? - Vauvan jokeltelu ja nauru

Mitä ääntä inhoat? - Hammaslääkärin pora

Mitä muuta kuin omaa ammattiasi haluaisit kokeilla? - Matikanopettaja

Missä ammatissa et haluaisi olla? - Benjihyppytyöntekijä, se joka joutuu aina menemään sinne korkeelle

Jos Taivas on olemassa, mitä toivot Jumalan sanovan sinulle kun saavut Taivaan porteille? - Tarviiko sulle vääntää rautalangasta, että tuolilla ei keikuta!

Edit! 6.6. 2013 : Iloisia uutisia, Minna pääsi Suomen Teatteriopistoon ja aloittaa opinnot syksyllä ´13 :)

Fiftari-esittelyssä Osku Paappanen

Fiftarissa kapellimestarina toimiva ja yhdessä Sauli Sipposen kanssa sävellyspuolesta vastannut Osku Paappanen seuraavana esittelyssä! Oskun kanssa istuttiin toukokuun puolivälissä Hämeenlinnan torikahvilassa aurinkoisessa säässä.

Jousimiehen merkeissä 1990 syntynyt Osku on kotoisin Hämeenlinnasta. ”Juureni ovat Savossa, isänpuolen suku on sieltä ja siellä on tullut vietettyä kaikki lapsuuden kesät. Hämeenlinnassa olen kuitenkin syntynyt, kasvanut ja käynyt kouluni.”

Mitä harrastat? ”Itse asiassa tänä keväänä aloitin golfin harrastamisen ja olen siitä aika innoissani, se tuntuu mukavalta lajilta. Tuntuu, että kaikki muut harrastukset onkin sitten jäänyt. Ennen olen veneillyt paljon, mutta sekin on jostain syystä nyt sitten jäänyt...”

Mitä sanoisit erityistaidoiksesi? ”Oon sillai tasapaksu jätkä kyllä, että mä en osaa kyllä seistä päälläni tai mitään semmoista... Omasta mielestäni mä teen kyllä aika hyvää ruokaa ja tykkään kokkailla. Sit mulla on aika hyvä sävelkorva, eli jos mä kuulen jonkun biisin niin mä pystyn samantien soittamaan sen korvakuulolta, biisit jää sillai mieleen. Sillä tavalla mä olen alunperin oppinut soittamaankin, kuuntelin ensin kappaleen ja sitten soitin sen.”

Minkä taidon haluaisit osata? ”Harjoittelemisen taidon, ehdottomasti! Mä olen pirun laiska harjoittelemaan, mulla olisi varmasti potentiaalia kehittyä paremmaksi muusikoksi, jos vaan jaksaisi enemmän harjoitella.”

Osku / kuva Teatterikärpänen

Mitä musiikkipuolen opintoja olet suorittanut? ”Ala-ja yläasteen mä kävin musiikkiluokalla, eli sieltä tuli ekat kosketukset musiikkiin. Ala-asteella aloitin rumpujensoiton, joka kyllä jäikin sitten. Sit aloin soittaa pianoa ja mä kävin hetken aikaa klassisella puolella musiikkiopistossa pianosta. Se oli kuitenkin jotenkin niin kurinalaista se klassinen puoli, piti soittaa just eikä melkein sitä mitä nuoteissa luki, meillä tuli opettajan kanssa vähän erimielisyyksiä aina siitä, kun mä heitin lekkeriksi ne klassiset biisit, Für Elisestä tuli joku blues ja siihen tyyliin... Opettajan taiteellinen sielu ei sitä oikein kestänyt. Sit lukion jälkeen mä hain Helsinkiin pop-jazz – konservatorioon laulu pääaineenani ja pääsin sisään. Siellä opiskelin ensimmäiset pari vuotta pääsääntöisesti ja sitten vaihdoin aikuisten näyttötutkintopuolelle, eli ammattiosaamisen näyttöön. Skippaan sen opiskelun ja teen vain ne lopputyöt. Musta tulee sitten ammattimuusikko. Mulla oli tammikuussa Suisto-klubilla se Juice-tribuuttikeikka, se oli se mun ensimmäinen näyttöni ja tää Fiftari on mun toinen näyttö. Kesällä pitäisi saada paperit sieltä sitten, jos kaikki menee nappiin.”

Minkälaisissa jutuissa olet aiemmin ollut mukana? ”Tässä mittakaavassa en ole aiemmin ollut, mutta Hauholla oon ollut kahdessa sellaisessa nuorisomusikaalissa mukana. Ekan kerran olin 14-15-vuotiaana siellä kapellimestarina ja pianistina, ja nyt muutama vuosi sitten oli sellainen Lumiukko-musikaali, soitin siinä rumpuja ja toimin myös kapellimestarina, ja olin yhdessä roolissakin. Kouluaikoina nuorempana olin tietysti monessakin mukana, änkesin joka paikkaan kyllä. Tykkään tehdä juttuja, se on mukavaa!”

Kuinka paljon sinua kiinnostaa teatteri noin taidemuotona ja käytkö itse katsomassa esityksiä? ”Kiinnostaa kyllä paljonkin, mutta luvattoman vähän tulee käytyä katsomassa. Hämeenlinnassahan on kyllä aivan loistava kulttuuritarjonta. Viimeksi kävin täällä katsomassa Seitsemännen portaan enkelin, se oli kyllä hieno.”

Ketkä ovat omia esikuviasi? ”Näitähän on...Mähän olin vähän sellainen erilainen lapsi, kun muut kuunteli Metallicaa niin mä kuuntelin Roy Orbisonia ja Juicea ja Beatlesia, ala-asteikäiset ei taida normaalisti sellaista kuunnella. Siihen, että teen omiakin biisejä, on tosi paljon vaikuttanut suomalaiset suuret sanoittajat kuten Juice ja Pauli Hanhiniemi, ja sitten on tämmöisiä musiikillisiakin esikuvia tietysti. Mä tykkään hirveesti bluesista, ja sieltä sitten Eric Clapton ja Stevie Ray Vaughan ja Billy Preston esimerkiksi. Siinäpä ne suurimmat esikuvat on.”

Kenen kanssa haluaisit laulaa dueton, jos saisit vapaasti valita kenet tahansa, ja mikä olisi mahdollisesti kappale? ”Kyllä mä varmaan soittaisin Eric Claptonille, että lähetäänkö vetään toi ”Have you ever loved a woman”. Se olisi hienoa!”

Kerro joku hyvä muisto! ”Lapsuuteen tää menee, me tehtiin isän kanssa melkein joka kesä merelle sellainen kalareissu, vuokrattiin viikoksi mökki, oltiin siellä kahdestaan, tehtiin isä-poika- juttuja ja kalasteltiin. Noi on kyllä ehdottomasti parhaita muistoja mitä on!”

Miten sitten päädyit tähän Fiftariin mukaan? ”No Helkiön Minnahan on Hauholta kotoisin ja sen kanssa ollaan oltu niissä Hauhon musikaaleissa ja sitä kautta sitten tutustuttu. Minna kysyi multa, että kiinnostaisiko mua lähteä mukaan tekemään tämmöistä. Sitten oltiin Cumuluksessa palaveeraamassa ja siellä mulle esiteltiin lisää tätä ideaa. Mä kiinnostuin kyllä, jos tämmöistä tilaisuutta tarjotaan niin hölmöhän se on joka kieltäytyy. Mun hommani on pääsääntöisesti ollut sitten tuo sävellyspuoli, mutta Sipposen Saulin käsialaa on myös muutama biisi ja hän on myös hoitanut sanoituspuolen. Ja mä toimin siis myös kapellimestarina.”

Minkälaista taustatyötä olet kenties tehnyt biisejä varten? ”Olen tutustunut 50-luvun musiikkiin ja kuunnellut sitä paljon ja yrittänyt ammentaa sieltä. 50-luvulla oli tietynlaisia lainalaisuuksia, eli jotain sointuja ei ollut vielä silloin eikä sointukäännöksiä, eli ne biisit ei voi mennä ihan miten tahansa. Silloinhan oli aika simppeleitä biisejä, ja se kuuluu kyllä näistäkin. Olen yrittänyt välttää sitä, että kaikki kuulostaisi samalta. Silloin oli paljon sitä blueskaavaa ja rockia. En ole mitään kuitenkaan lukenut aiheesta, vaan kuuntelemalla olen taustatyöni tehnyt. Eihän tämä mikään sellainen revyymusikaali ole, eli aika simppeleitä 50-lukua mukailevia juttuja on luvassa.”

Millaiset odotukset sinulla on tämän suhteen? ”Kyllä mä tietysti odotan, että yleisö löytäisi tämän ja on sanottava se, että tässä on mukana paljon nuoria, jotka kaikki ylittää itsensä. Kaikki saa olla kyllä tosi ylpeitä tästä projektista! Kaikki vetää varmasti täysillä ja kaikille jää hyvä mieli, niin tekijöille kuin yleisöllekin. Tietysti omalla henkilökohtaisella tasolla tää on mulle nyt sellainen näytönpaikka, toivon että joku näkisi ja innostuisi tästä ja tää voisi poikia mulle lisää vastaavia hommia vaikka. Puskaradiohan työllistää tosi paljon, ja muusikon hommissahan on hyvin pitkälti kyse siitä, että kenet tuntee, ei niinkään siitä mitä kaikkea osaa ja tietää.”

Mikä on ollut parasta tässä projektissa? ”Kyllä toi porukka on ihan huikee! Vaikka toisaalta olen tavallaan tehnyt sillai ulkoakäsin hommia, niin on toi sellainen porukka, että siitä on pakko tykätä ja olen päässyt helposti siihen sisälle. Yhteishenki on mainio ja yhdessätekeminen on ollut kyllä parasta!”

Mitä terveisiä haluaisit lähettää katsojille? ”Tulkaa katsomaan ja älkää olko liian kriittisiä. Ja kun ootte nähnyt, niin kertokaa kavereille myös!”

Mitä mahdollisia tulevia projekteja on sinulla luvassa tämän jälkeen? ”Kesällä olen musisoimassa Reilinin Sannin kanssa Hämeenlinnan kesäteatterin kahvilassa ennen näytöksiä. Meillä on sellainen 60 biisiä ohjelmistossa, soitellaan sellaisia biisejä, joita on vuosien saatossa kuultu Hämeenlinnan kesäteatterissa. Eri iltoina tietysti soitetaan eri biisejä, kannattaa tulla katsomaan ja viihtymään sinnekin! Sitten kesällä mulla on muutamia hääkeikkoja ja tanssikeikkoja luvassa, ja mahdollisesti tuota Juice-tribuuttia koitetaan saada Tampereelle johonkin myös.”

Jos ihminen vetäytyisi talviunille, mitä tärkeää ottaisit omaan talvipesääsi mukaan? ”Saako ottaa jonkun henkilön? Jos saa, ottaisin avovaimoni Annin ja jos ei saa, otan ainakin Annin kuvan. Sitten otan kitaran, askin tupakkaa ja sytkärin. Hesburgerin pekoniaterian ja yhdeksän kananugettia valkosipulimajoneesilla, ja Melodista pizzan. Juomaksi cokista.”

Jos saisit viettää päivän naisena, mitä tekisit? ”Yrittäisin ymmärtää miehiä varmaan, välillä on ollut kyllä sellaisia kommunikaatiokatkoksia, ettei aina oo tiennyt oikein että mitä siellä päässä oikein liikkuu. Tutkiskelisin ajatuksiani koko päivän varmaan!”

Jos voisit palata menneisyyteen aikakoneella johonkin tiettyyn hetkeen tai ajankohtaan, minne menisit? ”Kyllä mä Beatlesin keikoille menisin 60-luvun Englantiin, se olisi hienoa nähdä livenä!”

Bernard Pivot´n kymmenen kysymystä :

Mistä sanasta pidät eniten? - Sanapari ”Voi perse!”

Mistä sanasta pidät vähiten? - Siivous

Mikä sytyttää sinut? - Hyvä musiikki

Mikä sammuttaa intohimosi? - Siivous...

Suosikkikirosanasi? - Perkele

Mitä ääntä rakastat? - Laineiden liplatus

Mitä ääntä inhoat? - Tekisi mieli vastata imuri, mutta vastaan oopperan sopraanot

Mitä muuta kuin omaa ammattiasi haluaisit kokeilla? - Lentokapteeni

Missä ammatissa et haluaisi olla? - Puhelinmyyjä (on kokeiltu)

Jos Taivas on olemassa, mitä toivot Jumalan sanovan sinulle kun saavut Taivaan porteille? - Tervetuloa Osku! Odottelinkin sua jo tänne.

Fiftari!-esittelyssä Matvei Ojansuu ja Riku Laine

Fiftari-esittelyssä jengiläisistä ”Rauno” ja ”Tapio”, eli Matvei Ojansuu ja Riku Laine. Olipahan melkoinen parivaljakko tämä, ja yhteishaastattelusta muodostui varsin hauska kokemus kaikille!

Sekä Riku että Matvei ovat molemmat hämeenlinnalaisia ja vuosimallia 1988. Riku tosin on horoskooppimerkiltään kauris ja Matvei taas jousimies, että vähän jotain eroja sentään löytyi.

Mitä harrastatte ?

Riku : Mä harrastan jalkapalloa ja ristikoita. Jalkapallossa vaikutan kentällä puulaakiturnauksissa ja kentän ulkopuolella Härmän toiminnassa.

Matvei : Mäkin harrastan jalkapalloa, sellaista höntsäilyfutista. Joskus nuorempana pelasinkin ihan joukkueessa, nykyään sellaista puulaakitasoa sitten.

Löytyykö suvusta muita teatterialalla olevia tai teatteria harrastavia?

Riku : Ei oikeastaan, faija oli joskus aikoinaan Miniteatterissa mukana muutaman vuoden.

Matvei : Mummo, eli isän äiti, on näytellyt jonkun verran ja taitaa näytellä nykyäänkin, ei tosin ammattitasolla vaan ihan harrastelijapohjalta, Lohjalla vaikuttaa hän.

Oletteko suorittaneet jotain teatterialan opintoja?

Riku : Ilmaisutaidonohjaajan kurssin olen käynyt Miniteatterissa parisen vuotta sitten, se kesti kolme kuukautta. En oo ikinä hakenut mihinkään muualle, tää on ihan harrastuspohjalta mulla. Koulussakaan en koskaan ollut missään näytelmäkerhoissa tai muissa...

Matvei : Vuosina 2009-2010 olin Voionmaan opistolla Ylöjärvellä elokuvanäyttelijälinjalla. Siitä sai 50 opintopinnaa, jos esim. Teakiin joskus pääsisin niin ne pinnat voisi hyödyntää siellä. Se oli kyllä todella hieno vuosi! Muuten ei sitten mitään kouluja tai kursseja ole käyty, lukiossa tietysti oli jotain ilmaisutaitoa, mutta ei sitten oikein muuta.

Riku Laine / kuva Teatterikärpänen

Millä alalla olette ”siviilissä”?

Riku : Olen kuukauden verran vielä opiskelija, mun pitäisi valmistua toukokuun lopussa lähihoitajaksi. Saas nähdä nyt miten käy, paljon on vielä hommia tekemättä...

Matvei : Mä olen ammatiltani tällä hetkellä ihan vaan työtön!

Oletteko haaveillut saavanne teatterista ammatin?

Riku : Joskus oon, mutta en enää. Nykyään mä olen tyytynyt kohtalooni ja todennut, että tää on ihan harrastuspohjalta mulla nyt. Ei tää tosin varmaan lähde koskaan pois, kyllä tää tulee jollain tavalla aina elämässäni olemaan mukana. Mutta ne ammattihaaveet on heivattu aikaa sitten!

Matvei : Kyllä mä tästä ammattia ittelleni kaavailen, mikään muu ei oo mua ikinä oikein sillai hotsittanut. Se on mun haave ollut aina ja sitä kohti mä koko ajan yritän. Neljä kertaa oon hakenut Teakiin ja päässyt jatkoonkin, tänä vuonna haku jäi väliin kun nää esitykset on samaan aikaan.

Mitä juttuja olette teatterin parissa tehneet aiemmin?

Riku : Menin Miniteatteriin 1997 ja olin siellä ihan tuonne täysi-ikäisyyden rajamaille, ja sitten ei ollut enää rooleja siellä. Eräs Teatterissa olin muutamassa näytelmässä mukana ja Hämeenlinnan kesäteatterissa olin vuonna 2004 mukana Onnen maa – näytelmässä. Pääsin myös haistelemaan elokuvamaailmaa Ystäväni Henry – leffan muodossa, olin muutamassa kohtauksessa mukana ja se oli kyllä todella mielenkiintoinen kokemus.

Matvei : Mä menin Miniteatteriin pari vuotta myöhemmin kuin Riku, olinkohan jotain 11v kun menin sinne. ”Saari kaukana täältä” oli viimeinen näytelmä, jossa olin mukana. Se elokuvanäyttelykurssi avasi mun silmät tällä elokuvanäyttelemiselle ja lyhytelokuvissa olen ollut mukana sen jälkeen paljonkin. On osallistuttu kilpailuihin, esim. Uneton 48- lyhärikilpailusta tuli yksi vuosi yleisöäänestyksen voitto.

Matvei Ojansuu 

Miksi aikoinaan kiinnostuitte teatterista?

Riku : No porukoitten kanssa etsittiin mulle jotain harrastusta ja menin sinne Miniteatteriin koittamaan ja sille tielle jäin. Aluksi menin niihin opetusryhmiin, muttei siinä mennyt kuin kuukausi, kun Myllyniemen Jussi pyysi mua ensimmäiseen näytelmääni mukaan. Sen jälkeen en enää muutamaa pikavisiittiä lukuunottamatta opetusryhmiin mennyt, vaan se oli näytelmää toisen perään ja ehkä se oli se syy miksi sinne tuli jäätyäkin, kun ei se leikkiminen mua niin kiinnostanut, mä tykkäsin heti alusta asti tehdä kunnon näytelmiä!

Matvei : Mä en oo ikinä edes ollut niissä opetusryhmissä, suoraan lavalle vaan. Oli näitä Ahola-Valosta kertovia näytelmiä ja mua pyydettiin siihen Valon lapsia – näytelmään soittamaan nokkahuilua.

Riku : Hahahahahhahhahahah nokkahuilua!

Matvei : Juu juu se oli mun ensimmäinen lavakokemus. Älä naura siinä! Siitä mä sit innostuin, vaikka mua jännitti ihan sairaan paljon joka esityksessä. Se porukka oli niin hyvä, siks mä innostuin, en niinkään siitä nokkahuilusta. (Riku hihittää vieressä) Siitä se sitten lähti, Marja Myllyniemi pyysi mua yhteen juttuun mukaan ja sitten olinkin kaikissa näytelmissä aina mukana.

Käyttekö itse paljon teatterissa ja mikä on ollut viimeisin näkemänne juttu?

Riku : Hävettävän vähän tulee kyllä käytyä, koska opiskelijana ei budjetti oo aina ihan sillä tasolla. Monta kertaa on suunnitelmissa ollut, että nyt lähdetään katsomaan tota ja aina se vaan jää. Tulee vaikka sähkölasku postissa ja hetken puntaroi, että menenkö teatteriin vai nautinko sähköstä. Sähkö on toistaiseksi voittanut. Kun työelämään pääsee, niin ehkä se sitten muuttuu ja täytyy aktivoitua. On se kyllä sellaista, isot lavat ja muut. Niihin jää koukkuun sinne yleisönkin puolelle. Kesäteatteri on sellainen, mikä tulee joka vuosi käytyä katsomassa, se on sellainen mitä mä en skippaa mistään hinnasta ihan vaan hyvien muistojenkin takia. Ja pilsun mm-kisat! Siivosen Tatulle terveisiä, että tänä vuonna tulee uusi mestari... Ja nyt kun muuten oikein miettii, niin viimeisin näkemäni on se Riihimäen Nuorisoteatterin esittämä PMMP-musikaali.

Matvei : Sama juttu mulla, eli hävettää ihan kuinka vähän käy teatterissa. Aina kun käy, tulee sellainen ajatus, että miks mä käyn näin harvoin ja sitten lupaan itselleni, että nyt alan käydä useammin. Samalla lailla kun käy esim. kirkossa, niin silloinkin aina innostuu että nyt mä alan käydä enemmän... Niin, Teakia varten mä kävin katsomassa Kansallisteatterissa sen Patriarkka-näytelmän, sinne Teakiin pitää käydä katsomassa joku esitys ja arvioida se. Se oli kyllä todella hyvä, mutta enhän mä sit edes hakenut koko Teakiin nyt sitten lopulta.

Miten päädyitte tähän Fiftari!-projektiin mukaan?

Riku : Olin Ojoisten ala-asteella työssäoppimassa joskus marraskuussa 2011 ja ohjaaja- Laura oli siellä myös. Siellä se välitunnilla otti tän puheeksi ja kysyi, että kiinnostaisiko, ja kyllähän mua kiinnosti. Kävin sitten jossain alkupalaverissa, ja tässä nyt ollaan.

Matvei : Se oli muuten varmaan tuo Riku, joka kertoi mulle tästä ja pyysi mua käymään siinä alkupalaverissa. En sitten kuitenkaan ikinä mennyt sinne. Henkka sitten mainosti mulle tätä kovasti myös. Lauran kanssa sit soiteltiin muutamia puheluita, sain kässärin käteeni ja nyt ollaan sitten tässä.

Millaiset odotukset teillä on tämän projektin suhteen noin yleensä ja oman tulevaisuuden kannalta?

Riku : Yleisesti odotan, että yleisö tulisi näkemään, että tällai talkoohengellä ja harrastelijavoimilla pystyy myös tekemään hyvää teatteria ja että asenteella kun painaa, niin lopputulos on sellainen, että yleisö lähtee ihmetellen teatterista ja ei unohda sitä heti seuraavana aamuna kun herää, vaan aattelee ”Hei, mähän olin eilen katsomassa sitä Fiftaria ja taidanpa vihjaista kavereillekin asiasta, että kandee mennä katsomaan!” Tulevaisuutta ajatellen tää antaa mulle uusia haaveita, koska ´97 alkaen mulla on ollut musikaali haaveena. Ennen oli kesäteatterihaave ja se toteutui jo silloin 2004, ja sitten oli haave päästä päänäyttämölle, ja se toteutuukin tässä musikaalihaaveen kanssa samaan aikaan. Täytys kehitellä uusia haaveita, joita lähteä tavoittelemaan. Ehkä ne olisi sitten tuolla ohjauksen puolella ne seuraavat haaveet, se on sellainen asia joka kiinnostaa itteeni erittäin paljon. Mä erikoistun vammaistyöhön, ja jollain tavalla haluan tuoda tähän tulevaan työhöni teatterin mukaan, se on antoisaa kaikille ihmisille ja se ei katso aikaa eikä paikkaa.

Matvei : Mulla on taas vähän sama juttu, eli mulla ja koko porukalla on sellainen näyttämisenhalu, mä haluan näyttää kaikille, että me saadaan kunnon juttu aikaan. Toivon, että tästä tykättäis ja että tää avaisi silmiä ja ns. räjäyttäisi pankin. Itsellä on se, että mä pelkäsin ennen musikaaleja, että ikinä en kyllä menis, mutta sitten aattelin kun mua pyydettiin tähän, että mä kohtaan nyt pelkoni ja harvoin saa tämmöistä tilaisuutta ja nyt olen todella kiitollinen siitä, että olen päässyt tähän mukaan. Haluan vetää roolini niin täysillä kuin vain pystyn, kunnon asenteella ja myös toivon, että tää toimisi myös eräänlaisena ponnahduslautana, et saisi uusia kontakteja ja sillai. Et kyseltäis vaikka tän perusteella jatkossakin juttuihin mukaan.

Pojjaat :)

Mikä on parasta tässä Fiftari!-porukassa?

Riku : Se on tuo Matvei! Ei vaan, kyllä se on se yhteisen tekemisen meininki. Kaikilla on sama päämäärä ja kaikki tekee sen eteen duunia. Puhalletaan samaan hiileen ja kaikki haluaa, että se liekki sieltä roihahtaa tuolla kuun loppupuolella.

Matvei : Pitäskö mun nyt kans ensin vastata että Riku? No just tää jengi, on kivaa tehdä porukalla taas. Joskus aattelin ja harmittelinkin, etten varmaan tuu ikinä enää näyttelemään esim. Rikun kanssa yhdessä ja sit kun sain kuulla, että tässä on samaa porukkaa, jotka on ollu aikoinaan Miniteatterissa, niin … Tosi hyvä yhteishenki meillä on ja olen saanut paljon uusia kavereita! On tosi kivaa tehdä yhdessä!

Onko teillä omia esikuvia?

Riku : Noista suomalaista on tullut Vesa-Matti Loiria ihailtua taiteilijana, niin elokuvassa, teatterissa, laulajana ja tulkitsijanakin. Hienoja juttuja on Loiri tehnyt! Täytyy myöntää, että teatterin puolelta nää mun suurimmat esikuvat tulee ihan tästä omasta kotikaupungista, eli Sandbergin Lasse ja Siivosen Tatu. Oli se kyllä huikea kokemus, kun pääsin niiden kanssa tekeen sitä kesäteatteria silloin. Maailmalta sitten Leonardo DiCaprio, se teki niin huikeen roolin siinä Gilbert Grapessa että huh huh. Se oli eka leffa jonka nähtyäni mä itkin, ja en oo ikinä kehdannut tätä tunnustaa.

Matvei : No näitähän on vaikka mitä, oon kattellut kyllä niin paljon leffoja aikoinani. Jack Nicholson on ollut aina kova, Al Pacino... En mä jaksa luetella näitä kaikkia! Suomalaisista mä oon samoilla linjoilla Rikun kanssa, eli Loiri on kyllä kova! Ne mun esikuvat on kyllä tuolla leffapuolella enimmäkseen, ei niinkään teatterilavoilla. Aina kun mä nään hyvän roolisuorituksen niin tykästyn kyllä, mutta en osaa nyt ketään tiettyä mainita tähän.

Kertokaa joku oikein hyvä muisto!

Riku : Kyllä tää kumpuaa tuolta teatterimaailmasta ja Miniteatterista. Kuusankoskella kiusattiin vähän Myllyniemen Pekkaa pikkunassikoina ja Pekkahan sitten vähän suuttui, kun taisi olla eräs Matvei kun ruiskautti vettä sellaisella lääkeruiskulla suoraan Pekan korvaan ja sitten tuli kiire. Siitä tuli aikamoinen hulabaloo, mutta ollaan kyllä Pekankin kanssa naurettu tälle jälkikäteen.

Matvei : Ollaan juu! Mä olin vessassa piilossa enkä uskaltanut tulla pois sieltä. Pekka repii ovea ja huutaa ”Nyt ulos sieltä!” Kyllä mullakin parhaat muistot liittyy näyttelemiseen ja Miniteatteriin. Se vuosi siellä opistolla oli kyllä myös kokonaisuutena yksi todella hieno muisto. Ja ne Miniteatterin reissut... Fär-saaret on kyllä pakko mainita, se oli kyllä niin ainutlaatuinen tilaisuus. Esitettiin Kullervoa siellä, ja itse asiassa siellä tutustuttiin yhteen tyttöön ja hän on tulossa nyt ensi kesänä tänne meitä moikkaamaan, siitä on kuitenkin 12 vuotta aikaa kun on viimeksi nähty. Mahtavaa!

Mitä terveisiä haluaisitte lähettää katsojille?

Riku : Vaikeeta sanoo mitään fiksua, tulee vaan mieleen se kliseinen ”Tulkaa katsomaan”. Ainutlaatuista ja sensaatiomaistakin settiä luvassa!

Matvei : Tulkaa nyt ihmeessä katsomaan. Kun nuoret tekee, niin siinä on aina kuitenkin jotain erilaista kuin perus ammattiporukoissa. Toivottavasti räjäytetään tajunta!

Riku : Juu ei tämmöistä tulla näkeen täällä ihan äkkiä uudestaan kyllä!

Jos ihminen menisi talviunille, mitä ottaisitte omaan talvipesäänne viihdykkeeksi mukaan siltä varalta, että heräätte kesken unien?

Riku : En mä sinne tarvis muuta kuin Alan Shearer-dvd:n, missä on kaikki sen uran Newcastle-maalit, se kestää kolme tuntia. Ja joku laite tietysti, jolla katsella sitä repeatina. Yksi talvi menee sen parissa kyllä. Sitten ottaisin Kartanon valkosipulisipsejä, ne on maailman parhaita ja sitten ottaisin Pirkka-olutta. Näillä mennään!

Matvei :Ottaisin insuliinia, koska mulla on diabetes, muuten kävis huonosti. Jaa niin viihdykkeeksi! Turvautuisin johonkin kannettavaan tietokoneeseen, koska sen avulla voi tehdä ihan mitä vaan melkein. Kattoisin leffoja Netflixistä. Juomaksi ottaisin jotain parempaa kyllä kuin Pirkka-olutta, olutta kyllä mutta en nimeä mitään tiettyä. Ruokapuoleksi ottaisin pizzaa.

Mikä supersankari haluaisitte olla ja miksi?

Riku : Ehdottomasti Robin Hood! Ottaisin rikkailta ja antaisin Matveille.

Matvei : Hah hah. Mä olisin varmaan Batman, se on ollut aina mun suosikki. Tai sitten Zorro!

Jos saisitte viettää päivän naisena, mitä tekisitte?

Riku : Ensin mä koittaisin todennäköisesti räpeltää rintsikoita kiinni pari tuntia. Sen jälkeen mä ottaisin jonkun muistivihon ja kynän ja kirjaisin päivän ajalta kaikki mielialamuutokset ja mistä ne johtuu. Ja sit kiertäisin kaikki yleiset naisten vessat ja nostaisin kaikista pytyistä kannet ylös!

Matvei : Toi oli niin täydellinen vastaus kyllä! Ei paremmin voi enää vastata! No en mä niistä rintsikoista nyt niinkään perustaisi, mutta kyllä niiden tissien kanssa varmaan menisi hetkisen aikaa ihmetellessä, että miltä ne itsestä tuntuu kun ne on siinä. Toi muistiinpanohomma oli loistava! Kokeilisin, että onko shoppailu oikeesti niin kivaa mitä ne väittää. Ideaparkkiin kuudeksi tunniksi ja kokeilisin joka hemmetin asua, ja sit en kuitenkaan ostaisi mitään.

Ei sitten tulisi houkutusta laittautua oikein nätiksi?

Riku : Meikkaaminen on musta yliarvostettua. Luonnollisen näköiset naiset on paljon kauniimpia. Ehkä jotain poskipunaa voisin kokeilla ja sit kylille!

Matvei : Ei jumankauta Riku! Poskipunaa!?

Naurua ja paljon.

Jos pääsisitte matkaamaan aikakoneella johonkin tiettyyn hetkeen, minne menisitte?

Riku : Kyllä mä ihan mielenkiinnosta lähtisin katsomaan, että mitä ne Aatami ja Eeva siellä oikein duunasi. Kuka otti omenan ja sillai.

Matvei : Mä menisin sinne Hitlerin bunkkeriin, missä se muka ampui itsensä. En tiedä miksi, mutta se tuli nyt vaan mieleen.

Bernard Pivot´n kymmenen kysymystä :

Mistä sanasta pidät eniten?

Riku : Spärdäri

Matvei : Kukko

Mistä sanasta pidät vähiten?

Riku : Epärehellisyys

Matvei : Tylsä

Mikä sytyttää sinut?

Riku : Anteeksi nyt tyttöystävä, mutta jalkapallossa saksipotkumaali.

Matvei : Joku huikee yksittäinen näyttelijäsuoritus

Mikä sammuttaa intohimosi?

Riku : Loska

Matvei : Turhanpäiväinen valittaminen

Suosikkikirosana?

Riku ja Matvei : Perkele!

Mitä ääntä rakastat?

Riku : Kesäsateen ropina terassilla

Matvei : Mulla tulee kaikkea pervoa nyt vaan mieleen, mutta koska tätä voi lukee kuka vaan niin vastaan linnunlaulu

Mitä ääntä inhoat?

Riku : Hyttysen ininä

Matvei : Kärpäsen surina, kun ääni kuuluu mutta ei tiedä missä se on

Mitä muuta kuin omaa ammattiasi haluaisit kokeilla?

Riku : Gigolo!

Matvei : Taksikuski...

Missä ammatissa et haluaisi olla?

Riku : Mikään toimitusjohtaja

Matvei : Joku toimistohomma

Jos Taivas on olemassa, mitä toivot Jumalan sanovan sinulle kun saavut Taivaan porteille?

Riku : Ihan hyvin se meni!

Matvei : Kato, sutkin saatiin tänne!

Aika velikultia :)