Haastattelussa Maiju Saarinen

 Maiju Saarisen tapasin heinäkuussa 2013 Jyväskylän keskustassa sijaitsevassa Wilhelmiina-kahvilassa.

Vuonna 1987 syntynyt Maiju on horoskoopiltaan leijona. ”Mä oon niin paljasjalkainen tamperelainen kuin olla voi. Oon myynyt mustaamakkaraa Tapolalla ja kannatan Tapparaa henkeen ja vereen! Tällä hetkellä mä asun Jyväskylässä, mutta elokuun alussa muutamme Lahteen avopuolisoni Hiski Grönstrandin kanssa.”

Jostain kumman syystä haastattelu lähtee jo tässä vaiheessa ns. lapasesta ja päädymme puhumaan mm. Pyynikin Häräntappoaseesta. Nauramme hysteerisenä ja takaisin maan pinnalle meidät palauttaa vieressä ”virallisena valvojana” toiminut mieheni ”No niin mennäänpäs tytöt takaisin asiaan”-kommentilla...

Mitä harrastat?

”Tanssi on kulkenut mulla aina mukana ja yritän harrastaa sitä aina kun ehdin. Laulutunneilla mä käyn säännöllisen epäsäännöllisesti. Lenkkeily on myös mun juttu. Joskus soitin kitaraakin päivittäin, mutta hektisyyden takia se on jäänyt kokonaan taka-alalle.”

Mitä sanoisit erityistaidoiksesi/vahvuudeksesi ammatillisessa mielessä?

”Erityistaitona: laulu, tanssi, (ehkä soitto). Ja sit vahvuutena mä sanoisin: into, heittäytyminen, energia, fyysisyys, tunne.”

Minkä taidon haluaisit osata?

”Haluaisin oppia ratsastamaan ja tanssimaan flamencoa. Ja olisi ihan mahtavaa oppia se telinevoimistelun flik flak-sarja. Se on mun haave, joku päivä mä sen vielä teen! Ehkä!”

Löytyykö suvustasi muita teatterialalla olevia?

”Ei ole kyllä muita. Edesmennyt isäni oli nuoriso-ohjaaja ja äitini on nuoriso-ohjaaja/lähihoitaja/urheiluhieroja, eli mä tuun tavallaan tämmöisestä tavisperheestä. Äitini on kylläkin nyt innostunut draamakasvatuksesta.”

Milloin kiinnostuit teatterista/näyttelemisestä?

”Mulla ei ole yhtä tiettyä hetkeä, vaan se on monen asian summa. Kaikki alkoi siitä, kun aloin isosiskoni jalanjäljissä harrastaa tanssia. Puolen vuoden välein oli aina tanssiesitys, joten sitä tavallaan kasvoi semmoseen ajatteluun, että treenataan jotain juttua intensiivisesti ja tähdätään aina siihen esitykseen.

Ala-asteella meillä oli vierailemassa pari teatteriesitystä. Toinen oli sellainen improshow ja toinen oli sooloesitys, jossa Jerry Mikkelinen kikkaili jonkun huumorihahmon kanssa. Muistan, että silloin mä ekaa kertaa ajattelin, että ”vitsi toi olis maailman siistein ammatti, mutta kun niillä on niin hirveet työajat!”. Kipinä oli kuitenkin syttynyt ja päätin hakea luovanilmaisu-painotteiselle ylä-asteelle, jonne myös pääsin. Se oli huippua aikaa elämässä. Kuin olisi päässyt omien luokse. Teatteri alkoi tuntua mun jutulta. Päätin hakea TTT:lle avustajaksi 15-vuotiaana ja pääsin Peter Pan -musikaaliin. Sen jälkeen olin mukana myös Suruttomissa, Tuhkimossa ja Vuonna 85:ssa, kunnes pääsin Tampereen Yliopiston Näyttelijäntyönlaitokseen (Nätyyn) 2006.
Täytyy kyllä sanoa, että se oli maailman siisteintä, kun pääsi sinne ammattiteatterin lavalle. Mä muistan sen hetken, kun oli eka yleisö Suruttomissa. Ykkösnäytös loppui meidän lauluun mustalaisleirissä: ”Mitä on rakastaa!”. Siinä hetkessä mä ajattelin, että tätä se on. Tätä mä rakastan. Tähän hetkeen kiteytyy kaikki. Tätä mä haluan tehdä. Teatteri tuntui ja tuntuu elämää suuremmalta!”

Mikä oli kirjallisen lopputyösi aiheena?

”Se oli otsikolla ”Naissukupuoleton rooli”. Mä tein kouluaikoina tosi paljon miesrooleja. Oli todella vapauttavaa esittää miestä. Mun oma mielikuva naisesta näyttämöllä on jotenkin suppea ja rajattu. Sain itsestäni enemmän irti, kun esitin miestä. Tuntui, että voin tehdä mitä vain. Siitä sitten syntyi eräänlainen työkalu.
Tosi usein esimerkiksi vanhoissa klassikkonäytelmissä nuorelle naiselle kirjoitetut roolit ovat yksipuolisia. Hahmon tehtävä tarinassa on vain olla kaunis ja herkkä. Jotta siihen hahmoon saisi jotain mielenkiintoa ja särmää, niin mä pyrin unohtamaan, että esitän naista. Ja lähden sitä kautta etsimään jotain kiinnostavaa kulmaa. Tietysti riippuu ohjaajasta, että kuinka paljon voi lähteä viemään sitä rooliaan toiseen suuntaan. Joskus ilmeisin ratkaisu on toimivin.”

Maiju Jyväskylän Kaupunginteatterin edustalla / kuva Teatterikärpänen

Jos et olisi tällä alalla, millä alalla mahdollisesti olisit, eli onko olemassa vaihtoehtoa B?

”Mä hain tanssijaksi samaan aikaan kun hain Nätylle, että ehkä se olis ollu sellanen kakkoshaave. Tai musiikki. Olis ihan huippua elättää itsensä sillä. Se vaan on täällä Suomessa aika vaikeaa. Mutta siis yks mitä oon miettinyt, on aivan toisesta ääripäästä: floristi! Mä rakastan kukkasia ja pakkaamista. Silloinkin kun mä olin sitä mustaamakkaraa myymässä Tammelantorilla, niin mä rakastin sitä paketointia. ah, se paperin rapina. Hei yks B-vaihtoehto tuli vielä mieleen. Lampaiden tai lehmien kasvatus! Perustan semmosen maatilamatkailufirman, ”Kukkia ja lehmiä ja makkaraa”. En mä kyl niistä lehmistä sitä makkaraa tekisi, haluaisin vaan silitellä niitä. Rahantuloo ei voi estää...” Maiju hihittää.

Miksi olet näyttelijä?

”Siks kun ei oo niitä lampaita, hahhahaa! Ei vaan, sen takia, että mä rakastan teatteria. Kyl se varmaan myös johtuu tästä mun persoonallisuudestani. Mä rakastan elää täysillä ja tunteella. Ja mä rakastan tarinoita. Musta on ihanaa mennä toisen ihmisen nahkoihin, jotta voi olla jotain muutakin kuin mitä itse on. Se on kauheen tervehdyttävää. Jokaisesta roolista voi parhaimmillaan löytää jotain hyvää siirrettävää itseensä.
Kaikista ihaninta teatterissa on yhteisöllisyys. Se että luodaan, kokeillaan ja leikitään yhdessä. Jokaisen työpanosta tarvitaan. Jokainen on tärkeä. Myös yleisö. Ne hetket on maagisia, kun esitys virtaa ja yleisön kanssa hengitetään samassa rytmissä. Se flown tunne.

Hyvien ja tärkeiden tekstien tekeminen on olennaista koko hommassa. Se, että joku esitys voi muuttaa ihmistä. Ja parhaimmillaan maailmaa.
Mutta kyllä se tää mun into ja vimma on se kaikkein suurin syy. Vimma, mä rakastan sitä sanaa! Ja leikkimielisyys. Sanon vielä, että mun mielestä teatterissa on hienoa se, että se on väylä purkaa ja tuntea. Se antaa ihmiselle mahdollisuuden. Teatterissa on lupa tuntea!”

Miten ajatuksesi näyttelijän työstä ovat muuttuneet tässä vuosien varrella?

”Laitosteatteri on opettanut mulle rentouden. Kun koko ajan proggikset vaihtuu ja esitykset vilisee, niin pääsee semmosesta vakavuudesta eroon. Olen huomannut, että kaikista parhaimmat tulokset yleensä tulee silloin, kun suhtautuu ”kevyemmin” siihen tekemiseensä ja luottaa intuitioon.”

Onko sinulla omia esikuvia?

”Mä pidän Petra Karjalaisen ja Tanja-Lotta Räikän tavasta näytellä ja tulkita. Heissä on se tunteen palo, se vimma. Ja uskallus viedä asiat tarpeeksi pitkälle ja loppuun asti.”

Kenen kanssa haluaisit laulaa dueton ja mikä olisi mahdollisesti kappale?

”Ohhoh, mitä kysymyksiä sulla! Mähän oon siis hevinaisia ennen kaikkea, eli olishan se mahtavaa vetää Deftonesin laulajan kanssa joku biisi. Molemmat vois laulaa ja rääkyä, ah se olisi ihanaa! Hexagram-biisi!”, innostuu Maiju.

Missä eri teattereissa olet näytellyt?

”Tampereen Työväen Teatterissa avustajana, Pyynikin kesäteatterissa, Kotkan kaupunginteatterissa, Jyväskylän kaupunginteatterissa ja seuraavaksi menen Lahden kaupunginteatteriin.”

Mainitse muutama roolityö urasi varrelta.

”Myrskyluodon Maijan rooli Jyväskylän kaupunginteatterissa. En osaa edes kuvailla, miten tärkeä juttu se on mulle ollut. Siinä hahmossa oli niin paljon mua itseäni. Se oli mulle kaikki kaikessa. Se oli/on mun elämäni rooli.

Ainon rooli Rauta-ajassa Pyynikin kesäteatterissa. Oli hienoa olla mukana siinä proggiksessa. Upea teksti, mielenkiintoinen tulkinta ja ensemble-meininki. Mun Aino oli semmonen hevostyttö, joka mm. kävi psykologilla ja lopulta hukuttautui ämpäriin.

Amatsoonisoturi Penthesilean rooli zeitKleist-esityksessä Teatterimontussa. Se rooli oli kaikkea muuta kuin mitä mä oon. Äärimmäisen vihainen ja ahdistunut tyyppi, joka ei pysty tunteisiin, ja lopulta tappaa itsensä. Oli hienoa tehdä sellainen rooli, jossa todella sai/joutui menemään toisen ihmisen nahkoihin.”

Free vai kiinnitys, ja miksi?

”Nätyn jälkeen halusin kiinnitykselle, jotta saisin sitä hyvää rutiinia, oppia, varmuutta, ja että pääsisin tekemään monenlaisia juttuja. Ja sitä laitosteatteri onkin antanut. Sen takia ollaan nyt menossa kiinnitykselle Lahteenkin. Kyllä mulla silti on sellainen haave, että jossain vaiheessa freeksi, koska toi työtahti on aika kova. Siinä äärimmäisen väsymyksen keskellä se luovuuskin kärsii. Tai sit mun vaan täytyy opetella tekemään näitä hommia vähän rauhallisemmin. Mutta minkäs teet, kun innostut. Myös se on unelma, että vois joskus perustaa oman teatteriryhmän”, Maiju pohtii.

Onko sinulla jotain roolihaavetta?

”Lady Macbeth. Ronja. Suruttomien Johanna tai Homsantuu. Haluaisin olla mukana myös Mustalaisleiri muuttaa taivaaseen-musikaalissa.”

Oletko koskaan katunut ammatinvalintaasi?

”En ole. Mutta kadun sitä, että olen leikkinyt terveydelläni teatterin vuoksi. Mä sain itteni tosi pahaan kuntoon syksyllä 2012, kun en suostunut lepäämään, vaikka olin ylikunnossa ja kipeä.”

Mitkä asiat inspiroivat sinua?

”Luonto. Mä voin mennä vaikka tuntikausiksi vain tuijottamaan vettä johonkin ja se antaa mulle niin paljon. Musiikki tietysti, mä käyn paljon kuuntelemassa keikkoja. Tietysti kaikki taideteokset inspiroi, ja tarkoitan tällä myös esityksiä. Aina voi ammentaa muiden työstä jotain. Oon just menossa Helsinkiin katsomaan luokkakaverini Emilia Kokon esitystä, ”Päätön nainen” ja Jyväskylään katsomaan Circus Uusi Maailman esitystä ”Rajatila”.”

Kärsitkö ramppikuumeesta tai esiintymisjännityksestä yleensä?

”Kyllä mä jännitän. Mulle ensimmäinen yleisö on aina jännityksen paikka. Mutta jännitys ei ole mulle semmonen ahdistava asia, vaan energianlähde. Nätyllä meidän hahmometodiopettaja sanoi, että ”pelkäämisen ja jännittämisen välillä on hengitys”. Eli tärkeintä on muistaa hengittää! ”

Onko sinulla jotain omia rutiineja tai rituaaleja, joita toistat ennen esitystä?

”Kyllä mä yleensä lämmittelen kropan ja venyttelen. Taiji-harjoitteet on hyviä, koska niillä saa pään tyhjäksi, kun keskittyy vaan siihen liikkeeseen ja hengittämiseen. Mä tykkään yleensä tulla hyvissä ajoin teatterille ja valmistautua rauhassa. Roolivaatteiden pukeminen on merkityksellinen hetki. Silloin on jo kosketuksissa hahmoon, jota tulee esittämään. Sitten 10 min ennen esitystä mä alan yleensä hölöttään. Se on mun tapa keskittyä, et ensin ihan rauhassa ja sitten meininki päälle!”

Kerro joku kommellus!

”Yks hauskimmista sattui kyllä siinä Peter Panissa. Siinä oli sellainen taistelukohtaus, jossa mun piti hypätä merirosvon kimppuun hajareisin. No, kerran sillä merirosvolla oli asevyö ihan väärin päin. Aseen piippu osoitti kattoon. Ja mä tietysti hyppäsin sen aseen päälle ja se meni mun persiiseen. Siinä sitte mietin, että mites tästä päästään pois. Hahhhahh! Se oli aika legendaarista!” kertoo Maiju ja molemmat nauramme hysteerisinä.

Oletko koskaan nähnyt teatterin kummitusta?

”Oon. TTT:llä. Jäin sinne saunomaan, talo oli jo laitettu lukkoon ja valot sammutettu. Mä olin yksin siinä pukkarissa ja sit semmoinen musta hahmo viitassa vilahti oviaukossa. Tuli sellainen olo, että nyt äkkiä ulos. En tiedä, saattaa olla mielikuvitusta, mutta en silti halunnut ottaa riskiä. Siinä talossa on kuitenki tapahtunut paljon kauheuksia kansalaissodan aikoina.”

Kerro joku oikein hyvä muisto.

”Ekana tulee mieleen yksi metsäkokemus, joka tapahtu äskettäin. Mä olin vaan niin onnellinen siellä. Oli ollut raskas kevät takana ja me vuokrattiin mökki Hiskin kanssa. Siellä ei toiminu tietokoneet, puhelimet eikä telkat, ja oli ihanan hiljaista. Se hetki, kun oot vaan siinä luonnon äärellä: Valoisa, lämmin kesäyö, joutsenet lipuu hiljaa ihan vierestä. Siinä hetkessä oli kaikki. Luonnossa musta tulee jotenki kokonaisempi. Siellä on helppo päästää irti.”

Käytkö seuraamassa paljon muiden esityksiä?

”Haluaisin käydä enemmän. Käyn niin paljon kuin ehdin, mutta aika vaikeetahan se on kun on itse koko ajan töissä”

Tulevia roolejasi?

”Lahdessa näyttelen West Side Storyssa Consuelaa, Kissa kuumalla katolla:ssa Polly Pollittia ja Kun tyttö on hyvässä Piritaa.”

Kiinnostaisiko sinua ohjata tai käsikirjoittaa jotain itse tulevaisuudessa?

”Ohjaaminen olisi huippua. Mut ei mitään ison näyttämön juttuja. Vaikka joku taidepläjäys. Pienelle näyttämölle. Fyysistä teatteria tai vaikka performanssi, heh, mistä kukaan ei tajuisi mitään. En edes minä itse! Mun isäni kirjoitti aikoinaan tosi paljon runoja, musta olisi hienoa tehdä niistä runoesitys.”

Mikä supersankari haluaisit olla ja miksi?

”Hihii! Ehkä mä olisin Batman sit kuitenkin, koska mä tykkään kauheasti semmoisesta synkästä goottiestetiikasta. Nahkaa ja lepakoita!”

Jos saisit viettää päivän miehenä, mitä tekisit?

”Kyllähän mä tietysti ensin tutustuisin uuteen kehooni. Olis pakko kokeilla helikopteria! Kiitos innoittajani: Hannu Lintukoski.”

Jos ihminen menisi syksyisin talviunille, mitä ottaisit omaan talvipesääsi mukaan siltä varalta, että heräät kesken unien?

”Kyllä varmaan joku soitin olisi mukava ja kauheesti suklaata. Juomaksi Magnersia. Vetäisin yksinäni kalsarikännit siellä ja soittelisin kitaraa. Kyniä ja paperia pitäisi myös olla kuningasideoita varten.”

Jos voisit matkustaa aikakoneella menneisyyteen johonkin tiettyyn hetkeen tai aikakauteen, minne menisit?

”Ajatus laukkaa villisti ja mistään en saa kiinni! Hei – Macbethin kantaesitys.”

Bernard Pivot´n kymmenen kysymystä :

Mistä sanasta pidät eniten? - Rakkaus (mutta oikeesti hääyöaie, se soljuu kivasti)

Mistä sanasta pidät vähiten? - Vittu, vaikka mä käytänkin sitä ja yritän päästä siitä eroon...Se vaan lipsahtaa, kai se on mulla mielessä sit koko ajan. Ai kauheeta! Hahhahhahhh! Ilmankos ne miesroolit mua kiinnostikin kouluaikoina!!

… hysteeristä naurua jonkun aikaa...

Mikä sytyttää sinut? - Hyvä itsevarmuus

Mikä sammuttaa intohimosi? - Millä se nyt sammuu, ei millään!! Sanotaan ilkeät ihmiset.

Suosikkikirosanasi? - Perkele kuulostaa hienolta, saatana on kans hauska.

Mitä ääntä rakastat? - Hiljaisuuden ääni, veden liplatus

Mitä ääntä inhoat? - Mopojen pärinää

Mitä muuta kuin omaa ammattiasi haluaisit kokeilla? - Terapeutti

Missä ammatissa et haluaisi olla? - Toimistotyöntekijä tai asfalttityöntekijä

Jos Taivas on olemassa, mitä toivot Jumalan sanovan sinulle kun saavut Taivaan porteille? - ”Mä ymmärrän mitä sä ajoit takaa.” eikun ”Hyvin yritetty!”