Haastattelussa Veeti Vekola

 Näyttelijäksi TeaKista keväällä 2026 valmistuvan Veeti Vekolan tapasin maaliskuun puolivälissä  ́26 Lahden Kaupunginteatterin ylälämpiössä. Haastattelua ennen olin käynyt katsomassa satunäytelmän Nysä, jättiläismäisen pieni seikkailu, jossa Veetillä on useampi rooli. Vuonna 2001 syntynyt Veeti on kotoisin Seinäjoelta. ”Tarkemmin Nurmosta, mutta sehän on ollut jo pitkään osa Seinäjokea.”

(c) Titta Toivanen

  Mitä harrastat? ”Hmmm, taiteilijuus on mulle iso identiteetti ja tuntuu, että kaikki elämässäni liittyy aina jotenkin teatteriin ja taiteeseen. Soitan pianoa, se on aina ollut mulle tietynlainen ruumiin jatke ja ilmaisukanava. Oon parhaillaan kirjoittamassa opinnäytettäni ja pianonsoitosta saan energiaa kirjoitushommien keskellä, ajatukset lähtevät rullaamaan paremmin. Teatteria tykkään myös itse käydä katsomassa. Airi-mummani vei mua lapsena Törnävän Kesäteatteriin, sieltä kiinnostukseni teatteria kohtaan lähti.” 

 Eli milloin teatterikärpänen puraisi sinua? ”Pieni puraisu tapahtui ehkä jo nelosluokalla, koulun ilmaisutaidon kerhossa Tanelinrannan ala-asteella. Siitä sitten erinäisiin teatterikerhoihin, kuten Seinäjoen kansalaisopiston Kurpitsateatteriin, jossa olin mukana kuutisen vuotta. Näyttelijä Ville Orttenvuori ohjasi meitä ja hänen intohimonsa lajia kohtaan tarttui muhunkin. Sain tehdä hyvin erityylisiä, rankkoja ja synkkiäkin rooleja. Teatteri vei mennessään ja tuntui omalta jutulta. Teatteri ja näyttämö toi elämääni suurta vapautta ja turvaa. Sain elämälleni merkityksen ja tajusin, ettei mulla ole muuta vaihtoehtoa kuin lähteä pois Seinäjoelta. Pääsin Tampereelle TYKiin, ilmaisutaidon lukioon. Ekat puolitoista vuotta kuljin Seinäjoki-Tampere -väliä junalla ja 18-vuotiaana muutin Tampereelle. Mulle oli käänteentekevää, että uskalsin lähteä Seinäjoelta.”

 ”Abikeväänä hain ensimmäistä kertaa TeaKiin. Elettiin koronakevättä, ja mun piti tulevana kesänä olla mukana Pyynikin Kesäteatterin näytelmässä Ihanat naiset rannalla. Muutamaa vuotta aiemmin olin nähnyt Pyynikillä Niskavuoren nuoren emännän, joka oli todella vaikuttava taidekokemus kaikkineen. En päässyt TeaKiin, mutta fiilistelin tulevaa Pyynikin kesääni. Tulikin sitten kaikki sulut ja Pyynikkikään ei toteutunut. Olin hetken umpikujassa, että mitäs nyt. Hain siviilipalvelukseen ja vietin vuoden sivarina TYKissä audiovisuaalisena avustajana, ”av-ritarina”. Sain tehdä kaikenlaista, ohjaamisesta kaluston desinfiointiin. Sivarivuoden aikana muhun laskeutui uudenlaista rauhaa sen kaiken poikkeustilan keskellä. Hain uudelleen TeaKiin keväällä 2021 ja pääsin sisään.” 

 Ja nyt olet siis valmistumassa ja parhaillaan kirjallista opinnäytettäsi tekemässä. Mikä siinä on aiheena? ”Käsittelen siinä materiaalisuutta. Se on Nätyn professori Pauliina Hulkon näkökulma esityksen valmistamiseen ja tarkasteluun. Pointtina siinä on, että kaikki esitykseen liittyvä on materiaalia – niin itse esityspaikka, esiintyvät ruumiit, lavasteet, valot, äänet, teksti ja niin edelleen. Se pyrkii tasa-arvoistamaan esityksen aineksia ja ehdottaa teatteriin uutta näkökulmaa näyttelijä- ja tekstikeskeisyyden rinnalle. Siinä pohditaan ja kunnioitetaan materiaalien eri esiintymistapoja osana esityksen rakentumista. Tästä näkökulmasta tutkin omia kokemuksiani. Materiaalien ja esiintyvän ruumiini suhdetta. Olin täällä Lahdessa Niskavuoren Hetassa mukana ja tutkin opparissani sitä, mistä esityksen materiaaleista näyttämöllä vaikutun ja millaista toimintaa ne saa mussa aikaan. Taiteellinen lopputyöni oli Siipirikon rooli tuossa Niskavuoren Hetassa, erittäin tärkeä ja rakas rooli.”

 Kuka on kumminäyttelijäsi? ”Maria Pere. Olin nähnyt häntä aiemmin jo Seinäjoen Kaupunginteatterissa ja Pyynikin Niskavuoren nuori emäntä ja Loviisan rooli kolahtivat muhun erityisesti. Hänessä on ihanalla tavalla herkkyyttä ja rosoa näyttelijänä. Vuosia sitten olin ollut Seinäjoella Murhaloukun ensi-illassa ja vienyt narikan kautta Marialle kortin, jossa kerroin ihailevani häntä ja kerroin Kurpitsateatterin Häräntappoaseesta, jossa esitin Allun roolia. Kutsuin hänet katsomaan esitystämme. Ja hän tuli katsomaan! Sain häneltä vastalahjan, mutta me ei koskaan kohdattu niin, että oltaisiin juteltu. Kirjeitse vain. No, sitten pääsin kouluun ja kumminäyttelijäasia tuli ajankohtaiseksi. Ajattelin heti Mariaa. Sain hänen numeronsa, jännittynein mielin soitin hänelle ja kysyin ”Tahdotko?” ja hän suostui. Ekana Teak-vuonna hän tuli katsomaan meidän pienoisnäytelmää, jolloin kohdattiin ensimmäistä kertaa. Hän on upea näyttelijä ja ihana ihminen, olemme ystävystyneet. Olen lähiaikoina menossa Porin Teatteriin häntä katsomaan. Niin ja on mulla toinenkin kumminäyttelijä, Wenla Reimaluoto! Hän oli pääsykokeissa ”marsuna” eli opiskelijana, jonka kanssa näyttelin vikoissa vaiheissa ja tehtiin improtehtäviä yhdessä. Olemme ystävystyneet myös ja oon käynyt häntä katsomassa Kansallisteatterissa.” 

 Missä eri teattereissa olet näytellyt? ”No Kurpitsateatterissa useammassakin jutussa, ja Törnävällä Seinäjoen Kesäteatterissa olin mukana kolmessa musiikkinäytelmässä ja Ilmajoen Musiikkijuhlilla eräässä oopperassa huutolaispojan roolissa. Seinäjoen Kaupunginteatterissa olin 9-luokkalaisena mukana Koirien Kalevalassa avustajana. Helsingin Kaupunginteatterissa TeaKin yhteistyönä oli Maratontanssit, Porin Teatterissa olin Tuhkimossa prinssinä ja täällä Lahdessa ensin Niskavuoren Hetassa ja sitten Nysässä. Mulla alkaa elokuussa kahden vuoden kiinnitys täällä, odotan innolla! Se on tuonut uudenlaista rauhaa opintojen ja valmistumisen keskelle.”

Lelupoika (c) Noora Geagea, HKT

 

 Mainitse muutama itsellesi merkityksellinen roolityö tai koko proggis. ”Maratontanssit oli kyllä tärkeä, itse asiassa eilen sain siitä taltioinnin katseltavakseni. Se oli vielä ensi-iltaveto, tempo oli kaikilla aika nopea. Sain tehdä siinä kaksi hyvin erityyppistä roolia. Toisella puoliajalla esitin toista tanssien seremoniamestaria, Lelupoikaa, jolla oli steppikengät ja joista lähti ääni joka askeleella. Rytmitin kengilläni näyttämöä ja se vaikutti esityksen koko äänitilaan ja tilan sointiin. Siinä roolissa mulla oli vapaa olo. Maratontanssit on merkityksellinen siinäkin mielessä, että se oli kurssini viimeinen yhteinen produktio. Toisena nostaisin Niskavuoren Hetan. Mikko Roihasta olin kuullut paljon hyvää ennen kuin olin edes tavannut häntä ja innostuin valtavasti, kun hän pyysi mua Siipirikon rooliin. Siipirikkohan on alkuperäisessä tekstissä piikatyttö, mutta meidän versiossa hän oli mies. En ollut osannut unelmoida sellaisesta roolista. Roiha on ohjaajana ihailtavan tinkimätön ja tarkka. Mulla oli koko prosessin ajan sellainen olo, että musta välitetään ja meillä oli vahva yhteys. Ja teoksestahan tuli valtavan hieno! Lopussa meillä oli Akustin roolissa olleen Tapani Kalliomäen kanssa Sibeliuksen Valse tristeen koreografioitu tanssikohtaus, jonka aikana iso vaneriseinä pyöri keskellä näyttämöä. Se kohtaus jäi erityisesti mieleeni. Muutenkin oli upeaa olla opiskelijana ammattilaisten joukossa ja onnistua, jengi oli mun puolella ja tukena.”

 Onko sinulla joku tietty oppi tai ohjenuora jäänyt erityisesti mieleesi? ”Näyttelijä Emma Kilpimaa on sanonut, että näytteleminen on hänelle vapauttamista. Se tuntuu mullekin hirveän olennaiselta. Kokemus siitä, että vaikutun muista esityksen materiaaleista kevyesti ja helposti ja sitä kautta kaikki näyttelemiseen tarvittavat ajatukset, tunteet ja impulssit on jo valmiina mun ruumiissa. Ne voi vaan vapauttaa näkyviin ja toista kohti. Silloin esiintyminen tuntuu vaivattomalta, ei tarvitse puristaa tai puskea."

 Mitkä ovat omasta mielestäsi sinun vahvuutesi näyttämöllä? ”Ilmaisun tai olemisen tavat, mä tykkään yhdistellä töissäni kovia ja raskaita (maskuliinisia) sekä pehmeämpiä (feminiinisiä) laatuja liikkeessä ja äänessä. Nysässäkin olen hypermaskuliininen järkkärihahmo ja sensuelli ja pehmeä Metsän äiti. Oon sinut itseni kanssa, niin eri laatujen kanssa työskentely on mulle helppoa ja kiinnostavaa. Rytmi, musiikki ja liike on mulle ehkä omimpia juttuja.” 

 Minkä taidon haluaisit osata? ”Musta olisi ihanaa osata tanssia balettia! Koulussa on ollut muutamia balettikursseja ja se on kyllä teknisesti niiiin haastavaa. Olisi ehkä pitänyt aloittaa jo 5-vuotiaana harjoittelu... Odotan kyllä, että tulevaisuudessa jotakin roolia varten saisin ottaa haltuun jonkun täysin uuden taidon. Oon valmis tarttumaan haasteeseen!”

Siipirikko (oikealla) / (c) Aki Loponen, Lahden KT

 Kuinka paljon käyt itse katsomassa teatteria? ”Kyllä mä pyrin käymään usein ja katsomaan laajalla skaalalla. Pääkaupunkiseudulla lähinnä tulee katsottua, toki muuallakin kuten nyt Seinäjoella ja Porissa. Seinäjoelle oon menossa katsomaan Niskavuoren Hetaa, ja Porissa odottaa Mummola ja Tattiritarit. Oulussa kävin hiljattain katsomassa Oikeusjuttu-nimisen nuortenesityksen, siinä oli kurssikaverini Aino Sihvonen mukana. Varsin onnistunut juttu, piti hienosti otteessaan.”

 Mikä näkemäsi esitys on tehnyt sinuun erityisen vaikutuksen nyt lähiaikoina? ”Täällä Lahdessa Sinna Virtasen esitys Maan ja veden välillä oli todella raikas ja koskettava. Esitykseen valitut materiaalit ja tavat, joilla niitä käytettiin olivat mulle kiinnostavia ja teki vaikutuksen. Rakastin sitä esitystä! Ihanan virkistävä kokonaisuus. Ja Heidi Heralakin mukana!” 

 Mitkä asiat inspiroi sinua työssä ja elämässä yleensä? ”Tietyllä tavalla ”korvilla hypisteltävä” musiikki, tekstuurisuus ja tuntuisuus musiikissa! Oppariinikin oon tehnyt jokaiselle luvulle oman soittolistan, jota lukija voi hyödyntää tekstin ohella. Ihmiset, läsnäolo ja vilpittömyys. On todella vaikuttavaa, jos ihmiset osaa kohdata toisensa ja olla aidosti läsnä. Kiireettömyyden tuntu tässä TikTok-ajassa on myös inspiroivaa. Pyrin itsekin toimimaan niin – olemaan yhteydessä ja yhdessä.”

 Tuohan on nyt vähän sellainen ”Rakastu betoniin”-tyylinen slogan? ”Kyllä, yhteydessä ja yhdessä!”  

 Tässä välissä Päivi-vahtimestari tulee tarkistamaan, että mitäs me ylälämpiössä oikein puuhaamme ja saamme olla rauhassa huomattuaan, että kyseessä on Veetin haastattelu. ”Veeti on ihana”, toteaa hän ja poistuu. ”Päivi on kyllä paras, eikä tää oo mikään maksettu mainos!” kehuu puolestaan Veeti. 

Pirun varjo/Nysä (c) Aki Loponen, Lahden KT

 Onko sinulla omia ns. esikuvia, joita erityisesti olet ihaillut tai arvostat? ”Nuorempana kaikki Seinäjoen Kaupunginteatterin näyttelijät oli mulle suuria sankareita, ihailin koko ensemblea. Tällä hetkellä ihailen muun muassa Aleksi Holkkoa, hän on parhaillaan vierailijana Seinäjoella ja on sieltä kotoisin, eli tunnen kotiseutuylpeyttäkin häntä kohtaan. Mikko Kauppila on huippu! Hänen tapansa esiintyä ja olla näyttämöllä on mulle erityisen kiinnostava. Siinä on jotain virkistävää ja vaivatonta! Ella Lahdenmäkeä ihailen myös, hänkin on Seinäjoelta! Ella Mettänen, huh huh! Saska Pulkkinen, Ria Kataja, Miro Lopperi, Linda Hämäläinen, Anna-Sofia Tuominen, Verneri Lilja, Ursula Salo...”

 Kuka olisi unelmiesi vastanäyttelijä/kanssanäyttelijä, jos saisit valita maailmasta ihan kenet tahansa? ”Hmmm, kaikki ihailemani tyypit on elossa, mutta millaista mahtaisi olla näytellä Martti Katajiston kanssa?” 

 Jestas, Martti Katajisto! Juuri viime viikolla katsoin Areenasta elokuvan Ihmiset suviyössä. Olipas se kokemus, ja vuodelta 1948! ”Jep, ja siihen aikaan toki näyttelemisen tyyli oli erilaista, mutta hänen esiintymisen tavassa oli jotain sille ajalle poikkeuksellista herkkyyttä. Voisin mä toki Meryl Streepinkin kanssa näytellä. Voitais tehdä yhdessä joku diivailujuttu, nythän on tulossa leffateattereihin Devil Wears Prada 2.”

 Entä kenen kanssa haluaisit laulaa dueton ja mikä olisi kappale? ”Maija Vilkkumaan kanssa olisi makeeta vetää vaikka Ingalsin Lauraa. Tai ehkä Maija on vasta tekemässä tätä meidän duettoa, joka olisi sekoitus hempeyttä ja rosoista rockia. Siihen voisi tulla fiittaamaan vielä joku kolmas… Antti Holma tulisi siihen vetämään spoken word -osuuden! Siitä tulisi monisävyinen biisi, joka olisi hyvin vaikeasti sulateltava ja se olisi pakko kuunnella heti uudestaan. Bohemian Rhapsody -tyylinen ensikuulemalta mahdottomalta vaikuttava kokonaisuus.” 

 Mitäs me laulettaisi karaokessa? Meillähän on toki 30 vuotta ikäeroa, että joku semmoinen biisi, jonka minäkin tunnistaisin... ”Joku teatraalinen biisi se varmaankin olisi ja 80-luvulta varmaankin? Mistä sä tykkäsit silloin?”

 No Dingo oli mulle 80-luvulla ”se juttu”, mutta ei niinkään enää. ”Levoton tuhkimohan on klassikko, että ehkä me vedettäisiin se. Isolla meiningillä ja varmalla otteella! Ja Porin Teatterista Syltti mukaan laulamaan.” 

 (Huom. Aiemmin oli tullut puheeksi, että Porin Teatterissa työskentelevä Syltti on tuttuni.) 

Tästä tulikin mieleeni, että jokohan karaokessa on Liekinheitin laulettavana? Siellä joku humalainen kaksikko menee estradille, toinen aloittaa ”ois viisaampi häipyy täält”, toinen yrittää ilmaviulua soitella vieressä ja baari tyhjenee samantien. ”Hahah, jep!”

Asiasta toiseen, mitä sinun mielestäsi on ”teatterin taika”? Onko se oikeasti olemassa vai pelkkä myytti ja sanonta? ”Musta se on ruumiillisuuden taidetta. Jengi kokoontuu samaan esitystilaan ja kaikki tapahtuu tässä ja nyt, siinä hetkessä, ihmiseltä ihmiselle. Tilaan muodostuu yhteinen energia, ja yhteinen tai yksityinen kokemus voi olla ruumiillisesti hyvin vahva. Tätä on itse asiassa aika hankala sanoittaa. Näytelmäkirjailija-ohjaaja Kaisa Lundán on sanonut, että teatteri käsittelee hetkellisyydessään aina kuolemaa. Me ollaan läsnä, hengissä, elossa. Esitys alkaa jostakin ja päättyy johonkin, ja me todistetaan yhden esityksen elämä. Haluan myös uskoa siihen, että elävän ihmisen merkitys ja arvo edelleen nähdään ja että se pysyisi.”

 Kerro joku erikoinen sählinki esityksen aikana. ”Unohduksiahan on sattunut, mutta niistä on aina päästy eteenpäin. Se on osa ammattitaitoa. Nysän kanssa kävi syyskuussa tosi nolo juttu... Mehän ollaan katsomon alla, bäkkäri sijaitsee pienellä näyttämöllä siellä ja sieltä kuiskuttelukin saattaa kuulua välillä yleisöön. Väliaika oli juuri loppumassa ja multa oli jostain syystä mennyt ohi se kuulutus, että kymmenen minuutin kuluttua jatkuu. Jenni Kokanderin kanssa siinä höpsöteltiin ja en muista miksi, mutta ykskaks huusin kovaan ääneen ”VITTU!” Järjestäjä juoksee paikalle ja mä tajuan, että yleisö on jo katsomossa. En tiedä yhtään, että kuuliko sitä kukaan. Kyllä nolotti, kokoperheen esitys vielä ja pieniä kirkasotsaisia lapsia sali täynnä. Hyvä opetus siitä, että pitää olla tarkkana ja kuunnella…”

Metsän äiti/Nysä (c) Aki Loponen, Lahden KT

 Mitä sanoisit nuorelle itsellesi? Saat nyt itse päättää, että minkä ikäiselle sanoisit. ”Sanoisin, että kaikki menee hyvin. Luota intuitioon ja tunteeseen. Helliä sanoja lausuisin. Ja että tiedät kyllä mitä kohti haluat mennä. Rohkeesti vaan.” 

 Mitä sanoisit alasta haaveilevalle nuorelle? ”Sanoisin samat asiat! Jos näyttelemisessä ja teatterissa on joku positiivisella tavalla vaivaava juttu, niin luota siihen tunteeseen ja mene sitä kohti. Harrasta ja mene katsomaan erilaisia esityksiä. Niistä voi nousta esiin tuntemuksia, joita ei pysty purkamaan sanoiksi, se kuuluu asiaan. Luota tunteeseen, etenkin jos se vaivaa pitkään.”

 Kerro joku hyvä muisto. Voi liittyä muuhunkin kuin teatteriin. Kenties joku lapsuusmuisto? Mikä on ollut paras saamasi joululahja? ”Semmoinen Peter Paniin liittyvä vähän nukkekodintapainen, mutta se oli avautuva suuri muovinen pääkallo, josta avautui Kapteeni Koukun linna! Sillä leikin aina ja mukana oli Peter Pan -hahmoja myös. Sitten mulla oli laatikko, missä oli erivärisiä palikoita ja leikin niillä aina Syrhämää, joka oli mun suosikkiohjelmani lapsena. Trampalla leikin monta tuntia Code Lyokoa, joka taas oli toinen mun suuri suosikkini. Miksailin Code Lyoko- ja Winx Club- hahmoja tyyliin ”tää olis nyt tää”. Mulla oli oma rikas sisäinen maailma, ja siinä meni aina useampi tunti leikkiessä. Uppouduin täysillä leikkeihini ja ajantaju katosi.” 

 Jos sinun elämästäsi tehtäisiin näytelmä, millainen se olisi tyylilajiltaan ja kuka olisi sinun roolissasi? ”Se olisi sekoitus romanttista musikaalia ja ”räkää, rockia ja hypistelyä”, vähän niin kuin tuo aiemminmainittu duetto Maija Vilkkumaan ja Antti Holman kanssa. Mua näyttelisi tamperelainen Ilmari Kujansuu. Ilmari oli mukana Työviksen Billy Elliotissa Michaelin roolissa, hän oli todella upea ja lahjakas jo silloin. Hän taitaa valmistua nyt TYKistä.”

 Jos sinulla olisi supersankaripuoli, mikä olisi supervoimasi ja hahmosi nimi? ”Mä olisin empatianvälittäjä. Riikka Purran työhuoneeseen tulisi hälytys, tosin hän ei tekisi sitä itse, ja lävistäisin hänet empatialla. Ehkä tulisi jonkinlaista muutosta leikkauksiin ja ajatteluun yleensä. Salakavalasti uiskentelisin ihmisten alitajuntaan. Nimi olisi Empatia-Erik, mukaan tulisi prinssiaspekti. Sillä olisi hame päällään, ja puvun yläosa olisi kulmikas. Helmat liehuen tulisin paikalle. Siinä voisi mennä persulla pasmat sekaisin.”

Prinssi (c) Miina Portti, Porin Teatteri

 Jos ihminen menisi talviunille ja heräisi keväällä, mitä ottaisit omaan talvipesääsi mukaan siltä varalta, että heräätkin kesken kaiken? Viihdykettä, evästä? ”Pianon ottaisin. Säveltäisin ja laulelisin. Uusi kesäbiisi olisi valmiina kun pesästä mönkisin ulos.” 

 Ronja Ryövärintyttären keväthuuto -tyylinen juttuko? ”Todellakin! Kajauttaisin ilmoille säveltämäni kevätlaulun. Lisäksi pesässä olisi vissyä ja kahvia, ja ruuaksi pastaa tai pizzaa, ehkä joku raikas salaatti kylkeen myös.”

 Jos voisit aikakoneella palata menneisyyteen johonkin tiettyyn hetkeen tai aikakauteen fiilistelemään, minne matkaisit? ”Dinosauruksia menisin katsomaan ja sitten 1920-luvulle savuiseen kapakkaan. Saksofoni soisi. Sitten menisin vuoteen 2014 ja kesään, jossa oli meillä Törnävällä Peter Pan -musikaali ja Kimmo Blom nimiroolissa. Viimeisen esityksen jälkeen kaikki itkimme, se kesä oli ollut todella merkityksellinen ja meitä oli paljon paikallisia nuoria siinä mukana.” 

 Mitä kysyisit minulta? ”Mistä sä katsojana vaikutut teatterissa?” 

 Hyvä kysymys. Mä vaikutun milloin mistäkin, ja se vaihtelee fiiliksen mukaan. Ja sehän tässä on parasta. Koskaan ei voi ennalta tietää mikä kolahtaa. Eniten ehkä vaikuttaa sellaiset jutut, mistä en ole osannut ennakkoon odottaa juuri mitään suurta.

 Tulevia roolejasi? ”Tulossa on kolme juttua, mutta niitä ei ole vielä julkistettu, joten en pysty kertomaan enempää tässä vaiheessa. Oon tosi innoissani kaikista proggiksista.” 

 (Huom. Haastattelun jälkeen julkistettiin Lahden Kaupunginteatterin syyskauden ohjelmistoa, ja Veeti on mukana syyskuun alussa ensi-iltansa saavassa musikaalissa Kolmen pennin ooppera ja näytelmässä Lentävä ruotsalainen – arktinen katastrofi 1897, joka ensi-illassa lokakuun puolivälissä 2026. Molemmat produktiot nähdään suurella näyttämöllä. Kolmas juttu julkaistaan myöhemmin.) 

(c) Titta Toivanen

 Mitä terveisiä haluaisit lähettää katsojille? ”Jos siellä on joku, joka ei ole koskaan käynyt teatterissa, niin kannustan käymään ja kutsun lempeästi mukaan. Ja tietysti nimenomaan Lahden Kaupunginteatteriin, täällä on hieno ja omannäköinen ohjelmisto. Tervetuloa kokemaan niin teokset kuin itse talokin, tää on arkkitehtuuriltaan erityinen rakennus. Tervetuloa yllättymään ja ihastumaan. Tule fiilistelemään, ei ole mitään ymmärtämisen pakkoa! Teatteri on turvallinen paikka kokea ja ilmaista tunteita.”

 Mitä aiot tehdä seuraavaksi, tämän haastattelun jälkeen? ”Ensin mä käyn vessassa, ja sitten mä lähden Z-junalla Helsinkiin ja kirjoitan oppariani niin perkuleesti, ja lisäksi mä kirjoitan vähän käsiksiä Yle Summerille, jota muuten oon juontanut lukioikäisenä.”

Yhteiskuva :) 

Bernard Pivot ́n kymmenen kysymystä : 

1. Mistä sanasta pidät eniten? - Äiti 

2. Mistä sanasta pidät vähiten? - Tekoäly 

3. Mikä sytyttää sinut? - Puolisoni 

4. Mikä sammuttaa intohimosi? - Liika egoilu 

5. Suosikkikirosanasi? - Vittu 

6. Mitä ääntä rakastat? - Hypistelyn ääntä 

7. Mitä ääntä inhoat? - Katuporaa 

8. Mitä muuta kuin omaa ammattiasi haluaisit kokeilla? - Barista 

9. Missä ammatissa et haluaisi olla? - Aivokirurgi 

10. Jos Taivas on olemassa, mitä toivot Jumalan sanovan sinulle kun saavut Taivaan porteille? - Hyvin meni!