Kurtturuusut / Helsingin Kaupunginteatteri

 (Mainos / lippu saatu Helsingin Kaupunginteatterista) 

 Vähän vierastan näytelmien esittelyteksteissä sanoja elämänmakuinen ja lämminhenkinen, ne saavat minut pikemminkin jättämään teatterireissun kokonaan väliin kuin ryntäämään lippuja varaamaan. Janoan esitykseltä jotain aivan muuta, eikä neljän seitsemänkymppisen leskinaisen ystäväporukasta kertova Kurtturuusut tehnyt poikkeusta. En kokenut olevani kohderyhmää, etenkin kun taidan olla vähän yksinäinen susi ja tulee jännä olotila, jos jossain näen useammasta naisesta koostuvan ystäväporukan. Minulla kun ei sellaista ole. Vuosia sitten olin yksin katsomassa vastaavanlaista näytelmää naisten ystävyydestä (Helsingin Kaupunginteatterissa sekin, Pullo cavaa ja aurinkoa taisi olla nimi) ja tunsin oloni siellä äärimmäisen yksinäiseksi ja vähän surulliseksikin huomattuani, että kaikki muut olivat tulleet paikalle jonkun toisen kanssa ja nauroivat yhdessä. Kaija Koon laulut sielunsiskoudesta ja supernaisista ohitan myös. Kirjailija Pirjo Tuomisen teokset eivät myöskään ole minulle tuttuja, Miika Murasen ohjaustyöt sen sijaan ovat. Seuraneito minulla onneksi tällä kertaa oli. Miksi ihmeessä päädyin sitten katsomaan näytelmää, joka ei lähtökohtaisesti kiinnostanut alunperin lainkaan, vaikka helmikuisen ensi-illan jälkeen esitykset täyttyivät yksi toisensa perään ja riemastuneita kommentteja sateli? Minäpä kerron. Siksi, että näyttelijäporukkaan liittyi mukaan suuresti fanittamani Marc Gassot. Siksi.  

 Lauantain varhennettu päivänäytös oli ennakkoon loppuunmyyty, vaan siitä huolimatta katsomossa oli tyhjiä paikkoja. Sairastapauksia ehkä. Suurin osa yleisöstä oli keski-ikän ylittäneitä naisia (ja nyt on hiljalleen hyväksyttävä se tosiasia, että itsekin alan hiljalleen kuulua samaan ikäryhmään, vaikka juttujeni perusteella ei aina uskoisi) ja olipa sinne muutama mieskin uskaltautunut "opintomatkalle". 

Eini, Paula, Sirkka ja Erika 

 Näytelmä kertoo siis neljän lesken ystäväporukasta, naiset kutsuvat itseään Kurtturuusuiksi. Elämäniloa ja energiaa on vaikka muille jakaa, mutta jotain silti puuttuu. Rakkaus ja tietynlainen läheisyys. Vintage-vaateputiikin yrittäjä Paula (Sari Havas) lataa eläkkeellä olevien ystäviensä avustuksella deitti-ilmoituksen nettiin ja kaikenlaista miesehdokasta alkaakin löytyä. Sen verran railakkaasti nauru katsomossa raikasi, että taisi aika monella olla jonkinsortin kokemusta nettideittailusta. Itse en ainakaan tunnusta... Eini (Aino Seppo) saa yllättävän tarjouksen edesmenneen miehensä hyvältä ystävältä, vähän liiankin avuliaalta naapurinmies Pertiltä (Lasse Karkjärvi), erittäin tunnistettava tyyppi hänkin. Erikasta (Helena Haaranen) ja upeasta asunnostaan on ollut lehdessä juttu, ja sekös saa vanhan tutun Erkan (Marc Gassot) ottamaan yhteyttä. Sirkka (Leenamari Unho) taas törmää sattumalta petolliseen exäänsä Veliin (Santeri Kinnunen), joka vannoo olevansa muuttunut mies. Ykskaks kaikilla on jonkinsortin sutinaa meneillään, etänä tai livenä. Hohhoi se eläköitynyt sotilas (Seppo Halttunen) ja rakennusmestari Kuwaitista (Lasse Karkjärvi). Vaan onko mikään kestävää? Ystävyys ainakin. 

Pertti lähestyy Einiä jälleen...

 Miten ihanan värikkäitä persoonia pääroolien naiset olivatkaan, asuja myöten! Ihailin Paulan kenkiä varsinkin, ja Einin vaatteiden värejä ja materiaaleja. Nämä naiset eivät ole mitään harmaata massaa ja paikalleenjämähtäneitä, vaan aktiivisia monin tavoin. Miehet sen sijaan pukeutuivat pääasiassa tyylikkääseen beigeen ja ruskean eri sävyihin, ja olivat antaneet varsinkin netissä itsestään vähän toisenlaisen kuvan. Varoittavia esimerkkejäkin löytyy, ei pidä olla liian sinisilmäinen ja luottavainen, mutta ihastuminen ja kauniit sanat voi sokaista meistä kenet tahansa. Vappu Nalbantoglulla piisasi herkullisia sivuhahmoja, etunenässä uimahallista livestreamaava teini ja gynekologi. Ai hitsi miten kekseliäästi oli toteutettu uimahallikohtaukset, kun naiset pistelivät rempseästi eri tyylein menemään uintijuoksuvyön kera. Marc Gassot´n uimari sai oikein väliaplodit, ja ihan syystäkin. Ei mennyt hukkaan meikäläisenkään teatterireissu...

 Huomasin salakavalasti viihtyväni Kurtturuusujen parissa heti alusta alkaen, vahvoista ennakkoluuloistani huolimatta. Todellakin elämänmakuista menoa ja myös vakavempia hetkiä kaipuun ja yksinäisten hetkien parissa. Ystäviltä saa toisenlaista läheisyyttä ja tukea myös, sanallisesti ja ihan konkreettisestikin. Karsastan myös sanaa voimaantuminen, mutta sitähän tässä myös koettiin. Otettiin ohjat omiin käsiin. Miksi etsiä jotain, mikä ei tuo elämään mitään lisäarvoa, kun kaikki hyvä ja tärkeä on tässä ja nyt jo olemassa. Määmatka idylliseen Porvooseen voi olla valtava elämys. Irkkuhenkisestä musiikistakin pidin älyttömän paljon. Positiivinen yllätys siis kaikkineen. 

 Kurtturuusut nähtävissä vielä joulukuun puoliväliin asti. Lisäinfoa tämän linkin kautta. 

~

KURTTURUUSUT / Helsingin Kaupunginteatteri 

Ensi-ilta 4.2. 2026 Pieni näyttämö, kesto noin 2h 35min (väliaikoineen) 

Rooleissa : Helena Haaranen, Sari Havas, Aino Seppo, Leenamari Unho, Seppo Halttunen, Lasse Karkjärvi, Santeri Kinnunen, Vappu Nalbantoglu ja Marc Gassot 

Kirjailija Pirjo Tuominen, dramatisointi ja ohjaus Miika Muranen, dramaturgi Sanna Niemeläinen, lavastus Katariina Kirjavainen, pukusuunnittelu Laura Dammert, valo- ja videosuunnittelu Mika Haaranen, äänisuunnittelu Ville Leppilahti ja naamioinnin suunnittelu Aino Hyttinen

Esityskuvat (c) Otto-Ville Väätäinen