Haastattelussa Antti L.J. Pääkkönen

Antti L.J. Pääkkösen tapasin Kampin kauppakeskuksen kahvilassa elokuussa 2012. Kyllä, haastattelusta on jo liki vuosi aikaa... Haastattelun aikoihin Antti näytteli Aleksanterin teatterissa Aladdin-musikaalissa Henkeä, siksi tässäkin puhutaan paljon siitä roolista. Täytyy kyllä todeta, että kyseessä on hyvin poikkeuksellinen ja lähes eeppinen haastattelu, sillä jutut lähtivät todella sivuraiteille useammankin kerran ja myöhästyin mm. kahdesta bussista. Myös ääninäyttelijänä tunnettu Antti kävi läpi lähes koko repertuaarinsa ja ennen kuin ehdin ensimmäistäkään kysymystä esittämään, oli puhuttu vartti Sid Laiskiaisesta ja Paavo Pesusienestä.

Seinäjoella 1980 syntynyt Antti on horoskooppimerkiltään skorpioni. ”Olen syntynyt Seinäjoella, mutta Lapualla mä olen kasvanut elämäni ensimmäiset 20 vuotta, ja sinne mulla on yhä hyvin vahvat siteet. Viimeisen kuuden vuoden sisällä mä olen tehnyt tosi paljon töitä Lapuan harrastajateatterin kanssa. Tällä hetkellä asun Helsingissä, kahdeksan vuotta mä olen asunut täällä. Sitä ennen asuin viisi vuotta Turussa, kun opiskelin siellä.”

Mitä harrastat? ”Harrastan elokuvia, oon ihan lapsesta asti ollut hirveä leffafriikki ja keräilijä. Sit mä tykkään harrastaa karaokea, se on mun mielestä hyvää musiikkiterapiaa. Se on tärkeetä, että silloin tällöin pääsee sen Bohemian Rhapsodyn vetämään. Se on mulle sellainen hyvä höyryventtiili, ja on mulla pari muutakin sellaista hyvää terapiabiisiä. Sit vielä muita harrastuksia, eli isäukon ja parin tosi hyvän kaverin kanssa tykkään käydä silloin tällöin pelaamassa pari erää biljardia. En oo hyvä siinä, mutta tykkään siitä siksi, että siinä saa kans ajatukset muualle. Mä oon kauheen huono harrastaan liikuntaa, koska mä oon kahden muusikon lapsi ja mua ei oo kasvatettu liikkumaan, mutta että useampana kesänä, heti kun lumet on sulaneet pois, mä kaivan mun lenkkeilyharrastukseni naftaliinista ja yritän sillä ylläpitää kuntoani. Noi Aladdinin tanssitreenit on käyneet kyllä lenkkeilystä nyt, huh huh! Sit mä luen myös, mutta en ole mikään lukutoukka. Aina mulla on joku kirja kesken. Periaatteessa voisin sen musiikinkin laskea mun harrastuksekseni, vaikka osittain se on myös mun duunini. Soittelen pianoa ja silloin tällöin mulla on trubaduurikeikkaa ja joskus ihan omaksi huvikseni opettelen biisejä.”

”Leffojen suhteen mun filosofiani on periaatteessa katsoa laidasta laitaan, mutta kun ihminen ei ole kone vaan erehtyväinen, niin oon huomannut, että kyllä se menee tuonne jännäri-toiminta-komedia-kauhu – osastolle. Harvemmin sellaiset ihan puhtaasti ihmissuhdedraamat tipahtaa. Kyllä se pääpaino taitaa tällä hetkellä olla hollywoodilaisessa valtavirtaleffassa, mutta sellaista huonoa valtavirtaleffaa mä en voi sietää! Silloin tällöin sellaisista pienemmän budjetin indie-leffoista löytyy helmiä, jotka kolahtaa oikein lujaa. Mä käyn paljon leffateattereissa ja harvemmin vuokraan. Tykkään yleensä ostaa sen leffan, ja leffan taso sitten määrittelee sen lopullisen sijoituspaikan, eli hyllyyn tai divariin. Viimeks kun laskin mun hyllyssä olevat leffani, niin oisko niitä ollut noin 650 ja erinäisiä tv-sarjoja siihen päälle vielä. Yks leffa on ylitse muiden ja se on ollut lapsesta saakka jo, eli Kadonneen aarteen metsästäjät. Se toimii aina! Se ei oo pelkästään se paras leffa, vaan myös se rakkain. Siihen sisältyy niin paljon lapsuusmuistoja. Toiseksparas leffa on eka Die Hard, koska mä kirjoitin siitä aikanaan äikänaineen yo-kirjoituksissa ja sain siitä laudaturin”, Antti muistelee ja seuraava vartti puhutaan Indiana Jones-leffoista...

Mitä sanoisit erityistaidoiksesi? ”Kymmensormijärjestelmä! Mä osaan lyödä 400 merkkiä minuutissa. Sit mä osaan pyörittää kynää nopeasti sormissa, ja osaan tehdä saman tempun kumipallolla ja kolikolla. Eli kaikkea tollasta turhaa! Jaa ammatillisessa mielessä. No olisit heti sanonut! Itse asiassa tuosta kymmensormijärjestelmästä on ollut ihan ammatillisessakin mielessä hyötyä, esim. Aladdiniin kirjoitin yhden extran ohjaajan pyynnöstä ja ajatus meni suoraan sormien kautta läppärille. Ja kun ohjaan dubbauksia, niin kun saan kääntäjän tekemän tekstin eteeni, niin ohjaajan tehtävänä on monesti adaptoida se teksti. Kyllä mä lasken ton laulamisen ja musiikin myös erityistaidoksi. Ja kun oon kymmenen vuotta tehnyt näitä dubbaushommia jo, niin kyllä mulla on sellainen tahto ja into katsoa, että mihin kaikkeen toi oma ääni taipuu. Kyllä mä tiettyyn pisteeseen asti osaan jotenkuten imitoida, mutta en koe olevani mikään jukkapuotila tai jarkkotamminen. Tietyllä tasolla toi ääni mukautuu sen mukaan, että millaista hahmoa tarttee tehdä. No sitten tietty englannin kieli mulla on hanskassa, eli osaan ilveillä sekä amerikanaksentilla että brittiaksentilla, ja sit oon aikanaan opetellut trubaduuriohjelmistoon alkuperäiskielellä oman version tuosta Dragostea din tei´stä ( huom! Moni muistaa varmaan biisin siitä ”ma-ia hii ma-ia huu”-huudosta) , eli hommasin ne sanat ja kuuntelin ja imitoin sen ääntämisen ja silleen. Silloin tällöin oon saanut myös kiitosta tuosta ääntämisen imitoimisesta.”

Mikä olisi sellainen taito, jonka haluaisit osata? ”Tanssi ehdottomasti, ja liikunnallisuus muutenkin. Oon ollut lavalla muutamassa sellaisessa proggiksessa, jossa on ollut koreografioita ja toisinaan on tullut se fiilis, että saan askeleet hyvin hanskaan, mutta se sellainen liikkeiden sulokkuus ja näin...” Antti naurahtaa.

Löytyykö suvustasi mahdollisesti muita teatteri- tai muun taiteellisen alan ihmisiä? ”Mä olen tosiaankin kahden muusikon lapsi. Isäni on diplomilaulaja ja Lapuan musiikkiopiston entinen rehtori ja äitini taas puolestaan on kanttori.”

Osaatko itse soittaa jotain instrumenttia? Pianon tuossa jo mainitsitkin. ”Piano, laulu, viulu. Viulunsoitosta on kyllä jo aikaa...mä oon 20 vuotta soittanut sitä aikanaan ja mä luulen, että nyt jos useamman vuoden tauon jälkeen kaivaisin viulun esiin, niin kyllä mä saisin siitä sen äänen kuuluviin. Se viulu vaan aikanaan jäi, aika ei yksinkertaisesti siinä elämänvaiheessa enää riittänyt sille.”

kuva Teatterikärpänen

Mitä mahdollisia alan opintoja olet suorittanut? ”Olen opiskellut Turussa Taideakatemiassa elokuvantekemistä, ja sillä elokuvalinjalla erikoistuin ohjaamiseen ja käsikirjoittamiseen. Valmistuin sieltä medianomiksi toukokuussa 2005, mutta sitten varsinaisia elokuva-alan töitä mä sitten vaan jotenkin en ole ajautunut tekemään, vaan dubbaushommia ja dubbauksen ohjaushommia. Oon kyllä huomannut, että koulutuksestani on ollut hyötyä niissäkin hommissa”, kertoilee Antti.

Miten sitten alunperin päädyit dubbaushommiin? ”Vuonna 1997 tuli Disney-leffa Herkules ja sitä tehtiin sinä kesänä suomeksi, ja siinä on yksi biisi, johon ohjaaja Pekka Lehtosaari etsi nuorta tenoriääntä. Hän oli kysynyt Seppo Hovilta neuvoa (huom. Antti voitti Tenavatähti-kilpailun vuonna 1992) ja Seppo oli kertonut mm. meikäläisen nimen. Kävin sitten äänitesteissä sitä roolia varten. Ensin tehtiin laulutesti, puolitoista säkeistöä sitä biisiä, ja sitten dialogitesti, ja nimenomaan se dialogitesti meni läpi! Lopullisen sanan sanoo ne tuottajat Amerikassa, eli vaikka ne ei kieltä ymmärrä, niin ne haluaa kuulla sen ääninäytteen ja tekee sitten valintansa. Joku vanhempi kaveri lauloi sitten sen biisin, mutta toi oli mun eka dubbaus ja nimeni jäi keikkumaan sinne listoille, ja siitä kolme vuotta myöhemmin tuli ”Kaunotar ja Kulkuri 2 – Pepin seikkailut” suoraan videolle, ja siihen tarvittiin Pepiä ja ne soitti mulle. Sen jälkeen alkoikin tulemaan eksponentiaalisesti koko ajan vähän tiiviimmin dubbauskeikkaa, ja tän leffan jälkeen seuraava olikin jo Ice Age. Kyllä se Sid Laiskiainen niin hirvittävän rakas roolihahmo mulle on, aina kuin sitä dubataan niin on kuin kotiinsa tulisi”, Antti herkistelee ja mielikseni puhuu tovin Sidin äänellä.

Miten ääni ja hahmo syntyy? Saatko itse vaikuttaa siihen, vai onko ohjaajalla tai muulla vastaavalla viimeinen sana? ”Se on useamman osasen summa. Paljon totta kai rakentuu sen varaan, että mitä dubbaajalla itsellään on ehdottaa ja totta kai ohjaaja sanoo myös oman näkemyksensä, esim. ettei tarvitse niin uskollisesti matkia alkuperäistä tai toisinpäin. Paljon kyllä tulee siitä, että millaisia ratkaisuja alkuperäisen äänen tekijä on päättänyt tehdä ja sitten vaan lähdetään imitoimaan. (Tässä välissä puhutaan ummet ja lammet taas Sidinä ja Paavo Pesusienenäkin...) Sitten on tilanteita, esim. Disneyn Pikku Kananen, eli kuuntelin sitä alkuperäistä ja minusta se on hirveen nasaali se hahmo, ja jotenkin se lähti vaan siihen suuntaan, että mä aika paljon tein sen oman ääneni pohjalta ja ohjaajalle se oli tosi jees. Aina ei oo siis tarpeen matkia soundinsa puolesta sitä alkuperäistä, vaan pikemminkin tärkeää on se, että ajoitus ja rytmitys menee kohdalleen.”

Onko puheet sitten käsikirjoitettuja, vai vedetäänkö ne ns. improten siinä tilanteessa? ”On hahmoja, joissa nimenomaan siihen hahmoon kuuluu se, että improvisoidaan ja että ne jutut tulee sen dubbaajan oman persoonan kautta. Sidiin oon heitellyt paljon omia ideoitani. Ihanteellisin on sellainen tilanne, että on niin löysät aikataulut, että ehtii vähän pähkäilemäänkin siellä studiossa. Hyviä ideoita tulee välillä kaikilta; niin ohjaajalta, dubbaajalta kuin äänittäjältäkin.”

Miten kauan dubbauskeikoilla yleensä menee aikaa? ”Ice Age 4:ssä Sidin repliikit meni periaatteessa purkkiin seitsemässä tunnissa studioaikaa ja kaksi eri sessiota. Ekassa Ice Agessa tehtiin kaksi peräkkäistä kuusituntista päivää, eli leffasarjan kasvaessa hahmomääräkin kasvaa ja omia repliikkejä on vähemmän. Hirveestihän se riippuu siitä hahmosta mitä dubbaa. Yleensä pitkät leffat aikataulutetaan niin, että 25-35 replaa tunnissa ja siinä ehtii hieromaan ja tekemään yksityiskohtaisempaa jälkeä, kun leffassa kaikki näyttää isommalta ja pitää tehdä tarkemmin. Dvd:t ja suoraan telkkaan menevät jutut aikataulutetaan sitten eri tavalla, 40-50 replaa tunnissa. Yksi kerrallaan me ollaan siellä studiossa juu. Joitakin poikkeustapauksia on ollut, mutta yleensä ne tehdään eri aikaan”, Antti kertoo.

Sid ja Antti

Miten sitten olet päätynyt teatterin pariin muuten? ”No se on tullut siis niin, että Lapualla on hirveän aktiivinen harrastajateatteri ja sillä on tosi hyvä maine, ovat tehneet todella kunnianhimoisia juttuja siellä, esim. oman version Lapualaisoopperasta tekivät vuonna 2001. Se oli mun ensimmäinen keikka ohjausassistenttina. Kun valmistuin koulusta 2005, niin tutut tyypit soittivat mulle Lapualta ja kertoivat, että haluavat mut seuraavana kesänä ohjaamaan. Halusivat ottaa riskin, mutta tiesivät kuitenkin vähän, että millainen tyyppi mä olen. Sit tehtiin se juttu ja siitä tuli niillä leveyspiireillä menestys, 2000 katsojaa ootettiin ja 4000 saatiin, ja tehtiin sille seuraavana kesänä jatko-osa. Siitä se sitten lähti, neljä juttua mä olen siellä ohjannut ja parissa näytellyt. Kesällä 2009 me tehtiin oma versio Housut pois-musikaalista, tehtiin sen musikaalin pohjalta laulunäytelmällisempi versio. Kun kuulin siitä, niin päätin, että haluan siihen ehdottomasti mukaan, koska en ollut iäisyyksiin tehnyt mitään lavalla ja huomasin, että mulle oli vähän jo ehtinyt kehittyä sellainen kynnys. Päätin, että sen kynnyksen yli olisi nyt päästävä ja että siitä olisi varmasti hyötyä kaikessa mitä tuun tekemään. Tehtiin sitten se ja tajusin olleeni 3000 ihmisen edessä ilkosillani. Kynnyksen yli mentiin juu ja kunnolla! Sitten vaan läpällä heitettiin, että pitäsiköhän seuraavaksi tehdä tuo Kiviä taskussa. Mun rakas hyvä ystäväni Tapani Korhonen saatiin siihen mukaan. Hänet mä olen tuntenut 7-luokalta asti ja Tapsalla on ollut tosi iso vaikutus muhun ja mun huumorintajuuni ja hän on Lapuan oma Jim Carrey. Tehtiin sitten oma versio! Periaatteessa se proggis on vieläkin pystyssä ja se silloin tällöin herätetään henkiin. Niinkin absurdi keikka on tehty, että ollaan käyty esittämässä se Fuengirolassa ja Torremolinoksessa sikäläisille suomalaisille. Paljon siitä, mitä mä Henkenä lavalla teen, on oppia siitä mitä tehtiin Tapsan kanssa Kiviä taskussa-jutussa. Se on kyllä hirveen rakas proggis. Päästiin myös esittään se Seinäjoen Harrastajateatteripäivillä kaupunginteatterin päänäyttämöllä, ja se oli tosi iso kiitos siitä, mitä me oltiin tehty sen jutun eteen”, Antti muistelee lämmöllä.

Miten sitten päädyit tähän Hengen rooliin? ”Samuel Harjanne, jonka mä olen oppinut tuntemaan noista dubbauskuvioista, mainitsi mulle, että hänellä olisi tämmöinen Aladdin-projekti tulossa ja rohkaisi mua koe-esiintymään nimenomaan Hengen rooliin. Kelasin sitä, että missä tulen viettämään kesän 2012 ja tajusin, että Hengen roolin on leffassa tehnyt niin Robin Williams kuin Vesa-Matti Loirikin, ja mulla olisi mahdollisuus tehdä se livenä ja päästä kokeilemaan sitä huumoria, et jos en tähän tilaisuuteen tartu, niin tuun vihaamaan itteeni seuraavat 15 vuotta. Sit mä kävin koe-esiintymässä sitä roolia varten ja sain sen.”

Onko sinulla omia esikuvia? ”Mulla ei enää niitä oikeastaan oo. Joskus parikymppisenä mulla niitä oli ja sitten löysin itteni tilanteesta, jossa pääsin tutustumaan mun esikuviini, todetakseni että parempi kun ei olisi päässyt tutustumaan ollenkaan... Esikuvissa on jotain sellaista, että ne menee rikki siinä kohtaa kun niistä saa tarpeeksi tietoa. Voisin sanoa, että ammatillista ihailua mä huomaan toisinaan tuntevani vahvasti, ja ihan laidasta laitaan. Ohjaajista Steven Spielberg on ollut mulle tosi iso juttu lapsesta asti, ja sit koomikkopuolelta Robin Williams ja Jim Carrey. En mä niitä matkimaan lähde, pidän vaan siitä tavasta, miten niiden ajatus juoksee niin nopeesti. Sit koomikkopuolelta vielä edesmennyt Victor Borge, tää tanskalainen pianisti-koomikko. Näyttelijäpuolelta ei oo ihan niin vahvoja suosikkeja, jotka ihan näin lonkalta tulisi heti mieleeni. Sean Connery on kyllä kova, hän on Äijä! Monestikin mä katon noita vanhemman polven näyttelijöitä, et tollai haluaisin vanheta niin kuin Michael Caine tai Elliott Gould. Mulla toi esikuvahomma kohdentuu eniten kyllä elokuvaohjaajiin, et kuten huomasit niin Spielberg tuli sieltä heti. Sit Christopher Nolan on mun mielestä tosi lahjakas ja hyvä isojen kassamagneettielokuvien tekijä. Ja muuten jos mennään ihan fiktiivisiin hahmoihin, niin mun mielestä Roger Rabbit on aivan ihanne : hauska koomikko, just sitä Looney Tunes-huumoria ja onhan sillä ihan järjettömän kuuma vaimo! Suuresti kadehdin ja ihailen ja kunnioitan Roger Rabbittia!”

Kenen kanssa laulaisit dueton, jos saisit valita ihan kenet tahansa ja mikä olisi mahdollisesti kappale? ”Voi että tätä vastausten määrää, joka tulvahti mun mieleeni nyt! Varmasti Freddie Mercuryn kanssa olisi mieletöntä vetää Bohemian Rhapsody duettona, sellaisena akustisena versiona ilman bändiä. Frank Sinatran kanssa laulaisin My wayn, eikä mulla olisi mitään sitä vastaan, jos Louis Armstrongin kanssa vedettäis ”What a wonderful world”. Tollasia vanhoja, legendaarisia hyväntuulen biisejä kun pääsis alkuperäisen esittäjän kanssa vetämään ja sillai pilke silmäkulmassa, sillai et pidettäis vähän hauskaa yhdessä”, fiilistelee Antti.

Mikä on parasta työssäsi? ”Se vähän vaihtelee tilanteen mukaan, mutta tällä hetkellä parasta on se, että saa haastaa ittensä. Kun saa ottaa jonkun jutun, mikä ehkä ensin vähän hirvittääkin ja sitten katsoo, että onks musta tähän vai ei. Matkanvarrella siinä tulee opittua kaikkee niin dubbaamisesta, dubbauksen ohjaamisesta, teatteriohjauksista ja näyttelemisestä lavalla.”

Entä mahdollisia miinuspuolia? ”No kun tekee äänellään koko ajan paljon töitä ja mulla on hirvee hinku ja into katsoa, että mihin kaikkeen se ääni taipuu, niin tulee tilanteita ja päiviä, jolloin se ääni on oikeesti väsyksissä. Niin kuin esim. tänä aamuna, kun olin dubbaamassa Madagascarin pingviineitä. Toinen miinuspuoli on se, että mä hengästyn nopeesti... Oon kyllä huomannut, että kunto on kasvanut tässä Aladdinia tehtäessä. Se, että oma kroppa ja oma fysiikka tulee vastaan silloin tällöin, niin sen koen tällä hetkellä isoimmaksi miinuspuoleksi.”

Mitä kaikkea olet ohjaajana tehnyt? ”No Lapualla kolmena kesänä tehty ”Pohjanmaa vuonna nolla”-niminen sketsikabareetrilogia, ja sit oon ohjannut Jussi Kylätaskun tekstin pohjalta ”Mies, joka ei osannut sanoa ei”. Oon myös ohjannut yhden lyhyehkön pääsiäiskuvaelman Lapuan seurakuntatalolle. Dubbausjuttuja olen sitten ohjannut enemmän. Sieltä löytyy erinäisiä tv-sarjoja ja sitten leffoja esim. Räyhä-Ralf, Artturi Joulu – Joulupukin poika, Jogi-karhu, Alvin ja pikkuoravat 1 ja 2, Hannah Montana-sarjaa Disney-kanavalle mä oon ohjannut...”

Missäs kaikissa olet sitten ollut äänenä? ”Tv-sarjoissa ”heittiksenä”, eli paljon erilaisia sivuhahmoja ja sitten esimerkiksi Paavo Pesusieni, Sid Laiskiainen, Herra Popper ja pingviinit (Tom Popper eli Jim Carreyn rooli), Horton, Surf´s up – tyrskyn ratsastajat (Cody Maverick), Lorax (nuori keksijä Kerskanen), Pirates! (Charles Darwin), Pikku Kananen, Karvakamut (Elliot), Megamind (Minion), Madagascarin pingviinit, Ylen lastensarjoja...” Antti luettelee kuin liukuhihnalta ja kyllä, lähes kaikista tulee pitempi ääninäyte vielä kaupan päälle ja muu väki kahvilassa on aika ihmeissään.

Tuleeko se hahmo sieltä muistin perukoilta noin helposti!? ”Moni hahmo on sellainen, että se on rakennettu mun oman äänen varaan esim. Pikku Kananen. Sit jokaisella on oma erityispiirteensä, joka on helppo muistaa”, kertoo Antti, ja taas tulee ääninäytettä ja Hortonia ja Erkki Toivasta ja muisteloa oudoista heittishahmoistakin, joista yksi oli ”Sean Connery niinku puhumassa suomea”.

Naurultani en meinaa saada kysyttyä vähään aikaan mitään.

Missäs kaikkialla olet sitten ollut teatterinlavalla? ”Vuonna 2002 olin Heinolassa Hello Dollyssa mukana, sitten 2009 se Housut pois, Kiviä taskussa, Porvoossa Tenavat (Amadeuksen rooli) ja nyt tämä Aladdin (Henki). Loppujenlopuksi näyttelijänähän mä olen aika kokematon!”

(Huom! Kesällä 2013 Antti oli Rilli-Moen roolissa Samppalinnan Kesäteatterin Five guys named Moe-musikaalissa.)

Rilli-Moe / kuva Robert Seger

Onko sinulla jotain roolihaavetta? ”Dubbauspuolella mulla oli haave, joka meni sitten rakkaalle serkkupojalleni Petrus Kähköselle, eli hän sai dubata Hämähäkkimiestä. Jos ikinä Roger Rabbit dubataan suomeksi, niin sen haluaisin ehdottomasti tehdä! Teatteripuolella olisi mahtavaa tehdä Sherlock Holmes tai Tri Watson, niissä on jotain mikä mua kiinnostaa.”

Mitkä asiat inspiroivat sinua? ”Vastaan tän näin : mä oon kaks hyvää keikkaa nähnyt tänä vuonna. Toinen oli toi Michael Winslow, eli se Poliisiopistojen moottoriturpa, se on kyllä kehittänyt ihan oman juttunsa! Toinen on sitten Bobby McFerrin, sillä sama juttu. Se ei tarvi mitään bändiä. Molemmat on sellaisia valovoimaisia ja karismaattisia esiintyjiä. Tollainen virtuoosimaisuus ja rohkea oman tiensä kulkeminen inspiroi mua, ja se tekemisen ilo joka niistä välittyy”, hehkuttaa Antti.

Kärsitkö esiintymisjännityksestä? ”En varsinaisesta jännityksestä, mutta jotenkin ne viimeiset hetket, kun oottaa jossain että pääsis lavalle... Lähtökuopissa sutiminen! Mä oon lapsesta asti esiintynyt niin paljon, että ei mua sillä tavalla pelota mennä yleisön eteen, mutta vähän pitää jännittää ja vähän pitää olla perhosia vatsassa. Se on ihan terve merkki ja se on merkki siitä, että välittää siitä mitä tekee.”

Kerro joku hauska kommellus! ”Kiviä taskussa-historia on täynnä sellaisia... Otettiin se Tapsan kanssa niin, että jos jotain outoa sattuu, niin ympätään se mukaan vaan. Seinäjoella kun käytiin esittämässä sitä, niin se esitettiin sellaisessa entisessä verstaassa ja siinä oli hissin konehuone näyttämölattian vieressä. Se hissin moottori meni päälle kesken esityksen, kauhee hurina alkoi. Mä vaan lisäsin repliikin, että ai jaa onks tässä joku lentotukikohta lähellä! ” Antti nauraa ja lisäksi kertoo keikkareissulta tarinan kaupan avajaisista, konsulenttitytöstä, piirakasta, mikroaaltouunista ja pimenevistä kassoista. Vetivät mokomat väärän töpselin irti seinästä...

Kerro joku erityisen hyvä muisto! ”Pääsin pari vuotta sitten käymään Orlandossa Disney Worldissä ja Universal Studioilla, olin mun vanhempieni kanssa siellä. Koko mun 30v urani leffafriikkinä lunasti ittensä siinä kohtaa, kun pääsin bongailemaan kaikkea. Se oli kyllä hieno viikko ja siitä viikosta jäi niiiiin paljon hyviä muistoja!”

Onko sinulla jotain mottoa? ”Ne vähän vaihtelee. Tää ei oo mikään motto, vaan pikemminkin opetus, eli tärkeintä ei ole voitto, vaan että matsi on hyvä.”

Tulevia rooleja ja muita töitä ? (lisätty elokuussa 2013) ”Syyskuussa olen Kapteeni Koukun roolissa Kaapelitehtaan Teatterimuseossa esitettävässä Peter Pan-jutussa ja lisäksi olen sivuroolissa Turun Kaupunginteatterin Jekyll & Hydessä.”

Mikä supersankari haluaisit olla ja miksi? ”Hieno kysymys! Mä oon varmaan useamman vuoden samaistunut Hämähäkkimieheen sen takia, että se heittää hetulaa kesken toimintakohtauksen. Se piirre ei leffoissa niinkään näy. Toinen mikä on kans kova on toi Taikaviitta. Se, että se Aku Ankka, joka on melkoinen epäonnistuja, pääsee olemaan oman elämänsä Batman! Se on vaan niin siistiä!”

Jos saisit viettää päivän naisena, mitä tekisit? ”Nyt iskit aika takavasemmalta kyllä. Kai mä ottaisin jotenkin selvää siitä, että miks sinne vessaan pitää mennä käymään pareittain! Et mikä ihme traditio se niinku on! Korkokengilläkävelyä vois kans koittaa. Toki voisin koittaa sitä miehenäkin”, pohtii Antti ja kertoo tarinan siitä, miten joukko teinityttöjä hiihteli pitkin kauppakeskusta korkkarit jalassa. Ääniefektien kera tietysti.

Jos ihminen vetäytyisi talviunille, mitä ottaisit omaan talvipesääsi mukaan siltä varalta, että heräät kesken kaiken? ”Mä luulen, että siellä olisi läppäri. Olis pakko vaikka uniansa kirjoittaa sinne talteen. Luulen, että sähköpiano pitäisi olla kans messissä, jos iskee inspis tehdä omia biisejä. Ruokapuolesta sen verran, että en oo kovin gastronominen ihminen, mutta kyllä sinne kotiruokapuolelle menisin. Nakit ja muusi, lihapullat, makaroonilaatikko...”

Menin sitten kysymään myös kysymyksen imitoinnista, ja sain kuulla näytteet mm. Andy McCoysta, Sean Connerysta, Erkki Toivasesta, Oiva Lohtanderista, trumpetista, beatboxausta...

Jos voisit aikakoneella palata menneisyyteen johonkin hetkeen tai aikaan, minne menisit? ”Se Orlandon reissu oli mahtava, sen voisin kokea uudestaan. Kesällä 1996 olin ekaa kertaa elämässäni isosena, sitä kaksiviikoista tulee kans kaivattua, meillä oli tosi mahtava ja hauska isosporukka. Ja olis makeeta päästä näkeen se, kun Lumièren veljekset näytti ekaa kertaa elokuvia ja se juna saapuu asemalle ja yleisö väistää. Oon kuullut, ettei se olis mennyt ihan noin, eli haluan päästä tarkistamaan miten se oikeasti meni. Sit olisin halunnut nähdä Rat Packin livenä Las Vegasissa!”

Bernard Pivot´n kymmenen kysymystä :

Mistä sanasta pidät eniten? - Taivas

Mistä sanasta pidät vähiten? - Niinku

Mikä sytyttää sinut? - Haasteellisuus

Mikä sammuttaa intohimosi? - Helppous

Suosikkikirosanasi? - Perkele! Raato!

Mitä ääntä rakastat? - Nauru

Mitä ääntä inhoat? - ”Missiässä”

Mitä muuta kuin omaa ammattiasi haluaisit kokeilla? - Stand up-koomikko

Missä ammatissa et haluaisi olla? - Keinosiementäjä

Jos Taivas on olemassa, mitä toivot Jumalan sanovan sinulle kun saavut Taivaan porteille? - No ni, mikä biisi vedetään?